|
Väinölänniemi (lempinimeltään "Vänäri") on virkistysalue ja yksi keskustan kaupunginosista Kuopiossa. Siellä sijaitsee Väinölänniemen stadion, jossa Kuopion Palloseura pelasi kotiottelunsa 1930-luvulta vuoteen 2005 asti, jolloin entisen Keskuskentän sijoille valmistui keinonurmikkoinen Magnum-areena.
Väinölänniemeä KuPS käyttää kuitenkin vielä tarvittaessa - kesällä 2009 kesti Magnum-areenan keinonurmikon vaihtoremontti juhannukseen asti ja kaikki kotipelit sitä ennen KuPS pelasi Vänärillä (kuva: 12.7.2009/S&J).
Väinölänniemellä on järjestetty lukuisia merkittäviä yleisurheilutapahtumia kuten Kalevan kisat 1987. Myös kaikki Kuopiossa pelatut neljä jalkapallomaaottelua on pelattu Väinölänniemellä.
Alueella on myös laajoja puistoja, lentopallo-, koripallo- ja tenniskenttiä, kaksi uimarantaa sekä perinteikäs Peräniemen kasino.
Väinölänniemi on saanut nimensä niemessä sijäinneesta Väinölä-nimisestä ravintolasta.
Paavo Nurmi on juossut Väinölänniemen yleisurheilukentällä kaksi maailmanennätystä, 2 000 m ME:n vuonna 1927 ja 10 000 m ME:n syksyllä 1924.
Kaupungin oman juoksijalahjakkuuden, Hannes Kolehmaisen patsas sijaitsee Väinölänniemellä.
Väinölänniemellä vuonna 1955 järjestettyjä naisten pikaluistelun MM-kisoja seurasi 12 000 katsojaa.
1960- ja 1970-luvuilla Väinölänniemen rantatiellä järjestettiin tt-ajoja, jossa kilpailivat muun muassa Jarno Saarinen ja Teuvo Länsivuori.
|
|