KUOPIO jalkapallokaupunkina (historiikkia eri kausilta - KuPS erillään omalla erikoissivullamme):

(Jukka Joutsi * viimeiset muutokset: 17.11.2025).

LINKKI Omalla erikoissivullamme: Kuopion Palloseura (KuPS)..

1900-1909: Jalkapallo saapui Kuopion kansakoulujen pihoille:

Ensimmäiset tiedot Kuopiossa pelatusta jalkapallo-ottelusta ovat vuodelta 1908. Tuon vuoden syksyllä Kuopion kansakoulujen pihoille oli saapunut uusi harrastus eli nahkapallon potkiminen. Vähitellen koulupojat itse organisoivat myös välituntipelien innoittamina myös koulupäivän jälkeen pelattuja ankaria otteluita.
Koulujen liikuntatuntien ohjelmaan jalkapallo ei vielä suinkaan kelvannut, mutta Suomen Palloliiton arkistoihin on kuitenkin jäänyt syksyltä 1908 Kuopiosta ensimmäinen merkintä, jossa mainitaan kansakoululaisten pelaama keskinäinen jalkapallo-ottelu.
Kuopiolaiset urheiluseurat eivät vielä kuitenkaan lämmenneet asialle - jalkapalloa ei seurakuvioissa vielä pelattu. Suomen Palloliitto (SPL) oli perustettu kuitenkin etelässä jo vuonna 1907.

Mainittakoon, että arkistojen kätköistä on löytynyt dokumentteja (Rudolf Peranderin jäämistöstä Helsingissä 1930-luvun alussa), joiden mukaan Helsingissä opiskelleet kuopiolaiset olivat perustaneet Helsingissä v. 1872 seuran Bollskällskapet i Kuopio. Suomennoksena dokumenttipapereista löytyy sattumoisin nimimuoto Kuopion Palloseura (ei kuitenkaan yhteyttä myöhempään KuPS-seuraan).
Jäseniä seurassa on paperien mukaan ollut n. 50 ja lajeina ovat olleet kuningaspallo (ei siis jalkapallo), miekkailu, kriketti ja voimistelu. Seura lopetti virallisesti toimintansa jo v.1877 ja lahjoitti varansa Kuopion Uimaseuralle. Tällä varhaisella Kuopion Palloseuralla ei siis ole ollut mitään yhteyksiä tai tekemisiä myöhemmän, meidän tunteman KuPS:in kanssa.

.

1910-luku: Jalkapallo kuopiolaisten seurojenkin ohjelmistoon:

Vuonna 1915 kaksi kuopiolaista urheiluseuraa otti ensimmäisinä jalkapallon ohjelmaansa. Kyseessä olivat Kuopion Riento ja Kuopion Reipas. Koulujen pihoilta peli oli siirtynyt nyt myös kotipihoille.
Muita 1910-luvulla jalkapalloa pelanneita seuroja olivat vapaapalokunnan Osmon Pojat ja vuodesta 1919 alkaen myös Männistön Elo .

Ensimmäinen kuopiolainen jalkapallon merkkihenkilö oli Armas Taipale, joka oli kunnostautunut jo Tukholman Olympialaisissa v.1912 kiekonheiton kultamitalistina. Taipale jäi SPL:n aikakirjoihin ensimmäisenä kuopiolaisedustajana, kun hän Kuopion Riennon edustajana osallistui SPL:n vuosikokoukseen.
190-senttinen Taipale opiskeli lakia Helsingissä, mutta edusti kuitenkin Riennon jalkapallo-osastoa mainitussa kokouksessa. Taipaleen kerrotaan omistaneen aikanaan Suomen ennätyksen pituuspotkussa (tulos ei ole säilynyt aikakirjoissa).

1920-luku: KuPS perustettiin 16.3.1923:

1920-luvulla jalkapallo saavutti entistä suurempaa suosiota Kuopiossa. Entisten seurojen lisäksi perustettiin vuonna 1920 Kuopion Urheilu-Veikot ja vuonna 1923 Savon Sisu.

Merkittävä historiallinen päivämäärä on 16.3.1923, joilloin perustettiin Kuopion Palloseura - aluksi lyhenne oli KPS (myöhemmin tietenkin KuPS ).

Riento, Elo ja Kisa-Veikot olivat yleisseuroina TUL:n jäseniä ja ne eivät 1920-luvun kireän poliittisen ilmapiirin vuoksi osallistuneet lainkaan Palloliiton toimintaan. Urheilu-Veikoissa ja Sisussa jalkapallolla oli vain pieni innokas sivujaosto, joille ei pikkuseurojen budjeteista voimavaroja riittänyt kunnon toimintaan jalkapallon parissa.
Kuopion Reipas oli isompi seura, mutta sielläkin oli jalkapalloa kohtaan ristiveto niin voimakas, ettei Reippaan jalkapallosta kiinnostuneet jäsenet olleet tyytyväisiä. Paine oman SPL:n alaisen erikoisseuran perustamiseen jalkapalloilijoille oli kasvanut niin suureksi, että 7.3.1923 Kuopion Seurahuoneella pidettiin valmisteleva kokous uuden seuran perustamisesta (puheenjohtajana varatuomari Lauri Backman).
Jo 16.3.1923 ripeästi hoidettu toiminta johti uuden seuran perustamiseen 25 henkilön läsnäollessa. Lauri Backman toimi puheenjohtajana ja Aarne Hirvonen piti pöytäkirjaa (molemmat innokkaita pelaajia itsekin). Ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ali Rautakorpi.
Uusi seura hyväksyttiin Palloliiton jäseneksi 28.6.1923 nimellä Kuopion Palloseura (aluksi 'KPS' tai jopa 'K.P.S.', parissa vuodessa lyhenne sai lopullisen muotonsa 'KuPS').


SPL:n Savon piiri perustettiin Kuopiossa 2.5.1926:

SPL:n alainen Savon piiri perustettiin Kuopiossa 2.5.1926. Piirin perustajäsenseuroja löytyi viisi: Kuopion Palloseura, Osmon Pojat, Kajaanin Palloilijat, Varkauden Palloilijat ja Iisalmen Palloilijat.

Väinöläniemen pelikenttä oli eriskummallinen, sillä pelialueen reunat ulottuivat kentän keskustaa kiertäville juoksuradoille asti. Kuopiossa laitahyökkääjillä omat kalkkiviivat hiilimurskalla, kirjoitti ongelmasta jokin etelän lehti noina vuosina (ongelma taisi jatkua kyllä pitkään 1950-luvulle asti). Kuopion kaupungin herrat eivät halunneet antaa lupaa Väinöläniemen urheilukenttäalueen suurentamiseen, sillä siinähän mienisi niemessä oleva kaunis puistoalue kokonaan pilalle.

.

