A) Kangasniemen kirkko edustaa itäsuomalaista pyramidikattoista keskeiskirkkoa, joka rakennettiin kirkonrakentaja Matti Salosen johdolla vuosien 1811-14 aikana.
Merkittäviä korjauksia kirkossa on tehty 1886 (A.Caven), 1890 ja 1970-luvulla (Heikki Elomaa).
Nykyinen asu vastaa pitkälle vuoden 1886 korjauksen tulosta. Tämä kuva on otettu 10.7.2007 (S&J) uuden pintaremontin ollessa käynnissä.

Kangasniemen kirkkoa ympäröivän maisemallisesti erittäin kauniin hautausmaan näkymiä esiteltiin jo edellisellä sivullamme #16, missä myös kerrottiin tarkemmin seurakunnan ja aiempienkin kirkkorakennusten historiaa.

Esko Ruhanen lähetti 12.10.2011 ylläolevan postikorttikuvan vuodelta 1906, jossa yläkuvassa on kuvattuna Kangasniemen kirkko ja alaosassa yleisnäkymä kirkonkylältä (kuvattu nykyisen työväentalon kohdilta Puulan suuntaan itään). Erinomaisia ajankuvia 'varhaisilta vuosilta' molemmat.
(Esko Ruhanen, 12.10.2011): Kävin läpi vaimoni sedän perintöinä jääneitä vanhoja postikortteja. Löysin sieltä postikortin , jossa kuvana on Kangasniemen kirkko ja kuva kirkonkylästä. Kuvassa on käsinkirjoitettu päivämäärä 1906 15/4. Postikortti ei ole kulkenut postina. Vaimon vanhemmat kertoivat aikoinaan, että vaimon isöisä, jonka äidin sukujuuret juontavat Mannilan Mannisista, piti yhteyttä Mannilaan 1900-luvun alkupuolella. Sukulaisuussuhde oli jossain tasolla pikkuserkkuja tai kolmansia serkkuja. Henkilöstä minulla ei ole varmaa tietoa, mutta postikorteista löytyi myös joulukortteja joissa lähettäjä oli Vilho. Voisi olla Vilho Manninen.

Kangasniemen kirkkoherroja: Thomas Simonis Sikaniemensis eli Molitor (1654-58), Bartholdus Henrici Vulpius (1660-72), Georgius Johannis Ursinus (1674-83), Carolus Abrahami Jachænius (1684-1702), Henricus Johannis Agander (1704-1736), Petrus Hoffrén (1737-56), Alexander Helsingberg (1758-86), Aron Molander (1788-1816), Jakob Johan Björkstén (1821-27), Adolf Boman (1830-36), Henrik Johan von Pfaler (1840-53), Karl Gustaf Eklund, ensin vt. (1853-82), Karl Hjalmar von Pfaler (1884-96), Mats Hinkula (1898-1901), Ludvig Alexander Wennerström (1903-07), Gustaf Basilius Juslén (1908-24), Matti Nikodemus Lauha (1924-32), Juho Frans Kuorikoski (1933-)

Kappalaiset: Yrjänä Möllö eli Möllä mahdollisesti myös Osenius (1663-67), Georgius Johannis Ursinus (1668-74), saattaa olla myös sama kuin edellinen, Laurentius Jachmander (1674-97), Carolus Caroli Jachaenius (1698-1704), Johannes Limatius (1704-24), Carolus Tuderus (1724-30), Samuel Krogerus (1730-36), Gustaf Jakob Hoffrén (1736-70, 1774-1800), virasta pidätettynä 1770-74, Erik Adolf Brusin (1803-19), Erik Terenius (1823-46), Karl Gustaf Vargentin (1849-57), Karl Anders Gestrin (1859-85), Kaarle Johannes Lahtinen (1889-91), Emil Thauvón (1894-1902), Tobias Waljakka (1903-17), Vilho Kantola (1917-21), Antti Juho Tuovinen (1922-25), Niilo Johannes Heikkilä (1927-39).

Ylimääräiset papit: Mathias Walkialensis, apulainen (n. 1680), Johan Orenius, apulainen (-1756), Adolf Fredrik Stenfelt, vt. kappalainen (1770-72), Arvid Paulin, vt. kappalainen (1772-73), Johan Petrelius, vt. kappalainen (1773), Johan Syvenius, kappalaisen apulainen (1773-74), Peter Bucht, kirkkoherran ja kappalaisen apulainen (1800-02), Karl Fredrik Linde, virka- ja armovuodensaarnaaja (1800-03), Daniel Ollberg, kirkkoherran apulainen (1802-11), Erik Johan Lyra, kirkkoherran apulainen (1811-12), Jeremias Oséni, kirkkoherran apulainen, kappalaisen apulainen (1812-16), Lars Filip Palander, sijaiskirkkoherra (1816-21), Tomas Nervin, vt. kappalainen, armovuodensaarnaaja (1817-20), Johan Fredrik Hörning, armovuodensaarnaaja (1820-23), Erik Johan Terenius, kappalaisen apulainen, sijaiskirkkoherra (1825-30), Karl Anders Gestrin, kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra (1830-37), Johan Georg Hofström, sijaiskirkkoherra, armovuodensaarnaaja (1837-39), Johan Boxström, sijaiskirkkoherra, armovuodensaarnaaja (1839-40), Karl Johan Cederblad, kappalaisen apulainen (1840-48), David Toikka, kappalaisen apulainen (1841-48), Alexander Edvard Ruuth, kappalaisen apulainen (1848-49), Axel von Brandenburg, vt. kappalainen (1857-59), Johan Henrik Martin, kirkkoherran apulainen (1871), Anders Vilhelm Liukkonen, kappalaisen apulainen (1879-84), August Hämäläinen, vt. kirkkoherra, kappalaisen apulainen (1882-85), Karl Joel Hedley Broms, kappalaisen apulainen (1885-89), Hugo Anian Müller, kirkkoherran apulainen (1891-94), Viktor Järvinen, vt. kappalainen (1891-92), Taavi Inkeroinen, vt. kappalainen (1892-94), Karl August Åberg, kirkkoherran apulainen (1894-96), Lauri Klemens Sirelius, kirkkoherran apulainen (1896-97), Kaarle Albert Lauri, vt. kirkkoherra (1897-98), Frans Vihtori Hannus, kirkkoherran apulainen, vt. kappalainen (1901, 1902-03), Juhan Kustaa Sakkinen, vt. kirkkoherra (1902), Kustaa Nestori Korpela, vt. kirkkoherra, välisaarnaaja (1907-08).

B) Tämän talvisen kirkkokuvan antoi joulukuussa 2008 käyttöömme Hilma Partin tytär. Aiemmin käytössämme olleen huomattavasti teknisesti huonotasoisemman kopion taakse oli joku kirjoittanut vuosiluvun '1915', mutta yleensä näiden vanhimpien kuvien taakse tehtyihin merkintöihin pitää kuitenkin suhtautua hieman 'varauksellisesti' ja sallia muutamien vuosien virhemarginaali.

