(Wikipedia, 2012): Liminka (ruots. Limingo) on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu 9 308 ihmistä ja sen pinta-ala on 651,64 km2, josta 5,54 km2 on vesistöjä. Limingan naapurikunnat ovat Kempele, Lumijoki, Muhos, Oulunsalo, Siikajoki, Siikalatva, Tyrnävä ja Vaala. Kansanperinne kertoo Limingan saaneen nimensä Limmi-jättiläisestä, joka vaikutti seudulla muinoin. Vielä keskiajalla oli suurin osa kunnan länsiosista meren alla. Kunnan tunnetuimmat muinaisjäännökset ovat Linnanmaa ja Virkkulan-Mustosenkankaan jätinkirkot, jotka ovat luultavasti hylkeenpyytäjien väliaikaisia asuinpaikkoja. Vakinaisesti seutu asutettiin 1300-luvulla, jolloin satakuntalaiset eränkävijät jäivät pysyvästi erämailleen. Seutu oli keskiajan lopulla karjalaisten nautintamaata, mikä aiheutti ristiriitoja itäisten ja läntisten verottajien kesken. Limingan kylä poltettiin mm. pitkänvihan aikana. Myös isonvihan aikana 1700-luvun alussa Liminka joutui hävityksen kohteeksi. Liminka on Pohjois-Pohjanmaan vanhimpia seurakuntia, sillä se itsenäistyi jo 1400-luvun lopulla. Limingan hallinnollinen alue ulottui 1500-luvulla idässä Kainuuseen saakka. Limingasta eronneita pitäjiä ovat Oulu, Oulunsalo, Muhos, Kempele, Tyrnävä, Temmes, Lumijoki, Utajärvi, Vaala, Kajaani, Sotkamo, Paltamo ja Ristijärvi. Nykyisen Limigan asukasluku oli 1860 2760 ja 1900 jo 3449. Limigan ensimmäinen kirkko sijaitsi Sunilan mailla. Seuraavat Linnukanmäellä rakennetut kirkot tuhoutuivat sotavuosina 1589 ja 1592. Täyssinän rauhan jälkeen 1596 rakennettiin uusi kirkko, joka oli käytössä vuoteen 1826 saakka, jolloin nykyinen kirkko valmistui. 1600-luvulta lähtien Liminkaa hallitsi kuuluisa Lithoviuksen-pappissuku. Sisällissodan aikana 1918 Liminka oli Suomen ainoa paikkakunta, jossa tiedetään solmitun paikallinen hyökkäämättömyyssopimus punakaartin ja suojeluskunnan välillä. Muhoksen Kylmälänkylän ja Tyrnävän kirkonkylän välisellä tieosuudella yhdystiellä 8240 tulee vastaan noin viiden kilometrin osuus Limingan kuntaan kuuluvaa aluetta. Kuva Muhoksen suunnalta katsottuna.Limingan alue on luode–kaakko-suunnassa pitkä ja kapea maakaistale, joka ulottuu Perämeren Lumijoenselkään liittyvän Liminganlahden pohjukasta noin 60 kilometriä sisämaahan. Temmeksen kohdalla kunta katkeaa lähes kahtia. Maasto on etenkin länsiosassa tasaista lakeutta. Kunnan kaakkoisosat ovat vaihtelevaa, soistunutta kangasmaata. Limingan lakeus on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Liminganlahden rantavyöhykkeen jälkeen alkaa peltoalue, joka myöhemmin vaihtuu metsä- ja suoalueiksi. Limingan seudulla maa kohoaa noin 83 senttimetriä sadassa vuodessa. Rannikon mataluudesta ja jokien tuomasta aineksesta johtuen rannan siirtymä on noin 10–18 metriä vuodessa. Peruskallio on Limingan tasangolla hyvin syvällä ja sen päällä on kunnan pohjoisosassa paksu savikerrostuma. Tämä Muhoksen muodostuma on Tupoksen kohdalla 900 metriä paksu. Etelässä kallioperä koostuu