A) Tämän sivun aihemaailma lähestyy - olemme kulkeneet Salmelantietä Jyväskyläntien risteyksestä noin kilometrin etelään. Taajamamerkki kertoo Kangasniemen kirkonkylän olevan alkamassa. Ensilumi on satanut samaisena viikonloppuna - on sunnuntai 29.10.2006 (S&J). Taustalla näkyy pieni punainen Pekin rakennus, joka toimii meille Rantakujalle kääntyville maamerkkinä. Pekin talo Rantakujan risteyksessä - Salmelantien itäpuolella ja Rantakujan pohjoispuolella (29.10.2006 - S&J). .

B) Rantakuja erkanee Salmelantiestä, kun Jyväskylän ja Mikkelin tienristeyksestä on kuljettu runsas kilometri etelään. Rantakuja kulkee lähes suoraan itään noin 300 metriä Puulaveden rantaan. Kuvattu 15.10.2006 (S&J). Rannalla on aikoinaan ollut tukkipuiden veteenlaskupaikka, jolloin silloiset tukkikuormurit ovat kulkeneet vilkkaasti tätä melko kapeaa kylätietä. Pekin tilan päärakennus ja idyllistä pihapiiriä kuvattuna 15.10.2006 (S&J). Veikko Pekki - Mikko ja Maria Pekin pojanpoika (Pekan poika) lähetti 18.3.2010 sähköpostissaan mielenkiintoista muistitietoa kyseisestä paikasta: (Veikko Pekki, sähköposti 18.3.2010): 1960-luvun alusta noin 70-luvun puoliväliin saakka vietin kesiä mummolassa eli Pekin tilalla pikkuveljeni Mikon ja tätini Seija Mikkosen lapsien kanssa. Tunsimme naapuruston tosi hyvin, varsinkin lapsia oli Salmekylässä monilukuisesti. Kiljusen Jukka opetti minut pikkupoikana ajamaan polkupyörällä Varastonrannan tiellä. Tilaa ei ole koskaan pilkottu, saati sitten myyty, eikä olla myymässäkään. Viime kesänä Pekka (täyttää ensi kesänä 75v.) ja Seija (siis edesmenneiden Mikon ja Marian lapset) kävivät kunnostamassa taloa. Peltikatto uusittiin parisen vuotta sitten ja talo on täysin asuttavassa kunnossa ja sauna valmis lämmitettäväksi koska tahansa. Kunta on (ilman mitään ilmoitusta meille) tehnyt Pekin talon pihapiiristä jonkinlaisen suojelupäätöksen, kuten joistakin muistakin vastaavista. Pihapiiri ja rakennukset tulevat säilymään ennallaan - niitä kunnostetaan mahdollisuuksien mukaan kyllä ilman tällaista outoa menettelyäkin, mutta ne siis tulevat säilymään. Suurin mielipaha oli kunnan tiehanke, jonka alle jäi tontista huomattava ala tien siirryttyä lähemmäs taloa. Seudun komeimpiin kuuluva petäjäkin, sekä vanha kiviaita tai -muuri, sekä ihastuttava kielolehto ja vielä vanha viehättävä perunakuoppakin maanpäällisine rakennuksineen jäivät tierakennustyömaan tuhottaviksi. Eikä siitä paljoa sen leveämpää tullut Rantakujan varrella lapsuutensa (50-luvulla) viettänyt Jukka Kiljunen kertoi sähköpostissaan (31.5.2006) tämän Rantakujan käytöstä seuraavasti: (JK, sähköposti ~ 31.5.2006): 'Varastonrannan tieksi' sanottiin tätä metsäyhtiöiden uittovälinevarastoille ja tukkikuormien veteenlaskupaikalle johtavaa kujaa. Alkukesän viikkoina puuta tuli yötäpäivää, kun metsätiet olivat sen verran kuivuneet, että päästiin hakemaan. Pekin mökin asuinrakennus kuvattuna 15.10.2006 (S&J). (JK, sähköposti ~ 26.10.2006): Tyypillinen Karjalan evakkojen rakentama asuinpaikka, pientila. Samanlaisia syntyi Kangasniemellekin sodan jälkeen useita kymmeniä. Tällaisen tilan rakennettavakseen ja asutettavakseen saaneella edellytettiin olevan joku ammatti omavaraistalouden lisäksi. Raudusta tulleet Mikko ja Maria Pekki rakensivat tilan tähän muotoon. Hirsinen 