|
|
B) Sipoon rautatiekulttuuria:
Talma (Tallmo):
Reino Kalliomäki kuvasi Talman ja Vanikon maisemissa vuonna 1978: "Huru tuntui aikanaan väkevältä, sen olemus uhkui voimaa. Tästäkin kuvasta voi laskea viitisenkymmentä akseliparia, eikä junan peräpää edes näy. Mutta kovin on kevyt juna nykyisiin verrattuna. Valitsin muuten paikan sillä perusteella , että lumiaitaa vielä näkyy. Sitä oli siisteissä katoksissa maantienkin varrella lähempänä Martinkylää." Käyttölupa "2015-11-A", kiitos.
Väinö Airaksinen lähetti joulukuussa 2016 kuvan Talman asemarakennuksesta, joka nyttemmin on purettu.
Talman liikennepaikan kohdalla oli aiemmin Mårtensbyn santavaihde, josta johti soraraide kyläkeskuksen ohi sorakuopalle. Raiteelta johdettiin lisäksi kapearaiteinen kalkkikaivosrautatie reilun kahden kilometrin päähän itään. Talmaan siirrettiin Meltolan vanha liikennepaikkarakennus, joka on sittemmin purettu. Talma muutettiin miehittämättömäksi liikennepaikaksi 1969, henkilöliikenne lopetettiin 1981 ja liikennepaikka lakkautettiin 1989 (Radan varrella-kirja, 2009).
Talman nimestä:
Talman rajoja ei ole merkitty karttoihin, ne ovat vain ihmisten
ajatuksissa. Hallinnollisesti Talma on Martinkylää.
Henrik Tallgren, joka oli Sipoon nimismiehenä vuosina 1824 - 1856,
hankki maaomaisuutta pitäjän eri osista, mm. Martinkylästä. Tuolloin
kylän talot olivat kahta puolta Martinkylän purolaaksoa. Talojen
peltoja, niittyjä ja metsiä riitti aina Tuusulan rajalle saakka.
Tallgren antoi muodostamalleen uudelle tilalle nimen Tallmo, Joissakin
kartoissa nimi on myös muodossa Tallgmo. Voidaan päätellä hänen
käyttäneen sukunimeään tilan nimeä muodostaessaan. Tilan talouskeskus ja
painopiste siirtyi vähitellen nykyiseen Talmaan.
Porvoon radan valmistuessa asemapaikat piti myös nimetä ja nimi piti
olla kahdella kielellä. Seisakkeen nimeksi tuli Tallmo - Talma.
Jakaessaan omaisuuttaan Tallgren antoi tilan tyttärelleen ja tämä
edelleen pojalleen, joka rakensi uuden kartanomaisen päärakennuksen
1800-luvun lopussa. Se näkyy palokunnan pihasta itään päin katsottaessa.
Tila on ollut nykyisten omistajien hallussa vuodesta 1916. Se elää
edelleen maataloudesta (lähde: "Talman historiaa").
*Porvoon rata*:
Kun rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan oli valmistunut 1862, tuli
porvoolaisille kiire päästä mukaan. Hyvänä satamakaupunkina Porvoo jäisi
huonoon asemaan, jos yhteydet rataverkkoon olisivat olemattomat. Valtio
ei lähtenyt tukemaan, joten ratahanke jäi lähinnä kolmen porvoolaisen
liikemiehen harteille.
Aluksi suunniteltiin pääteasemaksi Järvenpäätä, mutta päädyttiin
Keravaan. Radan rakentamista kohtasivat monenlaiset vaikeudet; kiskot
olivat kelvottomia, veturit myöhästyivät ja jo valmiiksi saatu
ratapenger suistui jokeen Vekkoskella. Rata oli kuitenkin
liikennöitävässä kunnossa vuoden 1874 lopussa. Seuraavana keväänä alkoi
henkilöliikenne.
Yksityinen rautatie ei ollut kuitenkaan mikään hyvä liikeyritys. Vasta
vuoden 1917 syksyllä, valtion otettua radan haltuunsa, se alkoi
menestyä. Juna palveli paikallista väestöä. Nikkiästä lähdettyään sen
pysähdyspaikat olivat: Martinkylä/Mårtensby, Isoniitty/Storäng,
Uusimäki/Nybacka, Talma/Tallmo, Vanikko/Kallkärr, Jukola (sittemmin
Ahjo) ja Koivula (tasoristeys ennen Keravaa). 1940- luvulla Nybacka ja
Koivula jäivät pois.