Ilmeisesti myös 1910-luvun tienoille vie tämä MH:n lähettämä (12.11.2006) kuva Kangasniemen kirkosta järven suunnalta katsottuna.

Ehkä 20-luvulle asti (?) - vie tämä MH:n lähettämä (25.10.2006) kuva.

Marja Svala toimitti käyttöömme uuden kopion ylläolevasta kuvasta. Kuva on ollut alunperin postikortissa, jonka kääntöpuolella venäjänkielistä tekstiä ja osoitteena: Neiti Aino Svala, Kangasniemi, Kirkonkylä, Muotikauppa.

.

Tämä rippikoulukuva on vuodelta 1910. Kuva on otettu kirkon seinustalla ja 'Koittilan perinnekirjan' (1987) kuvatekstin mukaan takarivin keskellä seisoo Alma Janhonen. Kuvan omistaja on Veikko Janhonen.
Kuvateksti (Anneli Tyrväinen): Rippikoululaiset ovat pukeutuneet konfirmaatiopäivänään puseroon ja pitkään hameeseen. Yleisin väri on ollut valkoinen, mutta muutama mustakin hame on joukossa sekä yksi ruutupusero. Hiukset ovat sileät ja siististi taaksekammatut. Kengät olivat tanakat, suutarin tekemät ruojukengät, joissa oli vähän vartta ja nauhat. Kirkkomatkalla kengät laitettiin nauhoista olkapäille ja käveltiin paljain jaloin.

D) Tämän kirkkokuvan taakse on kirjoitettu vuosiluku "1916". Tapuli on muutamiin edellisiin kuviin verrattuna maalattu tummemmalla värillä valkoisin nurkkalaudoin.
Kirkon edustalla "piharakennus" ja mielenkiintoisen muotoinen heinäkasa.

Marja Svala toimitti käyttöömme helmikuussa 2015 "uuden" kopion ylläolevasta kuvasta. Kuva on ollut postikortissa, jonka kuvapuolen yläreunaan on kirjoitettu Kangasniemi 1908.

Koittilan perinnekirjasta (1987) löytyy Veikko Janhosen mielenkiintoinen muistelu hänen ensimmäisestä reissustaan Kangasniemen kirkkoon vuonna 1927. Matkaa oli Koittilan suunnalta kertynyt kirkolle 30 kilometriä ja hän oli tehnyt matkan jalkaisin mummonsa kanssa. Tekstistä käy suurenmoisesti selville, miten kirkkomatka ei ollutkaan tuolloin mikä tahansa reissu, vaan siitä muodostui monen vuorokauden vaellus - ja elämys.

Olin ehkä täyttänyt 6-7 vuotta, kun sain luvan lähteä mummon kanssa kirkkoon vuonna 1927. Matkaa kirkolle oli 30km. Kulkuvälineenä oli 'apostolin kyyti' eli jalkaisin.
Olin kuullut puhuttavan kirkosta, kellotapulista ja kirkonkylästä. Omin silmin en ollut niitä nähnyt. Vihdoin valkeni perjantaiaamu, jona päivänä lähtö tapahtui. Mummolla oli nimittäin tapana lähteä kirkkoon aina perjantaina iltapäivällä. Elämä tuntui rauhattomalta koko aamupäivän, kun mummo laitteli eväitä ja muita matkavarusteita. Hänellä oli sellainen kannettava pärekori.
Vihdoin koitti lähdön hetki. Mummo otti korin toiseen käteensä ja kengät nauhoilla toisiinsa sidottuina toiseen käteensä. Eihän nämä mummot kenkiään matkalla kuluttaneet, vaan kengät laitettiin jalkaan vasta lähellä määränpäätä.
Mummo selosti tarkkaan, mikä talo kulloinkin oli kohdalla ja ketä siellä asui. Samoin järvet ja joet tai muut erikoispaikat tulivat tarkkaan selostettua. Saavuimme illansuussa puolimatkassa olevaan taloon, jossa mummolla oli tapana yöpyä. Talon nimi oli Hautakangas.
Lauantaiaamuna matka jatkui taas kohti kirkonkylää. Taakse jäivät palaneeen kankaan pitkä suora, Haarajoki ja Syvälahti, josta oli oikotie Lapassalmen taloon. Tästä sai venekyydin vanhan uimalan paikkeille. Tämän talon paikkeilla näkyivät kellotapuli ja kirkon torni - tuo mahtava näky.
Menimme Tervaniemen talon kohdalta hautausmaan läpi ja niin siinä olivat kirkko ja kellotapuli seisomassa vankasti jalustallaan. Olin kuullut, kuinka rippikoulupojat kiipesivät kirkon katolle ja kiikkuivat katolla olevassa ristissä. Rohkeita olivat olleet, mutta pojat on poikia, ajattelin.
Näkemäni kotipitäjän kirkko ja kellotapuli vastasivat moninkerroin niitä toiveita, jotka olin asettanut. En ollut omin silmin nähnyt näin mahtavia kokemuksia.
Aikamme ihailtuamme matka jatkui taloon, johon saimme majoittua yöksi. Talo oli kirkon lähellä, sen omisti leipuri Mustonen. Hetken levättyämme ja nautittuamme eväitämme teimme ostosmatkan kauppoihin. Kiersimme hautausmaan, jossa mummo selosti tuttujen hautamuistomerkkejä. Oli niissä minullekin tuttuja.
Sunnuntaiaamuna kirkonkellojen alettua soida mummo selitti, että kellojensoitolla kutsutaan seurakuntaväki kirkkoon. Me menimme toisten mukana sisälle. Oli se mahtava näky! Mummo selitti katosta riippuvat kruunut: "Näillä kirkko valaistaan jouluna ja muulloinkin pimeänä aikana".
Mummolla oli istumapaikka lähellä saarnastuolia. Hän selosti hiljaa (eihän kirkossa saa kovasti puhua): "Tuossa on alttari. Tämä korkea paikka, joka on kuin tynnyrin puolikas ja jonka yläpuolella on pylvääseen kiinnitetty katto, on saarnastuoli". Hän selosti myös penkissä istuvat papit ja ruustiinat, jotka olivat kuulemma pappien rouvia.
Kaikkien ollessa hiljaa paikoillaan tuli jo kirkkomenojen aika. Urkuparvelta alkoi kuulua soiton ääni. Pian kirkkoväki yhtyi alkuvirteen; virrethän olivat tuttuja, niitä, joita mummo kotona ahkerasti lauloi.
Kirkonmenojen jälkeen palasimme leipuri Mustosen taloon eli kortteeripaikkaamme. Mummon suoritettua kortteerimaksut aloimme välittömästi kotimatkan. Paluumatkalla oli mummolla taas oma yöpymispaikkansa, joka oli tällä omalla kylällä, Elina Takkisen koti, jossa mummo kävi kertomassa kuulumiset kirkosta.
Kotiin saavuttiin maanantaina. Matkalla oli seuraamme liittynyt kaksi Ruokomäestä olevaa tyttöä. Hekin olivat tulossa kirkosta. Mummo uskoi minut tyttöjen seuraan. Tytöt opastivat minut Sauvamäen tienhaaraan. Siitä oli lyhyt matka Tahkomäkeen ja tuttu väli kotiin.
Olin taas kotona, jossa äiti otti vastaan. Hän oli varannut kirkkomiehelle kaikkea hyvää, mikä poisti matkan rasitukset. Oli taas mukava olo, oli koti ja äiti, jolle sai kertoa matkan ihmeet.

