Nokian rautatiekulttuuria: A) Nokian rautatieasema Mika Vähä-Lassilan kuvaamana (lupa 13.5.2011 - tarkka kuvausaika ei tiedossa). Nokian asema on yksi Porin radan alkuperäisistä - rakennettu v.1895. Rakennuksen ulkoasua on remonteissa muutettu paljon sisältä ja ulkoa myöhempinä vuosina, esimerkiksi v. 1906 (Bruno Granholm). Rata Tampereelta Nokian tehtaille oli avattu jo 1893 ja Nokian asemalta oli tehty kapearaiteinen yhdysrata sulfiittiselluloosatehtaalle. Poriin liikennöitiin joulukuussa 1894 ensimmäisiä kertoja. (Wikipedia, 2011): Nokia (vuoteen 1938 asti Pohjois-Pirkkala) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa. Kaupungissa asuu 31 719 ihmistä, ja sen pinta-ala on 347,76 km², josta 59,58 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 110,1 asukasta/km². Nokian naapurikunnat ovat Hämeenkyrö, Pirkkala, Sastamala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi, ja sen vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers, ja se vahvistettiin vuonna 1951. Nokia on teollisuuskaupunki ja tunnettujen suomalaisten tuotemerkkien lähtöpaikka, tärkeimpänä matkapuhelinyhtiö Nokia. Kaupunki on kuuluisa kylpylästään, tehtaanmyymälöistään, vesireiteistään ja tapahtumistaan. Vuonna 1922 Pirkkalan kunta jaettiin Pohjois- ja Etelä-Pirkkalaan rajan kulkiessa Pyhäjärvessä, jonka yli ei tuolloin ollut tieyhteyttä. Vuonna 1938 Pohjois-Pirkkala otti nimekseen Nokia ja samalla Etelä-Pirkkala otti takaisin vanhan emäpitäjän nimen Pirkkala, joka sillä on edelleenkin. Nokian ja Pirkkalan välinen tieyhteys Rajasalmen yli valmistui vuonna 1973 ja se muutettiin moottoritieksi vuonna 2006, jolloin siitä myös tuli osa valtatie 3:a. Nokianvirtaan valmistui vuonna 1971 Melon voimalaitos, jossa käytetään hyväksi koko putouskorkeus Pyhäjärvestä Kuloveteen (noin 19,5 metriä). Samassa yhteydessä purettiin hieman ylempänä sijainnut vanha voimalaitos. 1970-luvulla Nokian pinta-ala kasvoi moninkertaisesti, kun silloiset Tottijärven ja Suoniemen kunnat liitettiin siihen. Nokian, Suoniemen ja Tottijärven rajat yhtyivät aikanaan Kivipyykkivuorella, joka on vesistön eteläpuolen korkein maastonkohta (163 metriä merenpinnasta). Kaupunkialueen pohjoispuolella, lähellä Hämeenkyrön ja Ylöjärven rajoja, on jopa 180 metrin korkeuden ylittäviä kallionhuippuja. Nokialle asutettiin viime sotien jälkeen Pyhäjärven (Vpl) siirtoväkeä. Sanan ”nois” (monikko ”nokiit”) on väitetty tarkoittavan turkiseläin soopelia, mikä kertoisi siitä, että Nokia oli keskeinen kaupankäyntipaikka, jossa soopelinturkit olivat arvokkain hyödyke. Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin arvellut, etteivät soopelit olisi kuuluneet Suomen eläinkuntaan edes muinaisuudessa. ”Nokia” tarkoittaisikin majavaa. Toisaalta sen oletaan tarkoittaneen alun perin musta- tai tummaturkkisia eläimiä, mikä selittäisi sen yhteyden noki-sanaan. Sana nokia esiintyy usein vesistöjen nimissä, joten se on saattanut tarkoittaa turkiseläimen pesimispaikkaa. Ilmeisesti Nokian tehtaiden padon/kanavan rakennustyömailta 1930-luvulla otettu kuva (Pauli Lehtioksa). (AL, 28.11.2010): Yksi noista vetureista päätyi Nokian virran pohjaankin. Juna oli tulossa sahalta tehtaille päin, kunnes Emäkosken sillan kohdalla ilmeisesti maa petti radalta alta. Veturi vei mukanaan kolme ihmistä, jotka menehtyivät onnettomuudessa. Kaksi heistä oli nuoria veljeksiä, joista toinen oli menossa armeijaan ja toinen päässyt juuri siviilin, kolmas menehtynyt oli n. 30 vuotias veturin kuljettaja. Onnettomuus sattui ilmeisesti sotien jälkeen ja tässä kuvassa saattaa olla onnettomuudessa menehtyneetkin.

