86) Hokka * Mannila:

(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 19.10.2022)


Antero Manninen, Kangasniemen historia, osa 1 (1953) ~ Kangasniemen kylien vaiheita:
"HOKANNIEMI on syntynyt Synsiön ja Vanhanmäen kymmenkuntiin kuuluvista Hokkasten anekeista. Kylän asutus lienee varsin vanhaa siitä päätellen, että v. 1561 Hokkasia ei esiintynyt maanomistajina missään muualla Suur-Savossa.
Kenties Hokanniemi ja Mannila muodostivat Savilahden asutuskeskuksen uloimman luoteisen etuvartion. Vielä 1500-luvun puolivälissä hallitsi Heikki Hokkanen verrattomasti suurinta osaa kylän alueesta yksin, mutta sata vuotta myöhemmin tilojen lukumäärä vakiintui 18:ksi. Vaikka maantarkastuskirja ilmoittaakin kaikkien isäntien, yhtä lukuunottamatta, olleen sukunimeltään Hokkasia, oli kaiketi suorastaan käytännöllisistä syistä ollut pakko ottaa käyttöön sellaisia lisänimiä kuin Spanni ja Tulla (Tulli). Ne esiintyvät 1600-luvun asiakirjoissa milloin yksinään, milloin yhdessä Hokkas-nimen kanssa ja muuttuvat vähitellen suoranaisiksi sukunimiksi.
V. 1664 sijaitsi kylän taloista kahdeksan Niininiemellä, viisi Laasianniemellä, neljä Simpiänniemellä ja yksi Pajuniemessä. Kahdella kylän tiloista (Suoranta ja Alatalo) oli laaja ja arvokas Vihaisen mäen metsäkappale (nyk. Vihavenkylässä).
Vuosisadan lopulla kylään ilmestyi uusia sukuja, ja kun mahdollisesti myös Arkko-suku irtaantui alkuperäisestä Hokkasten sukupuusta, on Hokkasten valta-asema nimikkokylässään vähitellen heikentynyt, mutta suku on siellä edelleen runsaslukuisesti edustettuna.
Kylään kuuluvat kolme Gustaf von der Pahlenin rälssiin kuulunutta tilaa esiintyvät 1600-luvulla usein omana Simpiänniemen kylänään. Joskus tavataan myös nimitys Hokkaniemi eli Simpiälä."(Antero Manninen, 1953).


A) Kuvassa on 1800-luvun alkupuolella tehty, alkujaan tuohikattoinen luhtiaitta Hokan Hannulassa. (Pitäisi olla Hannola) (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).
Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja).

Hokan perinnekirjassa Ken Hukassa, ei hukassa (1988) on sivulla 176 kuva, jossa ylemmässä, vuosien 1937-38 kuvassa ollut luhtiaitta näkyy hyväkuntoisena aivan kuvan oikeassa reunassa (vrt. aitan portaat):


(Kuvateksti perinnekirjassa ~ 1988): "Hannolassa on palkittu pihapiiri, joka ei tässä kuvassa pääse oikeuksiin. Kuva otettu aikaisin keväällä. Kuva: Erkki Hokkanen".
Kuvaa seuraa teksti (kirjoittajaa ei ole mainittu): "Kylämme asuinrakennuskanta on viimeisenä vuosikymmenenä uusiutunut melko rajusti. Uusia taloja on rakennettu ja toisia peruskorjattu. Kylämme asumistaso on noussut nykyaikaiseksi. Pihat on laitettu kauniiksi ja viihtyisiksi. Jos on asunnot rakennettu ja korjattu niin on myös talouspuolella navetoita ajanmukaistettu ja peruskorjattu, joten elämä kylällämme on mennyt eteenpäin huimaa vauhtia (1988)".


B) Otto Mannisesta kertovalla edellisellä sivulla #85 esiteltiin Hellevi Arjavan toimittama mielenkiintoinen kirja Juuret Rasikankaalla ~ Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897-1913 (Suomen Kirjallisuuden Seura ~ 2001).
Kyseisen kirjan alkuaukeamalla on julkaistu ylh. kuvassa näkyvä karttapiirros Hokanniemen taloja 1900-luvun alussa (Tuija Jantunen, Geodoc Oy, 2000). Kartasta käy erittäin havainnollisesti ilmi Hokanniemen asutuksen sijoittuminen alueelle talokohtaisesti.

Hokanniemen, Mannilan ja Ukonniemen päätilat:

Hokan perinnekirjasta Ken Hukassa, ei hukassa (1988) löytyy erittäin selkeästi dokumentoitu historiikki Hokanniemen, Mannilan ja Ukonniemen päätiloista (Veikko Hokkanen, sivut 102-127). Tekijä on käyttänyt työssään tietolähteinä Kangasniemen maarekisteriä vv. 1828-1984 ja Kangasniemen kirkonkirjoja vv. 1734-1962.
Tekijä Veikko Hokkanen kirjoittaa (1988): "Maarekisterin mukaan kantatiloja oli isonjaon jälkeen (1828-1843) Hokanniemellä 18, Mannilassa 4 ja Ukonniemellä 2 (toinen Vaimosniemen puolella). Puolentoistavuosisadan aikana ovat kantatilat lohkomisten kautta pirstotuneet pienemmiksi tiloiksi."

Tähän kuvaruutuun olemme tehneet Veikko Hokkasen suuritöisestä selvityksestä (1988) seuraavan rakennetiivistelmän (uusien tilojen numerointi luetteloa selkeyttämään):

Kantatila - Hokanniemi 1 ~ Puuska: vuoden 1988 tilanne: 1) Harju-Puuska, 2) Vanha-Puuska, 3) Itä-Puuska (Purola) ja 4) Puuska.
Kantatila - Hokanniemi 2 ~ Pekko: 1) Kankaanmäki, 2) Lamminmäki, 3) Pekko ja 4) Vanhimmanmäki.
Kantatila - Hokanniemi 3 ~ Anttila: 1) Etelä-Anttila, 2) Lahdentaus (Anttila), 3) Etelä-Rasikangas ja 4) Pohjois-Rasikangas (Anttila).
Kantatila - Hokanniemi 4 ~ Pekkola: 1) Harju (Pataharju), 2) Hianranta (Hieta), 3) Niinimäki ja 4) Pekkola (Tornio).
Kantatila - Hokanniemi 5 ~ Käikkälä: 1) Vanhapaikka ja 2) Käikkälä.
Kantatila - Hokanniemi 6 ~ Alatalo: 1) Alatalo, 2) Leppäniemi ja 3) Pajupuro.
Kantatila - Hokanniemi 7 ~ Suoranta: 1) Etelätalo, 2) Pohjoistalo, 3) Suoranta ja 4) Niemelä.
Kantatila - Hokanniemi 8 ~ Perttula: 1) Etelä-Perttula, 2) Pohjoisperttula ja 3) Honkakangas.
Kantatila - Hokanniemi 9 ~ Saukko: 1) Ala-Saukko, 2) Ylä-Saukko, 3) Lamminniemi ja 4) Tähtiniemi.
Kantatila - Hokanniemi 10 ~ Hannola: 1) Ala-Hannola, 2) Ylä-Hannola (Hannola), 3) Heinävehmas ja 4) Sarvuli.
Kantatila - Hokanniemi 11 ~ Marttila: 1) Marttila, 2) Käräjäniemi ja 3) Pajuniemi.
Kantatila - Hokanniemi 12 ~ Ristola: 1) Heikinmäki, 2) Rantala, 3) Ristola ja 4) Simpiä.
Kantatila - Hokanniemi 13 ~ Kerinkanta: 1) Alatalo (Kerinkanta), 2) Keskitalo ja 3) Pohjoistalo.
Kantatila - Hokanniemi 14 ~ Laurila: 1) Haukilahti, 2) Pyytysenmäki, 3) Alatalo (Eteläpelto) ja 4) Heponiemi.
Kantatila - Hokanniemi 15 ~ Lauttala: 1) Ahola, 2) Perttu (Lauttala), 3) Ala-Seppä ja 4) Ylä-Seppä.
Kantatila - Hokanniemi 16 ~ Partti: 1) Hyytiä (Partti), 2) Lähteen-Partti, 3) Etelä-Partti ja 4) Kansseli.
Kantatila - Hokanniemi 17 ~ Yrjölä: 1) Yrjölä ja 2) Puikkonen (Päivälänmäki).
Kantatila - Hokanniemi 18 ~ Pöyhönmäki: 1) Ala-Iitti, 2) Iitti (Ylä-Iitti), 3) Mustamäki ja 4) Pöyhönmäki.
Kantatila - Mannila 1 ~ Pekko: 1) Ala-Pekko ja 2) Pekko.
Kantatila - Mannila 2 ~ Anttila: 1) Anttila, 2) Auerlahti ja 3) Alanko.
Kantatila - Mannila 3 ~ Paavola: 1) Piertiö, 2) Vanhapaikka (Kurkikallio), 3) Pohjoistupa ja 4) Mäntylä.
Kantatila - Mannila 4 ~ Tuomala: 1) Alatupa, 2) Aapro (Itätupa), 3) Itätupa (Honkonen), 4) Keskitupa, 5) Kirsi ja 6) Pajuniemi (Pesonen).
Kantatila - Ukonniemi 2 ~ Kuitula: 1) Alatalo, 2) Hietanen, 3) Keskitalo, 4) Pitkäjärvi, 5) Länsi-Pirkäjärvi, 6) Pulliainen, 7) Tissari ja 8) Ylätalo.


