Terijoen rautatieasema: A) Tämä kuva Terijoen rautatieasemasta on peräisin kirjasta 'Radoilta ja ratojen varsilta' (SKS - 1963), kuvaajaa ei ole mainittu. Terijoen asema oli Venäjän-vallan aikana vilkas liike- ja liikennekeskus läheisen suurkaupungin, Pietarin, ansiosta. Terijoki sijaitsi noin 60 kilometriä Pietarista luoteeseen, Rajajoelle oli Terijoelta vain runsaan 20 kilometrin matka itään. Terijoelta johti suora rata luoteeseen Viipuriin (n. 80km), mutta myös merenrantapaikkoja kiersi toinen rata Viipuriin. Tämän radan varrella sijaitsivat mm. Kuolemajärvi, Koivisto, Johannes ja Kaislahti. Vanha postikorttikuva 1900-luvun alun vaiheilta Terijoen ensimmäisestä asemasta. Pietarin radan rakentamisen aikaan Terijoki oli Kivennavan pitäjän sivukylä, jossa kirkolta tullut tie yhtyi rantaa seurailevaan Pietarin maantiehen. Terijoen ensimmäinen puinen asemarakennus valmistui IV luokan asemaksi vuonna 1870. Terijoen asemalla toimi myös tulli Suomen ollessa vielä autonominen suuriruhtinaskunta. Rautatien tulo Terijoelle muutti kylän luonnetta nopeasti. Kuuluisat hiekkarannat ja hyvät kulkuyhteydet vetivät puoleensa pietarilaisia vapaa-ajan viettäjiä, ja alueesta tuli Viipurin läänin tiheimmin asuttua seutua. Terijoella lomaili 1910-luvulla vuosittain jopa 60 000 venäläistä, ja junavuoroja Pietariin kulki puolen tunnin välein. Rantakaistaleesta muodostettiin vuonna 1910 Terijoen kunta. Huvila-asutuksen myötä moni suomalainenkin sai uutta työtä Terijoen alueella; aluella toimi esimerkiksi 450 ajuria. Asema kohosi nopeasti II luokan asemaksi ja vuonna 1917 valmistui uusi Knut Wasastjernan suunnittelema asemarakennus. Terijoen viertotielle rakennettiin vuonna 1915 alikulkuyhteys aseman läheisyyteen. Sisällissodassa valkoisten joukkojen vallattua Kannaksen keväällä 1918 raja itään kuitenkin sulkeutui, ja matkailijavirrat Terijoelle tulivat enää yksinomaa lännestä eli Suomesta. Terijoen keskusta, Keskikylä sijoittui asemalta kohti Suomenlahden rantaa johtavan reilun kilometrin pituisen Viertotien varrelle, johon sijoittuivat kaupat, virastot, tori sekä luterilainen, katolilainen ja ortodoksinen kirkko. Tien eteläpäähän sijoittuivat Seurahuone, merikylpylä ja kasino sekä niiden rinnalle lukuisat huvilat. Aseman lähellä oli pienimuotoista teollisuutta, kuten elintarviketehtaita, ja ratapihan eteläpuolella varuskunta sekä sotilassairaala (tiedot: 'Radan varrella', 2009). Terijoen v.1917 valmistunut uusi asema. Kirjan 'Radan varrella' kuvitusta - kuvaaja ei tiedossa. Terijoen uusi asema. Juna lähdössä 'länteen' eli Viipuria kohti - kuvaaja ei tiedossa. Asema sijaitsi radan pohjoispuolella ja aseman takana sijaitsi Rällälän pienehkö asuinyhteisö. Keskikylä sijaitsi asemasta etelään - Viertotie vei meren rantahietikoille ja huviloille.