2-huoneinen päärakennus, jossa lautarakenteinen eteinen ja ruokahuone. Taka-alan rakennuksessa vas. päädyssä sauna tilavine pyykkitupa-eteisineen, välissä aittahuone ja toisessa päässä puuvaja. Oikealla olevassa rakennuksessa etupäädyssä ovi tilavaan heinäsuojaan, takana hirsikehikkoinen karjasuoja. Näiden välissä tila, jossa säilytettiin pelto- ja puutarhatyökaluja, polkupyöriä tms. Tilaan kuuluu nyt hyvää vauhtia metsittyvää peltoa - tuskinpa täyttä hehtaariakaan. Tilan muu alue, jolla melkoisella alalla saattoi kosteuden takia kasvaa vain rääpäleistä puustoa hädin tuskin omiksi polttopuiksi, jatkuu järveen saakka. Sodan jälkeen Karjalan evakot ja tilattomat rintamamiehet asuttaneet virkamiehet ajattelivat, että uudisasukasperhe tulee tällaisella tilalla omavaraistaloudessa toimeen. Ihmisten ravinto saadaan pitkälti omasta maasta, myös rehu 1-2 lehmälle, mahdollisesti hevoselle, lampaille. Rahatienistiä lisäksi laskettiin hankittavan muualta. Mikko Pekki oli taitava kirvesmies. Myös savolaista tiiviimmäksi sanotun karjalaisen hirsitalon nurkkaliitoksen taitaja. Mari Pekki autteli kyläläisiä monenlaisissa asioissa. Hän oli Inkerinmaalla syntynyt, Maria Aleksandroff. Mikon ja Marin Pekka-poika kävi Kangasniemellä keskikoulun ja opiskeli maanrakennusinsinööriksi. Hän lähetteli Helsingistä äidilleen venäjänkielisiä lehtiä. Mari oli näet käynyt muutaman vuoden Inkerinmaalla venäläistettyä kansakoulua, eikä kieli ollut unohtunut. Selitteli minullekin jo lukemaan opittuani, mitä suomalaisia vastaavat ihmeellisen näköiset kyrilliset kirjaimet. Pekasta nuorempi tytär, Seija Mikkonen avioitui Mäntsälään. Mikon ja Marin jälkeläiset jo todennäköisesti neljännessä polvessa pitivät tilaa lomapaikkanaan näiden kuoleman jälkeen. Pekin mökin piharakennus kuvattuna 15.10.2006 (S&J). Pekin asuinrakennus kuvattuna sunnuntaina 29.10.2006 (S&J) ensilumen aikaan. (JK, sähköposti ~ 27.10.2006): Pekin taloon liittyy varmuudella ajoitettava varhaisin lapsuusmuistoni. Olin 1 v. 11 kk. .

C) Rantakujaa kuvattuna ensin myöhäissyksyllä 15.10.2006 (S&J) ja sitten jo lumen aikaan 29.10.2006 (S&J) suoraan sen kulkusuuntaan - itään. Tienvarren asuintaloista tai lähellä olevasta Puulan rannasta ei näy juuri mitään. Postilaatikkorivi kuitenkin kertoo savuja löytyvän alueelta paljonkin. (JK, sähköposti 28.10.2006): Annat väärän mielikuvan, jos puhut silloisista kuormureista isoina tukkirekkoina. Nehän vievät nykyisin täysperävaunullisina enimmillään jopa 3-4 kertaa painavampia kuormia kuin silloin 50-luvulla Varastonrannan pudotuspaikalle. Tiekin oli erilainen. Pelkkä soratie, jossa leveät paripyörien urat. Keskellä pehmeä hiekkaharjanne, johon kesän mittaan ehti nousta monenlaista ruohostoa. Postilaatikkorivin yli taaksepäin vielä vilkaistaessa risteyksen ja Salmelantien takana näkyy Jukka Sarjalan asuinrakennus. Sarjalan kotitalo (= Wiljam Sarjala) sijaitsee kyseisen uudisrakennuksen eteläpuolella. Palaamme noihin molempiin rakennuksiin tuonnempana tällä sivulla. Kuvattu 15.10.2006 (S&J). .

D) Pekin talolta jatkettaessa matkaa Rantakujaa itään Puulan rantaan vasemmalla (pohjoispuolella) ennen nykyistä venemestari Veikko Romon (alunperin Reino Kiljusen) rakennusta on vielä tilaisuus silmäillä tätä koskematonta aarniometsää. Kuvattu 15.10.2006 (S&J). .