1930: Suomessa alkoi uusi sarjajärjestelmä - KuPS B-sarjaan:

Suomen jalkapalloilussa siirryttiin sarjajärjestelmään vuonna 1930. A-sarjaan (nimitystä Suomen sarja käytettiin myös) pääsi kahdeksan joukkuetta ja sen alapuolelle perustettiin B-sarja.
Nämä sarjojen nimitykset muuttuivat vuonna 1936. A-sarjasta tuli Mestaruussarja ja B-sarjasta ensin Itä-Länsi-sarja (sen nimi muuttui v. 1943 Suomen sarjaksi ).

.

1931:

Kauden aluksi pelattiin piirikohtaiset sarjat, joiden voittajat saivat paikkansa kunkin kauden B-sarjassa. KuPS voitti piirisarjan 1931 puhtaalla pelillä.

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) perustettiin 18.10.1931:

Kauden 1931 päätteeksi osa KuPS:nkin pelaajista oli perustamassa toista jalkapalloilun erikoisseuraa Kuopioon - syntyi Kuopion Pallo-Toverit (KPT) eli Koparit.

.

1932: :

Savon piiri oli perustettu v. 1926. Kuopiolaisia piirin jäsenseuroja olivat vuoden 1933 Jalkapallokirjan mukaan vain KuPS ja KPT. Vuoden 1932 Savon piirin mestaruuden voitti KuPS (silloin vielä KPS).

Savon piirisarjassa pelasivat Kuopion ulkopuolisilta paikkakunnilta: Kajaanin Palloilijat (KP, KajP ja useimmin KaPa), Iisalmen Palloilijat (IP), Varkauden Urheilijat (VU), VPK:n Urheilijat (Varkaus), Savonlinnan Pallo-Kerho (SaPKo), Savonlinnan Riento, Pieksämäen Palloilijat (PP), Mikkelin Palloilijat (MP), Jyväskylän Palloilijat ja Jyväskylän Kisa-Toverit (JKT).

Kuopion Pallo-Toverit oli myös mukana piirisarjassa, mutta sijoittui vasta viidenneksi. Peliasu jo tuolloin vihreä paita ja valkoiset housut.

.

1933: KPT piirisarjassa - viimeisenä.

Kauden aluksi pelattiin piirikohtaiset sarjat, joiden voittajat saivat paikkansa kunkin kauden B-sarjassa. KuPS voitti piirisarjan 1933 vain kahden tasapelin rasittamana.

Kuopion Pallo-Toverit oli myös mukana piirisarjassa, mutta sijoittui viimeiseksi.

.

1934: KPT pääsi piirisarjasta mukaan B-sarjan itälohkoon:

Kauden aluksi pelattiin piirikohtaiset sarjat, joiden kaksi parasta saivat paikkansa kunkin kauden B-sarjassa. .
KPT sijoittui piirisarjassa KuPS:n jälkeen toiseksi ja pääsi myös mukaan kesän 1934 B-sarjan itälohkoon KuPS:n kanssa.
B-sarjan itälohkossa KuPS sijoittui kolmanneksi ja KPT neljänneksi - A-sarjaan nousivat Viipurin Palloseura ja Viipurin Reipas

.

1935: KPT pääsi piirisarjasta mukaan B-sarjan itälohkoon:

Kauden aluksi pelattiin piirikohtaiset sarjat, joiden kaksi parasta saivat paikkansa kunkin kauden B-sarjassa. KPT voitti Savon piirisarjan 1935 puhtaalla pelillä.
B-sarjan itälohkossa KuPS sijoittui toiseksi ja KPT jäi kolmanneksi.

.

1936: KPT Itä-Länsi-sarjan Itäsarjassa (toinen sarjataso - ent. B-sarja).

KPT voitti Itäsarjan ja pääsi mestaruussarjan karsintasarjaan - ei noussut.

KPT voitti uuden toisen sarjatason Itä-Länsi -sarjan Itäsarjan lohkonsa ja pääsi neljän joukkueen karsintasarjaan noususta mestaruussarjaan. Loppusarjasta nousivat kuitenkin VIFK ja Turun Urheiluliitto. KPT:n ohella Viipurin Reipas jäi edelleen toiselle sarjatasolle.

.

1937: KPT Itä-Länsi-sarjan Itäsarjassa (toinen sarjataso).

KPT voitti Itäsarjan (toinen sarjataso) ja nousi karsintasarjan kautta mestaruussarjaan kaudeksi 1938.

KPT voitti kuuden joukkueen kaksinkertaisen Itä-Länsi-sarjan Itäsarjan voitettuaan kymmenestä pelistä yhtä tasapeliä lukuunottamatta kaikki pelinsä.
Karsintasarjasta KPT:n onnistui VPS:n kanssa nousta seuraavalle kaudelle 1938 nousta mestaruussarjaan.

Kesän 1937 päätteeksi pelattiin vielä Kuopion jalkapalloherruudesta. Mestaruussarjaan nousunsa varmistanut KPT kohtasi piirisarjan finaalissa KuPS:n. Ottelun merkitystä Kuopiossa kuvaa se seikka, että peliin hankittiin erotuomari Helsingistä saakka ((E.Lundström).
KuPS voitti hegemoniaottelun Kurre Miettisen maalilla 1-0. KPT:n tuolloinen kantava voima, Onni Kaitokari kertoili myöhemmin vuoden 1984 haastattelussaan, että KPT oli tahallaan hävinnyt KuPS:lle, koska KuPS ei ollut sinä kesänä voittanut mitään. Kaitokari oli itse ottelun loppuhetkillä ampunut rankkarin ylärimaan, joten kaupunkilegenda oli valmis.

.

1938: KPT nousijana mestaruussarjassa: sijoitus: 7/8 ja säilytti sarjapaikkansa.

KPT pelasi kauden 1938 ensi kertaa SM-sarjassa. Kahdeksan joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa KPT jäi seitsemänneksi eli toiseksi vimmeiseksi. Kuopiolaisten onnistui kuitenkin kolmen pisteen turvin säilyttää sarjapaikkansa ennen Kouvolan Susia.

.

1939-40 ~ Talvisodan aikaa:

KPT mestaruussarjassa, joka jäi vähän kesken: KPT pudotettiin lopulta.

Vuoden 1939 mestaruussarja jäi muutamia pelikierroksia myöten kesken, kun talvisota alkoi. Vuoden 1940 puolella sarjasysteemejä ei saatu käyntiin juuri lainkaan ja kun uutta mestaruussarjaa 1940/1941 aloiteltiin, oli KPT (Reippaan kera) päätetty pudottaa toiselle sarjatasolle kesken jääneen 1939 sarjan lopputaulukon mukaan.

Välirauhan kesänä 1940 Kuopiossa pelattiin kaupunkiottelu Kuopio-Helsinki, joka päättyi etelän herrojen yllätykseksi tasapeliin 1-1. Väinölänniemellä oli peliä seuraamassa n.2000 katsojaa ja pääsylipputulot (15000mk) luovutettiin sotainvalideille. Kuopion joukkueessa pelasi kahdeksan KPT-pelaajaa ja kolme KuPS-pelaajaa, mikä kertoo tuon ajan kuopiolaisjoukkueiden voimasuhteistakin ehkä jotakin. Yleinen mielipide oli, että yhdistettyä kuopiolaisjoukkuetta olisi ollut tuolloin vaikea voittaa mestaruussarjassa.

