Jyväskylän sataman puolelta rataa: A) Erkki Ahlroosin ajoitukseltaan tuntematon valokuva Jyväskylän satamasta: Vasemmalla ilmeisesti se nykyinen satamakahvio? Erkki Ahlroosin kuva (1971-72) - rantaviiva siirtynyt sitten kuvan ottamisen? Erkki Ahlroosin kuva - satamassa edelleen. Hieno ajankuva kerrassaan. Vesi järvessä oli tuohon aikaan ilmeisen pilaantunutta. Erkki Ahlroosin kuva (1971-72?) - tasoristeys ja sen valvojan mökki rautatieaseman lähellä. Huomaa puomit.

Jyväskylän näkymiä eri puolilta - eri aikakausilta: B) Erkki Ahlroosin ajoitukseltaan tuntematon upea valokuva Jyväskylän talvisesta kaupunginosasta, jota en tunnista. Erkki Ahlroos kuvassa mukana - vuodelta 1961 - Hippoksen laajaa aukeata kenttää kura-aikaan ja taustalla Rautpohjan taloja. Jäähalli nykyisin ilmeisesti aika lähellä?

Kauppaneuvos Julius Johnson ja Kuokkalan kartano: C) (Janhila-Jäppinen 1999 ~ 'Kuokkalan kartanon albumi'): Kuvassa näkymä Kauppakadulta Seminaarin suuntaan 1890-luvun lopulla. Oikealla Julius Johnsonin vuonna 1888 ostama kaksikerroksinen kivitalo. Tämän arvokkaalla paikalla kirkkotorin reunassa sijainneen kaupungin ensimmäisen kivitalon oli rakennuttanut kauppias Thomas Häggman vuonna 1865. Jyväskylä oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa 3000 asukkaan vireä pikkukaupunki. Ensimmäiset suomenkieliset lyseo, opettajaseminaari ja tuyttökoulu oppilaineen ja opettajineen antoivat kaupungille erityisen kultturellisen ilmapiirin. Näkyvin osoitus tästä oli kolmen vuoden välein pidetyt valtakunnalliset laulujuhlat. Edellämainitun kauppaneuvos Johnsonin perhepotretti toukokuulta 1892. Istumassa vasemmalta kauppaneuvoksetar Hilda Johnson (os. Ollonqvist), Johnson itse, heidän tyttärensä Sigrid sylissään vanhin lapsensa Julia, edessä istuu Julius Johnsonin sisarentytär Elsa Rodas. Takarivissä vasemmalla Johnsonin nuorena kuollut poika Allan vaimonsa Fannyn kanssa sekä Sigridin aviomies Otto R. Säthren sylissään vuoden vanha Karen. Kuva kirjasta 'Kuokkalan kartanon albumi'. Kuokkalan saha järveltä kuvattuna noin vuonna 1905. Vasemmalla muonamiesten rakennus ja sen vieressä kaksikerroksinen valkoiseksi rapattu sahan konttorirakennus. Niiden välissä taustalla on Kuokkalan talon suuri tiilinavetta. Vastavalmistunut Kuokkalan kartano näkyy korkealla rantatöyräällä keskellä kuvaa (valkoisena). Kartanon oikealla puolella sijaitsevat sahan tuotantorakennukset. Kuvat ja tiedot edellämainitusta 'Kuokkala'-albumista. Kuokkalan tila oli muodostettu perintötilaksi jo v.1763. Nykyisen kivirakennuksen paikalla sijaitsi Joonas Ylistön omistama, vinkkelinmuotoinen hirsinen maatilan päärakennus. Saha toimi paikalla (Harakkalahdessa) vuodet 1875-1914. Julius Johnson oli vuokrannut alueen Ylistöltä sahan käyttöön jo v.1874 ja muutti alueelle asumaan vasta pari vuotta leskeksi jäämisensä jälkeen kartanorakennuksen valmistuttua v.1904. Sahan ja maat Johnson oli ostanut jo vuonna 1880. Tämä 14-metrinen 'Toimi'-laiva kuului Julius Johnsonin omistukseen. Sahan ja kartanon laiturista Johnson suoritti perheineen risteilyjä, muuten laiva nähtiin Jyväskylän ja Vaajakosken (silloinen Haapakoski) välisessä matkustajaliikenteessä. Johnson myi laivansa v.1917 SOK:lle. Laiva on sittemmin entisöity