A) Yleistietoa Urjalasta: Urjala (ruots. Urdiala) on Suomen kunta, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu noin 5 000 ihmistä. Urjalan naapurikunnat ovat Akaa, Forssa, Humppila, Hämeenlinna, Punkalaidun, Sastamala, Tammela ja Vesilahti. Entisiä naapurikuntia ovat Koijärvi, Kalvola, Kylmäkoski ja Tyrvää. Urjala on vanhastaan ollut melko vauras maa- ja metsätalouspitäjä, mutta paikkakunnan teollisuus on osittain hyvin vanhaa. Nuutajärven lasitehdas aloitti toimintansa jo vuonna 1793 ja kasvoi muutamassa vuosikymmenessä alansa suurimmaksi Suomessa. Käsityöläisammatteja ovat edustaneet muun muassa korien, mattojen ja keinutuolien valmistus. Vuoden 1970 väestönlaskennan mukaan 45 prosenttia urjalalaisista sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, 30 prosenttia teollisuudesta ja rakennustoiminnasta sekä 25 prosenttia palveluammateista. Alueen esihistoria: Huhdin kylästä läheltä Urjalan rautatieasemaa on löydetty kivikautinen, varhaisen kampakeramiikan aikainen asuinpaikka, josta on paljastunut muiden muassa asuinkodan lieden pohja, saviastioiden palasia, kvartsinkappaleita ja luuesineitä. Myös Valajärveltä on löydetty asuinpaikka, joka lienee ollut käytössä noin vuonna 2000 eaa. Varhain alkanut asutus keskeytyi jostakin syystä vuosisadoiksi ja Urjala jäi Suur-Sääksmäen pitäjän takamaaksi. Rautakaudella toistaiseksi tutkimaton linnavuori, Nuutajärven linnavuori, on ollut myös käytössä ennen kristinuskon saapumista alueelle[8]. Kun paavi julisti vuonna 1340 sääksmäkeläiset heidän niskoittelunsa vuoksi pannaan, heidän joukossaan mainittiin Asikka Hakkisenpoika, joka lienee ollut kotoisin Urjalan Hakkilasta. Urjala-nimi esiintyi asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1390 muodossa ”Urdhiala”. Urjala erotettiin Sääksmäestä vuonna 1483. Sillä oli jo tällöin oma Urjalankylässä sijainnut kirkkonsa, jonka paikalla on nykypäiviin saakka säilynyt kivisakasti. Urjalan nykyinen kirkko rakennettiin Laukeelan kylään Tukholman intendenttikonttorissa vahvistettujen piirustusten mukaan vuonna 1806. Kaukana kirkonkylästä sijaitsevaan Halkivahan kylään valmistui oma kirkko vuonna 1926. Historiallisesti Urjala on ollut Akaan kappeliseurakunta. Sen nimi on aiemmin mahdollisesti ollut Airanne, mutta Urjala on korvannut tämän nimen jo 1500-luvulla. Urjala mainittiin itsenäisenä seurakuntana vuonna 1590. Kuntaliitokset: Koijärven kunta perustettiin vuonna 1923 eräistä Tammelan ja Urjalan kylistä. Aiemmin Vesilahteen kuulunut Halkivahan kylä liitettiin Urjalaan vuoden 1953 alussa. Koijärvi liitettiin vuonna 1969 pääosin Forssaan ja osittain Urjalaan. Huhdin kylä oli Suomen sotaväen 7. Hämeen tarkk'ampujapataljoonan 26. reservikomppanian sijoituspaikkana vuosina 1884–1899. Kasarmialueen rakennuksista on jäljellä upseerirakennus ja läheisellä Huhdinkalliolla on vuonna 1902 pystytetty muistokivi. Lähistöllä on myös jälkiä venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana suorittamista linnoitustöistä. Urjalan vaakunan suunnitteli Toivo Vuorela ja se vahvistettiin vuonna 1955. Urjalaan asutettiin