Pieksämäen rautatieasema: A) Pieksämäen liikennekeskus - yhdistetty rautatie- ja linja-autoasema, kuvattuna 16.7.2009 (S&J). Tämä uusi asemarakennuskokonaisuus valmistui v.1981. Pieksämäen asemalla junan odottelua 17.6.1982 (S&J). ____________________ Rata Kouvolasta Kuopioon avattiin 1. lokakuuta 1889. Mikkeli–Pieksämäki-osa otettiin käyttöön VR:n ensimmäisenä kauko-ohjattuna rataosana vuonna 1962. Seuraavana vuonna otettiin myös Kouvola–Mikkeli-rataosan kauko-ohjaus käyttöön. Sähköliikenne aloitettiin 1. joulukuuta 1980. Pieksämäki–Iisalmi-rataosan kauko-ohjaus otettiin käyttöön vuonna 1982. Uusi kauko-ohjaus välille Kouvola–Pieksämäki valmistui vuonna 2001. Savon radan Pendolino-liikenne alkoi 5. kesäkuuta 2005 (Iisalmesta Kuopion ja Mikkelin kautta Helsinkiin, Pieksämäki–Kuopio-välillä oli liikennöity jo aiemmin) * (Wikipedia, heinäkuu 2009). Pieksämäen rautatie- ja linja-autoaseman sisäänkäyntiä - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Pieksämäen asema on ollut käytössä Savon radan valmistumisesta vuonna 1889 alkaen. Pieksämäen kirkonkylä sijaitsi 1880-luvulla nykyisen kaupungin länsipuolella Tienristin eli nykyisen Yläristin kohdalla, ja niinpä kuntalaiset olisivat halunneet radan kulkevan Pieksänjärven länsipuolta. Rata rakennettiin kuitenkin edullisemman linjauksen vuoksi vuoden 1885 valtiopäivien päätöksellä järven itäpuolelle, jolloin Pieksämäen asema tuli keskelle asumatonta suota pari kilometriä kylän itäpuolelle. Ensimmäinen asemarakennus olikin varsin vaatimaton, samoin asemaluokitus. Rautatieasemat jaettiin tärkeytensä mukaan viiteen luokkaan, joista ensimmäinen oli kaikkein korkein; Pieksämäki oli alkuvaiheessa vain 4. luokan asema. Pieksämäen seudulla myös Haapakosken kylä sai oman (5. luokan) aseman. Ensi alkuun tavaraliikenne oli tärkeämpää, ja matkustajaliikennettä kulki enemmälti vain Mikkeliin ja Kuopioon. Aseman seudulle alkoi silti rautatien houkuttamana muodostua asutusta (Wikipedia, heinäkuu 2009). Pieksämäen vanha rautatieasema ratapihan itäpuolella, uusi asema sijaitsee länsipuolella - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Vanha rautatieasema toimii nykyisin rautatiemuseona. Pieksämäen asemalla 9.6.2017 (S&J). Taustalla museona toimiva vanha rautatieasema. Pieksämäen rautatieasema kuvattuna 1910-luvulla, aseman ulkoasu on sittemmin onnistuttu säilyttämään lähes tällaisena yli sata vuotta, kuten yllä olevat valokuvat osoittavat. Pieksämäen asemanseutu vuonna 1912 (Perinnealbumi - E.J.Saarinen). Pitkä rakennus oikealla takana on asemaravintola, joka tuhoutui talvisodassa. Ravintolarakennuksen takaa pilkistää varsinaisen asemarakennuksenkin kattoa. Ratapihan ylittävä tie kulkenee melko tarkalleen nykyisillä linjauksilla, joten tämä vanha kuva on otettu melko tarkalleen nykyisen Lidlin paikkeilta asemaa kohti. Tämä kuva vanhasta Pieksämäen rautatieasemasta 1920-luvulla on peräisin kirjasta "Suomenmaa - VI Mikkelin lääni" (1924). Kuvasta näkyy, miten asemarakennuksen eteen - erikoisesti raiteiden väliselle laituriosuudelle on rakennettu erillinen asemaravintola, joka paloi sotavuosien ilmapommituksissa. Asemaravintola oli niin komea, että monet pitivät sitä varsinaista asemaa arvokkaampana. Palaneen ravintolarakennuksen paikalle raiteiden väliin rakennettiin vielä uusi asemaravintola, nyt tosin huomattavasti vaatimattompi parakkimainen rakennelma. Se oli toiminnassa ainakin vielä vuonna 1967, kuten hieman alempana oleva valokuva osoittaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä kuvassa on laiturin kuvaajan puoleisessa osassa oleva lyhyt tynkäosa topparin kera. Sen kehitystä voi seurailla alla olevista kuvista. Junaharrastajien keskusteluissa tuota tynkärataa (mihin ei siis mahdu edes yksi vaunu kerrallaan) on kuvattu turvaradaksi, mutta ihan en ole sen toimintaperiaatetta kyllä vieläkään sisäistänyt. Seuraavassa toistaiseksi valaisevin selvitys: ('KooPee', 6.2.2004): Toisaalta oli käytännöllistä ja huolella tehtynä turvallista pakata samalle laiturille useita junia. Lättäaikaanhan se onnistui mainiosti. Asemaravintolan vasemmalla puolella olleessa raiteessa oli kaksi poikkeavaa raidetta laiturin ääreen. Niinpä vaunut tai junat saivat olla laiturin vieressä rauhassa, kun veturilla ajettiin ympäri tai jos Savon