alkuperäiseen asuunsa ja täyttänyt yli 100 vuotta - 'Toimi' höyryää nykyisin Saimaalla. Sahan lopetettua toimintansa vuonna 1914 Kuokkalasta tuli maanviljelystila yli 30 vuodeksi maanviljelystila. Tässä talvisessa kuvassa oikealla kaksikerroksinen palvelus- ja työväenasunto, jossa oli myös leivintupa ja sauna. Kuokkalan kartanon osti v.1946 Jyväskylän maalaiskunta ja paikalle perustettiin synnytyslaitos - kuva on 1950-luvun alusta, jolloin ikkunoista saattoi kiiriä ulos vastasyntyneiden paaperoiden uteliasta itkua. Synnytyslaitos lakkautettiin 31.10.1967 ja Jyväskylän yliopisto vuokrasi paikan sen jälkeen ja v.1972 yliopisto perusti paikalle hydrobiologisen tutkimuslaitoksensa pysyen paikalla vuoteen 1982 asti. Sen jälkeen kartano pikkuremontein seisoi lähinnä tyhjillään ollen välillä Jyväskylän puistotoimen käytössä vuoteen 1994 asti. Tämän jälkeen Kuokkalan kartanoon tehtiin erilaisia majoitus- ja ravintolasunnitelmia sekä myös Päijänteen veneilijöiden purjehduspaviljonkia paikalle kaavailtiin. Rakennusten ainoaksi käytöksi jäi 'kellaribändien' harjoitustilat, kunnes jyväskyläläinen K.Sorjonen osti kartanon v.1998 ja alkoi kunnostaa sitä jälleen 'johnsonilaiseksi'.

Jyväskylän hautausmaan kertomaa: D) Tämän kuvaruudun kuvat ja tekstit ovat Maila Talvion toimittamasta kirjasta Jumalan puistot (WSOY, 1927): Runoilija Isa Asp: Isa Asp, pohjalainen runoilijaneito, syntyi kuohuvan ja kiihkeän Niskakosken äärellä Utajärven pitäjässä. Sittemmin lauloi Ämmänkosken vaahto kotoiset sävelet pikku Louisen sieluun. Koti, jossa hän kasvoi, oli köyhä, mutta siinä vallitsi tyytyväinen ja hurskas mieli. Jumalan sanaa viljeltiin ahkerasti tehtaan kirjurin kodissa, varsinkin sen jälkeen, kun tyttösen vanhemmat liittyivät herännäisiin. Vuonna 1864 Louise pantiin neiti Heikelin yksityiseen ruotsalaiseen tyttökouluun Raahessa. Kaukaa Pohjolan periltä tullut hento, tunteellinen tyttö herätti koulussa opettajan ja oppilaiden huomiota. Raahessa Louisen runoiluhalu varsinaisesti heräsi. Koulun ja toveriensa vaikutuksesta hän alkoi kirjoittaa runopalasiaan ruotsin kielellä. Ainoastaan kymmenen kuukautta hän sai käydä koulua, sillä varojen puute esti jatkamisen. Mutta runojaan hän yhä mielellään sepitteli. Yksityisesti opiskeli hän kotiseutunsa Utajärven pappilan tyttärien kera, kunnes 18-vuotiaana sai kutsun Jyväskylään seminaariin. Itse kertoo hän tiedonhalustaan seuraavasti: - 'Kuvittelin seminaarin semmoiseksi, josta sieluni saisi ammentaa tietoja ja taitoja sammumattomaan janoonsa, kuvailin sen paikaksi jossa ihmisen mieli tulisi ylennetyksi jokapäiväisen elämän mudasta.' Ja Isan, kuten häntä seminaarissa nimitettiin, toiveet toteutuivatkin. Se kansallis-isänmaallinen henki, joka seminaarissa kaikissa tilaisuuksissa puhkesi esiin, antoi Isalle hänen varsinaisen äidinkielensä, suomen, ikäänkuin uutena lahjana. Hänen huoneensa oli kuin runopaja, sillä aina kun oli jonkin toverin nimi- tai syntymäpäivä, tilattiin Isalta runo, joka sitten laulettiin päivänsankarille. Isan seminaariaika oli ilon ja toivon aikaa, mutta kauan se ei saanut katkua, sillä kalvava keuhkotauti teki työtään tytön rinnassa. Kirkkaana marraskuun aamuna 1872 katkesi tämä suloinen 'kanervankukka, joka kuului