Merikarvian jalkapallohistoriikkia:

(Jukka Joutsi * viimeiset muutokset: 9.10.2026).

Satakunta muodosti oman itsenäisen piirinsä kauteen 2010 asti. Kaudet 2011-2016 Satakunnan joukkueet pelasivat Kolmosta Tampereen piirin joukkueiden kanssa.
Vuonna 2017 Satakunnan ja Turun piirit yhdistettiin Länsi-Suomen piiriksi. Kaudelle 2020 tehtiin uusi aluejako, Satakunnan seutu kuului vastedes LÄNSI-alueseen.

1956:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

Merikarvian Pallon (MePa) jalkapallo-ottelu Kankaanpäässä 1956. Eturivi vas: Kosti Sundelin, Antti Yliknuussi, Jukka-Pekka Kulosaari, Pentti Kuusinen. Takarivi vas: Heikki Ranta, Arvi Salo, Pekka Salmi, Heikki Henriksson, Kalevi Liutala, Kalevi Vesterlund, Väinö Sundelin. (kuva: Jukka-Pekka Kulosaari).

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1956): Merikarvian Pallon, MePan vuosikokous pidettiin 14.12.1956 Ahlströmin koululla, jossa puhetta johti Robert Kohvakka ja sihteerinä oli Matti Viikilä. Päätettiin osallistua myös 2. joukkueella piirisarjoihin. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Risto Lehtonen ja jäseniksi Heikki Henriksson, K. Westerlund, M. Koskenkorva, R. Kohvakka ja P. Salmi ja varalle P. Kuusinen ja M. Viikilä. Päättynyt kausi 1956 oli seuran ensimmäinen. Seura on hankkinut edustuspuvut.

. Jalkapallo-ottelu Köörtilän Kiri vastaan Merikarvian Jalkapalloilijat päättyi 4-5. Peli pelattiin Köörtilän kentällä. Jo kahden minuutin kuluttua Tuulivaara laukaisi Kirille 1-0. Heikki Henriksson tasoitti pelin 1-1. Vapaapotkusta jälleen Tuulivaara vei Kirin 2-1 johtoon. Henriksson tasoitti 2-2. Santanen vapaapotkusta vei Kirin jälleen johtoon 3-2. Toisen puoliajan jälkeen kohta Santanen vei Kirin jo 4-2 johtoon. Henriksson kavensi ja Jukka Kulosaari tasoitti pelin 4-4. Voittomaalin laukoi Jukka Kulosaari 5-4. Kirin Tuulivaara palkittiin kentän parhaana ja Kirin paras oli M. Santanen ja Merikarvian Heikki Henriksson.

Merikarvian Palloilijat-Köörtilän Kiri pelasivat ystävyysottelun keskuskentällä. Kiri voiti 1-0. Kirin A. Levänen sai parhaan pelaajan palkinnon.

Köörtilän Kiri-MePa 5-3. Peli pelattiin Köörtilän kentällä. elokuussa 1956. Pyttykerho palkitsi parhaana T. Alangon Kiristä kentän parhaana ja Jukka Kulosaaren MePasta ja Kiristä Seppo Vainion.

Yhteiskoulun joukkue pelasi MePaa vastaan. Yhteiskoulu johti I puoliajan jälkeen 2-0, mutta koko ottelu meni tasapeliin 2-2.

1957:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1957): "Merikarvian Pallo-Porin Veto ystävyysottelu pelattiin 15.5.1957 Merikarvian keskusurheilukentällä. Kentän laidalla seurasi peliä kolmesataa henkeä. MePa hävisi 4-0, mutta Veto pelaa sarjaa ylempänä kuin MePa. MePasta kunnostautuivat maalivahti Antti Yli-Knuussi ja tukimies Kalevi Liutala. Arvi Salo ja Heikki Henriksson ja Vesterlund. Liutala palkittiin MePan parhaana."

Kankaanpään Urhelijat -MePa 2-1 * Peli pelattiin Kankaanpäässä. MePa avasi pistesaaliinsa voittamalla 2-1. Ensimmäisen maalin teki Pentti Kuusinen ja toisen Heikki Henriksson rangaistuspotkulla.

MePa voitti seuraavaksi Harjunpään Toiveen 3-2. MePan maalit tekivät: Heikki Henriksson teki ensimmäisen maalin, toisen maalin teki myös Henriksson. Kolmannen maalin sai aikaan Heikki Ranta (Merikarvia-Seura ry, 2021).

MePa- Noormarkun Koitto 1-1. Ottelu käytiin keskuskentällä 13.6.1957. Tasoitusmaali syntyi, kun Vesterlund antoi kauniin syötön Heikki Henrikssonille, joka ampui voimalla vasemmasta alakulmasta sisään. Pyttykerho palkitsi MePan maalivahti Antti Yliknuussin.

MePa voitti Harjunpään Tuiskun 1-0 1.9.1957. Henriksson ampui ratkaisumaalin rangaistuspotkulla. Jukka Kulosaari oli hyvä, toisella puoliajalla vielä parempi. Ranta onnistui nyt paremmin kuin aikaisemmin, nopeutta ja notkeutta on riittävästi ja pallon käsittelytaito paranee koko ajan. Kuusinen tuki hyvin hyökkäystä.
Tukikinjassa Liutala ja Salo pelaavat tuloksellisesti. Salmikin pelasi toisen puoliajan taktisesti hyvin. Väinö Sundelin oli puolustajana hyvä päivä ja veljeään Kostia parempi. Porilaisetkin kehuivat MePan maalivahtia Antti Yliknuussia. Näin hehkutti nimimerkki Ron alias Robert Kohvakka. MePasta palkittiin parhaana Jukka Kulosaari.

