Lahden Kisapuisto

(Svala & Joutsi ~ viimeiset muutokset: 28.5.2025).

A Yllä oleva kuva Lahden Kisapuistosta on otettu 7.8.2006 (S&J), jolloin kentän yllä vielä leijui haikea rupsahda rauhassa-tunnelma.

(Wikipedia, 2009): Lahden Kisapuiston historiaa:
Lahden Kisapuiston jalkapallostadion rakennettiin vuoden 1952 Helsingin olympialaisia varten, joiden aikana siellä pelattiin kaksi alkusarjan jalkapallo-ottelua sekä yksi jatko-ottelu. Nämä olivat Puola - Ranska 15. heinäkuuta, Luxemburg - Iso-Britannia 16. heinäkuuta sekä jatko-ottelu Turkki - Curaçao 21. heinäkuuta.
Siitä lähtien stadion toimi lahtelaisen huippujalkapallon näyttämönä 2000-luvun alkuun asti, jolloin FC Lahti pelasi siellä toistaiseksi viimeiset ottelut. Vuonna 1967 näki Kisapuisto tähänastisesti suurimman kävijämääränsä kotimaisissa sarjoissa kun Upon Pallo ja Lahden Reipas pelasivat siellä paikallisottelun 8 144 katsojan edessä. Kymmenen vuotta myöhemmin silloinen eurooppalainen huippuseura Hamburger Sportverein vieraili Kisapuiston nurmella, kun se kohtasi Lahden Reippaan Cup-voittajien cupin toisessa osaottelussa.
Eräs lahtelainen menestystarina kansainvälisessä jalkapalloilussa sai alkunsa niin ikään Kisapuistossa, kun Lahden Kuusysi pelasi 29.9.1982 ensimmäisen kotiottelunsa Euroopan Cup-voittajien cupissa turkkilaista Galatasarayta vastaan 1-1 tasapelin. Ottelu jouduttiin aloittamaan jo varhain iltapäivällä nurmikentältä puuttuvien valojen takia.
Osa Kisapuiston katsomoa paloi 29. lokakuuta 2003 tupakoivien teinityttöjen sytytettyä sen vahingossa tuleen. Katsomopalon vahingot olivat noin 30 000 euroa. Ns. välikatsomon rakenteista löydettiin tulipalon jälkeisessä kuntotutkimuksessa sellaisia heikkouksia, että koko katsomo asetettiin käyttökieltoon. Rakennustarkastaja Raimo Luukan mukaan Hämeen ammattikorkeakoulun rakennuslaboratorio mittasi penkkirivejä kannattelevista puupalkeista salakavalasti syöpyneitä naulauksia. Rakentajat olivat 1960-luvun alussa käyttäneet ns. mustia eli ruosteelta suojaamattomia nauloja. Luukka arvioi, että katsomo on korjattavissa, mutta erikoisen rakenteen takia palkit kannattaisi vaihtaa.

Kisapuiston stadion on vuosien varrella rapistunut, eikä enää sellaisenaan vastaa nykyajan vaatimuksia. Pääkatsomo on ollut keskiosaa lukuun ottamatta käyttökiellossa ja sosiaalitilat ovat hyvin puutteelliset. Lahden jalkapalloväki onkin tehnyt koko 2000-luvun alun ajan aloitteita sen uusimisen aloittamiseksi. Keväällä 2008 Lahden Urheiluhalliyhditys päivitti aiemmin laaditut stadionsuunnitelmat vastaamaan tämän tämän päivän vaatimuksia. Tämä käynnisti laajan keskustelun hankkeesta ja asia on ollut esillä Lahden paikallismediassa runsaasti. Paikalliset jalkapalloseurat ova käyneet mm. kaupunginjohtajan kanssa keskusteluja remontista ja sen rahoituksesta.
Kaudella 2008 Kakkosessa pelaava FC City Stars pelaa kotiottelunsa Kisapuiston stadionilla. Kaudella 2009 Veikkausliiga palasi hetkeksi Kisapuistoon, kun FC Lahti joutui tilapäisesti pois Lahden Stadionilta naisten jalkapallon EM-kilpailujen vuoksi.

Kisapuiston alueella on lisäksi täysimittainen - keinonurmi päällysteinen - jalkapallokenttä. Se toimii FC Kuusysin naisten kotikenttänä osan liigakaudesta. Hiekkakenttä on kesällä mm. pesäpalloilijoiden käytössä. Lahden Mailaveikot pelaa sillä kotiottelunsa. Talvella hiekkakentälle jäädytetään pikaluistelu-ura. Alueella on myös tenniskenttiä, sekä koripallokenttä. Lisäksi Kisapuistossa on yksityinen sulkapallo-tennis-squash -halli.

Lahden Kisapuiston rinnekatsomo auringonpaisteessa 7.8.2006 (kuva: S&J).

Lahden Kisapuistossa pelataan kuvassa 1950-luvulla. Valkohousuinen vierasjoukkue on MyPa-47. Kotijoukkuetta en tiedä - LPM pelaili niinä vuosina MyPa-47:n sarjatasolla usein.

B) FC Lahden Veikkausliigapelit Lahden Kisapuistossa 2000-luvulla:

Lahden sanomalehti esitteli FC Lahden pelihistoriaa 2000-luvulla Kisapuistossa 9.8.2009, jolloin illalla pelattiin jälleen Kisapuistossa Veikkausliigaa. Tämän kirjoittaja oli noista lehden luettelemista peleistä paikalla 19.6.2002, jolloin pelinä oli FC Lahti-FC Hämeenlinna 2-2. Ennen peliä Lahden veteraanilegendat pelasivat Kuusysin ja Reippaan nostalgisissa paidoissa näytösottelun. Njazi Kuqi teki pelissä FC Lahden tasoituksen 2-2 ja ilma oli eteläpäädyn puista lentävistä höntyvistä valkoisena.

C) Lahden Kisapuisto taas käytössä ~ 9.8.2009 Veikkausliigan FC-Lahti-MyPa:

Kaikki tämän kuvaruudun kuvat Kisapuistosta ovat päivämäärältä 9.8.2009, jolloin kyseisellä kentällä pelattiin Veikkausliigan ottelu FC Lahti-MyPa 0-1 (kuvat: S&J):

<

C) Lahden Kisapuistossa ~ 10.8.2009:

Kaikki tämän kuvaruudun kuvat Kisapuistosta ovat päivämäärältä 10.8.2009 S&J):

Lahden kaupungin sivullemme #1/2.

Lahti jalkapallokaupunkina-sivulle.

Jalkapallosivustomme ETUSIVULLE.