Jyväskylän sataman puolelta rataa: A) Erkki Ahlroosin ajoitukseltaan tuntematon valokuva Jyväskylän satamasta: Vasemmalla ilmeisesti se nykyinen satamakahvio? Erkki Ahlroosin kuva (1971-72) - rantaviiva siirtynyt sitten kuvan ottamisen? Erkki Ahlroosin kuva - satamassa edelleen. Hieno ajankuva kerrassaan. Vesi järvessä oli tuohon aikaan ilmeisen pilaantunutta. Erkki Ahlroosin kuva (1971-72?) - tasoristeys ja sen valvojan mökki rautatieaseman lähellä. Huomaa puomit.

Jyväskylän näkymiä eri puolilta - eri aikakausilta: B) Erkki Ahlroosin ajoitukseltaan tuntematon upea valokuva Jyväskylän talvisesta kaupunginosasta, jota en tunnista. Erkki Ahlroos kuvassa mukana - vuodelta 1961 - Hippoksen laajaa aukeata kenttää kura-aikaan ja taustalla Rautpohjan taloja. Jäähalli nykyisin ilmeisesti aika lähellä?

Kauppaneuvos Julius Johnson ja Kuokkalan kartano: C) (Janhila-Jäppinen 1999 ~ 'Kuokkalan kartanon albumi'): Kuvassa näkymä Kauppakadulta Seminaarin suuntaan 1890-luvun lopulla. Oikealla Julius Johnsonin vuonna 1888 ostama kaksikerroksinen kivitalo. Tämän arvokkaalla paikalla kirkkotorin reunassa sijainneen kaupungin ensimmäisen kivitalon oli rakennuttanut kauppias Thomas Häggman vuonna 1865. Jyväskylä oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa 3000 asukkaan vireä pikkukaupunki. Ensimmäiset suomenkieliset lyseo, opettajaseminaari ja tuyttökoulu oppilaineen ja opettajineen antoivat kaupungille erityisen kultturellisen ilmapiirin. Näkyvin osoitus tästä oli kolmen vuoden välein pidetyt valtakunnalliset laulujuhlat. Edellämainitun kauppaneuvos Johnsonin perhepotretti toukokuulta 1892. Istumassa vasemmalta kauppaneuvoksetar Hilda Johnson (os. Ollonqvist), Johnson itse, heidän tyttärensä Sigrid sylissään vanhin lapsensa Julia, edessä istuu Julius Johnsonin sisarentytär Elsa Rodas. Takarivissä vasemmalla Johnsonin nuorena kuollut poika Allan vaimonsa Fannyn kanssa sekä Sigridin aviomies Otto R. Säthren sylissään vuoden vanha Karen. Kuva kirjasta 'Kuokkalan kartanon albumi'. Kuokkalan saha järveltä kuvattuna noin vuonna 1905. Vasemmalla muonamiesten rakennus ja sen vieressä kaksikerroksinen valkoiseksi rapattu sahan konttorirakennus. Niiden välissä taustalla on Kuokkalan talon suuri tiilinavetta. Vastavalmistunut Kuokkalan kartano näkyy korkealla rantatöyräällä keskellä kuvaa (valkoisena). Kartanon oikealla puolella sijaitsevat sahan tuotantorakennukset. Kuvat ja tiedot edellämainitusta 'Kuokkala'-albumista. Kuokkalan tila oli muodostettu perintötilaksi jo v.1763. Nykyisen kivirakennuksen paikalla sijaitsi Joonas Ylistön omistama, vinkkelinmuotoinen hirsinen maatilan päärakennus. Saha toimi paikalla (Harakkalahdessa) vuodet 1875-1914. Julius Johnson oli vuokrannut alueen Ylistöltä sahan käyttöön jo v.1874 ja muutti alueelle asumaan vasta pari vuotta leskeksi jäämisensä jälkeen kartanorakennuksen valmistuttua v.1904. Sahan ja maat Johnson oli ostanut jo vuonna 1880. Tämä 14-metrinen 'Toimi'-laiva kuului Julius Johnsonin omistukseen. Sahan ja kartanon laiturista Johnson suoritti perheineen risteilyjä, muuten laiva nähtiin Jyväskylän ja Vaajakosken (silloinen Haapakoski) välisessä matkustajaliikenteessä. Johnson myi laivansa v.1917 SOK:lle. Laiva on sittemmin entisöity alkuperäiseen asuunsa ja täyttänyt yli 100 vuotta - 'Toimi' höyryää nykyisin Saimaalla. Sahan lopetettua toimintansa vuonna 1914 Kuokkalasta tuli maanviljelystila yli 30 vuodeksi maanviljelystila. Tässä talvisessa kuvassa oikealla kaksikerroksinen palvelus- ja työväenasunto, jossa oli myös leivintupa ja sauna. Kuokkalan kartanon osti v.1946 Jyväskylän maalaiskunta ja paikalle perustettiin synnytyslaitos - kuva on 1950-luvun alusta, jolloin ikkunoista saattoi kiiriä ulos vastasyntyneiden paaperoiden uteliasta itkua. Synnytyslaitos lakkautettiin 31.10.1967 ja Jyväskylän yliopisto vuokrasi paikan sen jälkeen ja v.1972 yliopisto perusti paikalle hydrobiologisen tutkimuslaitoksensa pysyen paikalla vuoteen 1982 asti. Sen jälkeen kartano pikkuremontein seisoi lähinnä tyhjillään ollen välillä Jyväskylän puistotoimen käytössä vuoteen 1994 asti. Tämän jälkeen Kuokkalan kartanoon tehtiin erilaisia majoitus- ja ravintolasunnitelmia sekä myös Päijänteen veneilijöiden purjehduspaviljonkia paikalle kaavailtiin. Rakennusten ainoaksi käytöksi jäi 'kellaribändien' harjoitustilat, kunnes jyväskyläläinen K.Sorjonen osti kartanon v.1998 ja alkoi kunnostaa sitä jälleen 'johnsonilaiseksi'.