Luettelo kertoo vuoden 1988 aikoihin Hokan alueella olleen hiukan alle sata tilaa (tarkasti laskien 97) ~ taulukko sisältää melko kattavan esityksen Hokan elämääkuhisevasta asuinyhteisöstä (jos tässä yhteydessä unohdamme kesäasutuksen osuuden).

Mainittakoon vielä, että Hokan perinnekirjassa on sivuilla 128-143 lisäksi (ryhmätyö-nimikkeen alla) erittäin mielenkiintoinen luettelointi entisestä vakituisesta asutuksesta, jossa on esiteltynä ja numeroituna 132 eri kohdetta (purettuja tai autioituneita rakennuksia). Suurella vaivalla kootun esityksen kruunaa vielä erinomainen aukeaman kokoinen kartta, mihin kyseiset kohteet on numeroillaan sijoitettu havainnollisesti paikoilleen (piirtänyt Eino Hokkanen). Kokonaisuutena jälleen kerrassaan upea ja loppuun asti viety suoritus tekijöiltään!

(Esko Ruhanen, sähköposti 23.7.2010): Taloluettelossa Mannilan talot - "Mannila 2 Anttila" on vaimoni esivanhempien asuttama paikka. Talo näkyy olevan vieläkin Anttila nimellä nykyajan kartoissa.


C) Kuvassa on Taipaleen tila Hokasta - talon rakennusryhmä. Vasemmalla raitti aittoineen, oikealla piha eli karjapiha navetoineen ja talleineen. Sauna, kota ja riihi oikealla kujan varrella, asuinrakennus läpikuljettava. (kuva ja kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38). Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista .

Kaukonen kirjoittaa (1937-38): Rakennusten ryhmitys: mökkiasumusten rakennukset ovat usein ilman erityistä järjestelmää ryhmittyneet asuinrakennusten ympärille. Yleisesti kuitenkin tällöin aitta on asuinrakennusta vastapäätä ja sauna kaivon luona.
Yleisintä on taloissa pihamaan jakautuminen raittiin (miespiha) ja karjapihaan, joiden ympärille rakennukset ovat ryhmittyneet. Jonkin verran esiintyy myös ilmeisesti vanhinta kantaa edustavaa yksipihaista talotyyppiä. Raitilla ovat eri tarkoituksiin varatut aitat ja raittikamareita, jos sellaisia vielä on. Karjapihan eli pihan laitamilla on vanhanaikaisissa taloissa useita erillisiä rakennuksia, navetta, hevostallit, sikolätti, heinä-, olki- ja silpputalleja.
Monissa uusituissa taloissa ovat karjapihan huoneet vähentyneet, kun pyrkimyksenä on yhdistää ne saman katon alle yhteen navettakartanoon. Samoin ovat erilliset aitat vähentyneet. Halkoliiteri on milloin milläkin puolella asuinrakennusta. Sauna, riihi, paja ja tuulimylly ovat tavallisesti syrjässä kartanolta, mutta kuitenkin sen lähettyvillä. Sauna ja riihi saattavat joskus olla kartanollakin, mikä sijoitus edustanee vanhempaa kantaa.
Kartanoksi sanotaan yleisesti talojen ja torppien (ei juuri mökkien) pihamaita rakennuksineen. Varsinaisilta pihamailta syrjässä olevat rakennukset eivät siis ole kartanolla. Kartano-sana voi tarkoittaa myös rakennuskompleksia - puhutaan esim. tupa- ja navetta- eli karjakartanosta ja saunakartanosta.
Kylä-nimitys taas tarkoittaa yleiseen itäsuomalaiseen tapaan yksityistä asumusta (taloa tai torppaa) kaikkine siihen liittyvine rakennuksineen. Tämän lisäksi kylä-sana tarkoittaa myös koko kyläkuntaa, jonka asemesta kuitenkin sekaantumisen välttämiseksi puhutaan myös huudosta ja kinkerikunnasta.
(Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38).


D) Tämän kuvan lähetti käyttöömme Hellevi Arjava (6.1.2008).

(H.Arjava, sähköposti, 6.1.2008): Kuva on otettu Mannisten Rasikankaalta etelään - ilmeisesti katolta. Siitä näkyy, miten avarat maisemat olivat siihen aikaan, kun peltoja vielä viljeltiin. Vasemmalla näkyy nykyinen Käikkälä. (Kuva: T.Kaila 1943 , omistaa Mannisen perikunta).

Hokan Rasikankaan Käikkälän savusaunassa syntyneen Vilho Mannisen muistelmia:


E) Kuvassa Vilho Mannisen äiti - Silja (=Sesilia). Silja syntyi 4.7.1891 Anna-Leena ja Taneli Mannisen tyttärenä - kuoli 9.3.1931.

Vilho Manninen kirjoitti ja julkaisi v. 1978 kirjan Kotipuolen raitit, jonka alkuosassa hän kirjoittaa elämänsä ensimmäisistä vuosista äitinsä kanssa Hokassa. Jo nuorena poikana Vilho joutui eroamaan äidistään - äiti ja poika kävelivät yhdessä Hokasta kirkonkylän pitäjäntupaan ja äiidn pyynnöstä Vilho-poika sijoitettiin asumaan kiertokoulun opettaja Henriikka Mannisen kotiin. Asuinpaikka oli pieni punainen mökki myöhemmän KOP-pankkirakennuksen paikkeilla.

Vilho Manninen kertoo syntyneensä Hokassa, Rasikankaan Käikkälän savusaunassa:
Onneni oli alkaa ottaa ensiaskeleitani nokisen pirtin lattialla, myöhemmin kisaillen pihanurmen tantereella kaikenikäisten kasvinkumppanien kanssa. Sain kasvaa ja varttua onnellisena aikana. Kirkkaan Puulaveden siniset laineet. metsät ja niityt, sateet ja auringon säteet elin aitoina ja antoisina. Sitä ei maailman meno, eivät suuren maailman sodatkaan, sanottavimmin haitanneet. Ei sinne sellainen kuin sota ulottunut.

