A) Taipalsaari ~ näkymiä: Taipalsaaren venerantaa Saimaan äärellä ~ nimimerkki "Petritap" kuvasi v. 2017 - lisenssi OK: CC BY-SA 4.0. (Wikipedia, 2023): Taipalsaari on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Karjalan maakunnassa, 15 km Lappeenrannasta pohjoiseen. Kunnassa asuu 4 559 ihmistä ja sen pinta-ala on 761,95 km², josta 417,26 km² on vesistöjä. Kunta perustettiin vuonna 1571. Taipalsaaren naapurikunnat ovat Lappeenranta, Lemi, Puumala, Ruokolahti ja Savitaipale. Entisiä naapurikuntia ovat Lappeenrantaan liitetyt Joutsenon kaupunki, Lauritsalan kauppala ja Lappeen kunta. Kyliä: Ahokkala, Ampujala, Haikkaanlahti, Haikola, Halila, Heikkola, Herttuala, Illukansaari, Jauhiala, Kannus, Karhula, Karhunpää, Kattelussaari, Kuivaketvele, Kilkinsaari, Kilpiänsaari, Kirkonkylä, Kirvesniemi, Kuhala, Kuikkala, Kurenlahti, Kurenniemi, Kurhila, Kutila, Kyläniemi, Laukniemi, Lehtola, Levänen, Liukkola, Merenlahti, Muukkola, Märkälä, Nieminen, Olkkola, Paakkola, Paarmala, Pakkala, Peltoi, Pönniälä, Rehula, Reinikkala, Saimaanharju, Saikkola, Solkeinkylä, Taipale, Telkkälä, Vainikkala, Viskarila, Vitsai ja Vehkataipale. Taipalsaari on tunnettu luonnonkauneudestaan ja vesistöjen runsaudestaan. Puolet kunnan pinta-alasta on Saimaata ja toinen puoli muodostuu noin 700 saaresta. Rantaviivaa, joka on pääosin upeaa hiekka- ja kalliorantaa, on pituudeltaan noin tuhat kilometriä. Pinta-alaltaan suurin saari on Kirkkosaari, jonka ympärille suurin osa kunnan 50 kylästä sijoittuu. Runsas vesistö on Taipalsaarella koettu sekä myönteisenä että osittain kielteisenäkin piirteenä. Ongelmia on ymmärrettävästi ollut paljon silloin kun liikenteen painopiste on siirtynyt vesiliikenteestä tieliikenteen puolelle. Myös matkustavaisten majoittajana toimineen Röytyn kievarin pito lopetettiin vuonna 1937. Samalla vuosikymmenellä suuri osa Suomen kievareista siirtyi historiaan, sillä henkilö- ja linja-autoliikenteen kehittyminen oli tehnyt valtion tukeman kyyditys- ja kievarijärjestelmän tarpeettomaksi. Vesistön aiheuttama rikkonaisuus tuntuu nykyisinkin jossain määrin haitallisena paikallisten hallintotehtävien hoidossa ja palvelujen järjestämisessä. Vesistö on tarjonnut aikanaan lukuisille perheille toimeentulon. Taipalsaari (aiemmin Taipaleen pitäjä) on siis kuulunut Lappeen kihlakuntaan. Tämä kirkkopitäjä oli alkujaan huomattavan laaja. Siihen kuuluivat 1500-luvun alussa sittemmät Lappeen, Taipalsaaren, Savitaipaleen, Suomenniemen, Lemin, Luumäen sekä Nuijamaan pitäjät, lähes koko Joutseno, kyliä Säkkijärveltä sekä Karjalaan kuulunut Kymijoen itäpuoliset Valkeala ja Mäntyharju. Länsirajan muodosti Kymijoki Valkealan Selänpään korkeudelta, etelässä rajanaapureina olivat Vehkalahden, Virolahden ja Viipurin pitäjät. Idässä aluetta rajasi Saimaan vesistöalue sekä pohjoisessa vuoden 1415 päätöksen mukaisesti hahmotettu Savon eteläinen raja. Asutuksen lisääntyessä näin laaja kirkollisen hallinnon alue osoittautui hankalaksi hallita. 