|
|
Rymättylä (entinen kunta - liitettiin Naantaliin 1.1.2009) :
F)
Rymättylän kivikirkko - tuntemattomaksi jääneen taiteilijan maalaus.
(Wikipedia, 2011): Rymättylä (ruots. Rimito) on entinen Suomen kunta Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Siihen kuului suurin osa Otavan saaresta sekä joukko pienempiä saaria Turun saaristossa. Merimasku, Rymättylä ja Velkua liittyivät osaksi Naantalia vuoden 2009 alussa. Kaupungin nimi säilyi ennallaan, ja asukasluvuksi tuli vajaat 20 000.
Rymättylän naapurikunnat olivat Korppoo, Merimasku, Naantali, Nauvo, Parainen, Turku ja Velkua.
Merkittäviä elinkeinoja Rymättylässä on varhaisperunan viljelyn lisäksi myös sillituotteiden valmistus, jota tehdään Boyfoodin tehtaalla Röölän kylässä ja pienveneiden valmistus Rymättylän kirkonkylällä Terhi Oy:n tehtaalla.
Rymättylä oli tunnettu talvinuotan vedostaan aiemmin, mutta nykyään ammattikalastuksen merkitys on pienentynyt huomattavasti. Kunnassa on kuitenkin useita kalanviljelylaitoksia.
Rymättylän-Merimaskun maamies- ja kalastajaseura perustettiin vuonna 1897. Toiminta oli alkuvuosista lähtien vilkasta, vaikka pitkät etäisyydet haittasivat toimintaa. Osittain tämän takia merimaskulaiset erosivat seurasta ja perustivat oman maamiesseuran vuonna 1918. Alkuaikoina tärkein toiminta oli hevosjalostus, toinen tärkeä asia maanviljelyksen koneellistuminen ja siihen liittyvät koulutukset ja tiedottaminen.
Suomen käymään toiseen maailmansotaan liittynyt Moskovan rauhansopimus pakotti asukkaat muuttamaan pois Suomenlahden ulkosaarilta niiden tultua luovutetuksi Neuvostoliitolle maaliskuussa 1940. Seiskarin saaresta joutui lähtemään noin 700 ihmistä, ja heistä suurin osa sijoitettiin lounaissaaristoon, Rymättylään, Merimaskuun ja Kustaviin. Rymättylään muutti kymmensiä perheitä.
Seiskarilaisten lisäksi Rymättylään muutti muun muassa koivistolaisia, joista kymmenen perhettä osti kokonaisen Pakinaisten saaren. Sota-aikana Rymättylässä oli kuusi kansakoulua. Evakkoon saapuneet ihmiset hankkivat elantonsa kalastamalla ja siihen aikaan Rymättylässä oli yhdeksän suurta nuottakuntaa. Sodan päätyttyä suurin osa evakoista muutti lähemmäs kotiseutujaan ja vain pieni osa heistä jäi asumaan sijoitus paikalleen.
Rymättylän kirkon sisäkuva on peräisin kirjasta 'Hyvän ihmisen elämä - saaristolaistytön selviytymiskertomus', Anttila-Jyränki, 1997. Kyseisen kirja kertoo Rymättylässä syntyneen Elna Anttilan (o.s. Ketolainen) (1897-1977) elämäntarinan hänen kahden tyttärensä kertomana. Rymättylän vanha kivikirkko ('Jaakobin kirkko') näytteli Elna Anttilan nuoruudessa tiettyä 'mielikuvituksellista' osaa:
Elnan lapsuuden sielunmaisemaan kuuluvat olennaisesti Rymättylän keskiaikainen, jo 1300-luvulla mainittu kivikirkko, Jaakobin kirkko paksuine muureineen ja kattomaalauksineen. Maalauksissa esiintyvät taivas ja helvetin tuli ja sielut, jotka astuvat jompaan kumpaan näistä kahdesta. Pirut esiintyvät niissä iloisesti tai kauhistuttavasti ilmeillen. Elnan lempipaikka kirkossa oli urkuparveke, jossa hän istui urkujen alla kuunnellen isän, Matti Ketolaisen (1867-1955) soittoa. Ympäröivän hautausmaan pelottavat valot ja varjot olivat osa jokapäiväistä leikkiympäristöä. Kirkkoon ja hautausmaahan liittyviä ikivanhoja tarinoita Elna kertoili mielellään vielä vanhoilla päivilläänkin.