jatkosodan jälkeen Muolaan siirtoväkeä. Pääosan Urjalan alueen vesistä kerää Kalvolasta alkunsa saava, Urjalasta Kylmäkosken kautta Akaalle virtaava, Akaan Viialassa Vanajaveteen laskeva Tarpianjoki. Tämän vesireitin järviä Urjalassa ovat Kortejärvi Kirkonkylän länsipuolella, siihen etelästä Urjalankylän luona laskeva Rutajärvi ja tähän etelästä laskeva Nuutajärvi. Urjalan maisemakuva on yleisesti tasainen ja maaston keskikorkeus merenpinnasta on 100–110 metriä. Monet yksittäiset mäet nousevat kuitenkin 30–40 metriä tämän tason yläpuolelle. Maisemalle ovat tunnusomaisia laajat, monin paikoin naapurikuntien alueille ulottuvat peltoaukeat, ja kunnan kokonaispinta-alasta runsas viidennes on peltoa. Urjalan halki luoteesta kaakkoon kulkee harjujakso, joka tulee Sastamalan puolelta Sammaljoen, Halkivahan ja Honkolan kylien kautta Urjalan kirkonkylään ja jatkuu Huhdin ja Välkkilän kylien kautta entisen Kalvolan kunnan puolelle. Paikoin harju on tosin epäselvä ja vaikeasti nähtävissä. Harjujakson reunamilla on laajoja soita, joita on kaikkiaan – peltojen ohella – toinen viidennes kunnan pinta-alasta. Urjalassa on kaksi Museoviraston määrittelemää valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä: Nuutajärven lasitehdasalue Nuutajärvellä ja 1800- ja 1900-luvun kirkonkylämiljöötä hyvin edustava Urjalan kirkonmäki Urjalan kirkon ympärillä. Urjalan suurin maatila on Furuhjelm-suvun omistama Honkolan kartano. Viihdekulttuurin piirissä 60-luvulla Martti "Huuhaa" Innanen teki Urjalaa tunnetuksi kappaleellaan ”Urjalan taikayö” (Wikipedia, 2017).

B) Henkilökuvia Urjalasta: Ilmeisesti Laukeelan sepän poika Toivo Raitio autollaan - kuvannut Urjalan Laukeelasta kotoisin ollut Paavo Järvi 1927-1928 (kuvan lähetti 9.11.2010 'RT'). Yhteiskoulun voimistelunopettaja Matti Tyry käynnisti jääkiekkoa Urjalassa 1950-luvulla. Kuvan lähetti 'VA' (12.5.2011). Aholan perhe Urjalan kylänraitilla n.1956 - kuva: Matti Tyry.

C) Urheilukulttuuria Urjalasta: Laukeela (Urjala kk.). Etualalla urheilukenttä, taustalla Rutajärvi (kuvan lähetti 9.11.2010 'RT'). Vähemmän tunnettua jääkiekkokulttuuria Urjalasta vuodelta 1971: Urjan Kiekko, vasemmalta Tarmo Tila, Mikko Anttila, Heikki Kettunen, Eero Virta, Taisto Laakso, Pekka Vaittinen ja Timo Mäkelä. Kuvan lähetti 'VA' (12.5.2011). Sisukiekon pelaaja Huhdin yläasteen viereisellä kaukalolla. 1979. Kuvan lähetti 'VA' (12.5.2011). Loukkaantuminen Sisukiekon pelissä aseman kentällä 1979. Kuvan lähetti 'VA' (12.5.2011). Urjalan luistinradalla 1950-luvulla (Matti Tyry).

D) Muita kulkuneuvoja Urjalasta: Urjalalaisen Linjaliike P. Koiviston auto lievässä kolarissa Urjalan asemanseudulla 1950-luvulla (kuva: Matti Tyry). Skoda-auto käymässä Urjalan asemanseudulla - kuvattu 1950-luvulla (Matti Tyry). Urjalalaisen E-osuusliike Lounais-Hämeen Urjalankylän myymälä - kuvattu v.1956 (Matti Tyry). Urjalan taksikoppi (Autoasema - puh. 44) - kuvattu 1950-luvulla (Matti Tyry). A.Laurilan Esso-huoltoasema Urjalan asemanseudulla noin v. 1956 (Matti Tyry). Urjala kk:n linja-autoasema v. 1956. Oikealla taksiasema (Matti Tyry).

