|
|
Porin lyseo ja lähiympäristö:
O)
Aloitin Porin lyseon käymisen 1.9.1964 ensimmäiseltä luokalta. Lukuvuoden 1964-65 opettajat tässä yhteiskuvassa:
Eturivissä vasemmalta: Leila Pekkarinen, Tyyni Berg, Eeva-Esteri Sarjela, Eeva Suurlahti, Aino Kallasvuo, Pirkko Koivuniemi, Reija Salonen, Pirkko Lettolammi, Toini Eklund, Reino Hannula ja Ilmari Kautto.
Takarivissä vasemmalta: Maire Hymander, Tuulikki Louhenkilpi, Liisa Keto-Tokoi, Terttu Lehto, Hilkka Hannula, Juhani Pälsi, Alpo Aaltonen, Heikki Huopalainen, Jorma Särkkä, Kalervo Nikkilä, Erkki Kalijärvi, Mies Honkanen, Juhani Hyvätti, Pertti Lehtonen, Ossi Valtonen, Heikki Huhtala, Sakari Sulamäki, Viljo Pihlajamäki, Jorma Saari ja Immo Tuominen.
Näistä opettajista tuli monet lyseovuosinani syöpymään sieluuni hyvinkin lujasti - muutamat hyvin myönteisessäkin mielessä. Ensimmäinen luokanvalvojani oli ruotsinkielen opettaja Eeva-Esteri Sarjela.
Pitkäaikaisempia opettajiani näistä olivat Tyyni Berg ("Pärskä" ~ matematiikka), Reija Salonen (äidinkieli), Juhani Pälsi (biologia, maantieto, kemia ..), Kalervo Nikkilä (käsityöt), Jorma Saari (historia), Ossi Valtonen (liikunta ja myöhemmin rehtorina) ja Viljo Pihlajamäki (englanti).
Muistan heidän lisäkseen näistä monen muunkin opettajan olleen lyhyen aikaa opettajanani eri luokkatasoilla - vain muutama heistä ei koskaan toiminut opettajanani - muutaman kasvot ja nimet ovat jääneet aivan vieraiksi.
Rehtori Reino Hannula ei koskaan pitänyt minulle yhtään oppituntia, mutta rehtorina tuli kyllä tutuksi puhutteluissa. Hänen vaimonsa ehti sitä vastoin tehdä unohtumattoman vaikutuksen ruotsin opettajanani muutamien lukuvuosien aikana minulle sopimattomalla tyylillään.
Myönteisimmät muistot kuvan opettajista ovat herroista Ossi Valtonen, Viljo Pihlajamäki ja Jorma Saari.
Tähän yhteyteen pieni muisteluni, jossa osoitus, miten noilta lyseon alkuvuosilta lähti yhteyksiä suoraan arkielämään vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kun oltiin lyseon ykkösluokalla ja oli kevätjuhla (1965) - Eeva Esteri Sarjela johdatteli meidät voimistelusaliin tuoleille ja meni niin että luokanvalvoja itse tuli istumaan juuri taakseni. Äitini oli laitatuttanut päälleni isoveljiltäni pieneksi käyneen valkoisen kauluspaidan, jollaista en olisi halunnut pitää. Niin kävi, että paidan kova kaulus oli mennyt salissa istuessamme aivan mutkille ja taitoksille. Ja eikös Eeva-Esteri takanani alkanut kesken jonkun oppilasmusiikkiesityksen oikoa takaa kaulustani. Lehahti nöyryytyksen punaa poskille ja Nakki Lehtoset ja muut tirskuivat ympärillä. Oikominen kesti ja nolotus nousi sfääreihin. Pikkumies oli nolona.
No, kului pari vuosikymmentä - johdatin Savossa oman valvontaluokkani paikalliseen juhlasallin ja joku oppilas vingutti viulua rautasaha ja metalliputki-tyylillä, edessäni istui sivukylien kaislikkojärvien kasvatti ... valkoisessa kovakauluksisessa paidassaan, jossa näkyi vuosirenkaiden jäljet. Ja kaulus oli mutkalla ja kiemuroissa. Kumarruin eteenpäin ja aloin oikoa kaulusta - SILLOIN lävitseni löi ainutkertainen muisti-Ahaa-salama Eeva-Esterin ajoilta ... sama tilanne toistui niin prikulleen, että tunsin ihan paranormaalin lehahduksen - Eeva-Esteri hymyili jossain tilannetta. ... (elokuvassa Viva Zapata on aivan samanlainen aikatason rikkova mielleyhtymä, siellä Eeva-Esteri ei kyllä M.Brandoa värisyttele).