Siuron rautatieasema: B) Siuron rautatieasema Mika Vähä-Lassilan kuvaamana (lupa 13.5.2011 - tarkka kuvausaika ei tiedossa). Tämä Siuron asemaa Nokialla esittävä alkuperältään 'postikorttikuva' julkaistiin v.1993 Heikki Ylikankaan kirjassa 'Tie Tampereelle'. Kortin kuvausajankohta lienee aika lähellä 'vuoden 1918 tapahtumia'. Punaisten puolustusrintama Kyröskoskella oli murtunut maaliskuun 22. päivän tienoilla ja punakaartilaiset perääntyivät etelään Siuroa kohden (Tampere-Pori-radan varressa Tampereen länsipuolella). Lähinnä köyhempi kansa ('siviiliväki') lähti myös taistelualueilta pakoon etelää kohti perhekunnittain - naisia ja lapsia jätettiin maataloihin, jos ovet avattiin. Siuron seudulle punaisia perääntyneitä sotilaita oli alkanut kertyä sen verran, että jonkinlainen puolustusketju oli saatu aikaiseksi radan varrelle. Vihollista ei saa millään ehdolla laskea rautatielle ja yli Kokemäenjoen, jylisi Tampereen esikunta yöllä sunnuntaita 24.3.1918 vasten Siuron puolustajille. Köyhä punakansa pakeni edelleen Siurostakin Nokiaa kohti. Punaisten joukossa oli tuossa vaiheessa alkanut näkyä epätoivoa, sotilaat oli heittäneet aseitaan, punaisia käsivarsinauhoja ja puolueen jäsenkirjoja tienoheen ja kyseiset taisteluväsymyksestä kärsineet olivat liittyneet Nokiaa kohti marssiviin siviilijoukkoihin. Siuroon jääneet punaiset sotilaat olivat majoittuneet Siuron kirkkoon lepäämään, kuivatelleet vaatteitaan ja syöneet Hämeenkyrön meijeristä takavarikoituja juustoja. Sunnuntai-iltapäivällä tuhat punakaartilaista Siurossa oli kokoontunut ja päättänyt lähteä Tamperetta kohti ja sieltä suoraan kotiseuduilleen - tai vielä mieluummin 'Tampereen loukun ohi' suoraan pois. Siuron oma punakaarti oli turhaan yrittänyt nostaa puolustusmielialaa - tässä olikin yksi punaisten suuri ongelma: punakaartilaiset eivät olleet kovinkaan motivoituneita taistelemaan oman suojeluskunta-alueensa ulkopuolella. Hoitakoot itse oman alueensa, oli vastaavissa tilanteissa usein kuultu kommentti. Tilanne oli kärjistynyt äärimmilleen, jotkut punajoukkojen päälliköt olivat uhkailleet aseilla poistumaan valmistuvia miehiään - ainakin kaksi päälliköä oli ammuttu ja ruumiit upotettu Kuloveteen Siuron aseman eteläpuolelle. Suuren pakokauhun vallassa punakaartilaiset olivat alkaneet paeta Tamperetta kohti valtaamallaan junalla - osa oli lähtenyt suoraan Kuloveden jään yli etelään, sielläkin oli miestensä eteen juossut punapäällikkö miesten joukosta ammuttu. Isännyys Siurossa oli vaihtunut lopullisesti 26.3.1918. Samalla oli katkennut punaisten elintärkeä ratayhteys länteen Porin suunnalle. Siuro oli pudonnut hallituksen (=valkoisten) joukkojen käsiin kuin kypsä hedelmä vastoin Tampereen päämajasta omille annettuja ankaria ukaaseja. Kun valkoisten joukkojen etukärki 200 miehen ja kahden tykin kanssa (majuri Pell) oli tuona päivänä hivuttaunut aivan Siuron aseman välittömään läheisyyteen valmistautuen lopulliseen valloitushyökkäykseen, tiedustelijat olivat tulleet kertomaan ällistyneelle majurille Siuron aseman olevan tyhjillään. Tie Tamperetta kohti oli nyt ollut kiihdyttävän auki. Myöhemmät sotatapahtumat kuitenkin osoittivat, että Tampereen punaisten puolustajien ainoaksi kestäneeksi puolustuslinjaksi tuli muodostumaan kuitenkin juuri läntinen lohko. Raholan, Epilän ja Pispalan muodostama puolustuslinja jäi kokonaisuutena lopulta valkoisilta nujertamatta, punainen Tampere tuli murtumaan kuitenkin muilta puolustussuunniltaan rytisemällä huhtikuun alussa 1918 (tiedot: erityisesti Heikki Ylikangas: 'Tie Tampereelle'). (Wikipedia, 2009): Siuro on taajama Nokialla kaupungin länsiosassa. Siuro on varsin laaja alue. Siuroon kuuluu myös Siuronkosken länsipuolinen osa, joka on aiemmin kuulunut Suoniemen kuntaan; täällä sijaitsivat Suoniemen kunnan hallintoelimet. Turun ja Porin ja Hämeen läänien raja kulki Siuronkoskea pitkin vuoden 1972 loppuun saakka. Myös Linnavuori lasketaan usein Siuron osaksi. Pohjoisessa alue rajoittuu valtatiehen 11 ja etelässä Kuloveteen. Vaikka Siuro on varsin kylämäinen, sen suurimmat työllistäjät ovat tehtaita: Sisu Diesel Oy:n moottoritehdas Linnavuoressa ja Purson alumiinitehdas. Siurossa on myös rautatieasema, jossa enää vain tavarajunat pysähtyvät. Siuro syntyi Siuronkosken ja Tampere–Pori-rautatien risteyskohtaan 1890-luvulla radan valmistuessa. Kylän nimen epäillään olevan saamelaisperäinen ja paikkana se on yli tuhat vuotta vanha. 'PT' lähetti tämän junan ikkunasta ottamansa kuvan 24.6.2011 seuraavalla saatetekstillä: Siuron entisen aseman lähellä oleva silta, tämän sillan pielessä olevan rakennuksen tai juuri kuvan ulkopuolelle jäävän rakennuksen seinässä on joskus lukenut 'Siuron Mylly'-teksti. Minä tykkään tästä maisemasta, se jotenkin rauhoittaa, katson ohikulkiessani aina siltaa, jos istumapaikkani on junassa sillä puolella. Kuvattu alkukesästä 2011.