Syvärin alueen kartta * Syvärin joki: A) Syvärin joki yhdistää Äänisen ja Laatokan. Jatkosodan aikana suomalaisen Karjalan armeijan joukot etenivät jopa joen eteläpuolelle saakka ja pitivät asemansa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkamiseen asti. (Wikipedia, 2011): Karjalan Armeijan yleishyökkäys alkoi 4. syyskuuta, 1941 tavoitteena Syväri ja Petroskoi. VI Armeijakunta eteni Aunukseen jo seuraavana päivänä ja Syvärille muutamaa päivää myöhemmin Kuuttilahti–Lotinapelto–Podporože-alueelle, johon se pysäytettiin ja ryhmitettiin asemasotaan. VII AK, joka eteni kohti Petroskoita, joutui kiivaisiin taisteluihin Prääsässä ja Pyhäjärvellä. Ryhmä O:n hyökkäys tyrehtyi jälleen alkuunsa. Syyskuun puoliväliin mennessä VI AK:n joukot olivat vallanneet Podporožen ja nimenneet sen Syvärinkaupungiksi. Pohjoisempana suomalaiset juuttuivat taisteluihin Prääsässä ja Porajärvellä. Syyskuun lopulla suomalaiset pääsivät läpimurtoon ja saivat vallattua koko Aunuksen. Lähellä Äänistä, Oštan lohkolla suomalaiset ylittivät Syvärin joen muodostaen sillanpääaseman, jonka jälkeen ne ryhmityttiin puolustukseen. Pohjoisessa Ryhmä O eteni kymmenen kilometriä. Syyskuun 1941 alun jälkeen hyökkäysvaiheen painopiste oli Itä-Karjalassa. Heti 1. lokakuuta 1941 suomalaiset valtasivat Petroskoin, joka nimettiin tämän jälkeen Äänislinnaksi. Valtausta seuranneena päivänä Hitler lähetti Mannerheimille onnittelusähkeen. Svirin (Syvärin) ja läheisen Podporožjen (Koskenalan) sijainti kartalla. (J.Putkinen, 2007): Kesäkuun 21. päivän aamulla 1944 klo 7 alkoi teräsmyrsky Syvärillä Lotinanpellon suunnalla noin 12 km leveällä lohkolla. Vihollinen keskitti tähän valitsemaansa läpimurtokohtaan yhteensä noin 1 600 kenttätykin, kranaatinheittimen ja raketinheittimen tulen. Lisäksi sadat suorasuuntaustykit, panssarivaunut ja rynnäkkötykit tulittivat Syvärin etelärannalta sekä sadat pommi- ja rynnäkkökoneet hyökkäsivät etulinjasta 5 km syvyyteen saakka. Tulivalmistelu kesti 3 h 32 min. Sinä aikana vihollisen tykistö ja heittimistö ampuivat noin 76 500 kranaattia. Vihollisen ilmavoimat pudottivat ensimmäisenä hyökkäyspäivänä noin 62 000 pommia. Ylimenohyökkäyksen edellä ja sen alkaessa suomalainen tykistö toimi valitettavasti vielä asemasodan ammustensäästöoppien mukaisesti, eikä ampunut täydellä teholla. Ammuksista ei sinänsä ollut puutetta, sillä niitä tuhottiin tai jäi viholliselle yli 70 000 laukausta. Hyvänä esimerkkinä voidaan kuitenkin mainita majuri Pekka Arton komentama Rask.Psto 24., joka ampui 21.6. peräti 2 050 laukausta, mikä on raskaalle patteristolle huomattava määrä. Tästä alkoi noin 300 km pitkä (osalla joukoista hieman lyhyempi) yhtämittainen viivytystaistelu Syväriltä U-asemaan - ratkaisevaan torjuntavoittoon. Linnuntietäkin Syvärin latvaosalta Nietjärvelle on noin 230 km. Väinö Linnan kirja Tuntematon sotilas ja Edvin Laineen samanniminen elokuva kertovat myös mm. viivytystaistelusta Syväriltä U-asemaan. Valitettavasti ne molemmat maalaavat todellisuutta mustemman kuvan tapahtumista - puhumattakaan Rauni Mollbergin surkeasta tekeleestä. Jatkosota ei suinkaan päättynyt näihin taisteluihin, vaan sen jälkeen tuli vielä mm. Ilomantsin upea torjuntavoitto, jossa motitettiin ja tuhottiin pari ryssän divisioonaa. Ja sota jatkui vielä rauhallisena asemasotana pitkään näiden upeiden torjuntavoittojen jälkeen. Suomen armeija oli Jatkosodan lopussa voimakkaimmillaan kautta aikojen, eikä suinkaan ”lopussa”, kuten annettiin ymmärtää. Toinen suomalaisajan 1941-44 risteysopaste ('Vaaseni') - lähetti Andrey P. 10.12.2011. Syvärille edelleen 10 km, mutta nyt Aunukseen 78 km. Suomalaissotilaita valmistautumassa työtehtäväänsä v.1941. Suomalaisten panssarintorjuntatykki Syvärillä ajalta 1941-44 (SA Kuva). (Sotaveteraanin päiväkirjasta): 21.5.1944 - Marssi Syvärille. Päästyämme Syvärin kaupungin kohdalle, pommitti vihollinen juuri kaupunkia ja oli hyvin juhlallista katsoa korkean mäen päältä, kun ilmatorjunta yritti karkoittaa koneita.Toinen tauko pidettiin 2 - 2.30 välillä ja samalla juotiin saikat. Tulikin marssittua 17 km yhdellä tauolla. Oltiin töpinässä (huoltojoukkue) klo 6 aikaan, komppania majoittui telttoihin. Ehdin nukkumaan pari tuntia, kun tuli taas lähtö ja muutin etulinjaan. Marssimatka oli 27 km. Petroskoista Kuuttilahteen (E ja 3/RsPsto 30:n sotapäiväkirjoista otteita ~ Eero Jutila): Kuuttilahti 