Vilho Manninen muistelee kirjassaan: Ensimmäiset muistikuvat: Ihminen ei muista ensimmäisiltä elinvuosiltaan paljoakaan ennen kuin on tarpeeksi kehittynyt ja saanut ikää lisää. Minä muistan kolmivuotiaasta asti erään lapsen hukkumisen. Olin istumassa tuvan perällä pöydän ääressä syömässä jotakin. Tuvassa oli toinenkin lapsi, minua nuorempi, joka seisoi ovensuussa besisaavin vieressä, katseli kuvaistaan ja sorkki kädellään vettä.
Samassa lapsi pyllähti pää edellä saaviin. Kun näin mitä tapahtui, aloin tajuta, mitä siinä voisi tapahtua. Minä säikähdin ja aloin kävellä lattian poikki kohti ovea huutamaan tuvan ulkopuolelta apua. Samassa tuli talon emäntä pirttiin, huomasi tilanteen, tarttui lasta jaloista ja kohotti lapsen saavista ylös. Emäntä parahti itkuun ja alkoi virvottaa lasta henkiin. Katselin peloissani, mitä oli tapahtunut. Ikävä kyllä, lapsi ei vironnut.
Tapaus sinänsä on joskus askarruttanut mieltäni, kun elämä on ollut hankalaa; sotien kokemuksissa ja muissa vaikeuksissa on tullut jopa mieleeni, että mitähän jos olisin ollut hän, joka sekoitti saavissa kuoleman aiheuttanutta vettä. Silloin kuolema olisis ollut helppoa. Aikuisena on kuoleminen vaikeaa, kun sen aiheuttajana ovat niin monet syyt.
Kun Jumalan tahto ei ollut, että minä olisin ollut se vesisaaviin hukkunut poikanen, niin elämäni jatkui. Minulle oli suotu osa jäädä tänne kokemaan tyynet ja myrskyt kaikessa vaihtelevuudessaan. Varsinkin elämäni alkutaipaleen Hokan ja Kerikankaan kylien ihmiset ja heidän työnsä, heidän elämänsä karuus ja köyhyys kasvattivat minua tyytymään kyrsyyteeni ja ryyppäämään kipastani. Ei ole hukassa se, joka on Hokassa, eikä raitilla, kun on Rasikankaalla. Tuolla Rasikankaan naapuritalon Käikkälän savusaunassa talven hämärissä olin ensimmäisiä itkujani pillautellut.

Kangasniemen Veneveistämö Kesämalahdessa.


F) Kangasniemen Veneveistämö ~ sijainti: Sydänmaan tie, Kesämalahti, Puulaveden ranta.
Veneveistämörakennus kuvattuna v.1926, julkaistu Hokan perinnekirjassa (1988), kuva tuolloin Taavi Tullan omistuksessa.

Mainitun kirjan mukaan (osuuden kirjoittanut Erkki Pauninsalo) veneveistämön toiminnanjohtajana oli toiminut Valdemar Ikonen Kangasniemen kirkolta, mutta varsinainen ideoija ja toiminnan aloittaja oli ollut Matti Salo, Helsingistä. Vuonna 1926 molempien mainittujen miesten jo siirryttyä muualle, toimintaa oli jatkanut Kesämalahden Aati eli Aati Hokkanen Hokasta (toiminnan lopetukseen saakka).
Puusta rakennettut veistämön tilat olivat valmistuneet v.1925, jolloin toiminta oli alkanut. Kuvan taustalla, Puulaveden rannalla olevan kolmikerroksisen rakennuksen eteläpäätyyn (kuvassa vasemmalla) oli sijoitettu mylly. Pohjoispäädyssä sijaitsi saha ja puilla lämmitettävä höyrykone. Varsinaiset veistotyöt suoritettiin tässä rakennuksessa.
Tähän rakennukseen nähden poikittain edessä oleva rakennus oli yksikerroksinen ja siinä oli tilat sahatavaran kuivaamolle ja pajalle (sepät). Tämän rakennuksen vasemmalle puolelle oli rakennettu matala varastorakennus, jossa säilytettiin raaka-aineita ja valmiita tuotteita. Mainittakoon, että v.1926 oli hankittu oma sähkölaitos, ensimmäinen Hokassa, ja se syrjäytti höyrykoneen.
Veistämöllä ja pajalla valmistettiin yhteistyönä soutu- ja moottoriveneitä, parirekiä puutavaran hevoskuljetukseen, aatroja kaskien ja peltomaiden kyntämiseen sekä maanviljelys- että kalastusvälineitä (mm. atraimia). Myös ruumisarkkuja valmistettiin.
Kyläläisten paikalle tuomia maanviljelys-, viljankorjuu- ym. tarvekalustoa teroitettiin ja korjattiin runsaasti. Myllyssä jauhettiin asiakkaiden tuomaa viljaa, jota tuotiin hyvinkin kaukaa esim. Puulan saarista.


Tämä kuva Hokassa sijainneesta veneveistämöstä on samaisesta Hokan perinnekirjasta (1988) - kuvan omistajaksi on merkitty Hilma Partti.
Työntekijämäärä veneveistämöllä oli suurimmillaan ollut 40 miestä. Toiminta oli alkanut 17.8.1926 ja siitä toiminnan loppumiseen asti oli veistämöllä toiminut mm. puuseppä Taavi Tulla.
Eri pituisia työjaksoja olivat töissä mm. sepät Eetu ja Matti Vääränen Pertusta, Pertti ja Valeria Hokkanen Kangasniemen kirkolta ja puuseppiä ym. Otto ja Toivo Partti, Aatu Seppänen, Aatu Häkkinen, Otto, Albin ja Kasperi Partti Hokan kylästä, Kasperi Hölttä, Kenkun Otto, Reino Ukkonen, kaksi Vihtori Kuitusta ja Putkosen veljeksiä kolme.
Kangasniemen ulkopuolelta olivat töihin tulleet mm. Mauri Vehkasuo Petäjävedeltä ja Korhonen Hirvensalmelta. Mestari Matti Salo muutti alkuvaiheen jälkeen Helsinkiin ja perusti sinne oman veneveistämönsä.
Veistämöllä toimi myös naistyöntekijöitä kuten Reino Ukkosen sisar ja Hilma Partti sekä piikana talolla Tehila Tulla.
Kuvassa näkyy parikymmentä veneveistämön työntekijää tauolla kolmikerroksisen rakennuksen edustalla, mukana varmasti edellämainittuja nimiä.

Mainittakoon, että veistämöllä ei ollut puhelinta, joten asioiden hoito tapahtui postitse tai Valdemar Ikosen tai Aati Hokkasen omalla autolla, joka tuohon aikaan oli vielä melko harvinainen kulkuväline.
Veistämön tuotteita myytiin aluksi omassa kylässä, sitten Kangasniemen kirkolla ja lopuksi laajennettiin koko Suomeen. Tuotteet vietiin usein hevoskuljetuksella esim. Mikkelin rautatieasemalle ja sieltä junalla aina Lappiin asti.
Reen nimi, jota valmistettiin, oli Pohjolan tukkireki (parireet).

Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon, että veistämön veneet eivät menneet kaupaksi omassa kylässä - hokkalaiset olivat itse tottuneet erilaisiin veneisiin ja oudoksuivat veistämönsä venemallia. Kanootteja myös tehtiin ja ne vietiin Ukonsalmen kautta Mikkeliin.
Veistämön työntekijät asuivat täysihoidossa naapuritaloissa ja on selvää, että he omalla läsnäolollaan virkistivät huomattavasti kylän toimintaa. Kun työntekijät olivat lähes poikkeuksetta hyväkuntoisia nuoria miehiä, kaikenlaiset voimainkoitokset urheilun merkeissä olivat työajan ulkopuolella hyvin yleisiä. Talvisin hiihtokilpailut olivat säännöllistä vapaa-ajan huvia.

