HÄMEENLINNA (sivu 2/2):
(Svala & Joutsi * viimeisimmät lisäykset: 11.12.2025)

A) Lammi (Hämeenlinna):

Lammin harmaakivikirkko:

1.

Lammin kivikirkko kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

Lammin kirkko on Lammilla keskellä Kirkonkylää sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on omistettu Aleksandrian Pyhälle Katariinalle, ja nykytiedon mukaan se on rakennettu 1510-luvulla, vaikka sisäseinässä on 1920-luvulla kirjoitettu vuosiluku 1444. Lammin kirkko on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.
Kirkko ja viereinen kolminivelinen kellotapuli paloivat Suomen sisällissodan loppuvaiheissa 29. huhtikuuta 1918. Palossa tuhoutuivat muun muassa 1690-luvulla veistetty saarnastuoli, tapulin keskiaikainen kello sekä osa kirkon arkistosta. Pystyyn jäivät lähinnä vain keskiaikaiset päädyt ja seinät. Kirkko kuitenkin korjattiin ja otettiin uudelleen käyttöön juhannukseksena 1920.
Palon jälkeen kirkon uudelleenrakennuksen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström. Seinä- ja kattomaalaukset suunnitteli ja osittain myös maalasi taiteilija Bruno Tuukkanen. Krusifiksin, alttarin puiset koristeet, kolmiosaisen triptyykin, seitsenhaaraiset kynttilänjalat sekä saarnastuolin on veistänyt Ateneumin opettaja, itävaltalaissyntyinen Johan Friedl. Puiset alttari, alttarikaide, penkit ja virsitaulu on valmistettu lammilaisessa Nybergin puusepänverstaassa. Uusi tapuli rakennettiin kokonaan kivestä ja katto puupaanusta. Uudet kellot saatiin Viipurin Papulan kasarmin kirkosta.

Kaikki alla olevat kuvat Lammin kivikirkosta ja sen lähiympäristöstä ovat kuvatut 22.5.2010 (S&J):

2. 3.

4. 5.

6. 7.

8. 9.

10. 11.

12. 13.

14. 15.

16.

17.


Lammi liitettiin Hämeenlinnaan v.2009:

Lammin kivikirkko kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

Lammin kirkko on Lammilla keskellä Kirkonkylää sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on omistettu Aleksandrian Pyhälle Katariinalle, ja nykytiedon mukaan se on rakennettu 1510-luvulla, vaikka sisäseinässä on 1920-luvulla kirjoitettu vuosiluku 1444. Lammin kirkko on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.
Kirkko ja viereinen kolminivelinen kellotapuli paloivat Suomen sisällissodan loppuvaiheissa 29. huhtikuuta 1918. Palossa tuhoutuivat muun muassa 1690-luvulla veistetty saarnastuoli, tapulin keskiaikainen kello sekä osa kirkon arkistosta. Pystyyn jäivät lähinnä vain keskiaikaiset päädyt ja seinät. Kirkko kuitenkin korjattiin ja otettiin uudelleen käyttöön juhannukseksena 1920.
Palon jälkeen kirkon uudelleenrakennuksen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström. Seinä- ja kattomaalaukset suunnitteli ja osittain myös maalasi taiteilija Bruno Tuukkanen. Krusifiksin, alttarin puiset koristeet, kolmiosaisen triptyykin, seitsenhaaraiset kynttilänjalat sekä saarnastuolin on veistänyt Ateneumin opettaja, itävaltalaissyntyinen Johan Friedl. Puiset alttari, alttarikaide, penkit ja virsitaulu on valmistettu lammilaisessa Nybergin puusepänverstaassa. Uusi tapuli rakennettiin kokonaan kivestä ja katto puupaanusta. Uudet kellot saatiin Viipurin Papulan kasarmin kirkosta.

Lammin kivikirkko (yksityiskohta) kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

Lammi (ruots. Lampis) on entinen Suomen kunta ja nykyinen Hämeenlinnan kaupunginosa, joka sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa, Etelä-Suomen läänissä, suunnilleen Hämeenlinnan ja Lahden puolivälissä. Kunnassa asui ennen kunnan lakkauttamista 5 530 asukasta, ja sen pinta-ala oli 611,23 km2, josta 73,69 km² oli vesistöjä.Väestötiheys oli 10,29 asukasta/km2. Lammin naapurikunnat olivat Asikkala, Hauho, Hausjärvi, Hämeenkoski, Janakkala, Kärkölä, Luopioinen, Padasjoki ja Tuulos.