(Jenni Kämärä, sähköposti - 13.6.2015): "Tässä lyseon opettajainkuvassa 1964-65 komeilee tätini Pirkko Lettolammi. Sinähän olit nimenomaan Lyseon kasvatteja, lieneekö ollut opettajasi? Tipulassa hän on käynyt itse koulunsa, mutta huomattavasti sivulla 20 olleen luokkakuvan ottohetkeä aiemmin. Se taitaa olla 1950- tai 60-luvulta, mitä nyt tyttöjen muodista osasimme päätellä ..."
(Jukka Joutsi, 19.12.2015): "Pirkko Lettolammi tosiaan opetti minua yhden lukuvuoden ajan, mutta vaikka hän olikin vieraiden kielien opettaja, hän opetti meille kuitenkin äidinkieltä - en muista miksi.
 
Vasemmalla Tyyne Berg eli "Pärskä" - oikealla Hilkka Hannula (Ensio Peltomäki).
Tyyni Berg eli "Pärskä" oli persoonana mielenkiintoinen tapaus - pelätty laiskanläksyjen ja rangaistuksien sekä huonojen numeroiden antaja, mutta omasi harvinaisen syvällisen huumorinkäytön lahjan, joka monilta taisi jäädä noteeraamatta.
Tyyni Berg oli kehittänyt erikoisen rangaistuksen oppilaille, jotka olivat unohtaneet kirjan tai vihkon kotiinsa. Heidän piti mennä näyttämään kirja Pärskän kotiovelle Viisikantaan kello viisi (tekemättömistä läksyistä seurasi eri kaavojen mukaisia laiskoja eli rangaistuksia). Opettajan koira taisi useimpien vihkoon tehdä omat tarkastusjälkensä. Pärskän valkoinen Ford Anglia oli pitkäaikainen näky opettajien sisäänkäynnin vieressä. Olikohan hänen aiempi autonsa peräti Rover?
Tuntien alusta kului pitkät ajat hänen mystisen mustan vihkonsa läpikäymiseen - ensin läpi laiskat (esim. sata kertaa kirjoitettuna jokin osaamatta jäänyt matematiikan teoriasääntö). Laiskojen jälkeen seurasi velat eli maksamatta jääneiden - vihkojen ja niiden kansipaperien - maksujen perintä. Kolmantena vaiheena seurasi sitten myynti eli vihkoja ja kansipapereita kävi pitkin jonoin kaupaksi. Veiväthän kaikki nämä pakolliset vaiheet helpottavasti aikaa varsinaisilta matematiikan tuntien kiusoilta.
Muistan, miten luokkamme kiltteihin ja tunnollisiin osaajiin kuuluneelta pojalta oli jäänyt kaavakirja kotiin. Hän tuskaili hätäänsä ennen Pärskän tuloa luokkaan. Kokemuksesta neuvoimme hänelle, että reilu ilmoitus heti tunnin alkuun saattaa hänenlaisensa hyvän oppilaan säästää kello viiden iltapäivälenkiltä.
Poika tekikin neuvon mukaan - ilmoitti, ettei ollut löytänyt aamulla kaavakirjaansa. Pärskä katseli poikaa pienen hymyn vireillessä suupielissä ja sanoi mahdollisimman miellyttävällä äänellään: Ei se mitään, löydät varmasti kirjasi kotoa ... (... poika istuutui helpottuneena, mutta Pärskä jatkoi yhdellä sanalla äänensävyn muuttuessa jääpuikoksi) ... viideksi.
Oma arvostukseni Tyyni Bergiä kohtaan perustui hänen tasapuolisuuteensa oppilaidensa käsittelyssä, kaikki saivat maistaa sanallisesta miekasta samalla lailla.
Pärskä palautti kerran matikankokeitaan (nimet tässä keksittyjä): Suominen - nolla, Salminen - nolla, Virtanen - nolla, Lahtinen - yks'miinus ... mitä teistäkin tulee? ... Johtajakauppias X:n pojalla sen sijaan ei ole mitään huolta tulevaisuudestaan ... (mainittu oppilas X nousi ja hymy ylpeänä korvasta korvaan lähti hakemaan koettaan, kunnes ...) Sinä X pääset aina isäsi kauppaan juoksupojaksi - nolla.
