(Wikipedia, 2024): Ulvila (ruots. Ulvsby) on Satakunnan maakunnassa sijaitseva kaupunki. Ulvila sijaitsee Kokemäenjoen varrella, Porin naapurissa. Sen naapurikuntia ovat Porin lisäksi Harjavalta, Kokemäki, Nakkila ja Sastamala. Ulvilaan liitetyn Kullaan lisäksi entisiä naapurikuntia ovat Poriin liitetyt Porin maalaiskunta, Noormarkku ja Lavia sekä Sastamalaan liitetty Kiikoinen. Kaupungin keskusta koostuu kahdesta eri puolilla Kokemäenjokea sijaitsevasta taajamasta, Friitalasta ja Vanhastakylästä. Ulvilassa asuu 12 397 ihmistä .
Ulvilan kaupungin historia on pitkä: se perustettiin vuonna 1365, joten se on yksi Suomen kuudesta keskiaikaisesta kaupungista ja Suomen kolmantena perustettu kaupunki Turun ja Porvoon jälkeen. 1550-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi kauppapoliittisista syistä keskittää kaupan Suomessa kolmeen kaupunkiin; Turkuun, Viipuriin ja Helsinkiin. Vuonna 1550 Ulvilan kaupunkioikeudet lakkautettiin ja Ulvilan kaupungin porvarit määrättiin muuttamaan Helsinkiin. Ulvilan silloinen satama oli maankohoamisen vuoksi muuttunut laivoille kulkukelvottomaksi. Vuonna 1558 Juhana Herttua päätti että kaupunki siirretään noin seitsemän kilometriä jokisuulle päin, ja paikalle perustettiin Porin kaupunki.
442 vuotta myöhemmin, vuodesta 2000 lähtien Ulvilan kunta on taas käyttänyt itsestään nimitystä kaupunki. Nykyisen muotonsa Ulvilan kaupunki sai, kun Kullaan kunta liitettiin siihen vuonna 2005. Ulvilan kaupunginvaltuusto päätti 15. ja 29. joulukuuta 2008 kuntaliitoksesta Nakkilan, Harjavallan ja Kokemäen kanssa. Liitoksen (hankenimeltään Nauhakaupunki) piti tulla voimaan vuoden 2011 alussa. Vuoden 2009 alusta aloittanut uusi valtuusto päätti kuitenkin 2. maaliskuuta 2009 purkaa liitossopimuksen.

Ulvila sijaitsee Kokemäenjoen alajuoksulla joen molemmin puolin levittäytyvällä savitasangolla, entisellä suistomaalla. Lounaassa Ulvilan alue käsittää suurimman osan kuivatetusta Lattomerestä ja pohjoisessä Harjunpäänjoen ympäristön. Vanhankylän kohdalla Kokemäenjoki jakaantuu kahteen haaraan, joista vuolaampi Vanha- eli Pikkujoki virtaa itäistä ja leveämpi Isojoki läntistä uomaa. Haarat sulkevat sisäänsä noin kolme kilometriä pitkän Saaren, jonka maaperä on lähes yksinomaan hiekkaa. Kokemäenjoen vuosisatojen ajan mukanaan tuoman lietteen ansiosta Ulvilan alue soveltuu erityisen hyvin maanviljelyyn, ja pellot kattavat kaupungin alueesta varsin huomattavan osan (ennen Kullaan kuntaliitosta lähes kolmannes kaupungin maa-alasta). Vaikka meri on maankohoamisen myötä siirtynyt yli peninkulman päähän, Ulvilan muinaisesta sijainnista meren rannalla muistuttavat paikannimet Lattomeri, Suosmeri ja Sunniemi. Vanha rantaviiva on näkyvissä Haistilan entisen rautatieaseman kohdalla Kokemäenjoen pohjoispuolella olevan harjun rinteellä.