Rajajoki * rautatiesilta Suomen ja N-Liiton välillä talvisotaan asti: B) Rajajoen silta kuvattuna ilmeisesti 1930-luvulla. Rajajoki sijaitsi Terijoen asemalta n. 20km itään. Kyseessä oli siis Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja - tämä kuva kuvattu siis Suomen puolelta naapurin puolen suuuntaan. Sama Rajajoen silta edelleenkin - melko samoin yksityiskohdin kuin edellinen - kuvaajasta ei tietoa. Rajajoen silta - ajoitus ehkä aiempi kuin edellisissä. Sillan kaiteeseen liittyi tarina. Venäläiset kävivät maalaamassa koko sillan kaiteet punaisiksi, suomalaiset kävivät iltahämärissä maalaamassa oman puolensa kaiteet valkoisiksi. Sillan toisella puolella on tänäkin päivänä Beloostrovin (Valkeasaaren) asema, jonne ei olisi pitkä kävelymatka. Rajajoki - vasemmalla puolella Suomi, oikealla Neuvostoliitto, taustalla Rajajoen silta. Rajajoki - Suomi nyt oikealla ja Neuvostoliitto vasemmalla. (Wikipedia, 2011): Rajajoki eli Siestarjoki (ven. Sestra, ruots. Systerbäck) on joki Karjalankannaksella Leningradin alueella Venäjällä. Joen pituus on 85 kilometriä. Joki saa alkunsa Karjalankannaksen keskivaiheilta, Äyräpäänselän vedenjakajaseudulla sijaitsevilta Kolmikannan-, Kenkäsaaren-, Ristkiven-, Niemen- ja Kuuritsansoista. Sivujoista merkittävimmät ovat Siesjärvestä tuleva Siesjoki ja Haukijärven lasku-uoma. Rajajoki on matala ja sen leveys on alajuoksulla noin 15–20 metriä. Alimmalla juoksulla joki virtaa Roslivajärven eli Siestarjoenjärven läpi ja laskee Suomenlahteen Siestarjoen kaupungissa. Rajajoki oli myös Terijoen kylä ja rautatieasema Riihimäen-Pietarin radalla joen länsirannalla sijaiten vastapäätä Venäjän Valkeasaarta. Joki on vuosisatojen aikana toiminut monien alueiden välisenä rajana. Joen katsottiin perinteisesti jakaneen Karjalan ja Inkerin. Ensimmäinen raja joelle tuli vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhassa Novgorodin valtion ja Ruotsin välille. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Ruotsin alue laajeni itään, mutta myöhemmän Suomen alueen raja pysyi joella. Vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhan jälkeen aiemman Inkerin, sittemmin Pietarin kuvernementin ja Viipurin kuvernementin raja Venäjän sisäisenä kulki joella, mutta joen etelää kohti työntyvässä mutkassa sijaitseva Siestarjoen asetehtaan, nykyisen S. P. Voskovin työkalutehtaan alue liitettiin Pietarin kuvernementtiin 1723. Myös Suomen suuriruhtinaskunnan ja muun Venäjän raja kulki joella vuodesta 1812, lukuun ottamatta loppuosaa johtuen Siestarjoen kaupungin yhdistämisestä Suomeen ja näin joen alin juoksu tuli olemaan kokonaan Suomen puolella samoin kuin Roslivajärven länsiranta. Raja siirtyi Siestarjoen kaupungin Suomesta erottamisen yhteydessä vuonna 1864 siten, että Roslivajärvi kokonaan ja suurin osa alimmasta juoksusta jäi Venäjän puolelle: raja erkani joen suvantokohdasta länteen kulkien Ruostekanavaa pitkin yhtyen jokeen hieman ennen merta. Vuoden 1864 linjauksella raja oli myös itsenäisen Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton välillä talvisotaan saakka, jolloin hyökännyt puna-armeija ylitti sen. Muodollisesti raja lakkasi olemasta sodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940, jolloin siirtyi Viipurin länsipuolelle saakka. Jatkosodan sytyttyä Suomen puolustusvoimat hyökkäsi Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941 sekä ylitti myös Siestarjoen lukuun ottamatta sen suuta ja Ruostekanavaa, jotka olivat osa Stalin-linjan Leningradin pohjoista puolustusvyöhykettä, Karjalan linnoitusaluetta. Sinne suomalaisten hyökkäys pysähtyi syyskuussa 1941 aloittaen omalta osaltaan Leningradin piirityksen. Asemasotavaihe kesti kesäkuuhun 1944, jolloin suomalaisten oli Karjalankannaksen suurtaisteluissa vetäydyttävä myös Siestarjoelta. Suomalainen höyryveturi #777 Rajajoen sillalla 1939. Keskellä siltaa vaihtuu valtio, kuvan suomalainen veturi ei pidemmälle päässyt. (JH, 4.8.2011): Tuossapa on yksi mielenkiintoinen yksityiskohta: sillan maatuet ja pengerrys on rakennettu valmiiksi kaksiraiteista rataa varten, mutta vain toinen siltajänne on asennettu. Toisen jänteen kohdalla ei ole edes laakereita, eli sitä ei varmaankaan koskaan oltu edes valmisteltu asennettavaksi. Tällä ratajaksolla moinen liikennemäärä ei varmaan 1917...1939 tullut kyseeseen; mutta ennen vuotta 1917 tilanne ja ennusteet ovat tietysti olleet aivan toisenlaiset. Nykyisinhän tässä kulkee yli kaksoisraide, vuoden 1944 jälkeiseltä ajalta. (TN, 4.8.2011): Valtionrautateiden 75-vuotishistoriikista 'Valtionrautatiet 1912 -1937' muistan lukeneeni, että silta oli ennen vuotta 1918 kaksiraiteinen. Vuoden 1918 silta räjäytettiin. Olisiko maatuet peräisin tästä tuhotusta sillasta? (TN, 5.8.2011): Luin eilen historiikista vuoden 1918 siltatuhoja käsitellen jutun. Sen mukaan Venäjän/Neuvostoliiton puoleinen maatuki tuhoutui täysin ja välipilari vaurioitui hieman. Silta uusittiin 1920-luvun puolivälissä VR:n toimesta 'Lokakuun radan' maksaessa siltaremontista puolet. Eli kuvan maatuet ovat peräisin sillan uusimisen ajoilta. Juha Räsänen lähetti nämä kaksi kuvaa (29.12.2011) Rajajoen sillalta vuoden 1920 kevään rauhanneuvotteluista sillalla: (Juha Räsänen, sähköposti 29.12.2011): Laitan Rajajoen sillalta pari kuvaa, joissa pappani on keväällä 1920 Suomen ja Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa tuolla kyseisellä sillalla. Karjalan Kaartin Rykmentistä oli siellä kunniakomppania kolme viikkoa. Silta oli silloin aika rähjäisessä kunnossa. Tarkistin vuoden 1920 Suomen Kuvalehdessä no 17 ja 24 neuvotteluissa otetuista kuvista, että paikka ja aika on oikein. Tästä kartasta käy hyvin ilmi silloisen 'Suomen kaakkoisimman kylän' keskinäiset sijainnit (Terijoki-seura). ('Sodat tuhosivat Rajajoen alueen', 2011): Ennen Suomen itsenäistymistä oli joen molemmin puolin olevissa kylissä, Rajajoella, Valkeasaaressa, Retukylässä ja Systerbäckissäkin ollut asutus pääosin suomalaista. Rajan sulkeuduttua yhteys joen yli katkesi kertaheitolla. Monet perheet, joiden kodit olivat työ- ym. tehtävien johdosta jokirajan Venäjän puolella, joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa sinne ja heidän oli tultava salateitse Suomen puolelle. Rajan