A) Lappeenrannan keskustan tylymodernistista betonimaisemaa: Lappeenrannan keskusta on uhrattu betoniseinämille, pysäköintihalleille ja alitusteille - siltaa, keinovaloa, pylvästä, kaidetta - jalankulkijat ovat betonielementtien keskellä irti luonnollisista mittakaavoistaan. Moottoritiemäisiä betonikuiluja varjostavat massiiviset betonihotellit ja -kauppakeskukset. Tällaiseksikö Lappeenrannan arkkitehdit kaupunkinsa ydinkeskustan todella halusivat? Kaikki tämän kuvaruudun kuvat ovat päivämäärältä 21.1.2012 (S&J). Luotaantyöntävä suuntaus itäisen pikkukaupungin keskustan rakentamiselle - kenen ehdoin? Taustalla Sokos-hotelli 'Lappee'. Lappeenrannan keskustan näkymiä: Lappeenrannan kauppakeskusten jatkumossa - ääripäässä mainostaa Anttila. Kuvattu 21.1.2012 (S&J). Kauppakatua kuvattu alas Karjalan kulmasta Valtakadulle (kirkko oikealla) - 21.1.2012 (S&J). Ravintola vanhemmassa kivitalokulmauksessa Kauppakadun ja Valtakadun kulmassa - 21.1.2012 (S&J). Karjalan kulma - ennen ja nyt: Karjalan kulma nykyisin - 21.1.2012 (S&J). Kauppakadun ja Oksasenkadun kulmaus. Tämä matkakuva on otettu vuoden 1982 tienoilla (S&J) Lappeenrannan silloiselta idylliseltä Kauppakadulta - antikvariaatti ja Siiri Laineen lastenvaateliike näkyvissä. Taustalla Karjalan kulma. Edellisen kuvan vanhat puuliikerakennukset näkyvät tässä Pentti Nikulaisen 1960-luvun alkupuolella ottamassa kuvassa. Näkymä Helsingintien, nykyisen Lappeenkadun, ja Kauppakadun risteyksestä ennen linja-autoaseman rakentamista monttuun. Vasemmalla Osuusliike Onnin Kiviharjun myymälä ja muita liikerakennuksia. 1980-luvulta alkaen Kauppakadun varren puutalot purettiin uusien kerrostalojen ja liikennejärjestelyjen alta. Kuvan lähetti 15.10.2012 nimim. 'Kimpinen'. Huomaa - kuvassa ei näy yhtään autoa! GoogleMapsin kuva (2012) edellisten kuvien maisemasta - Lappeenkatu kulkee Kauppakadun ali (kaide vasemmalla). Karjalan kulma näkyy kaukana Oksasenkadun risteyksessä. Nyt pelataankin autojen ja liike-elämän ehdoilla, kommentoi kuvaparia satunnainen vierailija, mitä väliä sillä on, minkälaisessa maisemassa mieluummin kävelisit. Lappeen Marian kirkko on luterilainen kirkko Lappeenrannan keskustassa, osoitteessa Valtakatu 35. Kirkko on Lappeenrannan seurakuntayhtymään kuuluvan Lappeen seurakunnan kirkko. Kirkko vihittiin käyttöön kesäkuussa 1794. Kirkko on yksi Museoviraston määrittelemistä Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Kirkkoon mahtuun n. 650 henkeä ja on suosittu konserttien pitopaikka läpi vuoden. Kuvattu 21.1.2012 (S&J). Lappeen kirkon historia: Lappeen seurakunnan ensimmäinen kirkko –tai oikeammin kappeli– sekä hautausmaa sijaitsivat Kauskilan kylässä, noin kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta Vaalimaan suuntaan vievän tien varrella. Kuluvan vuosituhannen alussa tehdyissä kaivauksissa kirkon kivijalka tuli esiin Kappelinmäellä. Seurakunnan edellinen, linnoituksessa sijainnut kirkko, paloi salaman iskusta vuonna 1790. Uusi kirkko päätettiin rakentaa keskelle metsää silloisen kaupungin ulkopuolelle. Lappeen seurakunnan nykyinen kirkko on Suomessa harvinaisuus. Savitaipalelaisen kirkkojen rakentajan Juhana Salosen (1738–1804) suunnittelema ja rakentaman kirkko kuuluu ns. nuorempien kahtamoisten ryhmään. Kirkko on Salosen rakentajaperheen, Juhana ja Matti Salosen, ainoa jäljelle jäänyt edustaja Suomessa. Kaksoisristikirkkoja eli kahtamoisia on maassamme vielä muutama muukin. Juhana Salonen aloitti