20.10.41 - 30.1.42: Lähdettiin etelää kohti (19.10). Jätimme tämän lohkon kokonaan. Yöllä pantiin leiri pystyyn Säämäjärven tienhaaran lähelle. Tykit ja tykkimiehet vietiin autoilla. Henkilökuljetukseen oli varattu linja-autoja. Aunuksen kaupunki näytti suomalaisten silmiin suurelta kylältä. Yli 200 kilometriä pitkä marssi päättyi lopulta Syvärin rannalle Kuuttilahteen. Laatokalle oli matkaa 5 km. (Eeva-sisar tuli iltahämärissä 20.10.41 Aunukseen.) Tehtävänä oli tukea saksalaista 163 div. 307 ja 308 rykmenttiä. Tykit ajettiin asemiin traktoreilla. Asemiemme lähellä on paljon saksalaisia majoitettuna. Tämä lohko näyttääkin olevan yksin heidän hallussaan. Saksalaisilla näyttää olevan kevyempiä joukkoja vain täällä. Motorisoitua on melkein kaikki, mutta on mukana hevosajoneuvojakin. Saksalaiset ovat rakentaneet Syvärinlahden rannalle komean hautausmaan, johon on haudattu useita kymmeniä saksalaisia sotilaita. Kummut ovat sievästi koristeltu männynhavuilla, jäkälillä ym. Taistelutoiminta lohkolla oli yleensä rauhallista, molemminpuolista partiointia ja tykistön ammuntaa. Yöllä (27.10) satoi lunta. Havuteltat, jotka pojat rakensivat eilen hevosille, ovat hyvänä suojana. Rintamalla on rahallista. Ei lentotoimintaa (28.10). Illalla oli kova lumisade. Tulenjohtue tuli pois edestä. Postia ei tullut, sillä huoltotiemme on vaikea kulkea. Rehuhuolto toimii myös huonosti. Rakennettiin korsuja. Radiosta kuulimme (7.12), että Englanti, Kanada, Australia ja Indokiina olivat julistaneet sodan Suomelle. Sodanjulistus herätti hilpeyttä. Eeron kirjeistä: Kuuttilahteen tultuamme teimme heti saunan, että saimme tuhottua "pikkuviholliset" (täit). Löylyllä saatiin se armeija tuhottua. On niin kivetöntä seutua, kiuaskiviä haalittiin kilometrien päästä. Teltoissa asutaan. Kyllästyttää tuo teltan ja korsujen oviaukosta ryömiminen. Jos tietäis, että täällä ollaan, tehtäis kunnon korsut. Kyllä kait me Vapun kanssa joutaisimme kotihommiin. Sama toivomus kai on muillakin. Jos kaikki lähtisimme lomalle, taitais ryssä tulla perässä, on kai sitä oltava sota loppuun asti. Asemasodan aikana pakkaa joutilaisuus rasittamaan. Olemme tehneet kapulateitä, että pysyttäisiin maan pinnalla. (1.11.41) Jouluksi saimme lämpimät korsut. Olin joulun edellä lomalla, aamulla piti olla peestossa. En ehtinyt Eevan luona Aunuksessa käydä. Jouluyönä tuli naapurilta joulutervehdyksiä, mutta kovanpuoleisia. Annoimme mekin heille omat tervehdyksemme. Olemme taas muuttaneet uuteen paikkaan ja täällä on valmiit korsut. On aika hiljaiseloa, ei sotatouhujakaan ole ilmaantunut. Odottelimme sodan loppumista. Vaikeinta oli kestää toimettomuus, tällä kertaa näin huomisesta ei tiedä mitä se tuo tullessaan. (15.2.42). 'Myrsky puhkeaa Syvärillä' ~ Osmo Patolinna: Suurhyökkäyksen raju alku yllätti rauhalliseen asemasotaan tottuneet suomalaiset soturit. Antero Lietzen ~ Muistelma 15. prikaatin sotatiestä: Vartiopaikka Kuuttilahdella: Limingalla perustettu 15. prikaatin ensimmäinen pataljoona oli entiseltä nimeltään Sissipataljoona kolme. Muistelen tässä pataljoonan sotatietä Aunuksesta Laatokan Karjalan taisteluista 1943-44 aina Lapin portille saakka, jossa prikaati lopulta hajotettiin. Itse tulin tähän ensimmäiseen pataljoonaan joskus lokakuun lopussa 1943. Pataljoonan sijaintipaikka oli Syvärin alajuoksulla, josta erkanee Kuuttilahti, jonka rannalla meillä juuri oli vartiopaikkamme. Vartiopaikka sijaitsi pienellä niemellä ja Kuuttilahti oli sillä kohtaa varsin kapea ja yhtyi Syväriin. Vartiopaikalle mentiin sulaveden aikaan veneellä ja siellä oltiin ainoastaan öisin. Valoisaksi ajaksi, aamuin alkaessa valjeta, sieltä tultiin pois. Tällaiselle alueelle pataljoona oli siirretty. Vanginsieppauksen torjunta: Ensimmäinen varsinainen yhteenotto tapahtui 20.