Tämä kuva Kuralan talopiiristä on peräisin mainitusta Elna Anttilan elämänkertateoksesta..
Elna Anttilan isovanhemmat Johan ja Maria Lindholm. Kuva mainitusta kirjasta.
Rymättylän Pohjankulman Kuralan taloa asuttivat Elna Anttilan 'Isopappa' Johan Wilhelm Lindholm (1841-1911) ja 'Isomamma' Maria (1848-1925).
Kuralan isopappa Johan ('Johannes') oli aikanaan yksi silakkavaltakunnan nuottakuninkaista. Kuralan väki omisti osuuden Konjakki-nuottakuntaan ja isopappa oli sen pomo. Johanilla ja Marialla oli neljä lasta - Johannes, Oskari, Ida ja Alma.
Heistä Alma Amanda Lindholm (1872-1955) avioitui kanttori Matti Ketolaisen (1867-1955) kanssa ja heille syntyi kaikkiaan viisi lasta - Ester, Emil, Elna, Eine (Elise) ja Eero.
Elna Anttilan isän, Matti Ketolaisen isä Efraim Matinpoika Ketolainen (1837-1921). Kuva mainitusta kirjasta.
Elna Anttilan isän, Matti Ketolaisen isä Efraim Matinpoika Ketolainen oli naimisissa Katarina Serafia Paavontytär Kososen (1842-1898) kanssa. Efraim asutti Kesälahden Suitsan saaren Ketolan taloa. Ketolaiset ovat laajaa karjalaissukua, jonka kantatila on Kesälahdella, Suitsan saarella oleva Ketolan talo. Matin äiti Katarina Serafina oli omaa sukuaan Kerimäen Kososia.
Matti Ketolainen ja vaimo Alma - apulaiset taustalla ja edessä neljä lasta. Kuva on otettu noin v.1902. Kaksi nuorta, tosin aivan erilaisista lähtökohdista tulleina, kanttori Matti Ketolainen, taiteellinen, pehmeä ja iloluonteinen karjalaismies ja turski sekä karuluontoinen, mutta omalla tavallaan myös huumorintajuinen varsinais-suomalainen talollisen tytär Alma Amanda Lindholm menivät naimisiin ja perustivat perheen. Perheen viisi lasta syntyivät suunnilleen vuoden - kahden välein seitsemän-kahdeksan avioliittovuoden aikana.
Perheonni ei jatkunut kauaa, sillä isä Matti jätti perheensä v. 1905 ja jatkoi elämäänsä ensin Turussa ja sitten Helsingissä, missä jatkoi opintojaan ja toimi aikansa mm. Helsingin tuomiokirkon kanttorina.
Äiti Alma joutui selviytymään lapsikatraansa kanssa lähes yksin ja teki myöhemmin oman rohkean ratkaisunsa, hän purjehti veljensä aluksella Amerikkaan, missä perusti täyshoitolan ('pensionaatin') ja lähetti tienaamaansa rahaa lapsilleen Suomeen.
Elna Anttila (o.s.Ketolainen) avioitui Mauno Anttilan kanssa ja heille syntyivät tyttäret Pirkko (1929) ja Ritva (1931). He julkaisivat vuonna 1997 äiti-Elnastaan tavallisen ihmisen tavallisen tarinan kirjana, joka ilmestyi ajankohtana, jolloin heidän äitinsä syntymästä oli tullut kuluneeksi tasan sata vuotta.
Kirjasta jaa mielenkiintoista tietoa Rymättylän vaikeistakin (kelirikkoisista) luonnonoloista ja Haminasta, jonne Elna Anttila oman perheensä kanssa myöhemmin asettui asumaan.
|
