PORI - sivu #28:
Pori urheilukaupunkina ~ jalkapallo, jääkiekko, koripallo, pesäpallo.

(Svala & Jukka Joutsi * ~ viimeisimmät muutokset: 15.10.2024)

Pori jalkapallokaupunkina:

A) RU-38:n joukkuekuva seuran kesän 1963 käsiohjelman kannesta. Nimet erikoissivulla toisaalla.

Herttaista ajankuvaa RU-38:n käsiohjelman mainoksista kesällä 1963. "Passe" Forstenin linja-autot olivat monessa mukana usean vuosikymmenen ajan porilaisessa urheiluliikenteessä - niin seurojen jäsenille kuin myös vieraspeleihin matkaaville faneille.

Porin Herralahdessa pelattiin vuonna 1959 B-maaottelu Suomi-Ruotsi. Tässä Antti Suomisen ottamassa kuvassa oikealla Juhani Peltonen, joka 60-luvun puolivälissä siirtyi Hampuriin ammattilaiseksi. Ruotsalaispelaaja on Gerd Lundqvist. Itse olen ollut tämän pelin aikoihin vasta 5-vuotias, joten tuskinpa olen paikalla ollut - mitään muistikuvaa ei ainakaan ole mieleen jäänyt. Paljon on ollut yleisöä paikalla kuvasta päätelleen.

Ilmakuva ilmeisesti 1950-luvulta - keskiössä Herralahden urheilukenttä, jossa v. 1959 RU-38 voitti jalkapallon hopeamitalit. Äärivasemmalla erottuu hiekkakenttä (Pallokenttä), jolla pelattiin alkukevään sarjaottelut. Pallokentän ja Herralahden välissä erottuu kuvassa pienempi vaaleampi hiekka-alue, joka on 'Juhannuslehto' - Porin jääkiekkokenttä ajalla ennen Isomäen uutta jääkiekkostadionia, joka valmistui vuoden 1964 tietämillä.
Kenttien ja tien takana erottuu lähes Kokemäenjoen rannassa kolossaalinen valkoinen kivitalo (Aittaluodonkadun varrella), läheisten tehtaitten työläisten legendaarinen asuntola 'Hennala' (Oy W.Rosenlew Ab), joka purettiin syyskesällä 1970. Ensimmäiset asukkaat siihen olivat muuttaneet heti ensimmäisen paperitehtaan käynnistyttyä vuonna 1921.

Herralahden kentältä vuodelta 1952 - Rosenlewin tehtaiden pakkaajat vastaan lastaajat - kuva ko. tehtaan arkistosta.

Seikun saha voittanut jalkapallossa Porin puulaakimestaruuden kesällä 1967. Kokoonpanossa lähinnä RU-38:n edustuspelaajia. 15 A-maaottelun Aimo Sommarberg oli kuvaushetkellä 36-vuotias. Mainittu Valli & Santala oli puolestaan yhtä totaalisesti Porin Karhut.

Porin Pallokenttä vanhassa ilmakuvassa - ilmeisesti samalta lennolta otettu kuva kuin edellinenkin. Ajoitusta on vaikea tarkentaa, mutta ilmeisesti ollaan 50-luvulla. Kuvan etualareunassa Juhannuslehdon jääkiekkoareena alue kesäasussaan. Kuvan alkuperästä tai kuvaajasta ei ole säilynyt tietoa.

Markku Harell (14.4.2014): Vuoden 1948 SPL:n nuorten Suomen mestaruuden voittanut joukkue Porin Kärpät ~ 30 vuotta mestaruuden jälkeen - kuvattu siis v.1978. Alkuperäisenä tarkoituksena oli joukkueella tavata 10 vuoden välein. Ilmeisesti pari vuosikymmentä jäi väliin tai oli pienimuotoisempia tapaamisia. Mestaruuden voittaneesta joukkueesta on pois edesmennyt V Sampo. Ylärivi vasemmalta: huoltaja V Ismosalo , O Käppi, P Nordlund ,J Kujala, K Brander, E Mikola, J Kreula, E Harell, O Heikkilä, Pukupäällä O Sillanpää. Edessä vas. R Kari, J Saarinen ja A Jokinen. Kaikilla oli myös ns. kutsumanimi, varmaan käytössä kun tapasivat.

Porilaista nuoriso- ja järjestötoimintaa:

Edelleen Porin Kärppien D-juniorit - nyt vuonna 1954. Tämänkin kuvan lähetti Samuli Roslander (11.4.2013). Kuvan lähettäneen isä on kuvassa mukana (takana vasemmalla) - kuvan taakse on aikoinaan kirjoitettu poikien nimet. Tämän ja edellisen kuvan takaa löytyy jo mainittujen lisäksi seuraavia nimiä: Jouko Ojansuu, Pekka ja Sakari Koivunen, Jari Nurmi, Leo Ruusulaakso, Matti Vihola, Juha Seppälä, Tapani Honkasalo (mv), Jorma Velling ja Keijo Haukioja. Hiukan epävarmaksi jäävät sukunimet Rainti ja Kreula?


Kesällä 1964 Rosenlewin Urheilijoiden silloisia C- ja D-junioreja harjoitusleirillä Yyterin lomakylässä. Kuvasta etualalla kasvot kameraan päin Ismo Läntinen ja hänen takanaan puskemassa (iso R-kirjain selässään) Jouni Ahl. Kuvan pojista toinen vasemmalta on (ilmeisesti) Pertti Lundell - aikuisiässä huippuvalmentaja. Muita kuvan poikia en valitettavasti tunnista - olinhan itse Karhujen 'puolella'. Kuva on peräisin RU-38:n kesän 1965 Suomensarjan käsiohjelmasta. Kuvaajaa ei ole mainittu.


Nämä kolme kuvaa ovat Porin '400-vuorisjuhlakulkueesta 8.6.1958 - kuvat otti Satakunnan Kansan kuvaaja Antti Suominen. Kuvat ovat mukana kirjassa 'Muistojeni Pori' (1986) ja julkaisuun sivumme yhteydessä kuvaaja antoi ystävällisesti lupansa. Kuvassa mukana partiolaisia, naisvoimistelijoita (yhdellä kaunoluistimet mukana), Porin Vedon pesäpalloilijoita ja saman seuran koripalloilijoita. Tarkemmat kuvauspaikat jätän muiden nimettäviksi.

Pyynnöstämme Antti Suominen muisteli näitä Porin juhlakulkueesta 8.6.1958 ottamiaan kuvia seuraavasti (2.12.2010):
Ensimmäisessä näkyy 'Viiskannan' rakennus ja rakenteilla oleva Kauppaoppilaitos Luvianpuistokadulla, seuraavassa aikaisemmin otetussa, näkyy taloyhtiö Otavainen Itsenäisyydenkadun ja Luvianpuistokadun kulmassa. Partiojohtajana oli rovasti P.O. Ekko. Minulla on ollut kaksi näyttelyä tästä 400-vuotisjuhlakulkueesta: 20-vuotisnäyttely 1978 ja toinen 2008, kun Pori täytti 450 vuotta.

(PJ, 3.12.2010): "Vedon koripalloilijoista vasemmalla on Veikko Sironen. Pesäpalloilijoista tuossa kuvassa oikeanpuoleinen lienee Salminen - etunimeä en muista, mutta todennäköisesti pelasi lukkarina."

(Petri J.Salminen, 7.11.2017): "Oikealla oleva pesäpalloilija on isäni, Jukka Salminen."


Hannu Jalkanen lähetti 10.9.2015 tämän kuvan vuodelta 1966: Tein syrjähypyn Porin Karhuista hetkiksi Porin Tarmoon ja taisin saada liikunnasta (Kautto!) yhdeksän tuosta syystä johtuen. Hauskaa oli Suurkisoissa-66 Hesassa. Kuvassa solmio on kaulassani. En ole montaa kertaa tuota kokenut.