- 21.10. välisenä yönä. Vihollinen keskitti kovan tykistökeskityksen tähän vartiopaikkaan juuri silloin, kun joukkueenjohtaja vänrikki Tiainen oli tarkastamassa paikkaamme. Ryssä tuli sinne ja käsikranaatein ja konepistoolein aseistettuna, yllätti vartijat ja vei Tiaisenkin mukanaan vaikeasti haavoittuneena. Tämä oli ensimmäinen sieppaus. Yleensä jälkeenpäin ryssä tuli Syvärin yli monessakin kohdassa ja yritti sieppauksia. Sitten 24.1.1944 ryssä oli taas tulossa sinne. Mutta meillä oli puhelin vartiopaikalla. Vartiomiehet, jotka silloin siellä olivat huomasivat, että nyt ryssä on tulossa. He soittivat ja me menimme korsuun. Ei ryssä kuitenkaan yrittänytkään vartiopaikalle, vaan kyttäsi kauempana siepatakseen vangin siinä vaiheessa, kun tulee vaihto. Kun sieltä sitten oli soitettu tuli toisen joukkueen johtaja vänrikki Laurell ja otti meidän ryhmästä mukaan Taavetti Lappalaisen ja Matti Mikkosen. He tiesivät mitä siellä oli odotettavissa. Ryssillä oli selvästi tarkoitus ottaa vanki. Laurell meni edellä ja kun hän näki vihollisen, niin hän tuikkasi konepistoolilla. Ne kaatuivatkin heti, paitsi yksi, joka haavoittui. Se juoksi Kuuttilahden jäälle, mutta sinne se sitten sortui, eikä päässyt mihinkään. Siihen asti se meni oikein hyvin. Sitten ne kaatuneet tuotiin meidän korsumme eteen. Ajatuksemme, että vanki oli tarkoitus siepata sai vahvistuksen, sillä kaatuneilla oli köyttäkin mukana sitomista varten. Haavoittunut Lappalainen Kuuttijärven jäältä: Kun aamu rupesi hiukan valkenemaan, niin ajateltiin, että haetaan se venäläinen sieltä Kuuttilahden jäältä pois. Mikkonen ja Lappalainen lähtivät hakuretkelle. Mutta koska oli jo vaalennut, niin venäläiset huomasivat heidät ja rupesivat ampumaan konekiväärillä. Lappalainen sai osuman ja kaatui siihen. Mikkonen vaikka oli konekivääritulessa, onnistui lähtemään siitä ja pääsi kaislikon suojassa tulemaan meidän korsulle asti. Näin siinä kävi. Mutta aamun valjettua enemmän, Kuuttilahden suulta alkoi kuulua ääntä, huutamista. Lappalainen oli tullut tajuihinsa. Siinä tulikin tenkkapoo, että mitä nyt tehdään. Tieto meni ylempiinkin portaisiin ja sieltä tuli käsky hakea Lappalainen sieltä pois. Tykistön tulenjohtajakin tuli ihan rantaan asti, että annettaisiin tykistökeskitys, jotta voidaan haavoittunut hakea paremmin pois. Tällä kertaa hakemaan lähtivät Matti Mikkonen ja Lauri Räinä. Mutta sitten kävi niin hyvin, että tuli jumalattoman kova lumipyry, eikä näkyvyyttä ollut juuri lainkaan. Ja he saivat tuotua Lappalaisen jäältä pois. Ja sitten haavoittunut Lappalainen tuotiin korsulle. Siinä korsun edessä hän oli vielä elossa, mutta kuoli seuraavana aamuna kenttäsairaalassa. Hän oli haavoittunut joka puolelle konekiväärisuihkusta. Kuuttilahdessa ~ Viestimiehiä III JR 50:stä Kuuttilahdessa, Syvärin rannalla talvella 1942. Takarivissä oik. Eljas Raitala (Saxell 2). (Leif Lillandt, Ruotsi ~ sähköposti 30.12.2012): Katsoin näitä Syvärin kuvia. Kysymys kuuluu - missä tuo kylä Kuuttilahti sijaitsee? Muuten olen käynyt siellä Syvärin eteläpuolella kolme kertaa moottoripyörällä (2006, 2007, 2009). Olen kävellyt tuolla entisellä kapealla rautatiellä etulinjalle asti, missä se ylittää Saksjoen. Nyt osa siitä on rakennettu metsäajotieksi. Terveisiä Köpingistä, Ruotsista ~ Leif Lillandt. Kuuluisa Syvärijoki Laatokalle päin - eli Lotinanpeltoon ja Kuuttilahteen päin. Kuva ja teksti: 'Matkaviljanen' - kiitos käyttöluvasta.

Syvärin rautatiehistoriaa: B) Suomalaissotilaat odottamassa lomajunaa Syvärin asemalla sota-aikana ~ suomalaisomistuksen aikana (1941-44). - molemmat kokoelmasta: 'Andrey' ~ kiitos. Syvärin rautatieasema suomalaisaikaan - muut tiedot puuttuvat. Syvärin rautatieasema - lasit rikki tai teipattu, aseman nimikilpi poistettu. Lähetti Timo Tukiainen 2.3.2014. Suomalaiset vallanneet aseman v.1941. Syvärin rautatieasema - lasit osin rikki, Syvärin venäjänkielinen nimikyltti (Svir) sotilaiden käsissä. Lähetti Timo Tukiainen 2.3.2014. Syvärin rautatieasema - suomalaiset sotilaat poseeraavat valtaamansa aseman kyltin kanssa v.1941. Lähetti Timo Tukiainen 2.3.2014. Jatkosodan aikana miehitetyllä alueella liikennöitiin myös rautateitse. Merkittävintä oli tavara- ja huoltokuljetukset, mutta myös henkilöliikenne oli toiminnassa. Liikennerata oli 'Suojärvi-Suolusmäki-Syväri' - matkaa kilometreissä noin 250 kilometriä vuoden 1939 rajan yli. Matkan varrella oli runsaasti asemia, pysäkkejä, laituri- ja seisakevaihteita sekä pelkkiä seisakkeita. Noiden jatkosotavuosien aikatauluista löytyy seuraavia pysähdyspaikkoja rajalta Suojärveltä Syväriin päin (suluissa käytössä olleita muita nimiä): Veskelys, Sotjärvi, Imatjärvi, Jessoila, Säämäjärvi, Säämäjoki, Kutisma, Villavaara, Patojärvi, Viitana, Suolusjärvi (Tomitsa), Äänislinna, Karanmäki (Kara, Karamäki, Kolikova, Solikovka), Paasoja (Onezhskij, Onoila, Ona, Ääninen), Orsijoki (Orsega, Orsi), Puujoki (Derevjenka, Kylänen), Päsinselkä (Päsi, Pässinselkä), Nirkki (Nirki, Nirkka, Nyrki, Nyrkki), Latva, Tarsala (Karsikko, Tarsepol, Tarsepooli), Pajusuo (Pai, Paja), Revonselkä (Reposelkä, Revselkä), Tokkari (Tokari), Vaatsjärvi (Vatsjärvi), Tsolma (Salma, Selma, Tselma), Miilu ja Syväri. Suolusjärvi (Tomitsa) oli tärkeä risteyspaikka - sieltä erkani 270 kilometrin mittainen rata Pienikylään (Maliga, Malu), jota n. 25 kilometriä ennen sijaitsi Karhumäki. Harvinainen kuva Syvärin (Svir) rautatieasemasta 1910-luvulta. Kuvan lähetti nyky-syväriläinen Andrey P. ja hän arveli kuvan olevan ehdottomasti ajalta ennen vuoden 1917 vallankumouksia. Hirsinen rakennus on vielä laudoittamaton. Kaksi kuvaa Syvärin asemalta sota-aikana 1941-44. Kaikki tarkemmat tiedot puuttuvat. Andrey P. nykyisestä Syväristä (Svir) lähetti 10.12.2011 nämä kuvat Syvärin asemasta suomalaiselta ajalta 1942-44. Kaksi lottaa Syvärin asemalla sota-aikana - kokoelma: 'Andrey' ~ kiitos. Syvärin asemalla jatkosodan aikana - kokoelma: Timo Saastamoinen, kiitos. Tauno Hermola lisäsi tämän kuvan 7.5.2006 rautatieharrastajien nettisivuille - alkuperäinen kuvateksti: Syvärin asema jatkosodan aikana. Isän sotamuisto. [1940-luku]. (TM, 7.5.2006): Syvärin asema on tuttu eräistä sotahistorian kirjoista. Myös minun isäni sotamuistoihin on tämä paikka kuulunut. Hänen jäämistöissään on lomalippu Syväri - Urjala - Syväri, "häälomalittera". Isäni ja äitini vihittiin sillä reissulla. Näissä edellä olevissa suomalaisajan (1941-44) Syvärin rautatieaseman kuvissa on aistittavissa tietty tunnelma, johon liittyy sotilasjunien odottaminen. Sotilailla ei ollut itsestään selvää lupaa pitää kameraa mukanaan 'palveluksessa', mutta rautatieaseman leppoisassa odotustunnelmissa nuo kamerat kuitenkin tuppasivat jostakin ilmestymään ja kuvia näpsittiin sotilaskavereista aseman edustalla. Kuvassa lukee 'Syvärin asemalla' - rumaa jälkeä. Tarkemmat tiedot kuitenkin puuttuvat tapahtuneesta. Kahden miehen topparoikka työssä - ergonomiset työasennot huomioitu. Kuvattu ilmeisesti sota-ajan jälkeen Syvärin alueella, tarkemmat tiedot puuttuvat. Vasemmanpuoleisen miehen koppalakissa oleva merkki kiinnostaa (Andrey). Topparoikkia näissäkin - kuvattu Syvärin alueella, tarkemmat tiedot puuttuvat (Andrey).

Syvärin kapearaiteinen kenttärata 1941-44 (ja muita rataviritelmiä): C) Tämä kuva oli laitettu kevättalvella 2004 rautatieharrastajien nettisivuille. Laittaja oli ostanut kuvan huutokaupasta. Hänellä ei ollut kuvasta mitään tietoja. Vielä keväällä 2011 käytiin alan harrastajien kesken neuvonpitoa siitä, missä tämä sota-ajan kapearaiteinen kenttärata aikoinaan sijaitsi. ('TN', 30.3.2005): Kuusamon kenttärata oli Saksalaisten käytössä. Eli olettaisin yhden mahdollisuuden olevan Ylä-Syvärin Rautatien (Y-SR), joka erkani Pajan / Pajusuon liikennepaikalta Äänisen rannalle. Museorautatieyhdistys ry on julkaissut radasta kirjan n. 25 vuotta sitten. Kirjassa on kaavakuvat radan vetureista, eli niihin voisi verrata. ('IH', 6.4.2011): Onpas pitkään ollut hämärä tämän kuvan alkuperä. Ilmeisesti ei näitä kaikkia kenttäratoja tiedetä. Arvelisin seuraavasti: Tämän kaltainen venäläinen 750 mm:n raideleveyksellinen standardiveturi oli myös Ylä-Syvärin rautatiellä. Henkilöiden kuljetukseen tarkoitetut vaunut ovat kolmi-ikkunaisia Y-SR:llä oli ikkunoita koko vaunun pituudelta. Joten ilmeisesti ei Y-SR:lta. Y-SR kirjassa on kuva jossa veturi 12 lastataan kuljetettavaksi Vjassaaren radalle. Eli siellä oli toimintaa, voinee vaikka olla sieltä. Lähellä rintamaa ollaan kun porukalla on kypärä päässä. 'TH' oli lisännyt 14.5.2006 edellisen kuvan verrokiksi ylläolevan kuvan, jonka takaa oli löytynyt faktapohjaista aikalaistietoakin: ('TH', 14.5.2006): 1940 - Kenttärataa ja juna Syvärin metsissä (tämä on kuvan taakse kirjoitettu teksti). Isän sotamuisto, kuvaaja tuntematon. Skannattu 6 cm x 4 cm pinnakkaiskopiosta. [1940-luku]. (Erkki Mattila, sähköposti 31.1.2012): Kyseessä on Podporoze - Shemenski kenttärata Syvärin eteläpuolella. Rata tehtiin ennen sotia puutavaran kuljetukseen. Suomalaiset kunnostivat sen huoltokuljetuksia varten. Veturi on sotasaalista, tehty Podolskin tehtaalla v 1906. Suomalainen tunnus T 159-235. Palautettu Neuvostoliittoon tammikuussa 1945. Nämä tiedot olen saanut Loimaalla asuvalta rautatieharrastajalta nimeltä Olavi Kilpiö. Vajassaari - Vaskusjärvi kenttärata sijaitsi niin ikään Syvärin eteläpuolella. Rakennettu puutavararadaksi