Jo vuoden 1927 alkupuolella veistämön tuotteiden markkinoinnissa ja myynnissä alkoi kuitenkin ilmetä vaikeuksia. Kansainvälisen talouslaman vaikutukset olivat iskeneet Suomeenkin ja ensimmäisinä kärsivät lähellä korpea olevat tuotantolaitokset. Hokan veistämön oli pakko lopettaa toimintansa kokonaan jo ennen vuoden 1927 päättymistä - liiketoimintaa oli ehditty tehdä vasta vuoden.
Niin päättyi varsin runsain odotuksin, tulevaisuuteen luottavaisin mielin katsoneen ja aikansa vireästi toimineen Kangasniemen Veneveistämön toiminta.


Tämäkin Hilma Partin nimiin laitettu valokuva on mainitusta Hokan perinnekirjasta. Veneen edessä kokkapuolella Valeria Laitinen, peräpuolella edessä Heikki Partti. Tämän kuvan ottamispaikka on helppo paikallistaa tämän kuvaruudun ensimmäisestä kuvasta ylempänä. Taitekattoisen rakennuksen päätyedustalla ollaan.

Mainittakoon lisäksi, että vuonna 1928 Vilho J. Ikonen perusti Savon Moottoriveneveistämön, jonka toimintaa hän pyöritti hokkalaisen Aati Hokkasen (="Kesämalahen Aati") kanssa. Hokkanenhan oli ollut myös Hokan veistämön johdossa sen loppukaudella. Ikosen ja Hokkasen uutta veneveistämöä varten rakennettiin kaupan tontille "alakadun" (nyk. Satamatie) varteen oma rakennus - myöhemmin tunnettu Ikosen maatalouskauppana, missä mm. Muuriset pitkään asuivat.
Veneveistämö toimi Ikosen suojissa 1930-luvun alussa, jolloin samalla paikalla veneiden valmistusta jatkoi yksityisyrittäjänä Aho.
Taavi Tulla, joka mainittiin siis Hokassa sijainneen veneveistämön kokoaikaisena työntekijänä (1926-27), piti myöhemmin omaa puusepänverstastaan samaisessa Satamatien varrella sijainneessa Ikosen maatalouskaupan rakennuksessa Jalmari Puttosen kanssa.

Kinttuniemen saha Hokassa.


G) Tämä kuva Kinttuniemen sahasta vuodelta 1950 on julkaistu Hokan perinnekirjassa (1988), kuvan omistajaksi merkitty Liisa Lappalainen.

Mainitun kirjan mukaan (osuuden kirjoittanut Eino Hokkanen) Kinttuniemen ensimmäinen, ns. osakeyhtiömylly oli palanut aikoinaan hämärissä olosuhteissa talvisena lumipyry-yönä. Uuden myllyn rakensi Albin Hokkanen, joka oli tunnettu kuulemma paremmin Purun ukon nimellä.
Hän oli harjoittanut myllytoimintaa Eetu-poikansa kanssa vuoteen 1928 saakka, jolloin uudeksi myllynhoitajaksi tuli Aati Halttunen.
Aati Halttunen korotti asuinrakennusen kaksikerroksiseksi ja alakertaan tuli kauppapuoti, yläkerrassa Halttusen perhe asui. Myllyn konehuoneeseen Halttunen rakensi sahan ja höyläämön (pärehöyläkin). Sahamyllyllä oli töissä kymmenen työntekijää ja laitos menestyi niin hyvin, että Halttunen osti itselleen myös Vuojalahden sahan ja myllyn, jotka olivat vesivoimalla toimivia. Kinttuniemessä oli voimalähteenä höyryvoima, jonka kehitti höyrykattila.
Aati Halttunen kuoli vain 31-vuotiaana v.1938 verenmyrkytykseen. Aatin liiketoimia jatkoivat hänen iäkkäät vanhempansa Albin ja Alma Halttunen. Kauppaosan Aati oli ehtinyt v.1937 vuokrata Osuuskaupalle ja kaupanhoitajana toimi Matti Manninen.


Kuvassa Aati Halttusen vanhemmat Alma ja Albin Halttunen (Hokan perinnekirja, 1988, kuva: Kerttu Joutsalainen).

Aatin vanhemmat eivät jatkaneet poikansa aloittamaa myyntisahausta vaan lopettivat, kun saivat ostetut puut sahattua. Paikkakuntalaisten puitten vuokrasahausta he kuitenkin jatkoivat pienemmässä mittasuhteessa. Myllytoiminta jatkui entiseen malliin eli tullijauhatuksena, jossa tulli maksettiin rahana.
Sotavuosiksi Kinttuniemen mylly hiljeni - kaupanhoitaja Matti Manninen oli siirretty kirkonkylän Osuuskaupan päämyymälään, jolloin hänen Martta-vaimonsa jäi hoitamaan Kinttuniemen myymälästä. Halttusten terveyden heiketessä vanhuuden tähden he luovuttivat Kinttuniemen pojalleen Toivolle ja Vuojalahden tyttärelleen Lyylille ja tämän miehelle Edvard Pulkkiselle.

Toivo Halttunen palkkasi Väinö Pynnösen myllyn ja sahan hoitajaksi, koska hän itse asui Tiiholassa Koskenniemen tilalla. Vuoden 1947 aikoihin saha, mylly ja höylät muutettiin sähkökäyttöisiksi.
Kaupan puolella seuraava Osuuskaupan myymälävastaava oli Onni Pihavainio, jonka muutettua Levälle maanviljelijäksi hommaa jatkoi Kalle Romo.
Vuosien 1952-53 aikoihin Toivo Halttunen päätti vuokrata myymälätilansa yksityiskauppias Niilo Hokkaselle - Osuuskaupan oli perustettava uusi myymäläpiste Uuno Reinikaisen Rasikangas-tilalle.
Niilo Hokkanen sairastui ja yksityiskauppiaana jatkoi Kinttuniemessä ensin Olli Oksanen, sitten Hannes Kumpula, joka lopetti kauppansa kannattamattomana v.1969 ja muutti Ruotsiin.
Kumpulan jälkeen Kinttuniemen kauppaa jatkoivat Tauno ja Leena Pohju, mutta yritys päättyi lyhyeen.

Toivo Halttunen luovutti Kinttuniemen pojalleen Pekka Halttuselle, joka yritti kauppiaana vähän aikaa, mutta luopui ja myi sen jälkeen Kinttuniemen vieraspaikkakuntalaiselle.
Saha ja mylly purettiin uusien omistajien myötä pois, jäljelle jäi asuinrakennus, navetta ja aitat.


Tämä kuva Kinttuniemen kaupasta on Hokan perinnekirjasta (1987).


Kinttuniemen kohdalla tie päättyy tähän pihanäkymään - kuvattu 31.10.2009 (S&J).

Nämä kaikki neljä kuvaa (ylempänä) ovat kaikki samalta Kinttuniemen yleisen tien päättymiskohdalta - kuvattu 31.10.2009 (S&J).

Osuuskaupan sivumyymälä Hokan Rasikankaalla.


H) Kirjassa Kangasniemen Osuuskauppa 1907-57 Martti Väinölä kirjoittaa (1957):
Jo vuonna 1908 perustettiin Hokankylään jakelupaikka herastuomari Israel Lappalaisen taloon ja se toimi siinä vaihtelevalla menestyksellä useita vuosia. Kyläläisten ehdottamana aikaansaatiin v. 1921 Hokkaan sivumyymälä ja se sijoitettiin liikemies E.Saloniemen omistamaan Kiviharjun taloon.
Seuraavana vuonna oli myymälän toiminta kuitenkin heikosti kannattavana lopetettava, varsinkin kun koko liikkeen asema tällöin pahasti horjui. Myymälää hoiti koko ajan Tyyne Toivakka.
Vuonna 1937 yritettiin uudestaan. Tällä kertaa vuokrattiin myymälälle huoneisto A.Halttuselta ja myymälänhoitajaksi valittiin Matti Manninen, mies, joka on sittemmin monella tavalla ansioitunut Kangasniemen Osuuskaupan palveluksessa. Sotien aikana, keskustoimipaikan miesten ollessa maanpuolustustehtävissä, hän hoiti siellä vakinaista tointa. Rouva Martta Manninen hoiti sen ajan Hokan myymälää.
Vuonna 1953 Hokan myymälä lopetettiin sen nimisenä ja siirrettiin n. kolmen kilometrin päähän Rasikankaalle, jossa maanviljelijä Uuno Reinikaiselta oli vuokrattu myymälälle huoneisto, Myymälän nimeksi tuli tästä alkaen Rasikankaan myymälä. Vuonna 1955 kiinteistö ostettiin Osuuskaupalle omaksi. Nykyisenä myymälänhoitajana (1957) toimii rouva Valma Tiihonen.
Innostuneimpia myymälän puolestapuhujia ovat paikkakunnalla olleet em. Israel Lappalainen ja opettaja Frans A.Salojärvi.
Nykyinen (1957) myymälätoimikunta: rouva Helvi Partti, opettaja Otto Partti sekä maanviljelijät Veikko Ihatsu, Uuno Reinikainen ja Yrjö Joutsalainen.