graniitista. Yleisin maalaji on savi, jota on ennen kaikkea rannikon läheisyydessä. Kunnan itäosassa vallitsevia ovat moreenimaat. Paikoin on myös harjumuodostumia ja turvetta. Tärkeimmät vesistöt ovat tasangolla luikertelevat vähävetiset Liminganjoki, Temmesjoki, Tyrnävänjoki ja Ängeslevänjoki. Ne yhtyvät ennen Liminganlahtea, jossa ne muodostavat sokkeloisen suiston. Liminganlahti on kansainväliset vaatimukset täyttävä kosteikkoalue. Se tunnetaan linnuistaan, niityistään ja kasveistaan. Maan kohoamisen johdosta kasvillisuus on jatkuvassa kehitystilassa. Liminganlahden kasvilajisto on erikoinen. Alueella tavataan lukuisia eteläisiä, pohjoisia ja myös kotoperäisiä lajeja. Monia Pohjoisen jäämeren rannikon tai siihen laskevien jokien kasvilajeja kasvaa Suomessa vain Liminganlahdella. Maailman luonnonsäätiön mukaan Liminganlahti on Euroopan arvokkain lintualue. Kun puolitetaan Nuorgamin (70°5’30) ja Bogskärin (59°30’10’’) leveysasteet ja Märketin (19°07’53’’) ja Ilomantsin Virmajärven (31 °35’11’’) pituuspiirit, saadaan koordinaateiksi 64°47’40’’N, 25°21’34’’E, joka sijoittuu Limingan Värminkoskentien ja junaradan risteykseen, parin kilometrin päähän Limingan kirkonkylästä. Limingan keskustaajama sekä Hirvinevan, Ketunmaan, Tikkaperän ja Tupoksen kylät sijaitsevat Pohjanmaan radan varressa. Aiemmin rautatieliikenne on ollut osa liminkalaisten arkea, mutta nykyisin Limingan rautatieasemalla ei ole lipunmyyntiä eikä henkilö- tai tavaraliikennettä. Liminkaan liikennöivät Kylmäsen liikenne, Oulaisten Liikenne ja Mörön liikenne -yritysten linja-autot.

A) Limingan rautatiekulttuuria: Limingan rautatieasema: Mikko J. Putkonen kuvasi toukokuussa 2009 molemmilta puoliltaan Limingan rautatieaseman, jossa kuvaushetkellä toiminnassa pub (kiitos * käyttölupa 2020-4-A). Limingan asema kuvattuna v. 1986 (Radan varrella-kirja, Markku Nummelin). Limingan asema sijoitettiin Pohjanlahden rannikkoa myötäilevän maantien risteykseen, noin kilometrin päähän kirkosta. Asemarakennus rakennettiin IV luokan vaatimattomimman pirustuksen nro 1 mukaan Oulaisten, Ylivieskan ja Lapuan asemien tapaan, Vuonna 1886 valmistuneen aseman ulkoasu on säilynyt lähes alkuperäisenä. Asemanseudulle ei syntynyt mitään merkittävää teollisuutta, mutta kirkonkylästä kasvoi maaseutukunnan palvelukeskus. Asema muutettiin miehittämättömäksi vuonna 1987, ja tavara- ja henkilöliikenne lopetettiin 1990 (kirjasta Radan varrella. 2009). Limingan asemarakennus Mika Vähä-Lassilan kuvaamana (kiitos * käyttölupa 2015-11-A). Pauli Kyllönen kuvasi 18.2.2008: "InterCity 43 kurvailee hitusen etusessa Liminkaa kohti ja Oulua. Vetäjänä Sr2 3241." (kiitos * käyttölupa 2017-11-E). Hirvinevan rautatieasema: Jukka Voudinmäki kuvasi 1.7.2012 Limingan Hirvinevan asemarakennuksen (kiitos * käyttölupa 2015-12-L). Hirvinevan asema sijaitsee alle 20km Limingan asemalta etelään Oulu-Ylivieska-välisen radan varrella. Hirvinevan liikennepaikka perustettiin Ruukin ja