Jyväskylän hautausmaan kertomaa: D) Tämän kuvaruudun kuvat ja tekstit ovat Maila Talvion toimittamasta kirjasta Jumalan puistot (WSOY, 1927): Runoilija Isa Asp: Isa Asp, pohjalainen runoilijaneito, syntyi kuohuvan ja kiihkeän Niskakosken äärellä Utajärven pitäjässä. Sittemmin lauloi Ämmänkosken vaahto kotoiset sävelet pikku Louisen sieluun. Koti, jossa hän kasvoi, oli köyhä, mutta siinä vallitsi tyytyväinen ja hurskas mieli. Jumalan sanaa viljeltiin ahkerasti tehtaan kirjurin kodissa, varsinkin sen jälkeen, kun tyttösen vanhemmat liittyivät herännäisiin. Vuonna 1864 Louise pantiin neiti Heikelin yksityiseen ruotsalaiseen tyttökouluun Raahessa. Kaukaa Pohjolan periltä tullut hento, tunteellinen tyttö herätti koulussa opettajan ja oppilaiden huomiota. Raahessa Louisen runoiluhalu varsinaisesti heräsi. Koulun ja toveriensa vaikutuksesta hän alkoi kirjoittaa runopalasiaan ruotsin kielellä. Ainoastaan kymmenen kuukautta hän sai käydä koulua, sillä varojen puute esti jatkamisen. Mutta runojaan hän yhä mielellään sepitteli. Yksityisesti opiskeli hän kotiseutunsa Utajärven pappilan tyttärien kera, kunnes 18-vuotiaana sai kutsun Jyväskylään seminaariin. Itse kertoo hän tiedonhalustaan seuraavasti: - 'Kuvittelin seminaarin semmoiseksi, josta sieluni saisi ammentaa tietoja ja taitoja sammumattomaan janoonsa, kuvailin sen paikaksi jossa ihmisen mieli tulisi ylennetyksi jokapäiväisen elämän mudasta.' Ja Isan, kuten häntä seminaarissa nimitettiin, toiveet toteutuivatkin. Se kansallis-isänmaallinen henki, joka seminaarissa kaikissa tilaisuuksissa puhkesi esiin, antoi Isalle hänen varsinaisen äidinkielensä, suomen, ikäänkuin uutena lahjana. Hänen huoneensa oli kuin runopaja, sillä aina kun oli jonkin toverin nimi- tai syntymäpäivä, tilattiin Isalta runo, joka sitten laulettiin päivänsankarille. Isan seminaariaika oli ilon ja toivon aikaa, mutta kauan se ei saanut katkua, sillä kalvava keuhkotauti teki työtään tytön rinnassa. Kirkkaana marraskuun aamuna 1872 katkesi tämä suloinen 'kanervankukka, joka kuului enemmän taivaaseen kuin maan päälle'. Toverien ja ystävien pystyttämä valkea marmoriristi Jyväskylän hautuumaalla osoittaa tämän ensimmäisen suomenkielisen naislyyrikon hautaa. (Wikipedia, 2010): Isa Asp (4. helmikuuta 1853 – 12. marraskuuta 1872), oikealta nimeltään Louise Asp, tunnetaan ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naislyyrikkona. Varhaisen kuolemansa vuoksi Asp ei ehtinyt julkaista yhtään omaa kokoelmaa, mutta myöhemmin hänen runonsa on nostettu vahvasti esiin. Aspin tunnetuin runo on ”Aallon kehtolaulu”. Isa Asp syntyi Utajärvellä perheensä esikoistyttönä. Hänen vanhempansa olivat ruukin kirjanpitäjä Jaakko Asp ja Beata Elisabet Asp (o.s. Puhakka). Perheeseen syntyi kaikkiaan yksitoista lasta, joista kaksi kuoli jo lapsuusiässä. Taloudellinen tila ei ollut kovin hyvä, sillä lasten suuri lukumäärä heikensi sitä. Isa Asp sai lapsuudenkodistaan kirjallisia vaikutteita, sillä hänen isänsä harrasti runoilua suomeksi: muutama hänen runonsa ilmestyi luultavasti myös Oulun Viikko-Sanomissa. Isa Aspin mummo Margareth Asp opetti tyttärentyttärensä lukemaan ruotsia. Koska tämä osoittautui hyväksi oppijaksi, mummo vei Isan kuusivuotiaana Raaheen pikkulasten kouluun. Aspin perhe muutti pian Suomussalmelle, josta perheen isä sai kirjurinviran. Suomussalmen luonto ja isän esimerkki innoittivat Isa Aspin harjoittelemaan runoilua. Thauvónin perhe kannusti Aspin perhettä laittamaan vanhimman tyttärensä Jyväskylän seminaariin opiskelemaan opettajaksi. Kirkkoherralta Isa Asp oppi suomen kielioppia ja tämän vaimolta käsityötaitoja. Hän sai myös osallistua ystävänsä kotiopettajattaren antamaan opetukseen. 16. elokuuta 1871 Asp suoritti seminaarin pääsytutkinnon ja menestyksekkäästi: hyväksymisjärjestyksessä hänen edelleen pääsi vain paljon enemmän opetusta saanut ja myöhemmin naisasianaisena tunnettu Lucina Hagman. Seminaari oli suomalaisuuden linnake, vaikka yleisenä puhekielenä olikin ruotsi. Seminaarissa Isa Asp ryhtyi kirjoittamaan runoja suomeksi ja muuttui muutenkin vahvasti suomenmieliseksi. Hän sai kirjoittaa lukuisia juhlarunoja erilaisiin tilaisuuksiin, ja niitä julkaistiin myös seminaarin Suomen saloilta -albumissa. Seminaarissa Isa Asp sai paljon uusia ystäviä. Läheisin ja kiihkein suhde hänellä oli Isostakyröstä kotoisin olevaan Lydia Lagukseen. Lagus oli usein Aspin runoudessa muusan roolissa, kuten Laguksen laulutaitoja ylistävässä runossa ”Laula, Lyydi!” Isa Aspin terveys ei ollut vankka, ja lukukauden päätyttyä hän oli huonossa kunnossa. Kotona sairastaessaan hän piti yhteyttä kaukana oleviin ystäviinsä ruotsinkielisten kirjeiden välityksellä. Sairaus ei kuitenkaan estänyt Aspia lähtemästä taas syksyllä 1872 seminaariin, jossa naisoppilaat innostuivat perustamaan lukuyhdistyksen ajankohtaisista asioista keskustelemista varten. Sen seurauksena syntyi ”Kutsu taistohon” -runo, jossa näkyy isänmaallisuuden jo ripaus naisasiaakin. Syyskuun puolivälissä Isa Asp sai verensyöksyn, joka pakotti hänet vuoteeseen ja pysymään poissa tunneilta. Hän sai asua erään opettajansa luona. Lepokaan ei auttanut, sillä 12. marraskuuta 1872 uusi verensyöksy aiheutti Isa Aspin kuoleman vain 19-vuotiaana. Hänen hautajaisensa pidettiin Jyväskylässä, eikä kukaan omaisista päässyt paikalle huonon kelin vuoksi. Oppilastoverit olivat kuitenkin saattamassa Isa Aspia hautaan. Haudalla jaettiin ohutta Muisteliaisia -nimistä runokirjasta, johon