Tämä kuva Osuuskaupan sivumyymälästä Hokan Rasikankaalla on Hokan perinnekirjasta (1987) ja kuvateksti kertoo (Eino Hokkanen):
Kaupan piha oli kokoontumispaikka aina kylän nuorisolle ja muullekin väelle. Kuvassa vasemmalta Reino Liukkonen, Lassi Hämäläinen, Aati Suuronen ja Aatu Seppänen.

Eino Hokkanen kirjoittaa toisaalla perinnekirjassa Osuuskaupan Hokan sivumyymälästä seuraavasti (1987):
Osuuskaupan muutettua 50-luvun alussa Kinttuniemestä Rasikankaalle sen ensimmäisinä myymälänhoitajina toimi Tiitisen pariskunta. Seppo Puntanen jatkoi ja seuraavana oli Zadevist, hänen jälkeensä Tiihosen pariskunta. Seuraavana oli Hartosen pariskunta ja heidän jälkeensä Reijo Kyröläinen.
Viimeisenä kauppiaana toimi Arto Viiansalo. Kaupanpito lopetettiin kannattamattomana v.1970.
Väestökato maaseudulta ei suinkaan yksin ollut syynä vaan lisääntynyt yksityisautokanta, jolla asiakkaat huristivat kaupan ohi kirkolle asioimaan, koska siellä aina oli erikoistarjouksia ja tarjottiin vielä kahvit. Useasti emäntä lähti autoon, kun kirkolla oli ilmaiset kahvit jossain kaupassa. Siinä ei tullut kysymykseen bensan hinta, kunhan sai vain kahvit.


Kaksi kuvaa entisestä Rasikankaan kaupasta otettuna nykykunnossaan pyhäin(miesten)päivänä 31.10.2009 - kuvat: S&J. Rakennus sijaitsee täsmälleen tien toisella puolella vastapäätä Otto Mannisen syntymäkodin muistokiveä.



Osuuskaupan entinen sivumyymälä Hokan Rasikankaalla - 12.2.2015 (S&J) - yksityiskäytössä ollut jo kauan - kauppatoiminta loppui jo 1970.

Hokan Osuuskassa 1908-11:


I) Hokan koulun opettaja Frans A.Salojärvi, Hokan Osuuskassan kirjanpitäjä (kuva kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008).

Kangasniemen kolmannen kassan, Hokan Osuuskassan perustamiskokouksessa 18.2.1908 puhetta johti kansakoulunopettaja Frans A.Salojärvi.
Perustetun kassan jäseneksi hyväksyttiin henkilöt, jotka asuivat Hokan, Mannilan ja Ukonniemen kylissä. Perustajajäsenet olivat op. Frans A. Salojärvi ja maanviljelijät Tobias Manninen, Albin Hokkanen, Nikodemus Partti, Otto Pylvänäinen, Matti Pylvänäinen, Adi Lappalainen, Taneli Pylvänäinen ja Moses Pylvänäinen (kaikki Hokasta), mäkitupalainen Roopert Manninen Hokasta ja Adolf Hokkanen Mannilasta.
Hallituksen puheenjohtajana toimi Tobias Manninen (Otto Mannisen isä). Muut hallituksen jäsenet olivat Nikodemus Partti, Adi Lappalainen, Adolf Hokkanen ja Taneli Pylvänäinen.

Hokan Osuuskassan kirjanpitäjänä toimi Frans A. Salojärvi ja toimipaikkana oli hänen työpaikkansa eli Hokan koulu.

Kassan keskeisistä toimihenkilöistä Frans A.Salojärvi ja Tobias Manninen olivat puuhamiehinä aloittamassa Hokan Höyrymyllyosuuskuntaa elokuussa 1908. Säästöpankki antoi hankkeelle ison lainan.

Synkkiä pilviä alkoi kuitenkin nousta Hokan Osuuskassan ylle hyvinkin pian. Kirjassa Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008 Marjatta Bell kirjoittaa seuraavasti:
Pidättäytyminen jäsenten talletusten ottamisesta vaikutti ainakin osittain Kangasniemen kassojen toiminnan hiljenemiseen. Mutta kassojen sisäiset tekijät vaikuttivat myös, sillä on tuskin sattumaa, että Hokan kassan vaikeudet vuosina 1911-12 heijastuivat pitäjän muiden kassojen jäsenmäärissä. Monessa aktiivisen ja yritteliään Hokan kylän osuuskassa oli ehtinyt toimia vain neljä vuotta, kun sen kohtaloksi koitui keväällä 1908 perustetulle Hokan Höyrymyllyosuuskunnalle myönnetty 7000 markan laina.
Myllyosuuskunta oli joutunut vararikkotilaan velkaannuttuaan myös Kangasniemen Säästöpankille, ja koska sen jäsenet olivat sääntöjen mukaan vain rajoitetusti lisämaksuvelvollisia, vastuu lankesi Hokan kyläkassalle, jonka jäsenet olivat osuuskassa järjestelmän mukaisesti rajattomassa vastuussa koko omaisuudellaan kassalle konkurssin takia koituneista veloista. Yksi kassan (ja myllyosuuskunnan) jäsenistä oli kuitenkin tehnyt jo aikaisemmin konkurssin, toinen oli ehtinyt kuolla ja kuolinpesä oli konkurssitilassa, kolmas oli maksanut aikaisemmat lainansa ja haihtunut Amerikkaan ja neljäs istui vankilassa murhapoltosta. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että kassan hallituksen puheenjohtajan, Tobias Mannisen talo, Rasinkangas, joutui vasaran alle, koska asiantilasta tietämättömät omaiset eivät olleet ehtineet ajoissa hätiin.

Hokan koulu:


J) Tämä kuva Hokan koulusta vuodelta 1954 on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ Mika Partti).


Tämä kuva Hokan koulusta on otettu pyhäinmiestenpäivänä 31.10.2009 (kuva: S&J).

Hokan perinnekirjan mukaan (1987 ~ P.Honkanen) Hokan koulu aloitti toimintansa syyslukukauden 1903 alussa. Ensimmäisinä opettajina toimivat Tahvo Fredrik Rönkkö ja hänen vaimonsa, joka toimi tyttöjen käsityön johtajattarena. Virkoihin oli jo aiemmin valittu E.Piikki-niminen mies ja Mandi Manninen (käsitöihin), mutta kumpikin heistä perui tulonsa.
Jo yhden lukuvuoden jälkeen Hokan koulun opettajaksi valittiin Frank Aleksanteri Salojärvi ja hänen vaimonsa Iida Salojärvi tyttöjen käsityön opettajaksi. Frans A. Salojärvi toimi virassaan aina kesään 1937 asti.
Hokan koulu muuttui kaksiopettajaiseksi syksyllä 1922, mutta toiseen virkaan ei tahtonut millään löytyä vakituisempaa hoitajaa, koska uudet opettajat kuten Lyydia Kuuva, Aune Terho, Tellervo Nygren ja Irma Paasio viihtyivät koululla lähinnä vain yhden lukukauden ajan. Syksyllä 1924 toiseksi opettajaksi valittu Elli Helin toimi kuitenkin virassaan 1.1.1936 asti.
Helinin jälkeen koulun toisena opettajana toimi ensin Helmi Rantanen ja hänen jälkeensä Elna Penttinen. Penttinen toimi vuodet 1936-38 ns. alakansakoulun opettajana, kun Salojärvi oli ns. yläkansakoulunopettaja.
Hokassa oli toiminut erillinen alakansakoulu vuosina 1933-38 Juho Reinikaisen talossa Rasikankaalla, opettajana siellä oli ollut Helmi Siitari. Kun erillinen alakansakoulu v.1938 lakkautettiin, toiminta muuttui Hokan-Särkimäen alakansakouluksi, jonka opettajana Siitari jatkoi vuoteen 1945 asti. Varsinainen alakoulun pito Hokassa siirrettiin v.1938 alkaen omaan Hokan koulutaloon.

