VIRRAT:
(Svala & Joutsi * toukokuu 2011 ~ viimeisimmät lisäykset: 28.7.2011)

(Wikipedia, 2011): Virrat (ruots. Virdois) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa. Kunta perustettiin vuoden 1868 alussa, perustamispäätös tehtiin vuonna 1867. Virrat muuttui maalaiskunnasta kauppalaksi 1. tammikuuta 1974, ja kauppalasta kaupungiksi 1. tammikuuta 1977.
Virrat kuului aiemmin Vaasan lääniin, josta se siirrettiin Hämeen lääniin vuoden 1969 alussa. Virroilla asuu 7 500 ihmistä, ja sen pinta-ala on 1 299,07 km2, josta 136,73 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 6,45 asukasta/km2. Virtain seurakunta kuuluu Lapuan hiippakuntaan.
Kunta on hyvien tieyhteyksien varrella Tampereen, Porin ja Jyväskylän välimaastossa. Keskustan tuntumassa risteävät Porin ja Jyväskylän välinen valtatie 23, Oriveden ja Lapuan välinen kantatie 66, Killinkosken kautta Ähtäriin ja edelleen Pietarsaareen kulkeva kantatie 68 sekä Tampereelta Näsijärven länsipuolitse tuleva kantatie 65. Alueella on runsaasti pienteollisuutta ja kauppoja. Tuurin kyläkauppa, Ähtärin eläinpuisto, Herraskosken kanava ja Perinnekylä ovat lyhyen ajomatkan päässä. Alkuperäistä metsää, järviä ja luontoa on runsaasti. Pari kilometriä keskustasta Ruoveden suuntaan, kantatie 66:n varrella, ovat tunnetut Torisevan rotkojärvet.
Jäähdyspohjan kylässä on vanhainkodin palossa vuonna 1979 menehtyneiden vanhusten muistomerkki.
Virrat on Suomen kunnista ja kaupungeista ainoa, jolla on monikkomuotoinen nimi. Sitä taivutetaan ulkopaikallissijoissa: Virroilla, Virroilta, Virroille; nimen genetiivi kuuluu Virtain. Virtolainen tarkoittaa Virtain asukasta.
Virtain naapurikunnat ovat Alavus, Keuruu, Kihniö, Mänttä-Vilppula, Ruovesi, Seinäjoki, Töysä, Ylöjärvi ja Ähtäri. Tampereelta Virroille johtaa laivareitti, Runoilijan tie.

* * * * * * * * * * * * *

Tämän Virtain sivun kuvaruuduista linkitettyjä erikoislisäsivujamme:

Virtain kirkko ja sitä ympäröivä hautausmaa.

Virtain liikenteeltä suljettu rautatieasema.

Virtain rautatiekulttuuria:

A) Virtain entinen rautatieasemarakennus ja hylätty, rehevöitymään päässyt ratapiha-alue kuvattuna 16.7.2011 ('S&J').

(Wikipedia, 2011): Kaupungin läpi kulkee Haapamäki–Pori-rata, josta suurin osa lakkautettu 1985. Henkilöliikenne lakkautettiin 1981 ja viimeinen juna kulki kaupungin läpi 27.12.1984.

Sama Virtain rautatieasema ja ratapiha-alue kuvattuna 1984, kun asemalla oli vielä jäljellä arkista rataliikenne-elämää. Kuva on kirjasta 'Radan varrella' (Jorma Rauhala).

'Radan varrella'-kirjan mukaan asemarakennus Virroille rakennettiin 1936 Thure Hellströmin piirustusten mukaan (samoin piirustuksin kuin Kankaanpään ja Kairokosken asemat). Rataosuus Porista Haapamäelle oli saatu valmiiksi juuri toisen maailmansodan kynnyksellä 1938. Sotien jälkeen kyseinen itä-länsisuunnan rataosuus jäi suunnittelijoidensa pettymykseksi melko merkityksettömäksi ja rata suljettiin suurimmalta osaltaan 1980-luvulla.
Kun Virrat muuttui kaupungiksi 1977 ehdittiin vielä toivoa uuden kaupungin houkuttelevan raskaampaa teollisuutta ja siten hyödyntävän rataa ja antamaan sille 'jatkoaikaa'. Toisin kuitenkin kävi. Henkilöliikenne koko rataosuudelta lopetettiin v.1981 ja lopulta Virrat oli ainoa miehitetty junasuorituspaikka Parkanon ja Haapamäen välillä. Virtain liikennepaikka lakkautettiin v.1985, mutta seuraavana vuonna asema-alueelle tuotiin vanhoja höyryvetureita romutettavaksi.
Vuonna 1989 kokeiltiin ensimmäisen kerran museojunaliikennettä hylätyllä rataosalla - vuosina 1992-95 museojunia kulki säännöllisesti Haapamäeltä Virroille.
Virtain kaupunki purki asemalaitureita ja ratapihalaitteita v. 2002 - asemarakennus ja makasiini säästyivät, samoin sivuraiteet. Entinen asemarakennus kuului kaupungin omistukseen ja se muutettiin asunnoiksi. Makasiini on ollut tyhjillään.
Virtain aseman länsipuolella sijainnut maantien ylittävä silta on purettu, joten kiskoyhteys Haapamäen suunnalta katkeaa Virtain jälkeen. Paikalla on nykyisin kaareva silta moottorikelkkaliikennettä varten. Pori-Haapamäki-rataosuuden rippeillä on viime vuosien aikana harrastettu turistien resiinamatkailua.

