Nokian rautatiekulttuuria: A) Nokian rautatieasema Otto Karikosken vuonna 2014 kuvaamana (Wikipedia * CC BY-SA 4.0). Nokian asema on yksi Porin radan alkuperäisistä - rakennettu v.1895. Rakennuksen ulkoasua on remonteissa muutettu paljon sisältä ja ulkoa myöhempinä vuosina, esimerkiksi v. 1906 (Bruno Granholm). Rata Tampereelta Nokian tehtaille oli avattu jo 1893 ja Nokian asemalta oli tehty kapearaiteinen yhdysrata sulfiittiselluloosatehtaalle. Poriin liikennöitiin joulukuussa 1894 ensimmäisiä kertoja. Juhani Pirttilahti kuvasi Nokian asemalla 31.12.2012: Porin juna pysähtyy Nokialla. Varsin hiljaisen oloinen asema nykyisin. Kiitos käyttöluvasta. Ilmeisesti Nokian tehtaiden padon/kanavan rakennustyömailta 1930-luvulla otettu kuva (Pauli Lehtioksa). (AL, 28.11.2010): Yksi noista vetureista päätyi Nokian virran pohjaankin. Juna oli tulossa sahalta tehtaille päin, kunnes Emäkosken sillan kohdalla ilmeisesti maa petti radalta alta. Veturi vei mukanaan kolme ihmistä, jotka menehtyivät onnettomuudessa. Kaksi heistä oli nuoria veljeksiä, joista toinen oli menossa armeijaan ja toinen päässyt juuri siviilin, kolmas menehtynyt oli n. 30 vuotias veturin kuljettaja. Onnettomuus sattui ilmeisesti sotien jälkeen ja tässä kuvassa saattaa olla onnettomuudessa menehtyneetkin. Reino Kalliomäki oli lisännyt junaharrastajien nettisivulle mielenkiintoisen kuvan Nokian tehtaiden junasta (käyttölupa 2015-11-B): Vuodelta 1911 No "2" , Tampellan I tyypin veturi , valm. numero 120. Kanavatyön alussa, itse kuljetusosaston päällikkö konemestari Keinonen hytissä. .

Siuron rautatieasema: B) Siuron rautatieasema Mika Vähä-Lassilan kuvaamana (lupa 13.5.2011 - tarkka kuvausaika ei tiedossa). Postikorttikuva Siuron asemalta (Reino Kalliomäki, käyttölupa 2015-11-B, kiitos): "1950–luvulta ilmeisesti. Lähimmässä päädyssä oli postikonttori. Säästökirjaan liimattiin säästömerkkejä. Avokuparilankoja on hiukan vaikea laskea, noin 40. Kirkon tornista erottuu vain risti." Otto Karikoski kuvasi Siuron rautatieaseman syksyllä 2014 (lisenssi OK - Creative Commons). Tämä Siuron asemaa Nokialla esittävä alkuperältään postikorttikuva julkaistiin v.1993 Heikki Ylikankaan kirjassa Tie Tampereelle. Kortin kuvausajankohta lienee aika lähellä 'vuoden 1918 tapahtumia'. Punaisten puolustusrintama Kyröskoskella oli murtunut maaliskuun 22. päivän tienoilla ja punakaartilaiset perääntyivät etelään Siuroa kohden (Tampere-Pori-radan varressa Tampereen länsipuolella). Lähinnä köyhempi kansa ('siviiliväki') lähti myös taistelualueilta pakoon etelää kohti perhekunnittain - naisia ja lapsia jätettiin maataloihin, jos ovet avattiin. Siuron seudulle punaisia perääntyneitä sotilaita oli alkanut kertyä sen verran, että jonkinlainen puolustusketju oli saatu aikaiseksi radan varrelle. Vihollista ei saa millään ehdolla laskea rautatielle ja yli Kokemäenjoen, jylisi Tampereen esikunta yöllä sunnuntaita 24.3.1918 vasten Siuron puolustajille. Köyhä punakansa pakeni edelleen Siurostakin Nokiaa kohti. Punaisten joukossa oli tuossa vaiheessa alkanut näkyä epätoivoa, sotilaat oli heittäneet aseitaan, punaisia käsivarsinauhoja ja puolueen jäsenkirjoja tienoheen ja kyseiset taisteluväsymyksestä kärsineet olivat liittyneet Nokiaa kohti marssiviin siviilijoukkoihin. Siuroon jääneet punaiset sotilaat olivat majoittuneet Siuron kirkkoon lepäämään, kuivatelleet vaatteitaan ja syöneet Hämeenkyrön meijeristä takavarikoituja juustoja. Sunnuntai-iltapäivällä tuhat punakaartilaista Siurossa