Kintaus (Petäjävesi) (jatkoa):
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 3.10.2019)

Petäjäveden sivullemme.

A) Kintaus * uudempi rautatieasema * 1.12.2017:

1.

Kintauden toinen rautatieasema (1926-1985) - kuvattu 1.12.2017 (S&J).

Kintauden asema sijoitettiin Petäjävedeltä Jyväskylään ja Uuraisille johtavien maanteiden risteykseen, lähelle Kintaudenjärven rantaa. Ensimmäinen asemarakennus rakennettiin vuonna 1897 samojen Bruno Granholmin piirustusten mukaan kuin Keuruun ja Petäjävedenkin asemat. Radan uudelleenrakennuksen yhteydessä 1920-luvulla ratalinja siirtyi Kintauden kohdalla noin kilometrin pohjoisemmaksi.
Uudelle radalle valmistui Thure Hellströmin piirtämä asemarakennus 1926. Samoilla piirustuksilla rakennettiin myös Vesangan asemarakennus. Kintaus oli vedenottopaikka, jonne rakennettiin vesitorni 1925. Asemaseudulle muodostui parinsadan asukkaan taajama, joka oli kytköksissä pari kilometriä lännempänä sijaitseviin Koskensaaren teollisuuslaitoksiin.
Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi tavaraliikenteen loppuessa 1978. Henkilöliikenne lopetettiin 1984 ja liikennepaikka lakkautettiin seuraavana vuonna. Kintauden alkuperäinen asema-alue asemarakennuksineen on edelleen jäljellä valtatien pohjoispuolella. Vain tavarasuoja siirrettiin vanhalta asemalta uudelle muutostöiden yhteydessä. Sekä vanha että uusi asema ovat nykyisin yksityiskäytössä ja ainakin vanhassa asemarakennuksessa asutaan.
Toisella puolella entistä ratapihaa sijaitsee Keski-Suomen tieliikennemuseo. Uuden aseman vesitorni on purettu räjäyttämällä. Uusi asemarakennus ja tavarasuoja siirtyivät Senaatti-kiinteistöille ja edelleen myyntiin 2007 (Radan varrella, 2009).

2.

3.

4.

5.

Kintauden asema ja ratapiha-alue kuvattuna viereiseltä Uuraisten tien sillalta (Räihäntie). Vanhan sillan jalusta säilytetty.

6.

7.


8.

Kintauden ratapiha-alueen itäpäässä maantiesilta (tie Uuraisiin) - vanhan sillan kivijalusta eteläpuolella säilytetty - ei toisella puolella.

9.

10.

11.

Kohdassa, missä radan oikean puolen pieni kallionleikkaus loppuu, lähellä entistä itäistä tulovaihdetta, sijaitsi aikoinaan vesitorni. Purettiin räjäyttämällä ilmeisesti 1990-luvulla.


Kuvat #1-10: kaikki tämän kuvaruudun "A" kuvat kuvattu Kintauden aseman ja ratapihan ympäristössä 1.12.2017 (S&J).

A) Kintaus * uudempi rautatieasema * 20.7.2019:

1.

Kintauden v. 1926 rataoikaisun yhteydessä käyttöön otettu uudempi rautatieasema. Kuvattu 20.7.2019 (S&J).

2.

3.

4.

C) Kintauden rautatiekuvia:

Olavi Huotari kuvasi 7.5.2009: "H451 ohittaa Kintauden asemaa. Veturi on Dv12 2701." (kiitos * käyttölupa 2015-12-M).

Jukka P.T. Ruuskanen kuvasi 8.8.2013: "Kintauden suuruuden ja kukoistukset ovat mennyttä aikaa. Ratapiha sekä vanha ylikulkusilta on purettu, asemarakennus on päästetty varsin rappiolle ja ympäristö puskittuu." (kiitos * käyttölupa 2016-1-H).

Tuomo Ala-Keturi kuvasi 3.8.2015: "Kintauden vanhan asemarakennuksen pihassa näyttäisi olevan elämää ainakin vapaa-ajan asunnon muodossa. Radan varteen on rakennettu jonkinlainen aitakyhäelmä ja pihamarkilla on grilliä autoa ym. materiaalia." (kiitos * käyttölupa 2017-1-D).

Jukka Voudinmäki kuvasi 24.8.2017: "Pikku-Jumbo Tk3 1150 Suolahdesta Haapamäelle lähestyy Kintauden uudempaa asemaa." (kiitos * käyttölupa 2015-12-L).

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Petäjäveden sivullemme.