Urjalan rautatieasemalla: E) Höyryveturi saapumassa Urjalan asemalle vuoden 1956 tienoilla. Jenkkikasseja odottavalla seurueella - kuva: Matti Tyry. Matti Tyry kuvasi Urjalan rautatieasemalla v. 1956 (lisenssi, OK * public domain/Wikipedia). Urjalan rautatieasema (lyh. Ur) on rautatieasema Suomen rataverkolla rataosalla Turku–Toijala. Liikennepaikka sijaitsee Urjalan kunnan Urjalan aseman taajamassa noin viiden kilometrin päässä Urjalan kirkolta. Liikennepaikka sijaitsee rautateitse noin 21 kilometrin päässä Toijalan ja noin 111 kilometrin päässä Turun asemalta. Urjalan rautatieasema on Turun–Toijalan radan alkuperäisiä IV luokan asemia Humppilan, Kyrön ja Liedon asemien ohella. Asema sijoitettiin rautatien sekä Akaan kirkolle ja Koijärvelle menevien maanteiden risteykseen Huhdin kylään. Asemarakennus on Knut Nyladerin laatimien IV-luokan tyyppipiirustusten mukaan 1874-1876 rakennettu asemarakennus, tosin se toteutettiin Humppilan, Kyrön ja Liedon asemien piirustusten peilikuvana. Myöhemmin rakennus vuorattiin ja sitä laajennettiin. Ratapihalta johdettiin pitkähkö teollisuusraide luoteeseen ja aseman pohjoispuolelta linjavaihteesta sivuraide tiilitehtaalle. Urjalan asemanseudusta kasvoi merkittävä asutuskeskus, jonne perustettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä muiden muassa kansakoulu ja osuusmeijeri. Kylässä oli myös kestikievari. Vielä 1970-luvun alussa asemanseutu oli kirkonkylää suurempi taajama, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä kirkonkylä oli kasvanut suuremmaksi samalla kun asemanseudun asukasluku oli kääntynyt laskuun. Nykyisin Urjalan liikennepaikka on miehittämätön, liikenteenohjaustoiminnot hoidetaan kaukokäytöllä Tampereen rautatieasemalla sijaitsevasta ohjauskeskuksesta käsin. Lipunmyynti asemalla lopetettiin vuonna 1996, henkilöliikenne loppui 1. kesäkuuta 1997 ja tavaraliikenne vuoden 1999 aikana. Ratapiha uudistettiin ja sivuraiteet purettiin vuoden 1998 aikana. Asemarakennus, tavarasuoja ja muita rakennuksia siirtyi valtion kiinteistöyhtiölle Senaatti-kiinteistöille vuonna 2007. Asemamiljöö myytiin yksityisomistukseen jouluna 2010. Urjalan asemapuisto makasiineineen on nykyään kulttuurikeskuksena ja siellä järjestetään kulttuuritapahtumia ja työpajoja keväästä syksyyn ja siellä majailee Kulttuuriyhdistys Veturivirittämö Ry sekä Makasiinikirppis (Wikipedia, 2009). Jorma Toivonen kuvasi 27.7.2013 Urjalan asemalla: "Lätät Urjalassa, piakkoin lähtevät nostaligiamatkalle Toijalaan. Seudun paikallislehdet olivat erittäin kiinnostuneita tästä harvinaisesta lättä-ajelusta. Nuorin matkaaja kuulemani mukaan oli iältään 8kk - vanhin yli 80-vuotias." Käyttölupa "2015-12-G", kiitos. Hanhisuo: Matti Tyry kuvasi Hanhisuon rautatieasemalla v. 1956 (lisenssi, OK * public domain/Wikipedia). Hanhisuon rautatieasema (lyh. Hns) oli laiturivaihdetasoinen liikennepaikka Urjalassa noin 23 km Toijalasta, Toijalan ja Turun välisellä rataosalla. Siellä on ollut Hanhisuo Oy:n polttoturve- ja turvepehkutehdas. Liikennepaikka sijaitsi Urjalan kunnassa Hanhisuon kulmakunnalla. Vuonna 1931 avattu Hanhisuon pysäkki sijoitettiin alkujaan tiettömän taipaleen taakse. Hanhisuolta nostettiin turvetta, joka kuljetettiin asemalle kapearaiteista turverataa pitkin. Radalla oli koekäytössä veturi, mutta pääosa kuljetuksista hoidettiin hevosvetoisesti. Turverata poistettiin käytöstä 1960-luvulla. Turvetehtaan toiminta-aikana liikennepaikka korotettiin pysäkiksi, mutta vuonna 1940 se alennettiin laiturivaihteeksi ja vuonna 1967 miehittämättömäksi seisakevaihteeksi. Tavaraliikenne lopetettiin vuonna 1976 ja henkilöliikenne vuonna 1983. Liikennepaikka lakkautettiin vuonna 1984 ja asemarakennus purettiin vuonna 1987 (Wikipedia, 2017).

