Haukiselkä ~ Orasen talo: Kuvan alakulmassa oli vuosiluku 1982. A) (Viljo Häkkinen, sähköposti 22.-23.8.2008): Minä olen 1929 syntynyt Ruokomäen tai Haukiselän liitoskohdassa olevan Kiusakosken torpan saunassa. Olen asunut niillä seutuvilla elämäni ensimmäiset 20 vuotta. Minulla on muutamia valokuvia ennen sotia mm. Haukiselän Orasen pihapiiriin liittyviä. Olen siis Houlanmäen Häkkisiä Ruokomäestä. Olen tutkinut sukuani aika paljon. Minulla ei ole valokuvaa vanhasta Houlanmäen talosta, vaikka oletan sen kyllä olevan olemassa ja olen sitä kysellytkin - vaan en ole saanut. Toivottavasti joltakin sivustollasi vierailevalta sellainen kuva vielä löytyy. Olen systemaattisesti kerännyt Kangasniemi - Pieksämäki - Jäppilä linjalta vaimoni ja omaan sukuun kuuluvia vanhempia eli musta/valko kuvia. Talo on kuvassa saman kuosinen kuin se oli 1930-luvun alkupuolella, jolloin minut tuotiin huutolaispojaksi Oraseen. Tosin se ei silloin ollut vuorattu vaan oli hirsipintainen. Muistan ulosmenevän oven vasemmalla puolella ylhäällä tukkiliidulla hirteen kirjoitetun vuosiluvun 1931, joka oli rakennuksen valmistumisvuosi. Vanha tuparakennus oli vielä silloin pystyssä muutama metri tuosta eteisen ovesta tänne päin. Siihen aikaan ei tuhlattu mitään ja niinpä se vanha rakennus myytin johonkin Hankasalmelle uuteen käyttöön. Tämä uusiokäyttö oli silloin arkipäivästä. Tämänkin talon hevostalli, joka oli navetan päässä, oli siihen perimätiedon mukaan tuotu Keltamäestä ja oven pieleen ylähirteen oli kirveellä hakattu vuosiluku 1773. Navetta remontin myötä talli tuhoutui 1950-luvulla. Navetan vintille menevät portaat oli veistetty yhdestä puusta. Oli aikamoiseen honkapölkyn puolikkaaseen kirveellä hakattu askelmat. Puhuttiin sen toimittamisesta museoon, mutta taisi jäädä puheeksi? Talon vasemmasta sivusta pääsi hyvin talon alle ja se oli hyvä piilopaikka. Siellä kissan kanssa oltiin monen monta kertaa maailman pahuutta paossa. (Viljo Häkkinen, sähköposti 27.2.2010): Vauraan talon tyttärestä mierontien kulkijaksi: Kuvassa Amanda (Manta) Häkkinen ja nuorin poikansa Viljo ehkä kesällä 1933 Kangasniemen pitäjän Haukiselän kylän Orasen talon seinustalla. Mantahan on Kangasniemen Ruokomäen kylästä vauraan Houlanmäen talon ainoa tytär. 1900-luvun alussa hänen hulttio isänsä myi talon ja lähti Amerikkaan. Hänen äitinsä jäi neljän lapsensa kanssa ns. tyhjän päälle. Perheen pojat pärjäsivät paremmin, mutta perheen naiset tulivat kovan kohtalon kokemiksi eli yhteiskunnan rappuhavuiksi. Pikku-Viljon huutolaispoikakausi ei liene vielä alkanut. Tämän voi päätellä mm. Viljon vaatetuksesta eli hän on tähän saakka kulkenut äitinsä kanssa kerjuulla. Pusero on kovasti pienen näköinen ja käsivarret ovat aika laihat, joka kielinee siitä, että ruokaa ei ole liiemmin ollut. Jos Viljo on kuvassa noin kolmevuotias, niin Manta-äiti on noin 40-vuotias. On hyvä verrata 2000-luvun vastaavan ikäiseen äitiin. Taitaa olla melkoinen ero. (Viljo Häkkinen, sähköposti 22.-23.8.2008): Haukiselkä. Kaupankäyntiä Orasen aittojen edessä (1930-luvulla): Vasemmalta Herman Kemppi (suutari), Tyyne Oranen, Tehilla Oranen, Tyyne Matilainen ja Emil Neuvonen (kauppias). Viljo Häkkinen on istumassa ja ihailee uutta lippalakkia, mutta taisi jäädä haaveeksi. Herman oli ns. kyläsuutari, joka tuli tarvittaessa talon nahoista suutaroimaan kenkiä talon väelle. Muistan monta naskalin pistoa saaneeni, kun tuppasin liian lähelle armoitettua ammattimiestä. Suutarin ammatti oli tavoiteltu, sillä kenkiä kului tavalliseen tahtiin ja kaiken lisäksi se oli sisätyötä. Emil Neuvonen oli kotoisin idästä ja jostakin Kylmämäen takaa. Olisiko ollut Halkokummusta ? Hänellä oli sellainen selässä kannettava laatikko, jossa oli pienen pieniä laatikoita, joissa oli kaiken maailman rihkamaa eli "nappii neuloi naskalei." Emil oli siis jonkinlainen entisajan laukkuryssien kopio. Näitä laukkuryssiäkin oli aikanaan kiertänyt paikkakunnalla, vaikka ei enää minun aikanani. Heillä oli selässään hyvin iso nahkainen laukku, johon mahtui paljon niitä kuuluisia silkkihuivejakin. Lisäksi näillä Aunuksen ja Vienan-Karjalan shemeikoilla oli melkoinen naisten naurattajan maine. Kuulin puhuttavan, että emännätkin kelpasivat nauratettaviksi. Emil kokeili myös kuvan näköistä aittakauppaa. Tavarat olivat aitassa ja tässä ne on tuotu ulos kuvausta varten. Hän osti tavarat jostain tukkuliikkeestä Mikkelistä ja ne tuli onnikkakyydillä Vilskan tienhaaraan ja siitä kannettiin veneelle Hällinlahteen, josta soudettiin Orasen rantaan. Pääsin kerran Emilin ja Valtterin mukaan tavaranhakumatkalle. Tulossa oli kahvi- ja sokerisäkkikin sekä jokunen limsakorikin kaiken muun lisäksi. Tullessa oli Ylemmäisellä melkoinen tuuli ja raskaasti uiva vene hörppäsi vettä sisäänsä ja kahvi- sekä sokerisäkki kastuivat. Taisi alkaa alennus näiden tavaroiden osalta. (Viljo Häkkinen, sähköposti 22.-23.8.2008): Haukiselän talojen nuoria. 1937. Orasen tuvan seinustalla. Oli kumma tapa tällöin, kun tyttöjen piti pukeutua poikien tavoin. Mistähän se muoti mahtoi olla lähtöisin ? Vai oliko asia niin, että heillä oli näytöskappaleen harjoitukset menossa ja sen takia oli rooliasut päällä? Seisomassa vasemmalta Tyyne Oranen, Hilma Oranen, Irja Häkkinen (Moskovan torpasta), Tyyne Matilainen, Tehilla Oranen ja Väinö Manninen. Istumassa vasemmalta Viljo Häkkinen (huutolainen), Valtteri Oranen ja Niilo Matilainen. Haukiselän taloihin luettiin myös Laukkarinen, joka oli Orasesta itään ja heidän pojallaan Albinilla oli myös valokuvauskone. Se oli mahtava laitos, jolla valotettiin lasilevyjä. Muistan vielä 1940-luvun lopulta, kun talon vintillä oli näitä lasilevyjä kasapäin. Vuosia myöhemmin kun talo oli vaihtanut omistajaa ja siihen tehtiin iso remontti, niin jossakin vaiheessa muistin kysyä jossakin hautajaistilaisuudessa uudelta isännältä, että mihinkäs panit ne lasilevyt ja tiesitkö mitä ne olivat. Sanoi ihmetelleensä levyjä ja kun ei tiennyt että mitä ne oli, niin kantoi ämpärillä traktorin lavalle ja hautasi metsään pellon taakse. Kerroin hänelle levyjen taustan ja sanoin, että hautasit metsään melkoisen määrän historiaa.

Tehilla ja Valtteri Oranen. Tehilla ja Valtteri Oranen - sekä kirjoittajamme Viljo Häkkinen. Kesä 1934, Kangasniemen Haukiselän Orasen talolla. B) (Viljo Häkkinen, sähköposti 9.9.2008): Kuvassa vasemmalla: Tehilla Oranen (1883-1955) o.s. Väisänen ~ syntynyt Kangasniemen Kaihlamäessä Tinton torpassa Juho Väisäsen ja Ida Leikkaan tyttäreksi. Kertoi olleensa piikana mm. Hännilän Hovissa ennen naimisiin menoaan. Ensin hän oli navettapiikana jolloin palkka oli 80 mk. vuosi ja sai lisäksi kengät sekä hamekankaan. Yleni siitä sisä- eli emäntäpiiaksi, jolloin palkka nousi 100 markkaan vuosi. Palvelusväen pöydässä ei leivän ja piimän sekä potaattien lisäksi ollut kuin pääasiassa kalaa, eli ns. pikkusillejä. Joulu oli kuitenkin poikkeus, silloin oli pöydässä myös voita ja isoja sillejä. Kesällä aina Hoviin tuli vieraita Helsingistä ja heitä piikoja kauhistutti ja ihmetytti, kun miehet ja naiset pussailivat aivan julkisesti. Se oli piikojen mielestä sopimatonta, mutta mihinkäs silmäsi panit, kun sitä aivan nenän edessä harrastettiin. Toinen ihmetyksen aihe oli se, kun herrat vaihtoivat paitaa kesken päivän. Piiat ja rengit olivat tottuneet vaihtamaan alusvaatteet vain saunareissulla lauantaisin. Kun hänet vihittiin Valtterin puolisoksi niin Tehilla tuli miniäksi Haukiselän Etelätaloon, eli Oraseen, joka oli Valtterin syntymäkoti. Taloa oli isännöinyt aina 1878 alkaen Topia Oranen ja puolisona Eeva Liisa Venäläinen. Kuvassa keskellä: Valtteri Oranen (1880-1941 ) ~ syntynyt Haukiselän Etelätalossa eli Orasessa. Tosin suku on lähtöisin Oralan kylän Uudisniittylästä. Jostain syystä hän ns. vaellusvuosinaan oli renkinä useissa eri taloissa juuri Oralan ja Kaihlamäen suunnalla, eikä synnyinseudullaan. Näinä vuosina hän oletettavasti tutustui Hännilän Hovin Tehilla-piikaan ja vihille mentiin 1908, jolloin Valtteri oli saanut Etelätalon nimiinsä. Valtteri oli ns. Amerikan kävijä, kuten niin moni muukin tämänkin paikkakunnan asukkaista. Taisipa käydä siellä parikin kertaa. Kertomansa mukaan hän oli kaivoksissa töissä ja reväytti siellä mm. nivusensa, joka lopuksi näkyi jopa päälle päin puolen potkupallon kokoisena kasvaimena alavatsalla. Kasvi pikkuhiljaa suureni vuosikymmenien kuluessa ja se Jyväskylän jossakin sairaalassa leikattiin kesällä 1941, mutta hän ei enää selviytynyt siitä vaan menehtyi. Oliko Amerikan peruja vai mitä Valtterin hyvä pukeutuminen kuten kuvastakin näkyy. Hän ei koskaan kulkenut epäsiististi pukeutuneena. Valtteri oli miehenä mitä parhain. Aivan samoin kuin Tehillakin omalla sarallaan. Talossa ei koskaan huudettu eikä ainakaan näkyvästi riidelty eikä paljon kiroiltukaan. Viljo Häkkinen ( 1929 - ) on kuvan pikkupoika oikealla eli tämän kirjoittaja. Viljo oli syntynyt läheisen Kiusakosken torpan saunassa. Hänet tuotiin edellisenä syksynä juuri kun oli täyttänyt kolme vuotta huutolaiseksi Oraseen. Hänen äitinsä Amanda oli ns. Houlanmäen Häkkisiä, eli Jussin ja Hilda Marin ainoa tytär. Houlanmäki oli aikoinaan yli 800 hehtaarin tila, josta on tähän mennessä lohkottu toistakymmentä pienempää tilaa. 