Pori jääkiekkokaupunkina:

C) Ennen 'Isonmäen' jääkiekkostadionia ja -hallia Porissa pelattiin jääkiekkoa Juhannuslehdon kentällä, joka sijaitsi jokirannassa aivan kesäisen Herralahden urheilukentän vieressä.
Tämä kuva on Juhannuslehdon jääkiekkokaukalon avajaisottelusta 6.2.1949. Juhlapeliin oli joukkueet hankittu Tampereelta asti: Tampereen Ilves ja Tammerfors Bollklubb (TBK). Porin Kärpät nousi suomensarjaan keväällä 1953.

Tilannekuva samaisesta näytösottelusta Tampereen Ilves ja Tammerfors Bollklubb (TBK) Porin Juhannuslehdossa 6.2.1949. TBK:n maalivahti tuntuu ahdingossaan tuumivan: Onkos tässä sitten tarkoitus osata luistella taaksepäinkin - ei oikein suju vielä eteenpäinkään. Ei ollut vielä mainoksia plankeissa eikä peliasuissa.


Juha Rantasila muistelee kirjassaan 'Puolustaja' (Teos, 2013) Porin jääkiekkoasioita omasta näkökulmastaan 1950-luvun alussa:
Tiilimäen kentälle rakennettiin 1950-luvun alussa jääkiekkokaukalo. Porin Kärpät, Porin Pallotoverit, RU-38 ja muutamat muut joukkueet ottivat siellä viikonloppuisin junioripeleissä mittaa toisistaan. Kaukalon laidalla seisoin minäkin katselemassa ja uneksimassa, kuinka kerran itse pelaisin.
Kaukalo oli useimpina arki-iltoina vapaasti luistelevien käytössä, ja silloin meidän poikien pelit siirtyivät heti sinne. Kaikilla ei ollut pelisuojuksia, joten kohottaminen oli kiellettyä. Vahinkoja toki sattui, mutta se kuului pelin henkeen.
Minullakin oli - vaikka olin vielä pieni kooltani - mahdollisuuteni, koska kaveripiirissä ei ollut mitään ikärajoituksia. Jos halusi mukaan, oli vain oltava riittävän hyvä. Joukkueet muodostettiin siinä jäällä, kun nähtiin, keitä oli paikalla. Parhaat valitsivat. Riitaa ei syntynyt koskaan. Ei ollut vanhempia kyseenalaistamassa valintoja. Me järjestimme itse kaiken.
Nuorimmat ja huonoimmat luistelijat pantiin maaliin seisomaan, mikä ei ollut erityisen arvostettu paikka. Ja maalista se minunkin tieni kenttäpelaajaksi alkoi.
Jos ei päässyt mukaan pelaamaan, vaan joutui yleiselle puolelle harjoittelemaan muiden karsiutuneiden kanssa, tuntui tietysti siltä, ettei kukaan ymmärrä, mutta samalla se kyllä kasvatti luontoa. Paikka joukkueessa ei tullut ilmaiseksi, se piti taistella. Ainoa keino oli yrittää loppuun saakka ja näyttää, että on yhtä hyvä tai parempi kuin muut. Kaveruuskaan ei auttanut, sillä pelasimme voitosta ja vain voitosta.
Eikä aikaakaan, kun minä olin jo se, joka ensimmäisenä valittiin porukkaan, ja lopulta olin jo itse valitsemassa joukkuetta. Taito ratkaisi. Opin ajattelemaan, että se kuuluu urheiluun: urheilu on kilpailua paremmuudesta.
Minkäänlaista 'kaikki pelaa'-ajattelua ei porukoissamme tunnettu - eikä seuroissa myöhemminkään, en itse edes oikein usko siihen, koska se ei pakota pelaajaa kokeilemaan omia rajojaan.
Maaleja meillä ei ollut, vain maalin kuva vanerilevyssä, josta kiekko kimposi takaisin. Tiedettiin siis mihin ammuttiin. Tosin se jumalainen maalinteon tunne syttyi varsinaisesti vasta sitten, kun saimme oikeat maalit: sai upottaa kiekon verkkoon, joka heilahti.
Se oli ainutlaatuista. Kiehtovaa. Parasta.


Porin Kärppien jääkiekkomiehistö, jonka voimin joukkue nousi keväällä 1953 suomensarjaan. Kuvassa ylhäältä vasemmalle: Olavi Heikkilä, Ilmari Hietasalo, Väinö Sampo, Pertti Nordlund, Juhani Harell, Lasse Heikkilä ja joukkueenjohtaja Jalo Ahlsten. Alarivissä vasemmalta: Eero Mikola, Erkki Salovaara, maalivahti Juhani Örmä, Kyösti Korpela ja Pekka Heininen (myöhempi pitkä koripalloilija).

Tämän kirjoittajan omat porilaiset jääkiekkomuistot alkavat tästä joukkueesta eli Porin Kärpistä - lähinnä kuitenkin vielä vain kuulopuheina perhepiirissä, sillä syyskuussa 1953 syntyneenä en Kärppien pelaamista ehtinyt nähdä kuin vain aivan sen tarinan loppuhetkillä . Tämä kauden 1956-57 miehistö kuvassa oli jo lähellä nousta silloiseen mestaruussarjaan. Kärpistä ja Porin Palloilijoista muotoutui v.1960 Porin Karhut, joka v.1967 fuusioitui RU-38:n kanssa Porin Ässiksi. Kuva on Juhannuslehdosta, joka vuoden 1964 tietämillä jäi sivuun Isomäkeen tehdyn uuden kentän valmistuttua.

Tämä kuva on PPT:n jääkiekkojoukkueesta, joka pelasi kuvan ottoaikoihin SKL:n ja TUL:n yhteisessä Suomen sarjassa. Vuonna 1959 PPT erotettiin TUL:sta urheilupoliittisista syistä, joten tämä kuva lienee ajalta hieman ennen vuotta 1959.
Pelaajista erottuu takarivin neljäs vasemmalta eli Anto Virtanen, joka 60-luvulla voitti SM-kultaa Porin Karhujen miehistössä. Myös takarivin neljäs oikealta - Veikko 'Kokkare' Kuusisto kunnostautui 60-luvulla Porin Karhujen riveissä.

Porin Kärppien ja PPT:n paikallisottelut Juhannuslehdossa 1950-luvun alkupuolella olivat tulikivenkatkuisia taistelupelejä. Kuvasta tunnistan Kärppien Simo ja Lasse Heikkilän (C). #11 on Jaakko Honkanen.

(Rolf Hultin, sähköposti 25.11.2015): Kärpät-PPT ~ maalin takana PPT:n Niittynen.

Porin Kärppien peli Juhannuslehdon luonnonjäällä 1950-luvulla, vastustajan puolustajalla vanha kunnon halonhakkuumeininki. Ei taida olla paitamerkistä päätellen vastustajana PPT? Kuvaaja: Antti Suominen.

(Rolf Hultin, sähköposti 25.11.2015): Kärppien vastustaja kuvassa lienee Mäntän Urheilijat.


RU-38:n maakuntasarjan joukkue vuodelta 1959 (kuvasta kiitos Tapio Rautalammille). Ylärivi vas. Matti Rajala, Antero Laiho, Heikki Uusitalo, Jouni Jokela, Timo Mäkelä, Heimo Tervo, Sakari Isomäki * Alarivi vas. Ilpo Lehtilä, Kari Rajala, Tapio Rautalammi.


Porin Kärppien jääkiekkoilijat harjoittelevat Pallokentällä 1959. Kuivaharjoittelua ennen kuin Juhannuslehtoon saatiin luonnonjää. Kiitos Antti Suomiselle kuvan käyttöluvasta.

(Tapio Rautalammi, 25.10.2017): "Kärppien pelaajat vas. maalivahti Valkki, Juhani Harell, Juha Rantasila, kuudes on Simo Heikkilä, Seppo Nyström, musta pipo Jaakko Honkanen, oik. laidassa Lasse Heikkilä, ampujaa en tunnista."