F) Nuutajärven lasitehdas Urjalassa : Nuutajärven lasitehtaan "Vanha hytti". Nimimerkki "ROFI44WIK" kuvasi elokuussa 2012 (Wikipedia, CC BY-SA 3.0). Nuutajärvi (ruots. Notsjö) on kylä ja taajama Urjalassa Pirkanmaalla. Se sijaitsee samannimisen järven pohjoispuolella ja Rutajärven eteläpuolella valtatie 9:stä länteen. Vuoden 2011 lopussa taajamassa oli 211 asukasta. Postinumeroalueella 31160 Nuutajärvi puolestaan on 250 asukasta (2022). Nuutajärven koulu lakkautettiin 2014, koulussa oli peruskoulun ala-asteen luokat 1.–6. Koulutuskeskus Tavastia järjestää Nuutajärvellä lasialan opetusta. Nuutajärvellä on Nuutajärven kartano. Nuutajärven lasitehdas lopetettiin 2014 (Wikipedia, 2024). Nuutajärven lasitehdas oli suomalainen lasitehdas, joka on perustettu vuonna 1793. Lasitehdas sijaitsee niin sanotussa Lasikylässä Urjalan Nuutajärven taajamassa Nuutajärven kartanon läheisyydessä. Lasikylä on merkittävä matkailukohde Urjalassa, ja siellä vieraili vuonna 2023 noin 70 000 kävijää. Museovirasto on valinnut lasitehtaan alueen valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Fiskars siirsi keväällä 2014 Nuutajärven lasitehtaan tuotannon Iittalaan. Ennen tehdastoiminnan lopettamista Nuutajärvi oli Suomen vanhin toimiva lasitehdas. Lasitehtaan syntymisen yhteydessä syntyi Nuutajärven lasikylä, jossa Suomen vanhin lasitehdas jatkoi keskeytyksittä toimintaansa yli 200 vuotta. Kylässä toimii nykyisin useita yksittäisiä taide- ja käyttölasin tekijöitä. Lisäksi Nuutajärvellä toimii tulevia lasinpuhaltajia kouluttava Koulutuskeskus Tavastian lasialan yksikkö. Lasikylän 1850-luvulla rakennetut sveitsiläistyyliset, rikkain puuleikkauksin koristellut rakennukset ovat aktiivisessa käytössä. Tyyliltään uusrenessanssia edustavat rakennukset ovat aikansa maineikkaimman arkkitehdin G. Th. Chiewitzin sekä Julius Basilierin yhdessä suunnittelemia. Niin Iittalan lasitehtaan kuin Humppilan lasitehtaan perustajat ovat lähtöisin Nuutajärveltä. Iittalaan perustettiin lasitehdas 1881, kun Nuutajärven palveluksessa ollut P. M. Abrahamsson ryhtyi toimeen. Humppilan lasitehdasta perustamaan ryhtyivät puolestaan Nuutajärven lasitehtaan palveluksessa olleet Helanderin veljekset, Olavi, Martti ja Jonni, vuonna 1952. Kaikki kolme lasitehdasta kuuluivat Iittala Group Oyj:hin. Lasitehtaan alueella sijaitseva lasimuseo Prykäri esittelee lasitehtaan historiaa, lasitehtaalla työskennelleiden suomalaisten huippusuunnittelijoiden töitä ja tekniikoita sekä vaihtuvia näyttelyitä. Nuutajärvellä työskentelivät muun muassa Kaj Franck, Oiva Toikka, Saara Hopea ja Gunnel Nyman. Lasimuseo toimii alun perin tehtaan panimoksi 1850-luvulla rakennetussa tiiliholvatussa rakennuksessa. Museo on lasitaiteilija, professori Kaj Franckin suunnittelema. Nuutajärvellä on Iittala Group Oyj:n tehtaanmyymälä, Lasigalleria (itsenäisten lasintekijöiden yhteismyymälä), lasipajoja ja -gallerioita, kahvila ja elintarvikeliike. Lasinpuhallusta voi seurata paikan päällä. Lasitehtaan alueella sijaitsee Kylähotelli 1793 -niminen hotelli, jossa on 18 huonetta. Tehtaan