E) Yllä olevat neljä kuvaa venemestari Veikko Romon nykyisestä rakennuksesta ovat kuvatut sunnuntaina 15.10.2006 (S&J). Kuten ylempänä tällä sivulla Salojärven mökin yhteydessä Jukka Kiljusen isä rakensi tämän talon vuonna 1948. (JK, sähköposti 18.10.2006): Paikalla oli ensin isän itse v.-48 rakentama 2-huoneinen hirsimökki. Siinä huone ja pieni keittiö olivat poikittain talon keskiosassa. Myöhemmin toteututuksi laajennusratkaisuksi Isä oli tehnyt alunperin toisenlaisen luonnosehdotuksen , mutta krm Haapala ei sitä hyväksynyt vaan määräsi näin. Talon takapuolelle tehtiin vielä keittiötä laajentanut uloke v.-59. Kun lipputangon juurta vähän rapsuttaa, niin anturasta löytyy tuoreeseen betoniin minun piirtämäni päivämäärä 25.6.59. Saattaa olla, että se oli kyllä vuotta aikaisemmin. Lipputangon paikalla kasvoi suurehko koivu ja toinen portaista n. 5 metriä tielle päin. Lisäksi vielä pari koivua pää- ja ulkorakennuksen välimaastossa. Vielä tien vieressä iso mänty ja pari koivua. Melkein joka puussa pesi jokin lintu. Nurmikkolaanit eivät olleet silloin muodissa. Minulla on muuten parikin kuvaa tuosta alkuperäisestä mökistä pihapiireineen. Niistä toisessa minäkin näyn alle 2-vuotiaana vääntämässä isolla jakoavaimella isän Fordson-traktorin jotain mutteria. Nykykatsannolla uskomattomalta tuntuu, että sodanjälkeisen ajan uudisasukkaat kuten isäkin rakensi sirkkelisahurin leipätyönsä ohella iltaisin ja sunnuntaisin mökin ja saunarakennuksen valtaosin yksin ilman palkattua apua jopa muurauksia myöten. Osti tissarinkyläläiseltä talolliselta hirret pystymetsästä, kaatoi ja salvoi ne itse. Nostipa itse hirsivälien rivesammaletkin saman tilallisen suolta. Muuta "teknologiaa" ei ollut kuin hartiapankki. Ja se oli myös tärkein pankki, jonka luoton avulla asumus nousi. Talon omistus muuttui v.1966, jolloin venemestari Veikko Romo muutti taloon. Jukka Kiljunen oli jo v.1962 muuttanut Kuusankoskelle, missä jatkoi koulunkäyntiään ylioppilaaksi. Jukka Kiljusen muistelmia kotitalonsa ympäriltä ja yleensäkin Kangasniemestä vuosien 1948-62 ajalta on ollut runsaasti jo ripoteltuna sivustollemme eri asiayhteyksiin, mutta kokosimme hänen kirjoituksiaan vielä omalle sivulleen : Jukka Kiljusen kirjoituksia Kangasniemestä ajalta 1948-62. .

F) Rantakujalle käännyttyämme ensimmäisenä oikealla - tien eteläpuolella sijaitsee tämä Rouhiaisten talo. Kuvattu 30.9.2007 (S&J). Tämä Rouhiaisen talon kuva on otettu 15.10.2006 (S&J). (JK, sähköposti ~ 30.10.2006): Tämä metsäteknikko Tapio Rouhiaisen talo valmistui vuonna 1962 seppä Vihtori Kuitusen ison tontin länsirajalta lohkaistulle määräalalle. Lähes koko Rouhiaisen tontin peitti Kuitusen perunapelto. Siis täysin puutonta, mutta puustolle ilmeisesti hyvää kasvupohjaa. Ja kunnon metsämies on antanut puiden kasvaa. Lähes 45 vuoden kasvun tulos näkyy tässä. Kotini pihalta Rantakujan toiselta puolelta näin, kuinka vielä keskeneräisen Rouhiaisen uudisrakennuksen piipusta alkoi savu tuprahdella ensimmäisen kerran. Muurarikin tuli pihalle katsomaan talon tuleville asukkaille juhlallista ja varmaan itselleenkiin ammattimiehenä tärkeää tapahtumaa. Kuului huutelevan savuviinoja, kuten tapana oli. En tiedä, saiko. Tuo hetki heinäkuussa -62 painui mieleeni ehkä siksi, että tuokin tilanne pulpautti taas kerran tietosuuteeni torjutun faktan, että itse olen jo muutaman viikon kuluttua joutumassa jättämään rakkaat lähimaisemani. Siihenastisen elämäni ensimmäisen ja tärkeimmän ympäristön, lapsuudenkotini. Ja samalla lapsuusvaiheen elämässäni, vaikken sitä silloin tajunnut. Muuttokuormaamme jo kasailtiin. Jonkinlaisen ahdistavan menetyksen tunnetta siinä oli. Ei kyllä tippaakaan uuden ja jännittävän odotusta. -Toiset tulee, minä lähden, ajattelin Rouhiaisten vielä tuolloin alle kouluikäisistä lapsista Ainosta ja Eskosta. He saavat jäädä kasvamaan minulle rakkaissa maisemissa, ajattelin kateellisena. Ehkä noita tunteitani silloin vähän alle 14-vuotiaassa mielessäni voisi tulkita myös jonkinlaiseksi mustasukkaisuudeksi - ei niin kuin yleensä läheisen ihmisen vaan läheisen ympäristön menettämisen ollessa edessä. (JK, sähköposti ~ 21.8.2008 ): Käydessäni Kangasniemellä ja Rantakujalla 12.8.2007 Rouhiaisen Esko sattui olemaan paikalla siskonsa Ainon kanssa. Isä Tapio kuollut talvella - kertoivat, että paikka myydään rajanaapureille Pietilä-Mäkelöille. .

G) Rantakujaa kuvattuna 15.10.2006 (S&J) siten, että sen päässä siintää jo järvimaisemaa. Rannassa sijaitsee entinen tukkipuiden veteenlaskupaikka. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Hakalan (Riitta ja Hannu) talo, josta alempana toinen kuva (15.10.2006 ~ S&J). Hakalat toimivat seurakunnan nuorisotyöntekijöinä. .