Nikkilässä oli asemapäällikkö ja muuta henkilökuntaa, Martinkylässä ja
Talmassa asemamies, Vanikossa oli vain kylmä asemakoppi, Isoniityssä ja
Jukolassa pelkästään laiturit. Junavuoroja oli päivittäin useita
kumpaankin suuntaan.
Ensimmäiset junat kulkivat Porvoon ja Helsingin väliä, sittemmin rungot
liitettiin Keravalla pääradan juniin, myöhemmin tuli junan vaihto.
Viimeisinä vuosina Porvoon radalla liikennöi kiskobussi "lättähattu".
Kun matkustajaliikenne loppui keväällä 1981 jatkui tavaraliikenne vielä
jonkin aikaa.
Nyt rata on sähköistetty, mutta säiliöjunat eivät kulje Porvooseen, vaan
kääntyvät Nikkilän jälkeen Ollissa Sköldviikiin. Sen ratapihalla
pystytään käsittelemään lähes kilometrin pituisia junia.
Vanha rata Ollista Porvooseen on Porvoon Museorautatieyhdistys r.y:n
ylläpitämä ja sen palveluista voimme nauttia kesäisin astumalla
lättähatun kyytiin
("Talman historiaa"/T.A.).
*Talman asema*:
Talman asema oli radan ja Talmantien risteyksessä. Punainen
asemarakennus oli tien Keravan puolella ja Nikkilän puolella oli kivinen
purkaus- ja lastauslaituri. Asemalla oli myös kaksi pistoraidetta.
Toinen johti asemaa vastapäätä olevalle tiilitehtaalle ja toinen,
pidempi, aina koulun takana olevalle hiekkakuopalle. Kun menet
jääkiekkokaukalolle, ajat entistä ratapohjaa pitkin.
Talman asemalle oli mukava saapua, ympäristö oli siisti,samoin
asemarakennus. Siinä oli pieni odotushuone, jota penkit reunustivat,
talvisaikaan lämpöä toi pystyuuni. Sen toisella puolella oli ovi
asemamiehen puolelle ja toisella puolella pieni ristikolla varustettu
lippuluukku. Toisessa päädyssä oli varastotilaa matkatavaroita varten.
Tavaroiden kuljettaminen rautateitse oli käytännöllistä.
Kun olit ostamassa lippua, pienen tulitikkulaatikon kokoisen
pahvinpalaa, kuulit vaimean iskun, kun asemamies painoi koneellaan
siihen päivämäärän. Junassa konduktööri sitten leimaisi lipun
pihdeillään tekemällä siihen pienen kolon. Myöhemmin lippuihin tuli
kääntöpuolelle mainoksia. Eräässäkin oli sukan kuva ja tekstissä
kerrottiin, että sukka kestää, reikä sukassa on junailijan tekemä.
Junan saapuessa asemamies pysäytti sen punaisella lipullaan oikealle
kohdalle laituria. Meistä matkustajista tuntui mukavalta, kun
veturinkuljettajana oli joskus Talman oma kansalainen Martti Noranta.
Konduktööri vihelsi pilliinsä tai heilutti vihreää lamppuaan ja matka
voi alkaa.Joskus talviaamuna juna myöhästyi tai jäi kokonaan tulematta. Silloin
tiesimme, että Porvoon pässi oli juuttunut lumikinoksiin Kiialan aukeilla
("Talman historiaa"/T.A.).
Martinkylä (Mårtensby):
Tapio Keränen kuvasi Martinkylän asemalla vuonna 1968, kun asemarakennus oli vielä pystyssä. Kuva julkaistu kirjassa Radan varrella (2009). Martinkylä muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1963 ja seisakkeeksi tavaraliikenteen loppuessa 1968. Henkilöliikenne lopetettiin koko radalta 1981, jolloin liikennepaikka lakkautettiin. Asemarakennuksesta mainittu Radan varrella-kirja kertoo sen tulleen puretuksi, tieto toisaalla Marko Leppäsen blogissa kertroo aseman palaneen. Asemarakennus myytiin yksityiskäyttöön ja ainakin kesällä 2012 asemapäälikön säilyneessä asuinrakennuksessa toimi "Weird Antiques"-liike (Tomppa Kekäläinen ja Mike Kairenius).