kuitenkin nuorempien kahtamoisten esiinmarssin, ja Lappeen kirkko oli ensimmäinen tuossa sarjassa. Seuraavan kirkkonsa Salonen rakensi Valkealaan pari vuotta myöhemmin. Valkealan kirkko paloi kuitenkin jo vuonna 1920. Kirkon rakentaminen käynnistyi huhtikuussa 1792. Rakentaminen ei kuitenkaan sujunut täysin kivuttomasti. Aluksi pitäjän asukkaat suorittivat päivätyövelvollisuutensa varsin uskollisesti, mutta vähitellen he kyllästyivät rakentamisen tuomiin velvoituksiin ja rasituksiin. Niinpä Lappeenrannan alimaaoikeus määräsi asukkaat rangaistuksen uhalla suorittamaan päivätyönsä. Kirkko vihittiin Marian kirkoksi 21.6.1794. Sisämaalaustyöt olivat tuolloin vielä kesken, ja ne valmistuivat vasta seuraavana kesänä. Nykyinen kirkkorakennus on kokenut olemassaolonsa aikana lukuisia korjaus– ja muutostöitä. Alkuaan hirsirakenteinen kirkko sai ulkolaidoituksenvuonna 1837. Samalla myös ulkoseinien väritys muuttui siniharmaaksi. Seurakuntalaiset olivat kirkkonsa rakentamisurakasta sen verran väsyneitä ja köyhtyneitä, että kellotapuli sai jäädä odottamaan parempia aikoja. Kellotapulin piirustukset laati arkkitehti Ernst B. Lohrman. Kellotapuli valmistui vasta vuonna 1856 eli samaan aikaan kuin Saimaan kanava. Siihen asti kirkonkelloja pidettiin ns. kellojalassa. Vuoden 1885 aikana tehtiin jälleen laajoja korjauksia, joissa kirkko sai goottilaistyylisen ilmeen: ikkunat tulivat yläosistaan suippeneviksi ja niiden yläpuolelle rakennettiin pyöröikkunat. Myös paanukatto revittiin pois ja korvattiin nykyisellä peltikatolla. Samalla kirkko maalattiin keltaiseksi. Arkkitehti Juhani Viisteen johdolla vuonna 1929 toteutetussa korjauksessa goottilaistyyli sai väistyä, ja kirkko palautettiin lähelle alkuperäistä asuaan. Samassa yhteydessä urkuparvi rakennettiin nykyiseen muotoonsa. Sen reunaan taitelija Lauri Välke maalasi evankelistojen tunnusmerkkeinä käytetyt eläinhahmot: vasemmalle Markuksen leijonan ja Johanneksen kotkan, oikealla Matteuksen enkelin ja Luukkaan härän. Keskelle urkuparvea syntyi Jeesusta kuvaava ”Jumalan karitsa” -aiheinen maalaus. Viimeisin korjaustoimenpide toteutettiin kesällä 2002, jolloin kirkon peltikatto uusittiin. Tuntemattomia taiteilijoita: Kristuksen taivaaseen astumista esittävän alttaritaulun maalasi 1800-luvun tuotteliaimmista alttaritaulumaalareistamme Aleksandra Frosterus-Såltin vuonna 1887. Taulu lahjoitettiin seurakunnalle. Sen viereen sijoitettujen, Pietaria ja Paavalia esittävien maalausten tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Lappeen kirkossa on myös monia muita maalauksia, joiden tekijöitä ei tiedetä. Puiston puoleisen lehterin alapuolella sijaitsee 1700-luvun taidetta edustava maalaus uskonpuhdistajastamme Martti Lutherista. Tämä teos toteutettiin aikanaan varsin harvinaiselle tavalla eli suoraan puupinnalle maalaamalla. Lehtereissä olevat apostolien kuvat maalasi viipurilainen taiteilija J. Dahlström. Valtakadun puoleisessa sivusakarassa on kaksi suurikokoista maalausta, joiden syntytarinaa ei myöskään tiedetä. Vasemmalla sijaitsevan taulun aiheena on Abrahamin pojan Iisakin uhraaminen ja oikealla Kristuksen haudasta nouseminen. Seurakunta sai taulut lahjoituksena, samoin kuin kirkon keskiosassa sijaitsevan kynttiläkruunukin. Vuodelta 1847 peräisin oleva kynttiläkruunu on tietävästi arvokkain julkisissa tiloissa oleva käyttöesine Lappeenrannassa. Kirkossa on kahdet urut. 13-äänikertaiset kuoriurut ovat vuodelta 2014 ja ne on