lopettamisen jälkeen Lasikylässä jatkuu puhalluksen opetus ja käsityöläisten toiminta. Lasitehtaan kiinteistö siirtyi joulukuussa 2021 Nuutajärven lasitehtaan kulttuurisäätiöltä Olderman Oy:n omistukseen. Uusi omistaja jatkaa lasikylän kehittämistä yhteistyössä kulttuurisäätiön kanssa (Wikipedia, 2024). Nuutajärven lasikylä syntyy: Nuutajärven lasitehtaan perusti Somerolle vuonna 1747 perustetun Åvikin lasitehtaan perustajan poika Jacob Wilhelm de Pont vuonna 1793. Depont oli perinyt Nuutajärven kartanon, ja oli kiinnostunut seuraamaan isänsä jälkiä yrittäjänä. Tehtaan perustamisen puolesta puhuivat Nuutajärveä ympäröivät metsävarat. Depont arveli metsää tarvittavan kuitenkin lisää, ja otti liikekumppanikseen Harald Furuhjelmin, joka toisen urjalalaisen kartanon, Honkolan kartanon, perillisenä nosti metsäomavaraisuuden tarvittavalle tasolle. Depontin kiinnostus lasitehdasta kohtaan laimeni nopeasti, eikä toiminnan arkinen pyörittäminen enää innostanut häntä. Depont myi sekä tehtaan että kartanon Furuhjelmin nuoremmalle veljelle Johan Furuhjelmille. Uusi omistaja oli kiinnostunut kartanon ylläpidosta ja tekikin siellä paljon uudistuksia. Hän muun muassa rakennutti kartanon nykyisen päärakennuksen vuonna 1822. Sen sijaan lasitehdas ei erityisemmin Johan Furuhjelmia kiinnostanut. Tehdas toimikin vuokrattuna koko Furuhjelmien suvun ajan vuoteen 1843. Tehtaan toiminta pysyi pienimuotoisena. Pääosa tuotannosta muodostui ikkunalasista, pulloista ja apteekkilasista. Adolf Törngren muutti Lasikylän elämän: Furuhjelmien suku joutui taloudellisista syistä luopumaan sekä kartanosta että lasitehtaasta vuonna 1843. Ostaja oli Laukon kartanon omistaja Johan Agapetus Törngren. Lasitehtailijaksi ei hänelläkään ollut aikomusta ryhtyä, vaan hän vuokrasi pruukin kolmelle lasinpuhaltajalle. Kun Adolf Törngren peri sekä tehtaan että kartanon isältään vuonna 1849, alkoi Lasikylän elämä muuttua. Adolf Törngren oli erittäin kiinnostunut lasitehtaan toiminnan kehittämisestä. Hän oli vakuuttunut siitä, että suomalainen lasitehdas voi kehittyä ulkomaisen veroiseksi. Perehtyäkseen lasitekniikan uusimpiin saavutuksiin, hän teki vuonna 1851 opintomatkan Keski-Eurooppaan ja pestasi matkallaan joukon saksalaisia puhaltajia kohentamaan Nuutajärven lasituotannon tasoa. Tästä alkoi suomalaisen lasitehtaan kehittyminen kansainväliset laatuvaatimukset täyttäväksi lasin valmistajaksi. Adolf Törngren kiinnitti erityistä huomiota rakennuskantaan. Hän ymmärsi, että uudenaikainen tekniikka tarvitsee myös ajanmukaiset puitteet ympärilleen. Lisäksi hän halusi rakennuttaa viihtyisän ympäristön tulossa olevia saksalaisia, ranskalaisia ja belgialaisia lasinpuhaltajia varten. Olihan oletettavaa, että keskieurooppalaisilla oli toisenlaiset tottumukset ja vaatimukset kuin vaatimattomiin oloihin tottuneilla suomalaisilla. Törngren kääntyi aikansa maineikkaimman arkkitehdin, Turun ja Porin lääninarkkitehti G. Th. Chiewitzin puoleen. Kuvassa Urjalan Nuutajärven vuonna 1795 perustetun lasitehtaan belgialaiset lasinpuhaltajat ryhmäkuvassa