H) Hakalan talon kohdalla tien toisella puolella viimeisenä rakennuksena on tämä Taina Pietilän ja Juhani Mäkelän rakennus. Yllä oleva kuva otettu 15.10.2006 (S&J). Talon alkuhistoriaan kuuluu vuonna 1959 kuollut seppä Vihtori Kuitunen, jonka omistaman laajan tontin päärakennus tämä kuvan talo aikoinaan siis oli. Kuitusen perikunta myi rakennuksen eteläpuolelta v.1960 rakennustontin Matti Reinikaiselle ja v.1962 Kuitusen tontin länsiosasta (läheltä Salmelantietä) lohkaistiin rakennustontti Rouhiaiselle. (JK, sähköposti ~ 30.10.2006): Tietääkseni tämä Rantakujan alue oli neitseellistä. Meidän tontilla oli metsä, Kuitusen peltoa. Kuitusen rantasauna varmaankin on purettu ja varmasti maanmittausinsinööri Lauri Klemolan kesämökki rkm Palmun paikalta niemestä Varastonrantaa pohjoiseen. Kodistani rantaan päin oli laajahko valkolehdokki-esiintymä. Tuoksu kukinta-aikaan alkukesästä oli huumaava, liekö kanta jäänyt kokonaan rakentamisen ja tien alle? Kuitusen tila oli kai lohkaistu Salojärven Peltola-tilasta, joka siis ollut tieltä järveen asti ulottuvana varsin iso, ainakin yli 3 hehtaaria. Nämä epävarmoja tietoja. Päättely perustuu siihen, että Salojärville oli jätetty varsin kapea kaistale rantaan asti Kuitusen ja sairaalan tontin väliin. Olisiko Kuitusen tilan nimi Lehtoranta? Oletan heidän rakentaneen paikan jo 1930-luvulla. Tätäkään en voi tarkistaa. Lukion kuvaamataidon kurssitehtävässä Pietilän ja Mäkelän talo tuli kuvatuksi 1.6.2006 (K.Holopainen). Taina Pietilä on kuvataiteilija ja pastori. Piharakennuksesta on Pietilän käsittelyssä tullut todellinen tilataideteos - kuvattu 30.9.2007 (S&J). Taina Pietilän piharakennus taideteoksena, luontokin omine alkuperäisväreineen mukana - kuvattu 30.9.2007 (S&J). Samaa taiteellista piharakennusta on kuvattuna kahdesti 20.6.2009 (S&J). Muutoksia. Taina Pietilän piharakennus taideteoksena - kuvattu 20.6.2009 (S&J). .

I) Rantakujan päässä, missä vielä on näkyvissä vanhan tukkipuiden veteenlaskupaikka. Tukkikuormurit eivät ole enää vuosiin tällä rannalla käyneet ja alueelta ei sen puutavarahistoriasta jälkiä löydy. Koivut jo kasvavat isoina rantaviivalla. Kuvattu 15.10.2006 (S&J). (JK, sähköposti 28.10.2006): Varastonranta on täyttömaata. Aivan rantaviivalla ollessa Pikkaraisen Aaron saari näkyy keskellä selkää oikealla ja suoraan edessä Hämeensaaren ensimmäinen kesämökki, ylihoitaja Nykäsen rakennuttama (jos vielä on olemassa). Liekö neljästä suuresta uittoyhtiöiden varastosta edes peruskiviä jäänyt paikalle ? Ennen Puulan laskua ollut rantavalli näkyy taempana. Tässä se on ollut jyrkähkö. Vesi ei siitä ollut vetäytynyt kovin kauas. Miten lienevät näkyvissä kivi/kivet niemessä Hämeensaaressa, Varastonrannasta vasemmalle katsoen? Siellähän Matti Tukia piti juhannusaaton hartauksia venekansalle ennen muuttamistaan Wanhasta Pappilasta ja ennen Leirimajan valmistumista? (JK, sähköposti 30.10.2006): Varastonrannassa oli yhteensä neljä eri metsäyhtiöiden omistamaa keluvene- ja uittovälinevarastoa ja pudotusluiska, jota pitkin niput liukuivat auton lavalta syvään veteen. Keväällä terva tuoksui ja sitten pihka, kun kuormia alkoi tulla. Se oli meille pojille jännittävä maailma. Emme kyllästyneet katselemaan, miten nippu liukui rytisten ja loiskahti veteen, vaikka sen olimme kymmeniä ellei satoja kertoja nähneet. Jännittävää, vaarallista ja kiellettyä oli nippujen päällä hyppiminen, jos niille joskus onnistui rannalta kuivin jaloin pääsemään ennen kuin uimataito oli hankittu. Rantakujan päästä ranta-aukiolta näkymä tien suuntaan takaisin itään. Rantakuja on edelleen idyllinen pikkutie kauniin järvimaiseman kruunaamana. Kuvattu 15.10.2006 (S&J). Tukkikuormurien ja puutavaramiesten työnäänet ovat vaienneet, tilalle on tullut paikalla olevalla trampoliinilla ilakoivien lasten ja nuorten huudahdukset. .