MePa- Porin Veto 2-0. ”Kuinka hyvin joukkueen huoltaja, Mäkisen Jaska olisikaan pelannut, jos toisesssakin kengässä olisi ollut pari nappulaa lisää?” Heikki Henriksson palkittiin MePan parhaana ansaitusti. MePan maalit ampui Vesterlund Rikalaisen ja Salmen syötöistä. Erotuomarina oli Risto Lehtonen ja yleisöä oli noin 100.

MePalla oli kauden aikana 10 peliä, joista voittoja oli 4, tasapelejä 2 ja tappioita 4. Toinen sija piirisarjassa oli komea aloitus. Aktiivisesti 30-40 nuorta pelaa jalkapalloa MePan riveissä. Talkoita on tehty, siitä suuri kiitos lankeaa piirityönjohtaja Esa Heinolle. Rob. eli Robert Kohvakan pelikatsaus.

1958:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1958): Voimakkainta toiminta Merikarvialla on MePassa ja Lauttijärven Lukossa, LaLussa. MePa on erikoistunut jalkapalloiluun ja toiminut reippaasti ja saavuttanut kauniita tuloksia. Yleisurheilu on jäänyt LaLun varaan, joka on toiminut edellisten vuosien tapaan mallikkaasti.

Merikarvian Pallon, MePan vuosikokous pidettiin 9.2.1958 ravintola Kajavassa. Seura oli pelannut III piirisarjassa ja sijoittunut toiseksi. Seuran jäsenet olivat tehneet mittavasti talkootyötä seuran hyväksi. Sen rahallinen arvo oli yli 100.000 mk. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Risto Lehtonen ja varapuheenjohtajaksi Robert Kohvakka, sihteeriksi Antti Yli-Knuussi, rahastonhoitajaksi Jaakko Mäkinen ja jäseniksi Kalevi Vesterlund, Kosti Sundelin sekä varalle Pekka Salmi ja Pentti Kuusinen.

MePa vastaan Niittymaan Urheilijat 3-1. III luokan piirisarjaottelussa, jossa väkeä oli 200 henkeä huolimatta samaa aikaan vietetystä laulujuhlista. Joukkueesta olivat poissa sairaana ollut Kalevi Liutala ja armeijassa oleva Heikki Henriksson. Risto Lehtonen tuli paikkaamaan poissaolevia poikia ja hyvin sen tekikin, koska Risto ampui kaksi maalia ja syötti kolmannen maaliin johtaneen osuman, Kulosaari pelasi vähän ylempänä kuin tavallisesti ja Santa oli kehittynyt viikossa kovin, sillä nyt syötöissä oli jo oikea osoite. Maalivahti Antti Yli-Knuussi nousi suureen roolin, sillä hän puuttui peliin kaikkiaan 26 kertaa. Salon Arvi eli pelinimeltään Aso on aina hyvä, niin nytkin. Aso sai pytyn, vaikka Vesterlund nyt pelasi ehkäpä parhaan pelinsä. Kulosaari ampui maalin ja Pekka Salmi hyvänä pääpelaajana oli ulottuvasti hyvin esillä. Kolmen pelatun ottelun jälkeen MePalla on puhdas voittoputki.

MePan ykkösjoukkue voitti 10.8.1958 Vähärauman Viestin 1-0. Ottelu oli vauhdikas ja siisti. MePa ansaitsi voittonsa. Seuran puheenjohtajan Risto Lehtosen mukanaolo antaa aina joukkueelle uskoa ja yrityshalua, nytkin syntyi maali hänen loistavasta pukkauksestaan.
Myös Eljas Santa pelasi eturivissä yritteliäästi ja tehokkaasti, vaikka päivällä olleet yleisurheilukilpailut tuntuivatkin varmasti vielä jaloissa. Aso pelasi jälleen mainiosti, mutta eihän hän huonoa peliä osaa pelatakaan. Puolustuksen suureksi hahmoksi nousi Väinö Sundelin. Väinö pelasi todella elämänsä pelin, katkoi niin äärettömän varmasti, syötti tarkasti ja jaksoi uurastaa koko pelin ajan. Vaikka eipä Kosti paljon ollut velipekkaa huonompi.
MePan c-juniorit myös voittivat vastustajansa Vähärauman Viestiä vastaan 3-1.