Hilkka Hannula (ruotsi) ~ Kerrankin opettaja, joka pysyi sanojensa takana - lupasi minulle nelosen kevääksi jo syksyn ensimmäisillä tunneilla - ja piti lupaksensa korkojen kanssa.
Kuvaamataito oli yksi ehdottomista suosikkiaineistani lyseossakin - ainetta minulle ensimmäisinä vuosina opettanut porilainen taidemaalari Aarne Elomaa puuttuu tästä kuvasta. Kuvassa on äärioikealla toinen kuvaamataiteita opettanut (raumalainen taidemaalari) Immo Tuominen, joka ei koskaan toiminut minun opettajanani.
Aarne Elomaa oli taiteilijapersoona - baskeri päässä oppitunneilla. Yhtenä aamuna hän rauhoitteli meitä häliseviä vintiöitä ikimuistoisesti: Olkaas ny pojat hiljempaa, tänä aamuna baskeriani särkee.
Mainittakoon, että arvostettu taidegraafikko Erkki Talari opetti Kangasniemen yhteiskoulussa kuvaamataitoa vuosina 1961-64. 1970-luvun alussa hän tuli Porin lyseoon opettamaan kuvaamataitoa allekirjoittaneelle lukiovuosiksi . Syksystä 1978 alkaen samainen Talarin oppilas sitten opettikin kuvaamataitoa Kangasniemen yläasteella ja lukiossa kevääseen 2013 asti.
Muistan meitä porilaisia pojankoltiaisia (tietenkin vannoutuneita Ässät-faneja) heti aluksi kohauttaneen Talarin ohimennen pudottama tieto, että hänen poikansa oli suunnitellut noina vuosina toimintansa aloittaneen Helsingin Jokerien jääkiekkojoukkueen logon ja kai ensimmäisen peliasunkin.
Talari oli noina vuosina opettajana jo työmotiiviensa puolesta vaihtanut vapaalle ja keskittyi lähinnä tunneillaan tekemään itsekseen luonnoksia mm. luokan ikkunasta näkyvästä Hankkijan viljasiilosta ja erityisesti sen ympärillä lennelleistä linnuista. Hän lupasi tehdä aiheesta vielä mestariteoksen ja sellaisen myöhemmin näin valmistuneenkin.
Talarin tapana oli luokassa melun noustessa yli kulloisenkin sietokykynsä huudahtaa tyylillään "Silence!". Kun tehoa ei useinkaan ollut, mies ramppasi kateederia edestakaisin nyrkit ohimoita hieroen ja voihki teatraalisesti: "Repii räystäistä!.
On ollut mielenkiintoista myöhemmin huomata, että monet Kangasniemessäkin hänen oppilainaan olleet ovat kertoneet saman havainnon, ettei Talari itse koskaan tuonut esille sitä, että hän todellakin oli yksi maamme johtavista aktiivisista graafikoista opettajavuosinaan. Vasta vuosien jälkeen itse aloin hahmottaa hänen asemansa Suomen taidekentässä ja tietenkin harmitti, ettei hänen oppejaan ehkä sittenkään ymmärretty riittävästi omaksua. Talarin tapaa olla kirjaamatta koskaan poissaolijoiden nimiä päiväkirjaan tuli käytettyä sitäkin enemmän hyödyksi - eli siis vasta jälkikäteen ymmärrettynä omaksi vahingoksi.
Talarin avulla sain ehdotukseni kirkkolaulujuhlien mainosjulisteeksi lunastetuksi ja toteutetuksi, muistan sen tuoman rahasumman merkinneen tuolloin erittäin paljon suhteessa yleiseen nollabudjettiin. Muistan Talarin pyytäneen, että tekisin jättämäni ehdotuksen uudestaan huolellisemmin puhtaaksi, luonnoksilla ei oltu kuulemma koskaan mitään "taidekilpailuja" voitettu ennenkään. Miten oikeassa hän olikaan.
_______________
Ehdottomasti plussan puolelle jäi mieleeni myös lukion äidinkielen opettajani Reija Salonen. Matematiikan opettaja Jorma Särkkä ilmestyi opettajaksemme vasta aivan viime metreillä - juuri ennen matematiikan tenttejä. Tenteissä sattui kohdalleni taululla selvitettäväksi minulle mystisiä asioita ja kommenttina kuulin: Ei ole kovin ylösrakentavaa.
