|
Otto Manninen ~ Hellevi Arjavan antaman tiedon mukaan (sähköposti, 21.12.2007) tämän Otto Mannisen kuvan otti Eino Leino vieraillessaan kesällä 1899 Rasikankaalla.
C)
Hokankylän Rasikankaan Otto Manninen:
Otto Manninen syntyi Kangasniemellä maanviljelijäperheeseen. Hän kävi koulua ylioppilaaksi Mikkelin lyseossa ja opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen 1897. Aluksi hän työstenteli Koitar- ja Valvoja-lehdissä, sittemmin Kansallisteatterissa ja vuodesta 1913 Helsingin yliopiston suomen kielen lehtorina. Puoliso Anni Swan vuodesta 1907.
Ensimmäisen runokokoelmansa Manninen julkaisi verrattain myöhään, 33-vuotiaana 1905. Hän oli lisäksi merkittävä suomentaja ja siten tärkeä suomalaisen kirjallisuuden kehittäjä.
Mannisen runoudelle on tyypillistä loppuun saakka hiottu ja harkittu muoto. Manninen oli Suomen PEN-klubin ensimmäinen puheenjohtaja. Wäinö Aaltosen Mannisesta veistämä patsas on pystytetty 1954 Mikkeliin.
OTTO MANNISEN TEOKSIA: Runokokoelmia:
Säkeitä I (1905),
Säkeitä II (1910),
Virrantyven (1925),
Matkamies (1938),
Runot (1950),
Muistojen tie (1951),
Valikoima runoja (1958),
Runot (neljäs painos) (1992).
Suomennoksia:
Heinrich Heine, Saksanmaa (1904),
Friedrich Nietzsche, Näin puhui Zarathustra (Aarni Koudan kanssa) (1907),
J. L. Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat, (suom. & toim. O. M., Juhani Aho, Paavo Cajander, Arvi Jännes, Eino Leino, Alpo Noponen) (1909),
Henrik Ibsen, Peer Gynt (1911),
Homeros, Ilias (1919),
Homeros, Odysseia (1924),
Sandor Petofi, Janos sankari (1926),
Moliere, Ihmisvihaaja (1929),
Euripides, Medeia (1949),
Friedrich von Schiller, Runoja (1950),
Gustaf Fröding, Värmlannin lauluja (1952),
Johann Wolfgang von Goethe, Faust 1–2 (1958),
Sofokles, Antigone. Kuningas Oidipus (1966).
(lähde: Wikipedia, joulukuu 2007)
 Anni Swan
Hokankylän Rasikankaan Otto Mannisen puoliso Anni Swan:
Anni Emilia Swan (s. 4.1.1875 Helsingissä – k. 24. 3.1958 Helsingissä) kirjoitti useita lasten- ja nuortenkirjoja, toimitti lapsille tarkoitettuja lehtiä ja toimi suomentajana. Anni Swania pidetään suomalaisen tyttökirjallisuuden luojana.
Anni Swanin isä oli Carl Gustaf Swan, aikanaan tunnettu kulttuurihenkilö, joka mm. perusti Lappeenrannan ensimmäisen sanomalehden. Anni Swanin äiti Emilia Malin harrasti kirjallisuutta ja opasti varhain kaikki yhdeksän tytärtään (yhdeksän mustaa joutsenta) lukemaan satuja ja kertomuksia.
Perhe asui Lappeenrannassa vuodesta 1884 vuosisadan vaihteeseen. Anni Swan kävi tyttökoulua Mikkelissä ja kirjoitti ylioppilaaksi 1895 yksityisoppilaana Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta. Swan valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1900 ja toimi opettajana Helsingissä 1901–1916. Hän avioitui 1907 kirjailija Otto Mannisen kanssa.