1900-luvun alussa talo oli poltettu kostoksi viinaveloista ym. pontikankeittoon liittyvistä ongelmista. Jussi myi talonsa maat ja lähti 1901 Amerikkaan ja jäi sille tielleen. Talon emäntä Hilda Mari, o.s. Laukkarinen jäi tyhjän päälle. Pääsi asumaan Juntulan pieneen torppaan kuuden lapsensa kanssa. Jostakin syystä Hilda Mari menetti torppansa muutama vuosi myöhemmin. Näin talon emännästä samoin kuin tyttärestäkin eli Viljon äidistä tuli mierontien kulkija ja tämä selittää taustan tälle huutolaiselle. Orasessa pikkumiehestä oli kyllä sanottu, että jollei hän ole pahantekoon menossa niin tulossa ainakin. Vitsa oli kyllä Viljoa varten tuvan oven päällä karmilaudan välissä, mutta sitä käytettiin vain tositarpeeseen. ja silloinkin vain pyllyn päälle rapsauttaen. Viljolle riitti se kun Tehilla katsoi pitkään, silloin tiesi tehneensä jotain sopimatonta ja oli syytä siirtyä katumaan tekojaan. Tehilla oli Viljolle enemmän kuin kasvatusäiti, hän oli ihminen isolla IILLÄ. Oranen oli hyvä paikka Viljolle aina seuraavat 17 vuotta. Hänelle oli kova paikka olla Vihikankaalla Tehillan haudalla kesällä 1955. (Viljo Häkkinen, sähköposti 9.9.2008): Kuvassa Tehilla Oranen o.s. Väisänen, Haukiselän Etelätalon emäntä kahden lapsensa kanssa v.1914. Kuva puhuu ajastaan aika paljon muun muassa pukeutumisen ja Tehillan kampauksen osalta. Hän on ollut kuvattaessa noin 34-vuotias. Raskaiden töiden rasittama ulkomuoto näkyy selvästi, varsinkin jos sitä vertaa tämän päivän emäntiin. Hilma Oranen vasemmalla on lapsista vanhin, syntynyt 1910. Hän avioitui aikanaan naapurikylälle eli Heikkolaan Akseli Nykäsen puolisoksi. Kuoli toisen lapsensa lapsivuoteeseen. Vainaja tuotiin syntymäkotinsa ns. saunakamariin odottamaan hautauspäivää. Siellä hän lepäsi metsäkukista solmittu seppele otsallaan. Lapsi jäi kuitenkin elämään ja isännöi nykyään äitinsä syntymäkotia. Vilho Oranen istuu äitinsä sylissä ja on toinen eloonjääneistä kaksoispojista. Veikko oli toinen, mutta hän menehtyi jo nuorena. Kaksoset olivat syntyneet vuonna 1912. Jo v. 1935 Vilho on saanut ainakin nimellisesti talon omistukseensa, eli heti kohta sotaväestä päästyään. Tämän kertoja, talossa huutolaispoikana ollut Viljo Häkkinen muistaa, kun kesällä alkoi pihaan tulla lähinnä miehiä hevosineen kiesikärryillään. Viisivuotias Vilho-poika meni halkoliiteriin piiloon ja sieltä hän tirkisteli ulos. Hän ei tietenkään ymmärtänyt, että talon pakkohuutokauppa oli alkamassa, mutta aisti, että jotain pahaa oli tapahtumassa. Huutajat olivat tuttuja isäntiä ja olivat Orasien puolella. He olivat sopineet keskenään, että kukaan ei tee tarjouksia ja ilmeisesti tässä tilanteessa talo oli siirretty Vilhon nimiin, mutta jäi kuitenkin veloistaan pankin pantiksi. Oli ilmeistä, että Valtteri ei ollut mikään paras toimija talon pitäjäksi ja näin ehkä veroja jäi maksamatta ja siitä seurasi huutokauppa. Vilho joutui niin talvi- kuin jatkosotaankin ja haavoittui talvisodassa. Kesällä 1944 kun armeija perääntyi Aunuksesta, niin hän joutui liikenneonnettomuuteen ja loukkaantui vaikeasti. Sairaalakaupungiksi tuli Vaasa. Sieltä hänet lähetettiin 1945 alkuvuodesta Jyväskylän harjulla sijaitsevaan suuren koulun sairaalaan toipilaaksi. Vilho tuli junalla ja ilman saattajaa. Juna oli tupaten täynnä ja kainalosauvojen avulla liikkuvalla sotilaalla oli ilman istumapaikkaa vaikeaa. Jo ikääntynyt nainen oli viimein antanut Vilholle istumapaikan. Jyväskylän asemalle vaunusta laskeutuminen oli vaikeaa kipsissä olevan jalan takia. Joku kiireellisempi tuuppasi Vilhon vaunun rapuilta asemasillalle rähmälleen. Joku auttoi hänet pystyyn ja matka kohti koulusairaalaa alkoi. Siitä ei tullut mitään. Kuitenkin eräs potkukelkalla liikkeellä oleva mies oli seurannut tapahtumia sivusta ja tuli auttamaan. Hän työnsi kelkallaan Vilhon sairaalaan ja sai palkakseen muutaman tupakka-askin, joihin oli ollut hyvin tyytyväinen. Vilho kotiutui aikanaan ja alkoi isännöidä Etelätaloa. Naapurissa, eli Aarniossa oli palvelijana Arma Laitinen syntyään toiselta puolelta pitäjää, eli Hyyrylästä ja Armasta tuli Etelätaloon emäntä. Pariskunnalle syntyi yksi lapsi, Teuvo-poika. Teuvolle jäi aikanaan isännyys. Se ei kuitenkaan häntä kiinnostanut ja hän myi talon peltoineen isänsä Hilma-siskon pojalle, mutta jätti metsät myymättä. Teuvo siirtyi asumaan pitäjän kirkolle ja on edelleen poikamies. (Viljo Häkkinen, sähköposti 25.10.2008): Jatkosodan aikaan jossakin taistelutilanteessa tai sen jälkeen Vilho Oranen oli kertomansa mukaan evakoinut kaatuneelta vihollisen upseerilta kovasti kysytyn venäläisen Nagant-revolverin ja lakissa olleen kokardin, eli Punatähden. Ase oli kai yleensä upseerien henkilökohtainen käsiase. Näiden omaan käyttöön ottaminen ja vielä kotisuomeen tuominen oli ankarasti kiellettyä ja vieläpä rangaistava teko. Vilho kertoi, että lomalle lähtiessä oli varustarkastus, jossa mm. lomalaisen repun sisältö tuli tyhjentää tarkastettavaksi. Hän kertoi laittaneensa kaikki sukkansa samaan nippuun ja siellä nipun sisällä oli tämä ase. Tarkastaja ei sitä huomannut ja näin ase tuli siviiliin ja Punatähti samalla kertaa. Naganissa oli muistaakseni seitsemän ammuksen rulla ja muita panoksia ei niiden lisäksi mukana ollutkaan. Minulle annettiin jyrkkä kielto niiden ampumiseen. Se oli mahtavan voimakas ase. Joku mies oli tullut Oraseen sian tappoon sota-aikaan ja kun hän ampui tällä aseella sian, niin kuula tuli sian leuan alta ulos. Muutoin minä touhusin aseen kanssa varsin monesti, sillä joku oli vihjannut, että kun konepistoolin ammuksen vaippaa sopivasti viilalla ohensi, niin sen sai mahtumaan Naganin rumpuun ja näin sai ammuttua yhden paukun kerrallaan. Olin huomannut että liiterin edessä olevalla rankakasalla istuskeli aina silloin tällöin joko närhi tai harakka. Rankakasa oli parin metrin päässä huussin seinästä ja sen hirren raosta oli mainio paikka kytätä ja ampua. En muista montako kertaa yritin, mutta kerran ainakin onnisti ja saaliiksi tuli närhi. Näin sotaisia ne pojan klopin leikit oli siihen aikaan. Viljo Häkkisen lähettämä (7.11.2008) kuva Haukiselän Orasten hautakivestä Kangasniemen uudelta hautausmaalta Vihikankaalta. Valter (24.7.1880 - 16.10.1941) ja Tehilla o.s. Väisänen. 6.4.1883 - 12.7.1955. Eeva Liisa. o.s. Venäläinen oli Valtterin äiti. (Viljo Häkkinen, sähköposti 7.11.2008): Tehilla Orasen haudalla Kangasniemen uudella hautausmaalla eli Vihikankaalla kesällä 1955. Vasemmalta: -. Akseli Nykänen Haukiselältä , vainajan vanhimman tyttären Hilman puoliso ja on nyt leskimies. -. Viljo Häkkinen (=tämän kirjoittaja) Tampereelta, vainajan kasvatuspoika eli Orasen huutolainen. -. Tenho Valkonen, vainajan Tyyne tyttären poika Remolan torpasta. -. Sulo Valkonen, vainajan vävy ja Tyynen puoliso sekä Tenhon isä Remolan torpasta. -. Tyyne Valkonen o.s. Oranen, vainajan nuorin tytär ja Sulon puoliso sekä Tenhon äiti Remolan torpasta. -. Arma Oranen o.s. Laitinen, vainajan miniä ja Vihon puoliso sekä Teuvon äiti Haukiselän Orasesta ~ myös Etelätalon emäntä. -, Vilho Oranen, vainajan poika ja Arman puoliso sekä Teuvon isä ~ myös Haukiselän Etelätalon isäntä. -. Teuvo, Arman ja Vilhon poika. Seurakunnan palvelijan puhe haudalla oli mielestäni ontto ja mitään sanomaton. Se jäi kaivamaan mieltäni, sillä aihetta parempaan puheen sisältöön olisi toki ollut. Kun saattoväki palasi surutaloon Haukiselän Oraseen eli Tehillan kotiin, niin minun oli pakko pitää elämäni ensimmäinen julkinen puhe. Yritin siinä tuoda esiin vainajan elämäntyötä ja hänen suurta ihmisyyttään. Luulen, että puheeni ei ainakaan ollut kovin ymmärrettävä. Mutta yritin kuitenkin. (Viljo Häkkinen, sähköposti 7.11.2008): 1955 kesällä Haukiselän Etelätalon vanhaemäntä saatettiin kunnialla viimeiseen leposijaansa Kangasniemen uudelle hautausmaalle. Muistotilaisuudessa Tehillan kotona tarjottiin saattoväelle myös ruokaa. Se tarkoitti melkoisia etukäteisjärjestelyjä joista vastasi kuvatut emännät. Vasemmalta: Lea Tyrväinen, Koivuniemen tyttäriä Ylemmäisen järven eteläpäästä. -. Tyyne Matilainen, o.s. Ylönen, naapurin miniä. -. Vieno Puntanen Ruokomäen kylältä. -. Eila Liukkonen Ruokomäen Könösenmäeltä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 12.11.2008): Kuvattujen takana on Kangasniemen Haukiselän Etelätalo. eli Oranen ja joka valmistui 1931. Kuva on Sulo Valkosen (Remolan Sulon) ja tämän talon nuorimman tyttären Tyyne Orasen (19 v.) häistä lauantaina 4.9.1937. Kyseinen hääpari oikealla. Kuvan toinen pariskunta vasemmalla on tämän talon vanhin tytär Hilma Oranen (28 v.) ja hänen sulhasensa Akseli Nykänen (36 v.). Akseli on Pieksämäen pitäjän puolelta ja Heikkolan kylästä. Tämä pariskunta vihittiin myöhemmin - perjantaina 20.5.1938. Oikealla kuvassa talon emäntä ja tyttöjen äiti Tehilla Oranen, o.s. Väisänen. Talon huutolaispoika Viljo Häkkinenkin (tämän kirjoittaja) on päässyt kuvaan mukaan ja hän seisoo Tehillan edessä. Ikää on jo 7-vuotta. Kaikkia kuvattuja en ole varmasti tunnistanut, mutta arvelen seuraavasti: Kuka on valkeapaitainen ? Onko hän Tyynen isä Valtteri Oranen vai onko hän Fabian Valkonen eli Sulon veli ? Kuka on Sulon ja Tyynen takana? Onko Eino Valkonen eli Sulon Eino-veli ? Tyynen takana lienee hänen veljensä Vilho Oranen. Kaljupää Vilhon vierellä lienee Eemil Laukkarinen naapurista? Nainen Tyynen vierellä on Aino Väisänen, Tehillan veljen tytär Joutsasta. Valtteri Oranen eli morsiamen isä , jonka takana Matilaisen Erkki naapurista? Eetu Laukkarinen voisi olla kuvassa mukana myös? (Viljo Häkkinen, sähköposti 12.11.2008): Haukiselän Orasen talon pihassa syksyllä 1941. Melkoisella varmuudella kyseessä on talon vanhan isännän Valtteri Orasen hautajaisten aika. Vasemmalta: Vilho Oranen, talon nuori-isäntä, Tyyne Valkonen os. Oranen (ns. Remolan Tyyne) , Sulo Valkonen (Tyynen puoliso ~ ns. Remolan Sulo), Tehilla Oranen (talon emäntä ja Vilhon sekä Tyynen äiti). Tenho Valkonen - pikkumies edessä - on Tyynen ja Sulon lapsi. Aino Väisänen Joutsasta on kyykyssä ja hän on Tehillan veljen eli Vihtorin tytär sekä Tyynen tyttöaikainen naapurin tyttö. Ainolla on koiranpentu sylissään ~ se on Tenhon koira Remolasta. Sulo oli ahkera ns. metsällä kävijä ja heillä oli aina koira tai jopa koiria. Jatkosodassa oli juuri ns. hyökkäysvaiheen aika menossa, mutta Vilho oli sentään päässyt isänsä hautajaisiin. Sulo oli muistaakseni haavoittunut ja saattoi olla ns. toipumislomalla ja se selittäisi hänen siviiliasunsa?

