A) Punkaharjun kansallismaisemaa (liitettiin Savonlinnaan v. 2013): Varsinainen Punkaharjun kansallismaisema: Punkaharjun klassisen kapean harjutiemaiseman nykyluonne on erilainen, kiireisimmät turistit huristelevat tätä uutta rantaväylää tietämättä enää edes vanhan tien olemassaolosta ja lumovoimasta. Opastuskaan ei välttämättä asiaa auta, vaikka yritetty on. Kuvattu 14.5.2011 (S&J). Punkaharjun taidekeskus Retretti: Punkaharjun taidekeskus Retretti kuvattuna 23.6.1983 (S&J), jolloin tiloissa pidettiin mm. Albert Edelfeltin näyttely. Sisäkuva Retretin Edelfelt-näyttelystä - 23.6.1983 (S&J). Retretin piha-alueilla oli menossa Veikko Haukkavaaran hitsaus-veistosten näyttely - 23.6.1983 (S&J). Veikko Haukkavaaran vaikuttava veistos Sika - 23.6.1983 (S&J).

B) Punkaharjun rautatiekulttuuria (liitettiin Savonlinnaan v. 2013): Entinen Punkaharjun rautatieasema (vuoteen 1989) ~ nykyisin Lusto: Käydessäni junalla Punkaharjun Retretissä Edelfelt-näyttelyssä vuoden 1983 tienoilla oli tämä kuvassa näkyvä asema vielä 'virallinen Punkaharjun asema', jonka eteläpäässä tuolloin piti ateljeenäyttelyä puutaiteilija Kalevala-aiheisine teoksineen. Taiteilijan nimi taisi olla Niilo Lehikoinen. Tämä asema menetti 'ykkösasemansa' arvonimen vuonna 1989, kun entisestä Punkasalmen asemasta tehtiin 'virallinen' Punkaharjun asema ja entisestä, kuvassa olevasta asemasta tehtiin 'Luston asema'. Luston asemarakennus on nykyisin Metsäntutkimuslaitoksen omistuksessa, ja sinne on sijoitettu 1994 Punkaharjun luonnonsuojelualueen opastuskeskus sekä Metsämuseo Luston näyttelytiloja ('Radan varrella', 2009). Kuvattu 14.5.2011 (S&J). Luston aseman kohdalla henkilöjunat alkoivat pysähtyä taas vuonna 1995, kun 'Luston seisake' avattiin. Luston seisakkeelta pohjoiseen noin puolitoista kilometriä sijaitsee nykyisin (avattu 1985) 'Retretin' seisake, jossa sijaitsee Olavi Lanun massiivinen veistos 'Siirtolohkare' (1987). Luston aseman ollessa vielä Punkaharjun asema toimi vuonna 1983 sen eteläpuolen tiloissa puutaiteilija Niilo Lehikoisen näyttely-ateljee. Kuvassa taiteilija itse poseeraamassa Kalevala-aiheisen puukaiverruksensa edessä - kuvattu 22.6.1983 (S&J). Punkaharjun entinen pääasema (vuoteen 1989 saakka) kuvattuna 14.5.2011 (S&J) - nykyisin 'Luston seisake'. Kun aseman nimi oli vielä 'Punkaharju' - kuvattu 23.6.1983 (S&J). Nykyisin nimenä siis Lusto. Nykyinen 'Luston seisake'. Rakennuksen (kuvassa) oikealla olevassa päädyssä toimi vuoden 1983 aikoihin puuveistäjä Niilo Lehikoisen näyttely-ateljeetila. Kuvattu 14.5.2011 (S&J). Tälle silloiselle Punkaharjun ykkösasemalle jäivät noihin aikoihin junamatkustajat, joilla oli Retretti mielessään. Oma matkamme jatkui vuoden 1983 ajan vierailullamme Retretin jälkeen Punkasalmen laiturista sisävesilaivalla Savonlinnaan. Laivalle odotettiin seuraavaksi viikoksi vieraaksi Ruotsin kuningasparia