ennen sotia. Suomalaiset liikennöivät sillä ainakin hevosen vetämillä vaunuilla. Ylä-Syvärin kenttärata oli suomalaisten jatkosodan aikana 1942–1944 Aunuksen Karjalaan rakentama 750 mm:n raideleveyksinen kapearaiteinen rautatie, joka oli tarkoitettu Syvärin yläjuoksun varrella olevien joukkojen huoltokuljetuksiin. Radan pituus oli 71,6 kilometriä ja se alkoi Muurmannin radan varrella sijaitsevalta Pajusuon liikennepaikalta. Rata kulki itään Jyvenjoelle josta oli erillinen sivuraide Syvärin rantaan. Päärata jatkui Jyvenjoelta edelleen itään Vorubjevan kautta lähellä Äänisen rantaa ja Syväri-joen suuta olevaan Kallio-nimiseen paikkaan. Radan rakentaminen oli hitaampaa ja vaikeampaa kuin oli laskettu. Rataa valmistui vuorokaudessa vain noin 130 metriä. Hinnaksi tuli noin miljoona silloista markkaa kilometriltä. Myös kaluston suhteen oli jatkuvia ongelmia. Työtä hidastivat paitsi tulvien aiheuttamat ratapenkkarikot myös venäläisten partisaanien tuhotyöt. Kenttärata valmistui 11. helmikuuta 1944, mutta sillä ehdittiin liikennöidä vain muutamia kuukausia ennen kuin suomalaiset joutuivat kesäkuussa 1944 vetäytymään alueelta. Viimeinen juna Ylä-Syvärin kenttäradalla kulki 20. kesäkuuta 1944. Tämän kuvan oli laittanut 'JK' 3.11.2011 rautatieharrastajien nettisivuille - kuvaajaksi oli merkitty Reino Aho. Kuvausaika ei tarkalleen ollut tiedossa, mutta suomalaismiehitys Syvärillä osui vuosiin 1941-44. Alkuperäinen kuvateksti: Kuva ajalta, jolloin miehet olivat rautaa ja radat puuta! Sain luvan julkaista kuvan toiveella, että joku pystyisi kertomaan lisätietoja tästä "puurautatiestä". Kuvaaja kertoo radan sijainneen jossain Syvärinjoen varrella jatkosodan aikaan. Rataa on ollut "kilometrikaupalla" ja vaunujen liikutteluun on käytetty pientä moottoriveturia, sekä mahdollisesti myös hevosia. "Raiteet" olivat pääasiassa haapatukkeja. Rataa on todennäköisesti käytetty puutavaran kuljetukseen. (TS, 3.11.2011): Kansanperinne tuntee haapapuisia ratoja vähän sieltä sun täältä. Yleensä kerrotaan, että jonnekin haluttiin rata, mutta kun sitä ei muuten saatu, se tehtiin itse haapapuusta. Miksei rataa ole enää olemassa? Jänikset söivät sen. Tämä rata hämmästyttää siksi, että se on todella ollut olemassa; olen tähän päivään asti kuvitellut, ettei tällaista ole ollut muualla kuin tarinoissa. (PU, 3.11.2011): Syvärin voimalaitoksen ja Äänisen välinen maasto oli huollon ja joukkojen liikuttelun kannalta hankala (erityisesti Syvärin eteläpuolella huoltovaikeudet n. 33 kuukautta kestäneen asemasodan aikana olivat melkoiset). Teitä ei voitu rakentaa suomaastoon, joten tällaisten puuratojen rakentaminen saattoi olla helpompaa. Tämä kuva on sykähdyttävä ja tuo mieleen ukkini, joka palveli jatkosodan aikana tuolla Syvärin-Äänisen suunnalla 7.Divisioonassa. Syvärin kapearaiteinen kenttärata huoltotarkoituksiin - vaikeaa suomaastoa. Kuvan lähetti 'Veteraani' 7.1.2012.

Syvärin rautatiesilta suomalaisaikaan 1941-44: < D) Syväriläinen rautatieläinen Andrey P. lähetti tämän kuvan. Hän oli merkannut kuvaan jo kadonneen vanhan sillan tukipilarit. Silta nostetaan suoraan ylös tulipilareita pitkin vaakasuorassa, Syväriläinen rautatieläinen Andrey P. lähetti tämän kuvan Syvärinjoen sillasta 10.12.2011. Syvärin sillalla suomalaiskolonna vuoden 1941 tietämillä. Ainoa rautatiesilta Syvärin joen yli oli Syvärin aseman eteläpuolelta, Koskenalalta. Reki oli maalattu valkoiseksi naamiointitarkoituksissa (TK-kuva). Svirin asemalla nykyisin työskentevä Andrey P. lähetti 10.12.2011 nämä kolme kuvaa Syvärinjoen rautatiesillasta, jonne Syvärin asemalta on kuulemma kahden kilometrin matka. ('PU', 7.1.2012): Suomalaiset pioneerit korjasivat sillan autoliikenteelle marraskuussa -41 ja junaliikenteelle hieman myöhemmin. Silta kai säilyi loppusodan ajan suht ehyenä, sillä suomalaisjoukoilta kiellettiin poltetun maan taktiikka vetäytymisvaiheessa. Suurhyökkäyksen alussa 19.6.-44 suomalaisten panostaman Syvärin kenttäsillan venäläiset räjäyttivät torpedolla. ('IT', 8.1.2012): Sotahistorian mukaan silta räjäytettiin 21-22.6 -44 keskiyöllä, viimeisten vetäytyvien suomalaisten päästyä yli. Sen takia varmaan sillan kaaretkin ovat erilaiset nykyään. Poltetun maan kielto koski siviili y.m omaisuutta. Sillat tai muut strategiset kohteet piti hävittää. Kaikkea käskettyä ei aina keritty tuhota, vaikka niin esimiehille raportoitiin.