Välirauhan aikaan - niinkin myöhään syystalvella kuin 17.11.1940 KuPS ja KPT pelasivat ystävyysottelun lumisissa olosuhteissa - peli päättyi 0-0. Kuvasta päätellen kilpailevien seurojen pelaajat tulivat noina päivinä keskenään hyvin toimeen - olikohan siinä mukana sitä kuuluisaa talvisodan henkeä?

.

1941-45 Jatkosodan aikaa:

Mestaruussarjaa ei saatu vuonna 1940 siis lainkaan käyntiin, mutta 1941 yritettiin - KPT oli pudotettuna toiselle sarjatasolle. Vuoden 1941 SM-sarjakin jäi kesken.
Kausilla 1942 ja 1943 ei SM-sarjaa pelattu.

KPT pudotettuna mukana Itä-Länsi-sarjassa (B-sarja) 1940-41 ~ sai nousuoikeuden.

Vuosina 1940-41 onnistuttiin ( välirauhan aikana ) pelailla Itä-Länsi-sarjaa kahdeksalla joukkueella (kaksinkertainen sarja). Kolme peliä jäi sarjasta pelaamatta, kun jatkosota keskeytti palloilut.
KPT oli keskeytyshetkellä sarjassa VIFK:n jälkeen toisena, joten molemmille seuroille annettiin nousuoikeus seuraavaan SM-sarjaan, jonka aloittamisesta ei tietenkään ollut mitään tietoa.

Berliinin kaupunginjoukkue pelasi Kuopion kaupungin joukkuetta vastaan Väinölänniemellä jatkosodan aikana 1943. Avajaistilaisuudessa selin Alvar Harlin ja taustalla Väinö Heikkinen.

KPT mestaruussarjassa 1944, osa keskeytti - KPT sarjan viimeinen.

Kaudella 1944 SM-sarja laitettiin taas käyntiin, mutta osa seuroista keskeytti. Sarjatilanne saatiin kuitenkin loppuun asti pelanneiden kesken muodostettua ja KPT jäi sarjan viimeiseksi jumbona.
KPT ei kuitenkaan varsinaisesti SM-sarjasta pudonnut, sillä v.1945 pelattiinkin 64 joukkueen SM-cup. Molemmista liitoista pääsi mukaan 32 joukkuetta. Kuopiolaisjoukkueita ei kahdeksan parhaan joukossa nähty.

.

1945-1946:

Sodan jälkeen 1945-46 pelattiin Mestaruussarja, jossa KPT jäi toiseksi viimeiseksi (7/8).


Kalevan Pallo (KalPa) * pelasi Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - (Savon lohko) - sijoitus: 2/5.

.

1946 - 47:

KPT mukana kauden 1946/1947 Suomisarjassa - sijoitus 3/8 (KupS voitti).

Loppukesällä 1946 aloitettiin SPL:n Suomensarjan pohjoislohko, jossa oli mukana kahdeksan joukkuetta (kaksinkertainen sarja). Kaksi parasta joukkuetta tuli pääsemään toisen lohkon kahden parhaan kanssa karsimaan noususta mestaruussarjaan.
KuPS voitti pohjoislohkon - vain kaksi tasapeliä kahdentoista voiton lisäksi. KPT pelasi samassa pohjoislohkossa ja jäi kolmanneksi - säilytti paikkansa Suomisarjassa.

.


Kalevan Pallo (KalPa) * pelasi Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - (Savon lohko) - sijoitus: 3/4.

Puijon Pallo-47 (PuPa) * pelasi Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - (Savon lohko) - sijoitus: 4/4.

.

1947-48:

KPT mukana kauden 1947/1948 Suomisarjan pohjoislohkossa - sijoitus: 6/8.


Kalevan Pallo (KalPa) * pelasi Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - (Savon lohko) - sijoitus: 2/5.

Puijon Pallo-47 (PuPa) * pelasi Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - (Savon lohko) - sijoitus: 4/5.


Tästä lähtien SPL:n sarjoissa siirryttiin selkeämpään systeemiin, missä sarjakausia ei enää jaettu kahden eri vuoden ajalle, vaan kaudet pelattiin kerralla loppuun keväästä syksyyn (kuten nykyisinkin).

.

1948:

KPT mukana kauden 1947/1948 Suomisarjan pohjoislohkossa (SPL ja TUL yhdessä) - sijoitus: 5/15 (KuPS voitti lohkon).

Kuopion Elo (KuE!) mukana kauden 1947/1948 Suomisarjan pohjoislohkossa (SPL ja TUL yhdessä) - sijoitus: 14/15.


Kalevan Pallo (KalPa) * pelasi Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - (itälohko) - sijoitus: 3/6.


Puijon Pallo-47 (PuPa) * karsimassa Maakuntasarjaan - 1.erä: Kalevaiset - PuPa 3-2.


Kuopion Riento * karsimassa Maakuntasarjaan (TUL).

.

1949:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) - Suomen sarjan itälohkossa (SPL ja TUL yhdessä) - sijoitus: 6/12.


Kalevan Pallo (KalPa) * pelasi Maakuntasarjassa - itälohko A (kolmas sarjataso) - sijoitus: 5/6.


Kuopion Elo (TUL) * karsimassa Maakuntasarjaan (I * Elo - PK-37 6-3 ja II * Hukat-Elo 3-2).

Kuopion Pallo-48 (ent. Riento) (TUL) * karsimassa Maakuntasarjaan (I * JYP-Kuopion Pallo-48 2-0).

.

1950:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ Suomensarjan Itälohkossa: 4. sijalla.

KPT (1950): puhenjohtaja Y.Laitinen, huoltaja: P.Heikkinen, pelipaita vihreä - housut valkoiset.


Kalevan Pallo (KalPa) ~ Maakuntasarjan Itälohkon ryhmässä 'B' - sijoitus: 3/7.

KalPa (1950): puhenjohtaja K.Saijets, pelipaita valkoinen - housut mustat.


Kuopion Elo (TUL) * karsimassa - seuraavalla kaudella Suomen sarjassa.

.

1951:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ Suomen sarjan Itälohkossa: 6/10.

Kuopion Elo (TUL) * samassa Suomen sarjan Itälohkossa: 9/10.


Kalevan Pallo (KalPa) ~ Maakuntasarjan Itälohkon ryhmässä 'A' - sijoitus: 5/7.


Kuopion Pallo-48 (TUL) * karsimassa Maakuntasarjaan .

.

1952:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ Suomen sarjan Itälohkossa: 3/10.


Kalevan Pallo (KalPa) ~ Maakuntasarjan Itälohko - sijoitus: 3/8.


Vanun Veikot (Kuopio mlk) ~ karsimassa Maakuntasarjaan: SaPa (Pieksämäki) - Vanun Veikot 3-1.


Kuopion Elo (TUL) * liittonsa karsinnoissa.

.

1953:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ Suomen sarjan Itälohkossa - voitti (1/10) ja nousi SM-sarjaan!