(Rolf Hultin, sähköposti 25.11.2015): Olen syntynyt Porissa 1945 ja muuttanut pois 1964 joten urheilumuistot liittyvät lähinnä vuosiin 1955-64. Kaikki jääkiekkopelit ja jalkapallopelit katsottiin aidan yli, ali tms. sisäänkeplottelemalla. Meillä oli myös oma kortteliliiga, jossa Antinlinnan Arsenalin lisäksi oli joukkueet ainakin Pirtulinnasta ja Rakennusmestarien talosta. Kyseiset jalkapallo-ottelut pelattiin "Synkän" saharassa ja kiekkopelit Tiilimäellä. Toimi ehkä vuosina 56-57?. Kuuluisimmat kortteliliigalaiset olivat Matti Unho (Antinlinna) ja Juha Rantasila (taisi olla vahvistus Rakennusmestarien talon porukkaan, jossa pelasivat mm. Kuttnerin veljekset). Meidän "omassa" nappulaliigassa oli neljä joukkuetta: Antinlinnan Arsenal, Rakennusmestarien talon Mancester United, Pirtulinnan Santos ja neljäs, jonka nimeä en muista, mutta oli viikkari-aravat suunnalta. Arsenalin maalivahtina oli Ojasen Pekka, joka asui ammattikoulua vastapäätä asemalle vievän kadun varrella.

(Matti Joutsi, 2015): "Aravien Ilves", "Riihikedon Urheilijat", "Voittamaton Armada", "Aravien Yritys" - Aravien nuorten vipeltäjien seuroja, jotka pelasivat armottomia turnauksiaan Aravien kenttäalueella Kiertokadun kupeella. Kerrostalo peitti pian Kiertokadun ja Rautatienpuistokadun välisen niittyareenan. 50-luvulla oltiin.


Nämä kaksi vanhaa kuvaa Porin Kärppien C-junioreista (1960) ja saman ajan Satakunnan piirijoukkueesta ovat peräisin Juha Rantasilan muistelmateoksesta 'Puolustaja' (Teos, 2013).

(Jenni Kämäri, sähköposti 11.6.2015): "KÄRPPIEN c-junnujen kuvassa isäni Rauli Nurminen on vasemmassa yläkulmassa tupsupipo päässä. Meillä on kotona tuo sama kuva. Isä oli syntyisin Kuudennesta osasta, missä vanhempansa asuivat Raatihuoneenkatu 16:ssa käsittääkseni 20-luvulta aina vuoteen 2000, jolloin mummo kuoli. Meidän perhe taas asui Vähälläraumalla."


Karhut nousi Mestaruussarjaan kauden 1960-61 päätteeksi ~ PPT:n kanssa erikoinen 'yhteistyö- ja avunantosopimus' käytössä loppukiemuroissa.

Porin Karhujen synnyttyä 60-luvulle Kärppien ja PoPa:n fuusioseurana PPT-pelit säilyivät yhä ohjelmassa tärkeinä hegemoniaotteluina. PPT:n 'yllättävä' luovuttaminen kuitenkin sarjan viimeisen kierroksen ottelustaan osoitti kuitenkin melkoista avittamista Karhujen suuntaan sarjanousua ajatellen. En enää yli 50 vuoden jälkeen muista tuota PPT:n luovutuskuviota aivan yksityiskohtaisesti - meniköhän se niin, että Karhut oli menettänyt ainakin pisteen PPT:lle keskinäisissä peleissä, Hermes oli voittanut molemmat PPT-pelinsä. PPT:n luovuttaessa kaikki sen pelaamat pelit mitätöitiin ja Karhujen PPT:n kanssa sössimä pistemenetys 'nollaantui'. Karhut ei olisi ilman PPT:n luovuttamista siis päässyt lopputaulukossa Hermeksen kanssa samoille pisteille ja sitä kautta karsintaotteluun karsintasarjaan pääsystä. Karhut voitti uusinnan Tampereella 4-2. En muuten tunnista kuvasta Karhujen pelaajaa numero 10.

(Pekka Joutsi, sähköposti 2.12.2013): Tuo Karhujen n:o 10 on mitä todennäköisimmin Aarni Auer. PPT-luovutuksesta minulla on kyllä sellaiinen mielikuva, että Karhut kyllä voitti molemmat PPT-ottelut, mutta maalisuhde oli niin paljon huonompi, että olisi sen takia jäänyt toiseksi. Hermes taisi mätkiä toisessa PPT-pelissä yli 20 maalia. Tämän jälkeen periaatteessa Karhujen olisi pitänyt päästä suoraan karsintaan ilman tätä uusintaottelua, mutta ilmeisesti kiekkoliittokin haistoi 'tilanteen' ja määräsi sen uusintaottelun. Faktaa - virallista dokumenttia - en nyt löydä tähän hätään.

Porin Karhujen kauden 1960-61 tärkeä kotipeli menossa suomensarjassa Porin Juhannuslehdossa Kokkolan Hermestä vastaan. Olin tätä peliä katsomassa, muistan punaisissa pelanneen Hermeksen maalivahdilla olleen violetinvärisen pelipaidan. Pelit katsoin useimmiten takana näkyvän katsomo-osan eturivissä - lumikasan päällä plankissa kiinni (en silti pysty tunnistamaan itseäni kuvasta), aikuisten seasta ei peliä oikein nähnyt. Ja aina oli helvetillisen kylmä. Karhujen pelaajat kuvassa alkuperäisen lehden kuvatekstin mukaan Jaakko Honkanen, Anto Virtanen ja Aarni Auer.

Porin Karhut pelasi luonnonjäällä Juhannuslehdossa vuonna 1963. Karhujen Juha Rantasila kurottaa kiekkoa etualalla. Karhujen ja HJK:n ottelu päättyi lukemiin 4-4 (kuva: Antti Suominen, Satakunnan Kansa).
Noina päivinä tuli kaikki pelit käytyä katsomassa oli pakkaslukemat mitä tahansa - enemmän vain sanomalehtipaperia kenkiin, jos mentiin alle -20C. Pelit pyrittiin katsomaan taustalla 'plankissa' näkyvän Tunturi-mopon mainoksen kohdilla eturivissä. Aikuisten takaa ei näkyvyyttä juuri ollut. Joskus kun yleisöä oli paljon, oltiin melkein 'plankissa' kiinni lumikasalla.

Tekojäärata valmistui Isomäkeen maauimalan naapuriksi syksyllä 1964. Kuva on kirjasta 'Muistojeni Pori'. Ensimmäinen avajaisturnaus pelattiin porilaisseurojen kesken - mukana olivat ainakin Karhut, RU-38, PPT ja MuSa - ehkä Toejoen Veikotkin? Muistaisin, että tuon turnauksen ottelut pelattiin lyhennetyin peliajoin.

Karhujen pelaajia 60-luvun alkupuolella kuntolenkillä - vasemmalta Timo Jussila, Mikko Myllyniemi, Veli-Pekka Ketola, Matti Salmi, Pertti Vaajakari, Seppo Nyström ja Antti Heikkilä.


Porin Karhut voitti sensaatiomaisesti Suomen jääkiekkomestaruuden vuonna 1965 tällä miehistöllä. Peliasuiset ylärivissä vasemmalta: Esa Wesslin, Veli-Pekka Ketola, Lasse Heikkilä, Erkki Harju ja Matti Salmi. Keskirivissä vasemmalta: Jaakko Honkanen, Seppo Nyström, Erkki Saine , Kaj Matalamäki, Anto Virtanen ja Keijo Koistinen. Eturivissä vasemmalta: Tuomo Pirskanen, Juha Rantasila, (mv) Mikko Myllyniemi, (mv) Matti Jansson, Antti Heikkilä ja Timo Jussila. Kuvannut Antti Suominen.

(Antti Suominen, 8.11.2010, sähköposti): Karhujen ja Ässien joukkuekuvat sivullasi otin Naisliiton talolla, Annankadulla. Talon paikalla on jo vuosia ollut kerrostalo. Kuvaukset olivat tilattuja, ei siis Satakunnan Kansan.

Porin Karhujen miehistö Isomäen uudella tekojääradalla - ilmeisesti kaudelta 1966-67. Kuvaaja: Antti Suominen.

(Antti Suominen): "Porin Karhut 1966-67. Vuonna 1967 Porin Karhut ja RU-38 yhdistyivät, perustettiin Porin Ässät. Saattaa olla viimeinen edustuskuva Karhuista. Sinä vuonna Suomi täytti viisikymmentä vuotta."