Kullaan kuntaliitoksen myötä Ulvilan alue laajeni huomattavasti sisämaahan päin. Muusta Ulvilasta poiketen suurin osa Kullaan alueesta on metsien peitossa, ja vallitsevana maalajina on moreeni. Kullaalla sijaitsevat myös Ulvilan ainoat järvet, joista suurin on Joutsijärvi. Pääosa Kullaan alueesta kuuluu Harjunpäänjoen valuma-alueeseen, mutta itäisimmän osan pikkujärvet ja lammet laskevat Rukajokea myöten Kokemäen Sääksjärveen. Pääosa viljellystä alueesta sijoittuu Kokemäen puolelta tulevaa harjujaksoa seuraten Levanpellosta Koskin kautta Palusjärvelle kulkevalle kapeahkolle kaistaleelle. Kullaan sijainnista vedenjakaja-alueella, maaperän heikosta vedenläpäisykyvystä ja maaston vähäisistä korkeuseroista johtuu, että suuri osa metsämaista on soistuneita.

(Wikipedia, 2024): Suomen sisällissotaan enemmistö ulvilalaisista osallistui punaisten puolella. Valkoisessa armeijassa taisteli noin 40 ja punaisella puolella 1 500–2 000 miestä. Vuoden 1916 vaaleissa sosiaalidemokraattinen puolue oli saanut ennätysmäisen 77 % kannatuksen. Suomen sotasurmat -projektin tietojen perusteella ulvilalaisia kuoli väkivaltaisesti sisällissodan yhteydessä 312 ja kullaalaisia 99. Näistä valtaosa oli punaisia ja heitä kuoli myös vankileireillä.
Sisällissodan jälkeen torpparit vapautettiin, jolloin syntyi noin 160 uutta tilaa. Elinkeinorakenteen muutos jatkui teollistumisen edetessä. Toisen maailmansodan aikana Toejoen, Koiviston, Ruosniemen ja Kartanon kylät luovutettiin Porin kaupungille, mikä vähensi ulvilalaisten teollisuustyöläisten määrää, mutta toi nämä taajaväkiset yhdyskunnat kaupungin kunnallistekniikan piiriin. Vasemmisto pysyi kuitenkin voimakkaana. Sosiaalidemokraatit ja kommunistien peitejärjestöt menestyivät kunnallisvaaleissa hyvin ja porvarillisella puolella maltilliset voimat saivat suurimman kannatuksen IKL:n jäädessä vähäiseksi tekijäksi. Ulvila on pysynyt vasemmistoenemmistöisenä kuntana nykypäiviin asti.

Toisen maailmansodan jälkeen Ulvilaan asutettiin noin 1 000 evakkoa pääasiassa Hiitolan pitäjästä. Karjalaiset kulttuurivaikutteet toivat Ulvilaan mm. virpomisperinteen ja karjalanpiirakat. Ulvilan väkiluku jatkoi nousuaan suurten ikäluokkien myötä ja 1960-luvulla kunta alkoi harrastaa aktiivista maapolitiikkaa. Keskimäärin kunta on myynyt viitisenkymmentä omakotitonttia vuodessa, mikä on synnyttänyt Krapiston, Mynsterin, Rantalan, Suurpään, Nummelan, Loukkuran, Nahkurin ja Mukulamäen pientaloalueet. Kerrostaloja on rakennettu Vanhaankylään ja Friitalaan.
Ulvilan yhteiskuntarakenne on muuttunut palveluvaltaiseksi. Friitalan nahkatehtaan toiminta on jo loppunut. Sitä ovat korvanneet huipputekniikkayritykset Cimcorp Oy, Neorem Magnets sekä aivan Porin ja Ulvilan rajalla, tosin Porin puolella sijaitsevat Luvata Pori Oy:n ja Cupori Oy:n (aikoinaan Outokumpu Oy:n) kuparinjalostustehtaat.
Kuntarakenteen muutos on vaikuttanut myös Ulvilaan. Aiemmin Ulvilasta eronnut Kullaa on palannut emopitäjänsä yhteyteen vuonna 2005. Samalla Kullaan seurakunnasta tuli jälleen Ulvilan kappeliseurakunta. Kaupungin nimen Ulvila otti itselleen jälleen vuoden 2000 alusta. Viime vuosina Ulvilan väestö on ollut lievässä laskussa.