1500-luvun ensimmäisen puoliskolta lähtien Lappeen suurseurakunta jaettiinkin pienempiin osiin, Iitin (1515), Valkealan (1640), Mäntyharjun (1595), Taipalsaaren (1571), Savitaipaleen (1639), Luumäen (1639) ja Joutsenon (1639) sekä sittemmin vielä Lemin, Suomenniemen ja Nuijamaan kappeleihin. Taipalsaaren asema on ollut olla rajapitäjänä. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Taipalsaari jäi Ruotsin valtapiiriin ja Etelä-Karjalan pohjoinen osa siirtyi Venäjän haltuun. Täyssinän rauhassa 1595 Ruotsin raja siirtyi pohjoisemmaksi. Suuri Pohjan sota ja sen päättänyt Uudenkaupungin rauha vuonna 1721 jakoivat jälleen Karjalan. Niin sanotussa pikkuvihassa Ruotsi yritti saada takaisin menettämiään alueita. Sodan ratkaisevassa Lappeenrannan taistelussa elokuussa 1741 Venäjä valtasi Lappeenrannan linnoituksen. Taipalsaarella käytiin myös useita verisiä taisteluita. Taloja poltettiin ja siviilit joutuivat pakenemaan sotatoimia. Ruotsin tappioon päättyneen pikkuvihan rauha solmittiin Turussa vuonna 1743. Tällöin nykyinen Etelä-Karjala sekä Kymenlaakso Kymijokeen saakka ja Savonlinnan seutu liitettiin Venäjään. Pelastustoimi: Taipalsaaren pelastustoiminnasta huolehtii Taipalsaaren VPK, joka pääsääntöisesti huolehtii kunnan palo- ja pelastustoimesta. Lisäyksikköjä tulee tarpeen mukaan Lappeenrannan kaupungista tai muista ympäristökunnista. Taipalsaaren VPK:lla on kalustoa sekä maalla että vesilläkin tapahtuviin tehtäviin. Vuosittain Taipalsaaren VPK:lla on noin sata hälytystehtävää. Ruokakulttuuri: Taipalsaaren pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla kalakeitto, potaattipiirakka, kokkelipiimä ja laskiaisruoka lirumämmi eli taikinamämmi. Muuta Puolustusvoimiin kuuluvan Maasotakoulun (entinen Maanpuolustusopisto, aikaisemmin Päällystöopisto) ampuma- ja harjoitusalue on Taipalsaaren Kuhalassa. Saimaanharjulla sijaitsee K-market Niiva sekä S-Market Taipalsaari, joista Niivalla on pitkät perinteet Taipalsaarella. Tunnettuja taipalsaarelaisia: Konsti Järnefelt (1890–1959), kansanedustaja (Suomen Kansanpuolue) ja virkamies. Väinö Okko (1892–1965), kansanedustaja (Maalaisliitto) ja maanviljelijä. Erkki Heikkonen (1925–2001), poliitikko (Kansallinen Kokoomus) ja toimitusjohtaja. Raita Karpo o.s. Marila (s. 1941), laulaja. Maria Tyyster (s. 1988), laulaja. Taipalsaaren Siwa (posti) ja ilmeisesti kunnantalo taaempana ~ 21.1.2012 (S&J). Väriratkaisuiltaan mielenkiintoinen asuinrakennus - 21.1.2012 (S&J). Asuinrakennus ja natetan kulmaus upeine korkeine kivijalkoineen - 21.1.2012 (S&J). .

B) Taipalsaaren kirkko: Taipalsaaren kirkko ~ 21.1.2012 (S&J). (Wikipedia, 2023): Taipalsaaren kirkko on Taipalsaarella sijaitseva Eskil Colleniuksen alun perin 1754 rakentama tasavartinen ristikirkko, jota laajennettiin ja muutettiin 1845-1847 Intendentinkonttorissa tehtyjen piirustusten mukaisesti. Tasavartisessa empiretyyliä edustavassa ristikirkossa on kulmaulokkeiden avulla muodostettu kuutiomainen ristikeskusta, jonka päällä on karniisimaisesti kaartuva kupoli monisärmäisine lyhtyineen. Sakaroissa on