Oulun rautatiekulttuuria: A) Oulun rautatieasema kuvattuna vuonna 1906 - kuva: Aarne Forsman. Oulun rautatieasema kuvattuna 26.5.2006 - kuva: 'TeVe' (p.d.). Aseman ulkonäkö säilytetty alkuperäisessä kuosissaan. Petri Kiviniemi kuvasi Oulun ratapihalla 25.1.2011 (kiitos käyttöluvasta): Tunnelmakuva Oulun Nokelan varikosta. Pakkasta oli ehkä parikymmentä astetta. Kuvassa näkyy sivuaurinko. Oulun asemalaiturien tunnelmakuva päivämäärältä 4.2.2012 (Petri Kiviniemi). Kiitos käyttöluvasta. Oulun rautatieaseman lähiympäristö tulee ilmeisesti piakkoin kokemaan melkoisen mullistuksen uuden matkakeskuksen myötä. Kissa ikkunalla - juna saapumassa idästä Ouluun 28.6.1981 ('S&J'). Kun aikansa nojasi paljaalla kyynärpäällä ikkunanviereiseen 'ruuturitilään', ihoon jäi pitkäksi aikaa muistoksi ruutukuvioinen painauma. Tuonne ritilän alaiseen salaperäiseen maailmaan on täytynyt vuosien varrella kaatua monet lapsiperheiden mehut + limpparit ja vähän isompien kahvit + kaljat - heppoiset pahvimukit eivät siinä oikein tahtoneet pystyssä pysyä. Liikkuviin käsinojiin kiinnitetyt 'tarjoilupöydät' olivat hyvin hankalia käytössä - ajassa vääntyneitä ja vähän lihavimmille mahdottomia yhtälöitä. Ritilämaailmaan työnsivät pikkuaukoista myös hammastikkuja, korvapuikkoja, tulitikkuja jne ... Tämä lättähattu oli törmännyt 15.3.1955 Ylivieskassa lumiauraan - kuvannut J.Nikkisen 'pappa'. Kuvassa lättähattu siirrettynä Oulun rautatieaseman viereisille vanhoille talleille. Taaempana olevan toisen lättähatun nokka on samalla tavalla rypyssä - tuskin samassa kolarissa vaurioitunut. Kuvan lähetti käyttöömme 'VA' 2.8.2011.

Oulu urheilukaupunkina: B) Oulun Kärppien jääkiekkojoukkue, joka nousi mestaruussarjaan kaudeksi 1960-61. Helsingin Sanomien palstalta 'HS 50 vuotta sitten' - julkaistu 12.11.2010 (kuvaajan nimeä ei mainittu). Oululaisilta varttuneimmilta jääkiekkofaneilta olisi mielenkiintoista saada nimiä tähän joukkuekuvaan (vain kaksi kentällistä pelaajia). ('PJ', Pori, sähköposti, 14.12.2010): Kärppien sijaksi mestaruussarjassa kaudella 1960-61 jäi 9. (toiseksi viimeinen ja putosi). En tunne kyllä ainoatakaan pelaajaa kyseisestä kuvasta. Pelit: 18 ottelua, 2 voittoa, 1 tasapeli, 15 häviötä, 41 tehtyä maalia ja 113 päästettyä maalia ~ 5 pistettä. 1960-61-kauden mestaruussarjakauden pistepörssistä löytyy seuraavia oululaisnimiä: 37. Reino Ruotsalainen 6+7 = 13 , 45. Paavo Länkelä 8+2 = 10, 47. Raimo Äijälä 7+3 = 10, 53. Väinö Lassila 7+1= 8 , 54. Esko Kekarainen 5+3 = 8, 69. Veijo Niemelä 4+2 = 6 ja 99. Kari Kantanen 1+2 = 3. Näistä varmasti valtaosa on ollut tuossa nousuporukan valokuvassa - silloin ei hypitty seurasta seuraan viikottain kuten nykyään. Oulun Raatin stadion Jukka Leinosen kuvaamana ennen täysremonttia 2000-luvun puolivälissä (Kalevan lehtikuva). Oulun Raatin stadion täydellisen remontin valmistuttua kesällä 2011 - kuva Yle.fi (Pekka Loukkola). LINKKI: Oulun jalkapallon historiikkisivullemme.