Limingan väliin junien kohtauspaikaksi. Hirvinevalle valmistui liikennepaikkarakennus ilneisesti vuonna 1943. Tiettömän taipaleen päässä sijainneen laituyrivaihteen ympärille ei muodostunut mitään asutuskeskusta, ja ainoa teollisuustoiminta alueella oli turpeennosto. Tieyhteys valmistui 1950-luvulla. Liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi 1982, henkilöliikenne lopetettiin 1983 ja liikennepaikka lakkautettiin 1987. Nykyisin (2009) paikalla on kauko-ohjattu junien kohtauspaikka. Asemarakennus on asuinkäytössä (tiedot kirjasta Radan varrella, 2009). Hirvinevan asema kirjassa Radan varrella - kuvasi v. 1998 Sanna Roivainen. Hirvinevan asemarakennus oli myynnissä Senaattikiinteistöjen sivulla vuonna 2013: "Kohdealueella sijaitsee neljä rakennusta. Entinen asemarakennus on rakennettu vuonna 1942 ja se on peruskorjattu 1964. Rakennuksen pinta-ala on 120 brm2 ja siinä on viemäri ja sähkö. Lämmitystapa on sähkö. Ulkorakennus on rakennettu vuonna 1944 ja sen pinta-ala on 24 brm2. Rakennuksessa on sähkö. Sauna on rakennettu vuonna 1962, sen pinta-ala on 16 brm2 ja siinä on sähkö. Kellari on rakennettu vuonna 1947 ja sen pinta-ala on 9 brm2. Rakennusten kunto on huono. Rakennukset eivät ole suojeltuja. Kaupungilta saatujen tietojen mukaan asemarakennus ei sovellu enää pysyvään asutukseen tasoylikäytävän poistuttua, sen jäätyä rautatien väärälle puolelle suhteessa muuhun Hirvinevan asutukseen. Korvaava tieyhteys menee kilometrien matkan metsäautotietä, jota ei aurata talvella." Joni Kontio kuvasi 16.06.2005: "Hirvinevan asuttu asema Limingan ja Ruukin välimaastossa. Täällä ovat aikoinaan lätät pysähdelleet. Raiteita liikennepaikalta löytyy kaksin kappalein, joten kohtaamisetkin ovat mahdollisia" (kiitos * käyttölupa 2020-4-A). Mikko J. Putkonen kuvasi 28.02.2007: "Kaivinkone laskeutumaisillaan Hirvinevan raiteelle 2" (kiitos * käyttölupa 2020-4-A). Tupos: Mika Vähä-Lassilan piirros Tupoksen laiturirakennuksesta (kiitos * julkaisulupa 2015-11-A). Limingan aseman alainen Tupoksen laituri perustettiin samannimiseen kylään Limingan ja Kempeleen rajamaille. Laiturirakennus valmistui 1938. Kylän kehittymistä haittasi pitkään sijainti yhdeksän kunnan alueella. 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä kuntajaon selkiydyttyä Limingan puolelle kehittyi kuitenkin noin tuhannen asukkaan taajama, joka tukeutuu moottoritieyhteyteen Ouluun. Laiturivaihde muutettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi 1955 ja seisakkeeksi tavaraliikenteen loppuessa 1958. Henkilöliikenne lopetettiin 1979. Liikennepaikka lakkautettiin 1980. Laiturirakennus on purettu (Radan varrella, 2009).

Limingan kirkko: B) Limingan kirkko kaakosta nähtynä. Kirkon takana vasemmalla puolella näkyy kellotapulin huippu. Kuvasi kesällä 2008 Altti Palsola (lisenssi, OK). Täyssinän rauhan jälkeen 1596 rakennettiin Liminkaan uusi kirkko, joka oli käytössä vuoteen 1826 saakka, jolloin nykyinen kirkko valmistui.