(Wikipedia, 2024): Ulvilan kirkko (myös Pyhän Olavin kirkko) on Ulvilassa sijaitseva keskiaikainen kivikirkko, joka on rakennettu 1400–1500-lukujen vaihteessa. Se on yksi Suomen merkittävimmistä ja parhaiten alkuperäisessä asussaan säilyneistä keskiaikaisista harmaakivikirkoista, ja myös ainoa säilynyt merkki Ulvilan keskiaikaisesta kaupungista. Kirkon suojeluspyhimys on Pyhä Olavi.
Ulvilan kirkko sijaitsee Saarenluotoa Kokemäenjoesta erottavan Kirkkojuovan varrella Ulvilan Vanhakylässa parin kilometrin päässä kaupungin keskustaajamasta Friitalasta. Ennen nykyista kivikirkkoa samalla paikalla on sijainnut kaksi tai kolme puukirkkoa. Ulvilan kirkko on historiallisen Satakunnan vanhin keskiaikainen kivikirkko. Sisätilojen holvit pilastereineen muodostavat Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa ainutlaatuisen kokonaisuuden, ja myös ulkoseinien päätykoristelut olivat ensimmäiset Suomessa. Kirkon asehuoneessa on nähtävillä Suomen hienoimpiin kuuluvia 1600-luvun hautapaasia, jotka ovat aikoinaan olleet kirkkoon haudattujen merkkihenkilöiden haudoilla. Kirkon länsipuolella on 1750-luvulla rakennettu kellotapuli. Ulvilan kirkkoa ympäröivä hautausmaa on vihitty käyttöön vuonna 1347. Kirkko on restauroitu vuonna 1930 sekä kunnostettu 1970 ja 2004.
Kirkon itäpuolitse kulkeva yhdystie 2440 on osa historiallista Pohjanlahden rantatietä, ja keskiaikaisen Ulvilan kaupungin perustamisen myötä kirkosta tuli jo esihistoriallisella ajalla syntyneen Huovintien toinen päätepiste. Museovirasto on luokitellut kirkon ympäristöineen yhdeksi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Kirkon ensimmäiset tunnetut muutostyöt tehtiin 1630–1640-luvuilla, jolloin katolista sisustusta muutettiin luterilaiseksi. Vuonna 1667 alttari siirrettiin kirkkosalin keskeltä nykyiselle paikalleen itäseinustalle. Ennen siirtoa kuorin raja sijaitsi ensimmäisen pilasteriparin kohdalla. Kirkossa oli tuolloin myös kuorilehteri, jonka kautta pääsi ullakolle johtaviin muurinsisäisiin portaisiin. Portaikon oviaukko on edelleen runkohuoneen eteläseinässä noin neljän metrin korkeudella. Samana vuonna kirkon molempia päätyjä korotettiin ja sen eteläsivu rapattiin. Vuoden 1765 piispantarkastuksen jälkeen kirkko maalattiin sisältä, jolloin keskiaikaiset vihkiristit jäivät peittoon. Ne löydettiin jälleen vuonna 1970, jolloin uudemmat maalauskerrokset poistettiin seinästä.
1800-luvun aikana kuorin kulmien tukipilareja korotettiin ja niiden tiiliä vaihdettiin kestävimpiin harmaakiviin. Vuonna 1834 kuorin ja sakariston tiili- ja kivilattiat peitettiin irtolankuilla. Samalla lattiapinnasta poistettiin 1600-luvun hautakivet, jotka sijoitettiin pystyasentoon kuorin seinustalle. Vuonna 1912 sakaristoon valettiin sementtilattia, mutta nykyään sen päällä laudoitus. Kirkon nykyinen lattiataso on peräisin vuodelta 1970, jonka jälkeen lattialankkuja on uusittu vielä vuosina 2004–2005. Asehuoneen lattialankut vaihdettiin samassa yhteydessä sementtilaattoihin. Vuonna 1893 kirkkoon asennettiin kolme valurautauunia ja sakaristoon muurattiin tiilinen tulisija. 1930-luvulla ne korvattiin kaminoilla, kunnes vuonna 1970 siirryttiin keskuslämmitykseen. Kynttilävalaistuksen tilalle saatiin ensimmäiset sähkölamput 1930-luvulla ja äänentoistolaitteet asennettiin 1970.
Kirkko kärsi pitkään kosteusvaurioista. Sen ympärille oli vuosisatojen kuluessa muodostunut yli metrin korkuinen kulttuurimaakerros, minkä johdosta sade- ja sulamisvedet valuivat perustuksiin. Maakerrokset kaivettiin vuoden 1970 korjaustöiden yhteydessä alkuperäiseen tasoonsa ja samalla kirkon ympärille asennettiin salaojitus, joka uusittiin perusteellisesti vuosina 2004–2005. Samalla kirkon ulkopuolelle asennettiin rakennusta valaisevat kohdevalot.