Pelaajat kuvassa (tunnistukset ~ Joutsi):
Takarivi vasemmalta; Jaakko Honkanen, Esa Hulpio, Seppo Nyström, Matti Salmi, Anto Virtanen, Keijo Koistinen, Esa Wesslin ja Pertti Mäkelä.
Eturivi vasemmalta: Kai Matalamäki, Antti Heikkilä, (Mv) Matti Jansson, (mv) Mikko Myllyniemi, Matti Varpela , Tuomo Pirskanen ja Veli-Pekka Ketola.

Pelaajarekistereissä Varpelan, Pirskasen ja Hulpion viimeiseksi kaudeksi on merkitty 1965-66, joten kuva taitaakin olla vielä siltä kaudelta (Wesslin ei kauaa kevään -65 mestaruuden jälkeen jaksanut enää olla mukana). Kaudelle 66-67 tuli Jaakko Jaskari, jota kuvassa ei ole. Rantasila lienee kuvanottohetkellä Helsingin opiskeluissaan. Timo Jussila puuttuu kuvasta myös.

Juha Rantasila oli yksi Karhujen yllätysmestaruuden 1965 tärkeimmistä osatekijöistä.

Porin Karhuissa keväällä 1965 Suomen mestaruuden voittaneet Antti Heikkilä ja Veli-Pekka Ketola - näitä kuvia kerättiin täysi sarja purukumien kylkiäisinä.


RU-38:n jääkiekkojoukkue harjoituksissa Seikun sahalla 1964. Muutama nimi jäi tunnistamatta (1.12.2013):
Takarivi (vas.): - ? - (siviiliasuinen), Pertti Kontto, Raimo Kilpiö, Kimmo Kivelä, - ? - , Väinö Leppäniemi, Matti Harju ja Raimo Määttänen.
Keskirivissä (vas.): Timo Mäkelä, - ? - , Lasse Lehtonen, Kari Kallio (?) (=ei ole) , Matti Lampainen.
Eturivissä (vas.) Tapio Rautalammi, Johannes Karttunen, (mv) Kari Rajala, Pentti Riitahaara ja Raimo Tuli.

(Jarkko Alajääski, sähköposti 21.6.2014): RU-38:n joukkueen harjoituksista Seikun sahalla otetussa kuvassa tunnistamatta olevat henkilöt ovat (Johannes Karttusen 20.6.2014 tunnistamina): Takarivi Kalevi Santanen jok.joh., Tervo Hemi, Keskirivi Pekka Suni, Kari Kallioksi (virheellisesti) tunnistettu on Sakari Isomäki (Ketsa).

Rosenlewin Urheilijat-38 voitti jääkiekon Suomen mestaruuden v.1967. Matti Lampainen oli valmentajina:
Takaa vas. Raimo Tuli, Lasse Lehtonen, Kari Sillanpää, Heikki Veräväinen ja Pertti Kontto.
Keskellä vas. Matti Harju, Johannes Karttunen, Matti Keinonen, Raimo Kilpiö, Matti Päivinen, Timo Mäkelä ja valmentaja Matti Lampainen.
Eturivissä vas. Tapio Rautalammi, Pentti Riitahaara, Jorma Valtonen, Raimo Määttänen ja Pekka Kuusisto.

RU-38 oli noina vuosina 'surullisenkuuluisa' tavastaan värvätä erityisesti Tampereelta huippupelaajia riveihinsä. Eräs Ilves-johdon mies muistelikin myöhemmin, miten olisi pitänyt 'siirtoaikojen' ajaksi sulkea Pori-Tampereen valtatie Nokian kohdalta. Pelaajille annettiin Rosenlewin tehtailta nimellisiä työpaikkoja, erityisesti Pekka Kuusiston kohdalta on jäänyt mieleen tarina, miten hänen toimenkuvansa olisi ollut 'sisäpuolelta tarkistaa' kokopäivätoimisesti sammuiko jääkaapin sisävalo todella, kun ovi suljettiin.

Nämä purukumikeräilysarjan kuvat ovat 70-luvulta (Panda - MM Toronto sarja no. 2723). Ässien pelaajat vasemmalta: Kaj Matalamäki, Jaakko Honkanen, Matti Salmi, Tapio Koskinen ja Raimo Kilpiö.

Porin Ässien kauden 1970-71 Suomen mestaruuden voittanut miehistö, jonka kantavia voimia olivat mm. Pekka Rautakallio, Jorma Valtonen ja Veli-Pekka Ketola. Myös kirjoitushetkellä (kesä 2009) juuri Ässien valmentajan paikalta eronnut Alpo Suhonen oli mukana pelaajana tässä joukkuekuvassa (toinen rivi takaa, äärioikealla). Kuvannut Antti Suominen.


Musiikillinen aikamatka Porin Isomäen 70-luvun alun jääkiekkoareenalle:

Porin Isomäen jääkiekkoradan toimitsijakopissa ei ollut 70-luvun alkupuolella kuin vaatimaton nippu single-äänilevyjä, joilla hoidettiin yleisön viihdytykseksi tehty musiikinsoitto ennen peliä ja erätauoilla - silloin ei vielä mainoksia huudettu kaiuttimista siinä määrin kuin nykyisin.
Isomäen kiekkoareenan soitetuin levytys oli The Beatles-yhtyeen 'I Saw Her Standing There', joka alkoi omana toimitsija-aikanani (pelikirjuri) olla jo melkein puhki soitettu.
Laitetaanpas tähän mahdollisuus kuunnella vielä tuo musiikkikappale, itse kukin voi tehdä pienen musiikillisen aikamatkan takaisin Isomäen jääkiekkokentän katsomoon. Mielikuvituksessa voi lisätä kuunteluun merituulella höystetyn pakkasen ja huonokuntoisen singlen merkittävän rapinan.
Musiikin tahdissa jalkojaan hyppimällä lämmitteleviä karvalakkimiehiä toppatakeissaan, vaimot muodikkaissa töppösjalkineissaan, kuumaa mehua pahvimukeissa, grillimakkaraa rapisevissa papereissa - sinappia edessä seisovien selissä. Musiikin mukana rukkasiaan yhteen hakkaavia, pakkasessa hengityshöyryjä - musta taivas ja kirkkaat valot. Läheiselle kiitoradalle jyristen matalalla katsomon yli laskeutuva lentokone, tupakansavua ja kahvin tuoksua - kenkien alla narisevaa pakkaslunta ruskeiksi tervatuilla lankuilla. Kaiken kattava porinmurteinen puheensorina ympärillä. Tekemättömät työt mielissä. Pojalla jokin outo haikeus.

Tähän yhteyteen tulee mieleeni pari erillistä kenttäkuulutuksiin liittyvää tapausta aikana (70-luvun alkuvuosina), jolloin toimin jääkiekko-otteluiden kirjurina. Kuuluttajana toimi alkuaikoinani Martti Laippala. Kuten edellä kerroin, äänilevyjä soitettiin toimitsijoiden kopista päädystä, pelaajien pukukoppien välistä. Kuulutukset sen sijaan tehtiin kentän pohjoispuolen keskikohdilla sijainneesta toimitsijoiden aitiosta. Kun kuuluttaja halusi aloittaa ennen peliä oman litaniansa eli kokoonpanojen lukemisen, toimitsijakopista saatettiin vielä mainittua Beatles-kappaletta pyöritellä ties monennettako kertaa. Tällöin kuuluttajan oli tapana kuuluttaa toimitsijoiden kopille, että musiikin soittamisen voisi jo lopettaa.
Erään kerran musiikkikappale oli ehtinyt jo hyvän aikaa sitten loppua, mutta kuuluttaja Laippala ajatuksissaan alkoi toistaa kuitenkin hiljaisessa hallissa - "Saanko musiikin pois - saanko musiikin pois - saanko musiikin pois". Tällöin Laippalan vieressä seissyt toinen toimitsija kääntyi puoleeni ja kuiskasi korvaani: Nyt se vanha harmaa kuulee jo musiikkia"