oli painettu viisi Aspin suomenkielistä runoa. Kirjaseen sisältyi hänen kuuluisin runonsa ”Aallon kehtolaulu”, jonka ensimmäinen säkeistö lienee tunnetuin: Nuku, nuku aaltonen, nuku jo! Tuolla laulaa humisten kuusisto! Kehtolaulusi se on – nuku aalto rauhaton, nuku jo! Vaikka Isa Asp ei elämänsä aikana julkaissut yhtään kokonaista kokoelmaa, hänen runoilijamaineensa vakiintui pian kuoleman jälkeen. J. H. Erkko omisti hänelle runon ”Neiti Iisa Asp'in haudalla”. ”Aallon kehtolaulu” otettiin mukaan vuonna 1884 julkaistiin Väinölä-runoantologiaan, jonka oli toimittanut Leimu eli Kustavi Grotenfelt. Flooran päivänä 2009 Aspin haudalta välillä kadonnut valkoinen marmoriristi istutettiin takaisin paikalleen Jyväskylän yliopiston museon ja ylioppilaskunnan järjestämässä tilaisuudessa. Runoilija Juhani Siljo: - 'On kunniallisempaa, että mies kasvaa kuolemansa jälkeen, kuin että hän etukäteen elää sen suuruutensa varoin, jota ei tule'. Juhani Siljon itseensä sovitettuna tämä hänen mietelauseensa merkitsee tavattoman paljon. Se merkitsee hänen väkevää pyrkimystään toteuttaa oma itsensä, olla kumartamatta tämän päivän epäjumalia, nousta kaiken uhalla nykyhetken yläpuolelle, kiinnittää alituisesti katseensa kaukaisiin päämääriin, joihin tunnon ehdoton pakko ajoi. Ja - Siljo, jos kuka, on kasvanut kuolemansa jälkeen. Hänen kaatumisensa oli vapaussodan suurimpia tappioita. Luonto luo harvoin ihmisiä, joissa niin suuret taiteelliset lahjat yhtyvät yhtä suureen eetilliseen vakavuuteen. Joskus sen kaltaista ihmistä nimitetään profeetaksi. Juhani Siljossa oli juuri sitä profeettaa, jota nuori polvi kaipaisi. Hänen tuotantonsa jäi verraten vähäiseksi: kolme runokokoelmaa, näytelmä, pari kolme kirjallisuushistoriallista luonnehtimisyritystä, mietelauseita, joitakin käännöksiä. Mutta kaikki tämä oli vain alkua, sillä Siljo kehittyi hitaasti. Hän sai taistella kehityksensä jokaisesta tuuman alasta. - 'Minä en ole mikään synnynnäinen runoilija', sanoo hän, 'en mikään runoilija luonnon armosta. Luonto ei ole armahtanut minua syntymässä, luonto ei ole lahjoittanut minulle muuta kuin - oman luontoni. Olen vain runoilija - luontoni pakosta. Mutta niinpä hänen runouttaan onkin kyllästänyt väkevä henki, joka estää sitä milloinkaan kuolemasta. Ja runojen mukana elää hänen kirkkaan persoonallisuutensa muisto. Juhani Siljo * 1888-1918. (Wikipedia, 2010): Juhani Alarik Siljo (alkuaan Sjögren, 3. toukokuuta 1888, Oulu – 6. toukokuuta 1918, Tampere) oli suomalainen kirjailija ja runoilija. Siljo kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1907 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Runoilijan työnsä ohessa Siljo toimi mm. Helsingin Sanomien avustajana, Jyväskylän tieteellisen kirjaston apulaisena 1915–1918 ja Valvoja-lehden toimitussihteerinä. Sisällisodassa valkoisten puolella taistellut kirjailija Juhani Siljo oli toinen sisällissodan vaatimista kirjailijauhreista. Punaisten puolella kaatui Maiju Lassila (Algoth Untola). Siljo kuoli sodassa saamiinsa vammoihin Tampereella sodan loppuvaiheessa.

Jyväskylän suojeluskunnan historiaa ja sotaan lähtö 1939: E) Jyväskylän kaupungin suojeluskunnan esikunta vuonna 1936. Istumassa vasemmalta kapteeni Tauno Siltanen, jääkärikapteeni U.Aittola, reservinkapteeni Vilho Oksanen ja reservinluutnantti Herbert Lindstedt. Seisomassa vasemmalta lukien vänrikki Manu Huttunen, jääkärikapteeni O.J.Somppi, suojeluskuntaupseeri E.Hirvensalo ja toim.johtaja Jussi Järvinen. Kuvan otti aikanaan Valokuvaamo Päijänne, Jyväskylä. Kuva julkaistu kirjassa 'Sillan Patteristo Taipaleen taistelussa 1939-40'. Liikekannallepano Jyväskylän kauppatorilla lokakuussa 1939. Alkuperäinen kuva on jaettu kahtia siten, että vasen puoli on ylempänä. Kuvateksti on siis yhteinen (kirjasta 'Sillan PatteristoTaipaleen taisteluissa 1939-40'): Kauppatorille on pysäköitynä kymmenittäin henkilöautoja, kuorma-autoja ja linja-autoja. Kuvan etualalla torin laidalla on ryhmä suojeluskuntalaisia. Oikealla torin laidalla on lihantarkastamorakennus, jonka oikealla puolella kulkee Väinönkatu. Kuvan keskellä torin laidalla on Jyväskylän kauppakoulu. Kuva ja teksti kirjasta 'Sillan patteristo Taipaleen taisteluissa 1939-40': Jyväskylän lyseo toimi Sillan patteriston perustamispaikkana lokakuussa 1939. Kuvassa lyseon pääty kauppatorille päin. Sotapalvelukseen pakko-otettujen hevosten sekä niiden rehujen vastaanottokeskus oli aidatulla pihalla. Näkymä liikakannallepanon hetkiltä. (Alikersantti Sauli Korhonen, muistelmakirjoitus liikekannallepanon päivältä - Jyväskylän lyseolla): Herätys oli kello 02:15. Parin päivän uurastus oli saattanut kaiken lähtövalmiiksi. Pimeyden lisäksi aamu oli kylmä. Hevoset valjastettiin ja arat, tällaiseen touhuun tottumattomat suomenhevoset hyppivät. Olivat ihmeissään mitä tapahtuu. Viimein käskyt kajahtelivat ja kolonnat sekä tykit nytkähtivät liikkeelle. Hevoset olivat edelleen peloissaan eivätkä tahtoneet vetää tykkejä, erään eteen valjastetut pillastuivat. Ajaja ei niitä kyennyt hillitsemään ja tykki tönäisi lyseon betonipylvästä , joka meni poikki kuin tikku ja lensi portin kera hevoskadulle. Lähellä olleet hevoset säikähtivät ja vetivät ammuskuorman kumoon kadulle. Panoslaatikot pomppivat pitkin katukivetystä. Arvaa, että pimeässä aamuyössä kuului kiroilua ja huutoa. Jälkien siivoamiseen ja uudelleenkuormaamiseen kului oma aikansa. Lopulta rivistöt vyöryivät kohti rautatieasemaa ja lastausiltaa.