Taiteilija Vilho Lammen museo: C) Taiteilija Vilho Lammen museotalon kuvasi syksyllä 2009 nimimerkki 'SeppVei' (public domain). Vilho Lampi-museo Limingassa sijaitsee vuonna 1868 kansakouluksi rakennetussa talossa. (Wikipedia, 2012): Vilho Henrik Lampi (19. heinäkuuta 1898 Oulu – 17. maaliskuuta 1936 Oulu) oli suomalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti uhmakkaista omakuvistaan, voimakkaista kansankuvauksistaan sekä Limingan lakeutta, Liminkaa ja liminkalaisia kuvaavista maalauksistaan. Lampi syntyi Oulussa ja vietti lapsuutensa Kakaravaaran kaupunginosassa. Hän kävi Kajaanintullin kansakoulua, kunnes muutti 11-vuotiaana Liminkaan, josta hänen isänsä oli ostanut maatilan. Perhe asui Matinlaurin tilalla kylän keskustassa Liminganjokivarressa. Lähellä tilaa sijaitsevassa vanhassa Limingan kansakoulurakennuksessa niin sanotussa Kivikoulussa, jota koulua myös Lampi aikoinaan kävi, sijaitsee nykyään Vilho Lampi -museo. Koulun kevätnäyttelyissä Lammen töitä saattoi olla näytillä seinän täydeltä ja nuorena Lampi tunnettiin myös innokkaana lukijana, lausujana ja kirjoittajana. Lampi kävi Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulua vuosina 1921–1925 ja oli jo opiskeluaikanaan taiteilijana tuottelias, minkä ansiosta häntä ihailtiin ja kutsuttiin ystäväpiirissä Nero-Lammeksi. Näihin aikoihin hän maalasi Tyko Sallisen, Alvar Cawénin ja Marraskuun ryhmän vaikutuksen sävyttämää ekspressionismia. Vaikka Lampi syntyi ja kasvoi kaupungissa, opiskeluajoistaan alkaen hänellä oli tapana korostaa maalaisuuttaan ja liminkalaisuuttaan. Tämä ilmeni muun muassa siten, että hänellä oli tapana opiskelijoiden iltamissa tanssia pirunpolskaa ympäri salia heilutellen puukkoaan. Vieraille hän esitteli itsensä "Vilho Lampi Limingasta. Yhtä painava kuin pitäjän parhaat manttaalipösöt!" Paluu lakeudelle: Valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi luokiteltua Liminganjokivartta Lampi kuvasi lukuisissa maalauksissaan. Jokivarressa sijaitsevat myös Vilho Lampi -museo ja Lammen kotitalo Matinlauri, jonka vintillä Lampi maalasi monet kuuluisat teoksensa. Opintojensa jälkeen Lampi palasi kotitilalleen Liminkaan, missä hän maalasi kuuluisimmat teoksensa osallistuen samalla aktiivisesti talon töihin. Lammen nuoruuden työt tunnetaan uhmakkuudestaan ja tämä voimallisen ekspressionistinen kausi tunnetaan niin sanottuna herooisena eli sankarikautena. Kauden tunnettuihin teoksiin kuuluu muun muassa hänen vuoden 1930 maalauksensa Pitäjän keisari sekä samaa ekspressionistista voimaa uhkuvat teokset Hevoshuijarit (1930), Mestaaja (1930), Siltatanssit (1930), Sianhirtto (1930), Viinankeittäjät (1930) ja Puukkojunkkari (1930). Kauden suurikokoiset ja dramaattiset maalaukset koettiin usein hätkähdyttävinä, ja jotkut arvostelijat kokivat Isänmaallisen kansanliikkeen Limingan paikallisyhdistyksen perustajajäseniin kuuluneen Lammen antaneen töissään Lapuan liikkeen tunnelmille ehkä aidoimman visuaalisen