ja laivan ravintolassa saimme kirjaimellisesti 'kuninkaallisen kohtelun', sillä tuolloin laivan lähes ainoina matkustajina saimme toimia kuningasparin tulolle 'kenraaliharjoituskohteina' - enemmänkin kuin 'leikillään' siis. Ylellinen matka kerrassaan ja mässäilleiden matkustajien mielialat olivat korkealla - laskun tuloon asti. Yritykseni saada laskua valtiovierailulle tulevan Ruotsin kuninkaan piikkiin eivät onnistuneet. Nykyinen Punkaharjun rautatieasema (vuodesta 1989) ~ entinen Punkasalmen asema: Nykyinen Punkaharjun 'ykkösasema' kuvattuna 14.5.2011 (S&J). Asema oli Punkasalmen asema 28.5.1989 saakka, jolloin entinen Punkaharjun asema muutettiin 'toissijaiseksi' (Lusto). Tämä asema rakennettiin Punkasalmen itärannalle vuonna 1908 Bruno Granholmin piirustusten mukaan. Asemalta johdettiin satamarata Pihlajaveden rantaan. Asemanseudulle kehittyi asutus- ja teollisuuskeskus (lastuvillatehdas ja pärehöyläämö perustettiin v.1917). Kerimäen kuntaan kuuluneesta Punkaharjusta muodostettiin oma seurakuntansa 1922 ja kuntansa 1924 ('Radan varrella', 2009). Punkasalmen yli valmistui yhdistetty rautatie- ja maantiesilta alunperin v.1906, joka korvattiin vuonna 1976 erillisillä rautatie- ja maantiesilloilla. Rautatien teräksinen palkkisilta sai Euroopan teräsrakennealan yhteistyöjärjestön palkinnon ('Radan varrella', 2009). Punkaharjun asemalla lopetettiin lipunmmyynti vuonna 2000, mutta asemalle jäi miehitys kauko-ohjauksen käyttöönottoon vuoteen 2007 saakka. Liikennepaikka on edelleen henkilöliinkenteen ja tehtaiden vilkkaan tavaraliikenteen käytössä. Asemarakennus, tavarasuoja ja muita rakennuksia myytiin Senaatti-kiinteistöille vuonna 2007 ('Radan varrella', 2009). Nykyiseltä Punkaharjun asemalta on suora näköyhteys pohjoiseen - Punkasalmen rautatiesillalle. Kuvattu 14.5.2011 (S&J). Punkaharjun asemalla 14.5.2011 (S&J) - henkilöjunaa Savonlinnasta odotellaan. Henkilöjuna Savonlinnasta lähestyy Punkaharjun asemaa - 14.5.2011 (S&J).

C) Kerimäen rautatiekulttuuria (liitettiin Savonlinnaan v. 2013): Kerimäen rautatieasema (entinen Silvola): 1. Kerimäen nykyinen rautatieasema, josta on kuitenkin linnuntietäkin Kerimäen kirkolle matkaa 10,5 kilometriä ja maanteitse 13,9 kilometriä. Lienee aiheuttanut monelle vieraspaikkakuntalaiselle Kerimäelle menijälle ikävän yllätyksen. Kuvattu 14.5.2011 (S&J). Tämä nykyinen Kerimäen asema valmistui v.1908 Bruno Granholmin suunnittelemana Silvola-nimisenä asemana. Aseman ulkoasua muutettiin merkittävästi mm. vuopden 1947 laajennuksessa. Rakennuksen arkkitehtuurissa on se erikoisuus, että aseman pääty on radalle päin. Kerimäen entinen kirkonkylän keskusta oli sijainnut tuolloin vain noin parin kilometrin päässä, mutta kun uusi valtava puukirkko valmistui 1848 yli 10 kilometrin päähän Jouhenniemeen, vanha kirkko purettiin ja Kerimäen asuintaajama alkoi luonnollisesti