Jyväskylä urheilukaupunkina: F) Jyväskylä tunnettiin urheilupiireissä pitkään 'vain' pesäpallokaupunkina: Jyväskylän Palloilijat (JyP) perustettiin vuonna 1923. Ensimmäisinä toimintavuosina seuran ohjelmassa oli kansallispelimme pesäpallon lisäksi myös jalka- ja jääpallo. JyP:n alkuvuosien aikoihin Jyväskylässä oli kolme paikallista pesäpallojoukkuetta: Jyskyt, SLU ja JyP. Kuvassa Jyskyjen ja JyP:n pesäpallojoukkueet Puistokoulun kentällä v.1925. JyP:n pesäpalloyhdeksikkö kuvattuna vuonna 1925 Puistokoulun kentällä (sama peli kuin edellä) ~ (vasemmalta) Eero Soini, Aarre Koskinen, Antti Lahtinen, Aaro Häkkinen, Tauno Jäppinen, Mauno Huttunen, Ilmari Veijo ja Yrjö Tirronen. JyP:n pesäpallotoiminta lakkasi myöhemmin, kun seuran parhaimmat pelaajat hakeutuivat kilpailijaseura SLU:n riveihin. Jääpalloilua Jyväskylässä: JyP:n jääpalloilijat toivat seuralle ensimmäisen piirinmestaruuden vuonna 1938. Kuvassa mestarit Harjun kentällä, joka valmistui syksyllä 1926. Ennen sotia jääpallotoiminta oli Jyväskylässä virkeimmillään. Kuvassa JyP:n edustusjoukkue vuonna 1939: Takana vasemmalta Olli Fredriksson, Paavo Koivisto, Esko Laakso, Eero Koivisto, Väinö Länsisalmi, Risto Rimppi, Lundell ja Lagus. Edessä vasemmalta Pentti Sepänmaa, Matti Luostarinen ja Eino Jokinen. Nuo mestarimiehet mainioissa päähineissään. Jääkiekkoilua Jyväskylässä: Ensimmäinen laidoilla varustettu jääkiekkokenttä Jyväskylään rakennettiin Harjulle vuonna 1947 talkoovoimin. Heti alusta alkaen kenttä oli ahkerassa käytössä, pelaajat itse vastasivat kolauksista ja jäädyttämisistä. JyP-pelaajille käytiin jääkiekkomailat ostamassa Tampereelta. Harjun luistinradan ohi kävelleitä ihmetytti ensimmäiset näköhavainnot jääkiekosta ~ Nyt ne pelaa jääpalloa pitkillä mailoilla. Poikien peli-into oli alkuvaiheissa niin suuri, että talven päivien lyhyinä valoisina aikoina ei ehditty edes kotiin syömään, joten äidit toivat eväät Harjulle. Ensimmäisen Harjun jääkiekkokentän koko oli 24x54 metriä, laitojen korkeus oli 45cm. Ensimmäinen virallinen jääkiekko-ottelu Jyväskylässä pelattiin 1.2.1948, kun JyP sai vastaansa Kuopion Erä-Veikot. JyP hävisi vain 2-3. JyP:n paidoissa nähtiin tuossa historiallisessa ottelussa maalivahtina Murtoniemi ja kenttäpelaajina Nyström, Jokinen, Mänttäri, Ruuskanen, Karhusaaret, Martikainen, Niinisalon veljekset ja Pentti Bark. Jyväskylän jääkiekkohistorian ensimmäisen maalin teki tuossa ottelussa 'Teuska' Niinisalo. Kuvassa JyP:n ensimmäinen jääkiekon edustusjoukue vuonna 1948. Pelaajat olivat joutuneet lainaamaan pelipaidat jääpalloilijoilta. Takana vasemmalta Pentti Karhusaari, 'Mosse' Mänttäri, Olli Martikainen, Teuvo Niinisalo, Pentti Barck, Kalevi Heikkilä ja Sakari Niinisalo. Edessä vasemmalta Matti Jokinen, maalivahti Lasse Murtoniemi ja 'Jammu' Nyström. Koripalloilua Jyväskylässä: JyP:n koripallojoukkue nousi SM-sarjaan v.1949 kuvassa olevalla miehistöllä. Jaakko Lovén edessä oikealla toimi myöhemmin Jyväskylän kaupunginjohtajanakin. JyP pelasi SM-sarjan koripallo-ottelunsa v.1950 Seminaarimäen Ryhtilässä, joka tuli tutuksi myös tämän kirjoittajalle vuosien 1976-77 aikoina, jolloin opiskelukuvioihini kuului muutamien ala-asteen liikuntatuntien pitäminen juuri samaisessa historiallisessa 'Ryhtilässä'. Niihin omiin muistoihini verraten tuntuu uskomattomalta, että samoissa ahtaissa tiloissa oli neljännesvuosisata aikaisemmin pystytty pelaamaan SM-sarjatason koripalloa.