Toiseenkin muistikuvaani liittyy porilaisen urheiluelämän monitoimivaikuttaja Martti Laippala. Tällä kertaa jääkiekko-ottelun kuulutuksista vastasi jo nuorempi mieshenkilö - sanotaan vaikka herra X.
Laippala pysytteli kuitenkin hommissa mukana ja tapasi valvoa toimitsija-aition takana seisomakatsomossa, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Tämä mainittu nuorempi kuuluttaja oli mennyt kuitenkin tekemään ilmeiset 'oharit' ja oli sopinut kuuluttavansa pelin aikana erään porilaisen urheiluliikkeen mainoksen aina kiekon mennessä laidan yli - tyyliin: "Tämänkin uuden kiekon lahjoitti Urheiluliike-se-ja-se".
Takana seissyt Martti Laippala haistoi ilmeisesti heti palaneen käryn ja syöksyi ensimmäisen mainoksen jälkeen toimitsija-aitioon. Hän saneli harvinaisen selvällä suomenkielellä seuraajalleen, ettei moista sooloiltua mainosta enää kuulutettaisi. Laippala poistui ja aitioon jäi leijumaan jännittynyt ilmapiiri. Syrjäsilmin vilkuilin kuuluttajaa, rystyset valkoisina mies puristi kouristuksenomaisesti pöytälevyn reunaa toivoen sydämessään, ettei kiekko enää loppupelin aikana sinkoaisi sivulaudoituksen yli.
Tulihan se tilanne tilastollisestikin kuitenkin vastaan, kaikessa 'välikätisyydessään' mies otti hikikarpalot otsallaan välkkyen mikrofoninsa ja kuiskasi tuskissaan mainosmantransa mahdollisimman hiljaisella, epäselvällä mutinalla ~ kahta herraa oli ilmeisen vaikea palvella yhtä aikaa. Siinä oli mies kerrassaan puun, kuoren ja kahden tulen välissä. Psykologian 'lähestymisen tai loitontumisen tunteiden' ristiriidan mallioppiesimerkki siinä vieressäni kärventeli kiekonkulkua seuraten.

Porilaisen urheiluelämän iki-monitoimimies Martti Laippala.

Hurjimmilleen kirjurointityöni äityi erään Ilves-pelin jälkeen. Ässät oli hävinnyt pelin ilmeisen tuomarivirheen sävyttämällä maalilla aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Pelin jälkeen minun piti kirjurina käydä vielä hakemassa pöytäkirjaan tuomarien hyväksyvät allekirjoitukset. Kun loppusummerin jälkeen olin päässyt itäpäädyn takana silloin olleelle parakkimaisen umpitavaravaunun näköiselle erotuomarien pukukopille, vihastunut porilaisyleisö oli jo piirittänyt kyseisen tuomarien kopin mustanpuhuvana ihmismassana. Sain taistella tieni kirouksia mylvivän joukon läpi kopin ovelle ja pujahdin sisään. Luistimiaan hiljaisina riisuva tuomariparivaljakko pyysi minua laittamaan oven perässään reikeliin.
Arvokkuutensa säilyttäen erotuomarit ottivat pöytäkirjan ja silmäilivät sitä, samalla koppi alkoi vavahdella ja heilua - Ässä-fanit yrittivät ilmiselvästi joukkovoimalla kaataa koppia. Otin tukevamman jalka-asennon ja kädellä tukea seinästä. Tuomari tuskaili, kun maailman heiluessa nimikirjoituksesta tuli huono. Yritin poistua ovesta, raotin ovea, valtava lumipallomeri iski kohti - pujahdin kyyristyneenä ulos ja paiskasin oven perässä kiinni. Meno jatkui, kohta paikalle ajoi muutamia poliisiautoja, joista yhden sivuikkuna meni heitetyn kivenmurikan voimasta rikki. Siellä mellakan keskellä yritin päästä viemään pöytäkirjasta kopiot molempien joukkueiden edustajille. Jotenkin tuntui, ettei jääkiekko kai nyt kuitenkaan tämän vallankumouksen asteista tärkeydeltään ollut - taisin olla väärässä.


Pori sai katetun jäähallinsa vuonna 1971. Tässä Antti Suomisen ottamassa kuvassa kirvesmies Väinö Palonen on kiinnittämässä hallipäädyn viimeisiä, muovisia seinälevyjä paikoilleen.
Olin itse lyseolaisen kesälomalla töissä jäähallin rakennustyömaalla kesän 1971 aikana (hierarkian alimpana 'lautapoikana'), jolloin työmaa oli vasta aivan alussa, ensimmäisten katon puukaarien betonijalustojen valukuoppia vasta kaivettiin maahan, onneksi ei tarvinnut silloin vielä kiipeillä kuvan osoittamissa korkeuksissa.

Ässien Veli-Pekka Ketola rusentamassa TPS-puolustajan. Kuva kirjasta 'Pori' (1974) - kuvaajan nimeä ei ole mainittu.

Porin Ässät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden vuonna 1978. Kapteeni Veli-Pekka Ketola kantaa mestaruuspokaalia, vieressään Kari Makkonen, Antti Heikkilä ja Pekka Rautakallio. Porin jäähalliin oli joidenkin tietojen mukaan ahtautunut jopa 13000 henkeä, virallisesti ilmoitettiin vajaasta 11000 katsojasta, joka sekin oli ennätysyleisö. Tämän kuvan otti Satakunnan Kansan Antti Suominen.
Ässät voitti neljännessä ratkaisevassa ottelussa Tapparan 6-3 ja Veli-Pekka Ketolan pistesaldo ottelussa oli 2+4.

Tällaisena muistan Porin Isomäen jäähallin - molemmat kuvat otettu elokuussa 1982 (S&J).


Siikaisissa v.1958 syntynyt dekkarikirjailija Reijo Mäki kirjoitti v. 2005 ilmestyneessä Jussi Vares-kirjassaan 'Nuoruustango' (Otava) ainakin osittaisella fiktiivisellä riemulla kahdesta Turkuun eksyneestä porilaisesta laitapuolen kulkijasta, jotka olivat kotoisin Kaanaasta ja Pihlavasta. Varsinkin toiseen, Ensio Monoseen eli 'Pata-Ässään', Ässien mestaruus v.1978 oli tehnyt kirjaimellisesti lähtemättömän vaikutuksen:
Ension elämän lähtökohdat eivät olleet olleet kaksiset. Juopottelevat vanhemmat unohtivat hänet viisivuotiaana kolmeksi päiväksi sateen pieksemään telttaan syksyiseen Yyteriin.
--- Teini-ikäisenä Ensiosta tuli Ässä-fani. Ja fanius palkittiin yllättävän nopeasti Suomen mestaruudella. Se oli rankka juttu 70-luvun lopussa Porissa. Jotain asian merkityksestä kertoo se, että eräiden laskujen mukaan Porin katukuvassa liikkuu vielä tänäkin päivänä nelisenkymmentä herraa, jotka eivät ole saaneet silloisia mestaruusjuhlia mitenkään katkeamaan.
Ensiolle kävi huonommin. Kolmannen mestaruusjuhlaryyppyviikon alkajaisiksi päivittäin kurkkuun kaadetut viinakset tekivät tehtävänsä, ja nuorelta mieheltä katkesi ohimosta pieni, mutta sitäkin tärkeämpi suoni. Seuraukset olivat dramaattiset. Ensio vietti seuraavat puoli vuotta koomassa. Siitä herättyään hän luuli olevansa edelleenkin Isonmäen jäähallin kiehuvassa hornankattilassa juhlimassa punapaitaisia sankareita, jotka kohottivat himottua Kanada-maljaa kohti hallin kattoa.