Juhani Pälsi oli värikäs opettaja, jonka mielialat saattoivat nopeasti vaihtua laidasta toiseen. Hänen opettamansa aineet eivät olleet ihan omia erikoisalojani, joten en hänen suosiossaan juurikaan paistatellut. Mukava mies silti - niin joskus halutessaan. Osasi hikeentyä kunnolla pienistäkin asioista ja reistasi pitkään - keräsi pahimmillaan lelunsa pois (eli vei lasivitriinistä näytekivensä kotiinsa).
Pälsillä oli puheessaan pieni R-vika. Kemiantunnillamme ensi kertaa esittelyssä oli kaasuliekin aikaansaaminen koeputkiliuosten alle. Ohjeet olivat olleet tarkat, miten liekki säädetään juuri sopivan pieneksi. Eikös naapuripöydän sankarit saaneet säätövivun ääriasentoon ja kaasuliekki nousi humahtaen kattoon asti. Pälsi riensi kauhuissaan paikalle: Tuohan on jo R-ROIHU, per-r-rkele.
Liikunnanopettaja Ilmari Kautto oli yksi lyseon pitkäaikaisista legendaarisista opettajista, joka ei kuitenkaan koskaan toiminut minun vakituisopettajanani, vaikka joskus sijaisena hänet muistan käyneenkin. Hänestä (eli Iivarista) kerrottiin paljon - vanhojakin - tarinoita, mutta omat kokemukseni hänestä jäivät aika vähiin.
Kerran hänen liikuntaryhmänsä pelasi Porin pallokentällä vierekkäisellä lohkolla jalkapalloa toisen opettajan ryhmän kanssa. Ennen peliä oli toisessa ryhmässä alkulämmittely tehty silloisella kuntopallolla (jalkapalloa hiukan suurempi, mutta merkittävästi raskaampi - tarkoitettu käsillä heiteltäväksi). Pelien aikana toisen ryhmän kuntopallo oli jotenkin eksynyt Iivarin puolen pelialueelle ja tämä sitä palauttamaan takaisin. Iivari vihelsi pelin poikki ja sanoi oppilailleen: Katsokaas pojat nyt mallia tyylikkäästä nilkkapotkusta ja otti vauhdin ja potkaisi kuntopalloon, joka käyttäytyi tilanteessa lähinnä kuin kivi. Iivari oli äkkivilkaisulla erehtynyt luulemaan nahkakuulaa tavalliseksi jalkapalloksi.
Naurujen säestämänä Iivari kokosi itsensä ja peli kiireesti käyntiin. Nilkkaan sattui varmasti.
Herralahdessa Iivarin oppilaat juoksivat sataa metriä, opettaja itse otti aikaa sekuntikellolla maaliviivalla. Pojat fuskasivat lähtöpaikkaa reilusti lähemmäksi. 100 metrin juoksun voittajalle Iivari kellotti ajan ja ilmoitti: 10,2 - aika hyvä aika.
Musiikki ei kouluaineena ollut suosikkejani, kirkkourkuri Erkki Kalijärven tunteja oli kai vain ensimmäisellä luokalla. Monta karttakeppiä ehti mies lyödä pöytiin poikki yhden lukuvuoden aikana. Sitä jännitetttin, näyttääkö hän meille kuuluisan 'kulmakarvatemppunsa' - karttakeppi pysyi hänellä pitkinä sojottavien kulmakarvojen varassa vaakasuorassa muuten tukematta.
Kari Rastas lähetti (26.1.2011) tämän Porin lyseon opettajakuvan syyslukukaudelta 1969. Kaikkia opettajia en enää muista/tunne, mutta seuraavassa muutamia poimintoja:
Eturivissä istuu vasemmalla Jorma Särkkä ja keskellä myöhempi luokanvalvojani Raili Järvi (o.s. Korpela). Äärioikealla istuu ensimmäinen luokanvalvojani Eeva-Esteri Sarjela ja hänen vasemmalla puolellaan rehtorin rouva Hilkka Hannula.
Takarivissä seisoo vasemmalla Viljo Pihlajamäki, viides vasemmalta Ossi Valtonen, hänestä oikealle ensin Heikki Huopalainen ja sitten kuvaamataidon Erkki Talari. Takarivissä keskellä (10. vasemmalta) Jorma Saari, seuraavat oikealle Aarne Elomaa (silmälasit) ja Kalervo Nikkilä. Kirjahyllyn edessä taustalla kurkkii silmälasipäinen rehtori Reino Hannula (vaaleapuseroisen, silmälasipäisen naisen takana). Oikeanpuoleisimpana välirivissä Juhani Pälsi ja hänestä kaksi vasemmalle Ilmari Kautto.