"Weird Antiques"-liike (Tomppa Kekäläinen ja Mike Kairenius) toimii Sipoon Nikkilän lähellä Martinkylän vanhalla asemalla. Tai itse asiassa asemapäällikön talossa, varsinainen asemarakennus paloi 1970-luvulla. Kuva ja teksti: Marko Leppänen.
Nikkilä (Nickby):
Jukka Martio kuvasi Nikkilän asemalla 13.7.1991:"Yksi lättä riitti Keravan vuorojen ajoon vuonna 1991." Käyttölupa "2016-1-G", kiitos.
Nikkilän asema 1960-luvulla - Alppi, 2015.
Elämää Nikkilän aseman varjossa (Alppi, 2015): Asumme Nikkilän rautatieaseman vieressä, radan toisella puolella vanhassa asemapäällikön talossa. Maailma on muuttunut ja niin vieressä kulkeva rautatie, jonka rakentaminen aloitettiin jo 1870-luvulla.
Kävin ensimmäistä kertaa Nikkilässä joskus 1960-luvun lopussa. Ystäväni Olli Ervasti oli kesätöissä Nikkilän sairaalassa ja tulin häntä katsomaan. En silloin voinut kuvitellakaan, että joskus muuttaisin tänne maan ääriin maalle.
Tulin Nikkilään junalla Helsingistä. Jäin pois asemalla ja juna jatkoi matkaansa Porvooseen. Todennäköisesti lähdin asemalta kohti Nikkilän mielisairaalaa Isotalontietä pitkin ja ohitin tulevan kotini, vaikka en sitä harmaata isoa taloröttelöä menneisyydestä muista. Silloin nykyinen kotikatuni oli kylän valtaväyliä.
Porvoon radan rakentaminen aloitettiin helmikuussa 1872 ja rakentajien itselleen asunnoiksi tekemiä maakuoppia löytyy vielä Nikkilän lähiympäristöstä. Vuonna 1875 aloitettiin tavara- ja matkustajaliikenne yhteistyössä VR:n kanssa. Alkuperäinen rautatieyhtiö ajautui konkurssiin keväällä 1878 ja 1887 rata siirtyi Porvoon Rautatieosakeyhtiölle. Liikenne kasvoi ja matkustajia oli parhaimmillaan lähes 100 000 vuodessa. Yksityisen yhtiön kukoistus loppui 1917, kun työläiset menivät ensimmäisen maailmansodan poikkeusoloissa lakkoon ja vaativat samaa palkkaa kuin valtion rautatieläiset saivat. Neuvotteluissa ei onnistuttu ja kiista ratkesi lopulta siihen, että valtio lunasti radan ja työläisistä tuli valtion virkamiehiä.
Asemapäällikölle rakennettiin oma virka-asunto aseman läheisyyteen Isotalontielle radan toiselle puolen. Hän oli iso herra sen aikaisessa yhteiskunnassa. Saman tien varressa oli nimismiehen talo putkineen ja toisessa päässä kunnantalo, kunnanlääkäri, paloasema ja vaivaistentalo. Kun itse muutin asemapäällikön vanhaan taloon 1980-luvun lopussa, Isotalontiellä asuivat mm. apteekkari, pankinjohtaja ja eläinlääkäri. Kunnanarkkitehti Molander oli ostanut talon perheelleen ja alkanut remontoida sitä. Heille tuli kuitenkin avioero ja ostin talon. Se oli yhä VR:n maalla, johon sain vuokraoikeuden.
Nikkilän kylä joskus aikoinaan *
Silloin asema-alueella oli vielä kahdet raiteet. Muistona vanhoista ajoista on vielä kaivo ja talooni kuuluva aikaisemmin resiinavarastona toiminut lisärakennus. Naapurini Rosenholm pysähtyi joskus kertoilemaan vanhoista ajoista, jolloin ratapihalla oli tavaramakasiinit ja junanvaunuja odottelemassa pistoraiteella. Asema oli kylän keskipiste, josta lähti myös tie suoraan joen yli Nikkilän kartanolle. Kaikki tavarat kuljetettiin junalla Nikkilään ja suuri osa ihmisistäkin kulki junalla. Radan yli kulki vartioimaton ylikäytävä suoraan Isotalontielle ja liikenne talomme ohi varsin vilkasta, kunnes ylikäytävä suljettiin. Toinen kiskopari on myös purettu.