taakse jäänyt suomalainen väestö (inkeriläiset) joutui Stalinin aikana kokemaan vainon ajat kaikessa karmeudessaan. Rauhan vuosina eläminen rajan välittömässä läheisyydessä oli aivan normaalia elämää, ilman mitään rajoituksia tai uhkia, vaikka muualta tulleet henkilöt sitä hiukan karttoivatkin. Rajaseudun asukkaille se oli luonnollinen olotila, joki on rajana ja sillä hyvä. Rajan välittömässä läheisyydessä oli rauhallisinta asua. Vuoden 1939 kesällä alkoi näkyä naapurin puolella varustautumisen merkkejä, mutta kukaan ei uskonut että sota voisi syttyä. Evakkoon lähtökin lokakuun alkupuolella oli kuin lomallelähtö muutamaksi viikoksi ja sitten paluu takaisin kotiin, mutta se evakossa olo on jatkunut vielä tänäkin päivänä. Sotien aikana tuhoutuivat kaikki rakennukset Rajajoen alueelta, joten vanhoista paikoista löytyy vain joitakin raunion osia ja paikoin sodanaikaisia juoksuhaudan jäänteitä maastossa. Venäläisten vilkas rakennustoiminta on keskittynyt entisen kyläkeskuksen ulkopuolelle, kuten Dyynin hotellit meren rantaan, entisen kylätien pohjoispuolella oleville peltoalueille aina rautatien tuntumaan saakka ja laaja omakotialue rautatien pohjoispuolella. Vanhan kylätien paikalle on rakennettu Terijoen - Pietarin välinen maantie, sekä uusi maantie Systerbäckin vanhaa rautatiepohjaa myöten Rajajoen asemaseudun ohitse Terijoelle ja Kivennavalle. Entinen Dyynin tienhaarasta Rajajoen asemalle mennyt tie palvelee nyt uuden asutusalueen liikennettä. Muut entiset paikallistiet ovat hävinneet täysin maastosta. Rajajoen rautatieasema: Rajajoen rautatieasema Terijoella 1920-luvulla - tuntematon kuvaaja - postikortti. Kuvassa Rajajoen rautatieasema 'ennen sotia' - kuvattu eri puolelta kuin edellisessä kuvassa. ('Terijoki', 2011): Vaikka rautatie Rajajoelle oli valmistunut jo 1870, valmistui Rajajoen asema omaan käyttöönsä vasta 1.12.1917. Sitä ennen se oli maailmansodan aikana venäläisten sotasairaalana. Tämä arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema, aikaisemmista asemarakennustyypeistä täysin poikkeava rakennus oli Suomen kauneimpia asemarakennuksia. Tässä Rajajoen asemarakennuksessa pidettiin mm. Suomen ja Venäjän väliset rauhanneuvottelut, jotka johtivatkin Tarton rauhansopimukseen 11.12.1920. Samalla loppuivat myöskin rajalla ajoittain ilmenneet rauhattomuudet. Itsenäisyyden aikana Rajajoki oli Karjalan kannaksen ainoa rajanylityspaikka, jonka mukanaan tuomat erilaiset toiminnot, niin rautatielaitos kuin rajavartiostokin antoivat oman leimansa kylän elämälle. Nämä kolme kuvaa otti Volkov 4.9.2006 Rajajoen aseman silloisista 'säilyneistä jäännöksistä'. Ylimpänä säilynyttä aseman lattiapintaa, keskellä aseman WC-tilojen jäänteitä ja alinna Rajajoen aseman korjausmonttu. Kurkistus rajan yli ~ Rajajoen (=Siestarjoen) yli Valkeasaareen (Siestarjoelle) : Rajajoki eli Siestarjoki - rajan Venäjän puolella: Siestarjoen radan höyryraitiovaunujuna vuonna 1911 postitetussa postikortissa.. Ilmeisesti sama juna kuin edellä Siestarjoen asemalla 1910-luvulla (Venäjän puolella). Siestarjoen (Sestroretsk) asema kuvattuna syyskuussa 2006 (Volkov, p.d.). (Wikipedia, 2011): Valkeasaaren läpimurto tai Rajajoen suurtaistelu oli Jatkosodassa taistelu, jossa puna-armeija mursi suomalaisten pääaseman Karjalankannaksella kesällä 1944. Suurhyökkäyksen käynnisti Neuvostoliiton 23. armeija 9. kesäkuuta 1944 kello 05.55 Suomen rintamalla ennennäkemättömällä tulivalmistelulla, tuhansien tykkien ja kranaatinheittimien tulella ja 300 lentokoneen pommituksilla. Jokaista rintamakilometriä kohden ryöpytti yli 200 tykin tuli. Vajaata tuntia myöhemmin alkoi suomalaisten etulinjan puolustusasemien järjestelmällinen tuhoaminen suorasuuntausaseilla ja ilmavoimien iskuilla. Tykkitulen jyly kantautui päämajaan Mikkeliin ja jopa Helsinkiin asti. Puolustusasemat sortuivat ja puolustajat lamaantuivat. Hiekansekainen multa tuprusi ilmaan sakeana, keltaisena pilvenä. Näkyvyys oli olematon ja jalkaväen aseet tukkeutuivat. Yleinen pakokauhu pystyttiin vielä pitämään kurissa. Iltapäivällä Sihvo kielsi takamaaston suluttamisen estääkseen sellaisen käsityksen syntymisen, että suomalaiset aloittaisivat vetäytymisen. Puolustus ei murtunut siksi, että suomalaiset olisivat vuodattaneet verensä kuiviin. Massiivinen tulisokki lamautti jalkaväen. Taukoamaton kranaattikeskitys mursi yksittäisten taistelijoiden henkisen kestokyvyn. Neuvostoliittolainen sotahistorioitsija M. Frolov sanoo Valkeasaaren läpimurron olleen "Suuren isänmaallisen sodan" neljäs isku Neuvostoliiton vapauttamiseksi. Kaikkiaan iskuja oli 10. Frolov väittää Kannakselle keskitetyn 5500 tykkiä ja kranaatinheitintä sekä lähes 900 raketinheitintä. Frolovin mukaan neuvostotykistö ampui Rajajoen-Valkeasaaren alueelle 10. kesäkuuta 1944 354 000 kranaattia. Keskitys oli siis hänen mukaansa Leningradin rintaman suurin siihen mennessä. Valkeasaaren läpimurron myötä venäläiset olivat kesäkuussa 1944 saaneet 20 kilometriä syvän ja 15 kilometriä leveän läpimurron pääasemaan. Mannerheim nimittääkin kesäkuun 10. päivää 1944 "Suomen sotahistorian mustaksi päiväksi". Suurhyökkäys tajuttiin todelliseksi ja armeijakunnan komentaja Taavetti Laatikainen anoi lupaa vetäytyä VT-asemaan. Pyyntö oli enää muodollinen, koska perääntyminen oli jo täydessä käynnissä paikoin jopa pakokauhunomaisesti. Kartta Terijoen, Rajajoen (Siestarjoen) ja Valkeasaaren alueelta.

Terijoen maantietoa ja historiaa: C) Katunäkymä Terijoelta. Kadun oikealla puolella erottuu 'Hotelli Mon-Repos' ja kemikalioliike. Postikorttikuva - kuvaaja ei tiedossa. Terijoen maantietoa ja historiaa: (artikkeli perustuu Esko Toiviaisen alkuperäistekstiin): Maantietoa: Terijoki oli vuonna 1939 Suomen kaakkoisin pitäjä. Sitä rajoittivat lännessä Uusikirkko, pohjoisessa Kivennapa, idässä Neuvostoliitto ja etelässä Suomenlahti. Toisen maailmansodan päätyttyä Terijoki joutui Neuvostoliitolle. Terijoen pinta-ala oli 123 neliökilometriä. Sen pituus itä-länsisuunnassa oli 24 km ja pohjois-eteläsuunnassa 4-9 km. Maisemaa hallitsi pitäjän koko pituudelta 30 -100 metriä leveä hiekkaranta, joskus kivikkoisena, mutta pääosin kauniina hiekkadyyninä. Hietikon ja leveydeltään vaihtelevan rantatasanteen erotti ylemmästä