muodostua uuden mahtikirkon ympärille kauas asemarakennuksesta. Niin kauas asema jäi Kerimäen kirkolta, että rautatieaseman nimikin muutettiin Silvolaksi. Asema säilytti Silvola-nimensä 29.5.1988 saakka, jolloin käyttöön otettiin nimi Kerimäki. Asemalla oli 1990-luvun alkuun asti vilkas liikenne Ruokojärvellä sijainneelle kalkkikivilouhokselle ja -tehtaalle, mutta sitten käyttö hiljeni. Henkilöliikenne lopetettiin asemalle vuoden 1989 alussa, mutta jo parin viikon jälkeen lakkautuspäätös purettiin ja asemalle on jatkunut henkilöliikenne tähän päivään saakka. Lipunmyynti asemalla lopetettiin 1999, mutta asemalle jäi miehitys kauko-ohjauksen käyttöönottoon, vuoteen 2007 saakka. Asemarakennus, tavarasuoja ja muita rakennuksia sirtyi Senaatti-kiinteistöille v.2007 (tiedot: 'Radan varrella'-kirja, 2009). 2. Kerimäen asemakuvat #1-22 ovat yhdeltä käynniltä (14.5.2011 - S&J). Taksi on Kerimäen asemalla usein nähty vieras, sillä asemalta on vielä 13,9 kilometrin maantietaival Kerimäen kirkolle. Se on ollut monelle matkaajalle ikävä yllätys, jos sen on saanut kuulla vasta asemapihalla. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. Kaikki kuvat #1-22 ovat Kerimäen asemalta - 14.5.2011 (S&J).

D) Kerimäen kirkko (liitettiin Savonlinnaan v. 2013):: Maailman suurin puukirkko Kerimäellä: Maailman suurin puukirkko - Kerimäellä. Kuvattu 14.5.2011 (S&J). Kerimäen kuuluisia puukirkko ja kellotapuli - kuvattu 14.5.2011 (S&J). Kerimäen kellotapuli - kuvattu 14.5.2011 (S&J). (Wikipedia, 2011): Kerimäen kirkko on Kerimäen kirkonkylässä sijaitseva kirkkorakennus ja maailman suurin puukirkko, joka sijaitsee noin 20 kilometriä Savonlinnasta koilliseen kirkasvetisen Puruveden rannalla. Se on tyypiltään kahtamoinen eli kaksoisristikirkko. Kerimäen kirkon taidehistoriallinen merkitys on sen tyylihistoriallisessa asemassa ja koossa. Kirkon ensimmäisen suunnitelman teki vuonna 1842 E. B. Lohrmann. Se lienee ollut muodoltaan jo toteutetun mukainen. Tuolloin suunniteltuun kirkkoon olisi kuitenkin mahtunut vain 1500 ihmistä kerrallaan ja seurakunnan koko oli tuolloin 10 000 henkeä. Kerimäkeläiset eivät hyväksyneet suunnitelmaa ja anoivat suuremman kirkon piirustuksia intendentinkonttorilta, mutta tähän pyyntöön ei haluttu suostua, jos rakennusmateriaalina olisi puu. Pelättiin, ettei hyvin iso puukirkko pysyisi koossa. Arkkitehti A. F. Granstedt suunnitteli vuonna 1844 sitten kuitenkin kirkon, johon mahtuu 5000 ihmistä, ja kirkkoa ryhdyttiin myös heti rakentamaan. Ilmeisesti Granstedt vain suurensi Lohrmannin piirustuksia. Kirkko valmistui 25. syyskuuta 1847. Vihtiläinen kirkonrakentaja Axel Magnus Tolpo johti rakennustöitä ja hänen äkillisen kuolemansa jälkeen hänen poikansa Theodor Tolpo jatkoi isänsä työtä. Töissä oli mukana myös seurakuntalaisia, sillä veroluku määräsi kuntalaiset miehet vuorollaan töihin.