1910-luvulla Nikkilän tunnetuinta maamerkkiä alettiin rakentaa. Mielisairaalassa oli enimmillään lähes tuhat potilasta ja suunnilleen yhtä paljon henkilökuntaa. Se oli oma laaja puistoalue, jonne rakennettiin paviljonkimaisesti ja symmetrisesti eri rakennukset miehille ja naisille. Ensimmäiset talot edustivat arkkitehtuuriltaan myöhäisjugendia, myöhemmät klassismia ja funktionalismia mutta alueen ilme pysyi hyvin yhtenäisenä. Sairaalan potilaat olivat helsinkiläisiä, mieleltään vakavasti häiriintyneitä kroonikkoja. Monet heistä viettivät koko aikuisikänsä Nikkilässä ja heitä päätyi sairaalan omalle hautausmaalle satamäärin.
Sairaalan henkilökunta ja potilaita katsomaan tulevat vierailijat pitivät junaliikennettä ja aseman seutua vireänä vuosikymmeniä.Väki väheni sairaalasta ja myös junamatkustajien määrä putosi, joten VR lakkautti radan matkustajaliikenteen keväällä 1981. Tavaraliikenne kitkutteli radalla vuoteen 1990 ja uuteen kukoistukseen se nousi, kun rata sähköistettiin ja pitkät öljyjunat alkoivat kuljettaa tankkivaunujaan Sköldvikiin.
Elämä aseman varjossa on sujunut hyvin. Lunastin tontin VR:ltä itselleni lamavuosina, tosin vuokra oli alhaisempi kuin kiinteistövero nykyään. Juniin ja niiden kolkutukseen olemme tottuneet. Niitä menee pari kolme päivässä. Ja kesällä meille pääsee lauantaisin lähes pihalle Helsingistä museo-lättähattujunalla tai voi lähteä Porvooseen nostalgiselle päiväkaljalle. Aina silloin tällöin henkilöliikennettä Nikkilästä junalla Helsinkiin tutkitaan. Ei kannata lähivuosikymmeninä, liian vähän väestöpohjaa, todetaan.
Nikkilän rautatieasema (lyh. Nlä, ruots. Nickby järnvägsstation) sijaitsee Sipoon kunnan alueella noin kymmenen kilomerin päässä Keravan rautatieasemalta. Nikkilän asema avattiin liikenteelle vuonna 1874. Henkilöliikenne lakkautettiin vuonna 1981. Nykyään asemalla pysähtyvät Porvoon museorautatien lättähatut kesälauantaisin, muu liikenne on ohimenevää tavaraliikennettä. Tulevaisuudessa on mahdollista, että osa Helsingistä Keravalle kulkevista junista jatkaisi Nikkilän asemalle asti (Wikipedia, 2016).
Jyrki Längman - Nikkilän asema (2007) - (lisenssi, OK * GNU Free Documentation License/Wikipedia).
Linnanpelto (Borgby):
Eljas Pölhö kuvasi Linnanpellon liikennepaikalla 26.9.1978: "Linnanpelto (Borgby) Porvoonradalla näyttää olevan ilman laituria. Mikäli sellainen oli, se oli liian matala tästä kuvakulmasta katsoen. Sen vastapainoksi valaistus on riittävän korkealla. Rakennus oli asuinkäytössä, mutta näyttää entiseltä liikennepaikkarakennukselta.". Käyttölupa "2014-1-A", kiitos.
Linnanpelto sai laiturirakennuksensa 1931. Laiturivaihde sijaitsi pari kilometriä kyläkeskuksesta etelään lähellä Sipoon rajaa. Sen ympärille ei muodostunut mitään taaja-asutusta. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1955 ja tavaraliikenteen loppuessa seisakkeeksi 1963. Se lakkautettiin Porvoonradan henkilöliikenteen loppuessa 1981. Asemarakennus purettiin vuonna 1990 (Radan varrella-kirja, 2016).
|