Ensio Monosen naapurirappuun Porin Pihlavassa oli sittemmin muuttanut Rauman Lukko-fani, jonka Escortissa oli ollut Lukon ikkunatarrat. Se episodi oli päättynyt kaikkine käänteineen tilanteeseen, missä raumalainen oli joutunut syömään pillillä ohutta velliä seuraavat neljä kuukautta ja Ensio itse oli päässyt neljäksi kuukaudeksi vankilaan.
Tarinan edetessä Ension rauhoittavat lääkkeet Turussa alkoivat loppua ja harhoissaan hän palaili vuoden 1978 tapahtumiin - Ension kaveri Alpakka tiesi mitä oli tulossa:
Alpakka pystyi mitä suurimmalla todennäköisyydellä ennustamaan mitä seuraavaksi oli tulossa. Se ei olisi mitään mukavaa kuunneltavaa. Lääkityksensä kohtalokkaasta loppumisesta kärsivä Ensio alkaisi taas elää kunniansa kevättä 1978. Tyyppi palaisi takuuvarmasti päiviin, joina Kanada-maljaa oli kannettu riemusaattueessa pitkin juhlivan Porin katuja, ja siihen ikimuistoiseen kulminaatiopisteeseen kun Ensio oli päässyt jossakin baarissa istumaan hetkeksi samaan pöytään Vellun, Makkosen, Takon sekä punertavaposkisen puolijumalansa Tapio 'Pratu' Levon kanssa.
'Kymmenminuuttisia vaan tuomitsevat Porin pojille, saatanat, ja Pratuakin on telottu. --- Kolme-kolme kahden erän jälkeen. Tämä matsi on nyt sujut, mutta vielä meillä on se vihonviimeinen erä. Siis se erä, joka ratkaisee kaiken. Mutta Pratu pitää saada takaisin jäälle'.

Kaverin koettaessa saada Ensiota palaamaan 2000-luvulle ja Turkuun työtehtävien pariin houreet ovat jo niin ääripainajaisissa, että Ensio näkee häntä ravistelemassa jo Kalervo Kummolankin - 'Et sä kuule oo mikään tämän tiimin pomo. Kapteeni. Et sä oo mikään Vellu.

Porilaisen jääkiekkoilun kovimpia pelimiehiä - Veli-Pekka Ketola (vas.) ja Pekka Rautakallio Ässien suuruuden päivinä - kuva: Antti Suominen.

Porin Ässien maajoukkuemiehet 9.3.1983: Kari Makkonen, Kari Takko, Arto Javanainen ja Juha Jyrkkiö. Kuva: Rainer Nikkanen.

Arto Javanainen ~ 1959-2011.

Porin jäähallin yleisömerta Antti Suomisen ottamassa kuvassa 1990-luvun alusta. Seisomakatsomo oli tuolloin vielä voimissaan ('Isokurvi') täydessä mitassaan.

Lokakuussa 1997 Ässät-TPS - Ässien Jari Levonen käy kuumana. Mies toimii nykyisin itse erotuomarina. Kuvan päätuomarina taustalla Seppo Mäkelä (kuva: Antti Suominen).

Ässät upotti 31.10.1979 KooVee:n numeroin 14-5. Kuvassa Ari Peltola (vas), Veli-Pekka Ketola ja Arto Javanainen (kuva: Pekka Mäkinen).

.

Porin Isomäen jäähalli - kuvattu kolmasti 23.1.2014 ('S&J').

Pori jääpallokaupunkina:

D) Jääpallo alkoi Porissa jo 1920-luvulla, mutta painui välillä unholaan. Pelikenttinä olivat aluksi savikuopat ja 'meesaviiki' (mikä sitten lie ollutkin?) sekä vuodesta 1929 alkaen Pallokenttä eli 'Paana'. Seuratasolla jääpalloa pelasivat Porissa alkuvuosina PoPa ja Porin IFK (oikeammin 'Björneborg's IFK'), mutta vasta Porin Kärppien perustaminen v.1932 toi varsinaista vauhtia jääpalloharrastukseen. Mestaruussarjassa Porin Kärpät pelasi viisi kautta - kuva on Kärppien viimeisen kauden ottelusta vuodelta 1952 ('Muistojeni Pori'). RU-38 ehti pelata yhden kauden jääpalloa ylimmällä sarjatasolla. PPT:n jääpallojoukkue ehti voittaa yhden TUL:n Suomen mestaruuden vuonna 1947.
Tällä kuvan pelipaikalla - Porin Pallokentällä - kävin katsomassa elämäni ainoaksi jääneen jääpallopelin vuoden 1965 tietämillä kovassa pakkasessa. En enää muista, mikä porilaisjoukkue silloin pelasi vastustajasta puhumattakaan - olikohan Narukerää silloin vielä perustettukaan? Muistan kentän vierustalla porilaisen jääpallovaikuttaja Ruutun jaloissa ensi askeleitaan tepsutelleen pienokaisen - kyseisestä Christian-pojasta kasvoi sittemmin NHL-tason jääkiekkoilija.

Porin Palloilijoiden (PoPa) jääpallomiehistö kuvattuna 1920-luvulla. Herrasmiehiä pukeutumiseltaankin. Kuva Narukerän nettisivuilta (2009 - H.Neva), jossa myös seuraava kiinnostava Porin jääpallohistoriikki:

Jääpalloa Porissa 1920-luvulta lähtien:
1920-luvun alussa peliä harrastettiin ensi kerran Porissa. Tuolloin lehtori A. Rydman neuvoi pelin alkeita lyseolaisille. Pelikenttä oli jokijäällä Kirjurinluodon kohdalla. Ensimmäiset seurat olivat Lyseon Kiri, Porin IFK ja PorinTarmo.
1926 joelta siirryttiin Juhannuslehtoon, nykyisen Herralahden kentän seutuville. Porin Palloilijat aloitti viralliset pelit, 7-miehiset joukkueet. Porin Kärpät perustettiin 1931.
1933 PoPa piirinmestari voittamalla loppuottelussa Hämeenlinnan Pallokerhon 7-3.
1934 Porin mestaruusottelu Kärpät-PoPa 7-1.
1938 Porin Kärpät mestaruussarjaan.
1941 PoPa mestaruussarjan karsinnoissa OLS:n kanssa. Kaksoisottelut 3-2 ja 1-3, OLS jatkoon.
1942-45 miehet sodassa. vain junioritoimintaa: Kärpät, RU-38, PPT ja PoPa.
1947 PPT voittaa TUL:n mestaruuden.
1951 RU-38 mestaruussarjaan. Narukerän entinen puheenjohtaja Simo Viljanen joukkueen kovaluinen pakki.
1952 Porin Kärpät viimeisen kerran SM-sarjassa. Narukerän taitava hyökkääjäpelaaja ja nykyinen taustavaikuttaja Pertti Ratsula pelasi silloin maalitolppien välissä. Laitahyökkääjänä viiletti Ässä-ikoni Lasse Heikkilä. Kärpillä mestaruussarjakausia yhteensä kahdeksan.
1958 ”viimeinen” virallinen jääpallo-ottelu Kärpät-PoPa 5-4 piirisarjassa. Jääpallo hiipuu.
1965 Narukerä perustetaan. Ensimmäinen puheenjohtaja Aarne Wilen.

Tämä kuva ja teksti ovat Porin Kärppien 5-vuotisjuhlajulkaisusta vuodelta 1937.

Nämä 'poiminnot' ovat Porin Kärppien 5-vuotisjuhlajulkaisusta vuodelta 1937.

Lisää 'poimintoja' Porin Kärppien 5-vuotisjuhlajulkaisusta vuodelta 1937. 'Vate' Ismosalon aiempi sukunimi oli Ilén.

Porin Kärppien johtokunta juhlapotretissa v.1937.


Porin Kärpät pelasi 5-vuotisjuhlaottelunsa jääpallossa 7.3.1937 Viipurin Ilvestä vastaan.

Tämä miehistö nosti Porin Kärpät jääpallossa mestaruussarjaan kaudelle v.1938 (Narukerän nettisivut). Takarivissä vasemmalta Ilmari Kautto (valmentaja), Heikki Sarpela, Pirkku Kjäll, Pentti Rantanen, Väinö Talvitie ja Tauno Lehtonen. Keskirivissä vasemmalta Olavi Astala, Aatos Vuorenheimo ja Olavi Virtanen. Edessä vasemmalta Kaarlo (Kalle) Viljanen, mv. Koskinen ja Erkki Lehto.