E) Kallislahti: 1. Kallislahden asemarakennus kuvattuna 6.5.2018 (S&J). Kallislahden asema sijoitettiin paikkaan , jossa Savonlinnasta tuleva maantie haarautui kohti Sulkavaa ja Rantasalmea. Asemarakennus rakennettiin Thure Hellströmin vuonna 1915 laatimien Jyväskylän-Pieksämäen radan V luokan aseman piirustusten mukaan. Hankasalmen asema on Kallislahden aseman peilikuva. Tienristeyksen ja aseman ympärille syntyi tiivis pieni kyläkeskus, jossa vielä 1970-luvulle tultaessa asui 300 henkeä. Myöhemmin asukasluku on jäänyt alle taajaman edellyttämän 200 hengen. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi 1982 ja henkilöliikenne lopetettiin koko rataosan henkilöliikenteen loppuessa 1988, mutta liikennepaikalla on edelleen raakapuun kuormausta. Ratapiha peruskorjataan 2009 (Radan varrella, 2009). (Ismo Pellikka, 2.7.2019): "Puun kuormausta ei enää Kallislahdessa ole, koska rataa voidaan liikennöidä vain Rantasalmelle asti." 2. Kaikki kuvat #1-11: Kallislahden asemalla 6.5.2018 (S&J). 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. Savonlinnan suuntaan 10. Pieksämäen suuntaan 11. Kaikki kuvat #1-11: Kallislahden asemalla 6.5.2018 (S&J).

F) Rauhalinnan kartano: Rauhalinnan kartano kuvattuna 1982 (S&J). Rauhalinnan huvila edustaa Suomessa harvinaista huvila-arkkitehtuuria ja koristevalikoimaa. Huvila on kenraaliluutnantti Nils Erik Weckmanin rakennuttama hopeahäälahjaksi vaimolleen. Weckman suunnitteli itse huvilan omaperäisesti eri tyylejä ja koristeaiheita yhdistellen. Apuna oli arkkitehti Allan Schulman. Rakennus valmistui 1900-luvun vaihteessa. Lopputuloksena on Suomen oloissa ainutlaatuinen venäläistä huvila-arkkitehtuuria, arabialaista pylväsaihetta ja sveitsiläistyyliin liittyviä leikkaus- ja listakoristeluja sisältävä rakennus, jonka kahdessa asuinkerroksessa oli ylellinen yksityiskoti. Huvilan alkuperäiseen asuun kuulunut lähes 30 metrin korkuista minareettitornia jouduttiin lyhentämään 1920-luvulla. Torneilla, pitsimäisillä puuleikkauksilla ja parvekkeilla koristeltu, raidalliseksi maalattu puiston ympäröimä huvila on rakennettu korkeaan rinteeseen, jota pitkin laskeutuu lehmuskuja alas Haapaveden rantaan. Rauhalinnan huvilan 1800-1900-luvun taitteessa rakennuttanut kenraaliluutnantti Nils Erik Weckman oli huvilan rakennuttamisen aikana Vilnan insinööripiirin päällikkö. Huvilapalsta erotettiin Säämingin Lehtiniemen kartanon maista; rouva Weckman oli kartanon silloisen omistajan everstiluutnantti Lönneströmin tytär. Weckmanin suvulla Rauhalinna oli vuoteen 1924, jolloin Suomen Asemapäällikköyhdistys osti sen. Rakennus joutui puolustusministeriölle 1938 ja sotien aikana siinä toimi Päämajan alainen radiokuunteluasema ja ilmavalvonnan tukikohta. Aliupseeriliiton lomakotina Rauhalinna toimi vuodesta 1948. Vuosina 1954-1965 rakennuksessa toimi Säämingin Tolvaniemen kansakoulu. 1970-luvulla kiinteistö siirtyi puolustusministeriöltä rakennushallitukselle ja se vuokrattiin matkailukäyttöön. Rauhalinna entistettiin Museoviraston valvonnassa 1973 ja uudestaan 1987-1988, jolloin suunnittelijana oli arkkitehti Kirsti Kasnio. Huvila on siirtynyt yksityisomistukseen (Rakennetut kulttuuriympäristöt, 2019). Rauhalinnan kartanon minareettitorni alkuperäisessä asussaan (1903) - lyhennettiin 1920-luvulla.