toteutuksensa. Sankarikauden maalausten ihmiset olivat kovia, hyökkääviä, röyhkeitä ja väkivaltaisia. Lammen vuonna 1931 tekemä kaksi kuukautta kestänyt Pariisin matka ja opiskelu Académie Colarossissa ja Maison Watteaussa muutti hänen taidettaan kohti objektiivista havainnointia. Lammen myöhemmät maalaukset kuvasivat usein jopa pikkutarkan säntillisesti Limingan maisemia ja liminkalaisia, malleina Lammen lähipiiriin kuuluvat ihmiset. Keskeisiksi nousivat omakuvien ja maisemien lisäksi henkilökuvat ja asetelmat, jotka hän maalasi vanerille, kuten oli tehnyt jo opiskeluajoistaan lähtien. Maalausten koko muuttui pienemmäksi ja maiseman kuvaus yksityiskohtaisemmaksi. Lampi tunnetaankin erityisesti Limingan lakeuden kuvaajana, ja hänen taiteessaan on nähty keskeisenä se, että siinä näkyy liminkalainen avaruus ja sen kaukainen horisontti. Myöhempien vaiheiden maalauksista tunnettuja ovat esimerkiksi Liminganjoki (1931), Liminganjoki (1933), Tyttö jään reunalla (1933) Raita (1934), Saunan katto (1935) ja vuoden 1934 Omakuva. Lähes myyttisen maineen on saavuttanut hänen vuoden 1931 maalauksensa Sininen ämpäri, joka kuuluu nykyään Sanomalehti Kalevan kokoelmiin. Viimeinen suurtyö oli kuolemaa käsittelevä Äidin haudalla, jonka ensimmäinen versio nähtiin näyttelyssä vuonna 1933 ja toinen versio valmistui vuonna 1934. Lammen luomiskausi kesti 14 vuotta, jonka aikana hän maalasi arviolta 550 teosta. Työt kotitilalla ja taiteilijan ammatin harjoittaminen kuluttivat Vilho Lammen voimia. Eeli Aalto kertoo elämäkerrassa, että henkinen väsymys ja tuska tekivät Lammesta luulosairaan, joka sairasti parantumatonta tautia. Hypokondriasta kärsivää taiteilijaa eivät saaneet vakuuttuneeksi lääkäreiden vakuutukset erinomaisesta terveydestä. Lampi teki itsemurhan 17. maaliskuuta 1936 hyppäämällä Tuiran silloilta Merikoskeen, Oulujokeen ollessaan matkalla Oulussa. Hänen ruumiinsa löydettiin jäiden lähdettyä 5. toukokuuta Elban saaren rantavedestä. Lampi haudattiin Rantakylän hautausmaalle. Vilho Lampi työnsä äärellä - hyvävoimaisena. (Vilho Lampi): "Ateneumiin en mene enää. Otin keväällä päästötodistuksen ja olen nyt päättänyt ryhtyä maalaamaan kotona siksi kunnes tässä voin järjestää oman näyttelyn Helsinkiin ja sitten – Pariisiin! Miestä kysyy olla maalari mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven!" Tämän kirjoittajan oma suosikki Vilho Lammen tuotannossa - Limingan joki-teos, joka omalla tavallaan vahvistaa käsitystäni Lammen voimakkaista Vincent Van Gogh-vaikutteista (vaikkei siinä yhteydessä paras 'esimerkkityö' toki olekaan). Värikkäämpiäkin versioita Lampi julkaisi tästä mielikohteestaan. Omassa taideopetuksessani on tätä maalausta usein tullut käytettyä esimerkkinä yhden pakopisteen perspektiivin tehokkaasta, mutta yksinkertaisesta käytöstä. Mallista ovat oppilaat usein tehneet omia kopioitaan tästä nimenomaisesta maalauksesta, jolloin Vilho Lammen persoonakin on tullut oheispuheista (toivottavasti) tutuksi.