Salo ~ jalkapallohistoriikkia:

('Svala & Joutsi' ~ aloitettu: 17.12.2010 - viimeiset muutokset: 17.12.2010).

Salolaisen jalkapalloilun taustatietoja:

Salon Palloilijat (SalPa) perustettiin vuonna 1956. Kotikenttä: Salon Urheilupuisto. Joukkue pelaa Sinivalkovaakaraidallisessa paidassa, sinisissä housuissa ja valkoisissa sukissa. Seuran lempinimi on 'The Swans' ('Joutsenet').
Historia: Jalkapalloilu on näytellyt pääosaa Salon Palloilijoissa seuran perustamisesta eli vuodesta 1956 lähtien. Ensimmäisiä tuloksia kaupungissa maisteltiin vuonna 1960, kun SalPa pelasi silloisessa maan toiseksi korkeimmassa sarjassa, Suomisarjassa. Sen jälkeen edustusjoukkueen esitykset ovat ailahdelleet IV-divisioonasta aina jalkapallon Ykköseen. SalPa on kautta aikojen panostanut voimakkaasti junioritoimintaan. Tämän päivän vahvaa työtä ovat pohjustaneet monet SM-sarjaan siirtyneet SalPan kasvatit. Tuloksellisesti ehdottomia huippuhetkiä elettiin vuonna 1982, kun SalPa saavutti A-nuorten SM-sarjassa sensaatiomaisesti hopeaa.

Salossa on toiminut myös toinen jalkapalloseura 'Salon Vilpas'.

1999:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa - säilytti sarjapaikkansa.

2000:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa - nousi Ykköseen.

2001:

SalPa 1. divisioonan Etelälohkossa nousijana..

(Veikkaaja, ennen kauden 2001 alkua): Salolainen jalkapallo alkoi nostaa päätään toden teolla pari vuotta sitten, kun ex-maalivahti Petri Jakonen palasi kotikaupunkiinsa ja ryhtyi vetämään SalPan toimintaa.
Jakonen on saanut varsin lyhyessä ajassa aikaiseksi kilpailukykyisen joukkueen sekä taustaorganisaation, jonka varaan saattaa rakentaa jopa liigaseuran.
SalPa lukeutui jo toissa vuonna Kakkosen suursuosikkeihin, mutta nousu jäi haaveeksi. Viime syksynä ryhmä ei jättänyt epäilyille sijaa, vaan voitti länsilohkon näytöstyyliin 20 pinnan marginaalilla. Salolaiset tehtailivat eniten maaleja koko sarjassa - yli kolme per ottelu. Myös pisteitä kertyi enemmän kuin muille lohkovoittajille.
Vuosi sitten VPS:n liigaryhmän peräsimestä valmentajaksi kiinnitetty ex-ammattilainen Kimmo Lipponen jatkaa tehtävässään. Apuna hänellä on myös kentän puolella nähtävä walesilaiskolossi John Allen.
Joukkueessa on vahva turkulainen leima, sillä Saloon on onnistuttu houkuttelemaan tukku ex-liigapelureita naapurikaupungista. Marko Rajamäellä, Petteri Viljasella ja kumppaneilla ryyditetty materiaali ei kalpene kenellekään etelälohkossa. Avausmiehistössä kaikilla on liigakokemusta. Viime hetken vahvistukseksi on vielä tulossa Jani Keula.

Salon Palloilijat, 2001:
Maalivahdit: Petri Viljanen ja Mikko Känkäinen.
Puolustajat: Teemu Kujanpää, Petri Leino (HIK), Petteri Viljanen (FC Inter), Tuomas Talvo, Mikko Siren (TPS), Jani Keula (FC Inter) ja John Allen.
Keskikenttä: Juha Halonen, Jussi Nurminen, Atte Nurminen, Jukka Riskilä, Janne Lehtinen (HIK), Andreas Hollsten (Boda), Miihkali Haverila, Kimmo Lipponen, Meelis Lindmaa, Kim Lehtonen ja Juha Wähäsilta.
Hyökkääjät: Mark Kulmala, Miikka Ilo (PIF), Kimmo Piirainen, Marko Rajamäki (TPS) ja Matti Saario.

SalPasta lähtivät ennen kauden 2001 alkua seuraavat: Petri Salomaa (Vilpas), Mikko Sorsakivi (PIF), Ville-Petteri Matikainen (FC Honka), Marko Laiho, Ilpo Vesterinen, Erno Simonen ja Mika Lehtinen (lopettaneet).