Syvärin (Svir, Venäjä) rautatiekulttuuria nykypäivänä: E) Aurinko paistaa matalalta Svirin (Syvärin) rautatieasemalla, kuvannut 14.7.2011 paikallinen Andrey P. Nämä kuusi kuvaa ovat kaikki Andrey P:n kuvaamia Syvärin asemalla 14.7.2011. Andrey P. lähetti nämä kuvat 10.12.2011 - Syvärin (Svir) aseman ratapihan näkymiä. Svirin ratapihaa kuvattuna 19.5.2011 - kuvannut nimimerkki 'Enigma007'. Julkaisulisenssi OK. Andrey P. lähetti nämä kuvat 10.12.2011 - Syvärin (Svir) asema 'nykypäivänä'. Svirin (Syvärin) rautatieasema iltavalaistuksessa 7.2.2010 - kuvannut nimimerkki 'Macs24'. Julkaisulisenssi OK. Svirin (Syvärin) rautatieaseman viereinen rautatiekonttori - kuvan lähetti 'KT' 11.12.2011. VIDEOLINKKI #1: Syvärin rautatieasemalla 2007 (videokuvaus: Andrey P, Svir - videoeditointi: JJ). VIDEOLINKKI #2: Syvärin rautatiehistoriaa: 1941-44 ja nykypäivää (videokuvaus: Andrey P, Svir - videoeditointi: JJ). Edellämainittujen videoiden teossa on (joulukuussa 2011) käytetty yhteistyötä ja avunantoa rajan yli kuin entisten sopimusten aikaan. Nyt sijaa ystävyydellekin. Nykyisellä Venäjän Svirin asemalla työskentelevä Andrey P. ei osaa tarkasti kertoa, millä paikalla nykyisen Svirin ratapihalla vuosien 1941-44 kuvissa näkyvä puinen asema on sijainnut. Hän kertoo suomalaisten polttaneen rakennuksen joutuessaan vetäytymään venäläisten suurhyökkäyksen edeltä vuonna 1944. Suomalaisten jälkeen Svirissä on ollut kolme eri rautatieasemaa, joista viimeisin on kuvassa näkyvä matala rakennus. Andrey P. työskentelee toisessa kerroksessa aseman viereisessä korkeammassa punatiilitalossa (kuva ylempänä). Hän asuu 10 kilometrin päässä Svirin asemalta, Podporozen paikalliskeskuksessa. Kyseisen paikan suomalaismiehittäjät nimesivät vuonna 1941 Syvärinkaupungiksi erotuksena Syvärin rautatieaseman seudusta. Paikan virallinen suomenkielinen nimi on kuitenkin Koskenala. (Wikipedia, 2011): Koskenala (ven. Podporožje) on kaupunki Leningradin alueen koillisosassa Luoteis-Venäjällä Syvärijoen varrella, noin 100 km Äänisestä alavirtaan. Koskenala on Podporožjen piiriin hallinnollinen keskus. Hallinnollisesti kaupunkiin kuuluu myös Jantama . Asukkaita kaupungissa on 21 700. Syvärin ansiosta kaupungissa on metsäteollisuuden uittokeskus. Siellä sijaitsee myös suuri rahtisatama ja Karjalan tasavallan itäosien naftaöljyvarastoalue. Historiallisina muistomerkkeinä on kaksi saksalaisten vankien hautausaluetta. Suomalaissotilaan ottama kuva Podporozjesta eli Koskenalasta 1941-44. Tarkemmat tiedot puuttuvat.

Voimalaitoksia Syvärin joella suomalaisaikaan ja nykyaikana (Venäjä): F) Syvärin vesivoimalaitos. 224 kilometriä pitkän Syvärin yli pääsee ajamalla vain kolmesta kohdasta. Pohjoisin silta on tämä Ylä-Syvärin voimalapato Koskenalan kaupungissa (Venäjän Aika-sivusto, 2025). (Wikipedia, 2011): Syvärin joki (ven. Svir) on 224 km:n pituinen joki, joka laskee Euroopan toiseksi suurimmasta järvestä Äänisestä Euroopan suurimpaan järveen Laatokkaan. Se muodostaa osan Vienanmeren-Itämeren vesitiestä sekä suuremmasta Volgan–Itämeren vesitiestä, joka myös yhdistää Moskovan ja Pietarin kaupungit. Korkeusero joen niskan ja suiston välillä on 28 m. Joessa on kaksi vesivoimalaitosta, vuonna 1933 käyttöön otettu Ala-Syvärin voimalaitos ja 1952 käyttöön otettu Ylä-Syvärin voimalaitos, jotka jakavat joen kolmeen jaksoon, Ala-Syväriin (80 km), Keski-Syväriin (45 km) ja Ylä-Syväriin (95 km). Patoamisen seurauksena joen yläjuoksulle on muodostunut suuri mutta matala Ylä-Syvärin tekojärvi eli Iivinän tulva-alue. Joki sijaitsee kokonaisuudessaan Venäjän Leningradin alueella. Ala-Syvärin voimalaitos. Sundström, valokuvaaja * SA-Kuva 1943 * Sotamuseo. Ala-Syvärin vuonna 1933 valmistunut voimalaitos sodan vaurioittamana ~ lähetti "Veteraani" 7.1.2012. Ala-Syvärin voimalaitos 2017 (Wikipedia * CC BY-SA 4.0) Martti I. Jaatinen Mikkelistä lähetti (29.1.2014) tämän ilmakuvan seuraavin saatesanoin: Minulla on skannattuina ilmakuvia mm. sodan ajan Syvärin seudulta skannattuina lainaksi saamistani sodan ajan lentäjien albumeista. Tässä Syvärinjoen vesivoimalaitos.

Syvärin luostari: G) Martti I. Jaatinen Mikkelistä lähetti (29.1.2014) tämän ilmakuvan seuraavin saatesanoin: Minulla on skannattuina ilmakuvia mm. sodan ajan Podporožesta ja Syvärin luostarista, skannattuina lainaksi saamistani sodan ajan lentäjien albumeista. (Wikipedia, 2014): Aleksanteri Syväriläisen ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden luostari sijaitsee 24 kilometrin päässä Lotinapellon kaupungista Leningradin alueella. Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen luostarin perustaminen tapahtui vuonna 1506. 500-vuotisen olemassaolonsa aikana luostari on saanut kokea monta onnettomuutta, joista pahin lienee ollut vuonna 1917 tapahtunut vallankumouksen ja ateismin aiheuttama hävitys. Nykyään luostari on palautettu Venäjän ortodoksiselle kirkolle. Sen virallinen luovutus Aleksanteri Syväriläisen luostarin munkkiveljestölle tapahtui 19. elokuuta 1997. Luostarissa on Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen jäännökset. Ne palautettiin luostariin Pietarista vuonna 1998. Jäännökset ovat vierailijoiden nähtävinä pyhien Sakariaan ja Eliaan kirkossa. Luostarin rakennukset ovat toimineet mielisairaalana. Mielisairaala tuli Suomessa tunnetuksi siellä vuosia eläneen ja sittemmin 1990-luvulla Suomeen päässeen Jalo Heikkisen elämäntarinan kautta. Pyhän kolminaisuuden luostari kuvattuna kesäkuussa 2006 - kuvaaja ei halunnut nimeään esille ('GNU Free'-lisenssi, OK).