Anni Swanin ensimmäinen satukokoelma, nimeltään ytimekkäästi Satuja, julkaistiin vuonna 1901. Ensimmäinen nuortenkirja, pojille suunnattu Tottisalmen perillinen, ilmestyi 1914. Tottisalmen perillisen lisäksi Anni Swanin tunnetuimpia nuortenkirjoja ovat Iris rukka, Ollin oppivuodet sekä Sara ja Sarri. Swanin nuortenkirjojen rohkeat ja neuvokkaat päähenkilöt ovat olleet esikuvana monien myöhempien nuortenkirjojen sankareille ja sankarittarille.
Anni Swan oli lastenlehtien Pääskynen (1907–1918) ja Nuorten toveri/ Sirkka (1919–1945) toimittaja. Lisäksi hän suomensi mm. Grimmin satuja sekä kertomuksia Kettu Repolaisesta ja Jänis Vemmelsäärestä.
Anni Swanin mukaan on nimetty nuortenkirjalle myönnettävä palkinto, Anni Swan -mitali (Wikipedia, joulukuu 2007).

Anni Swanin ja hänen sisarustensa elämää kirjeenvaihdon ja muiden autenttisten lähteiden valossa Hellevi Arjavan kirjassa Swain tytöt (Tammi * 2007).
Venäjän keisari allekirjoitti 15.2.1899 Helmikuun manifestin, joka otettiin Suomessa vastaan tyrmistyksen tuntein. Alettiin kerätä nimiä ns. suureen adressiin - keisarin tuli saada tietää kansan yksimielisestä vastustuksesta. Kaiken piti tapahtua salassa, jottei Bobrikoff ja hänen kannattajansa saisi vihiä asiasta. Arjava kirjoittaa suuren adressin ajasta kirjassaan Swanin tytöt (2007) mm. seuraavasti:
Swanit ja heidän lähipiirinsä ottivat adressihankkeen toteuttamiseen osaa monella rintamalla. --- Kuntien yhdysmiehiksi pyrittiin löytämään sellaisia,jotka tunsivat hyvin paikalliset olot. Otto Manninen oli ottanut vastuulleen kotipitäjänsä Kangasniemen.
Apteekilla pidetyssä kokouksessa valittiin paikalliset asiamiehet, joiden verkko saatiin tehokkaaksi, ja niinpä Kangasniemellä kirjoitti adressiin nimensä lähes 3800 pitäjäläistä, mikä oli runsas kolmannes asukasluvusta, kun maan keskiarvo jäi alle viidesosan.
Kiertokoulunopettaja Henriikka Manninen, joka ei ollut Otto Mannisen sukua, vaikka olikin samanniminen, kertoi omasta osuudestaan näin:
- Hokkaan tul' suaristakin kansoo ku muttoo. Koko muanantaipäivä ol sellasta.
Hän oli saanut kokoon 500 nimeä. Myöhemmin tosin paljastui, että jotkut innokkaimmat olivat kirjoittaneet nimensä kahdesti.
Nimismies Lang kovisteli viran puolesta:
- Työ keräsitte niitä nimiä Mannisen kanssa. Se ei ollut oikein.
Henriikka Manninen tekeytyi ymmärtämättömäksi.
- Kai nimiä saa kerätä?
Kaikesta huolimatta nimismiehen omakin nimi oli mukana allekirjoittajissa. Myöhemmin Henriikka Manninen oli saanut rouva Langilta toista sataa kirjaa Martta-yhdistyksen nimissä jaettavaksi kylille.
Adressia seuraavana vuonna Otto Manninen oli töittensä vuoksi matkustanut Tukholmaan. Sinne hän oli saanut kuulla, että hänen kotipaikkakunnallaan Kangasniemellä hänen Ruotsin matkansa oli kyläläisten puheissa mainittu adressijutusta johtuneena pakomatkana.
- Kyllä se meidän kallis kansamme vielä saa kokea yhtä ja toista, ennenkuin se oppii näkemään vähän pihatunkiota kauemmaksi, oli Otto Manninen asiasta maininnut tuttavalleen kirjoittamassaan kirjeessä.
|