Hokan koulu vietti 100-vuotisjuhliaan toukokuussa 2003. Koulun nimeksi tuli Otto Mannisen koulu 12.8.2012. Kirjailija ja runoilija Otto Manninen (1872-1950) on syntynyt ja elänyt Hokan kylän Rasinkankaalla.


Opettaja Frans A.Salojärvi vaimonsa Iidan kanssa. Kuva on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ Raili Laukkarinen).
Frans A. Salojärvi jäi eläkkeelle 31.8.1937 ja kuoli 18.3.1941. Hänen leskensä Iida asui sittemmin Salmenkyläntien itäpuolella Pekin talon naapurissa nykyisen Aarontien risteyksen kohdalla. Hänen rakennuksensa on esitelty sivullamme #63.

Vilho Manninen kirjoittaa Kotipuolen raitit-teoksessaan (1978) Frans Salojärvestä seuraavasti:
Opettaja Frans Salojärvi oli tunnetusti tulisieluinen isänmaan ystävä. Hän oli Hokan kansakoulun johtajaopettajana vuosikymmenien ajan eläkkeelle siirtymiseensä saakka v. 1937. Hän oli runoilija ja suojeluskuntatyön aktiivisesti toimiva jäsen. Isänmaalaa ovat omat tulisielunsa ja henkiset soihdunkantajansa, jotka kokoavat kansalaisensa ihanteidensa lippujen alle ja jakamaan henkistä ja aatteellista perintöä sukupolvesta toiseen koko kansakunnan hyväksi.

Salojärven jäätyä eläkkeelle uutena opettajana aloitti syksyllä 1937 Ilmari Väisänen (yläkansakoulun miesopettajana). Elsa Hokkanen toimi naisopettajana 1938-1941, hänen työtään jatkoi 1941-42 neiti Sylvi Salojärvi.
Ilmari Väisänen siirtyi v.1942 Helsinkiin ja hänen sijaisekseen tuli Kirsti Liukkonen kevääseen 1943 saakka. Lukuvuoden 1943-44 miesopettaja oli Alpo Nojonen, naisopettaja Senni Manninen Hokasta.
Sotavuosien aikaan koulunkäynti oli luonnollisesti hankalaa, opettajien vaihtuvuus oli suurta ja oppilaat joutuivat jäämään kotiin mm. kenkien puuttumisen vuoksi. Opettajaniminä sotavuosina olivat Uno Porras, E.Palmusaari, Pekka ja Laina Mörsky, Laura Tulla ja Iida Ylhäinen. Lukuvuosina 1945-48 opettajina toimivat Suoma Kaipia ja Reino Pylvänäinen.

Syyslukukauden 1948 alussa Hokan koululla aloittivat opettajina Otto ja Lenni Partti, jotka jatkoivat kevääseen 1965 saakka. Heidän jälkeensä Anita (os. Pylkkänen) ja Pentti Honkanen aloittivat syyslukukaudesta 1965 alkaen ja jatkoivat vielä perinnekirjan ilmestyessä v.1987 opettajina Hokan ala-asteella.

Syksyllä 1969 Hokan koulu oli muuttunut kolmeopettajaiseksi siten, että Mannilan ja Ukonniemen koulut liitettiin Hokan koulupiiriin. Ukonniemen koulusta tuli kolmanneksi opettajaksi Toini Lempinen. Hokan koulu toimi 1.8.1969 alkaen kahdessa paikassa, luokat 1-2 olivat entisessä Ukonniemen koulurakennuksessa.
Lempisen jälkeen alakouluun tuli opettajaksi 1.1.1970 Kyllikki Nenonen, jota jo 1.8.1970 seurasi Tuula Manninen (31.7.1982 saakka). Häntä seurasi lukuvuodeksi 1982-83 Mervi Siitari.
Lukuvuoden 1983-84 Hokan koulu toimi kokonaan Ukonniemen koulutiloissa, koska Hokan omassa koulussa tehtiin peruskorjausta. Syksyllä 1984 koulutyö jatkui normaalisti Hokan koulutalossa Anita ja Pentti Honkasen johdolla.


Tämä kuva Hokan koulusta on otettu etelän suunnalta 31.10.2009 (S&J).


Tässä kuvassa Hokan koulun piharakennus - 31.10.2009 (S&J).

Ukonniemen koulu:


Koululaisia Ukonniemen supistetun koulun pihalla v.1949 vielä Vanhimmanmäen talon pihassa, Väinö Joutsalaisen talossa (Kuva Hokan perinnekirjasta ~ 1987). Opettaja istumassa edessä keskellä on Raili Kajama.

Ukonniemen koulu oli aloittanut syksyllä 1948 Vanhimmanmäellä' Väinö Joutsalaisen talossa. Opettajana aloitti Anna-Liisa Uustie, mutta hän lopetti jo muutamien työviikkojen jälkeen. Uustien tilalle valittiin Raakel Ihatsu. Häntä seurasi syksyllä 1949 Raili Kajama.
Opettajat koululla vaihtuivat tiheään vuosien 1950-56 aikana: Hilda Jokinen, Raili Kangas, Riitta Manninen, Tuula Himanen, Raili Koljonen ja Maire Rautio.
Toini Leminen toimi opettajana syksystä 1956 aina vuoden 1969 loppuun asti (siirtyi eläkkeelle). Ukonniemen koulu jatkoi siis Hokan koulun 1-2 luokkien kouluna aina vuoteen 1984 asti.


Ukonniemen koulu (Hokan perinnekirjasta - 1987), jonka omisti perinnekirjan ilmestymisen aikaan Hokan metsästysseura ja talon uutena nimenä oli Hokan Tapiola.


Nämä kaksi kuvaa entisestä Ukonniemen koulusta (eri puolilta) on otettu 31.10.2009 (S&J).

Mannilan koulu:



Ylempi Mannilan koulun kuva 1950-luvun lopulta on Hokan perinnekirjasta (1987 ~ Väinö Suuronen). Alempi kuvattu 31.10.2009 (S&J).

Koulu alkoi Mannilassa vuonna 1931. Ensimmäinen johtokunnan kokous oli pidetty Mikko Kuitusen talossa 14.5.1931 ja johtokunnan esimieheksi oli valittu Alho Ursin.
Mannilan koulussa opettajina toimineiden lista on pitkä: Tyyni Leppäkoski (1931-34), Aino Keronen (1934-47), Laila Sipponen (1947-48), Kaisa Haavisto (1948-1949), Vappu Säntti (1949-50), Aino Lahtinen (1950-51), Kyllikki Naatus (1951-52), Eila Tiihonen/Svala (1952-53), Martta Niinineva (1953-54), Lea Rantanen (1954-56), Lyyli Seesvirta (1956-57), Rauni Speeti (1957-58), Maija-Liisa Nurminen (1958-59), Maija Nykänen (1959-61) ja Eira Kosloff (1961-1969).
1.8.1969 Mannilan koulupiiri liitettiin Hokan 3-opettajaiseen koulupiiriin.
Poikien käsitöitä Mannilan koulussa opettivat Sulo Tulla (1931-32), Yrjö Leppäkoski (1932-34), Paavali Tulla (1935-49), Jouko Lahtinen (1950) ja Väinö Pulliainen (1951-69).
Pitkän työuran teki Mannilan koulun keittäjä-siivooja Aino Matikainen, joka työskenteli koulussa vuodet 1948-69.