J) Rantakujan päästä pikavauhdilla takaisin Rantakujan ja Salmelantien risteysalueelle. Yhdessä Pekin pientilan kanssa mielenkiintoisen sodanjälkeisen rakennusryhmän muodostaa risteysalueen eteläpuolelta puiden lomitse näkyvä kellertävä Salojärven asumus. Kuvattu 29.10.2006 (S&J). (JK, sähköposti 28.10.2006): Salojärven talo kuuluu Pekin kanssa miljööllisesti yhteen. Ennen talojen välillä oli Rantakujan halkaisema puuton pelto, mikä tuota yhteenkuuluvuutta vielä korosti. Salmelantien länsipuolella (kuvaussuuntaan oikealla), vastapäätä Pekin ja Salojärven taloja, sijaitsevat Sarjalan rakennukset. Pohjoisempana ensin Jukka Sarjalan ja heti sen eteläpuolella isä-Wiljamin talo. Asta ja Jukka Sarjalan rakennus - kuvattu 15.10.2006 (S&J). Sama rakennus kuvattuna 20.9.2008 (S&J). Wiljam Sarjalan rakennus - kuvattu 15.10.2006 (S&J). Wiljam Sarjalan rakennus - kuvattu 29.10.2006 (S&J). Kirjassaan Kotipuolen raitit (1978) Vilho Manninen muistelee Kangasniemen lapsuuden maisemiaan ja ihmisiä 1920- ja 30-luvuilta. Hän kertoo Elämää maantien varrella-otsikon alla juuri nykyisen Salmelantien silloisista rakennuksista ja ihmisistä. Manninen käyttää muuten tekstissään usein aika vapaassa merkityksessä sanaa huvila: (Vilho Manninen, 1978): Sairaalan läheisyydessä asui huvilassaan silloinen kunnan maatalousneuvoja, tuleva kansanedustaja ministeri Wiljam Sarjala. Toisia mieleen jääneitä paikkoja olivat pankkivirkailijain Jungin ja Koivumäen, sekä etäämpänä opettaja Salojärven huvilat. Lähemmä kylää tultaessa Nakertajanhaassa oli jo useampia uudismökkejä vanhojen joukossa. Näinkin idyllisen mukavia maisemia Salmelantien varrelta vielä löytyy. Hevonen Sarjalan talon pohjoispuolen niityllä (Kinnunen) ~ 19.8.2007 (S&J) ja 20.9.2008 (S&J). Sarjalan ja Kinnusten tonttien rajamaille tehtiin tie Kinnusten uudisrakennukselle rantaan - kuvattu 25.12.2007 (S&J). Sama kuvauskohde kuin edellä - pari vuotta myöhemmin - 18.10.2009 (S&J). .

K) Iita Salojärven mökki sijaitsee Pekin talon kanssa vierekkäin Salmelantien itäpuolella, Salojärven tontin eteläpuolelta kääntyy Aarontie itään (15.10.2006 ~ S&J). (Jukka Kiljunen, sähköposti ~ 31.5.2006): Opetetaanko siellä vielä koululaisille Kangasniemen laulu? Armas Nymanin säveltämän laulun sanoittajan, Hokan koulun opettajan Frans Salojärven leski asui Sarjalaa vastapäätä. Vanhempani asuivat Kangasniemelle tullessaan ensin Salojärven Iitan pikkukamarissa. Siihen minut tuotiin 100 metrin päässä olleesta sairaalasta. Isän tekemä 2-huoneinen hirsimökki valmistui asuttavaan kuntoon vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Salojärven rakennuksen idyllistä pihapiiriä kuvattuna 20.9.2008 (S&J). Iita Salojärven päärakennus kuvattuna 15.10.2006 (S&J). (Jukka Kiljunen, sähköposti ~ 27.10.2006): Iitan perikunta myynyt paikan vasta ihan äskettäin, kertoi minulle kesällä -05 rannanpuoleinen rajanaapuri Tapio Rouhiainen. Kovasti näkyy olleen Iitan talo huonolla hoidolla jo monta vuotta kuviesi perusteella. Katolle heitetty jotain tilapäispaikkausta ja kuvankulman etunurkka pahasti nyykähtänyt. Taitaa olla menoa. Pari hyvää omakotitonttia siitä lohkeaa. Mahtaako Iitan mukulakivillä vuoratusta kaivosta ja savusaunasta olla mitään enää jäljellä? Ne sijaitsivat ulkorakennuksen linjassa sen päädystä n.40 m itään. Samainen Salojärven entinen asuintalo kuvattuna 15.10.2006 (S&J). Entinen Salojärven mökki kuvattuna kesäniittyjen aikaan 20.6.2009 (S&J). Rakennusryhmän ja tontin uusi omistaja lienee nimeltään Matti Laitinen. .