G) Tourulan kaupunginosa: Tourujoki virtaa Tourulan kaupunginosan läpi - kuvattu 5.8.2009 (S&J). Kuvan Tourujoki liittyi tämän kirjoittajan isän lapsuusmaisemiin. Tourulan nahkatehdas joen yli nähtynä. Kuvattu ilmeisesti vuonna 1960 ennen tehtaan purkamista Kuva: Kauko Kippo, Keski-Suomen museon kuva-arkisto. Isäni 1980-luvulla muistinvaraisesti piirtämä muistelukuva Tourulasta - nahkatehdas pääosassa - lapsuusvuosiensa maisemasta. Suora veto myös silloiseen nykyhetkeen - kerrostalojen mahtiin. (Wikipedia, 2011): Tourula on Jyväskylän kaupunginosa. Se koostui aiemmin pienistä puutaloista, mutta niistä lähes kaikki purettiin 1980-luvun alussa. Niiden paikalle rakennetut uudet talot ovat pääasiassa korkeita punatiilisiä asuintaloja sekä kauppaliikkeiden rakennuksia. Kaupunginosassa sijaitsivat aiemmin muun muassa Kankaan paperitehdas, Valtion Kivääritehdas, joka tunnettiin nimellä Tourulan tehdas, sekä Valtion Tykkitehdas, josta tuli myöhemmin Metson Rautpohjan tehdas. Tehdaskortteli on nykyään asuin- ja toimistotiloina. Kivääritehtaan vieressä sijaitsee viisi Museoviraston suojelemaa funkkistyylistä tehtaan työntekijöiden asuintaloa, jotka on kunnostettu vuokra-asunnoiksi. Jyväskylän ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1539 on mainittu 5 kantatilaa. Yksi näistä taloista oli nimeltään Taavettila. Tämä jaettiin vuonna 1560 kahden veljeksen kesken ja toinen puoli sai nimen Tourula. Siitä sai Tourula-nimi alkunsa. Tilan isäntänä vuoteen 1947 asti ollut Oskari Tourula myi valtiolle tilastaan tontin, johon rakennettiin Tourulan tehdas (Tourula Works), joka valmisti ennen sotaa ja sodan aikana kivääreitä. Tehdas muutti tuotantonsa sodan jälkeen traktoreiksi, haulikoiksi ja rynnäkkökivääreiksi. Tourulan erottaa kaupungin keskustasta Tourujoki, joka oli aiemmin Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan raja Tourulan kuuluessa Jyväskylän maalaiskuntaan. Kaksi idyllistä katukuvaa hiljentyvästä ja pian katoavasta Tourulan kaupunginosasta vuonna 1971. Ylempänä kesäistä Ailakinkatua ja alempana näkymä Kaunokinkadulta. Molemmat kuvat: Hannu-Pekka Wettenhovi/Keski-Suomen museo - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Kaunokinkatu 1 Tourulassa - vuodelta 1961 (kiitos - Kari Annala). Antti Bengtsin kuva Tourulan leikkivistä lapsista vuodelta 1961 (kiitos - Risto Kuhno). Antti Bengtsin kuva Tourulan puutaloalueelta - vuodelta 1969 (kiitos - Risto Kuhno). Tourula - etualalla Valmet Oy Tourulan tehdas (Vihijärvi/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Tourula - Kankaan paperitehdas 27.7.1953 (Salo/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Liike- ja asuinrakennus Vapaudenkadulla Tourulassa - vaurioitunut Talvisodan pommituksissa 31.12.1939. Tämä mielenkiintoisen näköinen - riittävän iso menopeli odotteli ohjastajaansa Tourulan parkkipaikalla 5.8.2009 (S&J). Tourujoen historiallisia rantoja - kevyen liikenteen väylä - taustalla kerrostalojen valtaama Tourula - 5.8.2009 (S&J). Tourukadun varrella asuinrakennus - 5.8.2009 (S&J). Tourujoen rannat ovat säästyneet kehittäjiltä - 5.8.2009 (S&J). Tourujoen kesäillan taikaa - 5.8.2009 (S&J). Jyväskylä Bryggeri Ab:n historiikki sivuaa myös Tourulaa: Vuodet 1870-luvulla olivat Eberleinille kaikin puolin raskaat liiketoimintojen supistumisen ja epäonnistuneiden puukauppojen osalta. Tästä kaikesta oli seurauksena täydellinen konkurssi vuoden 1877 alussa ja sitä seurannut konkurssihuutokauppa saman vuoden heinäkuussa. Eberleinin suurimpia velkojia oli alussa Turkulainen kauppahuone Rettig & Kumpp. Oluttehdasta koskevassa ensimmäisessä huutokaupassa myytiin noin 1.500 litraa olutta sekä muuta tavaraa. Tilanne oli siis paha, mutta tästäkin huolimatta mestari Boesl valmisti myyntiin tehtaan ensimmäiset virvoitusjuomat. Joka tapauksessa kaikenlaisia omaisuuden huutokauppoja pidettiin tietysti jatkossa niin kauan kuin velkaa oli. Eberlein omisti oluttehtaan myös Tampereella (Mustalahden Oluttehdas), joten se asetettiin konkurssiin ja myyntiin samalla tavalla kuin Jyväskylänkin tehdas. Jyväskylän tehtaan osalta yksi mainittava huutokauppa käytiin vuonna 1879, jolloin Eberleinin aikanaan maahantuoma uusi ja käyttämätön panimolaitteisto myytiin. Panimolaitteet olivat käytännössä höyrykone ja höyrypannu sekä niihin kuuluvat välineet sekä käymisastioita ym. Nimittäin yksi Eberleinin velkojista oli (kauppias Mikko Parviaisen veli) liikemies Johan Parviainen, jonka kanssa sovittiin velka kuitatuksi näillä panimolaitteilla ja tavaroilla. Hetken päästä Parviainen asensi laitteet toimintaan omistamansa Tourulan viinatehtaan yhteyteen ja tästä sai alkunsa Tourula Ölbryggeri. Lopulta syyskuussa 1881 Jyväskylän Oluttehdas vaihtoi omistajaa, kun kauppias Julius Johnson osti sen 120.000 markalla. Eberlein jäi tämän jälkeen hetkeksi tehtaalle oluenpanijaksi. Samana vuonna Johnson rekisteröi tehtaan osakeyhtiöksi nimelle Jyväskylä Bryggeri Aktiebolag. Johan Parviainen * 1834-1900). Johan Parviainen (12. maaliskuuta 1834 Kiihtelysvaara – 8. tammikuuta 1900) oli suomalainen Jyväskylässä vaikuttanut kauppias ja teollisuusmies. Pohjois-Karjalasta kotoisin ollut Parviainen asettui Jyväskylään 1849 ensin serkkunsa Mikko Parviaisen palvelukseen ja vuodesta 1856 lähtien itsenäiseksi kauppiaaksi. Parviainen harjoitti tukku- ja vähittäiskauppaa, perusti Jyväskylään viinanpolttimon, oluttehtaan ja vuonna 1874 sahalaitoksen Jyväsjärven länsipäähän Korkeakoskelle. Hän perusti myös laivaveistämön ja harjoitti laivaliikennettä Päijänteellä. Parviainen osti myös yrityksiä kuten vuonna 1887 Tourulan nahkatehtaan ja Karstulassa sijainneen Kimingin rautaruukin. Vuonna 1884 Parviainen sai ensimmäisenä keskisuomalaisena kauppaneuvoksen arvonimen. Vuonna 1897 Parviainen hankki omistukseensa Säynätsalon saaren ja siirsi Korkeakosken sahalaitoksen sinne vuonna 1900. Hän luopui myös vähittäiskaupasta ja keskittyi puutavarateollisuuteen. Johan Parviainen harjoitti myös maanviljelyä vuonna 1885 ostamallaan Sulkulan tilalla Jyväsjärven rannalla. Tilalla asui ja sitä hoiti hänen tyttärensä Hanna Parviainen, joka raivautti lisää peltoa, harjoitti karjan- ja hevostenjalostusta, perusti tilalle turvepehkutehtaan ja kunnosti myös tuottavaan kuntoon Karhujärven, Pitkälahden ja Vähälahden rappiotilat. Johan Parviaisen kuoltua Säynätsalon tehtaiden johtajana toimi hänen poikansa Hugo Parviainen (1872-1920) jonka johdolla yritys muutettiin osakeyhtiöksi (1907) ja sen nimeksi tuli Joh. Parviainen Osakeyhtiö. Hugo Parviainen perusti Säynätsaloon myös vaneritehtaan 1914. Vuonna 1919 Säynätsalon tehdaslaitokset yhdistettiin Joh. Parviaisen Tehtaat Osakeyhtiö nimiseksi yhtiöksi. Hugo Parviaisen kuoltua espanjantautiin 1920 tehtaan johtoon siirtyi hänen veljensä Walter Parviainen (1869-1925) ja tämän kuoltua heidän sisarensa Hanna Parviainen joka johti tehtaita 1925-1936. Tehtaiden 1920-luvulla alkaneet taloudelliset vaikeudet joita 1930-luvun lamakausi vielä pahensi pakottivat Hanna Parviaisen myymään yhtiön pankeille 1936. Yhtiö jatkoi toimintaansa vuoteen 1946 saakka jolloin se siirtyi Enso-Gutzeit Oy:n omistukseen. Tänä aikana Säynätsaloon perustettiin vielä kuitulevytehdas joka aloitti toimintansa 1947.