kangas- ja metsäalueesta litorinakautisen meren (n. 7000 vuotta sitten) rantaviiva, joka kohosi paikoitellen jyrkkänä rinteenä parikymmentä metriä nykyisen rantaviivan yläpuolelle. Parhaimmillaan nousu tuli esille Kellomäen kohdalla. Ranta-alueen yläpuolinen kangasalue oli suhteellisen tasaista. Huomattava poikkeus oli Puhtulanmäki, joka kohosi 90 metrin korkeuteen. Peruskalliota ei täällä eikä muuallakaan Kannaksella ollut näkyvissä. Hiekka- ja soraperäisen maan lisäksi oli keveitä savialueita, jotka olivat peltoina. Merenrantaa lukuun ottamatta sisäisiä vesialueita oli vähän. Järviä olivat Kaukjärvi eli Jalkalanjärvi, jonka pohjoispuoli kuului Kivennapaan ja eteläosa Terijokeen, Haukjärvi, Puhtulanjärvi sekä muutamat lammet. Mereen laski joukko jokia ja puroja. Rajajoen, Terijoen, Hurrinojan ja Huumosenojan kirkkaissa vesissä viihtyivät hyvin muun muassa lohet, harjukset, nahkiaiset ja ravut. Näiden pyydystämisellä moni terijokelaispoika hankki itselleen taskurahoja. Asutus: Karjalan Kannas lienee saanut aikoinaan vanhimman asutuksensa lännestä ja etelästä. Myöhempi asutus tuli ilmeisesti idästä. 1200-luvulla hansalaisten laivat tekivät kauppamatkoja Nevajokea pitkin Terijokea sivuten Novgorodiin. Esihistoriallisia löytöjä alueelta on vähän. Terijoen seudulla on ilmeisesti jo 1200 -luvulla ollut pysyvää asutusta. Vuonna 1445 mainitaan Uusikirkko ja Kivennapa itsenäisinä seurakuntina. Terijoki kuului Kivennapaan vuoteen 1910 asti. 1500- luvun alkupuolella Terijoen (alkuaan Tervajoki) sanottiin olleen vauraimman kylän koko Äyräpään kihlakunnan alueella. Terijoki venäläisten ja suomalaisten lomaparatiisina: Pietarin rautatien valmistuminen vuonna 1870 merkitsi Terijoen kukoistuksen alkua. Pietarin yläluokka huomasi Terijoen hiekkarannat ja lähes trooppisen rehevät rantakaistaleet. Alueella alkoi voimakas huvilarakennustoiminta. Huviloiden puutarhoihin tuotiin Ukrainasta junalasteittain mustaa multaa. Toinen toistaan upeampia huviloita nousi rantojen läheisyyteen ja kauemmaksi harjanteille. Rakentamiseen tarvittiin paikallista rakennustyöväkeä ja uusiin huviloihin pysyvää hoitoväkeä. Näin kesävieraiden tulolla oli vahva työllistävä vaikutus. Tarvittiin talonmiehiä, kauppiaita, puutarhureita, keittäjiä, kotiapulaisia, lastenhoitajia ja kaikkia mahdollisia muita avustajia. Maanviljelijöiden ja kalastajien tuotteilla oli kova kysyntä. Paikallisten asukkaiden vauraus ja hyvinvointi lisääntyivät nopeasti. Terijoki eli suurelta osin turismista. Tilanne kuitenkin muuttui hetkessä, kun Suomi itsenäistyi ja rajan sulkeutui. Pietarilaiset kesävieraat olivat poissa. Elämä Kannaksella muuttui hiljaiseksi ja taloudellisesti vaikeaksi. Terijokelaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan käynnistivät voimakkaan alueensa markkinoinnin muuhun Suomeen. Ponnistelujen tuloksena tilanne muuttui nopeasti. Terijoki nousi uuteen kukoistukseen. Nyt kesävieraat tulivat lännestä. Terijoesta tuli nopeasti Suomen kuuluisin kesänviettopaikka. Terijoki oli erityisesti sen ajan taiteilijoiden ja muiden sen ajan julkisuuden henkilöiden suosiossa. Terijoki 