Oululainen liikemies kaappasi Oulu-Helsingin vuorolentokoneen syyskuussa 1978: C) Oululainen liikemies Aarno Lamminparras nosti syyskuussa 1978 surullisella tavalla Oulun kotimaisen median ykköskohteeksi - liiketoimissaan umpikujaan ajautunut Lamminparras kaappasi lauantaina 30.9.1978 klo15.00 Oulusta Helsinkiin lähteneen vuorokoneen ja piti matkustajia panttivankeinaan lennellen Oulun ja Helsingin väliä. Matkustajia kaappari vapautteli koneesta saamiaan 'näennäisiä' rahamaksuja vastaan (yhteensä 675.000 mk). Panttivankien joukossa olivat myös musiikkialan julkkikset Aarno Raninen ja Monica Aspelund. 'Ritarillisesti' kaappari aloitti vankiensa vapauttamisen miehistä, koska pelkäsi heidän yrittävän käydä jossakin vaiheessa hänen kimppuunsa. Niin Aarno Raninenkin vapautettiin koneesta ennen Aspelundia. Lunnasvaatimuksia Lamminparras oli esittänyt valtiolle - rahaa piti maksaa hänen perheelleen, SOS-lapsikylälle ja Kaunialan sotainvalideille. Välillä käytiin lennolla Amsterdamissa ja kaapparin mielessä vilkkui jo Tel Avivinkin lentokentän maisemat (pelko siellä heti ammutuksi tulemisesta muutti suunnitelmia). Lopulta kaapparin kanssa päästiin neuvotteluissa erikoiseen ratkaisuun, hänet 'vapautettiin' Oulun kentällä vuorokaudeksi vielä 'kotilomalle' vaimonsa luo. Poliisit tekivät asuntoon kuitenkin ennen kotiloman loppua rynnäkköiskun ja Lamminparras pääsi taas lentämään Helsinkiin, nyt poliisien piirittämänä. Kaappausdraamasta Lauri Puintila kirjoitti kirjan 'Kaappari Lamminparras - Suomen enimmäisen konekaappauksen tarina' (WSOY, 2010). Kirja käy tapahtumaketjun ehkä liiankin tarkasti läpi - kuin kyseessä olisi ollut jotain merkittävämpääkin kuin mielentilaltaan järkkyneen miehen epätoivoinen yritys vielä osoittaa olevansa jotakin muutakin kuin vain paikkakunnalla 'luuserina' tunnettu epäonnistuja. Kirjoittajalla ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä uutta lisättävää tapahtumaketjuun - uskomattomalta tuntuu, että kaappaja on hetkenkään saattanut kuvitella, että moisella operaatiolla 'kiristetyt' rahat olisi todellakin esimerkiksi hänen vaimolleen jätetty noin vain (oli papereissa sitten kenen ministerin nimet alla tai ei). Helsingin Sanomienkin kerrotaan maksaneen 150.000 markkaa, joita kaappari myöhemmin väitti juttupalkkioksi - muut ymmärsivät rahat lunnasrahoiksi. Puintilan kirja kertoo myös, miten Lamminpartaan elämä jatkui kaappauksen ja vankilavuosien jälkeen. Kirja alkaakin erikoisella tarinalla siitä, miten nimensä muuttanut ja 'jälkensä' uteliailta lehtimiehiltä vuosiksi peittämään onnistunut Lamminparras putkahti uudestaan julkisuuteen (omasta tahdostaan) syksyllä 2008.