Kiusakosken mylly ja torppa. Myllärin torpan edustalla. C) (Viljo Häkkinen, sähköposti 11.9.2008): Kangasniemen pitäjän Ruokomäen ja Haukiselän kylien rajamailla on tämä torppa. Sen ohi virtaa Takkajoki ja siinä oli vesimylly. Mylläri perheineen asui tässä torpassa. En tiedä, keitä Myllytorpan kuvan henkilöt ovat. Sen tiedän, että joskus on myllärinä ollut mm. Häkkisiä, josta on olemassa jonkinlainen kirjanenkin. Eivät ole Haukivuoren Häkkilän kylän Häkkisiä, eivätkä myöskään Houlanmäen Häkkisiä. Ruokomäestä Houlanmäen talon isäntä Jussi Häkkinen ei ollut niitä parhaita perheen isiä, vaan hän myi talon 1800- 1900 lukujen vaihteessa ja lähti Amerikkaan. Vaimo Hilda Maria ja kuusi lasta jäi tyhjän päälle ja naapurien armopalojen varaan. Yksi näistä oli talon tytär Amanda Häkkinen, joka elätti itseään joko piikana tai talojen muita töitä tekemällä. 1929 syksyllä hän tämän torpan saunassa synnytti ns. yksinäisen lapsen, joka kasteessa sai nimekseen Viljo Johannes. Tämä samainen kuva löytyi 17.9.2008 Ruokomäen perinnekirjasta, osa 1 (1986), jossa otos on saanut seuraavan tekstin: 1920-luvulla otettu kuva Kiusakosken asuinrakennuksesta, jossa asui silloin Alina Kovanen tyttärineen. Hänen perheensä asui silloin vielä Kiusakoskella mäkitupalaisena. Rakennuksessa näyttää olevan jo useampia huoneita. Kuvassa näkyy selvästi rakennuksen kivijalka. Samaisessa perinnekirjassa kerrotaan Kiusakosken myllystä seuraavasti: Kiusakosken mylly on saanut nimensä siitä, että se ei saanut kunnolla vettä, joten jauhatus oli kiusaavaa. Mylly oli kivimylly puurattain. Se oli toiminnassa vuoteen 1925. Myllytontti oli erotettu Arkon maasta. Myllärinä toimi Taavetti Häkkinen ja hänen poikansa Albin Häkkinen. Varsinainen tontti on kooltaan kuusi aaria. Puolet joen länsipuolella, toinen puoli itäpuolella. Tontti on kolmionmuotoinen. Omistusoikeus tonttiin oli Iisakki Tyrväisellä, Aatu Arkolla ja Emil Matilaisella. Omistusoikeus johtui siitä, että heillä oli ollut maata joen varrella. Lisäksi Arkon maasta oli erotettu kahden hehtaarin tontti, jossa silloisen myllärin asuinpaikka sijaitsi. Myllytontilla ei ollut muita rakennuksia kuin myllyrakennus. Sen sijaan oli pärehöylärakennelma, jolla tehtiin kattopäreitä kyläkunnalle. Tontti on vielä tallella. Tämä mylly yritti jauhaa läpi vuoden. Toisaalla samaisessa perinnekirjassa Kiusakosken tila merkitään kirjan ilmestymisen aikaan (1986) kuuluneen Kerttu ja Väinö Huikon omistukseen. Vuoden 1920 tienoilla erotettiin Aatu Arkon omistamasta päätilasta Kiusakoski, joka sai vähemmän maata kuin samoihin aikoihin itsenäistynyt Luotolan torppa (Heikki Tarvonen perheineen), koska oli vain mäkitupalaisen vuokrasopimus. Kiusakoskella asui silloin Häkkisiä, jotka toimivat mylläreinä Kiusakosken myllyssä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 14.9.2008): Muistitiedon mukaan Amanda Häkkisen poika Viljo Häkkinen syntyi elokuun lopulla 1929 tässä Kiusakosken myllytorpan saunassa. Tapana oli, että kun synnytyksen aika lähestyi, niin lämmitettiin sauna ja heitettiin olkikupo lattialle ja jokin loimi sen päälle ja se oli äidin synnytysosato. Apuna oli joku kylän mummo, jolla oli kokemusta näissä asioissa. Mm. tämä hygienian puute johti suuriin lapsikuolleisuuksiin. Sauna on käytössä edelleen. Tosin se on vuorattu ja maalattu. Samainen Kiusakosken myllytorpan sauna peltoaukean reunassa kuvattuna 6.1.2010 (S&J). Viljo Johannes Häkkinen: Viljo Johannes Häkkisen rippikuva vuodelta 1945. (Viljo Häkkinen, sähköposti 11.9.2008): Meitä oli Haukiselän - Tahkomäen suunnalta kolme poikaa, jotka aloittivat Kangasniemen kirkolla rippikoulun syksyllä 1944: Laitisen Veikko, Hartosen Kalevi ja Viljo Häkkinen. Tapahan oli silloin se, että talvella ns. lukusilla kouluun pyrkivät kuulusteltiin papin tai lukkarin taholta Raamatun historian ja Katekismuksen osalta. Nyt lukuset olivat Tahkomäen Hartosessa. Edellä mainitut kirjat eivät paljon kuluneet Viljon käsissä ja hän sai laiskan läksyn ja joutui käymään pappilassa tenttimässä sen. Rovasti Kuorikoski otti tentin vastaan, eikä se mennyt nytkään hyvin, mutta hyväksyttiin kuitenkin. Syksyllä matkasimme Veikon kanssa noin 30 kilometrin matkan kirkolle kävellen, koska linja-auto ei kulkenut. Meijeriauto ja puutavaraa pääasiassa ajavat kuorma-autot olivat käytössä, jos sattuivat sopimaan omaan aikatauluun. Jos missä, niin siellä koulussa tapahtui ns. koulukiusaamista, sillä pojat oli poikia rippikoulussakin. Koulua oli syksyllä ja keväällä kaksi viikkoa. Tyttöjä ei ollut mukana, sillä heillä oli oma koulunsa. Syyskaudelta jäi mieleen venäläisten sotavankien lähtö kirkkokankaalta palautettavaksi kotimaahansa. Vankeja oli ollut taloissa töissä. Jotkut ehkä vuosikausiakin ja heistä oli tullut usein kuin perheen jäseniä. Nyt heidät kirpeänä pakkasaamuna lastattiin kuorma-autojen lavalle. Lähtö oli monelle vangille vakava paikka ja niin näytti olleen monelle saattajallekin. Itkettiin molemmin puolin. Eräs emäntäkin huomasi, että heidän vangillaan ei ollutkaan käsineitä ja kun auto oli jo lähtemässä, hän juoksi auton rinnalla ja antoi omat rukkasensa vangille. Keväällä pari päivää ennen koulun loppumista Viljo teki ison mokan. Sen aikaisen seurakuntatalon etupihalla oppilaat mm. kilpailivat hyppäämällä pituutta. Alastulopaikka oli aivan meijerille menevän tien vierellä jolloin helpolla loppuvauhti päätyi tielle. Näin kävi Viljon hypyllekin ja pahaksi onneksi joku mummeli oli maitokannunsa kanssa matkalla meijerille. Hän jäi hyppääjän alle ja hyppääjä kirosi karkeimman jälkeen. Pappi eli Oiva Kojo oli juuri tulossa tunnilleen ja näki sekä kuuli tapahtuman aivan läheltä. Viljo kutsuttiin Kojon puhutteluun ja se ei ollut mikään mieltä ylentävä tilaisuus. Hänelle annettiin kaksi mahdollisuutta. Joko koulusta erottaminen tai julkinen anteeksi pyyntö. Ensin Viljo pyysi papilta anteeksi ja vielä sen jälkeen kaikilta oppilailta ja opettajilta. Oli melkoinen nöyryytys. Eihän kiroileminen siihen loppunut. Tuskin edes vähenikään. Kuvassa oleva puku Viljon päällä on edesmenneen kasvatusisän Valtterin puvusta pienennetty, mutta ei se mitään, Laitisen Veikolla oli sotilasmanttelista lyhennetty pomppa ja myös sotilaan käytetyt ns. maihinnousukengät jalassa. Köyhällä ei ollut varaa parempiin. Kotiin tulokin oli mieleen jäävä. Se tapahtui meijeriauton lavalla tonkkien päällä istuen. Kaverina oli eräs ison talon poika Ruokomäen kylältä. Kun jäimme kyydistä Huilankankaalla Sauvamäen tienhaarassa ja maksoimme kuskille kyytiä, niin matkakaveri sanoi Viljolle, että maksa hänenkin matkansa, niin hän maksaa sitten joskus takaisin. Jäi muuten maksamatta. Tämän sivun kuvaruudussa K (alempana) on kuvan 6 kohdalla vielä tietoja Kiusakosken myllystä ja torpasta. (Viljo Häkkinen, sähköposti 11.9.2008): Viljon ja Annikin häät tanssittiin Jäppilän seurojen talolla syksyllä 1952. Toisessa kuvassa samainen hääpari (Viljo ja Annikki) Epilän kodissaan lauantaina 11.10.2008. (Viljo Häkkinen, sähköposti 27.10.2008): Poika Kangasniemen Haukiselän Orasesta on sai siis vihkipallille tytön Jäppilän Ruuhilammin kylän Maijootniemeltä. Vasemmalla olevan vihkiparin Annikki os. Häyrisen ja Viljo Häkkisen häät tanssittiin lauantaina 11.10.1956 Jäppilän seurojen talossa (paloi myöhemmin). Nuorenparin vihki jo ikääntynyt Jäppilän kirkon palvelija pappilassaan puolen päivän jälkeen. Vain morsiamen läheiset oli todistamassa ja sulhasen puolelta hänen kasvatusäitinsä Tehilla Oranen. Sataa tihuutti, kun matkasimme Matilaisen Erkin pakettiautolla Pieksämäelle hääkuvaan. Tuulilasin pyyhkijät eivät toimineet, mutta sitä varten oli varajärjestelmä olemassa eli vipu kojelaudassa ja jota liikuttamalla pyyhkijät sai riittävästi pelaamaan. Sulhanen joka istui etupenkin keskellä toimi pyyhkimien käynnissä pitäjänä.

Houlanmäen Hilda Mari Häkkinen (o.s. Laukkarinen): D) (Viljo Häkkinen, sähköposti 16.9.2008): Hilda Mari Häkkinen o.s. Laukkarinen (kuvassa) on merkitty syntyneen Tanilassa ja paikka lienee Tarvolan talon torppa Koittilassa. Hän tuli aikanaan Jussi Häkkisen puolisoksi ja miniäksi Houlanmäkeen. Heille siunaantui kuusi lasta, joista nuorin kuoli jo vauvana. Jäljelle jäi neljä poikaa ja yksi tytär. Tytär oli Viljo Häkkisen äiti. Hänen tuleva elämän taipaleensa oli kova, mutta ei ainutlaatuinen. Paikan nimi Houla esiintyy erittäin suppealla murrealueella ja vain ja ainoastaan näillä seutuvilla. Se on maastosana, eli tarkoittaa ns. huonoa maanpohjaa, jossa jalka mm. saattaa astuttaessa pudota johonkin houlaan. Samalla seutuvilla saattaa olla lähteitä - isojakin, niin kuin onkin. Lähteessä oli vesi kylmää ja sitä pontikankeittäjät käyttivät mielellään jäähdytysvetenään ja näin sitäkin elinkeinoa kyllä harrastettiin. Eli Niskasen elokuvan Seitsemän surmanluotia olisi voinut täälläkin aivan hyvin toteutua. Tämä muodostui Hilda Marin miehenkin kohtaloksi. Pontikan keitto ja juopottelu johti ensin talon polttoon ja myyntiin sekä Jussin matkaan Atlantin taakse Amerikkaan, niin kuin monen muunkin paikkakuntalaisen. Hilda Mari jäi kuuden lapsensa kanssa asustamaan pieneen Juntulan mökkiin, jonka hän jostain syystä muutaman vuoden kuluttua menetti ja edessä oli hienosti sanottuna mierontie, joka käytännössä tarkoitti armopalojen kerjäämistä parempiosaisilta. Talon emännästä kerjäläiseksi! Köyhän kohtalo oli joskus turhankin kova. Tässä yksi esimerkki. Ensimmäinen muistikuvani hänestä on kun Hilda Mari tuli joskus kesällä 30-luvun puolivälissä Haukiselän Oraseen katsomaan tyttärensä poikaa Viljoa, joka oli talossa huutolaisena. Tullessaan hän oli naapurin koivumetsästä kiskonut tuohia ja kutoi niistä virsuja ja kontteja ym. myydäkseen niitä tarvitsijoille ja saadakseen näin pennosia itselleen. Oli tehnyt Viljollekin virsut. Naapurin isäntä ilmoitti teon poliiseille ja Hilda Marille tuomittiin sakkoja. Ei hänellä ollut rahaa sakkojen maksuun ja hänet vietiin niin sanotusti Mikkelin Läänille, eli vankilaan sovittamaan rikoksensa ns. vedellä ja leivällä, jolloin sai syötyä sakkonsa nopeammin. Toinen muistikuva on muutamaa vuotta myöhemmin, kun hän oli asettunut Elsa-tyttärensä mökkiin eli niin sanottuun Dysterin torppaan Koittilan kylälle asumaan. Torppa oli pieni. Tupa ja kamari, jossa asui neljä henkilöä. Vuonna 1939, kohta talvisodan päättymisen jälkeen olin joutunut Kangasniemen kunnan sairaalaan, jossa muuten ensikerran eläessäni kohtasin lääkärin. Olin kuitenkin jo 9-vuotias. Parannuttuani kasvatusisäni poika Vilho Oranen tuli hakemaan toipilaan kotiin ja kulkuvälineenä oli polkupyörä, jonka tangolla istuen matkaa taitettiin ja jota oli noin 30 kilometriä. Matkan varrella poikkesimme Dysterin mökkiin, koska polkijalla ainakin oli jano. Tuvassa istui rehevänä ja ystävällisenä Hilda Mari. Hän tarjosi meille molemmille kupillisen kahvia, joka oli harvinaista herkkua. Sodan johdosta kaupoissa oli saatavana vain kahvin korviketta, jossa oli pieni osa kahvia ja muu osa kai viljaa ja juureksia. Vastiketta oli myös saatavana ja siinä ei ollut kahvia lainkaan. Mistä Hilda Marille oli siunaantunut kahvia ? Ne oli ns. Amerikan kahvia, jota hänen poikansa Fabian monen muun tavaran lisäksi oli sieltä lähettänyt. Se oli niin hyvää, että sen maku taitaa vieläkin tuntua suussa. Hilda Mari elämänsä Dysterin mökissä ja kuoli 78-vuotiaana 1948. Houlanmäen Jussi Häkkinen ja pojat Otto ja Fabian: (Viljo Häkkinen, sähköposti 16.9.2008): Jostakin Kylmämäen taloista tuli Jussi Häkkinen vävyksi Houlanmäkeen 1760-luvulla. Tällöin talon pinta-ala oli yli 800 hehtaaria. 1900-luvun puoliväliin mennessä tilan maille on noussut jo yli kymmenen itsenäistä taloa. Kuvassa oleva Jussi ei ollut isännistä parhaita. Hän myi aina tarpeen mukaan tilan entisiä torppia ja muistitiedon mukaan oli ns. viinaan menevä. 1800-luvun lopulla pontikan keitto kukoisti ja ryyppääminen alkoi olla pääasia. Jostakin syystä ryyppykavereiden kanssa syntyi erimielisyyksiä ja kostoksi talo tuikattiin tuleen ja siinä oli palanut myös muitakin talousrakennuksia. Tämän jälkeen ja ilmeisesti 1901 Jussi myi maat ja mannut sekä lähti Amerikkaan kultaa vuolemaan. Näin pitkälti yli 100-vuotta kestänyt Häkkisten isännyys Houlanmäessä päättyi tähän. Kasvatusisäni Valtteri Oranen ja Jussi olivat Amerikassa olleet samoilla paikoilla ja Valtteri kertoi Jussin olleen ja eläneen puliukkotasolla. Ensimmäinen aamutoimi oli Jussilla ruokailuun meno johonkin kuppilaan. Keitetyt siansorkat olivat kaikista halvinta ruokaa ja niitä Jussi tilasi ruuakseen. Hän ei kuitenkaan osannut paikallista kieltä ja näin hänen tilauksensa oli ollut näkemisen arvoinen toimenpide. 'Timi tuu', oli ainoat sanat jotka hän osasi ja ne oli hänen mielestään tarkoittaneet, että tuo minulle. Sian sorkat olivat jo vaikeammat sanat. Jolloin Jussi näytti kävelyä sormillaan baaritiskillä ja lisäsi suomeksi röh, röh. Tilaus oli aina ymmärretty. Jussin pojat seurasivat parikymppisinä isänsä jälkiä USA.n Massachusetin osavaltion Gartnerin kaupunkiin, johon pääosa ainakin tämän kylän siirtolaisia asettui. Hilda Mari jäi Suomeen ja entistä ahtaammalle. Pojista Otto oli ollut perillä vain pari vuotta, kun hän v. 1915 oman käden kautta päätti päivänsä. Syy oli ollut jalkaan tullut tuberkuloosi . Se oli kai ollut aika vaikea sairaus parantaa siihen aikaan ja siihen olisi tarvinnut paljon rahaa, jota hänellä tuskin oli riittävästi ja näin hän ratkaisi asian. Fabian meni aikanaan Suomesta tulleen tytön kanssa naimisiin ja heille syntyi kaksi tai kolme poikaa, joista ainakin toisella on jälkeläisiä. Olen saanut melkoisen hakemisen jälkeen nimen ja osoitteen tietooni. Kirjeisiini ei ole vastattu. (Viljo Häkkinen, sähköposti 25.3.2009): Kerron vielä lisää: Jussi Häkkisestä ei ollut Houlanmäen talon pitäjäksi eikä isännäksi, vaikka olikin suuren talon poika. Hänen aikanaan talon torppia myytiin ja tilan pinta-ala pieneni. Samalla kai viinavelat suureni, vaikka pontiikkaa keiteltiinkin. Tätini kertoman mukaan talo tuikattiin tuleen ja vieläpä ryyppykavereiden toimesta. Tämä tapahtui 1900-luvun alussa. Palo oli ollut tuhoisa, jopa piharakennuksiakin eläimineen oli tuhoutunut. Jussi kai myi loputkin ja lähti Amerikkaan 1901 ja jätti tänne puolisonsa ja neljä alaikäistä lastaan. Perheelle jäi asunnoksi pieni Juntulan mökki, jonka perhe vielä myöhemmin menetti. Pojat Fabian ja Otto meni isänsä perästä, kun tulivat siihen ikään. Silminnäkijöiden kertomukset Jussin elämästä Uudella Mantereella ei ollut imartelevia. Hänen kuolemastaan on ns. pikkuilmoitus Raivaaja-lehdessä, jossa mainitaan hänen kuolleen alkutalvesta 1937 sinä ja sinä päivänä erään kadun varrella. Miksiköhän ei kodissaan tai jossakin lasareetissa? Ei sillä että Jussi olisi ollut ainoa joka jätti perheensä kotimaahansa näinä suurina siirtolaisuuden vuosina. Harvemmassa lienee kuitenkin tapaukset, joissa jälkeen jääneiden edessä oli ainoastaan kerjäämisen tie. Otto oli pojista nuorin ja kuoli pari vuotta Amerikassa oltuaan. Oli saanut vakavan ja siihen aikaan parantumattoman sairauden. Fabian puolestaan meni Amerikassa naimisiin erään Ruokomäeltä kotoisin olleen neitosen kanssa ja jatkoi sukua. Sukua on edelleen USA:ssa olemassa. Jos Jussista ja Hilda Marista tullaan suorassa polvessa Häkkisten sukua alaspäin, niin taidankin olla ainoa elossa oleva - Amerikkaa lukuunottamatta?