Lokakuussa 2004 korjaustöiden yhteydessä kirkon pohjoisseinustalta löytyi maahan haudattuna keskiaikainen rahakätkö. Se sisälsi yhteensä 1474 hopearahaa, joista nuorimmat ovat 1390-luvulta. Rahat oli laitettu sian virtsarakosta ommeltuun pussiin, joka oli sijoitettu tinakannun sisälle. Kolikoita on nähtävillä kirkon asehuoneessa ja niitä on myös Satakunnan Museon sekä Kansallismuseon rahakammion kokoelmissa.

Kirkon keskiaikaisen kellotapulin olemassaolosta ei ole varmaa tietoa, mutta vuonna 1595 Mattias Benninck valoi Lyypekissä Ulvilaan tarkoitetun kirkonkellon, jonka lahjoittivat Akseli Kurki ja Gödick Fincke. Kello ei saapunut parille, vaan tanskalaisten ryöstettyä sen kello sijoitettiin tuolloin Tanska-Norjaan kuuluneen Knäredin kirkkoon nykyisessä Ruotsissa. Kellon kohtalo tuli julkisuuteen vuonna 1929, jolloin Ulvilan seurakunta pyysi tuloksetta sen palauttamista.
Ensimmäinen tunnettu kellotapuli rakennettiin vuonna 1665. 1750-luvun puolivälissä se oli jo niin huonossa kunnossa, että vuonna 1757 tilalle rakennettiin uusi lounaissuomalaista tyyppiä edustava kellotapuli. Sen suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi porilainen timpuri Jaakko Winberg. Kellotapulin alaosassa on kolme huonetta, joita käytettiin varastoina sekä ruumiiden säilytystilana. Keskimmäinen huone toimi myös kirkkoon johtavana porttina ja odotushuoneena. Tapulin pienen kellon on valanut Gerhard Horner Tukholmassa vuonna 1812. Suuri kello on valettu Mikael Rostedtin verstaassa Luvialla vuonna 1833. Kelloja soitettaessa ilmenneen heilumisen vuoksi tapulin alkuperäinen sipulikupoli vaihdettiin arkkitehti G. T. Chiewitzin suunnittelemaan terävähuippuiseen torniin vuonna 1862. Tapulia on korjattu 1940–1950-luvuilla.

Ulvilan kirkkoa ympäröivä hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1347. Se oli aluksi kooltaan vain noin 50×60 metriä, mutta hautausmaasta ei juurikaan tiedetä mitään ennen 1600-luvun puoliväliä. Esimerkiksi hautojen lukumäärää tai alueen tarkkaa sijaintia ei tunneta. Hautausmaan ympärillä olleesta aidasta ei myöskään ole tietoja ennen 1800-lukua. Nykyään kirkkomaalle haudataan ainoastaan vanhoihin sukuhautoihin. Seurakunnan pääasiallisena hautausmaana toimii 1888 käyttöön vihitty Ulvilan uusi hautausmaa.
Ulvilan kirkkomaalle on haudattu muun muassa professori Gustaf Renvall, ruukinpatruuna Jonas Beckman, lääninrovasti August Lilius ja laulaja Veikko Tuomi. Hautausmaalla ovat myös vuonna 1919 paljastettu Harjakankaan ja Pomarkun taisteluissa kaatuneiden sisällissodan valkoisten muistomerkki, sekä 1939–1945 sankarihauta, jonne on haudattu 101 vainajaa. Sankarihaudan muistomerkki on paljastettu 1949. Lisäksi hautausmaalla on Karjalaan jääneiden vainajien sekä muualle haudattujen muistomerkit.

