|
|
A) Lelkola ~ nykyisin enää junien kohtaamispaikka Mikkelin ja Mäntyharjun välillä:
1. 
Lelkolan nykyisen kohtaamispaikan eteläpäässä kuvan laitesuojarakennus - 28.10.2015 (S&J). Entinen asema sijaitsi 500 metriä etelämpänä.
2. 
Lelkolan vaihde avattiin 1908 Hirvensalmen kunnan takamaille, lähelle Mäntyharjun ja Ristiinan rajaa. Vaikka lelkolasta tulikin Hirvensalmen ainoa miehitetty liikennepaikka, käyttivät hirvensalmelaiset enemmän Hietasen ja Otavan asemia. Maailmansotien välisenä aikana Leikola oli miehitetty laiturivaihde, mutta muutettiin 1937 miehittämättömäksi seisakevaihteeksi. Pian sodan jälkeen Lelkolasta suunniteltiin kuitenkin risteysasemaa. Suunnitelmien mukaan Heinolan rata olisi jatkettu Savon radalle Lelkolaan ja Lelkolasta edelleen Ristiinan Yövedelle. Suunnitelmat eivät toteutuneet, sillä Heinolan ratayhteys jätettiin rakentamatta ja Ristiinan teollisuusrata rakennettiin Mynttilästä.
Vuonna 1964 Leikolan liikennepaikkaa siirrettiin 300 metriä pohjoisemmaksi. Tavaraliikenne lopetettiin 1976 ja henkilöliikenne 2000. Nykyinen junien kohtauspaikka on puolisen kilometriä entistä seisaketta pohjoisempana ("Radan varrella", 2009).
3. 
4. 
5. 
(Kuvat #3-5): Näkymiä etelään Mäntyharjun ja Kouvolan suuntaan - 28.10.2015 (S&J).
6. 
7. 
8. 
9. 
10. 
(Kuvat #6-10): Näkymiä pohjoiseen Mikkelin suuntaan - 28.10.2015 (S&J).
11. 
12. 
(Kuvat #11-12): Lelkolan kohdalla kylätie kulkee Mikkeli-Kouvolan radan itäpuolta - 28.10.2015 (S&J).
|