MePa löi Pihlavan 3-2! hehkutti Antti Yli-Knuussi peliselostuksessaan. Pihlavan Työväen Urheilijat oli sarjajohdossa, kun MePa asettui sitä vastaan. Kysymys oli siis sarjan kärkijoukkueeksi nousemisesta. Paljon katsojia oli tullut ottelua seuraamaan 31.8.1958. Todellinen intiaanikesän sunnuntai loi ottelulle upeat puitteet.
Arkan torvisoittokunta soitti alkutahdit. MePa ansaitsi voittonsa 3-2. Hyökkäysketju oli pirteällä pelipäällä ja sillä oli maalinälkää. Ketjun tilanteiden luojana ja maaliin johtavien hyökkäysten luojana oli jälleen erinomaisesti pelannut Risto Lehtonen. Pyttykerho palkitsi Ason, hän suoritti jälleen erinomaisen pelin, mutta paljon jälkeen eivät jääneet puolustajamme Sundelinin veljekset.
Varsinkin Kosti liukutaklauksineen oli kerta kaikkiaan yllättämätön, hänen pelissään olisi ollut ihmettelemistä monella ylempienkin sarjojen pelaajilla. Ja Väinö oli aina siellä, missä pitikin olla. Myös Salmen Pekka oli kullanarvoinen pelaaja, pelasti yhden aivan varman maalitilanteenkin. Näin kirjoittaja ja MePan loistava maalivahti ja lehtimieskin kirjoittaa tässä jutussaan. MePa pelaa nyt kärjessä! Jäljellä on vielä kaksi ottelua, vierasotteluja molemmat. Niittymaan ja Reposaaren hirmukovat joukkueet.

RU-38 kakkosjoukkue ja C-juniorit vierailivat Merikarvialla jalkapalloilun merkeissä heinäkuussa 1958. Ystävyysottelua seurasi kauniissa säässä 171 maksanutta katselijaa laulujuhlista huolimatta.
C-juniorit pelasivat ensin tunnin pelin. Porilaiset nuoret olivat kookkaampia ja painavampia kuin meikäläiset ja lisäksi jo neljä vuotta lajia harrastaneita. Niinpä piirin paras joukkue voitti peräti 6-0 MePan juniorit. MePan paras osa olivat puolustajat; Sumia, Österman ja Viikilä sekä maalivahti ja Marjamäki. Ketjussa Fager oli paras.
Erotuomari Mäkisen Jaska sai puhtaat paperit työskentelystään kentällä. Pyttykerho palkitsi MePan parhaana Sumian.
MePan ykkösjoukkue puolestaan pelasi 1-1 tasapelin, mutta pelillisesti MePa oli paljon parempi. MePan puolustus on aina ollut joukkueen vahvin osa, niin nytkin. Maalivahti Antti Yli-Knuussi, Väinö Sundelin ja Aso eli Arvi Salo onnistuivat hyvin eikä muitakaan voi moittia.
Hyökkäyspäässä nyt Liutala veti 6 kertaa suoraan maalivahdille ja Pentti Kuusinen kolme kertaa tolppaan. Henrikssonin Heikki yritti ehkä liikaa yksin. Jukka Kulosaari kehittyy koko ajan peli peliltä. Nopeutta on ja yrityshalua on ja pallonkäsittely on hyvä. Tähkäpää oli mieluisa MePan yllätys. Liutala teki MePan maalin Tähkäpään syötöstä. Pyttykerho palkitsi molempien joukkueiden maalivahdit. Ottelun tuomitsi Risto Lehtonen.

MePa kapuaa kohti mestaruutta! * 14.9.1958 suoritetiin Porin pallokentällä piirisarjan jalkapallo-ottelu Niittymaan Urheilijoita vastaan. MePa voitti 2-1 ja kaksi tärkeää sarjapistettä itselleen. Vesterlund palkittiin MePan parhaana, mutta hyvin pelasivat myös Ranta ja Vuorisalo. Pihlava johti nyt yhdellä pisteellä MePan 17 pistettä vastaan. mutta MePalla on vielä yksi peli pelaamatta. Sarjan hopeatila on jo varma, sillä Reposaari ei enää MePaa tavoita.

MePan 1-joukkue ja C-juniorit lohkonsa voittajiksi 21.9.1958.
MePa:n I-joukkueessa pelasivat: maalivahti Antti Yli-Knuussi, puolustajat Väinö ja Kosti Sundelin,, tukimiehet Arvi Salo, Pekka Salmi ja Kalevi Liutala sekä hyökkääjät Jukka Kulosaari, Risto Lehtonen, Kalevi Vesterlund, Heikki Henriksson
ja Heiki Ranta. MePan C-juniorit: maalivahti A. Österman, puolustajat J. Kohvakka ja M. Viikilä, tukimiehet M. Salo, J. Sumia ja P. Tiittanen sekä hyökkääjät A. Fager, A. Kari, E. Peltola, S. Ruoho ja J. Leutonen.
C-juniorien parhaaksi osoittautui Altti Fager. Hänen peliään on ilo katsella - liikkuminen on niin nopeaa ja kevyttä, tekniikka erinomaista ja ennen kaikkea pelisilmä vallan erinomainen.
Myös ensimmäisen pelinsä suorittanut Simo Ruoho, muuten seuramme nuorten tekniikkamestari, oli aivan ilahduttava yllätys. Tekniikassa on muita edelläkin, mutta ei luovuttanut Vähärauman suurikokoiselle puolustukselle tuumaakaan taistelematta. Ottelu päättyi 4-1.