Kirkon länsipuolella virtaa Kokemäenjoen vanha suuhaara Kirkkojuopa. Joen ja kirkon välisessä puistossa on keskiajalla perustetun Lutiskan tilan rakennuksia sekä 1990 paljastettu Aurora Karamzinin muistomerkki. Kirkon pohjoispuolella sijaitseva seurakuntakoti on rakennettu vuonna 1969. Sen kahdessa eri rakennuksessa on muun muassa seurakuntasali ja seurakunnan päiväkerhon tiloja.
Vielä 1900-luvun alussa Ulvilan kirkon vieressä oli kymmeniä rakennuksia, joista suurin osa purettiin uusjaon seurauksena 1960-luvulle mennessä. Lähimmät rakennukset sijaitsivat vain reilun 10 metrin päässä kirkosta ja niitä oli määrätty purettaviksi jo 1700–1800-luvuilla. Kirkon ympäristössä edelleen sijaitsevat kolme kantatilaa ovat Saarenluodolla sijaitseva Saari ja mantereen puolella maantien varressa sijaitsevat Isokartano ja Trumetari. Saaren kartano on Kirkkojuovan toisella puolella Saarenluodossa, jonne johtaa kirkon tuntumasta lähtevä silta. Saaren kaksikerroksinen päärakennus on vuodelta 1805. Kirkon eteläpuolella sijaitsevan Isokartanon kaksikerroksinen päärakennus on peräisin 1700-luvun loppupuolelta.
1600-luvulla Porin rykmentin torvensoittajina toimineista isännistään nimensä saaneen Trumetarin tilan empiretyylinen päärakennus on 1800-luvun puolivälistä. Kirkon pohjoispuolisista maataloista Santerin talo oli ratsutila ja nimismiehen virkatalo. Kappalaisen virkatalona toiminut Lutiskan tila on perustettu jo keskiajalla, ja sen pääkennus on sijainnut samalla paikalla vuodesta 1682 saakka. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1802. Lutiskan eteläpuolella oli Mynsterin sotilasvirkatalo.

Ulvilan vanha pappila Gammelgård sijaitsee noin puolitoista kilometriä kirkon eteläpuolella Liikistön muinaismuistoalueen lähistöllä. Pappila on sijainnut samalla paikalla jo keskiajalta lähtien. Sen uusrenessanssityylinen päärakennus on vuodelta 1894. Nykyään pappila toimii vuokrattavana kokous- ja juhlatilana. Ulvilan keskiaikaisen kaupungin paikka on Isokartanon eteläpuolella sijaitsevilla pelloilla Kokemäenjoen Kirkkojuovan varrella.

Ulvilan kirkko ja kirkkojuopa kuvattuna Saarenluodosta vuonna 1935. Nykyisen kirkkopuiston paikalla on vielä rakennuksia. Henrik Seppänen - (Wikipedia/finna.fi/ CC BY-SA 4.0 /musketti * satmuseo). M26:78890). Ulvilan kirkko, jonka edessä puurakennuksia ja Kokemäenjoen sivuhaara Kirkkojuopa, jonka yli menee Saarentien silta.

Porin lyseon oppilaina teimme joskus 70-luvun alussa vierailukäynnin kyseiseen Ulvilan keskiaikaiseen kiivikirkkoon. Muistan, miten menomatkalla opettajat painottivat, miten tärkeää on, ettei vierailun aikana saa tulla mitään häiriöitä tai kommelluksia, sen verran historiallisen arvokkaassa ympäristössä tullaan liikkumaan. No, eikös kuitenkin oppaan jutut olleet tuskastuttavan "kuivia ja pitkiä" ja mielenkiinto alkoi muutamilla meistä siirtyä epäoleellisiin yksityiskohtiin. Pieniä hölmöilyjä tehtiin, joka eivät onneksi tulleet ilmi (ei vakavia). Ei sittenkään oltu vielä tarvittavalla ymmärryksen ja arvokkuuden asteella.