L) 'Aarontien' varrella sijaitsee tämä kangasniemeläisittäin historiallinen rakennus. Talon remontoivat nykyiseen kuntoonsa Tiina ja Jussi Jurvanen. Tämä kuva on peräisin lukion kuvaamataidon kurssitehtävästä (1.6.2006, K.Holopainen). Tällä paikalla sijaitsi Kangasniemen ensimmäinen sairaala. Aiemmalla sivullamme #57 kerroimme nykyisen terveyskeskuksen historian yhteydessä myös tämän ensimmäisen sairaalan historiasta seuraavasti: Kun Kangasniemessä puhkesi v.1919 isorokkoepidemia, rokkosairaalana oli ensin työväentalo, joka edellisvuoden sotatapahtumien vuoksi oli tyhjillään, mutta sitten vuokrattiin rouva Ida Männynvälin talo samaan tarkoitukseen. Kunnanlääkäreillä ei aluksi ollut kunnan puolesta edes asuntoa. Ensimmäinen sairaala Kangasniemeen perustettiin v.1920, kun maisteri V.Juuselalta oli ostettu tarkoitukseen sopiva huvilarakennus Salmenkylästä. Sairaalassa oli vain kymmenen sairaansijaa, mutta 1930-luvun loppuun mennessä siellä oli ehditty hoitaa yli 2000 potilasta. Marraskuussa 1934 valmistui alkuperäisen sairaalan viereen uusi kulkutautiosasto. Kangasniemessä riehui juuri v.1934 lapsihalvausepidemia - tautiin oli sairastunut useita kymmeniä henkilöitä, kuolemaan oli päättynyt kuitenkin vain kaksi taudintapausta. Sairaala (myöhemmin vasta terveyskeskus) siirtyi nykyiselle paikalleen Ainolanhakaan vuoden 1951 tienoilla. Jurvasten talo kuvattuna 29.10.2006 (S&J). Jurvasten talo kuvattuna 29.10.2006 (S&J) järvenpuolelta idästä - Aarontien lenkkimutkan jälkeen. (JK, sähköposti ~ 2.7.2006): Mutikaiset muuttivat joskus 4. kouluvuoden paikkeilla asustamaan muutamaa huonetta naapurissamme vanhassa sairaalassa. Kunta käytti taloa sosiaaliasuntoina. Mutikaisilla kävin muutaman kerran Potelta lainaamassa villin lännen lehtiä. Rakennuksen toisessa päässä asui jo silloin Partin leski lapsineen, joista enää viisi tuolloin kotona. Heidän kanssaan leikimme tiiviisti. Kiertelimme usein tyhjissä huoneissa. Minua kiinnosti nähdä se huone, jossa olin syntynyt öljylampun valossa. Äiti ei kuitenkaan varmasti osannut sanoa, mikä niistä se oli ollut. Menin joskus v.75 paikkeilla kameran kanssa dokumentoidakseni paikan, mutta taloa ei enää ollut. Nyk. Jurvasen rakennus ei siis ole vars. sairaala vaan siinä oli mm. neuvola ja asuntoja. Varmaan myös lääkärin vastaanotto. Myöhemmin talossa toimi soppakoulu. (JK, sähköposti ~ 27.10.2006): Sairaalalla kävin vuonna 1969, jolloin siinä asuivat vielä Partit. Sitten poikkesin puretun talon kivijalalla vuonna 1975. Olisi pitänyt olla kamera edellisellä kerralla. (JK, sähköposti ~ 31.10.2006): Jurvasten rakennus ei siis ollut varsinainen sairaala. Siinä oli tietääkseni lääkärin vastaanotto, neuvola ja asuntotiloja. Naapurimme Kinnusen Aino oli tullut siihen 40- luvun lopulla lääkäri Mäkipentin kotiapulaiseksi ja meni naimisiin naapurin Kinnusen Tapio-pojan kanssa. Kinnusten talo sijaitsi Pekkiä vastapäätä tien toisella puolella. Jäljelle jääneessä nykyisin Jurvasen omistamassa lääkärintalossa oli 50-luvulla koulutustoimintaa. Siinä pidettiin soppakouluksi sanottuja kursseja 7-luokkaisen kansakoulun päättäneille tytöille. Tytöt tulivat seuraavana talvena muutamaksi viikoksi opettelemaan ruoanvalmistusta ja muuta kotitaloutta. Kurssilla oli kerrallaan noin tusina tyttöä. He mahtuivat asumaan samassa talossa. Usein näin heitä koulumatkoillani kävelemässä ryhmässä kirkolle ilmeisesti kauppaostosten tekoa harjoittelemaan tai tulossa takaisin tarvikekantamuksineen. Kurssien opettajana oli 50-luvun loppupuolella kotitalousopettaja Sirkka-Liisa Saarento, myöhemmin Naumanen avioiduttuaan Mikkelin lääninhallituksen kouluosaston tarkastajan kanssa. Muuten, Kangasniemen poikia vietiin kunnan Vanaja-kuormurin lavalla vanerikopissa vastaaville kursseille Mikkeliin Otavan kansanopistolle. En tiedä, mitä heille siellä