Abiluokka 1951 Porin Lyseossa. Olavi Niemi äärimmäisenä oikealla.
Olavi Niemi kirjoittaa lyseovuosien loppuvaiheista seuraavasti:
Minun oppikouluaikanani urheilunumero syntyi yksinkertaisella kaavalla: piti juosta kesällä tonni, talvella piti luistella 500 metriä ja hiihtää 5 kilometrin murtomaahiihto. Ja lehtorimme piti kellonsa kanssa tarkkaa kirjaa kunkin saavutuksista. Tuo systeemi vaikutti ammatinvalintaani ratkaisevasti, joten kerronpa koko stooriin.
"Oli se vihon viimeinen päivä koulussa. Pyhäpuku päällä ja rehtorin asettama valkolakki tunnelmaa kohottamassa. Voimistelusalin avoimesta ikkunasta pilkahtivat hiirenkorvaiset koivut ja lintujen laulu kilpaili " Jo joutui armas aika..." -sävelten kanssa. Itselläni haave joko upseerin tai voimistelunopettajan urasta. Armeijaan oltiin menossa.
"Jumppaa" eli voimistelunopettajankoulutusta ajatellen jopa talvella "sairastin" hiihtokilpailuista, jottei joulutodistuksen kymppi vain putoaisi. Niinpä siinä sulosävelten soidessa ryhdyin aikani kuluksi availemaan rehtorin lakin yhteydessä antamia todistuksia. Lukuaineiden jälkeen tuli sitten ensimmäisenä voimistelunumero. 9 ! Jestas, ajattelin, kylläpä on loikkaajaa hyvitetty, tuskin kärrynpyörä permannolla ja "viisari" rekillä sujuu! Sitten urheilunumero....keväinen linnunlaulu loppui kuin veitsellä leikaten. 5 !
Koulun sankari, maaottelumies! Eihän tällaisella "klapulla" kehtaa edes Helsinkiin lähteä saati "Jumppaa" ajatellakaan!
Ennenkuin poistuimme koulun pihalle "kukittamista" varten, sain koulun käytävällä kiinni suuresti kunnioitetun voimistelunopettajani. Tuon ryhdikkään ja legendaarisen auktoriteetin, entisen olympiaedustajan. Kumma kyllä, sielussani ei tuolloin, niinkuin ei koskaan aikaisemmin tai myöhemminkään ole ollut pienintäkään vihan tapaista tunnetta häntä kohtaan. Olin tuona hetkenä vain sopivasti "puulla päähän lyöty". Siinä sitten yritin olla viimeisen kerran mallioppilas koulun käytävällä, laitoin ylioppilaslakin päästäni kainaloon ja tuo kouluelämäni viiimeinen "oppitunti" oli seuraavanlainen:
- Herra vararehtori, minulla olisi asiaa.
- Mitä sul Niämi ny ennää asiaa o, ku kouluki o jo osaltas ohi?
- No, kun minä ajattelin voimistelunopettajaksi ja tässä todistuksessa on urheilussa 5.
- Kyl sää tiärät, millai mää numerot anna. Vaikk sää ookki huono tonnii juoksee, nii mää annoi sul kuitenkki kesäurheilus kympi. Ja hiihdost sää pinnasi. Se o nolla. Ja kai sää Särkä ( matematiikan lehtorimme ) opeist tiärä, et nolla plus kymppi kahrel jaettun o viitone.
- Mut kyl mää luisteli.
- Älä sää sotke luisteluu tähä.....!
Tuohon retooriseen luistelulauseeseen loppui siis koulunkäyntini Porissa. Viisauttahan siihenkin lauseeseen sisältyi, vaikka sen vasta paljon myöhemmin oivalsin. Asia kerrallaan!
Jumpalle en sitten hakeutunut koskaan ja hyvä oikeastaan olikin, sillä elämästäni - siitä eletystä! - on aina puolet täyttynyt urheilun ja kilpailuhengen ihmeellisellä nektaarilla. Jos se toinenkin puoli olisi ollut samaa työn merkeissä, niin tuskinpa elämä olisi minulle lahjojaan niinkään paljon suonut kuin nyt.
Lähdin siis armeijaan, mahdollisimman kauaksi kotoani itäsuuntaan, lentäjähaaveiden jo ammoin kadottua mosatramppariksi Mikkeliin! Marskin kaupunkiin ja Adolf Ehrnroothin rykmenttiin!