1.

Lammin harmaakivikirkko on omistettu Aleksandrian Pyhälle Katariinalle. Nykytiedon mukaan se on rakennettu 1510-luvulla. Kuvat #1-6 : kaikki kuvattu 3.7.2016 (S&J).

2.

3.

4.

5.

6.

Lammin häsyjoulu 1813: Kymmenen ihmistä kuoli kirkossa väen paetessa kirkosta pakokauhun vallassa. Joulukirkossa väki joutui paniikkiin, kun kynttilä putosi, vaikka ei varsinaista tulipaloa syttynytkään. Kirkko ja viereinen kolminivelinen kellotapuli paloivat Suomen sisällissodan loppuvaiheissa 29. huhtikuuta 1918. Palossa tuhoutuivat muun muassa 1690-luvulla veistetty saarnastuoli, tapulin keskiaikainen kello sekä osa kirkon arkistosta. Pystyyn jäivät lähinnä vain keskiaikaiset päädyt ja seinät. Kirkko kuitenkin korjattiin ja otettiin uudelleen käyttöön juhannuksena 1920.
Palon jälkeen kirkon uudelleenrakennuksen suunnitteli arkkitehti Usko Nyström. Seinä- ja kattomaalaukset suunnitteli ja osittain myös maalasi taiteilija Bruno Tuukkanen. Krusifiksin, alttarin puiset koristeet, kolmiosaisen triptyykin, seitsenhaaraiset kynttilänjalat sekä saarnastuolin on veistänyt Ateneumin opettaja, itävaltalaissyntyinen Johan Friedl. Puiset alttari, alttarikaide, penkit ja virsitaulu on valmistettu lammilaisessa Nybergin puusepänverstaassa. Uusi tapuli rakennettiin kokonaan kivestä ja katto puupaanusta. Uudet kellot saatiin Viipurin Papulan kasarmin kirkosta. Viimeisin, arkkitehti Virpi Tervosen suunnittelema korjaus valmistui vuonna 2002.
Kirkko edustaa myöhäiskeskiaikaista välitystyyliä. Ulkoa se on aidosti keskiaikainen ja sisältä 1920-luvun käsitysten mukainen. Ennen tulipaloa kirkossa oli puinen, koristeellinen tynnyriholvikatto ja sivuilla lehterit. Korjauksessa kirkkoon rakennettiin kaartuvat betoniholvit ja kirkkotila koristeltiin runsain maalauksin. Myös ulkopäätyjen tiilet on koristeltu monipuolisesti. Länsipäädyssä on suuri goottilainen pyöröikkuna ja seinään muurattuna kaksi myllynkiveä. Kirkko on puusisusteinen ja sen alttarikaappi on harvinainen moderni keskiaikainen puuveistos, joka aikoinaan lienee tarkoitettu Helsingin Johanneksenkirkkoon, mutta jonka Lammin seurakunta sai ostaa.
28-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas, ja ne on asennettu Lammin kirkkoon vuonna 1967 (Wikipedia, 2016).

