|
Sotkamo:
(Wikipedia, 11.1.2011): Sotkamo on Pohjois-Suomen kunta, joka sijaitsee Kainuun maakunnan eteläosassa. Kunnassa asuu 10 700 ihmistä ja sen pinta-ala on 2 952,49 km2, josta 302,61 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 4,04 asukasta/km2. Sotkamo on Kainuun kunnista ainoa, joka on pystynyt viime vuosina pitämään asukaslukunsa jokseenkin ennallaan. Asukasluku on jopa kasvanut 2000-luvulla.
Sotkamossa on kaksi taajamaa, kirkonkylä ja Vuokatti, jotka sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä toisistaan. Sotkamon naapurikunnat ovat Kajaani, Kuhmo, Nurmes, Paltamo, Rautavaara, Ristijärvi, Sonkajärvi ja Valtimo.
Sotkamon tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Vuokatin vaarat ja Holiday Clubin omistama Katinkullan lomakeskus, Naapurinvaaran huvikeskus, luontopolut, Hiidenportin kansallispuisto sekä Hiukan hiekkarannat. Sotkamo on tunnettu myös pesäpallojoukkueestaan Sotkamon Jymystä.
Sotkamo valittiin 2000 Suomen luovimmaksi kunnaksi. Taloustutkimuksen vuonna 2008 julkaiseman tutkimuksen mukaan Sotkamo oli imagoltaan parhain maan alle 20 000 asukkaan kunnista.

A) Sotkamon kirkonkylää 1930-luvun alussa. Pääkadun varrelle ilmestyi 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa useita palveluliikkeitä: vasemmalla näkyvät kahvilan, matkustajakodti Sotkamon ja pankin liikekilvet, oikealla on Reeta Hämäläisen kioski ja edempänä kaksi matkustajakotia. Kuvaaja K.Hollo (Perinnekuvasto / A.Anttonen - 1980).
|