'Ruokomäen koululta 1930-luvulla' Kangasniemen Ruokomäen kylän alakoulun 2. luokka keväällä 1938 (kuva: Viljo Häkkinen). E) (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.9.2008): Kevätlukukausi 1938 Kangasniemen Ruokomäen alakoululla ~ 2. luokka. Eturivi vasemmalta: -. Eloni Minkkinen. Hänen kotinsa oli Sauvamäkeen menevän tien varrella - ns. Tyrväisen mäen alla ja tien vasemmalla puolella. -. Aili Romo oli opettajalle sukua ja asui tässä koulutalossa. -. Tauno Koljonen oli ns. Hallan talon Koljosia ja koti ei ollut kovinkaan kaukana koulusta. -. Sulo Ylönen oli ns. Keltamäen Ylösiä, eikä hänelläkään koulumatka kovin pitkä ollut. Takarivi vasemmalta:. - Elli Nykänen. Hänen kotinsa oli Koivulan pientila Könösen mäeltä Yömanniin menevän tien varrella ja sen vasemmalla puolella. Taisi olla toiseksi pisin koulumatka näistä oppilaista. -. Kerttu Tarvonen katsoo kuvassa taakseen. Hän oli oikeasti Alajoelta Laurikan talon tyttö, mutta asusti tuolloin tilapäisesti läheisessä Sairun talossa. -. Pentti Romo. Hänen kotinsa oli ns. Romon mökki ja ei hänenkään koulumatkansa ole kovin pitkä. -. Viljo Häkkinen (eli tämän kirjoittaja) oli Haukiselästä, aivan koulupiirin etelärajalta ja siellä noin 5 kilometrin pituisen matkan takana oli tämän huutolaispojan kotina Orasen talo. Oli pisimmän koulumatkan omaava. -. Helmi Romo. Opettajamme. Hänellä oli ns. opettajan asunto tässä koulutalossa. Hän oli lapsien ja varmaan myös vanhempienkin keskuudessa pidetty opettaja. Näinä vuosina oli menossa ns. supistettu alakoulu, joka tarkoitti sitä, että Helmi Romo piti alakoulun syyslukukauden Koittilan koulussa ja seuraavan kevätlukukauden vuorostaan Ruokomäessä. Näin alakoulun käyntiin kului oppilaalta kaksi vuotta. Viljo Häkkisen 14.9.2008 lähettämä koululaiskuva Ruokomäen koululta keväällä 1938. Hän on nimennyt kuvasta seuraavat henkilöt: Eturivi vasemmalta: Ensimmäinen (1.) Yrjö Ylönen (Keltamäestä), 4. Elli Nykänen (Koivulasta), 6. Pentti Romo, 7. Viljo Häkkinen (Haukiselästä, kuvan lähettäjä), 8. Tauno Koljonen (Hallasta) ja 9. Sulo Ylönen (Hallasta). Toinen rivi edestä (vas.): 1. tuntematon yläluokan opettaja, 2. alaluokkien opettaja Helmi Romo, 3. Ville Liukkosen pojista yksi, 4. Erkki Puntanen (Punnan Erkki), 5. Ville Liukkosen pojista yksi, 6. Uuno Ylönen (Aapelin Uuno), 8. Sanna Valkonen ('Siirtolan Sanna') ja 11. ilmeisesti Tyyne Kuitunen. Toinen rivi takaa - vasemmalta: 6. Yrjö Häkkinen, 7. Ville Liukkosen pojista yksi ja 8. Eino Matilainen. Takarivissä vasemmalta: 1. Ville Liukkosen pojista yksi, 2. Väinö Ylönen (Keltamäestä), 9. Kalervo Aarnio ja 10. (äärioikealla) veistonopettaja Jussi Nykänen (Sairun Jussi). Viljo Häkkinen lähetti (13.12.2009) tämän Hannu Ylösen marraskuussa 2009 ottaman kuvan Ruokomäen koulusta. Muistelua Ruokomäen koulusta 1930-luvun lopulta (Viljo Häkkinen) (Viljo Häkkinen, sähköposti 26.10.2008): Ruokomäen kyläseura oli kesällä v.2001 kutsunut jo lakkautetulle koululle koolle ns. muistojentilaisuuden koulussa opetusta antaneille ja oppia saaneille vuosilta 1926 - 1998. Asianosaisia oli paikalla runsaasti ja tilaisuus oli muutoinkin tarpeellinen ja antoisa. Jopa yksi oppilas vuodelta 1926 oli paikalla: Tyyne Siitari ! Siellä sai halukkaat kertoa kokemuksiaan kouluajoiltaan. Muistelin oheista kuvaa koulun huusista (huusinkannet oli suljettu ilmeisesti ilkivallan takia) seuraavasti: Oli jonakin talvena pirteä pakkaspäivä ja koulu oli päättynyt. Kipakasti kirmasin tähän poikien käymälään. Nostin oikealta ensimmäisen kannen ylös ja tumput asetin vierelleni. Tein tehtäväni ja ylös noustessani ja aivan vahingossa hipaisin tumppuni reiästä alas. Ei hätää, ajattelin ja kiersin rakennuksen taakse, josta pääsin käymälän alle hakemaan tumppujani ja kun olin niitä juuri ottamassa niin jähmetyin paikalleni. Tytöillä ja opettajalla oli oma osastonsa samassa rakennuksessa ja näillä kaikilla tämä sama alusta jossa juuri olin. Opettaja tuli samassa omaan istuntoonsa - en uskaltanut tuskin hengittää, puhumattakaan liikkumisesta. Onnekseni selvisin kiusallisesta tilanteestani paljastumatta - selityksiäni tumppujen hakemisesta tuskin olisi uskottu! (Viljo Häkkinen, sähköposti 5.8.2009): Kesällä 2001 oli Kangasniemen Kunnallislehdessä kutsu, joka koski kaikkia Ruokomäen koulussa joko opettajina toimineita tai oppilaita saapumaan jo 1998 lakkautetulle koululle 21.7. ns. muistojen tilaisuuteen. Kuvan Viljo Häkkinen luki kutsun kotonaan Tampereella ja päätti tulla paikalle tapaamaan entisiä koulukavereitaan. Kansakoulun päästötodistuksen hän sai tästä koulusta keväällä 1942, joten siitä on nyt kulunut 59 vuotta, joten aihetta muistoihin toki on ja niitä myös on vielä mielessä monenmoisia. (Viljo Häkkinen, sähköposti 5.8.2009): Entisiä oppilaita ryhmäkuvassa. 21.7.2001 oli Ruokomäen kyläseura jo lakkautetulle koululle kutsunut muistelutilaisuuteen niin entiset opettajat kuin myös oppilaat jotka olivat vuosien 1926.-1998 vuosina koulun penkkejä kuluttaneet. Naisia edestä vasemmalta: Aino Ylönen (Keltamäen Väinön leski ~ entinen Rekosen Aino), Siirtolan Sanna, Elli Nykänen eli Koivulan Elli, Leena ja Aira Koljonen (Hallan tyttöjä). Istumassa Häkkisen Irja (Moskovasta) ja eturivissä kuvan keskellä oleva tummaleninkinen nainen, jolla on leningissä kukkia, on Tyyne Siitari - hän aloitti koulunkäyntinsä Ruokomäessä jo 1926 ja on tämän koulun ensimmäisiä oppilaita (samoin kuin vieressään istuva Irja Häkkinen). Tyyne Siitari on omaa sukuaan Puntanen. Takana Suurosen Toini eli Matilaisen Toini Haukiselästä. Miehet takana vasemmalta - tämän kirjoittaja eli Viljo Häkkinen (Tampereelta), Sulo Ylönen (Keltamäestä), Pentti Liukkonen (Juntula), Otto Tarvonen (Luolan Otto), Tauno Koljonen (Hallasta), Uuno Ylönen (Aapelin Uuno), Erkki Puntanen (Punnan Erkki) ja edessä Fabian Valkonen. (Viljo Häkkinen, sähköposti 6.8.2009): Ruokomäen koulun oppilaita 1940-luvun alusta 21.7.2001 järjestetyssä muistelutilaisuudessa ko. koululla: Vasemmalta Viljo Häkkinen (keppi kädessä), Erkki Puntanen (Punnan Erkki) ja Vappu Reinikainen. (Viljo Häkkinen, sähköposti 6.8.2009): Ns. Koljosen sisarukset - Aira ja Leena - ovat ottaneet entisen oppilastoverinsa Viljo Häkkisen äidillisen tukevaan otteeseen. (Viljo Häkkinen, sähköposti 6.8.2009): Siirtolan Sanna ei hevillä tullut samaan kuvaan Viljo Häkkisen kanssa. Tyttäret taisivat vihdoin määrätä äitinsä tähän kuvaan - niin muistelen. Tapaamistemme väliä taisi olla jo yli 50 vuotta, niin ihmekös tuo jos vähän ujostutti.

Piilolan kellari: F) (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.9.2008): Aloitin Ruokomäen yläkoulun toista luokkaa syksyllä 1941. Silloin piti olla vielä omissa eväissä. Voileipää ja pullo maitoa. Minua harmitti tavattomasti, kun kaikilla toisilla oppilailla oli maitopulloina ns. patenttikorkkiset limsapullot ja minulla jokin apteekin vanha lääkepullo, jonka korkki oli jo kauan sitten joutunut ongen kohoksi ja nyt korkkina oli sanomalehden sivusta kääritty tuppo. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että jos pullo repussa ei pysynyt pystyssä, niin se vuoti ja kirjat sekä vihkot tuhraantui pahemman kerran. Koulutieni varrella oli Piilolan talo ja kuvassa näkyvä kellari oli aivan maantien vieressä. Talossa oli lisäksi ns. kyläkauppa ja mm. juomakoreja säilytettiin tässä kellarissa. Kun pulloja rikkoontui, niin ne heitettiin tähän oven edessä kulkevaan raviojaan. Sirpaleiden joukossa oli ainakin yksi pullon kaula, jossa oli himoitsemani patenttikorkki. Otin kotimatkallani sen käteeni ja puhdistelin sekä sujautin taskuuni. Se oli pahasti tehty, sillä lähellä olikin eräs ylemmän luokan oppilas ja hän näki tapauksen. Hän alkoi heti minua pelottelemaan, että hän menee taloon kantelemaan, että Orasen huutolaispoika varasti edellä kuvatun patenttikortin. Minä kirmasin karkuun sen kun kintuista pääsi. Asiahan vaan ei jäänytkään siihen. Tämä poika alkoi vainota minua niin aamulla kouluun tullessa kuin illalla kotiin mennessä. Joka päivä hän uhkasi kannella varastamisestani talon väelle. Tämä johti siihen, että aamulla minun ei parantunut kulkea yhtä matkaa toisten kanssa, vaan oli mentävä aikaisemmin tai sitten myöhemmin kouluun. Sama toistui taas illalla. Se oli pirullista aikaa pienelle koululaiselle ja kesti koko sen lukuvuoden ja päättyi siihen kun tämä isokokoinen ylimmän luokan hujoppi lopetti koko koulunkäyntinsä. Sain maitopullooni vuotamattoman patenttikorkin, mutta jouduin maksamaan siitä mielestäni turhan kalliin hinnan.

