|
K)
Kotikangas-kerrostaloryhmän paikalla sijaitsi 1970-luvulle asti ns. Pikkupappila (käytetty myös nimeä Pienipappila), mikä oli käyttötarkoitukseltaan ollut kappalaisten virka-asunto. Vuoden 1690 vaiheilta asti Kangasniemi No.1-maat ovat kuuluneet seurakunnalle ja kappalaisen virkatalon alaisuuteen. Käytännössä lähes koko nykyisen kirkonkylän keskusta on aikoinaan ollut juuri kappalaisen virkatalon eli Pikkupappilan hallinnassa olevaa viljelysmaata.
Antero Mannisen Kangasniemen historia 1-kirjan mukaan Kangasniemen ensimmäinen kappalainen oli ollut nimeltään Yrjänä Möllö (tai Möllä), jonka nimi ensikertaa esiintyy vuoden 1663 henkiluettelossa. Manninen kirjoittaa kappalaisen virkatalon alkuhistoriasta seuraavasti (1953):
Kappalaisella ei aluksi ollut virkataloa. Entinen Antti Toivarin lesken ja Paavo Toivarin tila, sittemmin Kangasniemi nro. 1, näet oli aluksi kirkkoherra Vulpiuksen hallussa. V. 1690 sen haltijana mainitaan muuan Jaakko Pentinpoika, kaiketi sama kuin Jaakko Kyröläinen, jonka varattomana kuoltua tilan sanotaan tulleen kappalaisen virkataloksi. Carolus Caroli Jachaenius oli ensimmäinen kappalainen, joka asui nykyisessä virkatalossa..
Pikkupappila näkyy havainnollisesti tässä ilmeisesti 40-luvun loppupuolelle sijoittuvan ilmakuvan osasuurennoksessa. Kuvan lähetti Ritva Peltola o.s. Heiskanen 24.8.2008.
1800-luvun puolivälissä kirkkoherra ja kappalainen saivat palkkansa suureksi osaksi tavarasuorituksina: Hautajaisten jälkeen, kun kyseessä oli aikuinen, kirkkoherra sai vainajan suvulta lehmän - kappalaisen hoitaessa kyseisen toimituksen palkkiona hänelle oli vain lammas. Morsiuspari antoi kappalaiselle villalapaset toimituksen jälkeen. Torpparit, käsityöläiset ja loiset maksoivat usein palkkiokulut yhdellä päivätyöllä seurakunnan viljelyspelloilla.
Kappalainen Brusin oli v.1803 valittanut, etteivät kuntalaiset piitanneet kappalaisen asumuksen kunnosta lainkaan ja hän pelkäsi katon pian murskaavan hänet alleen. Kappalaisen virkatalon katto paloi v.1812, mutta seurakuntalaiset kieltäytyivät osallistumasta korjauksiin. Vuonna 1815 tuhoutui kappalaisen virkatalo ja pirtti kokonaan tulipalossa. Jälleen seurakuntalaiset olivat haluttomia osallistumaan lisäkustannuksiin, kun "kappalainen muutenkin keräsi heiltä liikaa viljaa".
Antero Mannisen mukaan kappalaisen pappila rakennettiin vuoden 1815 tulipalon jälkeen lopulliselle paikalleen, mutta rakennus paloi taas v.1834 kivijalkaan ja kappalaisen oli vietävä asia Vaasan hovioikeuteen asti saadakseen seurakuntalaisensa velvoitetuiksi osallistumaan vahingonkorvauksiin, joiden suuruudeksi arvioitiin 1048 bancoassignaattiruplaa. Seurakuntalaiset halusivat rakentaa palaneen tilalle kokonaan uuden halvemmalla, mutta kappalainen vaati palaneen korjaamista.
Mainittakoon, että Kangasniemen ensimmäisillä kirkkoherroilla oli kappalaisten ja lukkarien lisäksi apunaan piispanamtmanni-niminen toimihenkilö, jonka tehtävänä oli avustaa seurakunnan siveellisen tilan valvonnassa mm. huolehtimalla siitä, että irstaita naisia ei päässyt muualta pujahtamaan seurakuntaan sekä toimeenpanemalla tämänkaltaisille henkilöille, jos vahinko oli päässyt tapahtumaan, määrätyt piiskaustuomiot. Vuonna 1659 oli tässä toimessa Paavo Paavonpoika Toivari, joka oli suosiolla luovuttanut Salmenkylässä sijaitsevan talonsa kirkkoherralle, kun ei ollut pystynyt maksamaan siitä veroa.
Piispanamtmanni-nimitys muuttui jo 1600-luvun lopussa muotoon suntio eli raippaukko. Suntio toimi myös kirkonvartijana (kurinpito jumalanpalvelusten aikana) ja haudankaivajana. Kirkon isännöitsijänä ja kirkonkassan vastuunalaisena hoitajana toimi kirkkoväärti. Hänen hallussaan oli kirkonarkku ja yksi sen avaimista. Seurakunnan kappalaiset hoitivat joskus myös tätä maallikoille tarkoitettua virkaa.
Kappalaisen virkataloon on aikoinaan kuulunut kirkonkylän alueiden lisäksi isoja alueita Vaimosniemen eteläosista, Malloksen rantamaasto Hyövyltä Haarajoelle ja Lahnasilla Papinvuori.
1900-luvun alkupuolella maanviljelys oli pienessä pappilassa ollut suurimmillaan. Peltoja oli ollut Tervaniemestä Vihikankaalle, missä vaan peltomaata oli käytettävissä.
Pikkupappilan alueille kuului myös kaksi torppaa, Kalle Lahikaisen torppa Tervaniemessä ja Jussi Pynnösen torppa Vihikankaalla.
1930-luvun kartoissa kirkonkylän torpat oli jo erotettu ja Pikkupappila hallitsi yhä ympäristöään nykyisen keskustan alueella. Kappalaisen virkatalon lounaispuolen alueita hallitsi Kimarin haka-nimellä kutsuttu karjalaidunalue (nykyistä koulukeskusaluetta Kankaistenlammen seudulla) ja nykyisen terveyskeskuksen alueella sijaitsi laaja Ainolan haka-nimellä tunnettu pelto- ja laidunalue.
Maanviljelys pienen pappilan osalta loppui 1940-luvun puolivälissä. Tie kirkolta Jyväskylään muuttui suoraksi, peltoalueiden halki kulkevaksi.
Tämä kuva Kangasniemen Pienpappilasta on peräisin postikortista, joka on 1920-luvulla muodostettu yhdeksästä pienestä Kangasniemi-aiheisesta valokuvasta, joiden koko kortissa vain noin 2x4 cm.
Kyseisen kortin kääntöpuolelle on painettu myös kuvaajan nimi: K.J.Topelius. Kortin vastaanottaja on ollut Neiti Aino Svala - lähettäjä on ollut Kerttu (Topelius) huhtikuussa 1929.
(Anni Swanista kertova nettisivu, helmikuu 2010): Sekä satujen että nuortenkertomusten henkilöihin ja maisemiin on otettu piirteitä Anni Swanin omasta elämästä. Esimerkiksi Pikkupappilassa – kirjan Ulla on tekijän oma kuva ja Kaarinan kesäloman henkilöt ja ympäristö sijoittuvat Kangasniemelle.
|