oli kokoontunut ja päättänyt lähteä Tamperetta kohti ja sieltä suoraan kotiseuduilleen - tai vielä mieluummin Tampereen loukun ohi suoraan pois. Siuron oma punakaarti oli turhaan yrittänyt nostaa puolustusmielialaa - tässä olikin yksi punaisten suuri ongelma: punakaartilaiset eivät olleet kovinkaan motivoituneita taistelemaan oman suojeluskunta-alueensa ulkopuolella. Hoitakoot itse oman alueensa, oli vastaavissa tilanteissa usein kuultu kommentti. Tilanne oli kärjistynyt äärimmilleen, jotkut punajoukkojen päälliköt olivat uhkailleet aseilla poistumaan valmistuvia miehiään - ainakin kaksi päälliköä oli ammuttu ja ruumiit upotettu Kuloveteen Siuron aseman eteläpuolelle. Suuren pakokauhun vallassa punakaartilaiset olivat alkaneet paeta Tamperetta kohti valtaamallaan junalla - osa oli lähtenyt suoraan Kuloveden jään yli etelään, sielläkin oli miestensä eteen juossut punapäällikkö miesten joukosta ammuttu. Isännyys Siurossa oli vaihtunut lopullisesti 26.3.1918. Samalla oli katkennut punaisten elintärkeä ratayhteys länteen Porin suunnalle. Siuro oli pudonnut hallituksen (=valkoisten) joukkojen käsiin kuin kypsä hedelmä vastoin Tampereen päämajasta omille annettuja ankaria ukaaseja. Kun valkoisten joukkojen etukärki 200 miehen ja kahden tykin kanssa (majuri Pell) oli tuona päivänä hivuttaunut aivan Siuron aseman välittömään läheisyyteen valmistautuen lopulliseen valloitushyökkäykseen, tiedustelijat olivat tulleet kertomaan ällistyneelle majurille Siuron aseman olevan tyhjillään. Tie Tamperetta kohti oli nyt ollut kiihdyttävän auki. Myöhemmät sotatapahtumat kuitenkin osoittivat, että Tampereen punaisten puolustajien ainoaksi kestäneeksi puolustuslinjaksi tuli muodostumaan kuitenkin juuri läntinen lohko. Raholan, Epilän ja Pispalan muodostama puolustuslinja jäi kokonaisuutena lopulta valkoisilta nujertamatta, punainen Tampere tuli murtumaan kuitenkin muilta puolustussuunniltaan rytisemällä huhtikuun alussa 1918 (tiedot: erityisesti Heikki Ylikangas: 'Tie Tampereelle'). (Wikipedia, 2009): Siuro on taajama Nokialla kaupungin länsiosassa. Siuro on varsin laaja alue. Siuroon kuuluu myös Siuronkosken länsipuolinen osa, joka on aiemmin kuulunut Suoniemen kuntaan; täällä sijaitsivat Suoniemen kunnan hallintoelimet. Turun ja Porin ja Hämeen läänien raja kulki Siuronkoskea pitkin vuoden 1972 loppuun saakka. Myös Linnavuori lasketaan usein Siuron osaksi. Pohjoisessa alue rajoittuu valtatiehen 11 ja etelässä Kuloveteen. Vaikka Siuro on varsin kylämäinen, sen suurimmat työllistäjät ovat tehtaita: Sisu Diesel Oy:n moottoritehdas Linnavuoressa ja Purson alumiinitehdas. Siurossa on myös rautatieasema, jossa enää vain tavarajunat pysähtyvät. Siuro syntyi Siuronkosken ja Tampere–Pori-rautatien risteyskohtaan 1890-luvulla radan valmistuessa. Kylän nimen epäillään olevan saamelaisperäinen ja paikkana se on yli tuhat vuotta vanha. Reino Kalliomäki kuvasi tämän vuonna 1974 Siuron ja Lukkilan välisellä rataosuudella (käyttölupa 2015-11-B): "H464 pysähtyy seuraavaksi vasta Nokialla. Tällä kalliolla seurasin usein junia. Taustalla näkyvän Selkäsaaren oikealla puolella pilkahtavat junat jo lähes 10 km päässä. Knuutilan kartanon rakennuksia oikealla. Kartanon tasoristeyksessä oli aikoinaan saman niminen seisake. Alempana näky vanha ratalinja. Seutu on luonnonkaunista (yleistä Suomessa), sekä kasveille otollista. Nokianvirran jyrkästi etelään antavissa lehdoissa on mm. vuorijalavametsä ja pähkinäpensaskasvustoja." Reino Kalliomäki kuvasi