enemmän taivaaseen kuin maan päälle'. Toverien ja ystävien pystyttämä valkea marmoriristi Jyväskylän hautuumaalla osoittaa tämän ensimmäisen suomenkielisen naislyyrikon hautaa. (Wikipedia, 2010): Isa Asp (4. helmikuuta 1853 – 12. marraskuuta 1872), oikealta nimeltään Louise Asp, tunnetaan ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naislyyrikkona. Varhaisen kuolemansa vuoksi Asp ei ehtinyt julkaista yhtään omaa kokoelmaa, mutta myöhemmin hänen runonsa on nostettu vahvasti esiin. Aspin tunnetuin runo on ”Aallon kehtolaulu”. Isa Asp syntyi Utajärvellä perheensä esikoistyttönä. Hänen vanhempansa olivat ruukin kirjanpitäjä Jaakko Asp ja Beata Elisabet Asp (o.s. Puhakka). Perheeseen syntyi kaikkiaan yksitoista lasta, joista kaksi kuoli jo lapsuusiässä. Taloudellinen tila ei ollut kovin hyvä, sillä lasten suuri lukumäärä heikensi sitä. Isa Asp sai lapsuudenkodistaan kirjallisia vaikutteita, sillä hänen isänsä harrasti runoilua suomeksi: muutama hänen runonsa ilmestyi luultavasti myös Oulun Viikko-Sanomissa. Isa Aspin mummo Margareth Asp opetti tyttärentyttärensä lukemaan ruotsia. Koska tämä osoittautui hyväksi oppijaksi, mummo vei Isan kuusivuotiaana Raaheen pikkulasten kouluun. Aspin perhe muutti pian Suomussalmelle, josta perheen isä sai kirjurinviran. Suomussalmen luonto ja isän esimerkki innoittivat Isa Aspin harjoittelemaan runoilua. Thauvónin perhe kannusti Aspin perhettä laittamaan vanhimman tyttärensä Jyväskylän seminaariin opiskelemaan opettajaksi. Kirkkoherralta Isa Asp oppi suomen kielioppia ja tämän vaimolta käsityötaitoja. Hän sai myös osallistua ystävänsä kotiopettajattaren antamaan opetukseen. 16. elokuuta 1871 Asp suoritti seminaarin pääsytutkinnon ja menestyksekkäästi: hyväksymisjärjestyksessä hänen edelleen pääsi vain paljon enemmän opetusta saanut ja myöhemmin naisasianaisena tunnettu Lucina Hagman. Seminaari oli suomalaisuuden linnake, vaikka yleisenä puhekielenä olikin ruotsi. Seminaarissa Isa Asp ryhtyi kirjoittamaan runoja suomeksi ja muuttui muutenkin vahvasti suomenmieliseksi. Hän sai kirjoittaa lukuisia juhlarunoja erilaisiin tilaisuuksiin, ja niitä julkaistiin myös seminaarin Suomen saloilta -albumissa. Seminaarissa Isa Asp sai paljon uusia ystäviä. Läheisin ja kiihkein suhde hänellä oli Isostakyröstä kotoisin olevaan Lydia Lagukseen. Lagus oli usein Aspin runoudessa muusan roolissa, kuten Laguksen laulutaitoja ylistävässä runossa ”Laula, Lyydi!” Isa Aspin terveys ei ollut vankka, ja lukukauden päätyttyä hän oli huonossa kunnossa. Kotona sairastaessaan hän piti yhteyttä kaukana oleviin ystäviinsä ruotsinkielisten kirjeiden välityksellä. Sairaus ei kuitenkaan estänyt Aspia lähtemästä taas syksyllä 1872 seminaariin, jossa naisoppilaat innostuivat perustamaan lukuyhdistyksen ajankohtaisista asioista keskustelemista varten. Sen seurauksena syntyi ”Kutsu taistohon” -runo, jossa näkyy isänmaallisuuden jo ripaus naisasiaakin. Syyskuun puolivälissä Isa Asp sai verensyöksyn, joka pakotti hänet vuoteeseen ja pysymään poissa tunneilta. Hän sai asua erään opettajansa luona. Lepokaan ei auttanut, sillä 12. marraskuuta 1872 uusi verensyöksy aiheutti Isa Aspin kuoleman vain 19-vuotiaana. Hänen hautajaisensa pidettiin Jyväskylässä, eikä kukaan