E) Tämän kuvan on ottanut Tarjantin Valokuvaamo ennen vuoden 1935 kirkkoremonttia. Kuvan lähetti Tapio Lukkonen (29.1.2008). Tarjantin kuvaukset tunnistaa mielenkiintoisesta tekstaustyylistä kuvapuolella.

(Matti Mertanen, sähköposti 7.4.2007): Kirkossa tehtiin iso remontti vuonna 1935, Kangasniemen historia 2 s.330 kertoo: "Kirkkovaltuuston 13.1.1935 tekemän yksimielisen päätöksen mukaan kirkko samana vuonna perusteellisesti korjattiin. Siihen hankittiin sähkövalo ja keskuslämmityslaitteet... Katolle rakennettiin harjatorni, samantapainen kuin Matti Salosen rakentamissa samantyyppisissä kirkoissa yleensä on. Kattoikkunat poistettiin." Torni poistettiin seuraavassa isossa remontissa 1970-luvulla, jolloin poistettiin myös koristeleikkauksia peittävät levyt sisätiloissa.

Tapuli on kuvassa kokonaan valkoinen. Kirkon edustalla on tehty kaivuuhommia eli kiviaidan edestä on kenttää tasoitettu kuljettamalla maata pois.

Simo Kompan kuva-albumista (5.3.2015 - kiitos) - kuvaajasta tai ajankohdasta ei tarkempaa tietoa, mutta yhtäläisyyksiä edelliseen. Neljä miestä seisoo kirkon edustalla. Kaivuuhommat valmistuneet, puita kaadettu, kiviaita madallettu - suoristettu ja maata viety paljon pois (vrt. edellinen kuva).

---

'VA' lähetti nämä kuvat 8.10.2011. Hän kertoo kuvien kuuluneen 'Seurakuntain Keskinäisen Palovakuutusyhtiön' arkistoihin, mutta kuvien ottamisajankohdista hänellä ei ole tietoa. Molemmat kuvat on otettu ennen kirkon edustalla tehtyä kaivuutyötä ja kiviaidan laskemista vaakasuoraan linjaan.

Tämä maalaus Kangasniemen kirkosta on maalari E.Johteisen vuonna 1932 signeeraama. Kattoratsastajaa eli tornia ei vielä näy (kuvattu 18.6.2010 ~ S&J). Kiviaidan 'kulkusijainti' on maalauksessa merkittävästi erilainen kuin saman kuvaruudun ylemmissä valokuvissa suunnilleen samoilta ajoilta.

Todettakoon, että taiteilijana tämä E.Johteinen oli jäänyt minulle täysin tuntemattomaksi. Pienellä haulla löytyi seuraavaa informaatiota:

(Nimimerkki Niina , 30.9.2002): Olisiko tämä E.Johteinen tamperelaisen Sinikka Johteisen mies? Isotätini tunsi heidät ja omisti useita heidän taulujaan, Sinikka maalasi kirkkain kauniin värein maisemia. 70-luvulla ainakin vielä maalasivat.

(Nimimerkki 'Hoegkulla', 14.4.2008): Te, jotka olette kaipailleet tietoja E.Johteisesta, niin kyseessä on teoksesta riippuen joko isoisäni Eino Johteinen, joka oli harrastelijamaalari ja maalasi ainoastaan omaksi ilokseen, tai hänen veljensä Einari Johteinen, Tampereelta molemmat, syntyneet 1900-luvun ensimmäisellä kymmenellä.
Molemmat signeerasivat työnsä 'E.Johteisena'. Todennäköisesti kyseessä on Einari, joka oli kokopäivätoiminen taiteilija ja hän siis myös myi töitään eteenpäin. Einon työt ovat kulkeutuneet eteenpäin pikemminkin lahjoituksina ja perintönä. Jos kyseessä on 40-50-luvulla tehtyjä töitä, kyseessä saattaa olla kumpi vaan veljeksistä, myöhemmin signeeratut työt ovat Einarin maalaamia.

F) Tämän kirkkokuvan ajoitus menee lähelle vuotta 1935. Taustalla näkyy jo yhteiskoulun rakennus, joka otettiin käyttöön 1.9.1934, mutta kirkon vuoden 1935 remonttia ei olla vielä tehty (harjatorni eli kattoratsastaja puuttuu).
Kirkon katolla näkyy vielä mielenkiintoiset pikkuikkunat, jotka myöhemmistä kuvista ovat poistuneet. Saimme tämän postikorttikuvan käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen - kiitos. Korttikuvan on aikoinaan ottanut Valokuvaamo Tarjanti. Kirkon oikealta puolelta erottuu nykyisen Joutsantien ja terveyskeskuksen välimaastoon sijoittuneet rakennukset: postitalo, Manta Holopaisen mökki ja nahkuri Flinkmanin liikerakennuksista yksi. Postitalokin oli ostettu nahkuri Flinkmanilta v.1923 - palveli kyläläisiä postina aina vuoteen 1950 asti. Kaukana takavasemmalla erottuu nykyisen Kimarintalon paikkeilla sijainnut Albin Reinikaisen suurehko asuinrakennus. Aivan vasemmassa reunassa silloinen kunnantalo.

Mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa Kangasniemen 40-luvun seurakuntaelämään tarjoaa paikkakunnalla vuodet 1946-48 nuorisopastorina toiminut (pastori) Aleksi Vallisaari vuonna 1996 kirjoittamassaan kirjasessa "Herätyksiä Kangasniemellä 1940-luvulla":
Ennen sotia ja pitkään niiden jälkeenkin kirkossakäynti oli Kangasniemellä runsasta. Useita kertoja vuodessa 2000-paikkainen kirkko oli täynnä. Kesäisin jumalanpalveluksiin osallistui keskimäärin 700 henkeä sunnuntaita kohden. Vielä 1940-luvulla oli tapana, että hautajaisissa vainaja vietiin "koulun" kanssa hautausmaan portilta haudalle. Se tapahtui kulkueena ja veisaten. Usein oli mukana joukko miehiä, jotka auttoivat nimeenomaan veisaamisessa. Miehet olivat aktiivisia seuroissa ja muussakin seurakunnan toiminnassa. Pyhäkoulun opettajina oli paljon miehiä.
Maaltapako ei vielä 1940-luvulla tuntunut Kangasniemen elämässä. Seurakunnan väkiluku oli yli 11 000 ja nuoria oli paljon. Osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin oli kiitettävää, myös nuorten osalta. Kiertäviä vieraspaikkakuntalaisia maallikkosaarnaajia vieraili eri kylissä. Kangasniemellä aikanaan vaikuttanut ja sittemmin Kainuuseen siirtynyt Adam Härkönen oli yksi heistä. Hänellä oli vanhemman väen piirissä paljon ystäviä.
Kangasniemi kuului 1940-luvulla Kuopion hiippakuntaan. Seurakunnan kirkkoherrana oli vuodesta 1933 lähtien rovasti Juho Frans Kuorikoski. Vuodesta 1945 lähtien hän oli ensin Kuopion ja sitten Mikkelin hiippakunnan asessorina. Kappalaisena toimi vuodesta 1939 lähtien aikaisemmin Harlussa pappina ollut pastori Oiva Kojo. Nuorisopappina toimi v.1944-45 pastori Viljo Pitkänen. Hän lukeutui heränneisiin. Hänen jälkeensä v.1945-46 oli nuorisopappina pastori Aarre Hujanen ja v.1946-48 pastori Aleksi Vallisaari.
Muista seurakunnan työntekijöistä on herätystä ajatellen syytä mainita pitkäaikainen kanttori, tir. Armas Nyman. Hän hoiti kanttorin tehtävää tehokkaasti ja seurakunnan hengelliseen taustaan liittyen. - - - Kanttori saattoi haudalla veisatessaan liikuttua ja puhjeta kyyneliin. Hänellä oli veisaavia miehiä apunaan. Nymanin voi katsoa omalla panoksellaan vaikuttaneen seurakunnan elämään ja herätyksiin myönteisesti.
Suntiona tuohon aikaan toiminut Hugo Ursin ansaitsee myös tulla mainituksi. Hän oli samalla seurakunnan taloudenhoitaja. Vähäpuheisena ja karuna miehenä hänkin asettui selvästi herätyksen puolelle. Joissakin tilaisuuksissa hän saattoi käyttää puheenvuoronkin.

Tapulista aivan ylempänä olevan kuvan kanssa samoihin aikoihin otettu yleiskuva - eli noin vuoden 1935 tietämiltä. Lähettäjä Ahti Pynnönen (24.8.2010).

G) Kirkon ristiharjalla oli 1930-luvun puolivälistä aina 70-luvun puoliväliin myös tornimainen lisäosa eli 'kattoratsastaja'. Itäpuolelta kattoa erottuu myös jyhkeä savupiippu. Vanhempiin kuviin verrattuna huomaa eron myös mm. eteläpuolen sisäänkäyntiosan kattomuodossa. (kuva: seurakunnan arkisto).

'VA' lähetti tämän kirkkokuvan 8.10.2011. Hän on merkannut kuvat ottamisajankohdaksi vuoden 1936, jolloin katolla näkyvä torniosa ('kattoratsastaja') olisi juuri valmistunut edellisvuoden remontin yhteydessä. Kuvaajan nimeä lähettäjä ei tiedä, mutta kuva on kuitenkin aikoinaan kuulunut 'Seurakuntain Keskinäisen Palovakuutusyhtiön' arkistoihin.

Tämä kirkkokuva on peräisin Siiri Laitisen kuva-albumista - annettu käyttöömme 6.10.2010. Kuvan lienee ottanut Frans Toivakka - Siirin silloinen naapuri. Kirkossa 'kattoratsastajat' ja piha-aluetta ei ole vielä madallettu. Ilmeisesti 1950-luvulla.

Sama kuva kuin edellä - tämä löytyi Kaisa Huttusen kuva-albumista. Tämän vedoksen rajaus on hieman keskitetympi kuin edellä. Sankarivainajien haudoilla erottuvat erilliset, pienet valkoiset ristit.

Tämä otos Kangasniemen kirkosta 1950-luvun loppupuolelta oli mukana yhtenä yhdeksästä valokuvasta, jotka olivat mukana 1950-luvun lopulla 'turisteille' myynnissä olleessa Kangasniemeä esittelevässä 'valokuvahaitarissa'. Saimme kuvahaitarin käyttöömme 21.1.2012 Hyövyn Pylvänäisiltä. Tämä kokoontaitettava valokuvahaitari on aikoinaan kuulunut Savonseudun johtajattarelle Kaisa Huttuselle, joka on kirjoittanut kannen taakse päivämäärän 31.3.1959. Etupinnalle vain on painettu sana 'Kangasniemi', mitään muita tietoja ei ole laitettu näkyviin - ei kuvaajaa, julkaisijaa eikä painopaikkaa.

Tämä turisteille tarkoitettu 'Kangasniemi'-tarra lienee valmistettu (tekijän signeerauksen mukaan) vuoden 1975 tienoilla. Kirkon katolla on vielä torniosa eli 'kattoratsastaja', mikä poistettiinkin remontin yhteydessä juuri 70-luvun puolivälissä. Kuva S&J. Tarrakuvan tekijä (signeeraus jää epäselväksi) on ottanut kuva-aiheen suoraan edellisestä valokuvasta?

---

1953 * Kangasniemen kirkko ja koulutyttö * Kuvaaja: Olli Kervinen. Kuvan antoi käyttöömme Marjukka Mäkelä - kiitos käyttöluvasta (2024-11-A).

Vilho Mannisen kirjassa 'Kotipuolen raitit' (1978) oli tämä kuva, joka tekstin mukaan on otettu Kangasniemen seurakunnan 300-vuotisjuhlasta 21.8.1954. Juhlakansaa on kertynyt kunnantalon aukiolle paljon. Suomen lipuin koristettu juhlaportti erottuu tapulista hiukan oikealle. Aivan kuvan oikeassa reunassa erottuu ilmeisesti sen aikainen 'monitoimisähkötolppa'.

Sama kuva kuin edellä, tämä hieman eri tavalla rajattu vedos on peräisin Kaisa Huttusen kuva-albumista. Kuvattu siis Kangasniemen seurakunnan 300-vuotisjuhlista (21.8.1954). Juhlakansaa näkyy enemmän, etuvasemmalla kaksi poliisia jututtamassa naisväkeä.

Tämän kuvan saimme käyttöömme helmikuussa 2011 Kangasniemen seurakunnan arkistosta. Kuvassa on juhlapäivä, lipun vierellä juhlaportissa on näkyvillä luku '300' - kyseessä on Kangasniemen seurakunnan 300-vuotisjuhla 21.8.1954 - kuvaaja ei ole tiedossa.