tien tavarajuna paahtoi siitä ohi. Olihan noita lyhyitä "laiturisivuraiteita" muinoin useillakin risteysasemilla. Pieksämäen rautatieasema 1930-luvun puolivälissä (Perinnealbumi - Saimi Silvasti). Kuvan keskellä on vanha asemaravintola. Itse asemarakennus on jäänyt näkymättömiin veturista purkautuvan savun taakse. Vasemmalla näkyy osittain savun peittämä Pieksämäen silloinen postitoimisto. Ensimmäinen veturi puuskutti Pieksämäelle Savon rataa pitkin vuonna 1889. ("Sydänseutu", 2011): Savon rata avautui rautatieliikenteelle Kouvolasta Kuopioon 1.10.1889. Pieksämäen asema tuli keskelle asumatonta suota pari kilometriä Pieksänharjun itäpuolelle. Aseman seudulle alkoi vähitellen rautatien houkuttamana muodostua asutusta. Yhdysrata Savonlinna–Pieksämäki valmistui 1914. Samassa yhteydessä valmistui myös sivuraide Huutokoskelta Varkauteen. Rataa jatkettiin Pieksämäeltä suoraan Jyväskylän suuntaan, jonne se saatiin valmiiksi kansalaissodan alkuvaiheessa 1918. Rata oli ensimmäisen talven pelkästään sotilaskäytössä . Valkoisille oli elintärkeä Vaasan-Haapamäen-Pieksämäen-Elisenvaaran -rautatie, jonka varassa oli kaikki Pohjanmaan ja Karjalan välisen rintaman liikenne. Siviilikäyttöön poikkirata tuli kesällä 1918. Pieksämäki oli strategisesti tärkeänä risteysasemana pommitusten kohteena talvisodassa, jolloin mm. komea asemaravintola paloi pommituksissa helmikuussa 1940. Armeijan huollon turvaamiseksi perustettiin keväällä 1941 ratapihan ja kauppalan suojaksi kaksi Raskasta ilmatorjuntapatteria, Kevyt ilmatorjuntajaos ja suojeluskuntalaisista muodostettu Paikallinen torjuntakeskus, joka ilmatorjuntakonekiväärein suojasi ratapihaa. III Armeijakunta oli näin huomattavalla tavalla antanut tukensa tärkeän risteysaseman suojaukseen. Ilkka Hovi kuvasi Pieksämäen asemalaiturin R-Kioskin kupeella 18.6.1966 - kiitos käyttöluvasta. Huomaa R-kioskin ikkunoista heijastuva "porkkanajuna". Ilkka Hovi kirjoitti kuvaushetkestä: Veturin numerosta ei saa selvää, mutta joku 900 sarjan alkupään Tv1 siinä oli. Veturi pääsi yllättämään, siksi se on kuvattu näin takaapäin. Oletan junan tulleen Jyväskylän suunnasta. Lisäksi muistini mukaan olisi ollut Lokomon veturi, sillä useat Nohabin jälkeiset Tv1t olivat jonossa Nikkarilassa. Siksi ilahduin kovasti veturin näkemisestä. Luulen ettei kyseessä ollut Nohab. Juha Kutvonen kuvasi Pieksämäen veturitalleilla 20.6.1987 - kiitos käyttöluvasta: Dieselveturit Dr12 - 2207 ja Dr13 - 2309. Sisänäkymiä Pieksämäen uudelta rautatieasemalta - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Poikkiradan valmistuminen merkitsi Pieksämäen aseman muuttumista aiempaa tärkeämmäksi, ja se saikin pian asemaravintolan. Radan läheisyys oli synnyttänyt myös toisen asutuskeskuksen aseman ympäristöön, ja 1920-luvun kuluessa se kasvoi vanhaa Tienristiä isommaksi, muuttuen näin pitäjän keskustaksi. Pitäjästä erotetusta Pieksämäen kylästä tuli kauppala 1930 Pieksämä-nimellä, mutta rautatiehallitus ei muuttanut aseman nimeä. Myöhemmin kaupunginhallituskin muutti mielensä ja Pieksämästä tuli jälleen Pieksämäki 1948. Toisessa maailmansodassa tärkeä risteysasema oli useiden pommitusten kohteena, ja asemaravintolakin paloi. Liikennemäärät jatkoivat kuitenkin kasvuaan niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Osansa tähän toi myös Varkaudesta Joensuuhun vuonna 1940 valmistunut rata (Wikipedia, heinäkuu 2009). Tästä kuvasta käy ilmi hyvin vanhan ja uuden rautatieaseman keskinäinen sijainti - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Talvinen kuva Pieksämäen aseman laituripuolelta - kuvattu 11.3.2006 (S&J). Pieksämäestä tuli VR:lle keskeinen paikka, sillä sinne tuli muun muassa konepaja ja varikko. Ratapiha on yksi Suomen suurimmista, yli 6 kilometriä pitkä ja rataa lähes 100 km. Nykyinen Pieksämäen keskusliikenneaseman rakennus valmistui 1981. Pieksämäki on useiden henkilöjunien päätepysäkki, ja myös kaikki ohikulkevat junat pysähtyvät asemalla. Siellä on myös ohjauskeskus, josta hoidetaan rataosien Pieksämäki–Jyväskylä, Pieksämäki–Iisalmi, Pieksämäki–Joensuu ja Siilinjärvi–Viinijärvi liikenteenohjaustoiminnot. Lisäksi linja-autoliikenne toimii rautatieasemalta käsin (Wikipedia, heinäkuu 2009). Pieksämäen rautatieasemalla ~ veturina #3223 - kuvattuna 9.6.2017 (S&J).