omaisista päässyt paikalle huonon kelin vuoksi. Oppilastoverit olivat kuitenkin saattamassa Isa Aspia hautaan. Haudalla jaettiin ohutta Muisteliaisia -nimistä runokirjasta, johon oli painettu viisi Aspin suomenkielistä runoa. Kirjaseen sisältyi hänen kuuluisin runonsa ”Aallon kehtolaulu”, jonka ensimmäinen säkeistö lienee tunnetuin: Nuku, nuku aaltonen, nuku jo! Tuolla laulaa humisten kuusisto! Kehtolaulusi se on – nuku aalto rauhaton, nuku jo! Vaikka Isa Asp ei elämänsä aikana julkaissut yhtään kokonaista kokoelmaa, hänen runoilijamaineensa vakiintui pian kuoleman jälkeen. J. H. Erkko omisti hänelle runon ”Neiti Iisa Asp'in haudalla”. ”Aallon kehtolaulu” otettiin mukaan vuonna 1884 julkaistiin Väinölä-runoantologiaan, jonka oli toimittanut Leimu eli Kustavi Grotenfelt. Flooran päivänä 2009 Aspin haudalta välillä kadonnut valkoinen marmoriristi istutettiin takaisin paikalleen Jyväskylän yliopiston museon ja ylioppilaskunnan järjestämässä tilaisuudessa. Runoilija Juhani Siljo: - 'On kunniallisempaa, että mies kasvaa kuolemansa jälkeen, kuin että hän etukäteen elää sen suuruutensa varoin, jota ei tule'. Juhani Siljon itseensä sovitettuna tämä hänen mietelauseensa merkitsee tavattoman paljon. Se merkitsee hänen väkevää pyrkimystään toteuttaa oma itsensä, olla kumartamatta tämän päivän epäjumalia, nousta kaiken uhalla nykyhetken yläpuolelle, kiinnittää alituisesti katseensa kaukaisiin päämääriin, joihin tunnon ehdoton pakko ajoi. Ja - Siljo, jos kuka, on kasvanut kuolemansa jälkeen. Hänen kaatumisensa oli vapaussodan suurimpia tappioita. Luonto luo harvoin ihmisiä, joissa niin suuret taiteelliset lahjat yhtyvät yhtä suureen eetilliseen vakavuuteen. Joskus sen kaltaista ihmistä nimitetään profeetaksi. Juhani Siljossa oli juuri sitä profeettaa, jota nuori polvi kaipaisi. Hänen tuotantonsa jäi verraten vähäiseksi: kolme runokokoelmaa, näytelmä, pari kolme kirjallisuushistoriallista luonnehtimisyritystä, mietelauseita, joitakin käännöksiä. Mutta kaikki tämä oli vain alkua, sillä Siljo kehittyi hitaasti. Hän sai taistella kehityksensä jokaisesta tuuman alasta. - 'Minä en ole mikään synnynnäinen runoilija', sanoo hän, 'en mikään runoilija luonnon armosta. Luonto ei ole armahtanut minua syntymässä, luonto ei ole lahjoittanut minulle muuta kuin - oman luontoni. Olen vain runoilija - luontoni pakosta. Mutta niinpä hänen runouttaan onkin kyllästänyt väkevä henki, joka estää sitä milloinkaan kuolemasta. Ja runojen mukana elää hänen kirkkaan persoonallisuutensa muisto. Juhani Siljo * 1888-1918. (Wikipedia, 2010): Juhani Alarik Siljo (alkuaan Sjögren, 3. toukokuuta 1888, Oulu – 6. toukokuuta 1918, Tampere) oli suomalainen kirjailija ja runoilija. Siljo kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1907 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Runoilijan työnsä ohessa Siljo toimi mm. Helsingin Sanomien avustajana, Jyväskylän tieteellisen kirjaston apulaisena 1915–1918 ja Valvoja-lehden toimitussihteerinä. Sisällisodassa valkoisten puolella taistellut kirjailija Juhani Siljo oli toinen sisällissodan vaatimista kirjailijauhreista. Punaisten puolella kaatui Maiju Lassila (Algoth Untola). Siljo kuoli sodassa saamiinsa vammoihin Tampereella sodan loppuvaiheessa.