Paula Tiihonen lähetti (16.8.2010) tämä kirkkokuvan vanhempiensa albumista. Kirkolla on lippu puolitangossa ja väkeä on kertynyt sankarivainajien hauta-alueelle. Yksi valkoinen risti erottuu hyvin. Kattoratsastaja paikallaan ja savupiippukin näkyy vielä katon itäpuolella. Ehdotuksia, mikä tilaisuus olisi menossa?
Sankarivainajien patsaan paljastustilaisuutta on ehdotettu. Lauri Leppäsen veistos on merkitty vuosiluvulle 1956.

Seppo Virtasen kuvaama näkymä kirkon sisäänkäynnin edestä joskus 1950-luvun jälkipuoliskolla.

Seppo Virtasen kuvaamana iloinen kolmikko kirkon edustalla joskus 1950-luvun jälkipuoliskolla. Taustalla karhukoira vapaana.

Saimme tämän postikorttikuvan käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen - kiitos. Postikortin on lähettänyt Kangasniemeltä Mikkeliin Taimi Loponen 26.11.1955, joten siitä tiedosta saa hyvän ajoituksen postikortille, jonka kuvaajaa tai kustantajaa ei kortissa ole mainittu.

Matti Mertanen lähetti (28.2.2007) tämän vuonna 1966 otetun talvisen kuvan Kangasniemen kirkosta.
Mertanen asui Kangasniemellä kouluaikansa 1956-69 ja piti vanhalla seurakuntatalolla poikakerhoa ainakin parina vuotena 1965-67. Hän toimii nykyisin Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kanttorina.
Matti Mertasta kiinnostaa kirkon jatketusta torniosa, jota hän kutsuu mielenkiintoisella nimellä 'kattoratsastaja'. Mertasen selvityksen mukaan 'kattoratsastaja' rakennettiin vuoden 1935 remontissa ja purettiin 70-luvun puolivälissä.

Saimme tämän postikorttikuvan käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen - kiitos. Postikortin on kuvannut Markku Niemi (Mainos-Varteva Ky, Vaasa) - tarkempi ajoitus ei käy kortista ilmi. Automallien tuntijat voisivat varmaan noista kuvan autoista haarukoida joitakin vuosilukuja? Vanhan kunnantalon edustan parkkialuehan tuossa vielä on kuvaushetkellä ollut käytössä ('Ruukkujentasanko'), joten korttikuvan ajankohta menee ainakin 80-luvulle - uusi kunnantalohan valmistui v.1991.

Tämä kuva on Vilho Mannisen kirjasta - kuva saattaisi olla vaikka Mannisen itsensä ottama (?) kirjan valmisteluvaiheen ajoilta, jolloin elokuussa 1977 hän oli käynyt tutustumisretkellä entisissä lapsuusmaisemissaan kameransa kanssa. Kulkupelikseen hän oli lainannut Veikko Virtakalliolta polkupyörän. Kattoratsastaja on nyt purettu.

(Henry Luoma-aho, sähköposti 23.1.2013): Minulla on tallessa joitakin Kangasniemi-postikortteja, joista yhdessä on juuri tämä sama kuva. Kortin takana lukee 'Foto: Dino Sassi'.

H) Tässä "urkuparvelta" otetussa kuvassa on menossa hautajaiset. Kaikki tarkemmat tiedot valitettavasti puuttuvat. Huomio kiinnittyy naisväen runsaasti käyttämiin valkoisiin huiveihin. Keskisalin penkit ovat vielä olleet selkänojattomia.

Tämä kuva on peräisin Aino Käyhdyn (o.s.Makkonen) perhealbumista 1920-luvulta. Kuvateksti: V. 1927 - Tuovinen ja Lauha. Sama kuva on esiintynyt monissa eri yhteyksissä, joten kyseessä lienee 'virallisen' valokuvaajan otos, jonka kopioita on mahdollisesti myyty seurakuntalaisille.

Vilho Mannisen kirjassa Kotipuolen raitit (1978) oli tämä kuva, joka tekstin mukaan on otettu Kangasniemen seurakunnan 300-vuotisjuhlasta 21.8.1954. Seitsemää esiintyjää ei erotu ihan tunnistuksiin asti. Oikeassa alanurkassa näkyy saarnastuoliin johtavaa portaikkokaidetta?

Tämä kuva on samaisesta Mannisen kirjasta ja samaisilta seurakunnan 300-vuotisjuhlista (21.8.1954), kuva on tosin kirjassa painettu väärinpäin peilikuvana.

Matti Mertanen lähetti tämän kuvan seuraavin 'saatesanoin':
(Matti Mertanen, sähköposti 7.4.2007): Kuva kertoo kirkon ilmeestä vuoden 1935 korjauksen jälkeen. Osa koristeleikkauksista esim. saarnatuolin ja ikkunoiden yläpuolella oli peitetty levyillä. Kirkon etuosassa oleva suuri kuoro liittyy alueellisiin laulujuhliin vuonna 1957. Kuvassa näkyy hyvin saarnatuoli ja kirkon senaikaiset penkit.

Tässä vielä osasuurennos vuoden 1957 juhlakuorosta - kuvassa on muitakin kuoroja kuin Kangasniemen kirkkokuoro, eri puolilta Etelä-Savoa ilmeisesti (Mertanen 1.5.2007).

Kirkon sisäkuva vuodelta 1957 - urkuparvelta alttarin suuntaan ('VA' lähetti 10.8.2011).

I) Tästä Kangasniemen Kunnallislehden kolmannessa numerossa 28.10.1953 julkaistusta uutisesta käy ilmi Kangasniemenkin seurakuntaa useita vuosia palvelleen kirkkoherran, rovasti N.J.Heikkilän myöhempiä vaiheita Kiikassa ja Hämeenkyrössä.

(7.3.2014): Tämän kirjoittajan piti ihan etsiä lisäselvitystä eri kirkollisten 'työtehtävien' nimityksistä - ja huomasin omien tietojeni todellakin olleen "päivittämisen tarpeessa" (tiedot koottu: Wikipedia, 2014):

Suomen luterilaisen kirkon piispa johtaa hiippakuntaa tuomiokapitulin kanssa. Piispa vihkii hiippakuntansa papit ja diakonit. Piispa on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija. Arkkipiispa ei ole muiden piispojen esimies, vaan ”ensimmäinen vertaistensa joukossa” (primus inter pares). Hänellä on kuitenkin kirkon keskushallinnossa lukuisia erityistehtäviä.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispa voi myöntää rovastin arvon kirkollisessa työssä erityisesti ansioituneelle papille. Suosituksen mukaan arvonimiä tulisi myöntää yksi kappale hiippakunnan 30 äänioikeutettua pappia kohti neljässä vuodessa. Lisäksi papin tulisi olla vähintään 50 vuoden ikäinen. Arvonimeä ei myönnetä teologian tohtorille. Rovastin arvoa ei tule sotkea lääninrovastin eikä tuomiorovastin virkoihin. Nykyinen lääninrovastin virka juontuu rovastin alkuperäisestä merkityksestä piispan apulaisena. Pappisoikeuden menettänyt säilyttää rovastin arvonimen.