Kuopion Elo (TUL) * liittonsa edustajana Suomensarjan nousukarsinnoissa: 3/8.

Kalevan Pallo (KalPa) ~ Maakuntasarjan Itälohko A - sijoitus: 1/6 - nousukarsinta TUL-seurojen kanssa: 6/8.

.

1954:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ nousijana SM-sarjassa - jäi viimeiseksi (10/10): putosi heti takaisin Suomensarjaan.


Kuopion Pallo-48 (TUL) * Maakuntasarjan Itälohko I - sijoitus: 2/5. .

Kuopion Elo (TUL) * Maakuntasarjan Itälohko I - sijoitus: 3/5. .

Kalevan Pallo (KalPa) * Maakuntasarjan Itälohko I - sijoitus: 4/5. .

.

1955:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ pudonneena Suomensarjassa - sijoitus: 3/10.


Kuopion Elo (TUL) * Maakuntasarjan Itälohko I - sijoitus: 1/8 * LrPT pudotti kuitenkin nousukarsintapeleissä (2-2 ja 1-2).

Kuopion Pallo-48 (TUL) * Maakuntasarjan Itälohko I - sijoitus: 4/5. .


Karsinnat Maakuntasarjaan ja seuraavalla kaudella aloitettavaan Aluesarjaan * 1. kierros

Kuopion Kisa-Veikot (KK-V).

Vanun Veikot (Kuopio mlk).

Kuopion Kisa-Veikot (KK-V) - Iisalmen Palloseura (IiPS luovutti) * JyP - Vanun Veikot 1-2. 2. kierros: KK-V - Vanun Veikot 4-2 (KK-V Maakuntasarjaan ja Vanun Veikot uuteen Aluesarjaan).

.

1956 :

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ toista peräkkäistä kautta Suomensarjassa.


Kuopion Elo * kolmatta peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso).

Kuopion Pallo-48 * kolmatta peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso).

Kuopion Kisa-Veikot (KK-V) * nousijana Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - putosi heyti takaisin Aluesarjaan.


Vanun Veikot (Kuopio mlk) * Aluesarja (neljäs sarjataso) pelattiin ensimmäisen kerran.

.

1957:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Suomensarjassa.


Kuopion Elo * neljättä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso).

Kuopion Pallo-48 * neljättä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso).

Kuopion Pallo-48 * neljättä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso).


Vanun Veikot (Kuopio mlk) * toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa (neljäs sarjataso) - luovutti.

Kuopion Kisa-Veikot (KK-V) * pudonneena Aluesarjassa.

.

1958:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ neljättä peräkkäistä kautta Suomensarjassa - sijoitus: 2/8.


Kuopion Elo * viidettä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) - nousi Suomensarjaan.

Nämä Kuopion Elon pelaajat nostivat seuransa Suomensarjaan kauden 1958 päätteeksi.

Kuopion Pallo-48 * viidettä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso).


Kuopion Kisa-Veikot (KK-V) * toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa - ei enää seuraavalla kaudella mukana (eikä myöhemminkään).

.

1959:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ viidettä peräkkäistä kautta Suomensarjassa (pohjoislohko) - sijoitus: 2/10.

Puheenjohtaja (1959): P.Kaitokari, valmentaja: J.Korhonen, pelipaita vihreä - housut valkoiset.

Kuopion Elo * nousijana Suomensarjan pohjoislohkossa ~ sijoitus: 8/10 (säilyi):

Puheenjohtaja (1959): P.Räisänen valmentaja: M.Räsänen, pelipaita kirkkaan sininen - housut mustat (myöhemmin muistan Elon kyllä pelanneen punaisissa paidoissa ja valkoisissa housuissa).


Kuopion Pallo-48 (KP-48) * Maakuntasarjan lohkossa #7:

Puheenjohtaja (1959): V.Pasanen, valmentaja: O.Savolainen, pelipaita punakeltainen - housut valkoiset.


Kuhasen Kiri-54 (Kuopio) * aloitti Aluesarjan lohkossa #13 - jäi ainoaksi esiintymiseksi SPL-sarjoissa.

.

1960:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ kuudetta peräkkäistä kautta Suomensarjassa (itälohko).

Kuopion Elo * toista peräkkäistä kautta Suomensarjan itä lohkossa ~ putosi Maakuntasarjaan.


Kuopion Pallo-48 (KP-48) * seitsemättä peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso):


Kurkimäen Kisan Palliolijat (KurkPa) * ensi kertaa Aluesarjassa (neljäs sarjataso):

.

1961:

Kuopion Pallo-Toverit (KPT) ~ seitsemättä peräkkäistä kautta Suomensarjassa (itälohko).


Kuopion Elo * pudonneena Maakuntasarjassa - nousi heti takaisin Suomensarjaan.

Kuopion Pallo-48 (KP-48) * kahdeksatta peräkkäistä kautta Maakuntasarjassa (kolmas sarjataso):


Vanun Veikot (Kuopio mlk) * palasi Aluesarjaan (neljäs sarjataso).

Kurkimäen Kisan Palliolijat (KurkPa) * toista peräkkäistä kautta Aluesarjassa (neljäs sarjataso) - ei enää seuraavalla kaudella.

.

1962:

.

1963:

.

1964:

.

1965:

.

1966:

.

1967:

.

1968:

Kuopion Elo nousi Suomensarjasta SM-sarjaan kaudeksi 1969.

.

1969:

Elo mestaruussarjassa ~ 9. sijalla (säilyi):

.

1970:

Elo mestaruussarjassa ~ Elo putosi jumbosijalta:

.

1971:

KPT (Kuopio) nousi karsintasarjasta SM-sarjaan kaudeksi 1972.

.

1972:

KPT mestaruussarjassa ~ KPT 7. sijalla.

.

1973:

KPT mestaruussarjassa ~ KPT 6. sijalla.

.

1974:

.

1975:

KPT mestaruussarjassa ~ KPT 5. sijalla.

.

1976:

KPT mestaruussarjassa ~ KPT putosi jumbosijalta.

.

1977:

KPT pudonneena 2. divisioonassa (toisen sarjataso), nousi heti takaisin SM-sarjaan kaudelle 1978:

.

1978:

KPT mestaruussarjassa ~ (nousijana) hopealla.

.

1979:

KPT mestaruussarjassa ~ 4. sijalla:

.

1980:

KPT mestaruussarjassa ~ KPT säilyi karsintasarjan kautta:

.

1981:

KPT mestaruussarjassa ~ hopealla.

Kuopion Elo nousi 1. divisioonasta SM-sarjaan kaudelle 1982:

.

1982:

Koparit (ent.KPT), KuPS ja Elo kaikki yhtä aikaa mestaruussarjassa!
Koparit 5. sijalla - Elo putosi karsintojen kautta 1. divisioonaan kaudelle 1983:

Kesä 1982 oli historiallinen Kuopiossa, jalkapallon SM-sarjan runkosarjassa pelasi tuolloin ensimmäisen ja (ainakin toistaiseksi) viimeisen kerran kolme joukkuetta Kuopiosta: Koparit päätyi viidenneksi, KuPS kahdeksanneksi (loppusarjassa molemmat) ja Kuopion Elo putosi sarjan viimeiseltä sijalta (ja sen oikeuttamasta karsintasarjasta) alemmalle sarjatasolle.