Shemenski: H) Martti I. Jaatinen Mikkelistä lähetti (29.1.2014) tämän kuvan seuraavin saatesanoin: Appeni arkkitehti Eero Jokilehto – pioneerikapteeni sodassa – suunnitteli Alpo Kullervo Marttisen toimeksiannosta Shemenskiin päävartiorakennuksen, josta on neljä kuvaa. Juurakko ylöspäin asennetut pylväät jäljittelevät antiikin Kreikan korinttilaisia. (Wikipedia, 2014): Petroskoin (Petrozavodskin) valtaus: Suomalaisten hyökkäys Petroskoin valtaamiseksi alkoi 17. syyskuuta. Hyökkäykseen osallistuivat VI armeijakunnan ja VII armeijakunnan voimat. VII armeijakunnan eteneminen jäi hitaaksi, kun vastassa olleiden neuvostojoukkojen lukumäärä oli suunnilleen sama kuin hyökkäävien suomalaisten joukkojen vahvuus. Syvärin suunnalla VI Armeijakunta eteni Äänisjärvelle jo 24. syyskuuta ja armeijakunnan joukot jaettiin kahteen osaan hyökkääviksi kiiloiksi: puolet joukoista jatkoi pohjoiseen kohti Petroskoita ja puolet etelään kohti Voznesenjaa. 1. lokakuuta suomalaiset valtasivat Petroskoin nimeten sen Äänislinnaksi. Valtausta seuranneena päivänä Hitler lähetti Mannerheimille onnittelusähkeen valtauksen johdosta. VI Armeijakunnan esikunta antoi 2. lokakuuta 7. Divisioonalle käskyn vallata sillanpää Syvärin eteläpuolelta. Rajajääkärit olivat edenneet Syvärille jo 7.9. Lotinanpellossa ja ylittivät Syvärin 17.9. edeten kohti Syvärin suuntaisesti Bulejevan, Shemenskin, Homorovitsan ja Juksovan kautta kulkevaa tietä. Tavoitteena oli mahdollistaa liikenne Podporožen ja Voznesenjan välillä. Divisioonan pääjoukkojen Syvärin ylimenoa hidasti omien joukkojen kieltäytymiset. Kahdesti pääjoukkojen hyökkäys epäonnistui joukkojen kieltäydyttyä ylittämästä Syväriä. Syvärin ylitys lokakuussa 1941 ja Goran taistelut lokakuusta 1941 tammikuuhun 1942. Kolmannen kerran Syvärin ylitykseen ryhdyttiin 6.10.1941 klo. 14:00. Tällä kertaa vahva tykistötuli tuki ylitystä. Miehistöä oli väsymyksen lisäksi arveluttanut leveän virran ylittäminen ilman riittävää tulisuojaa. Tykistön tulivalmistelun jälkeen Syväri ylitettiin savuverhon suojassa ilman suurempia vaikeuksia ja merkittävää vihollisen vastarintaa. Hyökkäys jatkui heti Vuoksen ylityksen jälkeen Vosnesenjan kylään, joka vallattiin yöhön mennessä. Hyökkäävä osasto jakautui kahtia: JR 9 jatkoi kaakkoon kohti Ostaa ja JR 51 länteen kohti Bataševskajaa. Länteen hyökännyt JR 51 eteni 11.10 mennessä Orenšenskojeen. Suomalaiset 17. ja 7. Divisioona kohtasivat 13.10. Orenskojejärvellä ja ryhmittyivät puolustukseen. Tiedustelutietojen mukaan alueelle keskitettiin Siperiasta saapunutta tuoretta neuvostodivisioonaa. Suomalaiset päättivät vahvistaa hyökkääviä joukkoja torjuakseen vihollisen mahdollisen vastahyökkäyksen. Venäläiset aloittivat vastahyökkäyksen jo 14.10. alueelle saapuneella divisioonan vahvuisella yksiköllä (114.D) Orenšenskojessa saaden sisäänmurron suomalaisten asemiin. 114. divisioona saapui Taka-Baikalilta ja oli valiojoukon maineessa. Kyseessä oli venäläisten ensimmäinen vastahyökkäys Syvärillä. Puolustaustuva 7. divisioona oli pahoin kulunut hyökkäysvaiheen aikana: komppanioiden vahvuus oli paikoin vain 30-35 miestä. Venäläiset saivat aikaan sisäänmurron 16.10. mennessä suomalaisten puolustusasemiin. Suomalaiset aloittivat vastahyökkäyksen rykmentin vahvuisin voimin sisäänmurron rajoittamiseksi mutta hyökkäävä yksikkö joutui saarretuksi. Saarrettu suomalainen rykmentti murtautui ulos saarroksesta päivien taistelun jälkeen 22.10. Raskaiden tappioiden ja lopen uupuneiden joukkojen hyökkäys Orenšenskojessa keskeytettiin ja hyökkäysoperaatio koko Aunuksen kannaksella päätettiin lopettaa 23.10.1941. Suomalaiset ryhmittyivät puolustukseen linjalle Ostan-Gora-Kimjärvi. Torjuntataistelut riehuivat alueella kymmenen päivän ajan. Neuvostojoukot aloittivat suurhyökkäyksen Goran kylän maastossa 14.12.1941. Suomalaiset vetäytyivät Gorasta 19.12. saarrostusuhan alaisina. Suomalaisten vastahyökkäys epäonnistui. Taisteluja käytiin erittäin ankarissa olosuhteissa: pakkasta oli ajoittain jopa -40 astetta. Tilanteen uhkaavuuden takia alueelle keskitettiin lisää suomalaisia joukkoja. Suomalaisten vastahyökkäys alkoi 27.12. ja Goran kylä saatiin vallattua kiivaiden taistelujen jälkeen 10.1.1942. Suomalaisjoukot torjuivat lähinnä eversti Antero Svenssonin komentaman 7.D:n voimin neuvostojoukkojen hyökkäykset Goran taisteluissa joulukuusta 1941 tammikuuhun 1942. Vihollisen tappiot olivat noin 2 500 kaatunutta. Suomalaisten tappiot kaatuneina, haavoittuneina, kadonneina ja paleltuneina oli 1007 miestä eli noin 22% alueella olevien joukkojen