Mannilan koululaiskuva vuosien 1932-34 ajalta (Hokan perinnekirja, 1987 ~ kuva: Aino Matikainen).
Vasemmanpuoleisen oven edessä seisovat vasemmalta johtokunnan esimies Sulo Alho, käsityönopettaja Yrjö Leppäkoski ja hänen vaimonsa opettaja Tyyne Leppäkoski. Neljäs aikuinen oikeanpuoleisella ovella on Helvi Matikainen.
Kuvan kaikkien oppilaiden nimet on hyvin havainnollisella piirrostekniikalla lueteltu perinnekirjassa (s.218), mutta poimittakoon tähän pari nimeä: vasemman etureunan hiihtäjäsankari on Esko Leppäkoski (ilmeisesti opettajapariskunnan poika?). Valtavaa valkoista kissaa pitää sylissään eturivissä neljäntenä oikealta Terttu Leppäkoski (ilmeisesti em. suksiveijarin sisko?).


Mannilan koululaiskuva vuodelta 1961 (Hokan perinnekirja, 1987 ~ kuva: Maija Ketokallio os. Suuronen).
Tästäkin kuvasta perinnekirjassa on kiitettävästi nimetty kaikki mukanaolijat (s.219). Opettaja Maija Nykänen istuu koulun nurkan kohdalla rohkeasti hurjimustensa keskellä.



Nämä neljä kuvaa ovat kaikki Mannilan entisestä koulurakennuksesta ja sen piharakennuksista - kuvattu 31.10.2009 (S&J). Mannilan entinen koulurakennus sijaitsee aivan Käräjäniemen venerannan ja Mannilan kesäterassin välittömässä läheisyydessä.

Käräjäniemen veneranta ja Mannilan kesäterassi:


K) Mannilassa sijaitsee Käräjäniemen venelaituri aivan Mannilan entisen koulurakennuksen lähettyvillä. Kuva 31.10.2009 (S&J).


Idyllinen rantasauna aivan Käräjäniemen laiturialueen kupeessa - 12.2.2015 (S&J).


Tästä laajemmasta Käräjäniemen laiturialuekuvasta käy ilmi rantasaunankin tarkempi sijainti - 12.2.2015 (S&J).


Käräjäniemen laituripaikoilla - 12.2.2015 (S&J).



Myöhäissyksyn (vai alkutalven?) ajankohdasta huolimatta Käräjäniemen venelaitureilla riittää liikennettä vielä 31.10.2009 (S&J).



Käräjäniemen venelaiturin kupeesta löytyy vielä tämä puinen venevaja/katos eli kuvaristikoiden ratkojien tuntema - talas. Kuva 31.10.2009 (S&J).


Käräjäniemen peltikattoinen talas paikoillaan vielä 12.2.2015 (S&J).



Mannilan kesäveneilijöiden suosima terassikahvila kuvattuna hiukan hiljaisemman sesongin aikaan - 31.10.2009 (S&J).


Mannilan Kesäterassin länsinaapurista löytyy tämä asuinrakennus - läheltä Käräjäniemen venelaituria siis - kuvattu 31.10.2009 (S&J)
.

Käräjäniemen venerannan viereinen autiotalo:


L) Mannilassa, Käräjäniemen venelaiturin ja Mannilan entisen koulurakennuksen välisellä tontilla sijaitsee tämä mielenkiintoinen autiotalo. Kuvattu 31.10.2009 (S&J). Rakennuksen etupiha on erikoisella tavalla kivetyksellä korotettu lattiatasolle.


Sama autiotalo ja piharakennus kuvattuna 31.10.2009 (S&J).

Käräjäniemestä etelään ~ Simpiänniemeen:


M) Käräjäniemestä edelleen etelään kohti Simpiänniemeä - länsipuolella tietä mielenkiintoinen rakennusryhmä * Kurjenmäki/Kurjanmäki - 12.2.2015 (S&J).


Yksityiskohtia päärakennuksesta - 12.2.2015 (S&J).

Katja (o.s.) Lappalainen kertoi (13.11.2015) talon olleen hänen mummolansa ja nimeltään Kurjenmäki.

Ari Tulla kertoi sähköpostissaan 25.2.2016, että hän oli pari vuotta sitten ostanut kyseisen Kurjanmäen paikan (myös muodossa Kurjenmäki) veljensä Soinin ja siskonsa kanssa Matti Tullalta, joka nykyisin asuu Kangasniemen kirkonkylällä. Rakennus oli toiminut kauppana sotien loputtua aina vuoteen 1965 asti. Kauppaa oli hoitanut David Tulla, joka oli Matti Tullan isä. Myös Davidin vaimo oli osallistunut kaupan pitoon. Kaupan aikaisia esineitä on vielä joitain tallella. David oli pitänyt ostotapahtumista tilikirjaa ja nekin ovat tallella. Lähiasukkaat olivat ostaneet päivittäistavaroita - miesväki tupakkaa ja pilsneriä. Nykyisillä omistajilla on Ari Tullan mukaan tarkoitus säilyttää rakennukset alkuperäisinä ja entisöidä tarpeen mukaan, ei kuitenkaan enää asumiskäyttöön.


Simpiänniemessä:


Simpiänniemeen tulijaa tervehtivät ensimmäiseksi kielto- ja varoitustaulut - 12.2.2015 (S&J).


Simpiänniemestä näkymä etelään Simpiänselälle - 12.2.2015 (S&J).


Simpiänniemen laiturialueen näkymää pohjoiseen - 12.2.2015 (S&J).

Kauppa Mannilan Selkärannan talossa:


N) Tämä kuva Mannilan Selkärannan talossa sijainneesta kaupasta on julkaistu v.1979 Perinnealbumissa, josta alkuperäinen kuvateksti: Selkärannan Mikon eli Mikko Kuitusen sekatavarakauppa Mannilan kylässä 1930-luvun alussa (kuva: Vilho Pyykkönen).

Eino Hokkasen mukaan (Hokan perinnekirja, 1987) Selkärannan talossa Mannilassa kauppaa harjoitti vuosina 1930-42 Mikko Kuitunen, joka sotavuosina myi kaupan Eino Koskenkorvalle. Koskenkorva harjoitti kauppatoimintaa talossa muutaman vuoden, kunnes kauppiaaksi tuli (vuokralla) jonkun vuoden ajaksi Eino Moisio.
Moision jälkeen jatkoi (edelleen vuokralla) Jussi Pulli, jonka lopetettua kiinteistön osti Oiva Kuitunen. Hän jatkoi kauppatoimintaa vuodet 1955-69, jonka jälkeen Selkärannan talossa ei kauppaa ole ollut.


Tässä Perinnealbumista (1979) peräisin olevassa kuvassa (om. Lempi Manninen) näkyy kuvatekstin mukaan Kuitusen omistama Mannilan kyläkauppa 1950-luvulla.


Tulitikkuaskin etikettikuva Oiva Kuitusen kaupanpidon ajoilta on Hokan perinnekirjasta (Olli J.Olkkonen).



Ylimmät kuvattu 31.10.2009 (S&J) ja alin räntäsateessa 12.2.2015 (S&J).


Mannilan vanhempia kuvia:


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Liisa ja Aune -siskot Mäntymäen vanhan talon seinustalla, Liisalla Eilan hattu päässä. Kuva Eila Elo noin v 1939. Tuo Mäntymäki on Mannilassa, Mannilantien varressa, hieman Piertiöntien pohjoispuolella toisella puolella tietä."