opetettiin ja kuuluivatko nämä kurssit tyttöjen ja poikien oppivelvollisuuteen vai olivatko vapaaehtoisia. Tässä kuvassa on nähtävillä vanha purettu sairaala toiminnassa. Tarkka ajoitus otoksesta puuttuu. (JK, sähköposti ~ 31.10.2006): Tässä vanhassa kuvassa on sairaalan eteläpääty. Kuten näkyy, sairaala oli Puulan entisellä rantatöyräällä. Noin 150 vuotta sitten tapahtuneen Puulan laskun seurauksena vesiraja vetäytyi tällä kohtaa vajaat sata metriä. Onko tämä töyräs mahtanut jäädä kokonaan nykyrakennusten alle ? Kuva on otettu sairaalan rantasaunalle johtavalta kapealta tieltä. Kuvaajalla on ollut selkänsä takana matkaa saunalle noin 60-80 metriä. Hirsinen saunarakennus, jossa myös pyykkitupa, sijaitsi pienellä kallioniemekkeellä. Ennen Puulan laskua se on ollut pieni luoto, ellei kokonaan veden peittämä. Tilaa saunan lauteilla oli noin kymmenelle kylpijälle. Saunan vieressä oli varmaan lähes 10 metriä pitkä, korkea, harvaseinäiseksi pystylaudoitettu pyykinkuivatusliiteri ja sen yhteydessä puuvaja. Sairaala muutettiin täältä nykyiselle paikalleen ennen kesäkuuta 1952. Aika on tarkka, koska Helena-sisareni syntyi tuolloin jo uudessa sairaalassa. Vanhan sairaalan tilojen vapauduttua päärakennuksessa toimi Kangasniemen kotiteollisuuskoulu vuosikymmenen loppupuolelle, kunnes siirtyi kirkolle kappalaiselta tyhjiksi jääneisiin Pikku-Pappilan tiloihin Pappilanniemen kiinteistöjen valmistuttua. Kotiteollisuuskoulussa tytöt tekivät talven pituisilla kursseilla monenlaisia ompelutöitä ja kutoivat kangaspuilla monenlaisilla tekniikoilla mm. seinävaatteita. Keväisin järjestettiin talven saavutusten näyttely. Muun muassa kansallispukuja oli valmistunut. Kurssien johtajana ja työnopettajana oli Orvokki Hujanen. Ilmeisesti oli ainakin yksi apuopettaja. Olen nähnyt jossain julkaistuna valokuvan, jossa kurssilaiset käsittelevät vanhoilla menetelmillä pellavan varsia Pekin saunan edustalla. Kaikki kurssilaiset eivät mahtuneet asumaan sairaalalla, jonka yläkerrassa oli asuinhuoneita. Heitä asui myös naapurustossa, mm. Kinnusen ja oman kotini yläkerran huoneissa. Kaukaisimmat kurssilaiset olivat tulleet Pohjois-Savosta. Tästä päätellen opetus oli tasokasta. Kylän ja kirkonkylänkin isompia poikia kiinnostivat kurssin tytöt. Pelästyneet opettajat soittivat ainakin kerran poliisit, kun poikia oli tullut vakoilemaan tyttöjen saunomista ja eräs rohkein yllätettiin pyrkimästä yöjalkaan kuvassa rakennuksen keskiosassa näkyvästä vintti-ikkunasta. (JK, sähköposti ~ 31.10.2006): Vanhan sairaalan kohdalla - tien toisella puolella sijaitsi aikoinaan sairaalan puuliiteri. Noin 300 metrin päässä paikasta pohjoiseen Pekin metsikössä kotitaloni pohjoispuolella sijaitsee lähteitä, joista sulamisvedet hakeutuivat keväisin puuliiterin luo ilman varsinaista uomaa maastossa. Alkutaipaleellaan vedet johdettiin Rantakujan ali pienen puisen rummun kautta ja siitä ne kulkeutuivat edelleen nykyisen Rouhiaisen tontin länsireunaa tähän ja edelleen sairaalan kahden rakennuksen välitse pihan läpi pienen rummun kautta. Sairaalan kohdalla sulamisvesille oli kaivettu ojaa. Puuliiteriksi rakennus oli varsin suuri. Ei ihme, sillä sairaalan kahdessa lämmitettävässä rakennuksessa saattoi hyvinkin olla reilut tusina tulisijaa. Varsinainen, jo kadonnut sairaalarakennus oli liiterin suuntaisena siitä noin 10 m rantaan päin. Päärakennuksen pohjoispääty oli suunnilleen liiterin takapäädyn tasalla. Päärakennus oli siis rannan puolella nykyisin Jurvasten omistamaan paikallaan säilyneeseen rakennukseen nähden poikittain, eteläpääty noin 20 metriä sen päädystä. Päärakennuksen ja liiterin rajaaman pihapiirin pohjoisreunalla oli ulkorakennus, jossa muutama varastohuone, yksi niistä ruumisaitta. Ulkorakennuksen päädystä vajaat 10 metriä rantaan päin oli vielä sairaalan monireikäinen ulkokäymälä. .