kokonaisvahvuudesta. Rajajääkäripataljoona 4 tappiot Goran taistelussa oli 319 miestä eli 56% lähtövahvuudesta, joka oli 576 rajajääkäriä. Goran taistelu oli yksi jatkosodan ankarimmista taisteluista. Venäläisten todennäköinen tavoite Gorassa oli katkaista Syvärin-Ostan maantie. Venäläiset pakottivat samoihin aikoihin saksalaiset perääntymään Tihvinästä Laatokan kaakkoispuolelta noin 100 km Gorasta etelään. Kommentti: Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan JR8 taisteli Gorassa ja kirjan 9. luku kuvaa Goran taisteluja. Rajajääkäripataljoona 4 perustettiin Karjalan rintamalla taistelleista rajakomppanioista 4.12.1941 Syvärin kaupungissa (Podporozessa). Rajajääkäripataljoona 4:ään liitetty 44. rajajääkärikomppania oli kasvanut hyökkäysvaiheen aikana pataljoonan vahvuiseksi osastoksi, jossa oli kolme kiväärikomppaniaa ja konekiväärikomppania. Tammikuussa 1942 RjP 4 alistettiin 11. divisioonalle ja määrättiin armeijakunnan reserviksi. Maaliskuussa 1942 pataljoona siirrettiin takaisin 11. divisioonan käyttöön ja määrättiin ryhmittymään Kimjärven maastoon. Pertjärven taistelut huhtikuussa 1942: Neuvostojoukot aloittivat keväällä 1942 suurhyökkäyksen 11.4. kelirikkoisella Syvärin rintamalla iskemällä suomalaisten heikkoon kohtaan, lähes miehittämättömälle erämaaosuudelle suomalaisten 17. ja 11. divisioonan saumaan Šemenskin ja Pertjärven välisellä vaikeakulkuisella korpialueella. Hyökkäyksen todennäköinen tavoite oli katkaista Syvärin-Ostan maantie ja avata tilaisuus suomalaisten ajamiseen pois Syvärin itäpuolelta. Hyökkäys tuli Aunuksen kannaksen puolustuksesta vastaavalle suomalaisten sotilasjohdolle yllätyksenä. Suomalaiset eivät uskoneet venäläisten hyökkäykseen kelirikon aikana. Hyökkäys saatiin torjuttua suomalaisten keskitettyä lisää joukkoja puolustuksen tueksi ja maaston muututtua kulkukelvottomaksi. Taistelut käytiin liejun ja mudan täyttämissä taisteluasemissa ja juoksuhaudoissa. Aloite siirtyi suomalaisille ja hyökkäävä neuvostorykmentti motitettiin Pertjärvellä. Sitkeästi taistellut motti antautui 18.4. Venäläisten ylivoimaisin joukoin aloittama keväthyökkäys päättyi suomalaisten merkittävään voittoon Šemenskin-Pertjärven taisteluissa. Vihollisen tappiot Syvärin kelirikkotaisteluissa arvioitiin noin 14 000 mieheksi. Suomalaisten tappiot olivat 2 165 miestä, joista kaatuneita oli 440 miestä. Kevään 1942 torjuntavoittojen jälkeen taistelutoiminta Syvärillä laantui. Asemasota: Syksystä 1941 kesään 1944 Aunuksen kannaksen puolustus oli jaettu Syvärin rintamaan ja Äänisen rannikkoon. Lukuun ottamatta Laatokan rannikkoa alueen puolustus kuului Karjalan Armeijalle. Laatokan rannikon puolustuksesta vastasi Päämajan alainen Laatokan Puolustus. Tilanteen vakiinnuttua rintamamiehet omistautuivat puhdetöille, fyysisen kunnon ylläpitoon ja korsukylien rakentamiseen. RjP 4 siirtyi syyskuussa 1942 armeijakunnan reserviksi ja rakentajapataljoonaksi Juksovajärven alueelle. Sotilaallinen toiminta rajoittui lähinnä partioretkiin rajan molemmin puolin. Henkilöstölle pidettiin taisteluharjoituksia ja miehistöä komennettiin eri kursseille, kuten esimerkiksi tarkka-ampujakursseille tai aliupseerikursseille. Neuvostojoukot pyrkivät partisaanitoiminnalla vaikuttamaan itäkarjalaisten asenteisiin suomalaisia kohtaan, mutta eivät onnistuneet saamaan siviiliväestöltä aktiivista tukea. Jouluksi 1942 RjP 4 pääsi majoittumaan uusiin hirsiparakkeihin. Venäläiset olivat asemasotavaiheen aikana aloitteellisia. Siihen kuului tykistön, kraanaatinheitinten ja tarkka-ampujien kasvava käyttö, vanginsieppausten yleistyminen, iskuosastojen toiminta, tehostunut ilmatoiminta ja propagandahyökkäykset lentolehtisten ja kaiutinlähetysten muodossa. Tammikuussa 1943 RjP 4 otti rintamavastuun Verandaojan maastossa. Vastuualueeseen kuului 9 tukikohtaa. RjP 4 komppaniat vuorottelivat rintamavastuussa siten, että kaksi komppaniaa oli etulinjassa ja kolmas reservissä. Rajajääkäripataljoona 4 (jota kutsuttiin Puukoksi) oli asemissa Verandaojan alueella aina Syväriltä vetäytymiseen 18.6.1944 saakka. Kaikesta Pertjärvellä tapahtuneesta on olemassa myös kirja.Kirjan nimi on Shemenskin -Pertjärven Taistelut kirjoittaja on Einar Palmunen. Martti I. Jaatinen Mikkelistä lähetti (29.1.2014) tämän kuvan seuraavin saatesanoin: Appeni arkkitehti Eero Jokilehto – pioneerikapteeni sodassa – otti sotavuosinaan toista sataa kuvaa - maisemiakin, kuten tässä.

Arkista elämää Syvärin alueella (Svir): I) Ilmeisesti vuoden 1969 tienoilla kuvattu mieshenkilö Syvärin alueella (Kokoelma: 'Andrey').