.

1983:

Koparit mestaruussarjassa ~ 7.sijalla.

Kuopion Elo pudonneena 1. divisioonassa:

.

1984:

Koparit mestaruussarjassa ~ Koparit 10. sijalla (säilyi):

Koparit tarvitsi uusintaottelun Kokkolan Palloveikkoja vastaan, sillä molemmat päätyivät tasapisteisiin sijoille 10-11. Koparit voitti 10. sijasta pelatun uusintaottelun 2-1 ja säästyi jatkokarsinnoilta.

Kuopion Elo pääsi 1. divisioonasta karsimaan SM-sarjapaikasta - ei noussut:

11. sijalle SM-sarjassa jäänyt KPV joutui pelaamaan 1. divisioonassa toiseksi tulleen Kuopion Elon kanssa kaksiosaisen karsintaottelun SM-sarjapaikasta kaudelle 1985. Kuopiossa Elo voitti KPV:n 2-1, mutta hävisi toisen osaottelun Kokkolassa luvuin 0-2. KPV säilyi SM-sarjassa ja Elo jatkoi 1. divisioonassa kaudella 1985.

.

1985:

Koparit mestaruussarjassa - säilyi SM-sarjassa karsintapelien kautta

Kuopion Elo 1. divisioonassa.

.

1986:

Koparit mestaruussarjassa - 9. sijalla.

.

1987:

Koparit mestaruussarjassa - Koparit viimeisenä (12.) ja putosi.

(Jalkapallokirja 1988): "Yrjö Happonen, Koparit - pelasi viime kaudella (1987) jo neljä ottelua nuoresta iästään (16) huolimatta. Yhteensä viisi SM-sarjaottelua.".
Yrjö Happosen (s. 1970) ura sittemmin: 1986-88 Koparit, 1989-90 KuPS, 1991-93 MyPa, 1994 KuPS, 1995-96 RoPS, 1997 Santa Claus, 1997-2003 KuPS ja 2004-05 Kiffen. Olympiajoukkueessa kolme peliä, nuorten maajoukkueessa kaksi ja poikien maajoukkueessa 20 peliä.

.

1988:

Koparit pudonneena 1. divisioonassa:

.

1989:

.

1990:

.

1991:

.

1992:

.

1993:

.

1994:

.

1995:

.

1996:

.

1997:

.

1998:

.

1999:

.

2000:

2001:

2002:

2003:

2004:

2005:

2006:


Kolmonen (Itä-Suomen piiri):

Zulimanit 3. divisioonassa ~ voitti sarjan, muttei noussut karsinnoista.

2007:

Kolmonen (Itä-Suomen piiri):

Zulimanit 3. divisioonassa ~ voitti taas sarjan, muttei nytkään noussut karsinnoista.

2008:

Kolmonen (Itä-Suomen piiri):

Zulimanit jatkoivat edelleen 3. divisioonassa ~ sarjataso pysyi ennallaan.

Olin katsomassa Kuopion Magnum-areenalla perjantai-iltana 6.6.2008 (alkoi klo 20.00!) 3. divisioonan ottelua Zulimanit-Riverball (Joensuu). Peli päättyi erittäin kylmässä kesäillassa ympäripyöreästi 0-0. Toisen jakson alussa nähtiin erittäin paha loukkaantuminen, kun Zulimanien Aki Turusen sääri- ja pohjeluu katkesivat tasavahvassa pallontavoittelutilanteessa.

SC ZULIMANIT (2008): (mv) Marko Ryhänen, (mv) Jani Bergström, Petri Mattila, Tuomas Hippi, Antti Tiirikainen, Timo Koponen, Juha Rannanheimo, Tommo Toroi, Teemu Honkonen, Aki Turunen, Petteri Ovaska, Janne Pieviläinen, Jani Turunen, Ville Pesonen, Henri Miettinen, Kalle Ryynänen, Kalle Hirvonen, Roope Kekäläinen, Jarmo Kauppinen, Jari Partanen, Sami hassinen, Lauri Tulla, Jaakko Pulkkinen, Jouni Matjuss, Anssi Neuvonen, Samuli Kokkonen ja Ollipekka Ojala. Valmentajina Jaakko Pulkkinen, Juha Rannanheimo ja Kalle Hirvonen. Joukkueenjohtaja: Kari Timonen.

.

2009:

.

2010:

.

2011:

SC KuFu-98 ja Zulimanit jatkoivat KOLMOSESSA (neljäs sarjataso):

(26.7.2011) SC KuFu-98 voitti Kangasniemellä 2-1 vaikeuksien kautta:

3. divisioonan ottelun 26.7.2011 Kangasniemellä piti' ennakolta olla kuopiolaisille helpohkon jutun - olihan KaPa-51 sarjassa viimeisellä sijalla ja SC KuFu-98 vastaavasti keikkui kakkosena nousukarsintoja kärkkyen.
Kangasniemeläiset eivät kuitenkaan antaneet mitään ilmaiseksi - KaPa-51 siirtyi ensimmäisellä jaksolla johtoon 1-0 rangaistuspotkusta, mikä jäikin taukotilanteeksi.
Vierailijat lisäsivät höyryä toiselle jaksolle, mutta KaPa-51:n maalivahti Jarno Reinikainen teki toistuvasti loistopelastuksia ja piti maalinsa puhtaana. Lopulta vierailevat sinipaidat pääsivät rankkarin kautta tasoihin ja noin 10 minuuttia ennen loppua Ali Koljonen ampui toisella yrittämällä vieraat voittoon (2-1). Muuten Koljosen esitys oli kangasniemeläiselle kotiyleisölle pettymys.
SC KuFu-98:n kokoonpanossa olivat ainakin: (mv) Juho Kauppinen (64), Ossi Voutilainen (6), Riku Venäläinen (8), Janne Pasanen (5), Aaro Teittinen (14), Jussi Kolehmainen (7), Petri Luhio (23), Joona Kemppainen (22), Ali Koljonen (94) ja Heikki Hartikainen (17). Pelaajanumero 3:n nimi jäi epäselväksi - hänen tilalleen vaihdettiin Sami Leskinen (11). Puoliajalla Shodeinde #26 korvasi Jussi Kolehmaisen (7).

SC KuFu-98:n valmentaja Kimmo Pöyhönen (s.1968) ehti pelaajaurallaan nähdä paljon - pääsarjatasollakin viisi kautta: 1985-1990 Koparit, 1991 KuPS ja PK-37, 1992 JiiPee, 1993 KuPS, 1994 FC Kuopio, 1995 PK-35, 1996 FinnPa, 1996-97 NP-H, 1998-99 KuPS, 1999 PK-37, 2000 Kings ja 2001 Koparit.

.

2012:

.