I-joukkueen peli Reposaaren Urheilijoita vastaan tiesi mestaruutta. Voitto tuli 1-0. Kahdeksan henkilöautollista kannustajia oli MePalla mukanaan. Liutala oli siirtynyt eturiviin ja jälleen tapahtui samoin kuin niin monesti ennen - Kalevi teki maalin! Lohkon voittaja oli selvinnyt. Se oli MePa. Toista sarjakauttaan pelaava MePa oli nyt jo tavoitteessaan. RUK:ssa asevelvollisuuttaan suorittava Henriksson esitti erinomaista peliä. Yhdessä Lehtosen kanssa Henriksson esitti tässä sarjassa harvoin nähtyä taituruutta. Pelin lukko oli tukilinja: Salo, Liutala ja Salmi oli vaikeasti ohitettava. Sundelin pojat olivat itse varmuus. MePa karsii sarjanoususta.
Näin kirjoitti A.Y. Hän oli Antti Yliknuussi, taiturikirjoittaja jo tuolloin.

MePa (maalivahti ja lehtikirjoittaja Antti Yliknuussi muisteli myöhemmin):
1950-luvun puolivälissä yltiöpäiset nuorukaiset perustivat kotikylään jalkapallon erikoisseuran, Merikarvian Pallon, MePan. Urheilun "asiantuntijat" soittivat kuolinkelloja heti, että potkupalloa maalaiskylään!
Vuoden 1956 olin "Näsin Antin laivastossa". Varusmiespalveluksen päätyttyä liityin seuraan. Tulin tavallaan valmiiseen pöytään.
Uutun kaupan lihamestari Westerlundin Kalevi oli Valkeakoskella toiminut jalkapallon parissa, kun mukaan tulivat Alakylän ja Krookan nuoret. Suurten unelmien ja toiveiden alus oli matkalla.
Aivan ratkaisevaa oli suuresti kunnioittamani Risto Lehtosen osuus. Roosenleevin joukkueessa peliuransa tehneen ympärille seura luotiin. Vaativan siviilityön ohella hän paitsi pelasi, oli meille nuorille tärkeä isähahmo Hanna-vaimon tukemana.

1958 saavutettu piirinmestaruus 14 joukkueen sarjassa oli enemmän kuin unelma. Tasaista oli. Pihlavan TU:n joukkueessa pelasi myöhemmin kymmeniä maaotteluita kokenut nuorukainen, Miika Toivola.
Katsojia oli paljon, parhaimmillaan satoja. Lehdon Lauri Sähkötehtaantien varrelta kertoi, mitä peli hänelle merkitsi. Pienikokoinen, Roosenleevilläkin metsätöitä tehnyt mies oli todella tiukoilla: kotona sairautta, lapsia, niukkaa elämää. Tämä jaksamisen äärirajoilla elävä mies sanoi peliä katsoessaan unohtavansa hetkeksi arjen. Siinä he penkillä istuivat: Niemen Valtteri, Valkaman Veikko ja Lauri. Pelimme saattoi tarjota tällaistakin lohtua.
Junioreita oli paljon: Marjamäen Veikko, nuorena menehtynyt pellavapää Osmo, Ruohon Simo ja Seppo, Peltolan Eero, Rajamäen Pauli. Paljon heitä oli. Ja tietysti Rapi, Värenmäen hellyttävän käheä-ääninen napero. Hän ei kasvanut pumpuleissa. Hänestä tuli pallotaituri, joka vieläkin tekee arvokasta työtä nuorison parissa. Kyllä he kasvettuaan tajuavat työsi merkityksen, muistavat Raimo Lemmenrannan!

Maalissa edessäni pelasivat Sundeliinin veljekset, Kosti ja Väinö, hienotunteiset, eleettömät puolustajat. Väinö taituroi iltamissa vaijerilla. Työkseen hän kuorma-autoili. Sain satamahommissa tuntea Isä-Sundeliinin, rauhallisen, miellyttävän puutavaramiehen. Perintötekijät olivat siirtyneet pojille.
Salon Arvi "Aso" ja Salmen Pekka huippupelaajia puolustuksen keskustassa. Kuusisen Pentti ja Kulosaaren J-P taitavina laitureina, Henriksonin Heikki peliälyineen syöttökoneena. Kalevit Westerlund "Westu" ja Liutala, mitäpä sanoisi, Westu, yksi perustajista täysillä mukana. Liutalan Kalevista voi liioittelematta sanoa; urheilulahjakkuus moneen lajiin, poikkeuksellisen kookas, voimakas, nopea.
Merikarvian Osuuskassaan tuli johtajaksi Eira Koskenniemi, etunimestään huolimatta mies. Hän oli Jyväskylässä toiminut silloin Kirin pesäpallojoukkueen tehtävissä. Seura oli lajinsa ehdoton ykkönen. Koskenniemi kertoi aikomuksenaan olleen pesäpallon tuomisen pitäjäämme. Sanoi huomanneensa MePan hurmoksen, käytti tätä ilmaisua, ja luopuneensa ajatuksestaan. Johtajasta tuli innokas seuramme kannattaja.
Näen MePan joukkueen ryhmittyneen kentälle. Kolmella tyhjällä pelipaikalla on kullakin sinivalkoinen kukkakimppu muistuttamassa ihmiselon rajallisuudesta. Poissa ovat Kalevit, Liutala ja Westerlund, puolustuksesta Rannan Heikki. Elämän ja kuoleman välinen lanka on niin ohut, hauras, yksi hetki ja jäljellä ovat vain muistot.
Vein täällä Karhulassa sankariristille kimpun kedon kukkia. Mielessäni soi Jukka Karjalaisen laulu MePalle Ristosta pienimpään junioriin, meille kaikille: "Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan sankareita elämän ihan jokainen!"
Piispa Eero Huovisen sanoihin on hyvä lopettaa: "Ihmisten pitäisi ymmärtää, me olemme täällä toisiamme varten!"
Kiitollisena teille kaikille, pelaajille, junioreille, katsojille, sain viettää seurassanne nuoruusvuosien riemukkaita hetkiä!