H) Laajavuoren alue: Laajavuoren hyppyrimäki kuvattuna 30.6.1965 (Litmanen/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014). Olin itse aika pieni ja nuori, kun tuo Laajavuoren hyppyrimäki valmistui, mutta muistan sen ympärillä käydyn keskustelun sen tarpeellisuudesta. Kyseltiin, kuinka moni keskisuomalainen yleensä edes uskaltaa siitä laskea. Löytyihän sitten aikanaan ainakin Matti Nykänen. Kävin isäni ja setäni kanssa katsomassa mäkeä aikalailla tuon kuvan ottamisen aikoihin, nipin napin pääsin kiipeämällä ylös alastulorinteen.

I) Vaajakoski (Jyväskylä): Savonmäentien varren liikerakennuksissa leijuu vielä mukava 60-lukulainen henki. Molemmat kuvattu 29.7.2009 (S&J). 'Foto-Antti' Savonmäentien varrella laskevan ilta-auringon valaistuksessa (kuva: 'S&J' ~ 29.7.2009). Savonmäentien länsipuolella sijaitsee 'Sokos-Market' - laskevan auringon valoleikkiä (kuva: 'S&J' ~ 29.7.2009). Savonmäentien ja Urheilutien risteys - taustalla Vaajakosken keskustalle oman mielenkiintoisen leimansa antava Kanavuori ('S&J' ~ 29.7.2009). Funktionalismia Vaajakosken ydinkeskustassa - 'Friends Pub' ja 'Ale Pub' - kuvattu 30.5.2010 (S&J). Vaajakosken Liikuntakeskus Urheilutien varrella: Vaajakosken kulttuuri- ja liikuntapaikkoja on keskitetty Urheilutien varren isompaan betonirakennuskompleksiin. Tässä kuvassa Urheilukadun ja Savonmäentien risteysaluetta, mihin betoniseinän rakenteet tuovat mielenkiintoista jykevyyttä (kuva: 'S&J' ~ 29.7.2009). Vaajakosken Liikuntapuiston Keskuskentän sisäänkäynti Urheilutieltä. Kentällä pelaa jalkapalloa 2. divisioonan tasolla 'FC Vaajakoski' ja myös paikkakunnan yleisurheilijat voivat kentällä rikkoa ennätyksiään (kuva: 'S&J' ~ 29.7.2009). Vaajakosken yläaste ja lukio: Vaajakosken yläasteen ja lukion rakennus sijaitsee aivan urheilukentän naapurissa (kuva: 'S&J' ~ 29.7.2009). Rakennusta riepotteli kuvaushetkellä vakava homeongelma. Homekoulun ongelma olikin niin vakava, että koko koulukompleksi purettiin maan tasalle - kuvattu 30.5.2010 (S&J). Homekoulun ongelman seuraava vaihe - kuvattu 16.7.2011 (S&J). Entisen tilalle valmistumassa ihka uusi rakennuskompleksi. Alkamassa 2. divisioonan ottelu FCV- SJK. Vaajakosken vanha teollisuusmiljöö (Naissaari): Vaajakosken kanavanäkymää - 3.5.2015 (S&J). Vaajakoski on ollut merkittävä teollisuuskeskus. Vaajakoski kasvoi pienestä maalaiskylästä sahateollisuuspaikkakunnaksi 1800-luvulla, jolloin T. & J. Salvesen oli paikkakunnan suuri työllistäjä. Vuonna 1916 SOK osti paikkakunnan sahat maa-alueineen ja laajensi toimintaa muille teollisuuden alueille. SOK:n Vaajakosken tehtaat työllistivät enimmillään noin 2 000 henkeä. Vaajakoskella on toiminut myös suuri tukinuittoreitti ja tukinerottelu. SOK luopui tehdastoiminnasta 1980-luvun alussa, minkä jälkeen tehdasrakennukset ovat olleet pienteollisuuden ja muiden yritysten käytössä. Vaajakosken teollisuusmiljöö vesistönäkymineen on rakennushistoriallisesti valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Vaajakoski sijaitsee Päijänteen pohjoisimpien lahtien rannoilla, Leppäveden länsirannalla ja Päijänteen ja Leppäveden yhdistävän Vaajavirran molemmin puolin. Vaajavirrassa on kaksi suurehkoa saarta, Naissaari ja Varassaari, sekä muutama pienempi. Naissaaren kohdalla joessa on kaksi koskea, länsipuolella Vaajakoski ja itäpuolella Naiskoski. Ylempänä virrassa ovat Haapakoski ja Ylinenkoski. Vaajakosken kanava, joka on osa Keiteleen kanavaa, kulkee Naissaaren ohi länsipuolelta. Vuonna 1819 Carl Christian Bröijer ja Bengt Stenius perustivat Vaajavirran rannalle sahan. Finland Wood -osakeyhtiö osti sahan 1871, ja 1886 T. & J. Salvesen perusti paikkakunnalle toisen sahan. Sahojen johdossa toimi patruuna James Salvesen yli 40 vuoden ajan. Vuonna 1916 SOK osti saha-alueen rakennuksineen ja koskiosuuksineen Salvesenilta ja lisäksi maa-aluetta yhteensä 692 hehtaaria. Pian SOK alkoi laajentaa toimintaansa muuhun teollisuuteen. Patruunan aiemmasta huolenpidosta huolimatta Haapakoski oli päässyt huonoon kuntoon. Salvesen oli keskittynyt Lauritsalan sahansa toimintaan, ja Haapakoski oli jäänyt heitteille. SOK alkoi rakentaa parempia asuintaloja huonokuntoisten mökkien tilalle. Asutus levisi Naissaaren tienoilta erityisesti Wessmanninmäelle päin, mutta myös Vaajavirran toiselle puolelle Hupeliin ja Kanavuoreen. Suurlakon aikana Haapakosken punakaarti oli aktiivinen, mutta kansalaissodan aikana Haapakoskella ei sodittu. Haapakosken nimi muutettiin SOK:n aloitteesta Vaajakoskeksi 1920. Tulevina vuosikymmeninä Vaajakosken asema tehdaspaikkakuntana vahvistui. Vaajakosken tehtaista kehittyi yksi maailman monipuolisimpia saman omistajan omistuksessa olevista teollisuuskeskuksista. Tukinuitto Vaajavirrassa loppui 1960-luvun alussa. 