profiloidut päätykolmiot ja tympanonit, ikkunoissa kaaripäätteinen kehystys ja räystäiden alla leveä friisi. Sisäkatteena sakaroissa on tasakatto, keskustassa pylväiden varassa oleva kaulallinen kupu. Istumapaikkoja kirkossa on 800. Kirkon 18-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas 1977. Alttarilla on kehystetty metalliristi, crux nuda. Kirkossa oli aiemmin alttaritaulu, mutta se siirrettiin 1890-luvulla luvulla Viipurin lääninmuseoon eikä sen myöhemmästä kohtalosta ole tietoa. Nykyään alttaritaulun paikalla on kultainen risti ja teksti ”Katso, Jumalan karitsa”. Kirkkoa on korjattu 1904–1906 ja 1976. 1900-luvun alun korjauksessa, jonka suunnittelivat arkkitehdit Sigismund von Nandelstadh ja Karl Hård af Segerstad, kirkko laudoitettiin sisältä ja ulkoa. Alttariseinän ikonostaasimainen sommitelma ja alttaritaulun paikalla oleva risti lienevät samalta ajalta. Kirkon erillinen kellotapuli rakennettiin 1754, sitä on korjattu 1848 ja 1905, kellot ovat vuosilta 1581 ja 1759. Kirkon ehtoollismalja on vuodelta 1752. Vanha messukasukka konservoitiin 1986 ja on esillä kirkossa. Sen lahjoitti seurakunnalle 1665 Anna Bertilsdotter Ruut. Taiteilija Karoliina Kupias suunnitteli uusimman messukasukan, stolan ja kirkkotekstiilit vuodeksi 2004, jolloin vietettiin kirkon 250-vuotisjuhlaa. Taipalsaaren kirkko ~ 21.1.2012 (S&J). Taipalsaaren kirkko ~ Tuomas Vitikainen kuvasi v. 2017 - lisenssi OK: CC BY-SA 4.0. Taipalsaaren kirkkotapuli ~ nimimerkki "PtG" kuvasi v. 2017 - lisenssi OK: CC BY-SA 4.0. .

Taipalsaari vuoden 1918 sodassamme: Taipalsaaren Pulkkaniemessä 29.4.1918 teloitetun 21 punakaartilaisen muistomerkki. Vuonna 1921 pystytetyssä muistomerkissä on 6 nimeä. Kuvaaja: Olavi Vesterinen (1971), Etelä-Karjananmuseon kokoelmat * lisenssi, OK: Creative Commons Attribution 4.0 International. (Wikipedia, 2023): Pulkkaniemen teloitukset: Pulkkaniemen teloitukset tapahtuivat Suomen sisällissodan aikana 29. huhtikuuta 1918 Taipalsaaren Merenlahden kylän Pulkkaniemessä, jolloin valkoiset teloittivat paikalla 20 laittoman kenttäoikeuden tuomitsemaa paikallista punakaartilaista. Taipalsaaren kirkonkirjojen mukaan Pulkkaniemessä teloitettiin 20 henkilöä, mutta joissakin lähteissä määräksi mainitaan myös 22. Teloituspaikka ja joukkohauta sijaitsevat noin viisi kilometriä Taipalsaaren kirkonkylän eteläpuolella. Kesämökin pihapiirissä sijaitsevalla joukkohaudalla on vuonna 1921 pystytetty muistomerkki. Sisällissodan käynnistyttyä sotatapahtumat etenivät Taipalsaarelle vasta kuukauden kuluttua, kun punaiset miehittivät kirkonkylän 28. helmikuuta. Seudulla ei käyty merkittäviä yhteenottoja, vaan Taipalsaaren punaiset osallistuivat Savitaipaleen rintaman taisteluihin. Sodan loppuvaiheessa punaiset vetäytyivät Lappeenrantaan yöllä 25. huhtikuuta, jonka jälkeen valkoiset miehittivät kylän seuraavana iltapäivänä. Kun pakoreitti Viipurin suuntaan oli jo poikki palasi suurin osa punaisista Taipalsaarelle. Valkoisten vallattua myös Lappeenrannan 26. huhtikuuta kokoontuivat