________________________________________________

Sinivalkoisia muistoja MePa-ajoilta (maalivahti ja lehtikirjoittaja Antti Yliknuussi eli "MePa-Antti" muisteli edelleen myöhemmin):
Alakylän ja Krookan ennakkoluulottomat nuoret perustivat Risto Lehtosen ympärille jalkapallon erikoisseuran, Merikarvian Pallon eli MePan. Suuri oli epäilijöiden joukko, eihän maalaiskylään voi perustaa potkupalloseuraa. Tulin "Näsin Antin laivastosta" valmiiseen pöytään. Heti selvisi, että jotain erikoista on kotiseutuni urheiluelämässä tapahtumassa!
Vuonna 1958 voitimme piirinmestaruuden, vaikka joukkueita oli paljon. Urheilullisen merkityksen kärki oli siinä. Mitä kaikkea seuratoiminta merkitsikään yllättävän runsaslukuiselle juniorijoukolle. Seura antoi mahdollisuuden yhdessäololle, yhteenkuuluvuudentunteelle ja välittämiselle.
Monen tuon ajan jalkapalloilijan matka on jo päättynyt valkoisten ristien tielle. Poissa ovat molemmat Kalevit Liutala ja Westerlund, Rannan Heikki, seuran sielu Lehtosen Risto, junioreista Rajamäen Pauli, Marjamäen pellavapää Osmo ja viimeksi viheriön gentleman Ruohon Simo.
Ikäluokkani on vaiheessa, jossa elämänpelin Suuri Tuomari vilkuilee jo kelloaan - peliaikamme on päättymässä.
MePan peliasu oli sinivalkoinen, kuten yksinkertaisen kauniin lippumme. Viivähdän kotiseutuni sankariristillä - yli 200 graniittilaattaa on edessäni. He kuuluvat siihen suureen joukkoon, joiden ansiosta tuo siniristi liehuu ja puhumme omaa kieltämme.
Edessäni on "Itsenäisen Suomen tärkeimmät sävelet" -äänite, jossa on 18 musiikkiesitystä. Otan joukosta yhden ja se soi MePalle, poisnukkuneille rakkaille, rakkaalle kotiseudulleni, meille kaikille. Kuuntelen sen seisaaltani. Kappale on Jukka Kuoppamäen "Sininen ja valkoinen".

1959:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1959):

MePa alkoi uuden sarjakauden voitolla. MePa nousi II sarjaan viime kauden jälkeen. Avausottelu pelattiin 7.5.1959 Harjavallan Palloa vastaan, joka voitettiin 3-0. Erityisesti mainittavaa työskentelyä esittivät Lehtonen, Henriksson, Ranta ja Salmi. Kalevi Liutala on hoitanut laivastossa hyvin pelikuntonsa. MePan hyökkäysketjussa oikealta lukien pelasivat Kulosaari, Lehtonen, Liutala, Henriksson ja Mäkinen . K. Sundelin pelasi tukilinjassa ja Ranta puolustuksessa. Aso eli Arvi Salo teki ensimmäisen maalin kulmurin jälkitilanteesta. Lehtonen teki kaksi maalia.

MePan junioriottelu C-junnujen osalta. MePa-Ruosniemen Visa 5-0 pelattiin 31.5.1959. Ottelun MePan pelaajista pyttykerho palkitsi puolustaja Mikko Viikilän, joka oli ehdottomasti joukkueen paras pelaaja. Muista mainittiin Sumia, jonka pelaamista haittasi liika seilaaminen sekä Ruoho, Ruohonen ja Peltola.
Alle 13-vuotiaiden sarjapelissä MePa voitti 1-0 Ruosniemen Visan joukkueen. Kentälle syntyi osaamista, kun nyt oli vauhtia, teknisyyttä ja ennen kaikkea raisua yrittämistä. Koko MePan joukkue pelasi niin hyvin, että pyttykerho olisi tarvinnut 11 pyttyä. Tammiranta pelasi maalissa esittäen hyviä maalivahdin otteita. Puolustuspari Tapani Viikilä ja Lasse Lemmenranta pelasivat moitteettomasti ja varsinkin Lassen peli oli äärettömän varmaa ja tehokasta. Tukilinja Koivisto, Rajamäki, Toivo Viikilä raatoi taidolla ja voimalla. Eturivissä Tauno Vienonen, Matti Salmi, Raimo Lemmenranta, Raimo Ruoho ja Heikki Salonen, siinä viisikko, joka esitti sellaisia hienouksia, josta ykkösjoukkue voi ottaa oppia. Heidän suorituksensa olivat niin täysipainisia ja mielikuvitusrikkaita, että vaikeuksia on heistä parasta sanoa, mutta useimmiten hyökkäyksien aivot, alkuunpanija, oli Raimo Lemmenranta, joka joukkueen kapteenina hoiti keskushyökkääjän paikan tavalla, josta ei rikettä löydä. kirjoittaja: Antti YliKnuussi.