Kristinusko on ollut tunnettua Lammilla todennäköisesti jo 1000-luvulla. Käsitys perustuu hautalöytöön Lammin Honkaliinin kalmistosta. Ensimmäiset tiedot Lammin kirkosta ovat 1420-luvulta ja Lammin hallintopitäjä mainitaan jo 1374. Molemmat tiedot perustuvat Lammin pitäjän historian mukaan Väinö Voionmaan tutkimuksiin. Todennäköistä on, että kirkkopitäjäkin olisi yhtä vanha kuin Lammi hallintopitäjänä. Lammin kirkkopitäjän alue oli rajoiltaan suurin piirtein sama kuin hallintopitäjänkin ja kirkkopitäjän rajat ovat keskiajalta lähtien säilyneet lähes ennallaan. Ainoa muutos on ollut se, että Koski HL (nyk. Hämeenkoski), joka keskiajalta asti oli kuulunut Lammin kirkkopitäjään kappeliseurakuntana, itsenäistyi vuonna 1870.
Hallinnollisesti Lammin seurakunta on kuulunut ainakin 1500-luvulta lähtien Hollolan rovastikuntaan. Vuosisatojen kuluessa Lammi on kuulunut neljään eri hiippakuntaan. Turun hiippakuntaan, Viipurin hiippakuntaan, Porvoon hiippakuntaan sekä vuodesta 1923 Tampereen hiippakuntaan.
Lammin pappila, Iso-Pappila (nyk. Helsingin Yliopiston Lammin biologinen asema) on historiatietojen mukaan aina ollut samalla paikalla. Pappilan ensimmäiset tunnetut rajat ovat vuodelta 1435 ja olivat samat vielä 1900-luvulla. Pappila on kuitenkin voinut olla olemassa jo 1300-luvulla, sillä Lammin keskiaikainen harmaakivikirkkokin on jo pitäjän kolmas kirkko.
Vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Lammin seurakunta omisti suuret metsä- ja peltoalat. Tilanne kuitenkin muuttui 1920-luvun jälkeen, jolloin seurakunnan maista luovutettiin suurin osa asutukseen. Ensin pari tilaa torppien lunastamista koskevan lain tultua voimaan v. 1927 ja sitten useita tiloja siirtoväen pika-asutuslain voimaan tulemisen myötä vuonna 1940.
Lammin kirkkoa edeltäneet kirkot ovat todennäköisesti olleet vaatimattomia puukirkkoja. Niiden tarkasta sijainnista ei ole varmuutta.
Lammin nykyinen kirkko on todennäköisesti rakennettu 1400- 1500 –lukujen taitteessa ja se on omistettu Aleksandrian Pyhälle Katariinalle. Vuoteen 2010 saakka Lammilla oli toinenkin kirkko, Mommilan kirkko, joka kuitenkin jouduttiin luovuttamaan Hausjärven seurakunnalle eteläistä Lammia koskevan osakuntaliitoksen myötä. Mommilan kirkko on vuonna 1905 valmistunut puinen alunperin Mommilan kartanon yhteyteen rakennettu kirkko.
Lammin kirkko restauroitiin vuonna 2002 ja Mommilan kirkko 1990 –luvulla, ulkomaalaus kesällä 2006 (Hämeenlinnan srk-nettisivut, 2016).

Lammin kivikirkon sisääntuloaulassa on lasivitriinissä kuvan pienoismalli kirkosta, jonka alkuperä jäi oikealla näkyvästä infolapusta lukematta (kuvattu 3.7.2016 * S&J). Tiedustelin myöhemmin pienoismallista Lammin seurakunnalta - sain vastauksen: "Pienoismalli on Kivennavan kirkosta. Lammilla on paljon sieltä kotoisin olevia - terv. Seija Suokunnas, srk-sihteeri". Kiitos hyvästä palvelusta.


Lammin keskustaajamasta:

Lammin keskustaajamaa kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

1.

2.

Autioitunut liike- ja asuinrakennus palanut aivan Lammin keskustassa Matkahuoltoa ja R-kioskia vastapäätä. Kuvattu 3.7.2016 (S&J).

Lammin keskustan palanut talo tässä kuvassa kolmesta talosta keskimmäinen (Ville Välimäki, 2013).

B) Hauho (Hämeenlinna):

Hauho liitettiin Hämeenlinnaan v.2009:

Hauhon kivikirkko kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

Hauhon Kirkko eli Pyhän Johanneksen kirkko on rakennettu harmaakivestä todennäköisesti 1500-luvun alussa. Suorakaiteen muotoiseen runkohuoneeseen liittyy tavanomaiseen tapaan eteläisellä sivustalla asehuone ja vastaavasti toisella sivustalla sakaristo. Nykyinen sakaristo on rakennettu tiilestä vanhan keskiaikaisen sakariston tilalle vuosina 1783–1784.
Runkohuoneen tiilisessä päätykolmiossa oleva ns. komerokoristelu viittaa vahvasti uusimaalaisiin ja satakuntalaisiin esikuviin. Melko kapea sisätila on jaettu kolmeen laivaan, joista keskimmäisessä on tähtiholvaus ja laitimmaisisa osin tähti- osin ristiholvaus. Kirkon alttaritaulun Jeesus Getsemanessa on maalannut Juho Forssell vuonna 1883.