Porin lyseon opettajat syksyllä 1954. Edessä vasemmalta L.I.Kaukamaa, Tauno Hoikko, Eino Salmenperä, Reino Hannula, Jorma Särkkä, Toini Eklund ja Sirkka Laurila. Seisomassa vasemmalta: Väinö I. Haapalainen, Ulla Rauha, Lauri Aalto, Sirkka Hannila, Kalevi Koskinen, Leena-Maija Reunanen, Tapio Koivukoski, Tyyni Berg, Eeva-Esteri Sarjela, Hilkka Hannula, Kalervo Nikkilä ja Raija Laaksonen. Kuva on kirjasta 'Porin lyseo 120 vuotta' (1999).
FILMIHULLU-lehdestä #4 (2008) - Kari Uusitalo kirjoitti kyseiseen lehteen muistokirjoituksen Risto Hannulalle, joka menehtyi sydänkohtaukseen 26.2.2008. He olivat tutustuneet Porin lyseossa jo 50-luvun alussa.
Risto Hannula oli lyseon pitkäaikaisen rehtorin Reino Hannulan ja ruotsinopettaja Hilkka Hannulan poika. Hän toimi kulttuuritoimittajana mm. Ylioppilaslehdessä, Filmihullussa, Uudessa Suomessa ja Suomen Sosialidemokraatti-lehdessä (vuodesta 1967). Myös Satakunnan Kansa kuului hänen julkaisukanaviinsa. Hannulalla oli erityisharrastuksenaan elokuvien lisäksi mm. dekkarit ja äänilevyt.
(Seppo Saine, sähköposti 17.3.2015): Kuva Porin lyseosta isäni kouluajoilta. En tiedä kuvan tarkkaa ikää, sillä kuvasta ei löydy mitään päivämäärää. Oletan kuvan olevan 20-luvulta, koska isäni oli syntynyt 1910.
Isoveljeni luokkakuva: Porin Lyseon 2b-luokka 1957-1958:
Takarivissä vasemmalta: Esko Kosonen, Juhani Nieminen, Seppo Linnainmaa, Jyrki Mustonen, Jorma Mikola, Juhani Ruusuluoto, Jarmo Kytöhonka, Pekka Aaltonen, Matti Tammilaakso, Kalle Rinne, Matti Aaltola ja Sulo Salo.
Keskirivissä vasemmalta: Erkki Lahti, Keijo Isomäki, Esa Eteläniemi, Kari Härkönen, Jaakko Leppänen, Jouko Haukioja, Asko Niemi, Erkki Vuorinen ja Paavo-Juhani Tarna.
Eturivissä vasemmalta: Arvi Ahti, Erkki Kauppi, Hannu Sorri, Erik Villanen, Markku Inkovaara, Hannu Salo, Pekka Lehtilä, Ilmo Parvinen, Seppo Aalto ja Jarmo Joutsi.
Olli Jokisen luokkakuva lukuvuodelta 1961-62 - luokanvalvojana tunnistamaton pikavierailija. Osa nimistä luettavissa.
Timo Koivumäen kuva vuodelta 1963 - tarkemmat tiedot puuttuvat.
Hannu Jalkanen lähetti tämän Porin Lyseon 3a-luokan 1966-67 kuvan. Lähettäjä itse oikealla opettaja Viljo Pihlajamäen edessä. Kyseinen luokka oli tämän kirjoittajan rinnakkaisluokka, joten samasta ikäluokasta paljon tuttuja kasvoja: Jukka Nurminen, Timo Salminen, Esko Siirto, Pekka Punkari ja Jarmo Hyttinen.
Jussi Koskinen lähetti 13.5.2015 tämän Porin Lyseon 3b-luokan 1966-67 kuvan.
Takarivissä (vasemmalta): Timo Virtanen, Pertti Mäkeläinen, Ilkka Aromaa, Pekka Noren, Jussi Koskinen, Arto Salminen, Jorma Rannaste, Seppo Pihlajamäki, Juha Sjövall, ja Pentti Mattila.
Keskirivissä (vasemmalta): -?- , Seppo Louhenkilpi, Mauno Savinen, Paavo Kauppi, Hannu Raivio, Olli Kurki, Seppo Landgren, Lasse Hakula, Juha Rauhalammi ja Jukka Joutsi.
Eturiuvissä (vasemmalta): Ilkka Piisi, Tapio Kivimäki, Esa Mäntylä, Kari Lampivuo, Olli Salminen, Hannu Aarnio, Seppo Katajainen, Hannu Kylänpää, Markku Lehtonen ja Kimmo Valli.