1930-luvulla: Vuonna 1939 Terijoella oli 8000 asukasta. Näistä paikkakunnalla vakituisesti asuvia ulkomaalaisia oli 700. Terijoki oli kansainvälinen paikka: siellä oli asukkaita lähes kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta. Terijoen keskusta - nimeltään Keskikylä - oli tyypillinen kaupungin keskusta. Siellä oli vieri vieressä liikerakennuksia. Keskustan pääkatu Viertotie oli kestopäällystetty. Sillä oli jalkakäytävät ja katuvalaistus. Katuvaloja oli myös sivukaduilla. Terijoen kaupunki-ilmettä osoittaa muun muassa se, että venäläiset kertoivat talvisodan alussa vallanneensa kuuluisan Terijoen kaupungin. Myös Kuokkalan ja Kellomäen keskustat oli kaavoitettu kaupunkimaisesti ja poikkesivat selvästi maalaismaisemasta. Maanviljelys oli merkittävä elinkeino. Peltoa oli 19 % Terijoen pinta-alasta. Parhaat hiekkamultamaat olivat Kuokkalan - Haapalan alueella. Tilat olivat yleensä pieniä. Niillä oli tyypillisesti hevonen ja viisi lehmää. Suotuisan ilmaston vuoksi alueella oli paljon vihannes- puutarha- ja kukkaviljelyksiä. Maanviljelyn ja turismin ohella kalastus oli merkittävä elinkeino. Pyydyksinä käytettiin verkkoja, rysiä, nuottaa ja pitkäsiimaa. Yleisiä saaliskaloja olivat hauki, ahven, kuha, siika, lohi , muikku, kuore ja haili (silakka). Pienteollisuutta edustivat pari sahaa, kotelotehtaat, makkara- ja makaronitehtaat, sekä Terijoen Tuote -niminen hedelmien ja marjojen jalostustehdas. Palveluelinkeinot olivat Terijoella erikoisen merkittävä elinkeino. Terijoelle muodostui tärkeitä ja niihin oloihin varsin isoja liikekeskuksia, jotka vetivät ostokykyistä väkeä laajalti ympäristökunnista. Erikoisesti kesällä Terijoella oli erittäin paljon kesävieraita, joista useat viettivät siellä koko kesän. Niinpä Terijoen keskustassa sijainneet kolme hotellia olivat kesäisin kovassa käytössä. Terijoella oli lisäksi kesähotelleja ja täysihoitoloita - pensionaatteja. Monet terijokelaiset asuivat kesät piharakennuksissa ja vuokrasivat asuntonsa kesävieraiden käyttöön. Tuloja saatiin usein lisäksi erilaisista palveluista, joita vieraille myytiin. Terijoella oli kymmenen kansakoulua ja Terijoen yhteislyseo. Lisäksi paikkakunnalla oli kauppakoulu, kansalaisopisto ja joukko venäläisiä kouluja paikallisille emigranteille. Tärkeätä kansallista sivistystyötä tekivät myös nuorisoseurat, raittiusseurat, työväenyhdistys, kuoro- ja näyttämöyhdistykset, Martat, eri urheiluseurat sekä VPK. Ehkä rajan läheisyyden vuoksi terijokelaiset olivat erittäin isänmaallisia. Terijokelaisten maanpuolustusharrastuksen tukena oli Jääkäripataljoonan varuskunta Keskikylässä ja erillinen pioneerikomppania Kellomäellä. Myös Kannaksen rajavartioston esikunta oli Terijoella. Terijokea kutsuttiin jo 1930 -luvulla Pohjolan Rivieraksi. Terijoki oli sen ajan Suomessa eksoottinen paikkakunta. Sen pitsihuvilat, hiekkarannat ja rehevä luonto olivat ainutlaatuista Suomessa.

Terijoen hiekkarannoilta: D) Huoletonta aikaa Terijoen hiekkarannoilla - kuvaaja ei tiedossa.

Terijoen kuuluisia rantahuviloita: E) Kuvassa Terijoen rantahuviloista 'Ainola' - kuvaaja ei tiedossa.