2013:

Kolmonen (Itä-Suomen piiri):

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) 3. divisioonassa ~ kymmettä peräkkäistä kautta ~ nousi 2. divisioonaan.


Nelonen (Itä-Suomen piiri):

Liitosalueen Pallo, Kuopio (LiPa) 4. divisioonassa ~ (ainakin) kymmenettä peräkkäistä kautta.

Kurkimäen Kisa (KuKi) 4. divisioonassa ~ yhdeksättä peräkkäistä kautta.

Kings SC (Juniorit-Kings SC) 4. divisioonassa ~ nousijoina.


Vitonen (Itä-Suomen piiri):

SC Zulimanit ~ 5. divisioonassa - pudotettuna suoraan 3. divisioonasta.

Kuopion Elo ~ toista kautta paluun jälkeen 5. divisioonassa.

Manhattan Project (MPR).

Puijon Pallo (PuPa).

FC Tarzan.

AC Barca/1.

AC Barca/2.

Kuopion Jalkapalloklubi (KJK)

AS KallaWesj (AS KaWe)

Karttulan Tennisseura (KarTe)
Karttula liitettiin Kuopioon 1.1.2011.


Edelliskaudella 2012 vielä Vitosessa pelannut ZSKA (Kuopio) ei enää kaudella 2013 ollut mukana.

Edelliskaudella 2012 vielä Vitosessa pelannut Zulimanit/PappaZulut ei enää kaudella 2013 ollut mukana.


NILSIÄ LIITETTIN KUOPIOON 1.1.2013:

Nilsiän Pallo-Haukat jatkoi kaudella 2013 Itä-Suomen piirin 5. divisioonassa.

.

2014:

Kakkonen (itälohko):

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) nousijana (ensi kertaa) 2. divisioonassa (itälohko) ~ putosi takaisin 3. divisioonaan.

.

2015:


Kolmonen (Itä-Suomen piiri):

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) pudonneena 3. divisioonassa.

Kings SC ~ nousijana 3. divisioonassa.


Nelonen (Itä-Suomen piiri):

Liitosalueen Pallo, Kuopio (LiPa) ~ jatkoi 4. divisioonassa.

Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) ~ jatkoi 4. divisioonassa.


Vitonen (Itä-Suomen piiri):

Zulimanit ~ jatkoi 5. divisioonassa.

AC Barca, Kuopio ~ jatkoi 5. divisioonassa.

Kuopion Elo ~ jatkoi 5. divisioonassa.

FC Tarzan ~ jatkoi 5. divisioonassa.

Yhdistelmäjoukkue: PuPa/MPR (Puijon Pallo/Manhattan Project, Kuopio) ~ aloitti tässä muodossa 5. divisioonassa.

Nilsiän Pallo-Haukat (NP-H) ~ jatkoi 5. divisioonassa.

Kuopion Jalkapallokerho (KJK) ~ jatkoi 5. divisioonassa.

.

2016:

Kakkonen (lohko A):

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) * nousijana 2. divisioonassa.


Kolmonen (Itä- ja Keski-Suomen yhteinen):

Kings SC ~ toista peräkkäistä kautta 3. divisioonassa.


Nelonen (Itä-Suomen piiri):

Liitosalueen Pallo, Kuopio (LiPa) ~ jatkoi 4. divisioonassa.

Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) ~ jatkoi 4. divisioonassa.

Kuopion Elo ~ nousijana 4. divisioonassa.


Vitonen (Itä-Suomen piiri):

Zulimanit ~ jatkoi 5. divisioonassa.

AC Barca, Kuopio ~ jatkoi 5. divisioonassa.

Kuopion Jalkapallokerho (KJK) ~ jatkoi 5. divisioonassa.

FC Tarzan ~ jatkoi 5. divisioonassa.

Puijon Pallo (PuPa) ~ jatkoi (ilman MPR-yhteistyötä) 5. divisioonassa.

Nilsiän Pallo-Haukat (NP-H) ~ jatkoi 5. divisioonassa.

.

2017:

Kakkonen (lohko C):

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) * toista peräkkäistä kautta Kakkosessa.


Kolmonen (Itä- ja Keski-Suomen yhteinen):

Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) ~ nousijana Kolmosessa.

KuKi joukkuekuvassa 2017 (seuran nettisivulta, kiitos).

KuKin miesten edustusjoukkue kaudella 2017: 1 (mv) Joonas Partanen, 12 (mv) Juuso Kyttä, Eetu Manninen, Aatu Moilanen, Teemu Tirkkonen, Miikka Pasanen, Roni Helmi, Henri Lehijoki, Jesse Voutilainen, Paavo Niskanen, Juuso Hartikainen, Toni Kouvalainen, Sami Räsänen, Henri Antikainen, Tino Helmi, Jarno Lauronen, Jukka Janhonen, Pekka Pentikäinen, Petri Hippi, Joona Kemppainen, Jere Roivainen, Niko Lehijoki, Jari Haapea, Marko Kurikka, Jere Jäntti ja Lauri Lommi. Marko Kurikka, valmentaja ja Tarmo Savolainen, joukkueenjohtaja.

(9.6.2017): FC Vaajakoski-Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) 5-1.

Kurkimäen Kisa (9.6.2017): (mv) Joonas Partanen, Miikka Pasanen, Jesse Voutilainen (Henri Antikainen), Teemu Tirkkonen, Tino Helmi (Jere Jäntti), Jukka Janhonen, Jarno Lauronen, Juuso Hartikainen, Henri Lehijoki, Pekka Pentikäinen (Marko Kurikka) ja Joona Kemppainen. Vaihdossa vain (mv) Juuso Kyttä. Valmentaja Marko Kurikka.

KuKi:n aloitusmiehistö Vaajakoskella 9.6.2017 (S&J). KuKi:n oli käytettävä mustia varapaitoja, koska FCV:n maalivahdilla oli vain yksi, oranssi pelipaita. Vasemmalta: (C) Joona Kemppainen (80.), 1. (mv) Joonas Partanen, 3. Jesse Voutilainen, 17. Jarno Lauronen, 2. Miikka Pasanen, 30. Pekka Pentikäinen, 21 Juuso Hartikainen, 13. Jukka Janhonen, 25. Henri Lehijoki, 15. Tino Helmi ja 4. Teemu Tirkkonen.


Nelonen (Itä-Suomen piiri):

Kings SC ~ pudonneena Nelosessa.

Liitosalueen Pallo, Kuopio (LiPa) ~ jatkoi Nelosessa.

Kuopion Elo ~ jatkoi Nelosessa.

Kuopion Palloseura/2 ~ (KuPS/2) aloitti suoraan piirin täydennysmenettelyllä Nelosessa.

Nilsiän Pallo-Haukat (NP-H) ~ nousijana Nelosessa.


Vitonen (Itä-Suomen piiri):

Zulimanit ~ jatkoi Vitosessa.

AC Barca, Kuopio ~ jatkoi Vitosessa.

Kuopion Jalkapallokerho (KJK) ~ jatkoi Vitosessa.