Pieksämäen ratapihan näkymiä: B) Pieksämäen ratapiha- ja laiturinäkymä pohjoiseen - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Silta ylittää ratapihan aseman pohjoispuolelta - 'Kaakinmäenkatu' johtaa itään, Varkauteen on 40 kilometriä. Pieksämäen ratapiha- ja laiturinäkymä etelään - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Kolme talvista kuvaa Pieksämäen rautatieaseman matkustajalaitureilta ja ratapihalta - kaikki kuvattu 11.3.2006 (S&J). Pieksämäen ratapihalla - kolme kuvaa 20.4.2010 (S&J). 1. Pieksämäen rautatieasemalla ~ veturina #3223 - odotteli 9.6.2017 aamulla vielä tyhjillään matkustajia (S&J). 2. 3.

Pieksämäen vanhan rautatieaseman museoympäristöä: C) Pieksämäen vanha asema palvelee nykyisin rautatiemuseona ja sen läheisyydestä löytyy myös tämä pieni historiallinen höyryveturi - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Tämä järeämpi höyryveturi on saanut myös arvoisensa sijoituspaikan vanhan asemarakennuksen lähistöltä ratapihan itäpuolelta - kuvattu 16.7.2009 (S&J). Pieksämäen liikennealueen miehiä 1960-luvun alussa vaihtoveturin nokalla aseman laskumäessä. Maassa olevat henkilöt ovat vasemmalta lukien veturinkuljettaja Seppälä ja Erkki Koponen (myöhemmin järj.mestari) sekä opastinlippua pitävä Helge Lindblom (myöhemmin konduktööri). Joukossa on myös Arvi Räisä, joka omistaa kuvan ('Perinnealbumi'). Nämä kuusi kuvaa ovat kaikki Pieksämäen vanhasta rautatieasemasta (nyk. museo) - 20.4.2010 (S&J). Ratajätkiä kahvitauolla Pieksämäen vanhan laskumäen alla, kuva 1950-luvun loppupuolelta. Kuvaaja ei tiedossa. (Tapani Räisä, 15.5.2016): "Ratatyömiesporukan kuvasta löysin edesmenneen isäni. Toinen oikealta. Olipa yllätys." Vanha vaihdekoppi Pieksämäen ratapihalta - 20.4.2010 (S&J). Pieksämäen aseman vaihdemiehet vuonna 1931. Henkilöt vasemmalta: Kosti Yrjänäinen, Adi Vauhkonen, Kustaa Järvi, Edel Kariniemi, Kaapro Paatelainen, Johannes Kollanus, Vihtori Tarvainen, Juho Riutta, Lauri Kauppinen, Toivo Pihlman, Vilhelm Vanhanen, Eetu ja Juho Markkanen, Ano Hänninen ja Kalle Laitinen (Perinnealbumi - Lyyli Markkanen).

InterCity-juna 66 lähdössä Helsinkiin klo 17:08 (16.7.2009): D) Tämä InterCity-juna 66 odotteli Pieksämäen asemalla torstaina 16.7.2009 lähtöään klo 17:08 kohti etelää, Mikkelin kautta Helsinkiin (S&J).

Veikko Haukkavaaran veistos Pieksät rakentaa (1984) : E) Pieksämäen asema-aukiolla sijaitsee tämä Veikko Haukkavaaran patsas Pieksät Rakentaa (1984). Kuvattu 20.4.2010 (S&J). Nämä kaksi lisäkuvaa samasta Haukkavaaran taideteoksesta - 20.4.2010 (S&J).

Rautatien länsipuolella - asemalta pohjoiseen - vanhoja VR-rakennuksia: F) Rautatieaseman pohjoispuolella, radan länsipuolella sijaitsee tämä vanha käytöstä poistettu varastorakennus lastauslaitureineen - 19.4.2010 (S&J). Samaisen VR-makasiinin hylätty lastauslaituri raidemonttuineen täysin hungingolla - 19.4.2010 (S&J). Samainen lastauslaiturialue kuvattuna 20.4.2010 (S&J). Samaiselta Tahinniemen alueelta vanhemman rakennuksen yksityiskohta - 19.4.2010 (S&J). ('ST', sähköposti 16.12.2010): Kauan sitten Pieksämäellä asuneena pisti silmään kirjoitusmuoto "Tahiniemi" - oikea muoto on Tahinniemi. Kuulin 60-luvulla tarinan, jossa muinaiset Pieksämäelle tulleet isännät olivat ihmetelleet ko. maaplänttiä, niemeä - sanoneet tahi (tai) niemi, josta sitten myöhemmin tuli nimelle nimi Tahinniemi. Mitä ilmeisimmin alunperin rautatieläisille rakennettu kerroskivitalo Vaihdemies (rakennettu 1953). Seinässä mielenkiintoinen reliefi vaihdemiehestä. Osoite seinälaatassa: Tahintie 14 C-D - 19.4.2010 (S&J).

Lisää vanhoja VR-rakennuksia rautatieaseman ympäristöstä: G) 'Wanhat Weturitallit' - 21.4.2010 (S&J). Konserttipaikkana nykyisin osa. Kuusi kuvaa Pieksämäen rautatieaseman ratapihan ympäristöstä - mitähän näille aiotaan tehdä? Kuvattu kaikki 21.4.2010 (S&J).