Hauhon kivikirkko kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

Hauho on entinen Suomen kunta ja nykyinen Hämeenlinnan taajama, joka sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa, Etelä-Suomen läänissä. Hauho liittyi Hämeenlinnaan yhdessä Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kanssa vuonna 2009.
Hauholla asui ennen kunnan lakkauttamista 3 934 asukasta, ja sen pinta-ala oli 443,37 km2, josta 88,84 km² oli vesistöjä. Väestötiheys oli 11,1 asukasta/km2. Hauho on Suomen väestöllinen keskipiste.
Hauhon poikki kulkevat Tampereen ja Lahden välinen valtatie 12 sekä valtatie 10:n Hämeenlinnasta itään oleva osuus. Lisäksi Hauhon länsiosassa kulkee Hämeenlinnan ja Pälkäneen välinen kantatie 57. Hauhon naapurikunnat olivat Hattula, Hämeenlinna, Lammi, Luopioinen, Pälkäne ja Tuulos.


1.

Hauhon kivikirkko kuvattuna 22.5.2010 (S&J).

Hauhon Kirkko eli Pyhän Johanneksen kirkko on rakennettu harmaakivestä todennäköisesti 1500-luvun alussa. Suorakaiteen muotoiseen runkohuoneeseen liittyy tavanomaiseen tapaan eteläisellä sivustalla asehuone ja vastaavasti toisella sivustalla sakaristo. Nykyinen sakaristo on rakennettu tiilestä vanhan keskiaikaisen sakariston tilalle vuosina 1783–1784.
Runkohuoneen tiilisessä päätykolmiossa oleva ns. komerokoristelu viittaa vahvasti uusimaalaisiin ja satakuntalaisiin esikuviin. Melko kapea sisätila on jaettu kolmeen laivaan, joista keskimmäisessä on tähtiholvaus ja laitimmaisisa osin tähti- osin ristiholvaus. Kirkon alttaritaulun Jeesus Getsemanessa on maalannut Juho Forssell vuonna 1883.

Kaikki alla olevat kuvat Hauhon kivikirkosta ja sen lähiympäristöstä ovat kuvatut 22.5.2010 (S&J):

2. 3.

4.

5.

6. 7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.


Hauhon kirkon ympäristön vanhoja rakennuksia ja pihapiirejä:

1.

Hauhon kivikirkon lähiympäristön vanhaa asutusseutua - kaikki otokset tässä kuvaruudussa: 22.5.2010 (S&J).

2.

3.

4. 5.

6.

7. 8.

9. 10.

11. 12.

13.

14.

15. 16.

17.

Tämä näkymä oli (lähes täsmälleen samalla rajauksella) otettu mukaan Matti Kassilan elokuvaan Niskavuori (1984). Kohtauksessa oikealla näkyvässä talon seinässä oli Osuuskaupan mainosteksti. Apteekkari (Esko Roine) lähti autolla rovastin (Pentti Marttinen) kanssa Niskavuoreen, missä pidettiin koulun johtokunnan kokous, missä Aarne Niskavuoren (Esko Salminen) mustasukkaisuudessa riutuva vaimo järjesteli opettajatar Ilona Ahlgrenille (Satu Silvo) potkuja.

18. 19.

20. 21.

22. 23.

24. 25.

26. 27.

Iittala:

C) Iittalan vanhempi asema, joka rakennettiin aikanaan Knut Nylanderin piirustusten mukaan. Asemarakennus todettiin v. 1973 liian huonokuntoiseksi ja purettiin. Viereisestä tavaramakasiinista tehtiin yhdistetty rautatie- ja linja-autoasema. Makasiini paloi kivijalkaan tuhopoltossa vuonna 2003. Asema oli muutettu miehittämättömäksi jo 1990 ja tavaraliikenne lopetettiin 1991. Kaikki sivuraiteet purettiin ratapihalta 1997, mutta laiturit on modernisoitu (Radan varrella-kirja, 2009). Kuva Matti Parkkosen kokoelmista. Käyttölupa "2015-12-F", kiitos.

Mika Vähä-Lassilan piirrostutkielma Iittalan vanhasta asemarakennuksiesta - Käyttölupa "2015-11-A", kiitos.

Iittalan vanhempi asemarakennus (purettiin 1973) kuvattuna Kuurilan junaonnettomuudesta kertovassa uutisfilmissä 1957.


Otto Karikoski kuvasi Iittalan nykyisillä pelkillä asemalaitureilla heinäkuussa 2012 (lisenssi, OK ~ Wikipedia Creative Commons).

Kuurila:

C) Reino Kalliomäen kokoelmista: "Lokomo 96/29 ex Neumeyer Kuurilan metsäradalla. Rata ulottui noin 14 km länsilounaaseen Pirttikoskelle, missä on tänäkin päivänä lastauslaituri jäljellä. Uudessa kartassa ratapohjaa kulkevan tien nimi on "Vanha Sahantie". Lisäksi oli sivuraide kartanolle järven rantaan n. 2 km. Tämä veturi oli sittemmin Karkkilassa vaihtotöissä." Käyttölupa "2015-11-B", kiitos.