MePa-Kärpät 2-1 pelattiin 7.6.1959 urheilukentällä. Voitolla MePa nousi sarjakärkeen. MePan joukkue oli kuin uudesti syntynyt. Ei olisi uskonut että joukkue puolitoista viikkoa aikaisemmin oli hävinnyt Ruosniemen Visalle 2-1, jonka puolestaan kärpät oli voittanut peräti 8-3. Mutta pallo on pyöreä. Jo aivan ensi minuutilla Risto Lehtonen tunkeutui Kärppien puolustuksen lävitse ja maalin tuntumaan. Yleisö odotti vielä keskitystä, mutta Risto ampuikin pallon melkein olemattomasta kulmasta porilaisten maaliin 1-0. Toisen puoliajan ajan ainoan maalin teki taaskin Lehtonen ja tilanne ja lopputulos oli 2-1-MePalle. MePan maalivahti Antti Yli-Knuussi pelasi yhden parhaimmista otteluista kirjoitti nimimerkki Eka peliselostuksessaan.

MePan D-nuoret pelasivat Ruosniemen Visaa vastaan 1-1. Joukkueen kapteeni Raimo Lemmenranta voitti teikkauksen ja valitsi sivumyötäisen tuuleen selän taakse. MePa sai johtomaalin 1-0. kun vasen välihyökkääjä Matti Salmi pääsi ruuhkasta ampumaan palon Visan maaliin. Visa tasoitti kaukolaukauksella, kun tuulikin vähän auttoi pallon sijoittumaan maalivahdille vastustamattomaan paikkaan. Kentän parhaaksi pelaajaksi nousi Seppo Ruoho. Puolustuksen lukkoina olivat lisäksi maalivahti Tammiranta sekä Rajamäki, jonka pelisuoritus oli rikkeetöntä. Kapteeni Raimo Lemmenranta ja Vienonen erottuivat hyökkääjistä parhaimmiksi. PoPa on enää pisteen päässä, joten mahdollisuudet ovat vielä vaikkapa…!, kirjoittaa A.Y.(Yliknuussi).

MePan D-nuoret hävisivät PoPalle 2-0 ja sijoittui sarjassa toiselle sijalle. Hyökkäyksen paras oli pytyllä palkittu Raimo Lemmenranta, poika, joka saatuaan ehkä pituutta 5 cm lisää jo ensi kesäksi, antaa niin paljon pohtimista vastustajien maalivahdeille, että sietääpä heidän varoa. Oikeassa laidassa pelaava Vienonen on jalkapallotyyppi, hänessä on jotain häyhämäistä terävyyttä ja taitoa. Raimo Ruoho on tekniikaltaan ehdottomasti joukkueen paras ja potkuvoimaisin oikea maalivahtien kauhu, kirjoittaa osuvasti A.Y. peliselostuksessaan. Heikki Salonen ja Matti Salmi muodostavat vaarallisen liukkaan eturivin vasemman sivustan.

MePan kuulumisia: Tekniikkamestaruuskilpailuissa alle 15. sarjan taitavin oli Simo Ruoho 802 pistettä mm. pituuspotku 40 metriä, toinen Veikko Marjamäki, kolmas Markku Salo. Alle 13v Raimo Ruoho, toinen Pauli Rajamäki, kolmas Osmo Marjamäki, neljäs Lasse Lemmenranta ja viides Matti Salmi.
11v. Markku Nurminen, Risto Ranta, Heikki Niemi, Simo Viikilä ja Arvi Kallioinen. Simo Ruoho sai kunniapalkintona jalkapallon. Simo Ruoho on osoittautunut todella esimerkilliseksi urheilijapojaksi, joten palkinto oli siinäkin mielessä paikallaan.Vielä palkittiin kunniapalkinnoin Matti Salmi, Tauno Vienonen, Osmo Marjamäki, Seppo Ruoho ja Raimo Lemmenranta.

1960:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960):

MePan D-juniorit voittivat ensimmäisen sarjaottelunsa helluntaina 1960 Reposaaren Kuntoa vastaan 1-0. Ei pelattu aikaa eikä laiskoteltu, vaan jokaisesta pallosta taisteltiin, hyvä yritys palkittiin kahdella sarjapisteellä. Maalissa Jorma Salonius pääsi vähällä, puolustuksessa esiintyivät uudet pelaajapojat Antti Aitasalo ja Reijo Rantala. Antin peliesitys oli yllättävän hyvä, huomioiden että hän vasta tänä keväänä alkoi harjoitukset joukkueen mukana. Vain yhden kerran vastustaja pääsi irti, muulloin Antti nopeudellaan ja varmoilla potkuillaan selvitti tilanteet. Avan yhtä hyvä oli Reijon suoritus ja varsinkin hänellä oli hyvät syötöt. Tukilinja Seppo Ruoho, Osmo Marjamäki ja Seppo Koivisto on aina ollut joukkueen lukko, niin nytkin. Eturivin muodostivat Tauno Vienonen, Raimo Ruoho, Raimo Lemmenranta, Matti Salmi ja Risto Ranta. Mielikuvitusrikasta ja taitavuutta osoittava hyökkäysryhmä. Ensikertalainen Risto Ranta viiletti vasemmassa laidassa kuin myrskytuuli kirjoitti Antti Yli-Knuussi otteluselostuksessaan.