Jyväskylän suojeluskunnan historiaa ja sotaan lähtö 1939: E) Jyväskylän kaupungin suojeluskunnan esikunta vuonna 1936. Istumassa vasemmalta kapteeni Tauno Siltanen, jääkärikapteeni U.Aittola, reservinkapteeni Vilho Oksanen ja reservinluutnantti Herbert Lindstedt. Seisomassa vasemmalta lukien vänrikki Manu Huttunen, jääkärikapteeni O.J.Somppi, suojeluskuntaupseeri E.Hirvensalo ja toim.johtaja Jussi Järvinen. Kuvan otti aikanaan Valokuvaamo Päijänne, Jyväskylä. Kuva julkaistu kirjassa 'Sillan Patteristo Taipaleen taistelussa 1939-40'. Liikekannallepano Jyväskylän kauppatorilla lokakuussa 1939. Alkuperäinen kuva on jaettu kahtia siten, että vasen puoli on ylempänä. Kuvateksti on siis yhteinen (kirjasta 'Sillan PatteristoTaipaleen taisteluissa 1939-40'): Kauppatorille on pysäköitynä kymmenittäin henkilöautoja, kuorma-autoja ja linja-autoja. Kuvan etualalla torin laidalla on ryhmä suojeluskuntalaisia. Oikealla torin laidalla on lihantarkastamorakennus, jonka oikealla puolella kulkee Väinönkatu. Kuvan keskellä torin laidalla on Jyväskylän kauppakoulu. Kuva ja teksti kirjasta 'Sillan patteristo Taipaleen taisteluissa 1939-40': Jyväskylän lyseo toimi Sillan patteriston perustamispaikkana lokakuussa 1939. Kuvassa lyseon pääty kauppatorille päin. Sotapalvelukseen pakko-otettujen hevosten sekä niiden rehujen vastaanottokeskus oli aidatulla pihalla. Näkymä liikakannallepanon hetkiltä. (Alikersantti Sauli Korhonen, muistelmakirjoitus liikekannallepanon päivältä - Jyväskylän lyseolla): Herätys oli kello 02:15. Parin päivän uurastus oli saattanut kaiken lähtövalmiiksi. Pimeyden lisäksi aamu oli kylmä. Hevoset valjastettiin ja arat, tällaiseen touhuun tottumattomat suomenhevoset hyppivät. Olivat ihmeissään mitä tapahtuu. Viimein käskyt kajahtelivat ja kolonnat sekä tykit nytkähtivät liikkeelle. Hevoset olivat edelleen peloissaan eivätkä tahtoneet vetää tykkejä, erään eteen valjastetut pillastuivat. Ajaja ei niitä kyennyt hillitsemään ja tykki tönäisi lyseon betonipylvästä , joka meni poikki kuin tikku ja lensi portin kera hevoskadulle. Lähellä olleet hevoset säikähtivät ja vetivät ammuskuorman kumoon kadulle. Panoslaatikot pomppivat pitkin katukivetystä. Arvaa, että pimeässä aamuyössä kuului kiroilua ja huutoa. Jälkien siivoamiseen ja uudelleenkuormaamiseen kului oma aikansa. Lopulta rivistöt vyöryivät kohti rautatieasemaa ja lastausiltaa.