Pieksämäen entisiä varuskunnan alueita: H) Tästä havainnollisesta kartasta selviää Pieksämäen sotienaikaisia varuskunta-alueita (lähde: "Sydänseutu", 2011): 1) Rautatieasema, 2) sirpalesuoja, 3) Viestipataljoonan parakkialue, suojeluskunnan ampumarata, 4) ilmatorjuntapatteri, 5) Miina-ammuslataamo Valkeisen rannalla, 6) miina-ammuslataamon henkilökunnan asuinparakit, 7) Nikkarilan metsänvartijakoulu (Metsäkoulu), 8) Vapaussodan aikaiset Metsäkouluun liittyvät tapahtumapaikat, 9) Kaalinsuon varasto- ja korjaamoalue sekä autokenttävarikko, 10) lentopommien kuopat, 11) kaatuneiden evakuointikeskus, asemapäällikön talo, 12) suojeluskuntatalo * Pieksälinna * Kinolinna, 13) lukio * keskuskoulu * keskuskansakoulu, 14) Mäenpään kartano, 15) sankarihautausmaa, 16) Moision kartano, 17) seurojentalo * nuorisoseurantalo ja 21) Saimaan suojeluskuntapiirin varastoalue. ("Sydänseutu", 2011): Saimaan Skp esikunta asettui taloksi Pieksämäen Suojeluskunnan vastavalmistuneeseen taloon (Kinolinna, nyk. Galaxy) Keskuskadun ja Lampolahden kadun risteykseen syksyllä 1940. Esikunta pysyi talossa, vaikeuksista huolimatta, sodan loppuun saakka marraskuulle 1944. Henkilöstöä esikunnalle oli satakunta, tosin lukumäärä vaihteli sodan aikana. Jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 kauppalassa liikkui paljon sotilasosastoja ja sotilaita, kokonaismäärä lähenteli 2000. Saimaan Suojeluskuntapiirin esikunnan (SaiSkpE) huollettavina olivat mm. esikunta- ja vartiokomppania (nyk. lukiolla), kaksi Raskasta Ilmatorjuntapatteria (toinen lähellä nyk. Urheilutaloa), Ilmavalvonta-aluekeskus (ent. Laitisen talo), Ilmasuojelukeskus (ent. Rossin ja Saarisen talot), Keskuskenttäpostikonttori Mykkäkoululla (nyk.Bovallius), Viestilinjan rakennusjoukkue (Rautatieläisten talo), Viestivarastokomppania Nikkarilan Metsäkoululla, jossa oli myös Pioneerikenttämakasiini ja Ilmatorjuntavarikko, Naarajärven Sotavankien Järjestelyleiri n:o 2 ja Naarajärven lentokentän osastot… Muutoinkin sotilaskuljetukset rintamalle Pieksämäen aseman kautta kesällä 1941 olivat massiivisia. Kesäkuun loppupuolella oli pohjalaisten 19. divisioona majoittunut aseman seutuville odottelemaan jatkokuljetuksia. Itse kauppalassa meno oli varsin villiä, mm. marraskuussa jouduttiin määräämään kauppalan alle 18 - vuotiaille ulkonaliikkumiskielto klo 21.30-06.00 välisenä aikana lisääntyneen alkoholin käytön takia, autoille asetettiin 40 km:n nopeusrajoitus ja kaduille tuli yön ajaksi sotilaspartio. Alettiin pohtia kauppalan nimeämistä varuskunnaksi, jolloin päälliköllä ja komendantilla olisi määräysvaltaa kaikkiin alueella oleviin sotilaisiin. Ensimmäiseksi varuskunnan päälliköksi saatiin syksyllä 1941 SaiSkpE johdossa oleva majuri M. Sarparanta ja komendantiksi esikunnan lakimies vänrikki T. Teräs. Varuskunta-alueeksi muodostui: kauppalan alue - Karjalankylä – Vangasjärvi – Kukkaroniemi – Nikulanmäki. Sotilasvartiointi oli vahvimmillaan kesällä -41, jolloin pelättiin myös vihollisen yltävän paikkakunnalle; ratapihalla oli vahva vartio, mutta vartioita asetettiin myös Venetmäen asemalle ja Haapakosken rautatiesillalle. Kauppalan vartioinnissa keskityttiin yleisen partioinnin lisäksi suojeluskuntapiirin varaston suojelemiseen nyk. Mikkelintien varressa, ilmasuojelukeskuksen (Rossin ja Saarisen talot)suojaamiseen sekä elintärkeän Keski-Savon Osuusliikkeen leipomon suojeluun. Leipää tarvittiin. Sota-aika oli kaikkiaan paikallisille yrittäjille hyvää aikaa, mm. Osuusliikkeen leipomo teki syksyllä -42 leivontasopimuksen Naarajärven sotavankileirin kanssa 5100 kg viikoittaisesta pehmeän leivän leipomisesta leirin käyttöön. Päämajalle paikkaa etsittäessä oli keskusteluissa aikoinaan ollut mukana myös Pieksämäki. Risteysasemana paikka oli tärkeä, mutta kauppalan heikkoutena oli ollut asuntojen ja sopivien toimitilojen puute, niinpä pitemmän korren päämajasta vetikin Mikkeli. Hyvän kuvan toimitilatilanteesta tarjoaa Pieksämäen ilmavalvonta-aluekeskuksen (IVAK 153)sijoittelu kauppalassa. Naarajärven lentokentän Lentolaivue 28:lle elintärkeitten hälytystietojen saaminen tapahtui aluekeskuksen kautta. Tilat vaativat kelvolliset suojaukset ympärilleen. Suojeluskuntatalon kellariin ei enää mahtunut, joten ensimmäiseksi sijoituspaikaksi keksittiin Uuno Laitisen talo ja sen pihassa oleva ”bunkkeri”. Seuraava sijoituspaikka oli yhteiskoulu, sitten Taavitsaisen talo, kaksi kertaa Koposen talo, seurakunnan maja, Savontie 57, josta siirtyminen 13.9.