MePan C-nuoret voittivat Niittymaan joukkueen 7-1 ja D-nuoret hävisivät Rosenlewin joukkueelle 2-1.

1961:

1962:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1962): MePa voitti 4-2-avausottelussa toukokuussa Nakkilan Viren.

1963:

1964:

1965:

1966:

1967:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvian Pallo (MePa) ~ piirisarjassa.

(Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1967):

MePa voitti kesällä 1967 mm. MuSan 6-2 ja Kullaan Urheilijat 6-1, Pomarkun Pyryn 7-3 ja Noormarkun Pallon 2-0. MePa johti sarjaa: pelaajat maalivahti Veikko Tammiranta, Tapio Lindroos, Kosti Sundelin, Arvi Salo, Mikko Haataja, Eero Peltola, Olavi Salo, Heikki Henriksson, Jorma Sumia, Raimo Lemmenranta, Pauli Rajamäki, Raimo Ruoho ja Pertti Fager ja Väinö Sundelin.
MePa voitti myös RU-38 21.6.1967 4-3. MePan nopea laitahyökkääjä Raimo Lemmenranta teki pienessä ajassa kaksi maalia, ensimmäisen Rikalaisen kauniistä syötöstä ja Lemmenranta kuului kentän parhaimpiin pelaajiin. Arvi Salo laukoi rankkarin maaliin. Pentti Rikalainen ampui tasoittavan maalin 1-1.

MePa selvisi piirin III luokan loppuotteluun:
24.9.1967 MePa pelasi jalkapalloottelun Panelian Raikasta vastaan. Joukkue oli saaanut nyt peliinsä myös parhaimmistoon kuuluvat Arvi Salon ja Eero Peltolan. Näin puolustuksesssa pelannut Raimo Lemmenranta pääsi mielipaikalleen hyökkäyksen kärkipelaajaksi. Veikko Tammiranta pelasi maalissa. Tekninen ja tehokas Raimo Lemmenranta laukoi neljä maalia, joista yhden rangaistuspotkusta. Lopputulos oli 6-3 MePan hyväksi, kun maaleja tekivät vielä Eero Peltola ja Pentti Rikalainen. Lemmenrannan palkitsi pyttykerho. Piirin mestaruus ratkeaa vasta 1.10.1967 Merikarvian urheilukentällä.

1968:

1969:

1970:

Satakunnan piirisarjataso:

Merikarvialla kolmen seuran fuusio: Merikarvian Pallo, Merikarvian Kiri ja Merikarvian Into yhdistyivät - edustusjoukkueen nimenä Merikarvian Into (MInto).

Kolme urheiluseuraa yhteen Merikarvialla (1970): Lähes kaksi vuosikymmentä on Merikarvialla tehty tuloksettomia yrityksiä lukuisten urheiluseurojen yhdistämiseksi. Innon, Kirin ja MePan johtomiehet allekirjoittivat liittymissopimuksen, jonka mukaan Into toimii pitäjäseurana ja Kiri ja MePa liittyvät siihen itsenäisiksi rekisteröidyiksi alaosastoiksi .
Toimikunta kehitteli asiaa ja siinä olivat jäseninä p'jana kauko Välimaa, jäs. Innosta Tarmo Poikkeus,ja Risto Rantala, Kiristä Antti Koivula ja Leo Vainio ja varalla Eino Suonpää, MePasta Heikki Salminen, Arvi Salo ja varala Risto Lehtonen sekä Lukosta Mikko Kivilahti, Pentti Vanhatalo ja varalla Tauno Haukoranta.
Kolme kertaa kokoustettiin. Lukko ei hyväksynyt MInto nimeä. Into hoitaa yhteydenpidon. Johtokuntaan valitaan kolme Innosta ja kustakin alaosastosta kolme edustajaa. Jaostoihin kuuluu neljä jäsentä ja puheenjohtaja.
Allekirjoitustilaisuudessa olivat seurojen johtokunnan jäsenet, Pjana Jaakko Hanhilahti ja sihteerinä Kauko Välimaa. Vuosikokous päätettiin pitää 27.11.1970.
Innon vuosikokouksen joulukuussa 1970 avasi Jaakko Hanhilahti todeten kokouksen olevan historiallisen, sillä Köörtilän Kiri ja Merikarvian Pallo olivat alaosastoina nyt ensi kerran mukana.
Kokouksen puheenjohtajana oli Erkki Näsi ja sihteerinä Kauko Välimaa. Pöytäkirjan tarkastivat Pentti Riihiaho ja Leo Vainio. Seuran puheenjohtajaksi valittiin edelleen yksimielisesti Jaakko Hanhilahti. Johtokuntaan valittiin Reijo Ostamo, Antti Koivula, Mikko Santanen, Heikki Salminen, Risto Lehtonen, Jorma Kenttä, Pirkko Liutala, Rauno Ruissalo ja Jorma Laitila. Jaostojen pjiksi tulivat Yleisurheilu Toivo Aivelo, palloilu Heikki Salminen, hiihto Martti Yli-Kahrakuusi, painonnosto Mauno Alinen, suunnistus Arvo Virtalaine, nuoriso Arto Varjonen, naistoimikunta Pirkko Liutala ja huvitoimikunta Rauno Paavilainen. Tilintarkastajiksi Erkki Näsi ja Mikko Väre, varalle Arvi Salo ja Leo Vaini.

1971:

1972:

1973:

SPL perusti SM-sarjan ja 2. divisioonan väliin uuden 1. divisioonan ~ esim. 4. divisioona muuttui samalla viidenneksi sarjatasoksi.

1974:

1975:

1976:

1977:

1978:

1979:

1980:

1981:

1982:

1983:

1984:

1985:

1986:

1987:

SPL siirsi 4. divisioonat piirien järjestämisvastuulle - tietojen esille kaivaminen erittäin vaikeaa - arkistot hautautuneet/kadonneet monissa piireissä.

1988:

1989:

1990:

1991:

_____________

Satakuntalaisjoukkueiden piirinsarjan lohkoissa pelasi kaudella 1991 joukkueita, joiden kotipaikka ei kirjoitushetkellä ole vielä selvinnyt: HoU, Palo-88, Team Kievari ja Riento. Jos jollakin lukijalla on tietoa mainittujen seurojen kotipaikkakunnista, olisi hyvin mielenkiintoista saada kuulla lisätietoja.

1992:

1993:


4. divisioona (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ 4. divisioonassa.

1994:

SPL muutti sarjatasojen nimet ~ 1. divisioonasta tuli Ykkönen (toinen sarjataso), 2. div. ~ Kakkonen ... jne:

_____________

Satakuntalaisjoukkueiden piirinsarjan lohkoissa pelasi kaudella 1994 joukkueita, joiden kotipaikka ei kirjoitushetkellä ole vielä selvinnyt: AC Johtotähti ja Alkoff. Jos jollakin lukijalla on tietoa mainittujen seurojen kotipaikkakunnista, olisi hyvin mielenkiintoista saada kuulla lisätietoja.

1995:

1996:

1997:

1998:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ Nelosessa - putosi.

1999:

Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ pudonneena Vitosessa - suljettiin sarjasta.

2000:

Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ Vitosessa - nousi Neloseen.

2001:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ nousijana Nelosessa - nousi edelleen Kolmoseen (neljäs sarjataso).

2002:

Kolmonen (neljäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ nousijana Kolmosessa (neljäs sarjataso).

2003:

Kolmonen (neljäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ toinen peräkkäinen kausi Kolmosessa (neljäs sarjataso).

2004:

Kolmonen (neljäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kolmosessa ~ putosi Neloseen.

2005:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ pudonneena Nelosessa - nousi heti takaisin Kolmoseen.

2006:

Kolmonen (neljäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ nousijana Satakunnan piirin Kolmosessa ~ putosi heti takaisin Neloseen.


2007:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ pudonneena Satakunnan piirin Nelosessa.



2008:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ toista kautta peräkkäin Satakunnan piirin Nelosessa.



2009:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ kolmatta kautta peräkkäin Satakunnan piirin Nelosessa.


2010:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ neljättä kautta peräkkäin Satakunnan piirin Nelosessa.


2011:

Nelonen (viides sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ viidettä kautta peräkkäin Satakunnan piirin Nelosessa. ~ putosi Vitoseen.


2012:

Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ pudonneena Satakunnan piirin Vitosessa.


2013:

Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ toista kautta Satakunnan piirin Vitosessa - putosi uuteen Kutoseen.


2014:

Kutonen (seitsemäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ pudotettuna ensi kertaa pelattuun Satakunnan piirin Kutoseen .


2015:

Kutonen (seitsemäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ toista peräkkäistä kautta Satakunnan piirin Kutosessa - nousi Vitoseen.

2016:


Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ nousijana Vitosessa.

2017:


Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ toista peräkkäistä kautta Vitosessa.

2018:


Vitonen (kuudes sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ kolmatta peräkkäistä kautta Vitosessa - putosi Kutoseen.

2019:


Kutonen (seitsemäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ pudonneena Kutosessa.

2020:


Kutonen (seitsemäs sarjataso) * nyt SPL:n järjestysvastuussa:

Merikarvian Into (MInto) ~ toinen peräkkäinen kausi Kutosessa.

2021:


Kutonen (seitsemäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ kolmas peräkkäinen kausi Kutosessa.

2022:


Kutonen (seitsemäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ neljäs peräkkäinen kausi Kutosessa.

2023:


Kutonen (seitsemäs sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ viides peräkkäinen kausi Kutosessa.

2024:

SPL lisäsi Ykkösliigan Veikkausliigan ja Ykkösen väliin - Kutosesta tuli nyt kahdeksas sarjataso:


Kutonen (nyt kahdeksas sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ kuudes peräkkäinen kausi Kutosessa (nyt 8. sarjataso).

2025:


Seiska (kahdeksas sarjataso):

Merikarvian Into (MInto) ~ seitsemäs peräkkäinen kausi Kutosessa (8. sarjataso).

(MInto) ~ runkosarjassa sujoitus: 4/12 ~ ylemmässä loppusarjassa kuudes (6/12).

2026:

Merikarvian Into (MInto) ~ 130. juhlavuosi - ei enää .

ETUSIVULLE takaisin.