(Wikipedia, 2011): Suoju (ven. Šuja) on maalaiskunta, maaseututaajama ja kylä Äänisenrannan piirissä Karjalan tasavallassa Venäjällä, heti Petroskoin pohjoispuolella M18-valtatien varrella. Seudulla sijaitsi historiallinen Aunuksen Karjalan Suojun kunta Venäjän keisarikunnan aikana. Suojun maalaiskuntaan kuuluvat asutuskeskukset: Suoju - Šuja (keskustaajama), Kossalmi - Kosalma , Naarnoila - Namojevo , Tsarevitsi - Tsarevitši , Suojun Tsupa - Šuiskaja Tšupa, Piritsä - Verhovje, Matkatsi - Matkatši, Pesoutsa - Besovets, Vanha-Suoju - stantsija Šuiskaja ja Karelskaja Derevnja. Karelskaja Derevnjan taajama on vuonna 2009 perustettu uusi pientaloalue. Kunnassa on noin 3500 asukasta. Suojun taajama sijaitsee noin 18 kilometriä Petroskoista pohjoiseen Kontupohjaan ja Murmanskin vievien rauta- ja maanteiden varrella Suojoen rannalla. Suojun taajama on kehittynyt rautatieaseman ympärille. Alkuperäinen Suojun kylä sijaitsee noin neljä kilometriä taajamasta länteen. Taajamassa on muun muassa ravintola, kauppa, kioskeja ja huoltoasema sekä hautausmaa. Venäjän keisarikunnan aikainen Suojun kunta sijaitsi Petroskoin pohjoispuolella Äänisjärven rannalla Suo- ja Suunujokien alajuoksujen ympärillä. Suojun kunta kuului Aunuksen kuvernementin Petroskoin kihlakuntaan. Sen naapureina olivat pohjoisessa Kentjärven ja Kontupohjan kunnat, idässä Jalolahden kunta ja Äänisjärvi, etelässä Petroskoin kaupunki ja Pyhäjärven kunta sekä lännessä Säämäjärven kunta. Kuntaan kuului noin 20 kylää, muun muassa Suoju, Suolusmäki, Viitana, Naamula ja Koskenkylä. Kunnan asukkaat olivat pääasiassa venäläistyneitä karjalaisia. Suojun kunta lakkautettiin Neuvostoliitossa 1920-luvulla ja liitettiin Äänisenrannan piiriin kyläneuvostona. Jatkosodan aikana Suojun alue oli Suomen miehittämä 1941-1944.

Suojun rautatieasemalla A) Suomalaisia VP 14:n miehiä Suojun asemalla noin 18 km Petroskoista Kontupohjan suuntaan. Kuva on otettu aikavälillä 1941-44. Miehillä on kesäpusakat päällä, yhdellä näyttää olevan sarkatakki. Vasemmalla ehkä paikallinen 'asemapäällikkö'. Jatkosodan aikana suomalaiset liikennöivät miehitetyillä alueilla neljällä rataosuudella: 1) Suojärvi-Suolusmäki-Syväri, 2) Suolusmäki-Pienikylä, 3) Uuksu-Mäkriä ja 4) Kelloseljä-Voitajoki. Suojun asema sijaitsi Suolusmäki-Pienikylän radalla noin 11 kilometriä Pienikylän suuntaan. Radan henkilöliikenteen paikat olivat: Sillankorva, Suoju, Padasoja, Suunu, Kontupohja, Nikojärvi, Mänselkä, Ilomaselkä, Keträjärvi, Lisma, Uutela, Viiksjärvi, Käppäselkä, Unitsa, Perälahti, Karhumäki, Vitsakylä, Pintuislampi, Lumpusjärvi ja Pienikylä. Suojun asemalla - suomalaisaikaan. Äänislinna-Petroskoin radan varrelta - noin 18 km Kontupohjan suuntaan. Alkuperäisessä kyltissä on lukenut aseman nimi venäjäksi. Junan lähettäjä lienee nainen, olisikohan suomalainen?

Suojujoen maisemia: B) Suojujoen maisemaa vuodelta 1943 (Europaeus). (www.europaeus.info, 2011): Suojujoen varren kivikautisista löydöistä Kansallismuseossa oli runsaasti aineistoa. Suojun seutu näytti olleen Suomeen ja Itäbalttiaan laajalti levinneiden, Äänisen viheriäliuskeesta tehtyjen kivikautisten esineiden valmistus- ja vientikeskus. Asuinpaikka ei ollut kevättulvien vuoksi säilynyt alkuperäisessä asussaan ja oli korkean veden vuoksi työläästi tutkittava. Suojun (Shuja) matkaa häiritsivät ukkossateet. Suojuun palattiin uudestaan jakson lopulla, jolloin myös Eino Nikkilä oli mukana. Tutkimukset kestivät neljä päivää. Retkeily ulotettiin Suojujoen itäpuolta Uksjärvelle asti. Löydöt olivat pääosin kivi-iskoksia ja keskentekoisia kivi­esineitä. Myös tyypillistä kampakeramiikkaa ja kuoppakeramiikkaa tavattiin. Kiviesineistössä Aarne Äyräpään mukaan viherliuskeen poikkeuksellinen paljous osoitti, että seudulla oli kivikaudella harjoitettu kiviteollisuutta erikoisen suuressa määrin: "Kun Suojun asuinpaikka-alueella ei ole viheriäliuskekallioita, on kiviaines ilmeisesti otettu irtokivistä, joiden joukossa viheriäliuske on runsaasti edustettu."