Tietoruutu Repolasta: A) (Wikipedia, 2013): Repola (ven. Reboly, karjalaksi Rebol´a) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Mujejärven piirissä Venäjällä. Repola oli myös aikoinaan Venäjän keisarikuntaan kuulunut kunta, ja Suomen itsenäistymisen jälkeen 1918-1920 se lyhyeksi aikaa liittyi Suomeen. Repolan kunta sijaitsee Suomen rajan tuntumassa noin 70 kilometriä Lieksasta koilliseen Lieksanjoen latvoilla. Kunta rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa Lietmajärveen, idässä Mujejärveen, kaakossa Volomaan, etelässä Lentieraan ja lännessä Suomen Lieksaan ja Kuhmoon. Kuntaan kuuluvat nykyisin asutuskeskukset Repola, Omelia (Jemeljanovka), Kolvas ja Gafostrov. Hallinnollinen keskus on Repolan kylä, joka sijaitsee Lieksajärven itärannalla. Repolasta on itään johtava tieyhteys Pietari-Murmansk-valtatielle. Vuonna 1987 Repolan kylähallinnon asukasluku oli 2 100. Vuonna 2009 Repolan kylässä oli 1059 asukasta. Historia: Venäjän keisarikunnan Aunuksen kuvernementtiin kuuluneen Repolan kunnan pinta-ala oli 11 000 km². Väkiluku vuonna 1918 oli 2 400. Repola kuuluu alueeseen, joka tuli 1800-luvulla tunnetuksi elinvoimaisesta runonlauluperinteestä. Elias Lönnrot kävi karjalaisten ja suomalaisten asumassa Repolassa runonkeruumatkoilla 1830-luvulla. Nykyään taito on lähes täysin kuollut. Bobi Sivén ~ Repolan nimismies 1918-1920: Heimosotien ja Venäjän sisällissodan aikana vuonna 1918 Repolan asukkaiden pitämä kokous päätti ilmoittaa sähkeitse Venäjän hallitukselle, että Repolan kunta katsoo tämän päätöksen ja itsemääräämisoikeuden perusteella irtaantuneensa Venäjästä ja liittyneensä Suomeen ja tämän jälkeen katkaisevansa kaiken yhteyden Venäjän kanssa 1. syyskuuta 1918 klo 24.00. Naapurikunta Porajärvi teki samoin seuraavana vuonna. Repola hyväksyttiin osaksi Suomea ja sinne saatiinkin suomalainen hallinto; mm. nimismiehenä toimi Bobi Sivén. Tarton rauhassa 1920 alueet kuitenkin luovutettiin Neuvosto-Venäjälle, ja Suomi sai ikään kuin vastineeksi Petsamon. Talvella 1921-1922 tapahtui Itä-Karjalassa vielä karjalaisten itsensä aloittama vastavallankumousyritys, itäkarjalaisten kansannousu, jonka jälkeen suuri osa karjalaisväestöstä, myös Repolasta, pakeni Suomeen. 1920-luvun alkupuolelta alkaen seuraavan n. 15 vuoden aikana aloitettiin järjestelmällinen kulakkiluokan hävittäminen. Repolassa toteutettiin maatilojen sekä teollisuuslaitosten kuten esimerkiksi sahojen kollektivisointi. Moni talonpoika ei olisi halunnut liittää tilaansa Repolan kolhoosiin, mistä seurasi karkotuksia Siperiaan. Myös kaikki, joilla oli työttä saatuja tuloja, kuten vuokratuloja, katsottiin kulakeiksi ja joko ammuttiin tai karkotettiin. Sama koski niitä, joilla oli mitä tahansa pientäkin liiketoimintaa tai yhteyksiä Suomeen. Moni kuoli myös alueelle perustetuilla keskitysleireillä. Tuhannet lähtivät 1920-luvulla pakolaisena Suomeen Itä-Karjalasta, heistä Repolasta noin 300. Repolan kyliä (1929): Aimolahti, Haukkasaari, Jänissalmi, Kapustavaara, Kiimanvaara, Kipo, Kolvasjärvi, Korhu, Koroli, Koroppi, Lentiera, Leveäniemi, Lukkasenvaara, Luovutsaari, Lusma, Mokkila, Muujärvi, Omelia, Pieninkä, Pläkkäjä, Repola, Riikosenniemi, Roukkula, Saarenpää, Suoverkka, Struna, Suulaansaari, Suuriniemi, Tsolkka, Tunttula, Tuomas, Tuulivaara, Tuuseni, Viitaranta, Virta, Vuosniemi ja Ylä-Kiimasvaara. Toinen maailmansota: Ennen talvisotaa syksyllä 1939 Neuvostoliitto tarjosi aluevaatimustensa vastineeksi Suomelle Repolasta ja Porajärveltä 5 525 neliökilometrin suuruista aluetta. Suomi ei vaatimuksiin suostunut. Repola oli vielä suomalaisten miehittämä 1941–1944 jatkosodan aikana. Nimimerkki 'Höyhens' kuvasi Repolan rantaa Lieksajärveltä päin 11.7.2009 (Karjalan tasavalta, Venäjä) ~ lisenssi, OK.