(Kimmo Luoti, sähköposti 25.8.2015):
Kuvasta Porin lyseon III b luokasta lukuvuodelta 1966-67. Huomaan tunnistavani yläriviltä kahdet tutut kasvot. Keskiriville on jäänyt yksi tunnistamaton henkilö. Sattumoisin minulla on tuon lukuvuoden vuosikertomus tallessa ja luokan oppilastietoja vertaillessani tuo tunnistamaton saattaisi olla mahdollisesti Pekka Koivisto, josta on merkintä, että hän olisi eronnut koulusta 24.10.1966. Eli ilmeisesti melko pian kuvan ottamisen jälkeen. Mahtaako pitää paikkansa?
Ystävällisin terveisin,
Kimmo Luoti (PL V b 1966-67).
(Jukka Joutsi, 2.4.2017): "Kyllä keskirivin vasemmanpuoleisin on Pekka Koivisto. Juuri äskettäin sain kuulla, että hän oli kuollut auto-onnettomuudessa ensimmäisen yliopisto-opiskeluvuotensa aikana 70-luvun alussa."
Porin lyseon piha kuvattuna 26.12.1981 (S&J). Olin lähtenyt kevään 1974 kirjoitusten jälkeen tästä opinahjosta. Tyhjä jouluinen piha täynnä muistoja - hyviä ja huonoja. Opettajienhuoneen ikkunat sijaitsivat ensimmäisessä varsinaisessa kerroksessa vasemmalla olevan oven ja koripallotelineen välissä.
Lyseon vanhaa puolta 2010-luvulta. 1960-70-luvuilla seinät olivat puhtaan valkoiset (molemmat kuvat: Lyseon seniorit).
Alemman kuvan portaiden alapäästä oikealle ja oltiin "Sösö" Nikkilän käsityöluokan salaperäisissä syövereissä.
Porin Lyseo kuvattuna nykykunnossaan (2011), kuvan ottaja Antti Suominen lähetti kuvan 23.8.2011 käyttöömme. Opinahjosta keväällä 1974 ylioppilaaksi kirjoittaneelle kuva on melko vieras, sillä kovin on koulun ulkoasu ja ympäristö muuttunut sitten omien jälki-istuntojen. Porin Olut-tekstikin taitaa nykyisin olla lähinnä pelkkää rekvisiittaa.
Kuvassa keskellä näkyvä lyseon (violetti!) vanhapuoli oli omina vuosinani väriltään sinapinkeltainen ja porttikäytästä vasemmalle alkoi muistaakseni Porin pisimpänä pidetty asuinpuutalo (ikkunoiden määrän mukaan laskettuna).
Vanhan puolen toisessa kerroksessa sijaitsi 60-70-luvuilla vanha voimistelusali, joka herättää vieläkin hyvin kiusallisia muistoja. Se oli omistettu tuolloin kokonaan telinevoimistelulle ja luoja tietää oman silloisen suhtautumiseni telinevoimisteluun. Kyseisinä vanhan salin liikuntapäivinä muissakin oppilaissa alkoi ilmetä yllättävää oireilua. Tautien ja vaivojen aiheet ja selitykset olivat loputtomia. Kekseliäisyydellä ei olut rajoja - Ossi Valtonen olisi voinut koota niistä eläkevuosinaan kirjan. Estyneiksi hyväksytyt onnelliset saivat seurata salin reunalla hyppytelineiden päällä istuen muiden äheltämisiä. Olkisten pehmustepatjojen täytyi olla 1800-luvulta peräisin. Samoilta ajoilta lieni peräisin myös rakenteisiin pinttynyt karmaiseva hien haju.
Mopolla ei kukaan itseään kunnioittava lyseolainen tullut omien kouluvuosieni aikana kouluun, moottoripyörät olivat kuitenkin jo toinen juttu. Vanhimmilla alkoi olla autojakin käytössä, eräs legendaarinen Trabant Vähärauman suunnalta on erityisesti jäänyt mieleeni - ollessani kyydissä kuskin vieressä istuin oli käännetty asentoon selkä menosuuntaan. Eräissä liikennevaloissa muistan viereemme lipuneen ison Mersun, jonka kuljettaja valojen vaihtumista odotellessaan sivusilmällä vilkaisi vasemmalle huomaten oudon istuma-asentoni. Katseemme kohtasivat - olimme kasvokkain vain muutamia kymmeniä senttejä välissämme. Arvokkaan pidättyväisen keski-ikäisen mersujuppikuskin huulille todistettavasti karkasi hetkeksi hyväksyvä hymy, ehkä moinen Trabant vieressä putputtamassa muistutti häntä jostain, minkä hän uraputkessaan oli kadottanut jo kauan sitten.