-44 Nokkalan taloon. Toista samanmoista liikkuvaa ilmavalvonta-aluekeskusta ei sotien ajalta maastamme löydy. Hyvin ei mennyt Saimaan Suojeluskuntapiirin esikunnallakaan. Everstiluutnantti Järvinen manaa kauppalan kovaa asuntopulaa, jonka ”helpottumisesta ei ole merkkiäkään, vuokrat ovat hyvinkin Helsingin vuokrien tasolla, samoin elinkustannukset”. Kaikki upseeritkaan eivät olleet onnistuneet hankkimaan asuntoa ja osin hankittuja vuokrahuoneita ei voi ”edes asunnoksi sanoa”. Kaupungissa oli samaan aikaan tuhansiin nouseva evakoitten määrä. Jotenkin vaan paikat löytyivät. Tilannetta auttoi, kun asunnoiksi ja varastoiksi otettiin myös talojen piharakennukset ja materiaalin säilytyspaikoiksi ympäristön latoja. Asemasodan aikana sotilasjoukot vähenivät Pieksämäellä, kun sotilasosastoja siirrettiin lähemmäksi rintamaa. Sodan loppuminen muodosti sitten toisen toimintajakson Pieksämäen varuskunta-alueella ja erityisesti ratapihalla syksyllä 1944. Junaliikenne oli vilkasta; joukkojen kotiutukset rintamilta, kalustokuljetukset, sotavankien kuljetukset Naarajärven asemalta Vainikkalaan ja sittemmin Neuvostoliittoon (8000 sotavankia), inkeriläisten kuljetukset karjoineen ja matkatavaroineen kotimaahansa, muttei koteihinsa 8000-9000 henkeä, evakoitten kuljetukset rajan takaa Suomen puolelle 25 000 ihmistä karjoineen. Omien joukkojen kotiuttaminen ja sotilaslaitosten lopettaminen Pieksämäellä sujui varsin verkkaisesti. Vielä seuraavana kesänäkin Nikkarilan Miinalataamolla rakennuksia purettiin ja räjähteitä vartioitiin, tosin jo huonolla menestyksellä, kun samaan aikaan metsäkoulukin raivasi peltoa Kaalisuolla trotyylillä. Eniten paikkakuntaa kuitenkin suretti Suojeluskunnan ja Lotta-Svärd - järjestön lopettaminen. Vuosien omistautuminen isänmaan puolustamiselle pyyhkäistiin kertaheitolla pois. Syyskuun lopulla nähtiin ensimmäiset Neuvostoliiton Valvontakomission herrat Pieksämäellä ja sotavankileirillä.

I) Pieksämäen kaupunkin nykyisin kuuluvia pikkuasemia ja -seisakkeita: 1) Länteen Jyväskylän suuntaan: Naarajärvi: Harri Häyrinen ehti kuvata Naarajärven rautatieaseman ja tavaramakasiinin kesäkuussa 1989. Molemmat purettiin kesällä 1999 (käyttölupa 2019-6-C, kiitos). Naarajärven laiturivaihde sijoitettiin Pieksämäeltä Hankasalmelle ja Kangasniemelle johtavien maanteiden risteykseen. Laiturirakennus rakennettiin samoilla Thure Hellströmin piirustuksilla kuin Venetmäki ja Paltanen. Rakennus valmistui ilmeisesti 1917. Naarajärvelle oli perustettu jo 1700-luvulla mylly, joka sai rinnalleen sahan ja sähkölaitoksen. Teollisuus monipuolistui, kun taajamaan perustettiin kalkkitiilitehdas 1960 ja muita teollisuuslaitoksia samalla vuosikymmenellä. Samalla Naarajärvestä alkoi muodostua Pieksämäen maalaiskunnan hallinnollinen keskus kaupungin sijaan. Asukasluku kohosi 1970-luvun aikana 1000 hengestä kaksinkertaiseksi. Asutuksen painopiste sijaitsi kuitenkin pari kilometriä asemalta itään ja taajamasta oli hyvä yhteys Pieksämäelle. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi 1989 ja henkilöliikenne lopetettiin 1992. Sivuraiteet sekä betonitehtaan raide ja radan pohjoispuolinen teollisuusraide jäivät kuitenkin jäljelle. Alkuperäisen asunsa hyvin säilyttänyt laiturirakennus purettiin 1999. Liikennepaikka muutettiin kauko-ohjatuksi 2007. Naarajaärven taajama on nykyisin käytännössä kasvanut yhteen Pieksämäen kanssa ja Pieksämäen maalaiskunta on liitetty kaupunkiin (Radan varrella, 2009). Paltanen: Jukka Voudinmäki kuvasi 1.10.2016: "InterCity 141 Helsingistä Pieksämäelle sivuuttaa Paltasen aseman ohjausvaunun Edo 28622 johdolla." Käyttölupa 2015-12-L, kiitos. Paltasen laiturivaihde sijoittui Hankasalmelta Pieksämäelle johtavan maantien tuntumaan - paikkaan, jossa maantie ylitti Paltaharjun. Laiturirakennus rakennettiin naapureidensa Venetmäen ja Naarajärven kanssa samoin Thure Hellströmin piirustuksin. Rakennus valmistui luultavasti 1917. Rakennusta on myöhemmin laajennettu. Laiturin alueella on lisäksi klassistinen asuinrakennus ja puisto. Liikennepaikalta johdettiin jo rakennusvaiheessa Soramäen raide harjualueelle sorakuppaan. Raide avattiin uudelleen 1950 ja sitä käytettiin myöhemmin myös vanhojen tavaravaunujen säilytykseen. Paltanen muutettiin miehittämättömäksi liikennepaikaksi 1987, jolloin myös kohtausraide purettiin. Jäljelle jäi kuitenkin sivuraiteet puutavaran lastaukseen. Henkilöliikenne lopetettiin 1992 ja tavaraliikenne 2002. Liikennepaikka lakkautettiin 2005. Sivuraiteet ja sorakuopan raide on purettu. Laiturirakennus on myyty 2006 paikalliselle kyläyhdistykselle kunnostettavaksi (Radan varrella, 2019). Paltasen asemarakennus - Mika Vähä-Lassilan kokoelma (kiitos käyttöluvasta). Vaununlastausta Paltasen laiturivaihteella 1920-luvulla. Henkilöt vasemmalta Jussi Nykänen, Albin Laitinen, Otto Ylönen ja Taavetti Karjalainen (Perinnealbumi - Kalevi Karjalainen, kuvannut Arvi Matilainen, Hankasalmi). Paltanen muutettiin miehittämättömäksi liikennepaikaksi v. 1987 ja asemarakennus myytiin v.2006 paikalliselle kyläyhdistykselle kunnostettavaksi. Paltasen laiturivaihde sijaitsi Pieksämäeltä länteen noin 10 km Jyväskylää kohden (Naarajärven jälkeen). Paltasen sivullemme (lisää kuvia). Venetmäki: Venetmäen asemarakennus - kuvattu 23.7.2019 (S&J). Venetmäki sijaitsee n. 20 kilometriä Pieksämäeltä länteen Jyväskylän suuntaan. Venetmäen pysäkki sijoittui lähelle Pieksämäen Pyhäjärven rantaa, alkuaan tiettömän taipaleen päähän. Pysäkkirakennus valmistui ilmeisesti vuonna 1917. Laajennus tehtiin v.1930. Tavaraliikenne Venetmäkeen lopetettiin v.1990 ja henkilöliikenne v.1992. Liikennepaikka avattiin uudelleen junien kohtauspaikkana v.2002 ja muutettiin miehittämättömäksi kauko-ohjauksen myötä 2007. Asemarakennuksen omistajina ollut neljä rautatieharrastajaa. Venetmäen sivullemme (lisää kuvia). 2) Pohjoiseen Kuopion suuntaan: Partaharju: Partaharjun asemarakennus - Mika Vähä-Lassilan piirros (kiitos käyttöluvasta). Rakennus purettiin jo kauan sitten. Partaharjun vaihde oli toiminnassa jo 1892. Mykänmäki: Mykänmäen asemarakennus - Mika Vähä-Lassilan piirros (kiitos käyttöluvasta). Rakennus purettiin jo kauan sitten. 3) Itään Joensuun ja Savonlinnan suuntaan: Nikkarila: Nikkarilan asemarakennus kirjasta "Radan varrella". Kuvaaja: Tapio Keränen (1971). Ratavartija Emil Kilkki resiinoineen Nikkarilassa v.1945 (Perinnealbumi - E.Huopponen). Nikkarilassa oli ensin vaihde, sitten seisakevaihde ja lopulta laiturivaihde. Nikkarilan laiturivaihde sijaitsi viisi kilometriä Pieksämäeltä itään Varkauden suuntaan. Nikkarilan laiturivaihde muuttui miehittämättömäksi seisakkeeksi v.1966. Lipunmyynti Nikkarilassa oli lopetettu jo v.1957. Tavaraliikenteen loppuessa sivuraiteelle alettiin varastoida vanhoja höyryvetureita. Henkilöliikenne loppui v.1971 ja viimeinen vaihde purettiin v.1992. Nikkarilassa toimii yhä metsäopisto. Nikkarilan ja itäänpäin seuraavan asemapaikan Siikamäen välissä on aikoinaan ollut kaksi seisakettakin: Tulilampi (1933-42) ja Itätalo (1933-1983). Ratayhteydet Pieksämäeltä Huutokosken kautta Varkauteen ja Savonlinnaan avattiin 1914. Karjalan radan jäätyä sotien jälkeen luovutetulle alueelle lyhyin yhteys Helsingistä Joensuuhun kulki Varkauden rataa pitkin, kunnes uusi Karjalan rata valmistui. Nikkarilan metsänvartijakoulu * Metsäkoulu. ("Sydänseutu", 2011): Nikkarilan metsänvartijakoulu * Metsäkoulu: Nikkarilan metsänvartijakoulu rakennettiin vuonna 1905, nimi muuttui Metsäkouluksi 1922 alkaen. Jatkosodan liikekannallepano oli 17.6.1941, jolloin koulun