Reino Kalliomäen kokoelmista: "Niemen kartanon/Kuurilan metsäradan Neumeyer 36/24.Niemen kartano oli pinta-alaltaan 6243 h , josta Kuurilan säteri oli 668 h, viljeltyä 450 h. Kuva liittyy Lokomon kapearaiteiset - listaan. Kuva siis otettu 1924-29. V. Metsäradalla oli myös maatalousliikennettä sivutiloilta. Raideleveys 750 mm." Käyttölupa "2015-11-B", kiitos.

(Simo Virtanen, 2014): "Eri lähteiden mukaan metsäradan rakennutti Niemen ja Kuurilan kartanoiden isäntä Bertil Lönnholtz. Niemen kartanon isäntä on nykyisinkin Lönnholtz. Lönnholtzit olivat ostaneet kartanon Blåfieldin konkurssipesältä jo vuonna 1869. Lönnholtzit olivat maa- ja metsätalouden harjoittajia, eivät teollisuusmiehiä (Kuurilan sahaa lukuunottamatta)."


Kuurilan asemarakennus (purettiin 1976) kuvattuna kahdesti Kuurilan junaonnettomuudesta kertovassa uutisfilmissä 1957.

Kuurilan rautatieasema (lyh. Ku) oli rautatieasema Suomen rataverkolla Hämeenlinnan kaupungin Kuurilan kylässä. Asema sijaitsi rataosalla Riihimäki–Tampere noin ratakilometrillä km 135+800 Helsingin päärautatieasemalta. Kuurila oli Hämeenlinnan ja Tampereen välisen rataosan alkuperäisiä IV luokan asemia Parolan, Viialan ja Lempäälän asemien ohella. Nykyisin valtion rataverkolla on vuonna 1993 käyttöön otettu Kuurila-niminen raiteenvaihtopaikka, joka sijaitsee noin kaksi kilometriä alkuperäisestä rautatieasemasta pohjoiseen Valkeakosken kunnan alueella.
Kuurilan junaturma tapahtui Kuurilan ja Iittalan rautatieasemien välisellä, tuolloin vielä yksiraiteisella rataosuudella 15. maaliskuuta 1957.
Toijalan ja Iittalan asemien välillä sijainnut Kuurilan alkuperäinen rautatieasema toimi junakohtauspaikkana, kun rataosuus Riihimäki–Tampere oli vielä yksiraiteinen. Vuonna 1876 valmistuneen asemarakennuksen oli suunnitellut arkkitehti Knut Nylander. Kuurila alennettiin laiturivaiheeksi vuonna 1963 ja miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1968. Henkilöliikenne Kuurilassa lopetettiin vuonna 1980. Kun asematoiminnot Kuurilassa loppuivat maaliskuussa 1984, huonokuntoinen asemarakennus purettiin.
Kuurilan vanhalta asemalta lähti aikoinaan myös kapearaiteinen Kuurilan metsärata.
Riihimäki–Tampere -rataosan kaksiraiteistamisen myötä vanha Kuurilan liikennepaikka säilyi aina kauko-ohjauksen käyttöönottoon saakka, jonka jälkeen se lakkautettiin. Samanniminen uusi liikennepaikka perustettiin muutaman kilometrin alkuperäisen aseman pohjoispuolelle. Uusi, edelleen käytössä oleva Kuurilan liikennepaikka on raiteenvaihtopaikka, jossa ei ole henkilö- eikä tavaraliikenteen palveluja (Wikipedia, 2016).