suojeluskuntalaiset Hotelli Patriassa, jossa organisoitiin kaupungin ja lähikuntien puhdistus. Jokaiseen pitäjään muodostettiin erillinen puhdistusryhmä keräämään ja kuulustelemaan vankileireillä olleita punakaartilaisia. Lisäksi perustettiin paikallisten suojeluskuntien nokkamiehistä koostuneet tutkijalautakunnat ja kenttäoikeudet. Tuomiot: Taipalsaaren puhdistusryhmän muodostivat maanviljelijä Anton Kilpiä sekä opettajat Antti Aspinen ja Otto Juvonen, jotka kävivät tunnistamassa taipalsaarelaisia Lappeenrannan ja Viipurin vankileireiltä. Kilpiä ja Juvonen kuuluivat myös kolmihenkiseen tutkijalautakuntaan ja kenttäoikeuteen, jonka puheenjohtajana toimi nimismies Robert Markku. Vangittuja punaisia säilytettiin aluksi Vilkolan talossa, josta heidät pian siirrettiin Kaulion taloon. Kuulustelut suoritettiin pappilassa ja kenttäoikeus kokoontui Röytyn majatalossa. Kuolemantuomioita jaettaessa raskauttavaa oli syytetyn kuuluminen aseelliseen kaartiin, punaisten siviilihallintoon tai osallistuminen ryöstöihin. Lisäksi runsaasti tuomioita langetettiin vanhojen kaunojen perusteella, jolloin toinen osapuoli teki ilmiannon henkilökohtaisten riitojen vuoksi. Joissakin tapauksissa kuolemantuomiolta saattoi pelastua tarpeeksi vaikutusvaltaisen puolustajan ilmaantuessa. Esimerkiksi opettaja Juvonen pelasti erään ystäväpiiriinsä lukeutuneen miehen ampumiselta ja toimitti hänet turvaan Savitaipaleelle. Teloitukset: Ensimmäistä 21 kuolemaantuomittua kuljetettiin kirkkorannan laiturilta syrjäiseen Pulkkaniemeen Taipalsaaren suojeluskunnan esikuntapäällikön Mikko Kilpiän Kaukas-yhtiöltä vuokraamalla S/S Hurma -hinaajalla 29. huhtikuuta. Teloittajat oli valittu taisteluihin osallistuneiden valkoisten joukosta, joista osa kieltäytyi tehtävästä. Noin viisi kilometriä kirkonkylän eteläpuolella sijaitsevan Pulkkaniemen rannassa oli valmiiksi kaivettu hauta, jonka reunalla tuomitut ammuttiin kolmen ryhmissä. Kuolema varmistettiin vielä lähietäisyydeltä päähän ammutulla armonlaukauksella, jonka seurauksena uhrien päälaki irtosi. Myöhemmin syksyllä kenttäoikeuden johtajana toiminut nimiesmies Markku ei uskaltanut siirrättää silpoutuneita vainajia hautausmaalle peläten ruumiden kunnon herättävän paheksuntaa. ”Kun te nyt menette suorittamaan tätä tärkeää tehtävää, niin muistakaa, että minkä teette, tehkää se kylmäverisesti. Nämä tuomitut ovat nousseet Jumalaa ja esivaltaa vastaan, ja heidän palkkansa on kuolema.”, julisti esikuntapäällikkö Kilpiä kirkkorannan laiturilla miehilleen pitämässä lähtöpuheessa. Ammuttujen joukossa oli muun muassa Taipalsaaren kunnallislautakunnan puheenjohtajana vuosina 1907–1911 toiminut Antti Pyymäki, jonka tehtävänä oli marssittaa tuomitut hinaajasta teloituspaikalle. Teloitettuihin kuului oli myös Lappeenrannasta Taipalsaarelle paennut vaatekauppias Taavi Strandman, joka ennen sotaa oli toiminut muun muassa SVUL:n Etelä-Saimaan piirin puheenjohtajana. Teloituksen jälkeen yksi ampujista otti Strandmanin kellon, sormuksen ja vaatteet sekä suuren summan