1970-luvun lopulla Vaajakosken tehtaiden toiminta oli laajimmillaan: paikkakunnalla toimi kymmenen eri tehdasta apulaitoksineen. Niiden työntekijämäärä oli silloin noin 2000 henkeä. Sitten SOK ajautui vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin ja alkoi sen vuoksi uudistaa toimintaansa ja luopui teollisuudesta 1980-luvun alussa. Myös Vaajakosken tehtaat lakkautettiin. Tehdasrakennukset ovat edelleen käytössä. Niissä on pääasiassa pienteollisuutta ja muita yrityksiä. Vaajakosken säilynyt vanha teollisuusmiljöö vesistönäkymineen on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (2015). Vanha voimala Vaajakosken kohinoissa - kuvat: 3.5.2015 (S&J). Vaajavirrassa on Naissaari, jonka vanha teollisuus- ja työläismiljöö 1800-luvun puutaloineen ja 1930-luvun funkkistaloineen on muutettu virkistyskäyttöön. Naissaaren itäpuolella olevassa Naiskoskessa on Vaajakosken vesivoimalaitos, saaren toisella puolella sijaitsevassa Vaajakoskessa käytöstä poistettu Vaajakosken vanha vesivoimalaitos, jossa järjestetään erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia. Naissaaren kupeessa on Vaajakosken kanava, joka on osa Keiteleen kanavaa. Naissaaren eteläpuolella sijaitsee Varassaari, jonka vanhoja arvokkaita rakennuksia on kunnostettu liike- ja asuinkäyttöön (2015). Mielenkiintoista funkkis-rakentamista Vaajakosken kanavan reunatörmällä - 3.5.2015 (S&J). Valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen alue. Arkkitehti Paavo Riihimäen suunnittelema funkistalo vuodelta 1934 (SOK). YouTube-video: "Funkistalo Jyväskylän Naissaaressa". Vaajakosken rautatieasema (Thure Hellström, 1918) - 3.5.2015 (S&J). Vaajakosken jatkosivullemme.

J) Korpilahti (liittyi 1.1.2009 osaksi Jyväskylän kaupunkia): Korpilahdella auringonlaskun aikaan - kuvattu kirkon kupeella 27.10.2010 (S&J). Korpilahdelta lähtee kaakkoon maisemiltaan erityisen mielenkiintoinen tie Päijänteen yli kohti Korospohjaa, Luhankaa ja Joutsaa. Päijänteen ylittävä silta - molemmat kuvattu 27.10.2010 (S&J). Samainen Korpilahden silta yli Päijänteen - kuvattu 16.7.2014 (S&J). Korpilahden sillan maisemissa - kaikki kuvattu 16.7.2014 (S&J). Korpilahden Osuuskauppa aloitti 1915 tässä yksikerroksisessa Kokkolan talossa v. 1915. Rakennusta korotettiin 1920-luvun alussa. Kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014) ~ Keski-Suomen museo. Oittilan ja Synsiän kyläteillä - Korpilahden kylä Päijänteen itäpuolella: Oittila-Synsiän idyllinen kylätie seurailee Päijänteen luonnonkauniita itäpuolen lahdenpoukamia - 3.5.2015 (S&J). Oittilan ja Synsiän kylien lähettyvillä Päijänteen laiskaa sunnuntaiaamun lainehtelua - 3.5.2015 (S&J). "Kuljen joka tien, joka jonnekin vie" - Korpilahden Oittila-Synsiän kylätiellä - molemmat 3.5.2015 (S&J). Korpilahden kirkko (1826) ja tapuli (1777): Korpilahden kirkko kuvattuna 27.10.2010 ('S&J'). Korpilahden kirkko (1826) ja tapuli (1777) - kuvattu 7.4.2012 ('S&J'). Lisää kuvia Korpilahdelta.

K) Säynätsalo (liitettiin Jyväskylään v. 1993): Tämän kirjoittaja Säynätsalon Louhunsalmen riippusillan maisemissa kesäkuun alussa v.1968 (kuva: P.Joutsi). Samainen Säynätsalon riippusilta kuvattuna kahdesti 44 vuotta myöhemmin - 7.4.2012 (S&J) - silta johtaa Säynätsalosta Muuratsaloon. (Wikipedia, 2012): Louhunsalmen riippusilta on Jyväskylässä, Säynätsalon kaupunginosassa sijaitseva riippusilta, joka yhdistää Säynätsalon saaren Lehtisaareen. Silta on teräsrakenteinen teräsbetonikannellinen riippusilta ja sen on suunnitellut Bruno Kivisalo. Silta valmistui vuonna 1957. Sillä on pituutta 178 metriä. Säynätsalon pengerteillä - Louhunsalmen riippusillan maisemissa - molemmat 7.4.2012 (S&J) Alvar Aallon suunnittelema Säynätsalon kunnantalo (1952): Säynätsalon kunnantalo (Alvar Aalto 1949-52) on yksi arkkitehti Alvar Aallon merkittävimmistä töistä, jolla on oma asemansa 1900-luvun arkkitehtuurin historiassa. Jo rakennusvaiheessa talo herätti huomiota ainutlaatuisuutensa vuoksi. Rakennuksen valmistumisen jälkeen Säynätsaloon on virrannut innokkaita vierailijoita kaikkialta maailmasta: opiskelijoita, arkkitehtiryhmiä ja yksittäisiä vierailijoita, nykyäännoin 3000-4000 vuosittain. On todettu, että Kunnantalo on tehnyt Säynätsalosta Suomen kansainvälisesti tunnetuimman saaren. Säynätsalon kunnantalo - Alvar Aalto (1952) - kuvattu 7.4.2012 (S&J). Säynätsalo 28.6.1929 (Gröhn/Keski-Suomen Ilmailumuseo) - kirjasta "Kaupunki siipien alla" (2014).