Haukiselän Keskitalo eli Matilaiset G) (Viljo Häkkinen, sähköposti 26.11.2008): Haukiselän Keskitalon eli Matilaisen perhe kuvattuna vuonna 1925. Vasemmalta: -. Amanda, o.s. Ylönen sylissä nuorin lapsensa Eino. -. Vieno tytär on takana, hän avioitui aikanaan johonkin naapuripitäjään. -. Niilo on äidin vierellä, hän jäi taloon isännäksi puolisonaan Tyyne. -. Aarne on Niilon vierellä, hän avioitui Kutemajärven pohjoispään rantatalon Kyökästinniemen tyttären kanssa ja pariskunta hankki talon Hankasalmen puolelta. -. Erkki on isän vierellä, hän avioitui Jäppilän Ruuhilammilta Maijootniemen tyttären Saimin kanssa ja he hankkivat omistukseensa Anttilan pientilan Ruokomäestä, joka on edelleen suvun omistuksessa. -. Tyyne tytär on isän takana, hän avioitui Väisäsen puolisoksi ja heidänkin talonsa on Hankasalmen puolella ja aivan Sauvamäen pysäkin läheltä. -. Emil isä on lippalakki päässä ja hän on kuvan ottohetkellä tämän talon isäntä ja suuren perheen isä. -. Aune on isän sylissä ja hän teki elämäntyönsä liikealalla. Oli aikanaan oma kauppaliike Kotkassa. -. Toini on isän edessä, hän avioitui erään puutavarayhtiön piiripäällikön Väinö Suurosen puolisoksi synnyinpitäjäänsä. Eino oli lapsista nuorin - ei vielä syntynyt kuvan ottamisen aikaan. Myös hän suuntautui liikealalle ja kotipaikka löytyi Äänekoskelta. (Viljo Häkkinen, sähköposti 11.12.2008): Kuvassa Emil Matilainen Emil 90-vuotiaana. Voidaan sanoa, että Emil Matilainen oli suurperheen isä. Lisäksi hän oli ahkera ja tunnollinen isäntä talossaan. Lapsensa hän opetti työntekoon jo pienestä pitäen. Eemeli oli myös ahkera tupakka- ja kalamies. Väärävarren piippu kiikkui suupielessä alinomaan. Hänen tapoihinsa kuului mm. ns. ruokaperäiset. Eli eineen jälkeen hän kiiruhti sänkyynsä nukkumaan. (Viljo Häkkinen, sähköposti 14.12.2008): Matilaisen Aarnen häät 20.6.1943. Kuvattu Haukiselän Etelätalon pihapiirissä. -. Toini Matilainen on talon tytär (vas.). -. Aarne Matilainen on sulhanen ja talon poika. -. Taimi Matilainen o.s. Ylönen on morsian ja kotoisin Kyökästinniemeltä Kutemajärven pohjoispäästä ja talon nimi on Tyvimaa. -. Morsiamen takana seisova mies - tunnistamaton? -. Tyyne Väisänen o.s. Matilainen on talon tyttäriä. Hänen kotinsa on lähellä Sauvamäen pysäkkiä ja Hankasalmen puolella. -. Aune Matilainen on myös talon tytär. -. Erkki Matilainen on myös talon poikia. Sotilaspuvut Aarnen ja Erkin päällä tarkoittaa sitä, että jatkosota on kohta jatkunut jo kaksi vuotta. Useita muitakin sotilaita oli Aarnen ja Erkin lisäksi paikalla ja ainakin yksi oli kuuluisasta kenraali Laguksen panssarirykmentistä ja kolme nuolta oli tunnuksena niin päähineessä kuin puseron hihassakin. Hän erottui muista. Noin vuosi näiden häiden jälkeen alkoi venäläisten suurhyökkäys useilla rintamalohkoilla eli 9.6.44, jolloin näilläkin sotilailla oli totiset paikat itse kullakin. Onneksi häävieras-sotilaista ei tiettävästi kukaan kaatunut. (Viljo Häkkinen, sähköposti 9.12.2008): Haukiselän Matilaisen päärakennus 1950-luvun alussa. Haukiselän taloja on kolme ja tämä on Keskitalo eli Matilainen. Vielä 1850-luvun lopulla kaikki nämäkin kolme taloa oli paikkakunnan suurtilan eli 'Keltamäen' torppia. Olivat toisin sanoen Ylösten suvun omistuksessa. Arvellaan ainakin tämän talon 1880-luvun alussa siirtyneen suvulta pois ja Ananias Kuitusen omistukseen. Mistä tämä Kuitunen on tullut talon ostajaksi? On hämmästyttävää, kuinka vähän rippikirjojen mukaan Kuitusia on ollut edes lähipitäjissä 1800-luvun puolivälin tienoilla. Silloisen Murtoisen kylässä Hankasalmen puolella oli kyllä Kuitunen. Jospa talon ostaja oli sieltä? Kuitenkin Keskitalo oli vuosikymmenien kuluessa joutunut ns. kauppataloksi, eli omistus vaihtui usein. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa talollisen poika Emil Matilainen Hankasalmelta ja talollisen tytär Amanda Ylönen Kangasniemen Ruokomäen kylän Keltamäestä menivät sen tavan mukaan Amerikkaan. Tutustuivat siellä ja menivät naimisiin sekä palasivat takaisin Hankasalmelle maanviljelijäksi ja perhe alkoi kasvaa. Vuonna 1917 Emil osti tämän talon Iisakki Tyrväiseltä ja jo kuusihenkinen perhe muutti Haukiselkään. Samalla talo tuli takaisin Ylösen sukuun. Emil perheineen aloitti jo ilmeisesti retuperällä olleen talon voimakkaan kehittämisen. Työtäpelkäämätön mies alkoi laajentamaan viljelyksiä mm. kuokkimalla läheiseltä Haukilammen rantasuolta lisää viljelysalaa. Perhe kasvoi siinä samalla aina kymmenhenkiseksi. Neljä tytärtä ja neljä poikaa. Eli työvoimaa kasvoi omasta takaa. Ehkä on syytä mainita se, että kaikki pojat osallistuivat aikanaan sotatoimiin ja palasivat kaikki vielä elävinä kotiin. Aina ei näin käynyt. Emil poikineen otti mm. tekniikkaa käyttöön talon pidossaan jo varsin aikaisessa vaiheessa. Jo ennen talvisotaa taloon hankittiin mm. maamoottori puimakoneen ja silppurin sekä kotitarvemyllyn voimanlähteeksi. Maamoottori oli magneettisytytyksellä varustettu, joten sen käyttö vaati jonkinlaista teknistä osaamista, jota Emil papalla ei tainnut aivan riittävästi olla. Erkki pojalla sitä oli, mutta kun hän oli sodassa, niin siitä syntyi ongelma. Emil kuitenkin ratkaisi ongelman hakemalla Naarajärven sotavankileiriltä työntekijäkseen venäläisen vangin, joka oli siviiliammatiltaan insinööri ja näin moottori pelasi tarvittaessa. Insinöörivanki oli astunut miinaan ja menettänyt vasemman jalkateränsä. Eihän siihen aikaan sotavangille mitään tekojalkaa tehty, mutta vanki oli itse tehnyt sarjakuvissakin nähdyn merirosvon mallisen puujalan ja kyhännyt puunhaarukoista kainalosauvat. Näiden kanssa hän klinkkasi tarvittavat askeleet. Vanki oli tietenkin toisten mukana elopellolla leikkaamassa sirpillä viljaa ja kun jalkaterä puuttui, niin hän teki työnsä polvillaan. Kävi sääliksi. Eritoten, kun veriset rätin riekaleet eivät tahtoneet kunnolla pysyä jalan tyngän ympärillä. Kohtalo se oli sekin! (Viljo Häkkinen, sähköposti ja kuva 11.2.2009): Sotapoikia 1940-luvun alkuvuosina Haukiselän Matilaisen talon pihassa. Kuva on sikäli harvinainen, että harvoin saman kylän sotilaat pääsivät yhtä aikaa lomalle. Vasemmalta: Niilo Matilainen ~ tämän talon poika, Olavi Aarnio ~ naapuritalon poika, Otto Tarvonen ~ läheisen Luotolan eli kansan suussa Luolan poikia Takkalammin rannan torpasta ja Erkki Matilainen ~ tämän talon poika. (Viljo Häkkinen, sähköposti ja kuva 15.2.2009): Haukiselän kylän poikia armeijan harmaissa Jatkosodan aikoihin. Vasemmalta: Erkki Matilainen Keskitalosta, Veli ja Kauko Häkkinen (veljekset) Moskovan torpasta ja Olavi Aarnio Pohjoistalosta. Olavilla ei kuvassa ole ns. rähinäremmiä, vaan se on kamerakotelon remmi. Hän otti armeija-aikanaan erittäin paljon kamerakuvia. Huomaa kuvasta Kaukon keppi. Kaukolla kävi vähän huono tuuri, sillä hän ei kerinnyt olla pitkääkään aikaa rintamalla, kun hän astui miinaan ja jalka nilkasta poikki. Muistan se olleen nuorelle ja aktiiviselle pojalle kova paikka. Arvelen hänen olevan tässä kuvassa sotasairaalasta toipumislomalla. Rauhan tultua Suomessa alettiin valmistamaan mm. N-L:n tarpeisiin ompelukoneita ja niiden valmistus sopi kohtalaisen hyvin tietyn tasoisille sotainvalideille ja siihen työhön kerrottiin Häkkisen Kaukonkin päässeen. Tämä tarkoitti muuttoa Helsinkiin ja sinne hän perusti perheensä ja kotinsa. Haukiselän ja lähitalojen sotapojat säilyivät sodan murheilta oikeastaan hämmästyttävän hyvin. Laukkarisen Kaisan ja Oskarin vanhin poika Eemeli, kaatui lähellä Viipuria vain neljä päivää ennen Talvisodan päättymistä. Haavoittumisiakaan ei kovin usein sattunut. Orasen Vilho haavoittui niin Talvi- kuin Jatkosodassakin vielä hyvin vaikeasti. Valkosen Sulo ja Matilaisen Eino haavoittuivat Jatkosodassa ja siihen ne taisivat jäädäkin. (Viljo Häkkinen, sähköposti ja kuva 11.2.2009): Erkki Matilainen Haukiselän Keskitalosta on päässyt jonakin jatkosodan talvena lomalle ja sisarukset ovat lähteneet ulos hiihtämän. Vasemmalla Eino Matilainen ~ lapsikatraan nuorin eikä ole vielä joutunut armeijan leipiin, Toini Matilainen ~ varmaankin vielä tyttönen ihminen ja avioitui vasta myöhemmin, Erkki ~ sotilaan asussaan ja Aune Matilaisen arvelen olevan oikealla. Jos näin on, niin hän on puolestaan talon tytöistä nuorin. (Viljo Häkkinen, sähköposti 23.2.2009): Haukiselän Matilaisen tytär Toini (Matilainen) ja Väinö Suuronen vihkikuvassaan. Jatkosodan jälkeen nämä kaksi rakastunutta nuorta vastasivat seurakunnan palvelijan kysymyksiin myöntävästi ja vannoivat myös ilmeisesti seurakunnan edessä ikuista rakkautta toisilleen aina elämänsä loppuun asti. Väinö oli erään puutavarayhtiön edustaja eli ns. piirimies ja Toini puolestaan korirouva. Perhe asui mm. Pieksämäellä, mutta rakensi vapaa -ajan asuntonsa Toinin kotijärven Ylemmäisen itärannalle ja lähelle Hulikan kylää ikään kuin lähelle Toinin lapsuuden ympäristöä. Solmitulle liitolle ei siunaantunut pitkää ikää, sillä avioliitto päättyi ennenaikaisesti Väinön yllättävään kuolemaan. Yksin jäänyt Toini on asunut ja elänyt synnyinpitäjänsä kirkolla leskenä jo vuosikymmeniä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 14.12.2008): Haukiselän Matilaisen pihassa 1950-luvun alussa. -. (Vasemmalta) Erkki Matilainen, talon poika. -. Otto Tarvonen eli 'Luolan Otto' on lähinaapureita. -. Kalle Matilainen on talon tyttären Vienon poika ja hän oli kasvanut talossa jo pikkupojasta asti. -. Väinö Suuronen on talon vävy, Toini-tyttären puoliso Luusniemeltä. -. Eino Matilainen on talon nuorin poika ja kotipaikkana Äänekoski. Taitaa olla miehillä ns. näkäräiset mielessä? (Viljo Häkkinen, sähköposti 23.2.2009): Lankomiehet: Vasemmalla Erkki Matilainen (Haukiselän Keskitalon poika) ja oikealla Viljo Häkkinen (Haukiselän Etelätalon eli Orasen huutolaispoika). Huutolaispojalla ei ennen kouluun menoa paljon kavereita ollut koko kylällä. Ei ollut saman ikäisiä. Jostakin syystä Erkistä tuli kaveri. Halusi pitää minua saman arvoisena. Syntyi elinikäinen ystävyys, joka vahvistui vaimojemme sisaruussuhteella. Kummankin puolisot ovat Jäppilän pitäjän Ruuhilammin kylän Maijootniemen torpan tyttäriä. Mistä tuli torpan nimi - Maijootniemi ? Savolaiset ovat tunnettuja viäntäjiä ja kiäntäjiä. Torpan viereisessä vesistössä on vielä tänäkin päivänä majavia. Eli paikka voisi olla aivan hyvin Majavaniemi. Lisäksi vanhoissa asiakirjoissa mainitaan paikka Majaniemenä. Olisiko nämä nimen alkumuotoja?

Erkki Matilaisen Anttila (Keskitalo) H) (Viljo Häkkinen, sähköposti 15.2.2009): Haukiselän Keskitalossa eli Matilaisessa oli sotien jälkeen vielä vanhapari Manta ja Eemeli voimissaan. Tosin lapset olivat lennellet kukin tahoilleen, paitsi pojat Niilo ja Erkki olivat avioituneet ja toimivat nyt myös perheineen talon ylläpidossa. Se saattoi käytännössä tuottaa hankaluuksia ja niimpä Erkki alkoi katsella omaa taloa ja huushollia perheelleen. Sellainen löytyikin Ruokomäen kylältä ja vain vajaan viiden kilometrin päässä Matilaisesta. Jos oikein muistan, niin Pylvänäisen Antti rakensi tuon kuvassa näkyvän talon omaan käyttöönsä ja kun se joskus -50 luvulla oli tullut myyntiin, niin Anttilan pientilan uudeksi omistajaksi tuli Erkki ja Saimi Matilainen perheineen. Taloon tuli isäntä ja emäntä, jotka eivät työtä pelänneet. Erkin Eemeli-isä oli pitänyt huolen siitä, että lapsista tuli työn ääressä ahertavia ja toimeliaita kansalaisia. Saimi oli puolestaan käynyt kovan koulun työn kunnioittamiseen ja oppimiseen kotitorpassaan Jäppilän Ruuhilammin Maijootniemellä. Opettajinaan Viljami ja Adolfina - eli isä ja äiti. Se tarkoitti, että vie mennessäsi ja tuo tullessasi. Lisäksi he olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ihmisiä ja tulivat myös toistenkin kanssa toimeen. Peltoalaa laajennettiin ja karjaa lisättiin sekä rakennuksia kohennettiin. Erkin sydäntä lähellä oli erityisesti metsän hoito kaiken muun aherruksen lisäksi. Saimi puolestaan pientilan emäntänä kokeili monenmoista sivupisnestä normaalien kotiaskareiden lisäksi. Ja onnistui myös yrityksissään. (Viljo Häkkinen, sähköposti 15.2.2009): Haukiselän Keskitalon vanhan isännän Emil Matilaisen (1885-1977) sukujuuret löytyvät Hankasalmelta. Kuvassa on Suolivesi Nro 1. eli Mason talo. Tila on iät ajat ollut Matilaisten suvun asuttama. Arvelen jo Eemelin isoisän Johan, eli Jussi Matilaisen (1808-?) isännöineen taloa jo ennen 1800-luvun puoltaväliä. Puolisona hänellä oli Carin, eli Katri Jääskeläinen silloisen Rautalammin Säkinmäeltä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 15.2.2009): Hermanni Matilainen. (1847-?) eli ns. Mason Hermanni oli Emil Matilaisen isä. Hermannin emäntänä oli Severiina Manninen ja myöskin Säkinmäeltä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 15.2.2009): Haukiselän Keskitalon poika Erkki Matilainen liikkui mielellään ja monipuolisesti luonnossa. Hänen kotinsa eli Anttilan mailla oli mm. mäyrän kotiluola. Se oli kuvassa näkyvän ison kiven alla. Sinne johti pieni suuaukko jonka edessä mäyrän ruokailujätteitä, kuten luita ja mm. lintujen höyheniä. Erkillä on talutushihnassa Häkkisten