Sota ylsi Ouluunkin: D) Oulun tuomiokirkko kuvattuna sodan vaurioiden keskellä - tarkemmat tiedot puuttuvat. Harri Närhen vuoden 2004 kirjassa 'Pölönen' on elokuvaohjaaja Markku Pölösen kertomana kuvaus Veikko Huovisesta sota-aikana (kevättalvella 1944) Oulussa: Veikko Huovinenhan on sanonut itsestään, että hän on sodan murtama mies. Hän kun oli ilmatorjuntatehtävissä Oulussa kevättalvella 1944, suurten pommitusten aikaan. Kun he olivat marssimassa ensimmäiseen majapaikkaansa Tyttölyseolle, pommitusten tuhot vetivät naamat vakaviksi. Asemalta lähtien olivat monet korttelit tuhoutuneet kokonaan. Vääntyilleet vesijohtoputket ja mustuneiden savupiippujen metsiköt muistuttivat sodan mielettömyydestä. Oli nasakka pakkanen, ja jokaisesta raunion ulokkeesta roikkui jäätyneen sammutusveden puikkoja. Tunkkainen savun haju leijui vielä ilmassa. Puutaloon tullut täysosuma - jälleenrakentamista. Tarkemmat tiedot puuttuvat. Tämän kirjoittajalle sanat 'sota' ja 'Oulu' yhdessä tuovat väistämättä ensimmäisenä mieleen Mikko Niskasen elokuvan 'Pojat' (1962). Tietenkin Vesa-Matti Loiri 'Jaken' roolissa - toinen vasemmalta. (Pentti Tarkiainen, 1.1.2011): Paavo Rintalan sota-ajan omiin muistoihin perustuva romaani ilmestyi 1958, ja Moskovan elokuvakorkeakoulusta palannut Niskanen valitsi sen esikoisohjauksekseen. Aikaa vastaan filmi on kestänyt, sillä tänään ei "historiallinen tarkkuus" merkitse enää niin paljon kuin ajan kokeneille, ja niin Niskanen ja hänen Jake-löytönsä (Vesa-Matti Loiri) olivat silloin lähes kuolevaksi oletetun kotimaisen elokuvan uutta perustaa. Yksi syy valintaan oli tietysti silloinen näyttelijäjälakko (vaikka ammattilaisia onkin aikuisrooleissa) - pojathan tietysti olivat kaikki jo ikänsä puolesta amatöörejä, kun Raksilan ja Tiuran poikien elämä muuttuu saksalaisjoukkojen kauttakuljetusten alkaessa Oulusta pohjoiseen 1941 päättyen rauhaan 1944. Yhä pojat leikkivät, hakevat jännitystä, mutta joutuvat liian varhain myös näkemään elämän (elintarvikkeet, tavarat, suomalaiset naiset ja saksalaiset sotilaat) ja kuoleman (ruumisjunat, rynnäkkötykin kranaatin varastus) toisin silmin kuin ennen: ei elämä eikä sota ole seikkailua, vaan tragediaa, johon Raksilan ja Tiuran klaanit nivoutuvat. Niskanen on muuttanut romaanin lopun (myös tapahtumien järjestystä), mutta idea pysyy: sota on loppu, mikään ei ole ennallaan eikä mennyt palaa, "iso" poika vain itkee tyhjillä kiskoilla ihmissuhteiden murentuneisuutta ja haurautta. Rintalan ratkaisu oli tylympi. Pojat oli Vesa-Matti Loirin läpimurto. Mutta hyvin Niskanen peilaa muitakin, joista eniten esillä on Immu. Ei olisi Mikko Niskanen voinut tehdä Kauko Helovirran esittämää saksalaisupseerin eli 'Fritz-sedän' roolihahmoa ärsyttävämmäksi. Sympatioita ei kyllä herättänyt Liisa Nevalaisen armottomasti tulkitsema Jaken äiti-hahmokaan. Jake jäi pahasti maailmojen väliin. Oulun Toppilan satamassa lastataan Tornioon kuljetettavia joukkoja 15.10.1944. Kaikki 'Fritz-sedät' oli määrä ajaa Suomen pohjoisosista pois tiettyyn itänaapurin antamaan määräaikaan mennessä.

Oulun kauppatori ja sen rantoja: E) Oulun kauppatorin rannassa kahvilalaiva 'Hailuoto' - kuvattu 23.6.1982 ('S&J'). Oulun kauppatorin seudun rantoja taustalla - kuvattu 28.6.1981 ('S&J').

Oulun keskustan rakennuksia: E) Oulun keskustan puistoa ympäröiviä rakennuksia - kuvattu 18.6.1982 ('S&J'). Oulun kirjasto ja museo - 'Ainola'. Kuvattu 28.6.1981 ('S&J'). Oulun majoittumispaikamme kesällä 1982 - radan itäpuolella ('S&J').