kesällä 1965 (käyttölupa 2015-11-B, kiitos): "Taustalla Siuro. Vuoden 1958 kiskonvaihdon ja perusparannuksen jäljiltä leikkauspenger on yhä avoin. Kulovedellä oli perheellä tapana soutaen käydä vierailulla joka kesä. Matkaa noin 10 km. Ei soitettu etukäteen - ei ollut puhelinta. Tallella on yhä valintaopas vuodelta 1964, ja vuoden 1965 kesätyöansiot menivät kameraan. Siksi tulos on noviisin. Soutajalla on kiire, aurinko alkaa laskea. Hiukan helpottaa se, että uittolaitteita on jo purettu." Seisake: Leukaluut: Eljas Pölhö kuvasi Leukaluut-nimisen seisakkeen Nokialla 29.5.1988 (kiitos käyttöluvasta): Leukaluut on innoittanut moneen kuvaan, mutta yhtään seisakkeen nimikylttiä ei sattunut silmääni. Kyltti oli tolpannokassa laiturilla ja 2-huoneinen odotussali oli ilman liikennepaikkamerkintää. Tämän kirjoittajalle Leukaluut-niminen seisake herätti tietenkin mielikuvituksen juoksuun 50-luvun lopun ja 60-luvun alkupuolen Pori-Tampereen junamatkoilla. Paikka sijaitsi Kuloveden ja Suoniemen välillä, jossa oli myös seisakkeet Kesäniemi ja Myrrä. Leukaluut kuului Suoniemeen 1973 saakka. Seisake taidettiin lakkauttaa 28.5.1989. (Kimmo T.Lumirae, 2.2.2013): Leukaluut sijaitsee Sadanleukaluun saaressa ja sen sanotaan olevan hieman hauen leukaluun muotoinen. Muitakin selityksiä on, ja saaressa on ollut jotain ikivanhaa kivirakennelmaakin. Plaza.fi:n keskusteluista löytyy eräs tarina nimelle; tarinat elävät sitkeässä joten ilmeisesti jotain perää näissä on: "Tarina kertoo, että »ryssän vallan aikana» Kauniaisten kartanon vouti (tai renki) Hannu pakotettiin saattamaan sataa venäläistä Myrrän talon rannasta yli järven. Vouti otti monihankaisen, jo käytännöstä hylätyn kirkkopaatin. Venäläiset rupesivat soutamaan ja vouti piti perää. Kun oli päästy keskelle järveä, vouti sai jalallaan paatin tapin auki (toisten tietojen mukaan hyppäsi paatissa niin että laho pohja meni puhki), ja vettä alkoi tulla paattiin. Juuri kun vouti aikoi hypätä järveen uidakseen turvaan, vihollisen päällikkö tappoi hänet miekallaan. Uimataidottomat venäläiset hukkuivat kaikki. Siitä pitäen ruvettiin lähellä olevaa saarta kutsumaan Sadan leukaluiden saareksi. Muutamat kertovat jutun sillä tavalla, että vouti Hannu pelastui ja piileskeli sen jälkeen Onniaisten lahden rannalla ja paisteli siellä rapuja. Karkun Nohkuan kylän Juho Alanen kertoi kuulleensa, että vouti vei saarelle useita paatinlasteja venäläisiä. Kun hän souti viimeisen lastinsa ja oli paatillaan jo palaamassa, viholliset ampuivat hänet veneeseen. Itse he kuolivat kaikki saareen koska eivät osanneet uida. He eivät näet voudin sinne soutaessa tienneet, että Sadan leukaluut oli saari." Metsänvartijan tasoristeys: Santeri Kivioja kuvasi 28.5.2016 Metsänvartijan tasoristeyksen välillä Siuro-Leukaluut (käyttölupa 2015-12-E, kiitos):"Kyseessä on kevyen liikenteen tasoristeys, joka yhdistää Kuljun kartanon pieneen uimarantaan. Tasoristeyksessä on asianmukaiset liikennemerkit sekä molemmin puolin rataa puiset portaat. Tasoristeykselle pääseminen on tosin aika vaikeaa, sillä sinne pitää mennä joko Kuljun kartanon pihamaan poikki omistajan luvalla tai sitten mennä radan vartta pitkin pusikoissa tai ratapenkkaa pitkin noin 50 metriä lähimmältä radan varteen päättyvältä yleiseltä tieltä." Kaisko: Kaiskon laituri avattiin 1906, mutta se muutettiin miehittämättömäksi seisakkeeksi 1940. Liikennepaikka suljettiin 1945, jolloin avattioin noin puoli kilometriä lännemmäs Nahkolan seisake. Kaiskon odotussuoja