hänen vaatteisiinsa piilotettuja seteleitä. Strandmanin puoliso peräsi myöhemmin rahoja takaisin, mutta teloittajan todettiin juoneen rahat. Mukana olleista vangeista pelastui Armas Forsman, jonka eräs teloittajista tunsi ja otti hänet pois ammuttavien joukosta. Perimätietona kiertänyt Forsmanin tarina tapahtumien kulusta on erilainen. Hänen mukaansa teloitetut joutuivat kaivamaan oman hautansa, eivätkä kaikki kuoppaan ammutut olleet vielä kuolleet, kun heidän päälleen lapioitiin jo maata. Vuonna 1928 ilmestyneessä Taipalsaaren suojeluskunnan kymmenvuotishistoriikissa väitetään totuudesta poiketen, ettei teloitettuja tuomittu Taipalsaarella. Historiikin mukaan Lappeenrannasta saapunut liikemies E. Karhunen otti esittämiensä valtuuksien nojalla mukaansa 24 vankia, jotka matkan aikana tuomittiin ja teloitettiin Pulkkaniemessä. Pulkkaniemen jälkeen teloituksia jatkettiin Heikkolankankaalla, jossa ammuttiin 16 punakaartilaista. Lisäksi Lappeenrannan vankileirillä teloitettiin seitsemän taipalsaarelaista ja muualla kaksi. Muistomerkki: Muistitiedon mukaan vainajat siunattiin mahdollisesti jo samana kesänä, jolloin tilaisuuteen osallistui runsaasti teloitettujen omaisia. Paikalle pystytettiin aluksi puinen risti, joka korvattiin kivisellä muistomerkillä vuonna 1921. Sen pystyttäminen oli poikkeuksellista, sillä yleisesti viranomaiset sallivat punaisten muistomerkit vasta talvisodan jälkeen. Muistomerkkiin on kaiverrettu nimet ainoastaan kuudelta henkilöltä, joiden omaiset osallistuivat sen rahoittamiseen. Muistomerkissä on teksti ”Kohtalonsa kovan kärsineet kunnon toverit, muistonne elää”. Kansanedustaja Jere Juutilainen osti myöhemmin alueen ja nykyään joukkohauta sijaitsee Lappeenrannan Työväenyhdistyksen hallinnassa olevan kesämökin pihapiirissä. Valkoiset suorittivat 23.3.1918 yliluutnantti Karl von Zedwitzin johdolla (350 miehen joukolla) yllätyshyökkäyksen punaisten miehittämään (noin 300 miestä) Taipalsaaren kirkonkylään. Valkoisten vaatimattoman hyökkäyssuunnitelman oli lähes omin nokkinensa laatinut merkilliseksi valepersoonaksi myöhemmin osoittautunut Karl von Zedwitz, joka itse hyökkäyksensä aikana haavoittui leukaansa saamastaan luodista. Saksalaiseksi aatelisupseeriksi itsensä ylentänyt miekkonen olikin todellisuudessa itävaltalainen korpraali Karl Müller,joka oli kaatuneelta upseerilta ottanut itselleen uudet henkilöllisyystiedot. Mannerheimkin meni lankaan, sillä Taipalsaaren haavoittumisensa jälkeen Mannerheim ylensi huijariupseerinsa kapteeniksi. Totuus huijauksesta paljastui vasta kesällä 1918. kun armeijan virkailijat tiedustelivat Saksasta hänen ansioluetteloaan sankarien kirjan tietoihin lisättäväksi. Huijariupseeri sai paljastumisestaan huolimatta olla vapaalla jalalla, asia taisi nolottaa kaikkia päämajaa myöten sen verran paljon. Kaikessa hiljaisuudessa oli tehty sopimus, että tapaus painetaan villasella, jos miekkonen vähin äänin poistuu maasta. Müllerin myöhemmistä vaiheista ei yrityksistä huolimatta ole saatu mitään tietoja - mahdollista