Vesanka * liittyi 1.1.2009 osaksi Jyväskylän kaupunkia: L) Vesangan vanhempi rautatieasema rakennettiin 1897. Kun rataa oikaistiin 1920-luvulla, asema jäi radasta sivuun, joten toinen asemarakennus rakennettiin v.1926. Kuvassa yksityiskäytössä jo vuosikymmenet ollut vanha asemarakennus Vanhan Asematien varrella. Kuvattu 1.12.2017 (S&J). Vesangan uudempi rautatieasema Olavi Huotarin kuvaamana (kiitos * käyttölupa 2015-12-M). Vesangan asema avattiin alunperin vuonna 1897 Haapamäen-Jyväskylän radan varteen. Kun rataa oikaistiin 1920-luvulla, asema jäi radasta sivuun, joten toinen asemarakennus rakennettiin v.1926 (Thure Hellström). Vanha asemarakennus jätettiin asuinrakennukseksi lähelle nykyistä valtatietä. Vesanka jäi miehittämättömäksi liikenne paikaksi v.1980, henkilöliikenne lopetettiin v.1984 ja liikennepaikka suljettiin seuraava vuonna. Vuonna 2005 Vesangasta muodostettiin taas oma liikennepaikkansa (linjavaihde). Vesanka on jäänyt tämän kirjoittajan mieleen 50-luvun lopun ja 60-luvun alun junamatkoilta Porista Jyväskylään ja takaisin - vinguin silloin itseni lähes aina mukaan äitini sukulaismatkoille. Vesanka kuului ennen Jyväskylän kaupunkiin liittämistä (1.1.2009) Jyväskylän maalaiskuntaan. Vesangan uudempi rautatieasema - käyttöön 1926 - pois rautatiekäytöstä 80-luvun puolivälissä * kuvattu 1.12.2017 (S&J). Vesankajärventien rautatiesillalla * 1920-luvun rataoikaisu * Möykynmäen tunneli: Näkymä Vesankajärventien sillalta itään Jyväskylän suuntaan - tunnelin avulla rataoikaisu tehty 1920-luvulla * 1.12.2017 (S&J). Lisää kuvia Vesangalta (lisäsivu).

Kuohu: M) Kuohun kunnostettu entinen rautatieasema - nykyisin yksityiskäytössä. Kuvattu 1.12.2017 (S&J). Markku Nummelin kuvasi Kuohun asemalla vuonna 1985 ~ kuva kirjasta Radan varrella, 2009. Kuohun asemarakennus Mika Vähä-Lassilan kuvaamana (kiitos * käyttölupa 2015-11-A). Lisää kuvia Kuohun liikennepaikalta (lisäsivu).

Jyväskylä-Pieksämäen radan siltapenger Ruohosaaren ja Leppälahden välillä: N) Jyväskylä-Pieksämäen radan siltapengerrys Ruokosaaren ja Leppälahden välillä: ~ kuvattu 3.5.2018 (S&J) Jyväskylän keskustan suuntaan länteen. Näkymä Ruokosaaren ja Leppälahden väliseltä pengertieltä pohjoiseen. Jyväskylän ja Pieksämäen välinen rautatie erottuu - kuvattu 3.5.2018 (S&J). Leppälahden asema: Jukka Martio kuvasi Leppälahden liikennepaikan kohdalla 29.06.1993: "Pikajuna ohittaa entistä Leppälahden liikennepaikkaa." Käyttölupa 2016-1-G, kiitos. Leppälahden nykyisin jo metsittyneen asemarakennuksen julkisivua * molemmat kuvattu 20.7.2019 (S&J). Leppälahden laiturivaihde sijoitettiin Leppäveden poikki kulkevan avattavan sillan ja pitkän ratapenkereen itäpäähän, josta rata työntyy suuren maaleikkauksen läpi kohti itää. Seutu ei ollut erityisen tiheään asutettua, eikä alueelle kulkenut edes tietä, vaan lähin maantie sijaitsi Metsolahdessa. Vesiliikenneyhteyksien kannalta paikka oli sen sijaan oivallinen, sillä satamapaikka sijaitsi asema-alueen vieressä. Laiturirakennus rakennettiin Thure Hellströmin piirustusten mukaan 1916. Rakennusta on laajennettu myöhemmin. Liikennepaikalta johdettiin satamarata Leppäveden rantaan. Leppälahti oli pitkään pelkkien rautatie- ja vesiyhteyksien varassa, sillä ensimmäinen maantie Toivakan suunnalta rakennettiin vasta 1950-luvulla. Maantieyhteydet paranivat huomattavasti 1960-luvun lopussa, kun radan suuntaisesti kulkeva Jyväskylän-Kuopion valtatie valmistui. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi 1971, tavaraliikenne lopetettiin 1981 ja henkilöliikenne 1984. Liikennepaikka lakkautettiin 1985. Sivuraiteet ja satamarata on purettu (Radan varrella-kirja, 2009). Jukka P.T. Ruuskanen kuvasi 8. 8.2013:"Leppälahden aseman pihapiirissäkin majaillaan aitojen takana. Onneksi rakennus kuitenkin näkyy radalle ja rantaan menevälle tielle, vaikka koittaakin piiloutua puiden sekaan." Käyttölupa 2016-1-H, kiitos. Leppälahden asemarakennus jäänyt luonnon huomaan * kuvattu 20.7.2019 (S&J). Lisää kuvia Leppälahden asemalta ja Leppäveden poikki kulkevalta pengerradalta,

Tikkakoski: Tikkakosken Ilmavoimamuseo (ent. Keski-Suomen ilmailumuseo): O) Tikkakosken ilmailumuseon edustalla ~ 20.7.2019 (S&J). Suomen Ilmavoimamuseo (ent. Keski-Suomen ilmailumuseo) on Jyväskylän lentoaseman lähistöllä Tikkakoskella Jyväskylässä sijaitseva ilmailuaiheinen museo. Valtaosa museon kokoelmissa olevista koneista on Suomen ilmavoimien käyttämiä sotilaslentokoneita. Museo on itsenäisen Suomen Ilmavoimamuseosäätiön ylläpitämä. Museon toiminta alkoi 1. kesäkuuta 1979 Luonetjärven lentokentän lentokonehalli 1:ssä. Nykyään museo sijaitsee Tikkakosken keskustassa entisessä teollisuushallissa. Vuosittaisia kävijöitä on noin 25 000. Museossa työskentelee yhdeksän henkilöä, joista osalla on museolentokoneiden entistämiseen erikoiskoulutus. Lyhenteellä IVM (aikaisemmin K-SIM) tunnettu museo on vakinaiselta henkilökunnaltaan ja julkaisutoiminnaltaan Suomen vahvin ilmailumuseo. Lentokoneiden lisäksi museon kokoelmiin kuuluu Messerschmitt Bf 109- ja Fouga CM.170 Magister -simulaattorit, asusteita ja siviili- ja sotilasilmailun viestivälineitä sekä useita piha-alueella olevia museotutkia. Viestialan kalusto on eriytetty kesäkuussa 2011 uudelleen avattuun osastoon, ns. Ilmavoimien Viestimuseoon. Ennen vuotta 2016 museon nimi oli Keski-Suomen ilmailumuseo (Wikipedia, 2019). Tikkakosken ilmailumuseon sisänäkymä ~ 20.7.2019 (S&J). Lisää kuvia Tikkakosken Ilmavoimamuseosta (lisäsivu).