Nadja-koira. Tämä kaupunkilaiskoira oli vähällä joutua myös mäyrän ruuaksi, kun se innoissaan syöksyi mäyrän luolaan ja siellä oltiinkin kotona. Onneksi Erkki kerkesi kiskaista hihnasta koiran kauemmaksi ja näin vaara vältettiin. (Viljo Häkkinen, sähköposti 23.2.2009): Erkki oli Haukiselän kylän Matilaisen poikia. Hän oli tämän Anttilan pientilan isäntä. Varsinainen monitoimimies kuten asiaan kuuluikin. Kohensi uutta kotitilaansa kaikin tavoin. Harrastuksina mm. kalastus ja metsästyskin. Saimi - puoliso oli Jäppilän pitäjän Ruuhilammin kylän Maijootniemen torpan Häyrisiä. Hänkin oli jo nuoresta pitäen tottunut osallistumaan kaikkiin torpassa eteen tulleisiin töihin. Nuoret olivat tiettävästi tavanneet ensikerran juhannuksena 1943 ja siitä se lähti ja tähän on tultu. Pariskunta oli yritteliästä ja aktiivista sorttia. Ihminen, joka ei tullut toimeen tämän pariskunnan kanssa sai syyttää kyllä itseään. Saimi ja Erkki kasvattivat kolme lasta, eli tyttäret Sirkan, Tertun ja Irman. Neljäskin oli, mutta Veikko menehtyi jo vauvana. (Viljo Häkkinen, sähköposti 23.2.2009): Erkki Matilainen ja Saimi emäntä. Anttilan talon isäntä joutui onnettomuuden uhriksi joskus 1980-luvulla. Hän oli naapurin isännän kanssa metsästä tukin ajossa. Työjuhtana oli naapurin traktori lisälaitteineen. Jossakin työvaiheessa tukki pääsi lyömään Erkkiä jalkaan ja vasenjalka murtui säärestä. Se oli miehelle kova paikka ja useiden viikkojen pituinen hankala aika. Kipsi ylettyi alkuaan aina polven yläpuolelle ja Erkki piti suurena ongelmana kovaa kutinaa joka esiintyi kipsin alla sääressä. Tämä kuva taitaa olla otettu talvilomani aikaan Anttilassa ja sen jälkeen kun olimme käyneet Mikkelin keskussairaalassa, jossa kipsi vaihdettiin kuvassa näkyvän kokoiseen, eli entistä lyhyempään. Oli liikkumaan tottuneelle miehelle varmasti epämiellyttävää aikaa. (Viljo Häkkinen, sähköposti 4.4.2009): 1970-luvulla oli Ruokomäen kylillä tuttunäky Saimi Matilainen ja mopo. Maijootniemen Adolfina ja Viljami olivat kasvattaneet kaikki lapsensa työteliäiksi ihmisiksi Jäppilän torpassaan. Kuva on otettu Anttilan pihapiirissä ja tällä pientilalla näitä taitoja tarvittiin. Saimi oli liikkuva emäntä ja harrasti monen moista pientä afääriä arkitöiden lisäksi. Oli suuri helpotus kun hän sai vaihdettua polkupyöränsä mopoon. Asioiden hoitaminen kävi jo paljon helpommalla vaivalla. (Viljo Häkkinen, sähköposti 27.5.2009): Matilaisen Kallen hääkuva, jossa sulhasen sotilaspuvun kauluslaatoissa näyttää olevan ylikersantin natsat. Matilaisen Eemelin ja Mantan vanhin tytär Vieno sai aikanaan lapsen, joka jäi isovanhempiensa hoiviin. Kalle oli tämän kirjoittajaa muutaman vuoden nuorempi, mutta kuitenkin meillä oli yhteiset metkut mielessä, kun naapureita oltiin. Rannalta onkiminen kesäisin Ylemmäisellä oli kaverusten mieli puuhia. Olimmepa eräänä talvena kimpassa metsätöissäkin ja korpimaisemissa lähellä Takkalammin takamaita. Innostuimme tekemään nuotion suureen tervaskantoon, jonka loistossa lämmittelimme ja söimme eväitämme. Nuotio sai kyteä yön yli ja oli helppo aina aamulla puhaltaa uusiin liekkeihin. Kun hakkuualue tuli tehtyä ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua keväthangilla hiihtelin entisellä työmaalla, niin hämmästykseni oli suuri, kun kaukana kannosta lumihangesta nousi pieniä savukiekuroita, eli hangen alla paloi. Säikähdin ilmiötä ja puhuin siitä vain Kallelle. Sovittiin, että odotetaan kevääseen, jos palot sammuisivat lumien sulaessa. Ne sammuivat - onneksi! Armeijakautensa jälkeen Kalle luki opettajaksi ja teki elämäntyönsä Nenonpellon koulussa Pieksämäellä. Hän oli myös monilahjainen nuorimies sekä yhteiskunnallisesti aktiivinen ja osallistui mm. kunnallispolitiikkaan Kansallisen Kokoomuksen valtuustoryhmän riveissä. Valitettavasti Kalle eli virallisesti Kaarle Matilainen siirtyi kaikille meille yllätyksenä ja ennenaikaisesti suureen tuntemattomuuteen. Leski ja tytär sekä kaikki me hänet tunteneet jäimme sanattomiksi. Kalle oli lähtenyt pois... (Viljo Häkkinen, sähköposti 26.5.2009): Matilaisen Sirkka ja pikkusiskonsa Terttu jonain kesänä 1950-luvun puolessa välissä kuvattuna Haukiselän Matilaisen pihassa. Kuvatut ovat talon miniän Saimin ja talon pojan Erkki Matilaisen lapsia. Sirkka on syntynyt 1944 ja Terttu 1952. Jo nuorena tyttönä Sirkka hakeutui tätinsä Annikki Häkkisen huomaan. Ensimmäiset työpaikat olivat tekstiiliteollisuuden palveluksessa, josta hän siirtyi oppisopimussuhteeseen kirjapainoalalle ja aloitti tällä tavoin uuden ammatin opiskelun. Ikävä synnyinseudulle ei hellittänyt ja Sirkka löysikin työpaikan Pieksämäeltä, mutta kuitenkin edelleen kirjapainoalalta. Terttu sisko jäi edelleen synnyinseudulleen, jossa hän on viihtynyt aina tähän päivään asti. (Viljo Häkkinen, sähköposti 26.5.2009): Sirkka Matilaisen hääkuva vuoden 1969 lopulta. Kangasniemen , eli kotipitäjän kirkossa Sirkka ja Eero Kauppinen Kangasniemen Seppälän kylästä vastasivat myöntävästi seurakunnan sielunpalvelijan kysymyksiin ja näin Sirkan sukunimeksi tuli Kauppinen. Tänään pariskunta asuu kahdestaan ja edelleen Seppäläntien varren perintötilalla. Lapset ovat aikuistuneet ja lentäneet maailmalle ja opiskelleet eri ammatteihin sekä perustaneet jo ainakin suurelta osin omat perheensä.

I) (Viljo Häkkinen, sähköposti, teksti ja kuva 11.2.2009): 1942: Viljo Häkkisen ensimmäinen ns. oma kirja. Sain tämän, kun olin noin 11 - 12 vuotias. Huutolaispoikakodistani Kangasniemen Haukiselän kylän Orasesta lähti polku pitkin Ylemmäisen järven rantaa ja kohti Hulikan kyliä. Parin kilometrin päässä oli rannalla mökki ja siihen oli talvella tullut sotaa pakoon Ryttylästä eräs leskirouva, jonka nimen olen jo valitettavasti unohtanut. Hän pärjäsi mökissä muuten hyvin, mutta polttopuiden hankinnassa oli ongelmia. Tarjouduin niitä hankki-maan. Mökin ympäristössä oli paljon koskematonta korpea ja suota sekä nevaa. Siellä oli pystyyn kuivaneita ikimäntyjä eli keloja. Kaadoin niitä ja sahasin sopivan kokoisiksi pätkiksi, jotka toin olkapäälläni ja hiihtäen mökin pihaan, jossa ne pienin polttopuiksi. Tein tätä monen monta kertaa. Rouva tarjosi rahaa palkaksi, mutta en huolinut. Seinällä olevassa hyllyssä oli muutama kirja ja pyysin niistä jonkun palkakseni. Sain kaksi kirjaa. Toinen oli jokin romaani, joka on jo kadonnut jonnekin, mutta tämä kirja on kulkenut mukanani jo kohta 70-vuotta. Kirjassa on lukemisen ja selaamisen jäljet.

Aati Laitisen ja hänen mökkinsä: J) (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.12.2009): Aati Laitisen mökki (kuvassa ylempänä) sijaitsee Ylemmäisen järven pohjoispäässä ja aivan Takkajoen suussa. Pieni sauna on aivan jokipenkassa. Oli ainakin ennen erinomainen ns. pulahtamispaikka saunan löylyjen jälkeen. Tukinuittoja ajatellen Ylemmäisen järvi kuului ns. latvavesiin. Järvestä alkoi tukkien taival jatkuen Hulikanjokea Kutemajärveen ja siitä Alajokea Juvanin lammen kautta Hännilänjokeen sekä Härkäjärveen. Seuraavana olikin jo Kyyvesi ja matka kohti Suomenlahtea oli avoinna. Mökissä oli asunut ties kuinka ja kauan Aati Laitisen perhe. Lapset olivat lähteneet maailmalle yksi toisensa jälkeen. Vaimo kuoli muistaakseni jo ennen sotia ja Aati jäi nuoremman poikansa Veikon kanssa mökkiin, jossa oli ollut jonkin verran peltoakin, mutta oli jäänyt leskimieheltä viljelemättä. Jonkinlainen perunamaa oli vain käytössä. Aati oli varsinainen persoona. Omasi hyvän lauluäänen ja joka vuotisilla kinkereillä virsien veisuussa oli lyömätön. Lisäksi hän kävi taloissa tekemässä vainajalle arkun ja haudalle ristin. Oli armoton metsälläkävijä kaverinaan terhakka koira. Aseena oli ns. pitkäpiippuinen Husqvarna 16 kaliperin haulikko. Oravien ampuminen syksyisin oli oikeastaan varsinainen elinkeino. Aati teki itse panokset pyssyynsä ja hänellä oli siihen tarvittavat välineet kuten ruutisarvi, haulipussi, puhdistinrassi ja tietysti lisäksi taito. Aati oli muutoinkin hieman poikkeuksellinen. Pelkäsi ukkosta, jopa niin pahasti, että ilman noustessa tuli yleensä meille Oraseen kylään ja toisten läsnä ollessa oli aivan normaali. Hänellä oli Oraseen ns. maitotinki eli tuli illalla pullonsa kanssa hakemaan maitoa. Istui tuvassa ja poltti piippua sekä puhui ahkerasti kaikista vanhoista asioista tuntikausia. Kun piipullinen oli poltettu, niin sitten hän kopisti piipun perskat kouraansa ja heitti suuhunsa. Siitä syntyi se kuuluisa mälli poskeen. Tämän jälkeen kun Aati sylkäistä roiskautti pitkän syljen lattialle ja siitä mustasta kuraläntistä ei ainakaan naisväki tykännyt hyvää. Luonteensa puolesta oli myös poikkeuksellinen. Omasta mielestään hän osasi kaiken paremmin kuin toiset. Ei sietänyt vastaan sanomista. Kerrankin oli Orasen riiheen pärekaton teko. Vilho, talon isäntä, jossakin vaiheessa huomautti virheestä, niin Aati jätti heti työnsä siihen ja lähti omille teilleen. Tuli seuraavan ukonilman aikana taas maitopullonsa kanssa ja oli unohtanut kaikki menneet. Mökin pelloista oli muodostunut vuosien mittaan hyvä tukkilaani, johon talven mittaan ajettiin suuria määriä puutavaraa. Tukit lavereihin ja propsit pinoihin.. Keväällä alkoi pihkapuiden kuorinta jotta ne ennen järveen vierittämistä kuivahtivat pysyäkseen paremmin veden pinnalla jopa kuukasia ennen päätymistään jalostuslaitoksiin. Tässä työssä oli lähiseudun ihmisiä, niin miehiä, kuin naisiakin. Ja olinhan siellä mukana minäkin - Viljo Häkkinen. Aati sai tukkilaverialueista torppansa pelloilla varmaankin merkittävästi vuokratuloja vuotuiseen elämiseensä metsästystulojensa lisäksi, sillä tukkien kuoret oli poltettava myöhemmin ja tästä siivouksesta tietysti maksettiin jotain. Paavo Langinkoski, laihako ja naamaltaan hyvin päivettynyt ja ahavoitunut pitäjän nimismiehen veli, oli työnjohtajana näissä tukkihommissa ja apulaisena, eli kymppinä oli puolestaan vähän mahakkaampi Verneri Manninen, sekä myöhemmin myös Age Sylgren. Paavosta on jäänyt mieleen hänen kantava äänensä siellä jokivarrella. Vaikka koski kohisi ja tuuli humisi, niin Paavon ääni kantautui hyvin joen toisellekin puolelle. Verneri toimi mm. sivutyönään lehtiasiamiehenä ja myöhemmin olen lukenut, että hän oli kerännyt huomattavan määrän perinnetietoutta liikkuessaan työnsä puolesta paljon ns. kansan parissa. On monia muistoja näiltä ajoilta. Viimeisin keväältä 1950, jolloin saatoin tukkilauttoja aina Kyyveteen asti. Taisi olla Härkäjärvestä lähtevällä joella, joka oli kavennettu alle kahden metrin levyiseksi uittoväyläksi otvien avulla ja siinä tukit meni aika haipakkaa kohti Kyyvettä. Aika oli hieman yli puolen yön, kun putosin jokeen sinne tukkien sekaan ja olin yhdessä hujauksessa tyvenessä joen suistossa. Ei olisi muuta tarvittu, kuin tukin iskemä päähän, niin uitto olisi päättynyt siihen. Tulin takaisin vonkapaikalleni ja toisten tukkilasten avustuksella tein nuotion, jonka loisteessa kuivattelin aamuun mennessä vaatteeni ja itseni. Aati Laitisen sauna Eräs tämänkin päivän julkkis kuuluu Aatin sukuun, eli hänen pojanpoikansa on kohutoimittaja ns. Loka-Laitinen (= Aarno Laitinen). Kerran puhelinkeskustelussa Aarno Laitinen sanoi pikkupoikana käyneensä isänsä kanssa tässä Aatin mökissä. Hän minulta kysyikin Aatista jotain. Jos oikein muistan, niin tulimme siihen tulokseen, että ei Aati laiska ollut, mutta taisi kyllä olla ns. vähätöinen. On täysin mahdollista, että olen joskus Aarnon nähnytkin, sillä hänen isänsä muistan, kun hän ollessaan kesälomallaan kävi hakemassa Orasesta iltalypsyltä maitoa monen monta kertaa. Tämän kuvaruudun kuvat Aati Laitisen mökistä ja saunasta ovat Hannu Ylösen syksyllä 2009 ottamia.

Kuusikko ~ Vornasen kaupan sivumyymälä: K) Kuusikko'- Eljas Vornasen (Koittila) kaupan sivumyymälä ~ kuvasi alkuvuodesta 1995 lukion kuvaamataidon projektityöhönsä Anu Liikanen: Kuusikko ~ Vornasen kaupan sivumyymälä, perustettu v. 1954. Kauppiaina: Helena ja Yrjö Valkonen, Pentti Minkkinen. Lakkautettu 1960-70 -lukujen vaihteessa. Jarmo Valkonen (Vantaalta) lähetti 21.8.2013 tämän mainion kuvan samaisesta Kuusikon kaupasta mielenkiintoisin lisätiedoin: Vanhempani Helena ja Yrjö Valkonen olivat alunperin maanviljelijöitä Heikanlammilla, mutta työtapaturman aiheuttama äitini loukkaantuminen pakotti ammatinvaihdokseen. He ostivat Kuusikon kaupan 1961 Vornasilta. Liitteenä kuva kaupasta, olisiko vuodelta 1962. Pihassa isäni Austin A40. Vuoden 1969 jouluksi sitten vanhempani siirtyivät kauppiaiksi kirkonkylälle Kimarin taloon 16.12.69 avattuun Säästö-Market -nimiseen valintamyymälään. Kuvassa erottuu tarkkaan katsoen seinässä vielä poistettu liikenimi E.VORNANEN. Kyltissä mainostetaan - Virkisty K-Kahvilla. Kuvan kruunaa tuo valloittava kauppias Yrjö Valkosen kuvausaikainen henkilöauto Austin A40. Kangasniemen historia IV-kirjan mukaan (Erkki Laitinen * 2015) Ruokomäen ainoa kyläkauppa 1950-luvun puolivälissä oli Eljas Vornasen kauppa, jonka perustamisvuodeksi kirja mainitsee vuoden 1953. Kauppa oli Vornasen Koittilan kaupan sivumyymälä. Yrjö Valkonen osti Vornaselta kaupan (1961), jonka pitäminen loppui v. 1969.