pito keskeytettiin ja niin opettajat kuin oppilaatkin lähtivät puolustusvoimiin. Koulun tilat otettiin sotilaskäyttöön. Nikkarilaan asettui Viestivälineiden korjauskomppania , miehiä 80-100. Sodan rintamalinjan siirryttyä kauemmaksi Itä-Karjalaan lähti komppania Nikkarilasta huhtikuussa 1942. Koululla toimi jatkosodan alussa ilmatorjuntavarasto-osasto, jonka ammusvarasto oli sijainnut Punkaharjulla, Hautosen ja Mustosen välisellä kannaksella. Osasto lähti elokuussa 1941 rintamalle, kun tarve Pieksämäen ilmasuojeluun oli vähentynyt. Nikkarilassa oli töissä myös sotavankeja, jotka majoittuivat Kukkarojärven rannalle riihirakennukseen. Riihellä heidän työnään oli viestivälineiden korjaus ja huolto, lähinnä tapsien kunnostus ja pikeys. Myöhemmin vangit siirrettiin Kaalisuon alueelle töihin. Neuvostoliiton hyökkäysvaiheen aikana 1944 siirtyivät Viipurin ja Karjalan kannaksen aluemetsänhoitajat ja metsätyönjohtajat arkistoineen ja perheineen metsäkoululle. Myös siirtolaisia tuli metsäkoulun tiloihin. Sodan jälkeisessä asekätkennässä Pataljoonan kivääri- ja muu asevarustus kätkettiin johonkin lampeen Nikkarilan kotipalstalla. Lammen nimeä ei tiedetä. ”Saattaapi olla Pyijy tai Pukinsilmä, siihen aikaan joka mies, jolla vain oli mahdollisuus, kätki aseita.” 8. Metsäkoulun vapaussodan 1918 tapahtumia: Koulun oppilaita oli mukana riisumassa venäläisiä aseista Seurojen talolla 29.1.1918. Vapaussodan alkukahinoissa Varkaudesta lähti juna 31.1.1918 kohti Pieksämäkeä mukanaan punaisten 300 miehen ”kuolemanpataljoona”. Valkoiset lähettivät höyryveturin yksinään vastaan ja pari kilometriä Nikkarilasta itään veturi törmäsi punaisten veturiin ja nilkuttaen palasi punaisten veturi kuolemanpataljoonan kanssa takaisin Varkauteen. 7.3 – 25.3.1918 Nikkarilan Metsänvartijakoululla muodostettiin valkoisten 9. jääkäripataljoonan 1. komppania, joka harjoitteli ja majoittui koululla vajaan kolmen viikon ajan ennen siirtymistä rintamalle. 10.4 – 9.6. 1918 Nikkarilan Metsänvartijakoululla oli ”kapinavankien” vankileiri. Leirillä oli aluksi yli 200 punaista vankia ja myöhemmin toukokuussa vielä 30 ”valtiollista rikollista”. Metsänvartijakoulun johto kiirehti vankien poislähtöä, jotta koulun luokka- ja oppilashuoneet saataisiin takaisin koulukäyttöön ja puhdistetuksi ja maalatuiksi. 1.5.1918 Nikkarilan vankileirillä ammuttiin Mikkelistä kotoisin ollut 23 v. punakaartilainen Väinö Tujunen. Hän oli ollut vangittuna tammikuun viimeisestä päivästä saakka. Muita punaisten ampumisia ei virallisiin asiakirjoihin ole merkitty. Perimätieto kuitenkin kertoo, että surmattuja oli leirillä ollut paljon enemmän, puhutaan vajaasta 20 ammutusta, joitten hautakummut ovat lähellä nykyistä dendrologista puistoa. Välillä leiriltä lähdettiin ”vastantekoon” ja välillä jaeltiin ”suotuomioita”. Varmuutta mahdollisten hautojen sijainnista ei ole, puhutaan Nikkarilan sillan viereistä kangasalueesta, arvaillaan myös Muttilaisen suota. Jatkosodan aikana venäläisiä sotavankeja käytettiin töissä Nikkarilassa. Jotkut sotavangeista menehtyivät. Perimätieto kertoo heitäkin haudatun alueelle. Mitä kaikkea Nikkarilan suot ja kankaat sisällään pitävätkään. Siikamäki: Siikamäen asema - Thure Hellströmin suunnittelema pysäkkirakennus (1913) - laajennettu 1946. Henkilöliikenne lopetettiin 1989 - sivuraiteet purettiin 1998. Liikennepaikka lakkautettiin 1999, mutta avattiin uudestaan 2003 radio-ohjausjärjestelmän välisuojauspisteenä. Aseman ympärille ei syntynyt mitään asutuskeskusta, mutta liikennepaikan eteläpuolella on saha. Molemmat kuvattu 14.10.2015 (S&J). Lisää kuvia Siikamäen pysäkkirakennuksesta ja sen ympäristöstä. 