F) Tourulan kaupunginosa: Tourujoki virtaa Tourulan kaupunginosan läpi - kaikki kuvattu 5.8.2009 (S&J). Kuvan Tourujoki liittyi tämän kirjoittajan isän lapsuusmaisemiin. Tourulan nahkatehdas joen yli nähtynä. Kuvattu ilmeisesti vuonna 1960 ennen tehtaan purkamista Kuva: Kauko Kippo, Keski-Suomen museon kuva-arkisto. Isäni 1980-luvulla muistinvaraisesti piirtämä muistelukuva Tourulasta - nahkatehdas pääosassa - lapsuusvuosiensa maisemasta. Suora veto myös silloiseen nykyhetkeen - kerrostalojen mahtiin. (Wikipedia, 2011): Tourula on Jyväskylän kaupunginosa. Se koostui aiemmin pienistä puutaloista, mutta niistä lähes kaikki purettiin 1980-luvun alussa. Niiden paikalle rakennetut uudet talot ovat pääasiassa korkeita punatiilisiä asuintaloja sekä kauppaliikkeiden rakennuksia. Kaupunginosassa sijaitsivat aiemmin muun muassa Kankaan paperitehdas, Valtion Kivääritehdas, joka tunnettiin nimellä Tourulan tehdas, sekä Valtion Tykkitehdas, josta tuli myöhemmin Metson Rautpohjan tehdas. Tehdaskortteli on nykyään asuin- ja toimistotiloina. Kivääritehtaan vieressä sijaitsee viisi Museoviraston suojelemaa funkkistyylistä tehtaan työntekijöiden asuintaloa, jotka on kunnostettu vuokra-asunnoiksi. Jyväskylän ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1539 on mainittu 5 kantatilaa. Yksi näistä taloista oli nimeltään Taavettila. Tämä jaettiin vuonna 1560 kahden veljeksen kesken ja toinen puoli sai nimen Tourula. Siitä sai Tourula-nimi alkunsa. Tilan isäntänä vuoteen 1947 asti ollut Oskari Tourula myi valtiolle tilastaan tontin, johon rakennettiin Tourulan tehdas (Tourula Works), joka valmisti ennen sotaa ja sodan aikana kivääreitä. Tehdas muutti tuotantonsa sodan jälkeen traktoreiksi, haulikoiksi ja rynnäkkökivääreiksi. Tourulan erottaa kaupungin keskustasta Tourujoki, joka oli aiemmin Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan raja Tourulan kuuluessa Jyväskylän maalaiskuntaan. Kaksi idyllistä katukuvaa hiljentyvästä ja pian katoavasta Tourulan kaupunginosasta vuonna 1971. Ylempänä kesäistä Ailakinkatua ja alempana näkymä Kaunokinkadulta. Molemmat kuvat: Hannu-Pekka Wettenhovi/Keski-Suomen museo - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Kaunokinkatu 1 Tourulassa - vuodelta 1961 (kiitos - Kari Annala). Antti Bengtsin kuva Tourulan leikkivistä lapsista vuodelta 1961 (kiitos - Risto Kuhno). Antti Bengtsin kuva Tourulan puutaloalueelta - vuodelta 1969 (kiitos - Risto Kuhno). Tourula - etualalla Valmet Oy Tourulan tehdas (Vihijärvi/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Tourula - Kankaan paperitehdas 27.7.1953 (Salo/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Tämä mielenkiintoisen näköinen - riittävän iso menopeli odotteli ohjastajaansa Tourulan parkkipaikalla 5.8.2009 (S&J). Jyväskylä Bryggeri Ab:n historiikki sivuaa myös Tourulaa: Vuodet 1870-luvulla olivat Eberleinille kaikin puolin raskaat liiketoimintojen supistumisen ja epäonnistuneiden puukauppojen osalta. Tästä kaikesta oli seurauksena täydellinen konkurssi vuoden 1877 alussa ja sitä seurannut konkurssihuutokauppa saman vuoden heinäkuussa. Eberleinin suurimpia velkojia oli alussa Turkulainen kauppahuone Rettig & Kumpp. Oluttehdasta koskevassa ensimmäisessä huutokaupassa myytiin noin 1.500 litraa olutta sekä muuta tavaraa. Tilanne oli siis paha, mutta tästäkin huolimatta mestari Boesl valmisti myyntiin tehtaan ensimmäiset virvoitusjuomat. Joka tapauksessa kaikenlaisia omaisuuden huutokauppoja pidettiin tietysti jatkossa niin kauan kuin velkaa oli. Eberlein omisti oluttehtaan myös Tampereella (Mustalahden Oluttehdas), joten se asetettiin konkurssiin ja myyntiin samalla tavalla kuin Jyväskylänkin tehdas. Jyväskylän