on, että hän jatkoi roolileikkejään jonkun muun maan armeijassa hyviksi koetuilla keinoillaan (Rautatiesota 1918). Seppo Naapila (23.3.2014, Facebook): Sisällissota ja Pulkkaniemi: Valkoiset valloittivat Taipalsaaren kirkonkylän 25.4.1918 ja sen jälkeen oli kostotoimenpiteiden vuoro. Hävinneitä piti rankaista ja niinpä tuolloin 4700 asukkaan Taipalsaari koki kovia. Kokonaistappiot pienelle kunnalle olivat 94 kaatunutta, joista valkoisia 14 ja punaisia 80. Huomionarvoista on, että heistä ainoastaan 22 kaatui taisteluissa. Loppujen kohtalo oli karumpi. Välittömästi sodan jälkeen toimintansa aloittaneet kenttäoikeudet ampuivat yhden miehen Savitaipaleella, mutta loput 36 olivat paikallisten kostotoimenpiteiden uhreja. Näistä teloitetusta 36 miehestä 20 ammuttiin Merenlahden Pulkkaniemeen ja 16 Heikkolankankaalle. Taipalsaaren kirkon vieressä sijaitsevassa nykyisin kotiseutumuseossa olevassa Röytyn talossa istui keväällä 1918 yrmeitä miehiä, jotka muodostivat paikallisen kenttäoikeuden. Tuomiot olivat arpapeliä ja kohtalon saattoi ratkaista henkilökohtaiset tuttavuudet ja ahkeran työntekijän maine. Karumpi kohtalo oli heillä, joita kukaan ei tuntenut. Heille kohtalo määräsi laivamatkan Hurma-nimisellä aluksella Merenlahden Pulkkaniemeen. Ensimmäinen lasti Hurmalla lähti jo 29.4.1918 kirkkorannasta kohti Pulkkaniemeä. Matkassa oli 21 kuolemaantuomittua. Kolme kerrallaan miehiä tuotiin ammuttaviksi, mutta ensimmäisestä ryhmästä säästettiin Forsman niminen mies, jonka yksi ampujista tunsi henkilökohtaisesti. Hänet lukittiin laivaan ja ammunta jatkui, kunnes 20 punaista oli teloitettu Pulkkaniemen yhteishautaan. Taipalsaari 1918 -kirja; "Tultuaan Taipalsaaren kirkkoherraksi 1963 Pentti Tähtinen pian huomasi, ettei Heikkolankankaan punaisten haudoista näyttänyt kukaan kantavan huolta. Hänen aivoituksissaan syntyi ajatus siirtää vainajien maalliset jäännökset siunattuun maahan, koska monia heidän omaisistaan oli vielä elossa. Tähtinen otti asian esille kirkkoneuvoston kokouksessa. Eräs neuvoston jäsen, vapaussoturi, vastusti asiaa jyrkästi. Tähtinen lopetti asian käsittelyn siihen. Hän ei kuitenkaan luopunut ajatuksestaan, vaan jatkoi toimintaansa ilman kirkkoneuvoston lupaa. Kesällä 1975 hän kokosi kolmen miehen työryhmän, joukossa yksi koneurakoitsija. Muutamassa päivässä vainajien jäämistö oli siirretty hautausmaalle, yhteishautaan siunauskappelin läheisyteen. (...) Tähtinen ilmoitti sitten seuraavassa kirkkoneuvoston kokouksessa suorittaneensa punavainajien siirron, ja antoi valitusosoituksen tuomiokapituliin. Kukaan ei valittanut, kirkkoneuvosto suhtautui asiaan myönteisesti ja yhtyi yksimielisesti kirkkoherran esitykseen muistokiven hankkimiseksi haudalle. Muistokivi pystytettiin Tähtisen muistin mukaan 7.5 1976 ilman juhlallisuuksia." Heikkolankankaan joukkohaudat sijaitsivat kolmisen kilometriä kirkolta pohjoiseen paikassa jossa sähkölinja menee tien yli. Hautoja oli kaksi, tien oikealla puolella suon laidassa ja vasemmalla olevassa hiekkarinteessä. .