Kärppien jääpallojoukkue keväällä 1951 mestaruussarjaan nousseina. Eturivissä istuvat Olavi Astala, Pertti Ratsula ja Juhani Harell, heidän takanaan Aatos Vuorenheimo, Pentti Nordlund ja Pentti Kare sekä takarivissä vasemmalta Olavi Heikkilä, Ilmari Hietasalo, Antti Jokinen, Väinö Sampo ja Lasse Heikkilä.

Kuvassa Porin Kärppien jääpalloilijoita 1950-luvun alussa (vasemmalta): Olavi Heikkilä, Ilmari Hietasalo, Antti Jokinen, Väinö Sampo ja Lasse Heikkilä. Monet heistä siirtyivät myöhemmin jääkiekon pariin. Ilmari Hietasalo oli muuten Juha Rantasilan eno.


Porin Narukerä voitti jääpallossa Suomen mestaruuden vuonna 1999 - kuva Antti Suominen. Poriin valmistui tekojäärata jääpalloilijoille vuonna 1985.

E) Pori koripallokaupunkina:

Porin Vedon pelaajat SM-sarjakaudella 1964-65 (Satakunnan Kansan arkisto ~ kiitos).


(Satakunnan Kansa, 6.11.2013): Porin Veto 80-vuotias:
Uudenkoiviston Veto perustettiin 1933. Seuran nimi muutettiin 1947 Porin Vedoksi ja nyt tämä edelleen virkeä ja elinvoimainen, nykyään nais- ja kuntovoimisteluun keskittynyt seura täyttää 80 vuotta. Lajivalikoimaan kuului alusta alkaen pesäpallo, josta seuran nimikin juontaa alkunsa, ja sitten yleisurheilu, voimistelu ja hiihto, mutta kaikenlaiset muutkin liikunnan muodot olivat tuttuja uusikoivistolaisille nuorille.
Sota keskeytti vilkkaan toiminnan, mutta asemasotavaiheessa 1942 rintamalla suosion saanut koripallo tuli myös Vedon ohjelmaan. Puheenjohtaja Kauko Hulpio sen rintamaopeilla istutti Uudenkoiviston maaperään. Nimenomaan maaperään. sillä ulkona VPK:n pihalla koripalloa alettiin harrastaa.
Koripallosta tulikin myöhemmin seuran menestyksekkäin laji. Naiset kulkivat menestyksen kärjessä: neljä TUL:n mestaruutta, yksi Suomen mestaruus, kaksi SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi. Miehet saavuttivat hopeaa TUL.n ja pronssia TUK:n mestaruussarjassa. Suomen mestaruussarjassa (nykyisin Korisliiga) miehet pelasivat yhteensä viisi kautta. Vielä vuonna 1969 seuran B-juniorit voittivat SM-pronssia ja ikämiehet 1970 SM-hopeaa. Koripalloharrastus hiipui 1970-luvulla ja seuran parhaimmisto siirtyi vastaperustettuun koripallon erikoisseuraan Korinpunojiin.
Uudenkoiviston VPK:n pihassa alkanut pesäpalloharrastus jatkui Liisantorilla, jossa seura 1950-luvulla pelasi suomisarjaottelunsa. Pallokentälläkin pelattiin kunnes 1959 urheilukeskukseen valmistui pesäpallokenttä (nykyisen tekonurmikentän kohdalle). Veto sinnitteli tiukasti suomisarjassa, mutta maakuntasarjaan pudottuaan sen tahti laantui ja harrastus loppui 1960-luvun puolivälissä. Vedon ikämiehet ennättivät kuitenkin vielä 1963 (korjattu) voittamaan Suomen mestaruuden.
Jalkapallo oli myös seuran ohjelmassa pitkään 1940- ja 1950-luvuilla. Naiset pelasivat lentopalloa alasarjoissa parinkymmenen vuoden ajan ja kuntomielessä sitä harrastetaan edelleen voimistelun lisäkkeenä.


Satakunnan Kansa muisteli tammikuussa 2014 Satakunnan koripallojoukkueen menestyksiä palstallaan '50 vuotta sitten'.


Porin Pyrinnön koripallohistoriikkia:

Tämä kuva on peräisin Matti Malinin vuonna 1957 kirjoittamasta kirjasta "Porin Pyrintö 50 vuotta * 1907-1957". Malin ei valitettavasti kuvan tekstissä nimennyt pelaajia, totesi vain heidän olleen 'porilaisille tuttuja naamoja'. Toisaalla kirjassa Malin mainitsee vuoden 1950 Porin Pyrinnön nuorten joukkueen kokoonpanoksi seuraavan: Pertti Naukkarinen, Pentti Sillanpää, Reijo Leino, Altti Mattila, Kalevi Sundell, Asko Vilen, Harri Niemi, Matti Manninen, Eero Ala-Sipilä ja Jukka Sävelä. Mitä ilmeisimmin kuvassa on ainakin suuri osa mainituista pelaajista.
Matti Malin kirjoittaa em. kirjassaan, että vielä 30-luvulla koripalloilu oli astellut lapsen kengissä koko maassamme. Hän kertoo muistavansa omilta kouluvuosiltaan, miten voimistelunopettaja oli teetättänyt parin metrin korkuisiin karttatelineisiin rautalangasta renkaat ja jakaneensa kaksikymmentäpäisen poikajoukon kahteen joukkueeseen ja määrännyt pojat pelaamaan "koripalloa". Kansainvälisten sääntöjen myötä urheiluseuratkin olivat 40-luvulla (sodista huolimatta) alkaneet kiinnostua koripallosta.

Porin Pyrinnön yleisurheilijat olivat vuonna 1945 virallisesti ottaneet koripallon seuransa lajivalikoimaan mainiona kuntoutumismuotona. Toiminnassa olivat mukana niin mies- kuin naisjoukkueetkin. Osoittautui, että vain naiset jaksoivat opetella kehittyvän pelin niksejä. Malin muistaa Herralahdessa pelatun naisten ystävyysottelun, jonka Pyrintö oli voittanut "harvinaisin koripalloluvuin" 1-0! Naiset olivat sen jälkeen alkaneet harjoitella erityisesti koriinheittoja.
Miesten puolella yleisurheilijat menettivät melko nopeasti kiinnostuksensa koripalloon, mutta seuran sihteeri Eero Mattila ei antanut koripallon kokonaan unohtua. Hänen onnistui koota vuonna 1948 muissa seuroissa välivuosina pelanneista yleisurheilijanuorukaisista taas joukkueen, joka osoittautuikin yllättävän kehityskelpoiseksi.
Joukkuetta ohjasi Pentti Mattila rankasti, mutta järkevästi - mustavalkopukuinen joukkue kulkikin alusta alkaen voitosta voittoon. Ensimmäisessä ottelussa PoPy voitti Koiviston iskun 13-12 ja Vedon junioritkin voitettiin kahdesti luvuin 23-15 ja 20-17.
PoPy pääsi voittoputkessaan aina TUL:n mestaruusotteluun asti. Finaalissa PoPy:n onnistui Helsingissä voittaa jopa maineikas HKT luvuin 23-20. PoPy:stä oli tullut huhtikuussa 1949 TUL:n mestari puolen vuoden harjoittelun jälkeen miehistöllä, jonka muodostivat A.Mattila, E.Raita, J.Nurmi, P.Naukkarinen, L.Levola, P.Sillanpää, R.Leino ja J.Sävelä. Tämä miehistö sai joulukuussa 1949 Suomen Koripalloliiton (SKL) nuorten mestarijoukkueen Turun NMKY:n vastaansa Porissa, jonka vieraat kuitenkin voittivat niukasti 32-31. PoPy:n piirissä tappiota puolusteltiin sillä, että TUL:n nuorten sarjat olivat olleet tauolla huhtikuusta asti, kun Turun NMKY oli puolestaan pelannut yhtäjaksoisesti aivan joulukuulle asti omia tärkeimpiä pelejään. Porilasiten pelituntuma oli ollut yksinkertaisesti tauolla kadonnut. Viikon kesäkurssi oli pidetty Pajulahdessa, mutta senkin merkitys oli tässä tilanteessa jäänyt melko vähäiseksi.