siirrettiin Nahkulaan (Radan varrella, 2009). Haavisto: Nokian aseman alainen Haaviston laituri sai avaamisvuotenaan 1903 odotussuojarakennuksen. Liikennepaikan tuntumassa on melko vähäistä kylämäistä asutusta. Haaviustosta noin kilometrin Tampereen suuntaan rata kulki aiemmin etelämpänä, lähempänä Nokianvirtaa. Liikennepaikka oli miehitetty vuoteen 1940 saakka, henkilöliikenne lopetettiin 1973. Laiturirakennus on purettu (Radan varrella, 2009). Reino Kalliomäki kuvasi tämän huhtikuussa 1966 Haaviston kohdalla (käyttölupa 2015-11-B): "Nopein siihen aikaan, sillä pääsee kauemmas kuin mopolla! Se tulee Porin radan uudelta linjaukselta täyttä 100 ja saapuu juuri kohtaan, jossa vanha linjaus Nokialle erkani kuvaajan suuntaan. Tasoristeys oli aluksi tässä, kunnes silta tehtiin Urpolan kallion yli. Talo taustalla on Esko, jonka "moonamiehen" mökissä Tapio Rautavaara eli ensimmäiset puoli vuottaan. Siitä festivaali "Tapsan Tahdit". Kiskot ovat K 43:set. Sanottiin liikenteen etenkin talvisin olleen niin kova, että joka päivä oli kiskon katkos jossain. Pohjoisen satamat kun olivat jäätyneet. Jäätymistä käytti hyväkseen myös eräs alan mies, joka hevosellaan veti pari vanhaa 30:stä kylmätislatakseen tenua." Reino Kalliomäki kuvasi tämän vuonna 1974 Jaakkolan ja Haaviston välisellä rataosuudella - noin 5-6 Km Siurosta Tampereen suuntaan (käyttölupa 2015-11-B): "1974 Yksinäinen Huru tulee Siuron suunnasta. Kylän vahtitupa on jo yksityiskäytössä. Tuvan sijainti on tämä, koska valtatien Tampere – Pori/Turku-valtatien muinainen tasoristeys näkyy heti veturin takana. Taustalla ”Hirsivainio”, ja maitolaiturin takana vasemmalla ”Hirsimäki”. En koskaan kuullut jälkimmäistä nimeä tuolla asuessani. Kerrotaan, että nihdit saivat täällä kiinni Nokian taistelusta joen etelärantaa paenneita nuijasotureita. Pyrkivät metsäteitä Hämeenkankaalle. Kuva otettu kylän entiseltä hyppyrimäeltä. Iso kamera, pankromaattinen lasi." Jaakkola: Reino Kalliomäki kuvasi vuonna 1984 Jaakkolan odotussuojarakennuksen (käyttölupa 2015-11-B, kiitos): " Jaakkolan entinen pysäkkirakennus rataosaston käytössä niinikään purettujen Alastalon raiteiden kohdalla. Raiteita oli 1950-luvulla kaksi, molemmissa raiteensulku, alamäki Siuroon vaati ne. Linjavaihde hävisi kiskojenvaihdon yhteydessä noin 1958. Tätä 1905 rakennettua pysäkkiä laajennettiin 1935 lähinnä kuvaajaa olevalla pysäkinhoitajan osastolla. Kuva Siuron suunnasta. Vasemmalla rataa vasten olevalla seinällä olivat laudasta tehdyt postilokerot, väliseinässä vasemmalla "Högfors II"-valurautakamiinan kohdalla pellitetty lämpöaukko, keski-oikealla lipunmyyntiaukko-ovi. Odotushuoneessa penkit pääty-, ja takaseinällä, sekä kamiina, jonka savutorvi hehkui talvella punaisena. Miehitys päättyi 1954, ja rataosaston käyttöön se siirrettiin ennen vuotta 1963(?). Paikallinen ratavartija piti ovea auki 50-luvun loppuun. Purettu." Jaakkolan liikennepaikan vuonna 1905 valmistunutta odotussuojarakennusta laajennettiin 1935. Rakennus oli käytössä 1960-luvun loppupuolelle, minkä jälkeen se toimi ratavartijan koppina. Myöhemmin rakennus purettiin. Jaakkolan länsipuolelta johti raiteet kuormausalueelle, josta kulki 1920-luvun alusta vuoteen 1952 köysirata Kokemäenkoen vastarannalla sijaitsevalle tiilitehtaalle. Liikennepaikan ympäristössä on Korvolan kylämäinen asutuskeskus vanhainkoteineen. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi seisakkeeksi 1954 ja henkilölikkenne lopetettiin 1978 (Radan varrella, 2009).

C) Suoniemi ~ liitettiin Nokiaan v. 1973: Antti Roivainen kuvasi Suoniemen asemalla vuonna 1985 - kuva kirjasta Radan varrella (2009). Suoniemi oli Pirkanmaalla sijainnut Suomen kunta. Suoniemen kunta perustettiin 1868. Runsas sata vuotta myöhemmin, 1973, se liitettiin silloiseen Nokian kauppalaan. Yhdessä kuntaliitoksen kanssa Suoniemen seurakunta, joka oli itsenäistynyt Karkusta vuonna 1908, lakkautettiin ja yhdistettiin Nokian seurakuntaan. Kuntaliitos merkitsi samalla läänin vaihdosta Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin, mitä Suoniemen kunta oli anonut jo muutamaa vuotta aiemmin. Jo vuotta ennen kuntaliitosta siirrettiin Tyrisevän kylä Karkun kuntaan. Suoniemen naapurikunnat olivat Hämeenkyrö, Karkku, Mouhijärvi, Nokia ja Tottijärvi. Entinen Suoniemen kunta sijaitsee Kokemäenjoen vesistöön kuuluvan Kuloveden molemmin puolin. Muita järviä Suoniemellä on vain muutamia. Pinnanmuodoiltaan Suoniemen maasto on hyvin epätasaista ja korkeuserot ovat monin paikoin suuria. Korkeimmat kallioiden huiput ulottuvat yli 160 metrin korkeudelle merenpinnasta ja yli sata metriä Kuloveden pinnan yläpuolelle. Kunnan nimestä huolimatta sen alueella on hyvin vähän soita. Sarkolan kylässä Kuloveteen Sarkolanlahden pohjukkaan laskee etelästä Vesilahden Suonojärvestä alkunsa saava Sarkolanjoki, yläjuoksulla Lanajoki. Kuloveden pohjoispuolella Suoniemen ja samalla Turun ja Porin läänin itärajana olivat Siuronkoski ja Jokisjärvi, joita myöten Ikaalisten reitin vedet purkautuvat Kuloveteen. Muutamaa kilometriä lännempänä on Tampere–Pori-radan alittava Sadanleukaluunsalmi, johon laskee luoteesta entisen Mouhijärven puolelta tuleva vesireitti Tupurlanjärveä, Otamussalmea ja Piikkilänjärveä myöten. Suoniemen alueella on erikoinen luonnonnähtävyys, luonnonmuistomerkiksi rauhoitettu ontoksi kovertunut siirtolohkare Pirunpesänkivi. Kansantarinat väittävät paholaisen asustaneen kiven onkalossa. Kivi sijaitsee lähellä Sarkolan kylää Kuloveteen pistävässä niemessä vuoren rinteellä. Kyliä: Kauniainen, Kulju, Mauri, Pakkala, Ruolahti, Sarkola, Suoniemi, Tyrisevä, Urmia ja Vahalahti. Suoniemen hajanaisuudesta johtuen kunnan sisäiset liikenneolot olivat hankalat; vesistön eri puoliskojen välinen maantieliikenne oli hoidettava naapurikuntien kautta. Sen sijaan yhteydet kunnan eri osista muualle olivat hyvät. Vesistön pohjoispuolella kulkivat Tampereen ja Porin välinen rautatie ja valtatie 11, aiemmin myös Tampereen ja Turun välinen valtatie 9. Viimeksi mainittu siirrettiin kulkemaan vesistön eteläpuolitse 1960-luvun alussa, mikä paransi tuntuvasti sikäläisiä liikenneoloja. Suoniemen rautatieasema oli kunnan luoteiskulmalla Urmian kylässä, lisäksi radalla olivat kunnan alueella Kuloveden laiturivaihde sekä Kesäniemen, Leukaluitten, Myrrän ja Aatamin seisakkeet. Nykyisin kaikilta näiltä on henkilöliikenne lakkautettu, viimeisimmäksi Suoniemen asemalta ja Leukaluitten seisakkeelta 1989. Kunnan eri osien välistä liikennettä välitti 1900-luvun alkupuoliskolla pieni matkustajahöyrylaiva, joka liikennöi myös Karkun puolelle Kutalaan ja tilauksesta Vammalaan saakka (Wikipedia, 2017). Suoniemen rautatieasema (lyh. Snm) on nykyisin junakohtauspaikkana toimiva rautatieliikennepaikka Tampere–Pori-radalla Nokian kaupungin alueella. Suoniemen rautatieasema on yksi Porin radan alkuperäisistä liikennepaikoista. Se avattiin laiturivaihteena silloisen Suoniemen kunnan luoteiskulmalle Urmian kylään junaliikenteen alkaessa vuonna 1895. Paikalle johti kylätie Karkun ja Nokian väliseltä maantieltä Mouhijärven puolelta ja Suoniemen kirkko sijaitsi vastapäätä liikennepaikkaa Kuloveden etelärannalla. Paikalla oli aluksi vain odotussuoja, kunnes vuonna 1904 valmistuivat Bruno Granholmin suunnittelema Platformskjul I -tyyppinen laiturirakennus ja tavarasuoja. Samalla rakennettiin sivuraide. Alkuperäinen liikennepaikkarakennus korvattiin Thure Hellströmin suunnittelemalla uudella asemarakennuksella vuonna 1937. Suoniemen rautatieaseman sijainti oli varsin syrjäinen ja se palveli käytännössä vain vähäistä kyläasutusta. Paikalta oli usean kilometrin päässä sijaitsevaan Suoniemen kunnan keskustaajamaan Siuroon vain ratayhteys. Suoniemen kunnan pohjois- ja eteläosien välillä ei ollut Kuloveden yli lainkaan maaliikenneyhteyttä. Suoniemen asema muutettiin miehittämättömäksi liikennepaikaksi vuonna 1970 ja seisakkeeksi tavaraliikenteen loppuessa vuonna 1973. Henkilöliikenne lopetettiin ja liikennepaikka lakkautettiin vuonna 1989. Myös asemarakennus on sittemmin purettu. Suoniemi-niminen junakohtauspaikka otettiin käyttöön noin 400 metrin päässä suljetulta asemalta vuonna 1999. Suoniemen kunta lakkautettiin ja liitettiin Nokian kaupunkiin vuoden 1973 alussa. Suoniemen aseman läheisyydessä sijaitsivat Myrrän ja Aatamin seisakkeet, edellinen kilometrin päässä asemalta Tampereen suuntaan, jälkimmäinen saman verran Porin suuntaan (Wikipedia, 2017/Radan varrella, 2008). Kulovesi (Kuljun kartanon rautatielaituri): Kuljunkartanon kohdalle avattu Siuron aseman alainen Kuloveden laituri sai nimensä järven mukaan, kun Kulju sijaitsi jo Toijalan-Tampereen rataosalla. Aluksi liikennepaikalla oli vain laituri, kunnes odotussuojarakennus ja makasiini valmistuivat 1898. Kuljun taaja-asutus keskittyi kuitenkin Siuronkosken partaalle, Siuron aseman vaikutusalueeelle. Kulovesi palveli lähinnä kartanon tarpeita. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi seisakkeeksi 1955 ja henkilöliikenne lopetettiin 1971. Liikennepaikkarakennukset on kaikki purettu (Radan varrella, 2009). Kuljun kartano Suoniemessä (Kuloveden pohjoisrannalla): Kuljun kuulu kartano Magnus von Wrightin öljyväreillä ikuistamana v.1849. Kuljun kartanon torpat sijaitsivat Siurossa sekä Järvenjärven ja Jokistenjärven rannoilla. Kauniaisten kartanon torpat olivat pääasiassa Kauniaisten peräkylässä sekä Jumesniementien varressa lähempänä Hämeenkyrön rajaa. Vuodesta 1918 lähtien torpparit saivat lunastaa tilat itselleen. Uusi vaihe Kuloveden kylien alueella koettiin viime sotien jälkeen. Maanhankintalain mukaisen asutustoiminnan seurauksena paikkakunnalle siirtyi vuonna 1946 runsaasti uusia asukkaita. Eniten tuli sotien takia kotinsa menettänyttä siirtoväkeä. Kuljun ja Kauniaisten kylään muutti kumpaankin n. 20 perhettä, jotka kaikki olivat kotoisin Vpl Pyhäjärveltä. Asevelikylästä, eli nykyisen Ilveskalliontien varresta osoitettiin tontteja rintamamiehille ja sotaleskille. Tälle alueelle muutti rakentamiinsa taloihin kymmenen perhettä. Kuljun kylässä rintamamiestalot rakennettiin Pökkylään, Jokistenjärven rannalle. Viimeisen 10-15 vuoden aikana seudulle on muuttanut runsaasti uusia, nuoria perheitä ostamiinsa tai rakentamiinsa omakotitaloihin. Aika kuluu. Paikkakunta elää, muuttuu ja uudistuu, sen tämä lyhyt "historiallinen katsauskin" osoittaa (Kuloveden Kylien historiaa, Anna-Liisa Heikkilä, 2009). Kuljun kartanon monipuolinen rakennuskanta ulottuu vuodesta 1740 aina 1950-luvulle saakka. Kuljun kartanon 1700-luvun kaksikerroksista, klassistista päärakennusta on laajennettu matalammilla sivuosilla 1916. Päärakennus on hirsirakenteinen, mutta rapattu. Puiston puoleiseen fasadiin lisätyn altaanin välityksellä päärakennus liittyy järven puoleiseen puistoon ja puistoakselin välityksellä Kuloveden alavaan viljelysmaisemaan. Kartanon päärakennukselta talouspihalle johtavan kujan varrella on useita hyvin säilyneitä talous- ja asuinrakennuksia. Navetan runko on muurattu savesta ja kanervista 1740 ja verhoiltu tiilillä 1900. Kartanoon liittyy lisäksi entisten muonamiesten 1920-luvulla rakennettu yhtenäinen asuinrakennusryhmä ja torppia. Istutettu puisto ympäröi kartanoa. Järven rannalla olevaa puistoa reunustaa molemmilta puolilta puurivi ja etelässä kuusiaita, jonka takana kulkee Porin rautatie. Kuljun ja Kauniaisten kylät asutettiin tiettävästi 1300-luvulla. Molemmat kylät annettiin läänityksinä Ruotsin armeijan ylipäällikölle, sotamarsalkka Herman Wrangelille 1641. Alueita hallitsivat pitkään kylien mukaan nimetyt kartanot. Kauniaisten kartano muodostettiin ratsutilaksi Hannu ja Kela –nimisistä tiloista 1690-luvulla Wrangellin läänityksen peruunnuttua. Kartanoon liitettiin myöhemmin myös mm. Maurin augmenttitalo. Kauniaisten kartanon ensimmäinen päärakennus sijaitsi joko peltosaarekkeella tai itäisen tulotien varressa. Kartanon nykyinen päärakennus valmistui 1810 tienoilla, länsisiipi 1821 ja itäsiipi 1937. Kauniaisten rakennuskannan suunnittelussa olivat mukana teollisuudenkin arkkitehteinä tunnetut Torkel Nordman, Birger Ferdeley ja Jarl Eklund. Arkkitehti Valter Thomé laati kokonaissuunnitelman 1916. Kartanon suurikokoisen navetan suunnitteli Birger Federley 1920. Paul Olsson laati puistosuunnitelman, joka perustui Bengt Schalinin aikaisempaan. Kartanon puisto oli ollut istutettu jo 1700-luvulla. Osa Kuljusta kuului Penttilän Niemenpään kartanon Pentti Lyytikänpoika Djäknille 1400-luvulla. Kuljun kartano muodostettiin 1670 säteriratsutilaksi. Kartano omisti maita aina Siuronkoskeen saakka, missä sillä oli myllyjä. Kartanon päärakennuksen runko rakennettiin 1767. Päärakennusta korjattiin ja laajennettiin sivuosilla arkkitehti Birger Federleyn suunnitelmin 1916-1917. Molemmilla kartanoilla oli 1700-luvulta lähtien useita torppia. Kartanoiden maaomistus pieneni toisen maailmansodan jälkeen, kun lähes puolet niiden maa-alasta pakkoluovutettiin siirtoväelle (RKY museovirasto, 2017). Harri Hedman kuvasi Kuljun kartanon 18.10.2008 (lisenssi OK, Creative Commons).