M) Aarontien varrella - melko tarkalleen vanhaa sairaalaa vastapäätä tien pohjoispuolella - on nuorten puiden piirittämänä tämä vanha Salojärven savusauna (kuvattu 29.10.2006 ~ S&J). Rakennelma on kuvaamisen jälkeen ehditty jo purkaa. .

N) Aarontien ensimmäisen suoran pätkän idässä päättyessä rantaan, tie tekee jyrkän mutkan oikealle. Käännöskohdassa sijaitsee nykyisin opettajapariskunta Eija ja Erkki Karjalaisen omakotitalo (kuvattu 29.10.2006 ~ S&J). Entinen sairaalan rantasauna lienee sijainnut aika tarkalleen heidän talonsa seutuvilla. (JK, sähköposti, 8.6.2006): Kunnanjohtaja Aaro Pikkarainen rakensi joskus vuosien 1957-58 paikkeilla ko. tien korkeudella keskellä järveä olevaan Piensaareksi kutsuttuun pienen saunamökin. Kulki maitse nykyistä Aarontietä rantaan, josta saareen n. 100 m. Siinä sopivasti kunnan rantamaata venepaikaksi vanhan sairaalan tontilla. Kahden puolen yksityistä pitkälle molemmin puolin. Tämä minun oletukseni. Enpä osaa kuvitella ketään toista Aaroa liitettäväksi noihin maisemiin saati tien nimeen. Aaro P:n tytär Marketta niitä harvoja, jotka olivat kanssani koko ajan samalla luokalla parakkikoulusta lähtien. Muutamat muut joutuivat rinnakkaisluokalle yhteiskoulussa. .

O) Aarontien moottoriliikenneosuuden päättyessä (vain pyörätieosuus yhdistää kulkijat nyt etelämpää Salmelantielle) järvenrannalta löytyy vielä tämä kiinnostava talonmies Halttusen rakennus - kuvattu 15.10.2006 (S&J). (JK ~ sähköposti, 2.11.2006): Tämän alunperin roiskerapatun ja keltaiseksi maalatun talon on rakentanut Kunnantalon talonmies Halttunen varmaankin jo 40-luvun lopussa. Itse hän ei siinä asunut ainakaan siitä lähtien, kun hänellä oli ko. toimi ja työsuhdeasunto Kunnantalon yläkerrassa. Siitä lähtien, kun muistan eli v.51-52 paikkeilta alakerrassa asuivat vuokralaisina Unto ja Rauha Kyläniemi ja heidän kolme poikaansa: Toivo s.-46 ja nuoremmat Hannu ja Jorma. Kyläniemet rakensivat oman talon Pylvänälään v.-55 paikkeilla. Siellä heille syntyi vielä kuopus, Matti. Unto Kyläniemi oli Kangasniemessä neuvonta-agrologina työparinaan kirkolla Pöyryn talon yläkerrassa asunut Toini Lappalainen, kerhoneuvojaksi kutsuttu. Unto Kyläniemi siirtyi 1950-luvun lopulla Jyväskylään Keskon palvelukseen maatalouskoneiden ja -tarvikkeiden markkinointiin liittyviin tehtäviin. Kyläniemien jälkeen talon alakerrassa asui Koposen perhe. Isä-Koponen oli Osuuskaupassa (muistaakseni siellä?) myyjänä ja äiti ompeli tilauksesta kotona lastenhoidon ohessa vaatteita kaikenikäisille. He muuttivat takaisin kotiseudulleen Pohjois-Savoon v.57-58 paikkeilla. Yläkerran asukkaista samoilta ajoilta muistan nuoren parin: Viljo Laitinen (kotoisin Hugo ja Asser Ursinin talojen naapurista Salmelasta) ja Mikkelistä Ikosen kangasosastolle myyjäksi tullut Pirkko Putkonen. Heille syntyi esikoispoika-Jouni. Laitiset muuttivat Harjavaltaan Outokummun jalostuslaitoksille teollisuustyöhön v.57-58 paikkeilla. Talon myöhempiä asukkaita en muista. Halttusen talossa ei kai enää silloin ollut ikäisiäni kavereita. Tähän Halttusen rakentamaan taloon kuului myös rantasauna. Muistan, miten saunan luona rannalla Kyläniemen poikien kanssa leikkiessämme järvi kantoi korviimme ihmeen voimakkaina sepelimyllyjen ja seulojen ryskeen Lapaskankaan hiekkamontuilta, junttakoneiden verkkaisen möykytyksen ja kipinnostossa voimakkaasti kaasuttavien autojen moottorien valituksen. Siellä rakennettiin Lapassalmen pengertietä ja siltaa (1952). Lähikuva samaisesta asuinrakennuksesta - kuvattu 15.10.2006 (S&J). .