Tämän kirjoittaja ehti onnekseen ottaa rataosuudesta Pori-Parkano-Haapamäki 'kaiken irti', sillä äitini sukulaisvierailumatkoilla Porista Jyväskylään 50-luvulta alkaen olin vakituisena reissaajana mukana ja vielä vuosina 1975-78 käytin kyseistä rataosuutta ('Lättähattuja') opiskelumatkoilla. Asemat tulivat siis tutuksi pikkupojasta asti ja vierailu Virtain asemapihalla 16.7.2011 olikin melkoisen 'nostalgisen haikea' kokemus.

Tässäkin Markku Nummelinin kuvassa Virtain asema ja ratapiha elävät vielä vuonna 1984 viimeisiä aktiivisia vuosiaan. Kuva kirjasta 'Radan varrella'.

Umpeen vesakoituvaa Virtain ratapiha-aluetta kuvattuna 16.7.2011 ('S&J').

Kaupungin puolelta katsottuna entinen asemarakennus ja tyhjentynyt makasiini 16.7.2011 ('S&J'). Alueen 'umpeenkasvu' ja unohdus ei juurikaan vielä tästä perspektiivistä näy.

Keiturinsalmen silta, Virrat (rataosuudella Virrat–Vaskuu) - kuva on vanhasta postikortista, joka on kulkenut aikoinaan kenttäpostissa ('RV'). Silta on rakennettu vuoden 1935 tienoilla.

Lisää kuvia Virtain entisen rautatieaseman alueelta.

Virtain kirkko:

B) Virtain kirkko kuvattuna 16.7.2011 ('S&J').

('evl.fi/virrat', 2011): Virtain kirkko: Virtain kirkko Virtain kirkko on rakennettu vuosina 1772 - 1774 tunnetun kirkonrakentajan Antti Hakolan johdolla. Virrat kuului alunperin Ruoveden seurakuntaan, josta se erotettiin omaksi kappeliseurakunnaksi v. 1651. Itsenäinen kirkkoherrakunta siitä tuli v. 1859. Virtain ensimmäinen kirkko rakennettiin v. 1651 nykyisen kirkon paikalle.
Nykyisen kirkon ulkonäkö on aikojen kuluessa vaihdellut. Gustav Kuorikoski suunnitteli v. 1884 kirkon sisätilojen perusteellisen uusimisen. Tällöin rakennettiin myös urkulehteri. vuosien 1967 - 1968 korjauksissa Seppo Rihlama pyrki saamaan kirkon yleisasultaan vastaamaan Kuorikosken suunnitelmia.
Uusin peruskorjaus tehtiin v. 1993 - 1994 Esko Räntilän johdolla. Alttaritaulun on maalannut Aleksandra Såltin v. 1897 ja sen aiheena Vapahtajan ilmestyminen pääsiäisaamuna Maria Magdaleenalle. Ilmari Launis on suunnitellut alttaritaulun kehyksen sekä kastepöydän v. 1925. Kirkon kynttiläkruunuista vanhin on keskimmäinen, jonka on tehnyt Leander Helander v. 1857.
Kirkon viimeisin peruskorjaus on vuodelta 1993-1994 Kirkossa on Kangasalan urkutehtaan valmistamat mekaaniset urut vuodelta 1980. Niissä on kolme sormiota ja 30 äänikertaa. Kirkon kolmesta kellosta vanhin on vuodelta 1657. Pääoven edessä olevassa venevajassa on vanha kirkkovene. Itäisen portin luona on virtolaisen Voipa Sulkavan pronssiveistos "Vaivaispoika".

Virtain kirkko kuvattuna 16.7.2011 ('S&J').

Virtain kirkon tapuli kuvattuna 16.7.2011 ('S&J').

Lisää kuvia Virtain kirkosta ja sitä ympäröivältä hautausmaalta.

Näkymiä Virtain kaupungin keskustasta:

C) Virtain kaupungin keskustaa - kuvattu 16.7.2011 ('S&J').

Liiketiloissa 'Hieroja Satu Rantala' - 16.7.2011 ('S&J').

Liiketiloissa 'Parturi-Kampaamo Leena & Heli', 'Tili-Fakta Oy' ja 'Hyvä Talo ATK-palvelu' - 16.7.2011 ('S&J').

Liiketiloissa 'Kipa Lahjapuoti', 'Virrat Kirja' ja 'Foto-Riitta' - 16.7.2011 ('S&J').

'Foto-Riitta', 'Hotelli Ravintola Virtain Hovi', 'Virtain Pala, 'Symppis' (juuri muuttanut) ja 'Marin Kenkä' - 16.7.2011 ('S&J').

Osoite: 'Virtaintie 38', mielenkiintoinen entinen liike- ja asuinrakennus - 16.7.2011 ('S&J').

'Sportia' ja 'Kaluste-Katja' - 16.7.2011 ('S&J').

'Lähivakuutus', 'Kebab Pizzeria Amigos' ja 'Nuorisotilat * Majakka' - 16.7.2011 ('S&J').

'Optikko Näkövirrat', 'Parturi-Kampaamo' ja 'Mr * Tamminen * Ms' - 16.7.2011 ('S&J').

Edellisen kuvan liikkeiden lisäksi 'Asuntovirrat Oy LKV' ja 'Metsäliitto'- 16.7.2011 ('S&J').

'Pub 66' - 16.7.2011 ('S&J').

'RautaNet * RautaEkos' - 16.7.2011 ('S&J').

'RautaNet * RautaEkos' - 16.7.2011 ('S&J').

'Apteekki' - 16.7.2011 ('S&J').

'Kirpputori Virta', 'Kebab Pizzeria' ja 'Siwa' - 16.7.2011 ('S&J').

'Siwa', 'Hius- ja Kauneushuone' ja 'Tiimari' - 16.7.2011 ('S&J').

'Ravintola Martinkarhu' - 16.7.2011 ('S&J').

Virtain kaupungintalo - 16.7.2011 ('S&J').

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle.