Entisaikojen Ristiinaa: A) Postikorttikuva Ristiinan kirkonkylästä 1900-luvun alkuvuosina. Vasemmassa ylälaidassa on Ristiinan historiaan merkittävästi vaikuttaneiden kreivi Pietari Brahen ja hänen puolisonsa Kristiina Stenbockin kuvat. Etualalla kyntää Yövettä 'Ristiina'-tervahöyryn vetämä kirkkovenesaattue (Perinnealbumi, 1981 - M.Viuhkonen). (MS, sähköposti 14.11.2010): Järven rannassa kuvassa näkyvä - tapulista hiukan oikealle - kolmikerroksinen viljamakasiini oli itsensä Carl Ludvig Engelin suunnittelema. Makasiinin kulttuurihistoriallista arvoa ymmärtämättä se purettiin 1950-luvulla. Osa hirsistä käytettiin pappilarakennukseen, joka toimi siinä tarkoituksessa vielä 1990-luvulla, mutta on nyt sekin yksityisomistuksessa. Nykyisen kirkon paikalle valmistui jo 1650 Kristiina-Katariinan kirkko. Seurakunta sai Pietari Brahen puolison mukaan nimen Kristiina.Kirkosta etelään olevalle mäelle kreivi Pietari Brahe rakennutti linnan, josta on vielä jäljellä ympärysmuuri, uuninpohja ym. Ilmavalokuva kirkonkylästä 1930-luvulla. Vehmaitten maisemien keskeltä erottuvat vanha makasiini (vasemmalla), kirkko (keskellä) ja kunnantalo (oikealla). Kunnantalon vieressä, osittain puiden peittäminä ovat Ol. Savonseutu ja pitäjän apteekki, niiden editse polveilee tie Suurlahteen. Kuvannut Wäinö Bremer (Perinnealbumi, 1981 - L.Kurvinen). Ristiinan kirkko kuvattuna 2.5.2010 (S&J).

Ristiinan kunnantalon seutuvilla: B) Ristiinan tärkeimmät rakennukset 1930-luvulla olivat kirkko ja kunnantalo (edessä oikealla) - hengellisen ja maallisen hallinnon keskukset. Kellotapulin edessä näkyy kunnan viljamakasiini (Perinnealbumi, 1981 - H.Liikanen). Ristiinan entinen kunnantalo (ylätalo) kuvattuna juhlavan kanuunan turvassa 2.5.2010 (S&J). (MS, sähköposti 14.11.2010): Ristiinan entinen kunnantalo (ylätalo) on ollut nyt jo vuosia tyhjillään, samoin paloaseman puoli. Kunnantoimiston ja kunnanjohtajan työtilat ovat nykyään Ristiinan Pellosniemellä. Kirkonkylässä on nyt uusi ajanmukainen paloasema. Pauli Marttisen veistämä graniittinen tykki. Ruotsinvallanaikainen Ristiinan kahdeksan tykkiveneen eskaaderi puolusti ja turvasi Saimaan aluetta. Suomen sodan alkaessa 1808 veneet jouduttiin polttamaan ja upottamaan. Graniittinen tykki paljastettiin Suur-Savon maanpuolustuspäivien yhteydessä 1976. Ristiinan entisen kunnantalon pääsisäänkäynti kuvattuna 2.5.2010 (S&J). Ristiinan entisen kunnantalon yhteyteen tehty lisäosa (entinen paloasema) kuvattuna 2.5.2010 (S&J). Arkkitehtuurisesti katsottuna ollut kyseenalainen ratkaisu. Ristiinan kunnantalon läheisyydestä löytyy tämä muistomerkki kuvattuna 2.5.2010 (S&J). (MS, sähköposti 14.11.2010): Lammaskiven Loisto-muistomerkki. Ristiina-seura pystytti tämän pienen majakan 1972 Saimaalla purjehtivien muistomerkiksi. Se oli siis ennen tätä paikkaa ns. Lammaskivellä. Siinä on iltaisin valo. Kunnantalon läheisyydestä löytyy rannan puolelta myös tämä saman tyylikauden rakennus - alatalo. Kuvattu 2.5.2010 (S&J). (MS, sähköposti 14.11.2010): Ylätalosta tien toisella puolella sijaitseva ns. alatalo on Ristiinan entinen kansakoulu, joka rakennettiin 1882. Se oli ala-asteen toimitilana 1980-luvulla, jolloin ala-aste siirtyi koulukeskukseen. Talo on nykyään yksityisomistuksessa. Tästä 1910-luvun kuvasta, joka on otettu kirkon edustalta kunnantalon suuntaan, käy ilmi, miten kanuuna ja edellisessä kuvassa näkynyt rakennelma sijaitsevat täsmälleen vuonna 1918 toimintansa lopettaneen manttaalikunnan viljamakasiinin kohdalla (Perinnealbumi, 1981 - H.Pöntinen). Edellisen kuvan ajasta on nyt kulunut pari vuosikymmentä, viljamakasiini ei enää toimi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Väkeä on liikkeellä, lippu salossa kunnatalon edessä. Kuorma-autokin on ilmestynyt kylän raitille - makasiinin takana parkissa. Kuvattu ilmeisesti tapulista (Perinnealbumi, 1981 - Lempi Partio).

Ristiinan kirkko (ulkokuvat) * 2010: C) Ristiinan kirkko kuvattuna 2.5.2010 (S&J). Ristiinan ensimmäinen kirkko rakennettiin Pietari Brahen aikana. Sen tilalle pystytettiin 1770-luvulla Eskel Colleniuksen suunnittelema, yhä käytössä oleva kirkko. Lisäksi Ristiinassa on Himalansaaren kyläkirkko ja Parikanniemen riihikirkko. Ristiinan kirkonkylää 1930-luvun lopulla. Kaikkialla vallitsee idyllinen rauha, aika on kuin seisahtunut. Kuitenkin Ristiinassa asui kuvanottoaikaan yli 6000 asukasta, joten mikään pikkupitäjä se ei ollut. Kirkonkylän keskustaajama jäi pieneksi, mutta asutus oli levittäytynyt ympäri maaseutua. Kuvaaja: Veljekset Karhumäki (Perinnealbumi, 1981 - H.Loponen). (MS, sähköposti 15.11.2010): Kirkonmäellä oli kaksi makasiinia. Kuvassa vasemmalla lähellä järveä on suuri kolmikerroksinen viljamakasiini, jonka ristiinalaiset ymmärtämättä sen historiallista arvoa purkivat 1950-luvun alussa. Sen oli suunnitellut kuuluisa Carl Ludvig Engel. Ristiinan kirkko kuvattuna kahdesti 2.5.2010 (S&J). Pietari Brahe lahjoitti Ristiinalle sen ensimmäisen kirkon, joka rakennettiin ilmeisesti 1648–1649. Pietari lahjoitti kirkolle myös suuren osan sen esineistöstä, josta esimerkkinä mainittakoon alttaritaulu. Hän myös luovutti pappilan tammikuussa 1649 lääitysalueellaan Tukialan kylässä olevan Lauri Sutisen autiotilan kirkkoherran virkataloksi. Nykyinen, Eskel Colleniuksen suunnittelema kirkko kuitenkin pystytettiin vanhan tilalle 1770-luvulla. Ristiinan kirkko kuvattuna 2.5.2010 ulkopuolen näkymiltä (S&J) - yhdeksän kuvaa. Eskil Colleniuksen suunnittelema Ristiinan kirkko rakennettiin vuosina 1773-75. Valmistuttuaan se oli ns. ristikirkko, mutta vuonna 1843 tehtiin ristinsakaroiden väliin suorakulmaiset laajennukset. Kirkon puinen kellotapuli valmistui v.1752. Tämä kuva on vuodelta 1923 (Perinnealbumi, 1981 - N.Kurvinen). Ristiinan kirkko (ulkokuvat) * 2017: 1. 2. 3. 4. 5. Ristiinan kirkon ulkokuvat #1-5: kaikki kuvattu 4.7.2017 (S&J).

Ristiinan kirkko (sisäkuvat) * 2010: D) Ristiinan kirkko kuvattuna sisältä 2.5.2010 (S&J). Ristiinan kirkko kuvattuna 2.5.2010 sisältä (S&J) - yksitoista kuvaa. Ristiinan kirkko (sisäkuvat) * 2017: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Ristiinan kirkon ulkokuvat #1-10: kaikki kuvattu 4.7.2017 (S&J).

Brahelinna: 1. E) Brahelinnan raunioilla 4.7.2017 (S&J). Brahelinna (ruots. Braheslott) oli Ristiinassa nykyisen Mikkelin alueella sijainnut linnakartano. Brahelinnan rakennutti kreivi Pietari Brahe, jonka laajoihin läänityksiin Ristiina kuului. Linnakartanon rakennustöihin valmistauduttiin kevään 1646 aikana. Pietari Brahe oli ilmeisesti käynyt nykyisen Ristiinan paikalla sijainneessa Pyrhölän kylässä muutamia vuosia aiemmin, Savon-matkallaan 1639. Brahelinnaa ei rakennettu puolustuslinnaksi vaan läänin hallintopaikaksi. Ristiinan kirkkopitäjä muodostettiin vuonna 1649. Brahe-suku rahoitti myös seurakunnan kirkon rakentamista. Rakentaminen ja rakennelmat: Linnan rakennustyöt edistyivät hitaasti. Kymmenessä vuodessa saatiin paikoilleen seinät, ikkunat ja savupiippu, mutta katto puuttui. Vuonna 1664 linnan kivistä ladotun ympärysmuurin raportoitiin murenevan, ja korjaustöihin saatiin kymmenen sotilasta. Saman vuosikymmenen lopulla linnakartanon rakennustyöt lopetettiin. 1,5–2 metrin paksuista ympärysmuuria oli tiivistetty tuohella ja turpeella, osa siitä oli tehty ilmeisesti hirrestä. Linnapiha oli pohjois-eteläsuunnassa 54 metriä pitkä, leveimmillään se oli pohjoisosassa 21 metriä ja kapeimmillaan eteläosassa yhdeksän metriä. Korkeimmillaan nelimetrisen muurin läpi johti kolme porttia, itäisen osan pääportissa lienee ollut kuusi metriä pitkä holvi, pohjoisosassa oli kaksi pientä kulmaporttia. Muurin eteläpäässä oli idänsuuntainen ulkonema, josta saattoi hallita pääportin aluetta. Linnapihan keskellä oli varsinainen linnakartano eli kymmenen metriä leveä ja 20 metriä pitkä kaksikerroksinen asuinrakennus, jossa oli 16–20 huonetta. Rakennuksen alaosa oli tehty kivestä ja yläosa hirrestä. Linnakartano oli alkujaan voudin ja puutarhurin asuntona, minkä lisäksi siellä majaili pari Olavinlinnasta komennettua vartiosotilasta. Linnan alueella oli pieni asevarasto, jossa esimerkiksi vuonna 1670 oli kaksi rautakanuunaa, neljä hakapyssyä ja 22 muskettia. Aseita käytettiin lähiseudun talonpoikia harjoitettaessa, eli niillä ei ollut varsinaista puolustuksellista merkitystä. Tuhoutuminen ja kunnostukset: 1680-luvulla Brahelinnan läänitys siirtyi valtiolle ja linnakartano määrättiin Savon jalkaväkirykmentin käyttöön, eversti Cronmanin asunnoksi ja siten sotilasvirkataloksi. Rakennus tuhoutui 1700-luvun alkupuolella isonvihan aikana. Ristiinan sotilasvirkatalon kunnostusta vaadittiin 1730-luvulla, mutta sen sijaan linnakartanosta puolen kilometrin päähän rakennettiin kokonaan uusi talo vuonna 1739. Sieltä se siirrettiin vuonna 1770 vielä kolmanteen paikkaan. 1740-luvulla esitettiin, että vanha linna kunnostettaisiin vankilaksi, mutta hanke ei saanut kannatusta. 1700-luvulla raunioista purettiin kiviä muun muassa everstinvirkataloon Ristiinan kirkolle. Vuonna 1802 kapteeni Hjelmman puratutti linnapihalla olleen rakennuksen jäännökset virkatalonsa uunien rakennustarpeiksi. Muurien rapistuneeseen kuntoon kiinnitettiin huomiota 1887, mutta ensimmäisiä korjaustöitä tehtiin vasta 1902. 1940-luvulla aluetta ruvettiin kunnostamaan säännöllisemmin, esimerkiksi 1949 korjattiin läntistä muurin osaa. Nykyisin Brahelinnan paikalla on raunioita ja samanniminen turistikeskus (Wikipedia, 2019). 2. Opastaulusta Brahelinnan raunioilla - 4.7.2017 (S&J). 3. Brahelinnan raunioilla - 4.7.2017 (S&J). 4. 5. Muistomerkki Brahelinnan raunioilla - 4.7.2017 (S&J). 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. Brahelinnan linnakevuorelta näkymä alas hautausmaalle - 4.7.2017 (S&J). 14. 15. 16. Kaikki kuvat #1-16: Brahelinnan raunioilla - 4.7.2017 (S&J).

Ristiinan satamassa: F) Ristiinan kirkolta on johtanut suora tie alas satamarantaan jo vuonna 1928 - vesi on järvessä kuvanottohetkellä ollut ilmeisen matalalla. Ilmeisesti kirkkoveneet saapuivat näille laitureille ('Perinnealbumi', 1981 - H.Liikanen). Samainen rantapaikka kuvattuna 2.5.2010 (S&J). Kulkupelien malli vaihtunut. Satamalaiturinkin järeysaste muuttunut - kuvattu 2.5.2010 (S&J). Yleisnäkymä Ristiinan satama-alueelta - kuvattu 2.5.2010 (S&J).

Ristiinan teollisuusrata Mynttilästä Yöveden rantaan lastulevytehtaalle: G) Jukka Voudinmäki kuvasi Ristiinan teollisuusradalla 6.10.2012 (Mäntyharjun Mynttilästä Ristiinan lastulevytehtaalle 24 kilometrin mittainen rata Yöveden rannalle). Kyseessä oli Lättähatulle tehty 'museoretkiajo'. Kiitos kuvan käyttöluvasta. Retkijuna UPM Pellosniemen vaneritehtaan portilla 6.10.2012 - kuvasi Jukka Voudinmäki (kiitos käyttöluvasta).

Ristiinan Honkataipaleen kapearaiteinen tukinsiirtorata: H) Honkataipaleen tukkiradan vaunu - Eljas Pölhön kuva 2.5.1969. (KJ, 14.4.2011): Kellari on vielä jäljellä, varasto taustalla on purettu aikapäiviä ja puitakin noussut lähes umpeen asti... tuleehan radan liikenteen lopusta tänä vuonna 35 vuotta. Kuvaaja A.K * 1975 * Reino Kalliomäki (kiitos käyttöluvasta): "Honkataipaleen tukkirata, Ristiina * Tässä valmistaudutaan Lohjan Kalkin entisten matkustajavaunujen raiteille laskuun. Kolme museorautatieläistä, ja Kymi-yhtiön veturimies kuvassa, nimettöminä. Paikka on vajaa kilometri vesitornilta, radan pölkkyvarastolla. Pölkyt olivat normaalilevyiselleradalle tarkoitettuja, niitä lyhennettiin tarpeen mukaan. Veturissa on kiinni sama välivaunu kuin höyryveturissakin. Hytistä tuleva naru, jota tarvittiin "nykissä" näkyy hyvin. Työmiehille, ja satunnaisille matkustajille vaunulla oli penkki. Retkimelonnan harrastajat tunsivat radan jo ennen rautatieharrastajia, ainakin euroopassa. Junalla oli kätevä vaihtaa vesistöä. Veturi on siis Jung 13950/66, ns. "krokotiili". Ennen kantatie 15:sta rakentamista 60-luvun lopulla paikka oli lähes tietön. Eljas Pölhö kuvasi tukkivaunun 2.5.1969 (kiitos käyttöluvasta): Tukkivaunu talviteloilla. Vuoden 1969 valmistautuminen kesään alkoi tänä päivänä. Taustan Saab 96 V4 koki kovia monilla kärrypoluilla junakuvausmatkoilla ja pakoputken korjaus oli tyypillisin seuraus. Muutoin Ruotsissa valmistettu yksilö oli yksi luotettavimmista palvelijoistani kautta aikain ja se näki satoja outoja seisakkeita, VR:n soraraiteita ja yksityisiä turvepehkutehtaita. Samaa ei voi sanoa seuraavasta Saabistani, joka oli kaikkien aikojen huonoin, oikea krapulamaanantain eka auto Uudestakaupungista. (Wikipedia, 2011): Honkataipaleen rata oli Ristiinan kunnan rajalla sijainnut noin kuuden kilometrin pituinen, raideleveydeltään 1 000 mm:n kapearaiteinen tukinsiirtorata, joka oli rakennettu Kuolimojärven ja Mäntyharjun Kallaveden väliselle kannakselle tukinsiirtoa varten. Tällä Halla-yhtiön vuonna 1909 valmistuneella rautatiellä oli liikennettä keväästä 1910 vuoteen 1976. Rata piti alun perin rakentaa leveäraiteisena (1 524 mm), mutta kilpaileva Enso-Gutzeit-yhtiö sai kuulla radanrakennusaikeista ja osti parhaimmat leveäraiteiseen siirtokuljetukseen sopivat maat. Halla-yhtiö muunti suunnitelmaansa ja rakensi ratansa hieman kauempaa, mutkaisempaan ja mäkisempään maastoon. Uusi 1 000 mm ratasuunnitelma perustui jäljelle jääneen maaston leveysrajoitteisiin, sekä siihen sopivan kaluston edullisempiin hintoihin. Radan pituudeksi tuli lähes 6 km ja sen lisäksi sivuraiteita n. 2 km. Radan erikoisuus on se, että suurimman osan liikenneaikaa eli vuosina 1928-1971 veturinkuljettajana toimi yksi ja sama mies eli Armas Pöntinen, joka myös hoiti veturia talvikauden aikana; joulusta laskiaiseen hän piti vuosilomaa. Kotiseuturakkaana miehenä hän kuitenkin vietti kaikki lomansakin työmaan tienoilla: hän oli todella kova kalamies ja kalajututkin sen mukaisia. Hänelle ja muulle vakituiselle henkilökunnalle rakennettiin pieni neljän perheen mökki noin sadan metrin päähän veturitallista; hän sai asua siinä vielä eläkepäivinäänkin, koska mökissä ei ollut jo alusta asti olleen puhelimen ja sodan jälkeen saadun sähkövalon lisäksi mitään mukavuuksia - se oli jopa uunilämmitystalo. Lohjalta yhden kauden lainassa olleelle uuden veturin opettajakuljettajalle hankittiin tilapäinen asunto lähiseudulta, sen jälkeen dieselveturia ajoi yhtiön kuljettaja. Viimeisessä haastattelussa radasta tehdyn dokumenttifilmin aikana Pöntinen sanoi, että häntä ei kiinnostanut muu maailma kun kotiseudulla oli kaikki - ja radio kertoi mitä maailmalla sattui. Kiinnostavimmaksi uutiseksi mikä radiosta oli kuulunut hän mainitsi presidentti Kekkosen valinnan vuonna 1956: »Joo, sillon kun se Kekkoi valittii resitentiks nii mie sain enempi matikoit katiskal kun koskaan, piti iha naapurloille jakaa!» Ainoana poistumisenaan Honkataipaleelta - muutamaa lääkärissäkäyntiä Ristiinassa laskematta - oli se kun hän hiukan ennen eläkepäiviään pääsi käymään esimiehensä kanssa Voikan tehtailla näkemässä mitä niille hänen elämänaikanaan kuljettamille tukeille tapahtui. Tästä vierailusta hän sanoi että sen kun oli nähnyt niin silloin tiesi kaiken tarpeellisen. Hänellä oli vakituisena apunaan seppä, joka hoiti vinssilaitoksen kattilaa ja koneistoja. Lämmittäjä, jarrumiehet ja vaihdemiehet olivat kausityöläisiä, jotka maksettiin ulos uittokauden loppuessa - mutta jotka pestautuivat vuosi vuodelta uudelleen. Veturien käytönvalvojana toimi Voikan tehtaiden käyttöinsinööri ja suuret korjaukset kävi tekemässä tehtaiden kattilaseppä; kuljettaja ja radan oma seppä tekivät pienet käytönaikaiset korjaukset. Radalla ei käytetty virkapukuja; lämmittäjän epävirallisena virkalakkina oli yleensä pitkälippainen mainoslakki, joka suojeli silmiä tulipesän hehkulta. Dieselveturin mukana tuli sen edelliseltä käyttöpaikalta eli Virkkalan–Ojamon rautatieltä peräisin ollut VR:n kuljettajan lakki. Vain dokumenttifilmiä varten miehet pukeutuivat tuliteriin, huolella silitettyihin kesävaatteisiin - Pöntisellä oli jopa kiillotetut kävelykengät. Ajalta ennen vallankumouksia on olemassa joitakin harvinaisia kuvia joissa silloisella kuljettajalla on virkalakki, toinen asia on käytettiinkö sitä varsinaisen työn aikana vai vain kuvattaessa. Vuosina 1910–1971 käytössä oli Krauss-veturi 6206/1909. 0-6-0WT on Minkiön Kapearaidemuseossa ja sitä loppuajat korvannut entinen Virkkalan–Ojamon rautatien niin sanottu Krokotiili–mallinen dieselveturi Jung 13950/1960, 0-4-4-0dh myytiin Sveitsiin. Dieselveturi on edelleen käytössä, joskin sen tehtäväksi on muutettu hätätilannekäyttö. Höyryveturia uusittiin jonkin verran käytön aikana: alkuperäinen savupiippu vaihdettiin toisenlaiseen ns. timanttipiippuun seisokin jälkeen joskus 1920-luvulla. Veturin kattila uusittiin vuonna 1950 Lokomon tekemään hiukan isompaan jolloin myös erilliset hiekka- ja höyrykuvut vaihtuivat PT-4-veturin tyyppiseen yhdistettyyn kupuun. Samoin savupiipuksi tuli nyt PT-4:n mallinen matala halkoturbiini, mutta koska se osoittautui ensimmäisen kautensa aikana paitsi liian kipinöiväksi metsäradalle myös kiistattoman huonoksi vedoltaan, niin se uusittiin: Voikan tehtaiden kattilapaja teki veturissa nykyisin olevan savupiipun kevääksi 1951 ja tehtaiden kattilaseppä yhdessä kuljettajan ja radan oman sepän kanssa asensi sen. Samoin kuljettajansuojusta on muutettu vähin erin umpinaisemmaksi vuosien varrella, koska alkuperäinen avoin katos ei oikein toimi Suomen oloissa. Nykyinen kuljettajansuojus on Lokomon talvella 1950 tekemä. Samoin nykyinen veturinvihreä väri alkuperäisen kiiltävän mustan tilalla on samasta korjauksesta peräisin. Veturissa oleva vaijerilla toimiva etupuskin jota tarvittiin vauhdissa tehtyihin vaunuletkan irroituksiin asennettiin noin vuonna 1921 alkuperäisen tilalle kun veturi kunnostettiin viisivuotisen seisokin jälkeen radan käynnistyessä maailmansodan ja vallankumouksien aiheuttamalta katkoltaan. Samoin dieselveturiin asennettiin heti aluksi kumpaankin päähän vaijerilla käytettävät kytkimet vauhdissa tehtäviä irroituksia varten. Rata tarkastettiin monien muiden kapearaideratojen lailla vuonna 1944 sotakorvauksia varten ja hylättiin suoralta kädeltä, koska se oli liian vanha ja lajissaan poikkeava venäläiseen standardiin nähden. Rata purettiin vuonna 1984 ja linjasta tehtiin autotie. Radasta on jäljellä veturitalli kiskotuksineen, joidenkin rakennusten perustuksia ja ulkopuoliselle vuokrattu veturinkuljettajan mökki. Lisäksi Kuolimojärveen johtavassa entisessä rampissa jäljellä osa vanhoista ratapölkyistä tai niiden jäännöksiä, Mäntyharjun Kallaveden puoleisesta vastaavasta kohdasta ne ovat jo hävinneet, siellä on vain rannassa oleva selvä veteen johtava luiska. Tämän puolen vedenalainen tutkimus odottaa aikaansa. Höyryveturi on museoitu siinä asussa, johon se uusittiin kattilanvaihdon yhteydessä vuosina 1950–1951. Täyttä entistämistä on väläytelty, mutta toistaiseksi se on jätetty odottamaan. Pääradan vedenalaiset osat eli lastaus- ja purkuraiteiden tukirampit ovat osittain jäljellä. Niiden tutkiminen käynnistyi kesällä 1999 kahden helsinkiläisen urheilusukelluskerhon (HYKS urheiluseura ja Postin sukeltajat) toimesta. Muista Mäntyharjun uittoreittiin kuuluvista, kapeita kannaksia ylittämään tai koskia ohittamaan tehdyistä vaijerivetoisista radoista on osittain jäljellä ainakin Verlan tehdasmuseon alueella Jaalassa oleva rata, jonka kartoitus kuuluu samaan projektiin. Muiden kokonaisuuteen kuuluneiden ratojen kohtaloa ei vielä tunneta täysin; Orraintaipaleen vaijeriradasta (kuva) tiedetään sen linjauksen olevan kevytliikenneväylänä ja ainakin Kuolimojärven puoleisen rampin toimivan veneiden laskuramppina, kiskot ja koneistot on purettu kokonaan pois, vedenalaisen osuuden tutkinta odottaa aikaansa. Voikosken ohitusradan kohtalo on toistaiseksi epäselvä; kukaan ei ole ehtinyt etsiä radan jäännöksiä tai edes selvittää sen oletettua sijaintia. Voikan tehtaiden luona ollut lyhin rata on hävinnyt täydellisesti. (Komentosilta-nettisivut, 2011): Rata ja tukkivaunut romutettiin vuonna 1984, viimeiset ratapihan kiskotukset vasta vuonna 1987, sen jälkeen kun Museorautatieyhdistys ry:lle lahjoitettu höyryveturi ja kaksi entistä Virkkalan - Ojamon rautatien henkilövaunua oli siirretty pois. Vaunut siirrettiin ensin Kokkolaan ja nykyisin ne ovat Jokioisten museorautatien keskusvarikolla Humppilassa; niihin vaihdettiin ennen siirtoa 750 mm akselit. Veturitallin kiskotus jäi paikoilleen, kunnes talli purettiin talvella 2007. Radan vedenalaiset osat ovat vielä pääosin tutkimatta. Tukkivaunuletka nousee vaijerin vetämänä järvestä itäiselle pääteasemalle. Kuva: 24.7.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta). Veturi on kiiruhtanut sivuraiteelle ja vaihdemies on nopeasti kääntämässä vaihteet suoralle vaunuja varten. Huomaa vaihteen kielten asento. Kuva: 24.7.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta). Kuva: 24.7.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta): Muistankohan oikein, että tässä tehtiin onnistuneesti "mustalainen" ja kohta vaunut sujahtavat veturin ohitse radan länsipäässä. Matkustin veturin perässä olleessa nojatuolivaunussa. Vaihteen luona näkyy yksi heppu ja toinen matkustaa vaunun kyljessä tämän operaation ajan. Honkataipaleellakin oli joskus tarve muuhunkin liikkumiseen kuin tukkijuniin. Ohessa siirtoajolla oleva veturi valtatien länsipuolella. Silta näkyy taustalla. Kuva: 24.7.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta). Juna lähtee vesitornin kupeelta. Kuva: 24.7.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta). Honkataipaleen radan vesitorni Alimmaisen Honkalammen itäpäässä. Kuva: 2.5.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta). Honkataipaleen radan halkoplaanilla. Kuva: 24.7.1969 - Elias Pölhö (kiitos käyttöluvasta). Kymin Oy:n hinaajat talvehtivat Honkataipaleella tukkivaunuissa radan itäpäässä. Kuva: 2.5.1969 - Elias Pölhö.

Ristiinan kouluelämää: Närhilän kansakoulu: I) Ristiinan Närhilän kansakoululle kävi näin ikävästi vuonna 1924. Äitienpäivänä kahvinkeitosta singonnut kipinä sytytti katon ja palo tuhosi koulun kokonaan. Koulu oli avattu vuonna 1896 (Perinnealbumi, 1981 - Elma Savander). Koulun palaminen ei kuitenkaan masentanut kyläläisiä, vaan uusikoulu saatiin rakennettua vuonna 1927. Tämä kuva Närhilän uudesta koulusta on vuodelta 1929. (Perinnealbumi, 1981 - Erkki Lång). Ristiinan Närhilän kansakoulussa 14 lukuvuotta opettanut Amanda Fransiska Seppälä o.s. Manneroos (1878-1961). Opettaja Seppälä antoi aikanaan tämän kuvan muistoksi oppilaalleen Lahja Kilkille ('Perinnealbumi', 1981). Sydänmaan kansakoulu : Ristiinan Sydänmaan kansakoulu aloitti toimintansa Jalmar Partion talossa vuonna 1928. Nämä oppilaat ovat koulun ensimmäiseltä luokalta lukuvuodelta 1928-29. Nuori opettajatar Martta Parkkinen on vasemmalla taustalla pikkuveijari sylissään (Perinnealbumi, 1981 - Hilma Telkkä). (Hannu Hyyryläinen, sähköposti 13.11.2012): Äitini on käynyt Sydänmaan kansakoulua jo vuosina 1918-1924.