Mannerheimin metsästysmaja (n. 15 km Repolasta kaakkoon): A) Ylläolevasta kartasta käy hyvin ilmi marsalkka Mannerheimin metsästysmajan sijainti (n. 15 km Repolasta kaakkoon). Lieksajärven länsirannalle rakennetun lahjamajan yhteyteen tehtiin myös sauna ja n. 5km etelään myös kalamaja. Alueen ympäriltä rauhoitettiin laajempi alue - metsästykseen ja kai vähän turvallisuudenkin vuoksi. Kartta on kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Marsalkan metsästysmajan rakentajat yhteiskuvassa vastavalmistuneen majan edessä. Kenraalimajuri Raappana taustalla seisomassa kuistilla. Kuva on kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Kenraalimajuri Erkki Raappana oli miettinyt, mitä hän sekä omasta että divisioonansa puolesta voisi antaa lahjaksi ja huomionosoitukseksi 4.6.1942 kunnioitettavat 75 vuotta täyttävälle sotamarsalkka Mannerheimille. Raappana ja hänen huoltopäällikönsä majuri Tuulensuu päättivät rakentaa marsalkalle metsästysmajan Itä-Karjalaan jollekin kauniille paikalle, joka olisi myös rauhallinen eikä liian lähellä varsinaista sotatoimialuetta. Paikaksi he valitsivat Repolan eteläpuolella Lieksajärven länsirannalla olleen niemen. 14. Divisioonan Suomen Marsalkalle 75-vuotislahjaksi rakentama metsästysmaja Repolassa Lieksajärven rannassa. Kuva on kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Päämajoitusmestari Airo antaa tilanneselostuksen saunan kuistilla. Vasemmalta majuri Tuulensuu, kornetti Blåfield, luutnantti Rossi, everstiluutnantti Grönvall, lääkintämajuri Kalaja, kenraali Raappana, Mannerheim ja kenraali Airo. Kuva on kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Marsalkka Mannerheim teki metsästysmajansa luona myös pienen yhdistetyn vene- ja metsästysretken, mutta vaikka miehistö oli ajanut hirviä tiettyyn niemeen, Mannerheimin kohdalle niitä ei osunut. Karhujen sanottiin ajaneen hirvet tiehensä. Rantahiekalla kävellessään Raappanan ja henkilääkärinsä Kalajan kanssa Mannerheim havaitsi hiekassa karhun tuoreet jäljet (vrt. kuva - kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä'). Seurue olikin myöhemmin nähnyt yhden karhun uimassa, mutta Mannerheim oli sanonut, ettei uivaa karhua sovi ampua. Metsästysmajan veräjällä oli tavattu myös utelias karhu, jota ei myöskään ammuttu. Mannerheim oli selvästi nauttinut hetkistään uudella metsästysmajallaan Repolan Lieksajärven rannalla ja seurueen jäsenet muistelivat myöhemmin, että hetkittäin Mannerheim oli ollut niin vapautunut käytökseltään, että ehkä hän oli välillä pystynyt unohtamaan sodanjohtamisen pitkäaikaisen stressinsä. Muutamissa valokuvissa Mannerheim näyttää kuitenkin hyvin väsyneeltä ja mietteisiinsä uppoutuneelta. Niitä kuvia ei tuolloin julkisuuteen laskettukaan. Venematkan aikana Mannerheimin mietteisiin oli selvästikin väsymyksen myötä päässeet Suomen kohtalon hetkiin liittyvät murheet - ikääntynyt mies näyttää lopen uupuneelta, mikä sinänsä ei todellakaan ole ihme. Kuva on kirjasta 'Mannerheim Rukajärvellä' (Gummerus, 2009). Mannerheimin vierailu syyskuussa 1942 lahjaksi saamallaan metsästysmajalla jäi valitettavasti hänen ainoakseen. Sotatapahtumat alkoivat kiihtyä ja kesällä 1944 sotatilanne oli jo niin painostava, että Marskin metsästysmaja, sauna ja kalamaja purettiin ja siirrettiin heinä- ja elokuussa Pielisjärvelle, jossa se varastoitiin ja suojattiin rautatien varteen Kylänlahden aseman lähelle. Irtaimisto varastoitiin sisätiloihin. Sodan jälkeen Mannerheimin metsästysmaja tavallaan painui unholaan ja siitä alettiin puhua vasta 1990-luvulla. Eri retkikunnat kävivät mahdollisuuksien mukaan rajan takana rakennusten paikkaa etsimässä, mutta vasta elokuussa 1998 onnistuttiin paikat löytämään. maisemat olivat muuttuneet kovasti, kaikki mahdollinen 'jäämistö' oli vohkittu. Kulkua haittasi teiden rikotut sillat. Nykyisin paikoille on jo organisoitu jonkinlaista kohdematkailua ja yöpymispalveluja. Kyseinen Marskinmetsästysmaja koottiin sittemmin uudestaan pystyyn Lopelle, missä se on 'Marskin Majana' auki asiasta kiinnostuneille: Vuonna 1942 korpisoturit rakensivat kelohonkaisen metsästysmajan, saunan ja kalamajan Marsalkka Mannerheimille 75-vuotispäivälahjaksi. Alkuperäinen sijaintipaikka oli Lieksajärven rannalla. Sotatapahtumien muuttuessa rakennukset purettiin ja siirrettiin koti-Suomen puolelle. Uusi sijaintipaikka löytyi Lopelta, Punelia-järven rannalta v. 1945. Vuodesta 1959 maja on ollut matkailunähtävyytenä. Sen läheisyyteen avattiin v. 1992 kenttävartiomuseo Sisu majan rakentajien kunniaksi. Marskin metsästysmaja nykyisessä kunnossaan Lopella - kuva museon nettisivulta heinäkuussa 2013- kiitos.