4) Etelään Mikkelin suuntaan: Meijerhovi: (Malla Avenius, sähköposti 30.8.2017): "Mainitsit myös Meijerhovin. Asuimme siellä muutaman vuoden siinä vanhassa hatarassa rakennuksessa, jossa talvella nurkat jäätyivät sisällä ja rottia juoksi vilisemällä. Jopa sisällä öisin. Naapuritalossa asuivat Salovaarat, Eevan muistan ja heidän maakilpikonnansa. Pääsimme sitä kerran katsomaan. Olin silloin alle kouluikäinen. Samoihin aikoja kuin isovanhemmat asuivat Siikamäessä. Saman rakennuksen toisessa päässä kuin me, asui perhe Minkkinen." Lamminmäki: Teemu Sirkiä kuvasi Lamminmäen asemarakennuksen 29.7.2018 (kiitos - käyttölupa 2018-8-A). Pieksämäen aseman alainen Lamminmäen laituri avattiin liikenteelle 1891. Ensimmäiset vaihteet liikennepaikalla otettiin käyttöön kesäkuussa 1900. Asemarakennus valmistui 1920-luvulla - se lienee Thure Hellströmin suunnittelema. Liikennepaikka sijaitsi melko harvaanasutulla maaseudulla, pienen kärrypolun päässä. Pysäkki muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1965. Tavara- ja henkilöliikenne lopetettiin 1983. Tämän jälkeen Lamminmäkeä käytettiin junien kohtauspaikkana ja vaunujen säilytykseen, kunnes sivuraiteet poistettiin käytöstä 2001 ja ratapiha purettiin. Asemarakennus ja asuinrakennus siirtyivät Senaatti-kiinteistöille ja edelleen myyntiin 2007 (Radan varrella-kirja, 2009). Lamminmäen asemarakennus kuvattuna 21.7.2019 (S&J). Lamminmäen sivullemme (lisää kuvia). Loukolampi (Virtasalmi):

Naarajärven lentokenttä: J) ("Sydänseutu", 2011): Naarajärven lentokentällä olevassa muistopaasissa on teksti: ”Täällä perustettiin 1.12.1941 Ilmav VV ja 2.11.1942 Ilmav VK Kenttään tukeutuivat 1940-1944 LeLv 28 ja PLeLv42” Pieksämäen sotilaskentän rakentaminen aloitettiin talvisodan aikaan 1940. Kevään mittaan kenttä nimettiin hävittäjälentolaivue 28:n tulevaksi tukikohdaksi. Laivue joutui kuitenkin odottelemaan jonkin aikaa, ennen kuin kenttä oli siinä kunnossa, että sinne kykeni kone laskeutumaan. Syksyllä 1940 kenttä otettiin operatiiviseen käyttöön, keskeneräisenä edelleenkin. Samaan aikaan kentälle päätettiin sijoittaa Lentorykmentti 2:n esikunta ja Kenttälentovarikko 2. Alkoi rakennustoiminta, jonka aikataulu oli sen verran kiireinen, että töihin tarvittiin myös paikkakunnan miehiä ja naisia. Kenttätyömaa antoi työtä myös paikkakunnan kuorma-autoilijoille. Lisäansioille pääsivät Niskamäen talotkin, jotka vuokrasivat asuintiloja lentokentän henkilöstölle. Lentorykmentin esikunta pääsi muuttamaan kentälle vasta toukokuun lopulla -41. Toiminta-aika jäi lyhyeksi, sillä esikunta poistui jatkosodan alettua heinäkuun alussa 1941 Onttolaan ja hävittäjälentolaivueen 27 kpl Morane MS-koneet ottivat uudeksi tukikohdakseen Joroisten lentokentän. Naarajärvi säilyi kuitenkin pitkään rykmentin päähuoltotukikohtana, jonne lensi jatkuvasti koneita huollettaviksi ja korjattaviksi. Korjauksesta huolehti Kenttävarikko 2, joka vasta myöhemmin syksyllä 1941 muutti Äänislinnaan huoltomatkan tultua liian pitkäksi lentolaivueelle. Seuraavana Naarajärven kentän valtasi Ilmavoimien Viestivarikko marras-joulukuun vaihteessa 1941. Varikon tehtävänä oli toimia koulutuskeskuksena, josta valmistui sähköttäjiä, puhelinmiehiä, mekaanikkoja ja ilmavalvojia. Koulutuskeskus laajeni myöhemmin Ilmavoimien Viestikouluksi, jossa alkoi myös alokaskoulutus. Pitkään ei sekään Naarajärven oloissa viihtynyt, vaan 400 miehen koulutusyksikkö siirtyi Hämeenlinnaan tammikuussa -43. Koko asemasodan ajan kentällä oli jonkinlaista toimintaa Autokomppanioista vaatetuskenttämakasiineihin. Kannaksella alkoi hyökkäysvaihe kesäkuussa 1944. Värtsilästä aiemmin torjuntataisteluihin osallistunut Pommituslentolaivue 42 sai käskyn sijoittua turvallisemmalle alueelle ja uudeksi sijoituspaikaksi osoitettiin Naarajärven kenttä, josta pommitukset sodan loppuvaiheessa Kannakselle suoritettiin. Pommituslentolaivue lähti viimeiselle pommituslennolle Naarajärveltä 2.10.1944. Lento suuntautui nyt toiseen suuntaan, pohjoiseen, Ranuan Rovaniemen seutuville ja kohteena Neuvostoliiton aseleposopimuksen mukaisesti saksalaiset joukot. Pommit käytiin pudottamassa, vaikka saksalaisia ei juuri nähtykään, eikä niitä kuulemma paljoa oltu etsittykään. Paluulennollaan koneet jäivät Paltamoon, jonne myöhemmin siirtyi loputkin lentolaivueen osat Naarajärven kentältä. Kenttä hiljeni lentojen osalta.