|
Kuopiolaisia henkilökuvia vanhemmissa valokuvissa:
H)
Tämä kuva, joka on todennäköisesti otettu 1900-luvun alkumetreillä, on kirjasta Kuopion Palloseura 1923-2004. Alkuperäinen kuvateksti:
Kuopion Palloseuran juuret löytyvät Haapaniemeltä ja Mölymäeltä. Kuvassa on Haapaniemen tallin asukasyhteisöä, josta ponkaisi moni poika KuPS:n toimintaan mukaan niin pelaajiksi, valmentajiksi kuin muihinkin seuran tehtäviin.
Taiteilija Matti Karppanen:
Taiteilija Matti Karppanen viimeistelemässä maalaustaan Hirvi ja maakotka - Pohjois-Savo-lehden arkisto.
(Wikipedia, 2012): Matti Karppanen (19. lokakuuta 1873 Kuhmoniemi – 28. tammikuuta 1953 Haminalahti) oli suomalainen lintuaiheita maalannut taidemaalari ja lintujen täyttäjä.
Karppasen vanhemmat olivat puuseppä, muurari Erkki Karppanen ja Anna o.s. Heikkinen. Hän opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa 1892–1893 ja saapui sitten Kuopion lähelle Haminalahteen kuuluisan lintumaalarin Ferdinand von Wrightin oppilaaksi ja avustajaksi. Karppanen osallistui Suomen taiteilijain näyttelyihin 1897, 1899 ja 1902.
Karppanen hankki 1904 itselleen hirsimökin Haminalahdesta ja asui siinä lopun elämäänsä. Lintuaiheisten maalausten teon lisäksi hän toimi lintujen täyttäjänä. Hän rakensi myös läheiseen järven lahteen usean kymmenen vuoden aikana ristimuotoisen keinotekoisen saaren jolla sijaitsi istutettuja puita, pieni lautamaja ja kasvimaa. Saaren perustukset Karppanen teki paksusta pajumatosta ja alkoi sitten kuljettaa kiviä ja maata pajumaton päälle. Karppasella oli myös maakotkia ja huuhkajia elättilintuina.
Karppanen toimi Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksessä ja Kuopion luonnontieteellisen museon kokoelmissa on hänen täyttämiään eläimiä, enimmäkseen lintuja, lähes 200.
|