|
|
Ratojen rakentamista tai kunnostamista (topparoikat) ~ kuvia 'ratalinjoilta':

E)
E.Härön kokoelmista - ilmeisesti kuvattu vuoden 1930 tienoilla. Kuvassa ainakin kahdeksan höyryveturia kahdessa jonossa rinnakkaisilla raiteilla. Vasemmanpuoleisen veturin numero ilmeisesti 622 ja oikeanpuoleinen 620. Kuvan lähetti käyttöömme 'RT' (18.5.2011).

Myös E.Härön kokoelmasta (sama lähettäjä) - mahdollisesti samalta paikalta kuin edellinenkin kuva?

'AR' lähetti 18.12.2011 tämän kuvan, josta puuttuu kaikki tiedot. Väkeä on radankunnostuspuuhissa - kaksi naistakin näkyy lapiohommissa. Kyseisellä kohdalla on kaksoisraiteet. Tunnistaako joku paikan?

Kuvassa 1920-luvulla käytössä ollut rautateiden pengerhöylä. Kuva kirjasta 'VR Rakennusmestarien matkassa'. Missä?

VR käytti tätä kuvaa alkuvuodesta 2012 juhlavuotensa (150v) nettisivulla. Huomiota kiinnittää ensimmäisessä resiinassa kyyditettävänä oleva 'pomomies' - mies muistuttaa mahtavuudessaan ihan Buffalo Billiä. Kuvauspaikkaa on hyvin vaikea jäljittää - ellei lippumies ole muuten tuttu. Mukana kuvan kanssa VR-sivulla oli seuraava 'historiikki:
Jo varsin varhaisesta vaiheesta lähtien rautatiet työllistivät suuren määrän ihmisiä. Miksi ja miten uusiotyöpaikasta muodostui ammattikunta?
1800-luvun alkupuolella ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä rautateiden kehitys toisi tullessaan. Vuonna 1871 rataverkkoa rakennettaessa Valtionrautateiden palveluksessa oli likimain 800 vakinaista henkilökunnan jäsentä sekä noin 150 konepajalaista. Kasvu oli hurjaa, ja työntekijöiden lukumäärä moninkertaistui tultaessa 1900-luvulle; vuonna 1917 työntekijöiden lukumäärä oli jo yli 28 000.
Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, jossa ihmisiä piti kouluttaa, huoltaa sekä majoittaa toiminnan ylläpitämiseksi. Lukujen alle kätkeytyy varsin moninainen joukko ihmisiä, jotka sijoitettiin lukuisiin eri tehtäviin nopeasti kasvavassa organisaatiossa.
Työntekijämäärän täyttämiseksi Valtionrautatiet rekrytoi ihmisiä ympäri yhteiskuntaa. Vaikka 1900-luvun alussa ihmisten välillä vallitsi tarkka erottelu eri luokkiin, yhden katon alla riitti työtä niin upseereille kuin tavallisille kansakoulun käyneille työläisillekin.
Maanpuolustuksen yhteiskunnallisesta asemasta kertoo se, että usein korkeimmat virat täytettiin entisillä upseereilla, joiden luotettiin osaavan johtaa suuriakin ihmismääriä asemansa vuoksi. Alempi virkamiehistö puolestaan koostui pääosin entisistä aliupseereista.
Usein arvoasteikon alimmalla portaalla olevat työtehtävät, kuten asema-, vaihde- ja junamiehen työt pyrittiin täyttämään paikallisella työvoimalla, jolle työpaikka tarjosi turvallisen elannon sekä hyvät etenemismahdollisuudet. Monet perheet olivatkin useita sukupolvia Valtionrautateiden palveluksessa.
Ammattikunnan virallista olemusta luotiin ja kehitettiin vuodesta 1887 lähtien pidetyissä rautatieläiskokouksissa, joissa pohdittiin ammattiin liittyviä kysymyksiä sekä esitettiin kritiikkiä silloisesta rautatielaitoksesta. Ammattikunnan synnyn taustalla on kuitenkin myös voimakas yhteisöllisyyden tunne, jota rautatieläiset aktiivisesti loivat yhdessä toistensa kanssa.
Yhteisöllisyyden ytimen muodostivat vapaa-ajan aktiviteetit. Rautatieläiset ylläpitivät urheiluseuroja, kirjastoja ja lukutupia, joiden seurauksena sekalaisesta ja vakiintumattomasta joukosta ihmisiä muodostui lopulta lähes perheeseen verrattavissa oleva yhteisö, jossa jokainen tunsi toisensa.
Veturimiehet perustivat lopulta Suomen Kuljettaja- ja Lämmittäjäyhdistyksen vuonna 1898, mikä sysäsi ammattikunnan vakiintumista askeleen eteenpäin. Määrittelemättömästä, mutta yhtenäisestä työntekijäjoukosta muodostui hiljalleen virallistettu ja varteenotettava ammattikunta.
|