Kirkkoherra (lyhenne khra) on seurakunnan johtajana toimivan papin virkanimike sekä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa että Suomen ortodoksisessa kirkossa. Nimitys on peräisin ruotsin kielen sanasta kirkiohärra eli kyrkoherre, joka myöhemmin on muuntunut muotoon kyrkoherde. Latinan pastor-sanaan viittaava kyrkoherde, "paimen", ei siis ole kirkkoherra-sanan pohjana, kuten usein virheellisesti väitetään.

Pappi on uskonnollisen yhteisön hengellisten toimitusten hoitaja ja johtaja. Pappisvirkaan vihkiminen edellyttää sitä, että vihittävä uskoo olevansa virassaan Kristuksen kutsuma (vocatio interna). Pappi uskoo, että itse evankeliumi, Kristuksen valtuutus ja kirkon usko kantavat häntä. Pappislupauksessa pappi sitoutuu kristilliseen elämäntapaan. Hän pyrkii toteuttamaan lähimmäisenrakkauden ihannetta sekä virassaan että yksityiselämässään.
Papiksi vihittävän tulee olla: 1. jumalaapelkäävä ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen, 2. suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi, 3. terveydeltään pappisvirkaan kykenevä sekä 4. muutoinkin pappisvirkaan soveltuva (Kirkkojärjestys 5. luku 2 §).
Pappien tulee olla suorittanut teologin tutkinto, johon on mahdollisuus yliopistoissa. Ennen yliopistolaitoksen syntyä Suomeen koulutus tapahtui keskiajalla Turun katedraalikoulussa.

Pastori (latinan sanasta pastor paimen, lyhenne past.) on erityisesti kristinuskoon liittyvä hengellisen työn virka, jonka tarkempi sisältö vaihtelee huomattavasti eri kirkkokunnissa. Termiä käytetään usein protestanttisissa kirkoissa ja kirkkokunnissa. Sanaa käytetään arkikielessä ja joissain kirkkokunnissa nimityksen pappi synonyyminä, mutta sanoilla on Raamatussa ja teologiassa toisistaan erillinen merkitys. Sana pappi liittyy Raamatussa uhrien toimittamiseen sekä Jumalan ja ihmisen välimiehenä toimimiseen, 'paimen' tai 'kaitsija' (pastori) seurakunnan johtamiseen. Protestanttisissa kirkoissa käytetään viranhaltijoista usein mielummin pastori-sanaa, kahdesta syystä. Ensinnä, pappi-sana halutaan varata tarkoittamaan vanhatestamentillista kulttipappeutta, Jeesuksen erityisasemaa välittäjänä sekä kristittyjen yleistä pappeutta. Toiseksi, pastori-sanan käytöllä voidaan korostaa viran epähierarkkisuutta ja ykseyttä. Tällöin kirkkokunnan virkakäsityksessä torjutaan mahdollisesti hengellisen viran hierarkkinen jako piispuuteen, pappeuteen ja diakonin virkaan. Toinen perinteisesti käytetty sana, jolla vältetään hierarkkinen virkateologia, on saarnavirka. Kuitenkin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa ja anglikaanisessa kirkossa voidaan kirkon erityisen viran haltijoita kutsua sekä papeiksi että pastoreiksi. Suomen kieleen sana pappi on vakiintunut ja on hyvin vanha, eikä siihen yleensä liitetä kielteisiä merkityksiä, mutta sitä ei käytetä tittelinä henkilön nimen yhteydessä. Sen sijaan monissa ulkomaisissa yhteyksissä protestantit voivat aidosti vieroksua englannin kielen priest-sanan käyttöä.

Seurakuntapastori on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa seurakunnan tai seurakuntayhtymän papin virka. Viran kelpoisuusehtona on teologian maisterin tutkinto ja pappisvihkimys. Seurakuntapastorin virkanimike korvasi vuoden 1994 kirkkolakiuudistuksessa entiset virallisen apulaisen ja ylimääräisen apulaisen virkanimikkeet. Virka on virkamiesoikeudelliselta luonteeltaan "apupapin" kaltainen, mikä näkyy virantäyttömenettelyssä ja siinä, että seurakuntapastorin viran hoitaja voidaan periaatteessa tuomiokapitulin määräyksellä siirtää toiseen seurakuntaan. Seurakuntapastorin virkaa hoidetaan virkamääräyksellä, jonka hiippakunnan tuomiokapituli antaa papille. Seurakunnalla on oikeus antaa lausunto virkamääräyksestä ennen sen antamista. Seurakuntapastorin virka, toisin kuin kappalaisen virka voidaan täyttää ilman viran julkista auki julistamista. Seurakuntapastorin viran tehtävät eivät välttämättä nykyään eroa kappalaisen viran tehtävistä. Merkittävin ero on virkoihin vaadittavassa vähimmäispätevyydessä. Seurakuntapastorin virkaan voi hakea myös teologian maisteri, jolla ei ole pappisvihkimystä. Valituksi tultuaan tuomiokapituli lyhyen ordinaatiokoulutuksen jälkeen vihkii hakijan papiksi. Sen sijaan kappalaisen virkaan voi hakea vain kokenut pappi, joka on seurakuntapastorin työn ohessa suorittanut kappalaisen viran pätevöitymisopintoina pastoraalitutkinnon. Koska avoimiin kappalaisen virkoihin on usein kova kilpailu, niin monet kokeneetkin pastoraalitutkinnon suorittaneet papit ovat seurakuntapastorin virassa eläkeikään saakka. Taustalla ovat usein myös perhe- ja muut syyt, joiden myötä ei ole mahdollista muuttaa kirkollisessa urakehityksessä edetäkseen. Kappalaisen virkojen vähyys verrattuna seurakuntapastorin virkoihin on perua vanhasta menettelystä, jolla seurakuntakirkkoa tai kappelia kohti oli vain yksi riittävää kokemusta ja suoritettua kirkollista jatkokoulutusta edellyttävä papinvirka, jona toimi juuri kappalaisen virka. Näin turvattiin, että jokaista kirkkoa kohti oli vähintään yksi kokenut pappi.