tehtaan osalta yksi mainittava huutokauppa käytiin vuonna 1879, jolloin Eberleinin aikanaan maahantuoma uusi ja käyttämätön panimolaitteisto myytiin. Panimolaitteet olivat käytännössä höyrykone ja höyrypannu sekä niihin kuuluvat välineet sekä käymisastioita ym. Nimittäin yksi Eberleinin velkojista oli (kauppias Mikko Parviaisen veli) liikemies Johan Parviainen, jonka kanssa sovittiin velka kuitatuksi näillä panimolaitteilla ja tavaroilla. Hetken päästä Parviainen asensi laitteet toimintaan omistamansa Tourulan viinatehtaan yhteyteen ja tästä sai alkunsa Tourula Ölbryggeri. Lopulta syyskuussa 1881 Jyväskylän Oluttehdas vaihtoi omistajaa, kun kauppias Julius Johnson osti sen 120.000 markalla. Eberlein jäi tämän jälkeen hetkeksi tehtaalle oluenpanijaksi. Samana vuonna Johnson rekisteröi tehtaan osakeyhtiöksi nimelle Jyväskylä Bryggeri Aktiebolag. Johan Parviainen * 1834-1900). Johan Parviainen (12. maaliskuuta 1834 Kiihtelysvaara – 8. tammikuuta 1900) oli suomalainen Jyväskylässä vaikuttanut kauppias ja teollisuusmies. Pohjois-Karjalasta kotoisin ollut Parviainen asettui Jyväskylään 1849 ensin serkkunsa Mikko Parviaisen palvelukseen ja vuodesta 1856 lähtien itsenäiseksi kauppiaaksi. Parviainen harjoitti tukku- ja vähittäiskauppaa, perusti Jyväskylään viinanpolttimon, oluttehtaan ja vuonna 1874 sahalaitoksen Jyväsjärven länsipäähän Korkeakoskelle. Hän perusti myös laivaveistämön ja harjoitti laivaliikennettä Päijänteellä. Parviainen osti myös yrityksiä kuten vuonna 1887 Tourulan nahkatehtaan ja Karstulassa sijainneen Kimingin rautaruukin. Vuonna 1884 Parviainen sai ensimmäisenä keskisuomalaisena kauppaneuvoksen arvonimen. Vuonna 1897 Parviainen hankki omistukseensa Säynätsalon saaren ja siirsi Korkeakosken sahalaitoksen sinne vuonna 1900. Hän luopui myös vähittäiskaupasta ja keskittyi puutavarateollisuuteen. Johan Parviainen harjoitti myös maanviljelyä vuonna 1885 ostamallaan Sulkulan tilalla Jyväsjärven rannalla. Tilalla asui ja sitä hoiti hänen tyttärensä Hanna Parviainen, joka raivautti lisää peltoa, harjoitti karjan- ja hevostenjalostusta, perusti tilalle turvepehkutehtaan ja kunnosti myös tuottavaan kuntoon Karhujärven, Pitkälahden ja Vähälahden rappiotilat. Johan Parviaisen kuoltua Säynätsalon tehtaiden johtajana toimi hänen poikansa Hugo Parviainen (1872-1920) jonka johdolla yritys muutettiin osakeyhtiöksi (1907) ja sen nimeksi tuli Joh. Parviainen Osakeyhtiö. Hugo Parviainen perusti Säynätsaloon myös vaneritehtaan 1914. Vuonna 1919 Säynätsalon tehdaslaitokset yhdistettiin Joh. Parviaisen Tehtaat Osakeyhtiö nimiseksi yhtiöksi. Hugo Parviaisen kuoltua espanjantautiin 1920 tehtaan johtoon siirtyi hänen veljensä Walter Parviainen (1869-1925) ja tämän kuoltua heidän sisarensa Hanna Parviainen joka johti tehtaita 1925-1936. Tehtaiden 1920-luvulla alkaneet taloudelliset vaikeudet joita 1930-luvun lamakausi vielä pahensi pakottivat Hanna Parviaisen myymään yhtiön pankeille 1936. Yhtiö jatkoi toimintaansa vuoteen 1946 saakka jolloin se siirtyi Enso-Gutzeit Oy:n omistukseen. Tänä aikana Säynätsaloon perustettiin vielä kuitulevytehdas joka aloitti toimintansa 1947.

G) Laajavuoren alue: Laajavuoren hyppyrimäki kuvattuna 30.6.1965 (Litmanen/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Olin itse aika pieni ja nuori, kun tuo Laajavuoren hyppyrimäki valmistui, mutta muistan sen ympärillä käydyn keskustelun sen tarpeellisuudesta. Kyseltiin, kuinka moni keskisuomalainen yleensä edes uskaltaa siitä laskea. Löytyihän sitten aikanaan ainakin Matti Nykänen. Kävin isäni ja setäni kanssa katsomassa mäkeä aikalailla tuon kuvan ottamisen aikoihin, nipin napin pääsin kiipeämällä ylös alastulorinteen.