L) Haukiselän, Ruokomäen ja Sauvamäen tie * loppiaisajo 6.1.2010: 1. Tämän sivun käsittelemät alueet osuvat melko tarkkaan tämän kuvan kohdalla Kangasniemeltä Hankasalmelle menevästä maantiestä risteytyvän Haukiselkä-Ruokomäki-Sauvamäki-maantien varrelle. Tämä kuvan risteys sijaitsee Kangasniemen suunnasta tultaessa vain runsas kilometrin ennen Hankasalmen rajaa. Tien vasemmalle puolelle on juuri jäänyt taakse Koittila kouluineen, Pölläkkä ja Matala Pölläkkä-niminen järvi. Tien oikealle puolella on Koittilan koulun jälkeen sijainnut järvi nimeltään Ylemmäinen. Tämän kuvaruudun (ja samalla tietenkin koko sivun!) valokuvien tietojen keruusta ansaitsevat erikoiskiitokset Viljo Häkkinen ja hänen suuri apunsa Hannu Ylönen, joka on merkittävästi ollut mukana seuraavissa Viljon sähköpostiviestien mukana tulleiden tietojenkin keruussa: (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Hankasalmen ja Kylmämäen teiden risteys. Lapsuuteni aikaan paikkaa kutsuttiin Huilankankaaksi. Mannisen kirjoittaman pitäjän historian toisen osan sivulla 9 on mielenkiintoinen tieto vuodelta 1926. Hällinmäen Taavetti ja Liukkosen Aapeli olivat ajaneet Kutemajärven pitäjän ja seurakunnan perustamista ja kirkonkin paikaksi oli jo katsottu Huilankangas. Esitys ei saanut hyväksyntää.. Näin jälkikäteen ymmärtää isäntien tarkoituksen. Kirkkomatkat olivat pitkät, meni sitten Kangasniemelle tai Hankasalmelle. Mitä tämä outo nimi Huilankangas oikein tarkoittaa? Olen joskus kuullut sen tarkoituksen, eli ketkä matkalaiset siinä levähtivät. En enää muista tarkemmin. Kyllä se varmaan 1930-luvulla oli myös kylän nuorison kohtauspaikkakin. Jo kilometrin jälkeen Ruokoselkään menijöille on edessä uusi risteys, josta käännytään vasemmalle eli suoraan pohjoiseen. Jos jatkaisi suoraan, Kangasniemen raja tulisi vastaan taas jo kahden kilometrin päässä ja sen takaa löytyisi Kylmämäki (entistä Pieksämäen maalaiskuntaa - nykyisin kai jo Pieksämäen kaupungin aluetta). Seuraavat kolme kuvaa ovat Hankasalmen tien risteyksestä Ruokomäen tien risteykseen (6.1.2010 - S&J): 2. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Jo 1800-luvun lopulla alkuun pantu Sauvamäen tie alkoi tästä Huilankankaalta. Tie oli alkuaan ns. kylätie, joka oli paalutettu tietyin osuuksin kunkin talon kunnossapidettäväksi. Olin pikkupoikana mukana kun hevoskärryllä ajettiin hiekkaa pahimpiin vauriopaikkoihin tielle. Olikohan se kohta jatkosodan jälkeen kun VAPO:n autoja oli puutavaran ajossa Hankasalmen asemalle. Ainakin yksi autoista oli talkoissa, kun tielle ajettiin Huilankankaalta ja Vilskan tien varrella olevasta Taipaleen talon soramontusta hiekkaa. Autossahan ei silloin ollut minkäänlaista kippilaitetta lavan nostoon, vaan kuorma tehtiin käsin lapioimalla ja samalla tavalla se myös tielle purettiin. Eli tie tuli ns. kunnantieksi ehkä myöhemmin ja taitaa tällä erää jo olla ns. valtion vastuulla. Tie Kylmämäkeen ja sitä kautta Pieksämäkeen alkaa tästä risteyksestä. Tie rakennettiin vasta joskus 1950- tai -60 luvulla. Sitä ennen tien pohja oli umpimetsää tai kinttupolkuja. Monessakaan kohtaa ei ollut edes kärrytietä, maantiestä puhumattakaan. Tietä rakentamassa koneineen oli mm. eräs urakoitsija Oksanen Kihniöstä. 3. 4. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Postilaatikko vasemmalla lienee oikealla olevan ns. Aatin mökin kesäasukkaiden postia varten. Mökki on tiettävästi Aati Laitisen Veikko-pojan helsinkiläislasten käytössä. Kaikki seuraavat kuvat ovat Ruokomäen risteyksestä pohjoiseen (kääntyminen siis vasemmalle) - tienviitan mukaan 7 kilometriä Ruokomäelle ja 13 kilometriä Sauvamäelle. Kartalta löytyy ylöspäin mentäessä seuraavia nimiä: Haukiselkä, Liukkonen, Takkamäentie, Rapio, Ruokomäki, Rinne ja Varpaselkä ennen Sauvamäkeä ja rautatien tasoristeystä jo Kangasniemen rajan ulkopuolella. Kuvat ovat aseteltu todelliseen etenemisjärjestykseen etelästä pohjoiseen kuljettaessa. Kuvat otettu siis 6.1.2010 (S&J). 5. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Viitta vasemmalle osoittaa tien menevän Ruokomäen kylän kautta Sauvamäkeen, josta edelleen pääsee Jyväskylä-Kuopion tielle. Jos jatkettaisiin suoraan oikealle, niin noin kilometrin päässä oikealle on Haukiselän entinen Orasen talo, jossa minä olin huutolaispoikana syksystä 1933 alkaen. Nykyisin sitä taloa isännöi Veikko Nykänen. 6. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Kiusakosken mökki jo näkyy. Sen vasemmalla puolella virtaa Takkajoki ja tällä kohtaa joessa on ollut mylly ja siksi tämä torppa on entinen myllärin torppa. Kiusakosken sanottiin saaneen nimensä vähävetisestä Takkajoesta. Eli myllyn pyörittämiseen ei ollut aina riittävästi vettä ja yläjuoksulla piti olla pato, eli tammi, jolla vedenpintaa nostettiin ja kun patoa avattiin niin taas saatiin myllyn kivet pyörimään. Tästä kai syntyi sanonta, että koski kiusasi myllymiehiä ja tietysti ensisijaisesti mylläriä. Viimeinen mylläri 1920-luvulla oli Albin Häkkinen. Mökki siirtyi Oskari Laukkarisen omistukseen. Tämän sivun kuvaruudussa C (ylempänä) on jo aiempaa Viljo Häkkisen selvitystä ja kuvamateriaalia Kiusakosken myllystä ja torpasta. 7. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Tätä mökkiä kutsuttiin myös Huikon mökiksi, sillä mökki oli Huikon suvun hallussa 1930-luvulla niin, että sitä omisti mm. Riikka Huikko, hän oli sellainen rehevä nainen. Olin jo kölvipoika kun juosta kipaisin eräänä kesänä mökille rokotuttamaan itseäni. En suinkaan sinne mennyt vapaaehtoisesti, mutta pakkohan oli mennä kun käskettiin. Sinne oli tullut ns. rokkoherra. Nainen tämä rokottaja kuitenkin oli. Tuossa vasemmassa hauiksessa taitaa vieläkin näkyä muisto käynnistä, eli viisi arpea. Meitä oli siellä useita kylän lapsia ja kaikki pelkäsi toimitusta vimmatusti ja huuto oli sen mukainen. Kuvassa ei näy oikealla olevaa mökin saunaa, jossa perimätiedon mukaan olen syntynyt. Viimeisin omistaja oli Riikan poika Väinö ja vaimonsa Kerttu Huikko. Väinö sai äidiltään isännyyden mökkiin heti kohta jatkosodan päättymisen jälkeen. Hänet muistetaan kai parhaiten ojien kaivajana ja metsätyömiehenä. Hän rakensi kuvassa hyvin näkyvän navetta- ja liiterirakennuksen. Hätäinen kun oli, niin rakensikin ne liian lähelle tontin rajaa ja siitäkös rajanaapuri Aarnion Vilho nosti suuren metelin. Oli tarkalla, etteikö Väinö joutunut purkamaan rakennuksia. Sakoilla ja korvauksilla hän tiettävästi sentään selvisi. Aarniohan kulki joka päivä rakennuksen ohi, eli voinut asiasta sanoa jo perustusten kaivamisvaiheessa, mutta ilmeisesti hän ei tietystä syystä näin menetellyt. Suurena syynä riitaan oli myös ns. ideologiset syyt, sillä Väinö oli aatteeltaan eri lajia kuin Aarnion Vilho isäntä. Väinö oli myös sanavalmis mökin mies ja yhteiskunnallisesti aktiivinen, josta sai vuosien kuluessa monasti kärsiä. Mainitusta saunasta, jossa Viljo Häkkinen perimätiedon mukaan v.1929 syntyi, näkyy kaksi kuvaa ylempänä tällä sivulla kuvaruudun C yhteydessä. 8. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Kaksi postilaatikkoa osoittaa lumikuormillaan sen, että vasemman puoleinen on Aarnion talon laatikko, koska sen kannelta on lumi pyyhitty pois, eli se on käytössä. Oikeanpuoleinen on tämän mökin laatikko ja sitä ei ole avattu, koska mökki on vain kesäkäytössä. Oikealla vajaan kilometrin päässä on Aarnion talo ja lisäksi Matilaisen ja Nykäsien kaksikin taloa, joita nimitetään myös Haukiselän taloiksi. 9. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Ollaan nousemassa Haukiselänmäen päälle. Kyläntalot ovat jo jääneet sinne Kiusakosken torpan kohdalle. Sieltä on myös Haukilampi ja Haukipuro,joka laskee lammesta Ylemmäisen järveen. 10. (Viljo Häkkinen, sähköposti 13.1.2010): Nyt laskeudutaan Haukiselänmäkeä alas. Kesäkäytössä oleva Luotolan talo jää vasemmalle ja sen takana oleva Takkalampi. Talossa asujat olivat nimeltään Tarvosia. Puhuttiin Luolan Heikistä ja Lyytistä. Heillä oli useita työteliäitä ja raamikkaita poikia. Oikeita suon raivaajia, jotka kuokilla kuokkivat Kurikkalammen rantaan saakka ulottuvat yli satametriset suosarat ja kaivoivat ojat. Työn tulosta voi ihailla Sauvamäen tieltä vielä tänäänkin. Viimeiset talon pitäjät olivat Otto ja Ida Tarvonen. Helsinkiläistyneiden tyttärien kesäkäytössä hyväkuntoinen talo lienee tänään. Edessä ylhäällä mäenpäällä näkyy Könösenmäen asutusta. Suoraan edessä on Liukkosten talo. Muistan vielä 1930-luvulta vanhan isännän Abel Liukkosen. Seuraavaksi isännäksi tuli hänen poikansa Oskari. Talossa oli kolmekymmenluvulla kyläseudun ehkä ensimmäinen henkilöauto, joka oli kantti kertaa kantti ja lippa. Vielä tunnen nenässäni sen kiehtovan bensiinin hajun, jota autotallin ovenraosta haistelin. Oskarinpoika Teuvo oli isännistä seuraava ja nykyään tilaa pitää jo hänen poikansa. 11. (Viljo Häkkinen - ja 'suurena apuna' Hannu Ylönen, sähköposti 1.2.2010): Kuvattu Haukiselänmäen päältä. Toinen mäki eli Takkamäki näkyy kaukana horisontissa. On mahtava talvinen näkyvä tykkylumisesta metsästä. 12. Kuvat #12 ja #13 ovat kuin panoraama eli ne jatkuvat luonnossa vasemmalta oikealle samassa maisemassa. Kuvassa #13 mäelle oikealle nouseva tie näkyy kuvassa #12 aidan luona erkanevana pihatienä. Varsinainen Ruokomäentie kaartuu kuvassa #12 vasemmalle. (Viljo Häkkinen + apuna Hannu Ylönen erityisesti tässä kuvaruudussa K , sähköposti 1.2.2010): Kuva 12 on kuvattu jo entistä lähempänä Takkamäkeä ja taustalla näkyy arvioni mukaan Takkamäen taloja, joita myös Könösenmäen taloiksi on kutsuttu. Kuvattu talo mäellä lienee Minkkisen talo eli Takkamäki 2. Hiski - hakemistosta löytyy ensimmäinen merkintä Kutemajärvi 2 jo vuodelta 1804, jolloin taloa ovat asuttaneet Matti Lukkarinen ja puolisonsa Eeva Kemppi. Vielä 40-vuotta myöhemminkin isäntänä on Kemppejä eli Heikki Kemppi ja Leena Tarvonen. Perimätiedon mukaan Minkkisen suku on tullut Takkamäkeen jo 1800-luvun lopulla silloisen Rautalammin Säkinmäeltä. Minkkinen-sukunimi lienee kuitenkin perua karjalaisesta etunimestä Minkka. Näin arvellaan. Könösen Reinon eli Reino Minkkisen muistan varsin hyvin aina 1940-luvulta alkaen. Hän oli eräs ruokomäkeläisten yhteisten asioiden ajaja ainakin pitäjän tasolla, jollei laajemmallakin. Tilaa ylläpitää tiettävästi hänen Heikki-poikansa perheineen, jollei jo ole nuorempikin sukupolvi astunut ohjaksiin. 13. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Kun edellisessä kuvassa tie kääntyi jyrkästi vasemmalle, niin tämä tie nousee hyvin jyrkkänä kohti Takkamäkeä ja nämä ovat Liukkosen taloon kuuluvia rakennuksia. Liukkosen suku on tullut taloon Venetmäen Selänpään kestikievarin tilalta 1900-luvun toisen vuosikymmenen puolessavälissä. Nimenä Liukkonen on ollut Savon yleisimpiä nimiä. Lienee perua niin sanotusta lisänimestä, kuten liukas, ovela, imelä. Muistan varhaisesta lapsuudestani talon vanhan isännän eli Abel Liukkosen, kun minut oli laitettu taloon jollekin asialle . Parhaiten muistan talon pojat Oskarin ja Einon. Oskari oli muistaakseni kunnallispolitiikassakin mukana. Joka tapauksessa eräs seutukunnan luottomies. Eino on jäänyt mieleen koululla pidetyissä tilaisuuksissa innokkaana piirileikkeihin osallistujana. Talossa oli myös paikkakunnan ensimmäisiä autoja. Kantti kertaa kantti ja lippa. Sen pensan haju oli mielenkiintoista tuoksua ja jäi pikkupojan mieleen. 14. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Tässä on pieni peltoalue, joka on aivan tämän mäen alla ja tien vieressä oikealla. 15. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Edellisen kuvan pellonreuna näkyy tässä oikealla ja loiva nousu kohti ns. Nalikkatoria ja Takkamäkeä alkaa. 16. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Nousu kohti ns. Nalikkatoria jatkuu. 17. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Loppiaispäivän näkymä on ainutlaatuinen. Puut on vielä täydessä lumivaipassaan. Seuraava myrskytuuli joka tulee ja puhdistaa puut lumesta on vanhan kansan antaman nimen mukaan Tapion riihen puinti. Sen hangelle pudottamista lumista ja oksista muistaakseni ennustettiin tulevaa kevättä. 18. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Vasemmalla olevista postilaatikoista päätellen on ilmeisesti juuri ohitettu vasemmalla oleva Uudistalolle menevä tie ja oikealle Takkamäkeen menevä tie ja tämä risteys tarkoitti juuri sitä Nalikkatoria, jota kolmekymmenluvun nuoriso käytti lauantai-iltaisin kokoontumispaikkana. Kutemajärvellä on saman niminen paikka. Mitä nimi kuvaa? En tiedä, enkä ole kuullut kenenkään edes asiasta puhuneen siinä mielessä. Nalikalla usein tarkoitetaan pientä puupalikkaa tai klapia. En osaa sanoa kuinka se tähän liittyy? (JJ, 2.2.2010): Nykysuomen sanakirjan mukaan sanalla nalikka on kaksi merkitystä: a) noin 40cm:n pituinen halko ja b) puolikasvuinen poika, nallikka. Jos risteyksessä nuorisoa parveili ja aikaansa kulutti, saattoi joku iäkkäämpi kulkija heitä nalikoiksi kutsua ja siitä nimi tarttui? Pientä lasta tarkoittava sana natiainen lienee samaa alkujuurta. 19. Kuvat #20 ja #21 ovat tuosta samasta talosta, joka tässä kuvassa #19 alkaa jo näkyä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Piilolan talo näkyy. Jostakin syystä tästä tulee mieleen eräs merkillinen ja jatkosodan aikainen pääsiäisyö. Taisi olla kevät 1944. En enää muista, kenen kanssa me oltiin ns. kellosoitolla jossakin Kaution ja Keltamäen taloissa. Muistaakseni me nukuttiin aamuyö jonkin talon saunassa. Aamulla varhain, kun tulimme takaisin tähän Sauvamäen tielle, niin ihmetys oli suuri. Tie oli aurattu yön aikaan. Ei millään lumiauralla vaan isolla ns. telakoneella jota sanottiin Catepillariksi. Arvelimme telojen leveydeksi ainakin 40 sm. Tietähän ei ollut koko talven aikana aurattu millään muulla kun hevosvetoisella puuauralla, joten lunta oli paljon ja paksulti. Lumivallit olivat niin korkeita, että sivuteiltä ei tälle uralle ilman lapioimista selvinnyt. Arvelen, että tapaus liittyi jollakin tavoin vielä käynnissä olevaan jatkosotaan - mutta miten? Olen vuosikymmeniä myöhemmin Kangasniemen Kunnallislehdessä kuuluttanut asiasta ja kysynyt, että muistaako kukaan tapahtumaa? Kukaan ei reagoinut kyselyyni. 20. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Piilolan talo. Ruokomäentie 443. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä moinen nimi on talolle tullut? Liittyisikö nimi jo muinaisiin vainoaikoihin vai mihin? Myös talon nimi Pakola on jossakin suunnalla olemassa. Ovat saattaneet todellakin syntyä samankaltaisista tapahtumista. Tila on kuitenkin lohkaistu Rapion perintötilasta 1800-luvun loppupuolella ja Hännisen suvun omistukseen. Arkko on sukunimenä nykyisillä omistajilla. Suku on tullut tilan omistajaksi Kangasniemen Vihavelta 1900-luvun toisen vuosikymmenen alkupuolella. Aati Arkko ja vaimonsa Tehilla o.s. Reinikainen sekä pieni Vilho poikansa olivat uudet omistajat. Arkko - myös aika erikoinen nimi. Yleisesti sen isäksi luullaan etunimeä Arkadius tai Avid j.n.e. Talosta on jäänyt mieleeni muutamia asioita, talo oli 1940-luvulla koulutieni varrella. En muista oliko jo silloin, mutta ainakin myöhemmin talossa oli punatiilikatto, johon oli näkyvin vakoisin tiilein sommiteltu talon nimi, eli PIILOLA. Se oli harvinainen näky, joka pisti hyvin ohikulkijan silmiin. Aatin ja Tehilan lapsista Vilho jäi puolisonsa Kertun kanssa pitämään taloon isännyyttä Nämä puolestaan luovuttivat 1960-luvun alussa isännyyden pojalleen Untolle. Talo on edelleen suvun hallussa ja nyt taloa isännöi kai Unton ja hänen puolisonsa Airin, o.s. Häkkinen, poika Kimmo Arkko. Jostakin syystä syytingille jäätyään Vilho Arkko innostui vanhoilla päivillään lähtemään vielä töihin ns. vieraan palvelukseen. Silloin rakennettiin Uuteenkaupunkiin tulevan autoteollisuuden rakenteita ja Vilho Arkko pestautui sinne työhön. Satuimme olemaan joskus käymässä Ruokomäessä ja Vilho ainakin kerran tuli kyydissämme Tampereelle ja jatkoi täältä matkaa työpaikalleen. 21. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Talo edelleen Piilola. Tarkasti katsoen vasemmalla näkyy hieman aivan tien vieressä olevaa talon kellarin kattoa, josta olen jo valokuvan kera kertonut aiemmin (tämän sivun kuvaruutu F). 22. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Piilolan navetta ja talousrakennus. 23. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Matka kohti Sauvamäkeä jatkuu. On ilmeisesti juuri ohitettu ns. sähkölinja, joka on ylittänyt tien ja nyt mäki alkaa laskea kohti Ruokomäen koulun tienhaaraa. 24. Kuvassa on Ruokomäen Kylätalo. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Eloselän perintötila, jota Valkosen suku on hallinnoinut jo 300 vuotta. Ruokomäen kyläseura rakentanut suurelta osin talkootyönä nykyaikaiset toimitilansa talon entiseen navettaan. Toimitilan nimi on Ruokomäen kylätalo. Yhdistys toimi aiemmin jo käytöstä poistetussa koulutalossa. Kunta myi koulutalon ja seura joutui etsimään uudet tilat ja kun tässäkin talossa oli luovuttu karjanhoidosta, niin tyhjäksi jääneeseen navettaan niitä alettiin rakentamaan ja hyvät tilat tulikin. Se on kunnioitettava saavutus ja näyttö kyläläisten yhteishengestä. 25. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Punta. Puntanen. Ruokomäentie 709. Outo nimi on tämäkin. Taustanimenä saattaa olla skandinaavinen Bonde. (ruots. Bonde = talonpoika.). Kantataloksi usein määritellään Ristiinan kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevaa taloa Puntala. On kuitenkin ikivanha nimi niin Savossa kuin aikoinaan Karjalassakin. Tiettävästi nykyiset Puntaset ovat lähtöisin Kangasniemen Vuojalahdelta. Muistan koulutodistuksessani olleen allekirjoittajana usein Heimo Puntanen. Hän oli Topiaksen poika ja tiettävästi tullut tilaa isännöimään jo 1900-luvun toisella vuosikymmenellä Koulukavereinani oli hänen lapsistaan ainakin Erkki ja Vieno. Kerrotaan, että Erkki ja Liisa emäntänsä kanssa oli talossa isäntäväkenä jo 1950-luvun alkupuolelta lähtien. Liisa kuitenkin menehtyi jo nuorena. Tavanomaisten talontöiden lisäksi Erkki toimi myös taksiautoilijana ja tuli koulukyytien ajajana tutuksi kylän koululaisille. Leskimies Erkki luopui tilanpidosta 1990-luvun tienoilla poikansa Heikin hyväksi. Heikki jatkaa tilalla suvun perinteitä puolisonsa Leilan ja lastensa kanssa. 26. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Markkula, joka myös paremmin Hallbergin mökkinä tunnetaan. 1940-luvulla Reino Puntanen oli antanut työmiehelleen Ilmari Hallbergille Valkolan tilasta tontin. Ilmari ja puolisonsa Impi rakensivat tontille pienen asuinrakennuksen tarpeellisine karja- ja taloustiloineen. Ilmari oli paikkakunnalla tunnettu teurastajana. Myös porsaiden salvaminen sujui Ilmarilta hyvin. Muun muassa näistä syistä häntä kutsuttiin taloihin aina tarpeen mukaan. Myöhemmin hän osti seutukunnalta Mäkelä-nimisen tilan ja myi tämän eräälle Jyväskyläläiselle kesäasunnoksi. Vieläkö lienee omistussuhteet ennallaan? 27. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Toinen kuva samaisesta Hallbergin mökistä (Markkula). Kuten kuvasta näkyy, niin kyseessä on todellinen kesäasunto, sillä ulko-ovelle ei näytä olevan edes hiiren jälkiä. 28. Kuvista numerot 28-33 ovat kaikki otetut samasta Siirtolan talosta. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Siirtolan talo. Nimi lienee peräisin siitä. että Mäkelän päätilasta lohkaistuun uudistilaan siirryttiin. Rakennukset rakennettu 1930-luvulla. 29. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Siirtolan navettarakennus ja postilaatikko tien varressa eli talo on asuttu. Asujana taitaa olla entinen kansakoulukaverini Sanna Tarvonen. Hänen äitinsä Ida oli naapurissa sijaitsevan päätilan tytär. Ida avioitui kolmekymmenluvulla Eino Valkosen eli ns. Remolan Einon kanssa ja he rakensivat tämän talon Idan perintömaalle. 30. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Siirtolan talon navetta ja talousrakennus. Ns. Siirtolan Sanna avioitui Armas Ylösen kanssa. Armas oli 1940-luvun ajan kiistakumppani urheilukentillä, mutta eniten hän sen jälkeen tuli tunnetuksi hevosmiehenä ravikilpailuissa. Tilaa taitaa nykyään Sanna isännöidä poikansa kanssa. 31. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Edelleen Siirtolan talon rakennuksia. 32. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Lähikuvaa Siirtolan riihestä vielä. 33. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Ja vieläkin Siirtolan talon rakennuksia. Kuvauskulma on vaan vaihtunut. Puut ovat ympäristöönsä kuuluvia ja pihaan soveltuvia kaunistuksia. Mieleeni on jäänyt eräs koskettava sattuma vuosien takaa. Olin kerran asioimassa eräässä krematoriossa, jossa hyllyllä oli useita tuhkauurnia. Joukossa oli yksi jykevästä koivutukista karkeasti moottorisahalla muotoiltu uurna. Kysyin , että sallitaanko myös itse tehty tuhkauurna. Vastaus oli myönteinen ja samalla kerrottiin tämän harvinaisuuden tarina. Lapsen syntyessä oli talon pihaan istutettu koivu. Hänen elämänsä päätyttyä koivu oli kaadettu ja sen tyvipölkystä oli tehty k.o. tuhkauurna. 34. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Mäkelä/Kivelä. Tyrväiseksi tätä taloa muistini mukaan myös sanottiin. Tila lienee alkuaan ollut Valkoisten suvun hallinnoima. On vanha sukunimi, joka on saattanut syntyä ulkonäöstä johtuvista mielikuvista. Hiski-tiedoston mukaan ensimmäinen Walkoin nimi on merkitty kirjoihin 1667 Virolahdella ja mikä merkillisintä seuraava Walkoin löytyy vuodelta 1673, mutta nyt Kuopiosta. Kangasniemelläkin näyttää Walkoisia olleen jo1689 ja Ruokomäessäkin 1843 on Matti Walkoiselle ja Kristiina Liukkoselle syntynyt lapsi. 1900-luvun alussa tuli taloon vävyksi Tyrväinen ja tällä suvulla tila oli vuosikymmeniä, jolloin talossa harjoitettiin mm. kyläkauppaa ja 1960-luvulla lyhyen aikaa taksitoimintaa. Tilan omistaja vaihtui vielä Hallbergien suvulle ja myöhemmin heiltä Ylösien suvulle ja samalla tilan nimeksi tuli Kivelä. 35. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Tyrväisen isäntä oli aikoinaan myös taksiyrittäjä ja olisikohan tämä entinen autotalli? 36. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Tästä alkaa painua alas ns. Tyrväisen mäki. Muistan kun pojankloppina tulin polkupyörällä Sauvamäestä päin tähän mäkeen, niin lähimainkaan aina ajamalla en jaksanut polkea mäen päälle, vaan jyrkin kohta oli talutettava. Silloin ei pyörissä ollut vaihteita, kuten nykyään. 37. Tämä kuva lienee jo Sauvamäeltä eli Pieksämäen puolelta. Tien yllä lenteli iso musta varis. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Ollaan kuvan mukaan jo aika lähellä Sauvamäen entistä pysäkkiä ja on kai juuri siirrytty Hankasalmen kunnan puolelle. 38. Alimmaisessa kuvassa #38 Jyväskylä-Pieksämäen rautatien tasoristeys Sauvamäellä. (Viljo Häkkinen, sähköposti 1.2.2010): Edessä on Jyväskylä - Pieksämäki rataosuuden ylikäytävä turvalaitteineen ja sen takana entinen Abel Ylösen kauppa. Muistelen kaupan olleen se entisaikojen tyypillinen kyläkauppa, jossa oli myytävän aina neuloista naskaleihin ja hevosen längistä silleihin. Haukiselän Matilaisen Tyyne oli ollut aikoinaan kauppiaalla piikana ja hänen kertomansa mukaan talon emäntä oli ollut varsin topakka ihminen. Oli kuulemma huolehtinut, tai ehkä jopa määrännytkin kaupan pihassa hevosmiesten ajoreitit. Entisaikoina nämä kaupat olivat myös kyläläisten kohtaamispaikkoja. Kaupassa ei silloin piipahdettu, vaan siellä kuultiin kylän kuulumiset ja tapahtumat. Kerrotaan, että siellä raavaat miehet kilpailivatkin joskus keskenään. Tai lyötiin vetoa jostakin asiasta, jossa kauppias saattoi olla osallisena. On sellainen muistikuva, että kerran kauppias Abel oli sanonut kylänmiehelle, että saat tuosta tynnyristä ilmaisen sillin, mutta se on syötävä tässä paikalla ja ilman mitään apuvälineitä. Uhkarohkea äijän köriläs oli tarttunut syöttiin ja otti ison suolasillin hännästä kiinni, löi saapasvarteensa, jotta liiat mausteetroiskahti pois ja oli myös syönyt sillinsä. Kauppias Albin oli tunnetusti nuuka mies - niin kuin kauppiaan kuuluikin olla. Mahtoi harmittaa.