2002:

2003:

2004:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa ~ säilytti sarjapaikkansa.

Kaudeksi 2004 SalPa sai Naantalin VG-62:sta kolme pelaajaa käyttöönsä: Mikko Siren, Mikko Harjanne ja Juha Herne.

2005:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa ~ säilytti sarjapaikkansa.

SalPan joukkueesssa pelasi kaudella 2005 runsaasti liigakokemusta omaavia pelaajia (lehtiuutisen 3.5.2005 mukaan). Valmentajaksi oli tullut Paraisilta Tommi Pikkarainen, jolla tuntui olevan kyky saada lohkon taitavimmat yksilöt pelaamaan myös yhteen.
Talvikaudella monet avainpelaajat olivat kuitenkin pitkiä jaksoja loukkaantuneina, joten joukkueen uskottiin olevan täydessä 'tikissä' vasta juhannuksen jälkeen. Avainpelaajiksi SalPassa luokiteltiin herrat Mikko Känkänen, Mika Puputti, Miikka Tuovila ja Juha Herne.

2006:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa ~ säilytti sarjapaikkansa.

2007:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa ~ säilytti sarjapaikkansa.

2008:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa kahdeksas.

LINKKI: Kakkosen B-lohkon 2008 SARJATILANNE.

2009:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa seitsemäs.

LINKKI: Kakkosen B-lohkon 2009 SARJATILANNE.

4.6.2009 uutisoitiin SalPan ja Valkeakosken Hakan jatkavan yhteistyötään, joka oli alkanut jo edelliskaudella. Pelaajien keskinäisen kierrättämisen mahdollistava virallinen 'farmisopimus' hyödynsi molempia seuroja. Hakan pelaajista Markus Joenmäki ja Erkka Heinä olivat juuri pelanneet SalPan paidassa Kakkosessa.

2010:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa toiselle sijalle.

LINKKI: Kakkosen B-lohkon 2010 SARJATILANNE.


Joonas Tursas, SalPa

SalPa, 2010:
#12 Känkänen Mikko, #1 Lahtinen Mika, #2 Tursas Joonas C, #3 Ossok Yannick, #4 Mikkola Tom, #5 Kallio Jyri, #6 Pärtty Juhani, #7 Malka Joni-Petteri, #8 Penttilä Janne, #10 Haijanen Jussi, #11 Kuisma Toni, #12 Aaltonen Santeri, #13 Lahtinen Sami, #14 Mustonen Markus, #15 Lang Robert, #16 Ukwuoma Stanley, #17 Ojanen Joonas, #18 Skyttä Ville, #19 Uotila Jon, #20 Hakala Antti, #21 Leino Iku, #22 Kesänen Teemu, #23 Helenius Arttu, #24 Stenholm Niko, #25 Muuriaisniemi Antti ja #26 Sadikaj Alban.

(SalPan nettisivut, 2.10.2010): MuSa-peli oli SalPan Markus Sinisalolle viimeinen esiintyminen päävalmentajana. Tämän jälkeen Sinisaloa odottavat siviilipuolen haasteet veturinkuljettajana VR:llä. Viime vuonna kesken kauden valmentajan pallille istunut Sinisalo johdatti putoamiskurimuksessa olleen SalPan lopulta seitsemänneksi. Tästä kaudesta tuli lähes täysosumakausi, mutta SalPa joutui tyytymään lopulta toiseen sijaan. Kaikkea hyvää Markukselle jatkoon!


Ville Skyttä, SalPa

2011:

SalPa 2. divisioonan B-lohkossa.

(SalPan nettisivut, 1.12.2010): Kari Hagelberg luotsaa SalPaa ensi kaudella 2011:
Salon Palloilijoiden miesten edustusjoukkueen päävalmentajana jalkapallon Kakkosen B-lohkossa toimii ensi kaudella Kari Hagelberg. Hagelberg on aiemmin valmentanut Kakkosessa ja Kolmosessa Maskun Palloseuraa. Viime kaudella Hagelberg toimi TPS:n A-junioreiden vastuuvalmentajana. SalPan kakkosvalmentajana jatkaa Marko Jalonen.
SalPan ensi kauden joukkueen kokoaminen on yhä kesken. Joukkueen runko pysynee kuitenkin varsin samana, sillä varmoja lähtijöitä ovat ainoastaan ulkomaalaisvahvistukset Stanley Ukwuoma ja Yannick Ossok.

ETUSIVULLE takaisin.