Kappalainen (lat. capellanus tai capa / capella; lyhenn kappal.) on alun perin kristillisen kappeliseurakunnan pappi. Nykyisin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kappalainen on seurakunnan vakinainen pappi, jota tuomiokapitulilla ei ole oikeutta siirtää tarveharkintaisesti toiseen seurakuntaan. Viran kelpoisuusehtona on suoritetut kappalaisen viran pätevöitymisopinnot eli ns. pastoraalitutkinto. Yleensä sen suorittamiseen seurakuntapastorin työn ohessa menee noin neljä vuotta. Kappalaisen virka julistetaan aina haettavaksi ja kappalaisen valitsee seurakunnan kirkkovaltuusto, seurakuntayhtymässä seurakunnan seurakuntaneuvosto. Kappalaisen virkojen vähyys verrattuna seurakuntapastorin virkoihin on perua vanhasta menettelystä, jolla seurakuntakirkkoa tai kappelia kohti oli vain yksi riittävää kokemusta ja suoritettua kirkollista jatkokoulutusta edellyttävä papinvirka, jona toimi juuri kappalaisen virka. Näin turvattiin, että jokaista kirkkoa kohti oli vähintään yksi kokenut pappi. Pääosa kappalaisista toimii hyvin samantapaisissa tehtävissä kuin seurakuntapastorit, mutta erojakin tehtävänkuvissa on.

Diakoni on perinteisen käsityksen mukaan ollut alkukristillisessä seurakunnassa köyhien ja sairaiden hoitaja. Pastoraalikirjeissä diakonos-nimitys viittaa yleiseen seurakunnalliseen toimeen, johon lienee kuulunut selkeä yhteys jumalanpalveluksen toimittamiseen. On myöhempiä viitteitä siitä, että ruoan jakaminen liittyi erityisesti yhteisestä jumalanpalveluksesta vietävien ruoka-aineiden ja myös sakramentin viemiseen niille, jotka eivät voineet olla jumalanpalveluksessa mukana. Diakonin virka jäsentyi vähitellen piispan apulaiseksi jumalanpalvelustehtävissä ja sen mukana papillisen viran hoitajaksi.
Aikaisemmin diakoniatyötä tekevästä naisesta on käytetty nimitystä diakonissa ja miehestä nimitystä diakoni. Nykyisin kuitenkin diakoni on henkilö, joka on opiskellut sosionomi (AMK) -tutkinnon diakonin suuntautumisvaihtoehdolla, ja diakonissa on henkilö, joka on opiskellut sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon diakoniatyön suuntautumisvaihtoehdolla. Diakoni ja diakonissa -nimitykset eivät ole sukupuolisidonnaisia vaan koulutussidonnaisia.

Suntio on ammattinimike henkilölle, joka huolehtii kirkkorakennuksesta ja muista seurakunnan tiloista. Suntion työhön kuuluvat myös kirkollisten toimitusten valmistelut ja joissakin tapauksissa toimistotyöt. Suntioita on yleensä yksi, mutta suuremmissa seurakunnissa useampia. Työtä tehdään yleensä seurakunnan tilaisuuksien mukaan, joten työ on viikonloppu- ja iltatyötä. Suntion tehtäviin yhdistetään yleensä myös muita tehtäviä, kuten siivoojan, haudankaivajan tai hautausmaanhoitajan tehtävät. Suntio toimii joissain tapauksissa tehtävänimikkeellä vahtimestari. Yleensä suntio toimii myös kellonsoittajana. Joissakin seurakunnissa suntion työtehtävät rajoittuvat vain kirkollisiin toimituksiin. Tällöin siivoojan, haudankaivajan, hautausmaanhoitajan ja vahtimestarin tehtävät kuuluvat seurakuntamestarille. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta ja järjestelmällisyyttä, vastuuntuntoa ja palvelualttiutta. Vaikka työ on yleensä näkymätöntä, on suntion tehtävillä suora vaikutus seurakunnan tilaisuuksiin ja toimintaan. Kirkonmenojen aikana suntio ohjaa kirkkoväkeä esimerkillään ja huolehtii kolehdin keräämisestä. Hän myös johtaa hautausta ja opastaa yleisöä muissa tapahtumissa.

Kanttori johtaa seurakunnan musiikkityötä erityisesti jumalanpalveluksissa, häissä ja hautajaisissa. Kanttori säestää ja esilaulaa virret, johtaa kuoroa sekä soittaa alku-, väli- ja loppusoitot. Tehtäviin kuuluu lisäksi seurakunnan musiikkikasvatus esimerkiksi rippikouluissa sekä seurakunnan soitinhuolto. Isoissa seurakunnissa voi olla erikseen laulava kanttori ja säestävä urkuri. Kanttorit voivat myös pitää omia kirkkokonserttejaan ja järjestää konsertteja muille muusikoille. Joissakin suurissa seurakunnissa on kanttorin lisäksi erillinen urkurin virka.

Haudankaivaja on henkilö, jonka vastuulla on haudan kaivaminen tulevaa hautausta varten. Jos hautausmaa on kirkkomaata, työn tekee kirkon työntekijä. Suomessa työhön käytetään nykyisin pienikokoista tai traktorikaivinkonetta, perinteisesti haudankaivaja on käyttänyt lapiota, jolla myös nykyään hauta viimeistellään. Haudan syvyys riippuu onko kohtaan haudattu jo aikaisemmin: syvin hauta on 2,7 metrissä, seuraava on 2,1 metrissä ja viimeinen 1,5 metrin syvyydessä. Uurnahauta kaivetaan 60 - 40 cm syväksi. Haudankaivaja myös täyttää haudan hautauksen jälkeen, jos hautajaisvieraat eivät ole sitä tehneet, sekä viimeistelee hautakummun.

J) Matti Mertanen lähetti (23.5.2007) mielenkiintoisia kuvia kirkkokuoroista:
(Matti Mertanen, sähköposti 23.5.2007): Ensimmäinen kuva on noin vuodelta 1957. Eturivissä keskellä on kanttori Olavi Markkanen. Tässä kuvassa ovat mukana myös pitäjällä kokoontuneet kyläkuorot. Ainakin Kutemajärvellä ja Istrualassa oli tällainen kyläkuoro, jota kanttori kävi harjoituttamassa. Esiintymisiin ja yhteisharjoituksiin kokoonnuttiin sitten kirkolle. Näiden kyläkuorojen mukanaolosta johtuu kuoron suuri koko tässä kuvassa.

(Matti Mertanen, sähköposti 23.5.2007): Kuvassa Kangasniemen kirkkokuoro noin 1958-59. Eturivissä vasemmalta: Impi Langinkoski, ?, Eila Kovanen, Elsa Niemistö, Marja Pikkarainen, Kerttu Jurvanen, kanttori Aaro Niemistö ja poikansa.
Toinen ja kolmas rivi vasemmalta, naiset lomittain: Kaarina ?, Liisa Lukkarinen, Elsa Romo, Liisa Tyrväinen, Maija Tissari, ?, Maija Somerola, Kaisa Manninen, Helmi Romo, Vieno Mertanen ja Martta Manninen.
Miehet vasemmalta: Erkki Pöyhönen, Eemil Manninen, Matti Tiihonen, Paavo Tiihonen, Markku Saastamoinen, Matti Honkanen, Hannes Karma, Veikko Virtakallio ja Aarne Tyrväinen.