Kuurilan junaturma tapahtui 15. maaliskuuta 1957 Kalvolassa Kanta-Hämeen seudulla. Onnettomuudessa sai surmansa 26 henkeä ja noin 19 loukkaantui. Onnettomuus on edelleen Suomen rauhanajan pahin junaturma. Talvisodan aikana 12. maaliskuuta 1940 tapahtunut Turengin junaturma on maan eniten uhreja vaatinut rautatieliikenteen onnettomuus.
Onnettomuus tapahtui aamulla kello 9.45 noin kaksi kilometriä etelään Kuurilan rautatieasemalta metsäisessä kaarteessa. Pohjoiseen matkalla ollut moottoripikajuna 41 ja etelään matkalla ollut Hr1-sarjan höyryveturin vetämä yöpikajuna 64 törmäsivät toisiinsa. Onnettomuudessa moottorijunan vetovaunu Dm4 nro 1607 tuhoutui täysin ja yöpikajunan veturi Ukko-Pekka Hr1 nro 1005 kaatui. Useita puu- ja metallirakenteisia vaunuja tuhoutui lähes täysin. Lähes kaikki kuolonuhrit olivat junien ensimmäisissä vaunuissa.
Törmäys oli erittäin raju. Kevytrakenteinen moottorijunan vetovaunu tuhoutui täysin, kun satatonninen Ukko-Pekka jyräsi sen kirjaimellisesti keskeltä halki. Lisäksi moottorijunan ensimmäinen vaunu tuhoutui täysin. Yöpikajunan ensimmäinen vaunu, puurakenteinen makuuvaunu, kiilautui höyryveturin ja sen hiilivaunun alle ja murskaantui täydellisesti.
Junat törmäsivät kaarteessa, jossa näkyvyys oli metsikön vuoksi huono. Tämän vuoksi veturinkuljettajien suorittamista hätäjarrutuksista ei ollut apua, vaan junat törmäsivät toisiinsa yhteenlasketulla nopeudella 160–170 km/h.
Onnettomuuden syy oli katkos liikenteenohjauksen tiedonkulussa. Noin 90 minuuttia aikataulustaan jäljessä olevalle yöpikajunalle 64 oli annettu määräys kohdata moottorijuna 41 Kuurilan eteläpuolella Iittalan asemalla, mutta kohtaus olikin viime hetkellä siirretty Kuurilaan. Tietokatkon vuoksi moottorijuna sai luvan lähteä Iittalasta kohti Kuurilaa, vaikka yöpikajuna oli myös saanut lähtöluvan Kuurilasta kohti Iittalaa. Junat kohtasivat yksiraiteisella ratalinjalla tuhoisin seurauksin.

Ukko-Pekka Hr1 1005 ~ Kuurilan onnettomuuden vahvempi osapuoli - kuva: Eino Nikkilä - 1957, Reino Kalliomäen kokoelmista (käyttölupa "2015-11-B", kiitos).

Onnettomuuden seurauksena langatonta viestintää asemien ja veturinkuljettajien välillä alettiin toden teolla kehittää. Myös rautateiden liikenteenohjauslaitteita alettiin voimakkaasti kehittää inhimillisten erehdysten estämiseksi. Rautateillä oli jo käytössä radiolaite, jolla ratapihan vaihtotyön valvoja saattoi olla yhteydessä vaihtoveturiin. Uusi linjaradiojärjestelmä perustui muutaman kymmenen kilometrein välein oleviin tukiasemiin. Järjestelmä tuli ensiksi käyttöön vuonna 1962 välillä Toijala–Haapamäki.
Onnettomuuden jälkeen yöpikajunan veturi Ukko-Pekka (Hr1) 1005 nostettiin kiskoille ja hinattiin Hämeenlinnaan. Myöhemmin veturi korjattiin, ja se palasi takaisin liikenteeseen. Huhtikuussa 2008 Ukko-Pekka oli Haapamäen höyryveturipuistossa. Puiston alkuaikana siitä käytettiin lyhyen aikaa nimikettä ”Tappajaveturi”, mutta mauttomana pidetty nimikilpi poistettiin jo ensimmäisenä kesänä.
Toimittaja Veikko Ennala kertoo artikkelissaan ”Vuorokausi veturimiehenä” Apu-lehdessä lyhyesti Kuurilan onnettomuuden moottorijunan kuljettajasta. Kirjoitus on lyhyt ylistyslaulu velvollisuudentunnolle, joka piti kuljettajan loppuun asti ohjaintensa ääressä yrittämässä estää onnettomuutta.

Onnettomuuteen Kuurilassa 1957 joutunut Dm4-vetovaunu kuvattuna kaksi vuotta aikaisemmin. Photo by Kalevi Lehtonen 1955 (not published until Commons in 2014). Dm4-dieselmoottorivaunu 1607 kuljettamassa VR:n virkamieskurssilaisia kevättalvella 1955 luultavasti Kangasalan aseman lähistöllä.

7½ minuutin uutisfilmi Kuurilan junaonnettomuudesta (1957 * Filmi Seppo).
.

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Hämeenlinnan sivullemme #1/2.

Suomen paikkakuntasivustomme etusivulle.