|
|

I
Uusi kunnantalo valmistui ja otettiin käyttöön v.1992. Kokonaisuuteen kuuluu "Kangasniemi-sali", jossa toimii mm. talvikausina "Kangastus"-elokuvateatteri. Sali on ahkerassa käytössä kokouksissa, seminaareissa, konserteissa ja muissa joukkotapahtumissa.
Tämä kuva on otettu kadun vastakkaiselta puolelta Osuuspankin edestä joulupäivänä 25.12.2005. Lähestyvät presidentinvaalit näkyvät, mainostaulukehikko on jo valmiiksi viritelty paikalleen.
Uudessa kunnantalossa toimii pohjoissiivessä myös "Kansaneläkelaitoksen" toimitilat (KELA), jotka aiemmin sijaitsivat "Kappalaisenkujan" kerrostalon päätytiloissa.
Samassa siivessä toimii myös 'Finn Galaksi LKV', joka mainoksessaan 'Kangasniemen Kunnallislehdessä' 13.12.2007 kuvasi toimialaansa seuraavasti:
'Haemme myyntiin rantatontteja, vapaa-ajan kohteita, omakotitaloja, toimivia yrityksiä mm. venäläisille asiakkaillemme ~ Otto Mannisentie 2'.

Satamatien puolella kunnantalon fasadi on erityisen kolossaalinen, mikä osaltaan suotta vieraannuttaa tavallista pitäjäläistä päättäjistä. Kuvattu 11.12.2005.
Uudessa kunnantalossa toimii lukuisia kunnan eri toimistoja kahdessa eri kerroksessa. Kolmattakin tasoa löytyy "kellarikerroksesta", mistä löytyvät mm. kunnan hammashoitotilat ja kuntosali.

Kunnantalon suuri aulatila valaistuu mielenkiintoisesti näiden suurten kirkon suuntaan avautuvien ikkunoiden ansiosta. Ehdottomasti rakennuksen edustavin ja toimivin yksittäinen tilaratkaisu upeine kiviportaineen. Kuvattu joulupäivänä 25.12.2005.

Kunnantalon aulasalin korkeat ikkunat kuvattuna seurakuntakeskuksen suunnalta 15.2.2009 ('S&J').
  Alemmissa kuvissa 90-luvun alkupuolelta kunnantalon aulassa on menossa koululaisten kuvaamataidon töiden näyttely. Ikkunoista avautuu talvinen maisema seurakuntatalon suuntaan. Kahdella potkukelkkanaisella on ilmeisen hyvä ajokeli.
|