(Antti Suominen, sähköposti, 23.8.2011): Lyseon koko kortteli on nykyään mopojen ja mopoautojen saartama. Sanotaan, että Porissa on eniten mopoautoja koko Suomessa.
Lyseon naapurin Anniksen seinillä vielä näkyvissä vanhoja liikenimiä - kuva Anniksen nettisivulta (2011). Savokarla Oy on kiinteistö- ja lähipalveluiden yritys, joka nykyisin toimii Porissa muualla.
Tämä Annis on minulle täysin uusi ilmestys. Viereisestä lyseosta kun lähdin 1974 näissä tiloissa toimi jokin tekstiilialan yritys, jonka nimi oli ehkä Sataneule tai vastaava - välillä liiketilat olivat noinakin vuosina tyhjillään. Lyseon vanhan puolen ikkunoista näki pimeinä talviaamuina valaistuihin liiketiloihin kuin teatterinlavalle - olipahan jotain seurattavaa.
(Nettisivulta 'Annis - kaaoksesta syntyy kauneus', 2011): Annankatu 6:n teollinen historia alkoi vuonna 1873 kun oluenpanija Elias Wessman rakennutti Aapo Sairasen suunnitteleman kivisen kellarirakennuksen ja sen maanpäällisen ullakko-osan Porin toiseen kaupunginosaan tontille 69. Wessmanin panimo siirtyi L.G. Östlingin omistukseen myöhemmin 1870-luvulla, mutta ajautui konkurssiin jo vuonna 1895. Oluenteko kuitenkin jatkui aiemmin Bayerilaisen Oluttehtaan panimomestarin Ernst Asplundin ostettua rakennuksen. Hän aloitti Annankadulla myös virvoitusjuomien ja kivennäisveden, kuten Wischyn, Soodan ja Tiwoli-Samppanjan valmistuksen.
1900-luvulle tultaessa omistussuhteet muuttuivat, mutta oluen ja virvoitusjuomien valmistus jatkui. Alkuperäinen rakennus sai korkeutta vuonna 1915 kun Bäckmanin olutpanimo rakennutti tiilestä kellarirakennuksen päälle varasto-, pesu- ja pastörointitilat. Rakennus alkoi saada nykyisiä muotojaan suunnittelija J. Saarenheimon kynästä kun osa sen Annankadun puoleisista suurista kaari-ikkunoista valmistui.
Vuonna 1935 tultaessa Honkasen kirjasitomo lopetti juomien valmistuksen Annankadulla ja aloitti samoissa tiloissa kirjapainotoiminnan. Yritys laajensi tuotantoaan, ja aiempaan panimorakennukseen rakennettiin vuonna 1938 toinen kerros sekä ullakko. Rakennus kasvoi myös pituutta ja leveyttä, saavuttaen nykyiset mittansa. Ensimmäisessä kerroksessa olivat kirjapaino, viivaamo, vihkovalmistamo, pakkaamo, pukuhuone ja tarveainevarasto. Toinen kerros oli yksi suuri ja valoisa työtila. Ullakko jätettiin avonaiseksi tilaksi, mahdollista laajentumista silmälläpitäen. Annankatu 6:n ulkomuoto on pysynyt lähes muuttumattomana Arvo J. Suomen vuoden 1938 piirtämästä näkemyksestä.
Työt jatkuivat kaksikymmentä vuotta, kunnes Honkasen kirjasitomo teki konkurssin vuonna 1958. Porin kaupunki osti tontin rakennuksineen helmikuussa 1963 Honkasen perikunnalta ja rakennuksen teollinen historia jatkui tekstiilituotannolla. Annankadulla toiminut paitatehdas otti vuonna 1969 käyttöönsä myös kolmannen kerroksen, laajentaen talon toiminnan täyteen kapasiteettiin. Tekstiilikaudelta on jäljellä vielä seiniin maalatut firman nimet.
1980-luvulle tultaessa teollinen tuotanto oli loppunut Annankatu 6:ssa. Samana vuonna uusia tiloja etsivät Porin teatterinuoret löysivät rakennuksen ja valtasivat sen kulttuurikäyttöön.
|