(Matti Mertanen, sähköposti 23.5.2007): Kuva on vuodelta 1962, siinä on ison kirkkokuoron lisäksi lapsikuoro. Kanttori Niemistö istuu lapsikuoron vieressä ruusu kädessään, olikohan samalla hänen läksiäisensä. Lapsikuoron suurimmat laulajat ovat yhteiskoulun ensimmäiseltä luokalta, Niemistöhän opetti siellä musiikkia. Kuorot ovat juuri laulaneet yhdessä Wilho Siukosen Kaanaanmaa-sävellyksen.
Lapsikuoron eturivissä on vasemmalta ilmeisesti kolme Jurvasen tyttöä , sitten kappalainen Mauno Airolan tytär ja sitten Pesosen tytär... Toisessa rivissä oikealta poikia Juha Tiihonen (Ylenlahti), Niemistön poika, Martti Tullinen, Matti Mertanen, Matti Räsänen, Marja-Leena Lukkarinen, ?, Pirkko Pesonen, Eira Nokelainen, Tuula Taavitsainen, ?, Pirkko Määttänen, Jurvanen ja viimeinen on tuntematon.
Kappalainen Airolan tumma hahmo näkyy vasemmassa reunassa miesten rivissä.

Ylläolevasta kuvasta oli itsensä löytänyt Leena Enqvist, os. Pesonen ja hän kirjoitti lisätietoja:
(Leena Enqvist, os. Pesonen, sähköposti 14.3.2008): Olen asunut Kangasniemellä vuodesta -57 (muistaakseni) vuoteen -73. Eli siellä tuli koulut käytyä ja kuorossa laulettua, kuten muutkin perheeni jäsenet. Isäni Leo Pesonen lauloi mieskuorossa, äitini Eila Pesonen (myöhemmin Hämäläinen) kirkkokuorossa ja me lapset lapsikuorossa.
Kirkkokuoron kuvasta löysin ilokseni Aaro Niemistön ympärillä olevasta lapsijoukosta itsenikin.
Mauno Airolan tyttären vieressä oleva 'Pesosen tytär' olen minä - silloin Leena Pesonen, nykyisin Enqvist.
Pirkko Pesonen (nykyisin Karlsson) on siskoni ja hänen vieressään kuvassa oikealla on sisareni Maija Pesonen (nykyisin Teravuo). Vanhinta sisartani Paulaa en kuvasta löytänyt ja äidistänikin näkyy vain otsa.
Kuorolaulusta jäi hyvät muisto, laulan nykyään Espoossa, Olarin seurakunnan kamarikuorossa. Kuoron nimi on 'Wähäpaimen'. Laulettua on tullut muutenkin, kävin viime syksynä siellä Kangasniemellä konsertoimassa Kangasniemi-salissa. Toimin musiikkisihteerinä Tapiolan seurakunnassa Espoossa.

(Ritva Peltola o.s. Heiskanen, sähköposti 24.8.2008): Kirkossa otetusta kirkkokuoron ja lapsikuoron yhteiskuvasta olen tunnistavinani itseni tummassa vaatteessa vasemmalla, kohdassa, josta sanotaan, että tuntematon. En ollut aktiivinen kuorolainen, mutta Niemistö sai silloin tällöin houkuteltua minut mukaan sanomalla, että kyllähän sinä laulaa osaat, osaahan äitisikin.
Äiti lauloi kirkkokuorossa nuoruusiästään saakka. Sillä perusteella kai sain jatkuvasti hyvät numerot musiikista.

K) Urkuparven alapuolelta heinäkuussa 1980 (S&J) otettu kuva. Sisätiloissa näkymät eivät ole sittemmin juurikaan muuttuneet. Kirkon sisätilat ovat alunperin pietarsaarelaisen Matts Aulisen käsialaa.

(Matti Mertanen, sähköposti 11.3.2007) : Muistelen, että ennen 70-luvun remonttia kirkko oli väritykseltään huomattavan harmaa sisältä, koristeleikkaukset seinillä ja saarnastuolista olivat piilossa - levyillä peitettyjä. Penkit olivat hankalia istua. Eli silloin remontissa palattiin alkuperäiseen asuun, penkit ja lämmitys uusittiin myös. Nykyisin on ilmeisesti sähkölämmittimet penkkien alla (tästä en varma), 1960-luvulla oli kuumailmapuhallus.
Kuumailmapuhallus kuivatti talvisin kirkon ilmaa ja aiheutti urkujen toimintaan häiriötä.

Tämä kuva Kangasniemen kirkon urkuparvelta on peräisin seurakunnan arkistosta, josta kuvan saimme käyttöömme helmikuussa 2011. Kuvan ottamisen ajankohta tai kuvaaja ei ole tiedossamme.

Savon Sanomat uutisoi Helvi Ojalan Puulan Peili-palstalla 9.9.1981 meneillään olevista Kangasniemen kirkkoherranvaaleista. Ehdolla olivat Tapio Laitinen, Ossi Alanne ja Jorma Kuikka, joista aikanaan kirkkoherraksi valittiin Ossi Alanne.

L) Kirkon alttaritaulu "Jeesus ottaa jäähyväiset äidiltään" on Berndt Abraham Godenhjelmin vuonna 1851 maalaama. Tämä kuva oli aikoinaan kuvapostikortissa toisena kahdesta kuvasta (Markku Niemi, Mainos-Varteva Ky, Vaasa).

N) Tämän postikorttikuvan saimme käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen, kiitos. Kyseisessä postikortissa oli kuvapuolella neljästä erillisestä kuvasta muodostettu kokonaisuus. Kortti oli postitettu vuonna 2008 Kangasniemeltä Riihimäelle. Kortin kuvat oli ottanut Jouni Oksanen (Art Jonesko Ky).

Tämänkin postikorttikuvan saimme käyttöömme huhtikuussa 2013 Seppo Turkin kokoelmista - välittäjänä Vesa Häkkinen, kiitos. Kortti on postitettu Kangasniemeltä Rantasalmelle 9.12.1981. Kortista ei löydy kuvaajan nimeä tai kustantajaa - vain nimikirjaimet 'RM'.

1.

2.
3.
4.
Kuvat #1-4: Jari Lukkarinen kuvasi vuoden 1983 tienoilla Kangasniemen kirkkoa (kiitos käyttöluvasta).

---

Vilho Nyyssönen kuvasi kirkon edustan rollaattorien varikkoaluetta - kiitos käyttöluvasta.

---

Vilho Nyyssönen kuvasi kirkon koristelun yksityiskohtia ennen remonttia - kaikki kuvatuista koristeluista eivät remontista selvinneet - kiitos käyttöluvasta.