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Kuvassa Mannilan tyttöjä. Vasemmalta Aino Hämäläinen, Irja Manninen, Maire Pynnönen (vaimoni Pirjon äiti) ja Helvi Hämäläinen. Kuva Viljo Reinikainen 1940-luvulta."


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Kuvassa Otto Hämäläinen, Eino Pynnönen, Aili Ikonen (oli talossa palvelijana), Maire Pynnönen (vaimoni Pirjon äiti, myöhemmin Pauninsalo) käsilaukku kädessä ja hieno hattu päässä. Paikka on Mannilassa, Pösön (Peltola) vanha talo. Kuva Eino Pynnönen, noin vuodelta 1928."


Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Aune Reinikaisen albumista. Alpin pappa, Helvi Pynnönen, Manta mummo. Helvi-tyttö sairaastui ja menehtyi pian tämän kuvan ottamisen jälkeen. Kuva Eino Pynnönen. Mannilan Pösön (Peltolan) talo vuoritettuna kuva 1933-34."

Hokan maantienäkymiä:


O) Tämä maantienäkymä on kuvattu etelään Hokkaan kirkonkylän suunnasta ajettaessa - paikka on hieman Leppäniemen risteyksen jälkeen. Kuvattu 31.10.2009 (S&J).



Nämä kolme yllä olevaa maantiekuvaa ovat eri puolelta Hokkaa - kuvattu 31.10.2009 (S&J).



Hokan Itäkylässä (Mannilantie) - kuvattu 12.2.2015 (S&J).

Ukonsalmeen suunniteltiin aktiivisesti lossia 50-luvulla:


U) Tässä GoogleMaps-kartasta käy havainnollisesti ilmi, miten looginen Ukonsalmen lossihanke todellakin oli (kartassa punainen A-merkki Kangasniemen puolella Ukonsalmea). Hokkalaisten yhteydet Mikkelin suuntaan olisivat parantuneet merkittävästi ja vastaavasti itäsuunnasta tulevien Hokan kesämökkiläisten ajomatkat olisivat yhtä lailla pienentyneet. Kangasniemen Kunnallislehti uutisoi lossihankkeen vireilläolosta numerossaan 28.10.1953:


Jutussa kerrottiin (1953) yhteyden aikaansaamisen Kangasniemen-Hokan-Ukonniemen ja Mikkelin-Vanhanmäen teiden välillä olleen jo vuosikausia esillä. Sillankin rakentamista oli laskelmoitu, mutta kylätiekuntien varoilla hanke oli heti todettu ylivoimaiseksi, tarvittua valtion rahoitusta ei lääninhallituksen puolloista huolimatta oltu saatu. Siltahankkeen jälkeen oli alettu kaavailla lossiyhteyden saamista kyseiseen Ukonsalmeen, mutta teiden siirryttyä kunnanteinä kuntien kunnossapidettäviksi oli lossisuunnitelmakin kylätiekuntien osalta jäänyt vain haaveeksi.
Jutun tekemisen aikaan (1953) olivat Kangasniemen kunta ja Mikkelin maalaiskunta kuitenkin taas ottaneet lossihankkeen ajaakseen. Kangasniemen kunta oli jo omalta osaltaan tehnyt päätöksen lossipaikasta ja lossin rakentamisesta, Mikkelin mlk:n osalta asia oli ollut vasta alustavissa käsittelyissä. Kangasniemen puolella lossihanketta oli etunenässä suunnittelemassa Kangasniemen piirin tiemestari insinööri Sajaniemi. Hän oli tehnyt niin perinpohjaista työtä, että oli piirtänyt valmiiksi jopa lossarin asunnon ja lossituvat. Yrityksen kokonaisbudjetti liikkui 10-11 milj.mk:n tietämillä.
Suunnitelman mukaan lossiväli oli vain 120 metrin mittainen, sillä salmen rannat olivat matalia ja niitä oli tarkoitus pengertää molemmin puolin. Lossarin asunto ja lossitupa olivat suunniteltu kangasniemen puolelle suotuisemman maaston vuoksi. Uusia varsinaisia tieosuuksia ei olisi suunnitelman mukaan jäänyt rakennettavaksi kuin muutamia satoja metrejä. Kangasniemi olisi rajoittanut suunnitelman mukaan 60% hankkeesta ja Mikkelin mlk loput 40%.
Molempien kuntien yhteinen lähetystö, johon olivat kuuluneet kansanedustajat Wiljam Sarjala ja K.F.Haapasalo sekä maanviljelijä T.Vahvaselkä olivat muutamia viikkoja ennen lehden ilmestymistä käyneet Tie- ja vesirakennushallituksessa neuvottelemassa valtionavustuksen saamisesta. Toimistopäällikkö Riihimäki oli antanut hyviä toiveita valtionavustuksen saamisesta - jopa suuruusluokkaa 50-60% koko budjetista. Riihimäki oli painottanut, että lossihankkeen toteutuessa rakennustyöt tuli suorittaa ns. vapaina töinä, sillä työttömyysvaroja ei enää ollut jäljellä lossityömaalle sijoitettavaksi.
Lehtijutun kirjoittaja totesi, että Ukonsalmen lossihanke oli siis hyvällä alulla - edellyttäen että Mikkelin mlk lähitulevaisuudessa tulisi tekemään asiassa myönteisen päätöksen. Kyseisen päätöksen jälkeen rakennustyöt tulisivat alkamaan heti. Kirjoittaja korosti juttunsa lopussa vielä seikkaa, että toteutuessaan lossihanke muuttaisi kyseiset tieosuudet molemmin puolin salmea kauttakulkuteinä yleisiksi maanteiksi ja siten myös valtion kunnossapidettäviksi.


*Päivityksenä todettakoon, että kirjoitushetkeen (maaliskuu 2014) mennessä ei Ukonsalmeen ole siltaa tai lossia rakennettu.


Tältä näytti GoogleMaps-kuvan mukaan (kiitos) syyskuussa 2009 Ukonniementien päässä, mistä aikoinaan lossiyhteyttä salmen yli suunniteltiin.



Ukonniementien päässä laiturialueella, taustalla Ukonsalmi - molemmat kuvattu 12.2.2015 (S&J). Tuosta piti päästä lossihankkeella yli.


Ukonniementien päästä näkymä etelään (Ukonsalmi) - 12.2.2015 (S&J).


Ukonniementien päästä näkymä pohjoiseen (Ukonsalmi) - 12.2.2015 (S&J).

Hokan vispilän tekijöitä:


P) Kari Laakson käyttöömme antama kuva (käyttölupa "2017-1-A", kiitos): "Vispilän tekijöitä Hokasta, oikealta Erkki Manninen, Heikki Arkko, Erkki Pulliainen (vaimoni Pirjon isä, myöhemmin Pauninsalo) ja Sulo Seppänen. Kuva Viljo Reinikainen 1940-luvulta. Keväinen vispilän teko oli tuolloin sallittu ja hyväksytty tapa nuorten likkua ja tavata toisiaan eri kylillä." Vispilänkauppaakin harrastettiin.

"Vispilänkauppa" onkin alun perin tarkoittanut yleensä nuorten suorittamaa vispilänvarpujen keräämistä viitametsästä helluntaina Smålandin Rävlingessä. Varvut kuorittiin ja niistä tehtiin vispilöitä. Yhdessä olo metsässä ja se, että toinen kuori varvut ja toinen sitoi niistä vispilän, saattoi johtaa seurusteluun. Niinpä vispilänkauppa Kustaa Vilkunan Vuotuisen ajantiedon mukaan alkoi tarkoittaa nimenomaan seurustelun aloittamista.

Q) Hokan hiihtourheilua:


Pentti Joutsalaisen kuvakokoelmista - saimme lokakuussa 2022 käyttöömme - kiitos: Pentti Joutsalainen, Hokka ja Markus Brandt, liikuntatoimi. Tekstit: Pentti Joutsalainen.


seuraavalle sivulle #87

Sivuluettelo 1-107