v.1857. Vain yhdellä ammattimiehistä (edessä toinen oikealta) on kuvassa mukana työkaluja (piikkausvasara ja ilmeisesti laastilapio?). Kuva on otettu ambrotypiamenetelmällä: kuva otettiin lasilevylle negatiivisena ja asetettiin sitten tummaa taustaa vasten, jolloin kuva näkyi oikeansävyisenä. Tätä menetelmää käytettiin Suomessa varsin vähän - ja vain 1850-luvun lopussa ja 1860-luvun alussa (Museovirasto). Arkkitehdin valinnassa ilmenee Törngrenin uudistamisinnokkuus. Hänellä oli vakaa pyrkimys nostaa Nuutajärven lasitehdas joka tavalla maailmanmaineeseen. Aivan samoin kuin palkkaamalla taitavia ulkomaisia puhaltajia, niin valitsemalla Chiewitzin arkkitehdiksi, hän saattoi olla etukäteen varma uudenaikaisesta, tasokkaasta lopputuloksesta. Epäilemättä Törngren oli tutustunut lähellä sijaitsevan Forssan teollisuusyhdyskunnan rakennuksiin, jonka tuotantolaitoksia, asuin-, koulu- ja sosiaalisia rakennuksia Chiewitz oli ollut suunnittelemassa vuodesta 1851 lähtien. Törngren käytti Chiewitziä myöhemminkin arkkitehtinaan perustaessaan pellavatehtaan, myöhemmin Tampella Oy:n, Tampereelle vuonna 1857 sekä myös oman huvilansa arkkitehtina. Nuutajärven lasitehtaan tuotteet alkoivat olla kysyttyjä, ja myös ulkomaan markkinat alkoivat avautua. Ikkunalasia vietiin Venäjälle ensimmäiseen maailmansotaan saakka, talous- ja koristelasia sekä lääke- ja mustepulloja etenkin Riikaan ja Tallinnaan. Adolf Törngren oli toteuttanut tavoitteensa: 1850-luvun lopussa Nuutajärvi oli Suomen johtava lasitehdas. Törngrenin yritteliäisyys suuntautui pian muille aloille, ja hän vuokrasi tehtaan 1859 hyttimestari Heitmanille ja kauppias Janssonille. Heillä oli taloudellisesti varsin rajalliset mahdollisuudet kehittää tehtaan toimintoja. Myös lasihytin vuonna 1861 tuhonnut tulipalo hidasti toimintaa. Costianderin aika: Nuutajärven kartanon ja lasitehtaan uudeksi omistajaksi tuli vuonna 1869 Torsten Costiander. Hän oli erityisen kiinnostunut kartanon alueiden, rakennusten ja maatalouden kehittämisestä. Lasitehtaan toiminta sen sijaan oli hänelle vierasta. Siksi hän muodosti kommandiittiyhtiön viimeisimmän vuokraajan Carl Heitmanin kanssa, ja kiinnitti hänet vastuunalaiseksi valvojaksi tehtaaseen. Tällä tavoin siirryttiin vähitellen järjestelyyn, jossa lasitehdasta johti palkattu johtaja eli isännöitsijä. Nuutajärven lasitehtaan johtaja Edvard Holmberg ja hänen pikaveneensä Urjalan Rutajärvellä v.1961. Kartanosta yritykseksi ~ Wätrsilälle v, 1950: Kartanonomistajien perustama osakeyhtiö Nuutajärven Lasitehdas Oy – Notsjö Glasbruk Ab myi lasitehtaan Wärtsilä-Yhtymä Oy:lle vuonna 1950 tapahtuneen lasihytin palon jälkeen. Samalla päättyi kartanon lasitehtaan aikakausi ja alkoi yritysjohtoinen aika. Wärtsilän aika ja 1950-luku merkitsivät suomalaisen taidelasin nousua kansainväliseen maineeseen. Nuutajärven lasitehdas kuului vuonna 2014 tapahtuneeseen lopettamiseensa saakka Iittala Groupiin. Se oli yksi Iittalan kolmesta lasitehtaasta (Nuutajärvi, Humppila ja Iittala), joiden tuotanto on nyt keskitetty Iittalaan (Wikipedia, 2024).