FC Tarzan ~ jatkoi Vitosessa.

Puijon Pallo (PuPa) ~ jatkoi (ilman MPR-yhteistyötä) Vitosessa.

Juankosken Pyrkivä (JuPy) ~ aloitti taas Vitosessa muutamien vuosien tauon jälkeen (liitetty Kuopioon 1.1.2017).

.

2018:

Kakkonen:

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) * kolmatta peräkkäistä kautta Kakkosessa.


Kolmonen (Itä- ja Keski-Suomen yhteinen):

Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) ~ toista peräkkäistä kautta Kolmosessa.

Kings SC ~ nousijana Kolmosessa.

.

2019:

Kakkonen:

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) * neljättä peräkkäistä kautta Kakkosessa.


Kolmonen (Itä):

Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Kolmosessa - putosi Neloseen.

Kings SC ~ toista peräkkäistä kautta Kolmosessa.

AC Barca ~ nousijana Kolmosessa.

.

2020:

Kakkonen:

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) * neljättä peräkkäistä kautta Kakkosessa.


Kaudelle 2020 SPL lakkautti piiriensä toiminnan ja valtakunta jaettiin neljään eri alueeseen - Kuopio kuului ITÄISEEN alueseen.


Kolmonen (Itä):

Kings SC ~ kolmatta peräkkäistä kautta Kolmosessa.

AC Barca ~ toista peräkkäistä kautta Kolmosessa.

.

2021:

Kakkonen:

SC KUFU-98 (Soccer Club Kuopio Futis-98) * viidettä peräkkäistä kautta Kakkosessa ~ seuraavalle kaudelle nimellä KuPS Akatemia.

SC KuFu-98 toimi vuoteen 2021 Kuopion Palloseuran reservijoukkueena. Joulukuussa 2021 ilmoitettiin, että KuFun sarjapaikat siirretään KuPS Akatemialle vuodesta 2022 alkaen.


Kolmonen (Itä):

Kings SC ~ neljättä peräkkäistä kautta Kolmosessa.

AC Barca ~ kolmatta peräkkäistä kautta Kolmosessa.

.

2022:

Kakkonen:

KuPS Akatemia (SC KuFu-98 uudella nimellä) - jatkoi Kakkosessa (KuFu oli ollut viisi kautta peräkkäin).
Päävalmentajana Issa Thiaw - sijoitus: 9/12 * ei noususarjaan.


Kolmonen (Itä):

Kuopion Elo ~ aloitti nousijana Kolmosessa - ja jatkoi menestyksekästä vaihettaan - nousi edelleen Kakkoseen.

* * * *

Kings SC ~ viidettä peräkkäistä kautta Kolmosessa - sijoitus: 7/11.

* * * *

AC Barca ~ neljättä peräkkäistä kautta Kolmosessa - pudottautui kauden jälkeen Vitoseen - sijoitus kuitenkin: 3/11!


Kolmonen (Itä):

Kuopion Jalkapallokerho (KJK) ~ nousijana Nelosessa.

.

2023:

Kakkonen:

KuPS Akatemia - toista peräkkäistä kautta Kakkosessa - tällä nimellä - päävalmentajana Juho Neuvonen.


KuPS Akatemia sijoittui Kakkosen C-lohkossa neljänneksi ja pääsi mukaan Ykkösen nousukarsintoihin.

_____________________________________________

(Karsintapelit Ykköseen): KuPS Akat. - Atlantis FC 0-3 ja Atlantis FC - KuPS Akat. 3-1 * KuPS Akatemian tie Ykköseen tuntui katkeavan yhteismaalein 1-6.

KuPS Akatemia nostettiin kuitenkin myöhemmin täydennysmenettelyllä Ykköseen.

____________________________

Kuopion Elo ~ nousijana Kakkosessa.


Elo * Kakkosen C-lohkossa - sijoitus: 10/12 (sarjapaikka säilyi, mutta seuraavalle kaudelle sarjataso putosi yhdellä).

_____________________________________________

(Elon nettisivut, kevät 2023): "Elon edustusjoukkueen valmennuksesta tälläkin kaudella vastaa Jussi Kukkonen. Tämä on Jussin toinen kausi Elon peräsimessä. Valmennusryhmään kuuluu myös viime kaudelta tutut valmentajat Jorma Eskelinen ja Atik Ismail. Uutena valmentajana ryhmään on liittynyt Pekka Niskanen."

(5.6.2023 * Kakkonen - lohko C): Kuopion Elo - FC Vaajakoski 1-2.

(Kuopion Elo * 5.6.2023): Miika Töyräs (varalla Aku Lindström).
Täydet peliminuutit: Joni Lipponen, Kasper Kylen, Jarkko Korhonen, Taneli Heiskanen ja Eerik Miettinen.
Vaihtoon: Eetu Tenhunen, Jesse Kauhanen, Jesse Voutilainen, Roope Savolainen ja Olli Eskelinen * Vaihtoon: Pekka Pentikäinen, Joonas Nissinen, Jeremias Loukojärvi, Konsta Heikkinen ja Veeti Lehtimäki.
Vaihtopenkillä: Niki Berg. Maalintekijä: Taneli Heiskanen * Päävalmentaja: Juha Kukkonen - apunaan mm.Atik Ismail.

____________________________


Kolmonen :

Kings SC ~ kuudetta peräkkäistä kautta Kolmosessa * sijoitus alku- ja loppusarjan jälkeen: 4/10 (päävalmentaja: Samuli Penttinen).


Nelonen:

Zulimanit ~ neljäs peräkkäinen kausi Nelosessa - sijoitus: 2/9 (riitti täydennysmenettelyllä nousuun).

(5.11.2023, Zulimanit, Facebook): Täydennysmenettelyn johdosta Zuluille on tarjottu viime kauden toisesta sijasta paikkaa Itä-Suomen Kolmoseen. Virallisesti päätös ensi kesän sarjatasosta tehdään marraskuun loppuun mennessä.

* * * * *

Kuopion Jalkapallokerho (KJK) ~ toinen peräkkäinen kausi Nelosessa - sijoitus: 5/9 * Päävalmentaja: Olli Hynninen.

(14.9.2023): Monen vuoden ajan Kerhoa valmentaneet Henrik Sederholm ja Olli Hynninen eivät jatka kaudella 2024. Hattua päästä herroille tehdystä työstä!

(19.9.2023 * KJK:n Facebook-sivu): Samuli Antikainen on Kuopion Jalkapallokerhon päävalmentaja kaudella 2024. Uutta intoa täynnä olevan Antikaisen sopimus on mallia 1+1. Edellisen kerran päävalmentajana hän toimi kaudella 2017.

(14.9.2023 * KJK:n Facebook-sivu): Kausi 2023 päättyi 4-1 voitolla Savon Pallosta. Erik Hyvärinen teki Kerhon kaikki maalit. Lopullinen sijoitus sarjassa on viides tai kuudes ja se selviää ensi viikolla. Voittoja tuli viisi, tasapelejä viisi ja tappioita kuusi.