PoPy:n naisten joukkue oli myös toiminnassa mukana. Vuoden 1949 aikaan naiset olivat pelanneet kaikkiaan 24 virallista ottelua, joista oli tullut kuusi voittoa. Ilahduttavinta oli Malinin mukaan kuitenkin ollut voitto liiton mestarijoukkueesta Vedosta numeroin 11-2.

Samat PoPy:n miespelaajat edustivat kaudella 1950 seuraansa niin nuorten kuin miestenkin sarjatasoilla. Nuorten joukkue varmisti TUL:n nuorten mestaruuden Porissa voittamalla Elannon Iskun 32-30. SKL:n nuorten mestari JKT (Jyväskylä) kohdattiin vieraissa. PoPy voitti pelin 35-29 ja niinpä PoPy:n nuorten joukkueen pelaajat palkittiin kultaisilla Suomen mestaruusmitaleilla: Pertti Naukkarinen, Pentti Sillanpää, Reijo Leino, Altti Mattila, Kalevi Sundell, Asko Vilen, Harri Niemi, Matti Manninen, Eero Ala-Sipilä ja Jukka Sävelä.
PoPy:n naisten joukkue oli kehittynyt ja voitti kaudella peleistään jo puolet. Tappion kärsivät naisia vastaan mm. Veto, Turun Veikot, PoPa ja PPT. Piirinsarjassa PoPy:n naiset sijoittuivat toiseksi.

Kaudesta 1951 muodostui Porin Pyrinnön paras koripalloilunsa historiassa. Juniorijoukkue oli nyt nostettu "täysillä" miesten luokkaan ja se sai edustaa Pyrintöä silloisessa "Valtakunnansarjassa". Valmentaja oli menetetty, mutta menestys pysyi erinomaisena. Porissa voitettiin aluksi Isojoenrannan Mahti (43-21), Turun Veikot (51-16) ja TuTo (32-20). Näillä voitoilla avautui tie ns. "Liittosarjaan", jossa vastustajiksi tulivat "Valtakunnansarjan" Tampereen lohkon voittaja Yritys ja Pohjoislohkon Vaasan Toverit. PoPy voitti ensin Toverit peräti 66-22 ja sitten TY:n Tampereella 27-22. Voitot varmistivat sarjavoiton, vaikka joukkueen keski-ikä oli tasan 18 vuotta.Sarjavoitto puolestaan takasi PoPy:n miehistölle paikan seuraavalla kaudella alkaneeseen liittojen yhteiseen SM-sarjaan.
PoPy voitti myös piirin mestaruuden voittamalla Porin herruusotteluissa Vedon - ensimmäinen peli oli päättynyt tasan 20-20, toisen PoPy voitti niukasti 29-28. Isojoenrannan Mahti oli sarjassa voitettu murskanumeroin 77-23.
PoPy:n pelaajista Pentti Sillanpää oli valittu olympiavalmennusleirille. PoPy:n naistenjoukkuekin voitti kahdesti Vedon numeiroin 17-16 ja 14-8 vieden Vedolta piirinmestaruuden. Koripallotoiminta oli kaudella 1951 PoPy:ssä vilkasta - pelejä oli kaikkiaan 50 ja harjoituksissa kävi kaikkiaan 60 pelaajaa.

Olympiavuosi 1952 toi PoPy:n koripalloilulle hiukan odotetunkin takaiskun. Nuorekas PoPy joutui valmistumaan uuteen SM-sarjaan täysin puutteellisesti, sillä joukkueen parhaimmisto (Naukkarinen, Sillanpää, Leino ja Sundell) joutuivat kaikki yhtä aikaa armeijaan. PoPy:n onnistui kuitenkin välillä väläytelläkin, Helsingin Tennispalatsissa voitettiin edelliskauden SM.-pronssijoukkue Karhun Pojat 35-34, mutta kausi päättyi kuitenkin putoamiseen Suomisarjaan.
Naisten puolella PoPy sai "mainetta" kun pelaajista Liisa Satomaa ja Ritva Viitanen (Leino) valittiin edustamaan maatamme naisten Euroopan mestaruuskisoissa Moskovassa. TUL:n naisten SM-sarjassa PoPy sijoittui viidenneksi.

PoPy:n naisjoukkueelle kävi kuitenkin huonosti kaudella 1953. Avainpelaajia oli muuttanut pois paikkakunnalta ja taloudellisten vaikeuksienkin vuoksi naisten pelitoiminta lopetettiin kokonaan. Vedolle ehdittiin hävitä piirinsarjassa ja siihen toiminta kesken kaiken loppui.
Miesten joukkue sijoittui Suomisarjassa (putoajajoukkueena) vasta viidennelle sijalle, vaikka pystyi Porissa pistämään sarjan puhtaalla pelillä voittaneen HU-41:n tiukoille (45-52). Piirinmestaruus tuli kolmessa ottelussa Vetoa vastaan: voitto 48-39, tappio 47-58 ja voitto 43-38.

Kautta 1954 vaivasi PoPy:n miesten puolella valmentajan ja huoltajankin puuttuminen. Sarjapaikankin menetys oli lähellä. PoPy sai sarjassa kokoon kuitenkin yhdeksän pistettä ja taakse jäivät Vaasan Salama ja Turun Riento, joille sarjassa oli pisteitä kummallekin kertynyt vain kahdeksan.

Kaudella 1955 PoPy sijoittui Suomisarjassa neljänneksi (14 pistettä). Malin muistaa kirjassaan PoPy:n voitot Porin Vedosta lukemin 59-43 ja 42-35. Kauden parhaana pelaajana palkittiin Kalevi Sundell. Rautelon, Sillanpään ja Niemen panokset joukkueen menestyksessä olivat myös arvokkaat. SM-sarjan HKT (Helsinki) vieraili sarjan jälkeen Porissa "näyteottelussa" - PoPy hävisi vain 52-60.
PoPy:n junioritoimintakin oli vauhdissa - nuorimmat voittivat piirinmestaruuden ja A-juniorit murskasivat mm. Harjavallan Jymyn 106-34.

Kaudesta 1956 muodostui PoPy:n ykkösjoukkueelle vastustamaton laskukausi. Juniorityö ei sittenkään pystynyt tarjoamaan 'valmiita' sarjapelaajia, kun vanhemmat pelaajat alkoivat lopetella joukolla koripalloharrastustaan. Joukkue yksinkertaisesti heikkeni kerralla liiaksi. PoPy putosi Maakuntasarjaan saaden kauden aikana vain kaksi voittoa. "Bebe" Naukkarinen oli kuitenkin ottanut "junioritallista" vastuun ja toiveet sikäli olivat korkealla. Edustusjoukkueen valmentaja- ja huoltajakysymykseenkin alettiin suhtautua vakavammin. PoPy:n pelaajat olivat kausien aikana ryhtyneet myös tuomitsemaan otteluita SM-sarjatasoa myöten (mm. Levola, Naukkarinen, Rikala ja Nurmi).

Malinin kirjasta käy ilmi PoPy:n koripallojaoston 'virkanimitykset' kausien 1945-57 aikana. Puheenjohtajina olivat toimineet T.Taimi (1945-46), A.Frigren (1947-51), Matti Malin (1952-53) ja Pertti Naukkarinen (1954-57). Mainittujen vuosien aikana oli PoPy:n koripallojaostossa toimineet eripituisia aikoja A.Hyökyranta, T.Kylänen, Maire Vainiomäki, Helvi Suominen, Sirkka Ranta, L.Nyberg, E.Rantanen, Saimi Suominen, Annikki Rantanen, H.Jåhnsson, Y.Ruohonen, S.Laitinen, A.Seppälä, T.Haapanen, Aini Hurnonen, Mailis Oras, Kyllikki Naukkarinen, Helvi Kylänen, P.Koski, Ulla Salonen, P.Mattila, J.Lehtinen, Ritva Viitanen, Liisa Satomaa, J.Nurmi, P. Naukkarinen, L.Levola, E.Raita, K.Sundell, H.Niemi, R.Leino, A.Vilén, R.Rikala, M.Suvikas, A.Ahlgren ja M.Salonen.

Porin sivulle #29

Takaisin Pori-sivujemme alkuhakemistoon.