Nokian paperitehdas: D) Reino Kalliomäen kokoelmista (käyttölupa 2015-11-B, kiitos): "Nokian paperitehdas kuvattuna v. 1941." (Heikki Jalonen,13.10.2017): "Nokian sulfiittispriitehdas otettiin käyttöön 1940, toiminta päättyi 1959. Pienet säiliövaunut ovat varmaankin nimenomaan sulfiittijäteliemen kuljetusta varten. Spriinvalmistukseen tarvittava jäteliemi otettiin puoliväkevänä haihduttamolta (jollainen Nokialla oli jo vuonna 1940) jolloin pääosa arvokkaista hapoista (rikkihapoke, kalsiumsulfiitti, rikkidioksidi ym.) oli jo saatu enimmältään talteen uudelleenkiertoa varten ja spriin ainesjaoke oli puhtaampaa. Kaikilla sulfiittitehtailla ei ollut (ainakaan alkuaikoina) haihduttamoa, jolloin jäteliemi otettiin yksinkertaisesti ns. massakuopan jälkeisestä jos tehtaalla spriitehdas yleensäkään oli. Samalla mukaan tuli paljon kaikenlaista sikunaa ja finkkeliä, antamaan varmaankin lisää katetta nimitykselle "tikkuviina" tai "tikuviina". Sulfiittispriin valmistuksen ensivaiheet olivat jäähdytys, puskurointi ja neutralointi. Liian kuuma tai hapan jäteliemi tappaisi arvokkaan hiivan eikä käyminen edistyisi. Matalamman tiilirakennuksen takana näkyy katos, jonka takana näkyy puisia säiliöitä. Vasemmanpuoleiset lienevät varasto- ja kokoomasäiliö. Edelleen siitä oikealle (ainakin) kolme neutralointisäiliötä joiden katoilla tuuletushormit joista loputkin raikkaista rikkikaasuista poistuivat neutraloinnin yhteydessä antaakseen ympäristölle piristävää teollista aromia. Neutralointi tapahtui Nokialla varmaankin kalkilla tai murskatulla kalkkikivellä, jota näyttäisi olevankin muutama kuuppavaunullinen tuossa säiliövaunujen kanssa samalla raiteella. Myös lipeä eli natriumhydroksidi olisi mahdollinen (mutta kalliimpi) neutralisaattori. Samaa kalkkikiveähän sulfiittitehtaalla sitäpaitsi tarvittiin muuallakin, happotornissa. Sulfiittijätelientä nimitettiin (harhaanjohtavasti) myös jätelipeäksi, vaikka se olikin melko voimakkaasti hapanta eikä emäksistä kuten "lipeä" nimitys antaisi olettaa. Tässä kohdassa sulfiittiselluprosessi eroaa oleellisesti sulfaattiselluprosessista. Jälkimmäisen jäteliemissä (mustalipeä) ei myöskään esiinny käymiskelpoisia jäännössokereita eikä etanolia siten voida valmistaa perinteisellä käymistekniikalla. Neutraloitu liemi ajettiin käymissammioihin, jotka olivat tuossa matalammassa tiilirakennuksessa. Tavoiteltu sulfiittisprii eli etanoli eroteltiin käyneestä mäskistä tuossa tornimaisessa osassa olleella tislauskolonnilla. Tuossa kuvan oikeassa nurkassa näkyvässä pyöräkkäkattoisessa rakennuksessa (luultavasti jokin vanha jo aikaisemmin olemassa ollut rakennus, eri tyyliä) sijaitsivat todennäköisesti jäteliemen ja kalkin purkupaikat pumppuineen ja kalkkiranoineen."

Vappukulkue: E) Reino Kalliomäki lähetti 28.12.2015 (kiitos) kuvan Nokian vappumarssista vuodelta 1966: "Oikealla olevia kerrostaloja kutsuttiin "pistetaloiksi". Kulkue etenee Nokian Valtatietä itään ja on juuri saavuttamassa Välimäen ja Ilkankadun risteyksen. Vuoden 1960 tilastossa kauppalan työikäisistä peräti 60% oli teollisuuden palveluksessa, samaan ylsi Kuusankoski. Nykyään ihan uskomaton luku! 1960-luvulla saatiin valmiiksi uusi amerikkalaismallinen katuverkosto. Leveät kadut, suuret korttelit. Kaksi kaistaa + pysäköinti suuntaansa, nurmikko/puurivikaistale, kevyen liikenteen väylä. Lisäksi risteyksissä oli valmiit tunnelit kaapeleita varten. Ei toiminut. Nykyinen liikekeskusta ei ole ison korttelin kokoinen. Nopeusrajoitus oli 70 km/h. Autokoulussa muistan väitetyn, että muualla ainoastaan Kotkassa oli tämä normaalia korkeampi rajoitus: Tiet sinne ovat pitkät ja vanhassa kaupungissa ruutukaavakadut oli päällystetty pyöreillä nupukivillä. Mitään yleisrajoitusta maanteillä ei vielä ollut. Vappukulkueen pää näyttää kuvassa olevan yhä Kylmänojan tuolla puolen. Olisiko pituutta puoli kilometriä. Oli siinä ihmeteltävää."