* * * * *

Kings SC/Akatemia ~ kuudetta peräkkäistä kautta Nelosessa - sijoitus: 7/9 * valmentaja: Jouni Kauppinen.

* * * * *

Kurkimäen Kisa, Kuopio (KuKi) ~ palasi Neloseen omalla nimellään - yhteistyö LiPan eli Liitosalueen Pallon kanssa ohi - sijoitus: 8/9.

Kurkimäen Kisa ry on perustettu vuonna 1948. 1950-luvun suurhankkeena seuralla oli tanssilavan perustaminen ja urheilukentän rakentaminen. Lava toimi aina 1970-luvun alkuun saakka. Vuonna 1957 alkuun laitettu urheilukenttähanke valmistui lopullisesti 1965. Em. hankkeiden rinnalla toimi esim. vuonna 1961 hiihto-, jalkapallo- ja yleisurheilujaosto. Sinä vuonna Kurkimäen Kisa oli maalaiskunnan paras hiihtoseura. Vuonna 1965 tanhuttiin, voimisteltiin ja urheiltiin tähtäimessä vuoden 1966 Suurkisat.
1970-luvulla toiminta jatkui entiseen malliin. Seuraavan vuosikymmenen alussa seurassa toimi hiihto-, yleisurheilu-, kuntourheilu- ja palloilujaosto. Suosittu tapahtuma oli pilkkikisat Laukaanjärvellä, jonne kalamiehet kokoontuivat vuosi vuoden jälkeen. Vuonna 1967 laitettiin alkuun suurlavahanke Ilveskasino. Rakennuttajana oli edellisenä vuonna perustettu urheiluseura Etelä-Kuopion Ilves, johon Vanun Veikot, Kuhasten Kiri ja Kurkimäen Kisa olivat yhdistäneet voimansa jalkapallon osalta. Kurkimäen Kisa erosi kuitenkin seuraliittymästä v. 1987.
Kuningaslaji jalkapallo on ollut kuvioissa mukana lähes alusta lähtien. Kukin edustusjoukkue pelaa kaudella 2023 IV- divisioonassa. Suurin osa pelaajista on nykyisin muualta kuin Kurkimäestä tai lähikyliltä.


Vitonen:

AC Barca ~ pudottautuneena (tai pudotettuna) Vitoseen suoraan Kolmosesta.

Nilsiän Pallo-Haukat (NP-H) ~ toista peräkkäistä kautta Vitosessa.

Juankosken Pyrkivä (JuPy) ~ viides peräkkäinen kausi Vitosessa (liitetty Kuopioon 1.1.2017).

Kuopion Elo/2 ~ viides peräkkäinen kausi Vitosessa.

Puijon Pallo (PuPa) ~ kuudes peräkkäinen kausi Vitosessa.

* * * *

FC Tarzan ~ ilmeisesti 80-luvun alusta asti jatkuvasti (?) Vitosessa.

(26.3.2023 * Suomen cup * 2. kierros): FC Tarzan-Rangers (Kypärämäki, Jyväskylä) 0-9.

(FC Tarzan * 26.3.2023): Maalivahti: Eetu Olkkonen - loukkasi jalkansa (26min) - tilalle Pekka Sairanen (ilm. kenttäpelaajavaramies).
Täydet peliminuutit: Jonttu Sirkka, Otto Grönroos, Matias Kyttä, Juuso Tuppurainen, Roope Eskelinen ja Antton Flink.
Vaihtoon: Veli-Matti Sirkka, Ville Vainio, Joel Eskelinen ja Joonatan Ryynänen * vaihdosta: Joonas Kosonen, Ari Pajunen, Atte Eskelinen ja Tommi Colliander.
Vaihtopenkillä: Henri Miettinen ja Petri Ryynänen * päävalmentaja: Kari Väätäinen.

FC Tarzan ry:n lähestyessä 40 vuoden ikää on pakko kysyä, onko se vakavasti otettava jalkapalloseura. Jos asiaa kysytään Tarzaneilta itseltään, on vastaus selvä: ei tietenkään. Älä ota sitä vakavasti.

2024:


YKKÖNEN (nyt kolmas sarjataso):

KuPS Akatemia * täydennysmenettelyllä Ykkösessä (uudistuksen jälkeen kuitenkin yhä kolmas sarjataso) - Juho Neuvonen päävalmentajana.


KuPS Akatemia jäi Ykkösen runkosarjassa kymmenenneksi (10/12) - jäi alaloppusarjaan - sijoitus lopulta 10/12.


KAKKONEN (nyt neljäs sarjataso):

Kuopion Elo * toinen peräkkäinen kausi Kakkosessa - sijoitus: 6/10 - ylemmässä jatkosarjassa sijoitus: 6/10 * Päävalmentaja: Pekka Niskanen.


2025:


YKKÖNEN (kolmas sarjataso):

KuPS Akatemia * toinen peräkkäinen kausi Ykkösessä - Juho Neuvonen jatkoi päävalmentajana - sijoitus: 3/12.

KuPS Akatemia sijoittui Ykkösen runkosarjassa neljänneksi (4/12) ~ ylempään loppusarjaan.

KuPS Akatemia sijoittui Ykkösen ylemmässä runkosarjassa kolmanneksi (3/12).

_____________________________________________


KAKKONEN (neljäs sarjataso):

Kuopion Elo * kolmas peräkkäinen kausi Kakkosessa - keskeytti pelitoiminnan toukokuussa-25 kuuden ottelun jälkeen.

(SPL * toukokuu, 2025): Miesten Kakkosen C-lohkossa pelaava Kuopion Elo on päättänyt luopua sarjapaikastaan taloudellisten haasteiden vuoksi. Elo on pelannut kevätkierroksella Kakkosessa kuusi ottelua, joista se on hävinnyt viisi ja pelannut yhden tasan. Elon ottelut mitätöidään ja sen katsotaan jääneen lohkossaan viimeiseksi.
Taloudellinen sanktio sarjasta luopumisesta on 3 x ilmoittautumismaksu. Lisäksi luopuminen sarjapaikasta kesken kauden aiheuttaa Elolle kiellon osallistua miesten valtakunnalliseen sarjatoimintaan seuraavan kolmen vuoden aikana.
Kakkosen C-lohkon runkosarja pelataan loppuun yhdeksällä joukkueella. Elo merkitään sarjataulukkoon 10. sijalle, ja on siten ensimmäinen sarjasta ”putoava joukkue”. Elon poistumisen myötä C-lohkon alemman jatkosarjan pelitapaa joudutaan muokkaamaan. Alkuperäisten sääntöjen mukaan alempi jatkosarja tulisi pelata lohkon neljän heikoimman joukkueen kesken kaksinkertaisena jatkosarjana saaduilla pisteillä. Palloliiton kilpailutoiminto tekee esityksen Palloliiton hallitukselle Kakkosen C-lohkon mahdollisesti muokattavasta alemman jatkosarjan pelaamisesta mahdollisimman pian.

Kuopion Palloseura (KuPS)..

Jalkapallosivustomme ETUSIVULLE.