rakentanut Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy. Sama valmistaja on rakentaa uudet parviurut, jotka valmistuvat vuonna 2024. Vanhoista uruista säilytetään julkisivu ja yksi äänikerta edellisistä J.A. Zachariassenin valmistamista uruista vuodelta 1891 (Lappeenrannan seurakunnat - nettisivu, 2025). Kirkkotapuli ~ lähellä edellistä, valmistui v. 1856. Kuvattu 21.1.2012 (S&J). Lappeenrannan kadotusta: Kaivokatua, joka kulki nykyisen hotelli Lappeen ja kauppakeskus Iso-Kristiinan alueella. Nykyinen Kirkkokatu näissä kortteleissa kulkee kaupungintalon edustatorin kannen alla. Kuvan otti Pentti Nikulainen 1970-luvulla. Kuvan lähetti 15.10.2012 nimim. 'Kimpinen'. Tuskinpa kukaan tälläkään idyllisellä katuosuudella 1970-luvun alussa asioillaan tepsutellut kaupunkilainen osasi aavistaa, millaisen betonikäsitettelyn kyseinen alue oli seuraavien 40 vuoden aikana saava - kuin synkimpien scifi-elokuvien pessimistisimmistä ennusteskenaarioista. Taustalla kaupungintalo - edustalla tori betonikannella, alla pysäköintihalleja - kuin helvetin esikartanoita. Kuvan oikeassa reunassa hotelli Lappee. Sarjassamme 'Kun mikään ei riitä' ... lisää hurjia/kurjia uutisia Lappeenrannasta 12.11.2012: Tapanaisen liiketalon paikalle aiotaan rakentaa uusi 'lasikuutio'. Sanat eivät riitä kertomaan ensivaikutelmia. (Yle Uutiset, 20.9.2012): Rakennuksen pääarkkitehtisuunnittelijaksi on valittu Arkkitehtitoimisto Mikko Heikkilä Sito Oy. - "Tämä on urani haastavin kohde. Ollaan lähellä Lappeen kirkkoa, ihan keskustassa ja kookkaan rakennuksen kanssa tekemisissä. Kyllä tämä on ihan once in a lifetime-kokemus", toteaa arkkitehti Mikko Heikkilä. 'Kangas-Kulma' Tapanaisentalossa kuvattuna v.2000 (rakennus vuodelta 1935 ~ tyylikäs funkiskauden asuin-liikerakennus). Alemmassa kuvassa näkyvä Kirkkokadun ja Koulukadun kulmaosa tuhoutui tulipalossa v. 2004. Jäljelläolevaa ylempää osaa Kirkkokadun ja Valtakadun kulmassa uhkaa siis syksyn 2012 uutisten mukaan purkaminen (kuvat: Harri Frestadius). Kirkkokadun ja Koulukadun risteys - palaneen Tapanaisentalon osa matalana (GoogleMaps, 2012). ('Lappeenrantalaissyntyinen mummo Turusta', 4.8.2012): Sota-aikaan mennessä Lappeenrannassa oli vain 3 kerrostaloa, jotka kaikki oli rakennettu 1930-luvulla: Mariankirkkoa vastapäätä Kirkkokadulla sijaitseva Saimaanlinna, Valtakadun alkupäässä sijaitseva Lounaksen talo sekä Oksasenkadun-Kauppakadun kulmassa sijaitseva Savo-Karjalan talo (nyk. Karjalankulma), jota - mikäli oikein muistan - korotettiin jossain vaiheessa 1-2 kerroksella. Myös useampikerroksinen, jo 1920-luvulla rakennettu ja takavuosina palanut Tapanaisen talo voidaan lukea kerrostalojen ryhmään kuuluneeksi. Vasta 1950-luvulla kaupunki alkoi täyttyä kerrostaloilla, joista valitettavan monet pilasivat Saimaalta ylenevät rinnenäkymät. Marian aukion takaiset kerrostalot ilmentävät kuitenkin sotien jälkeistä 1950-luvun ydinkeskustaa, eikä niiden purkaminen ole järkevää sen enempää kustannusten kuin myöskään kaupunkikuvan kannalta. Keskustan ydinkortteliin Matkatalon (ent. linja-autoaseman talon) viereen valmistui 1960-luvulla liiketalo, jonka alakulmassa sijaitsi KOP:n konttori ja yläpuolella ravintola. Rakennus oli tuolloin kaupungin modernein, ja siinä sijaitsivat Lappeenrannan ensimmäiset liukuportaat. Keskustan vanhaa kerroskorkeutta mukaileva uusi rakennus ei riidellyt sen enempää Matkatalon kuin muunkaan vanhan rakennuskannan kanssa. Nyt tuo ilmeisesti Koulutaloksi kutsuttu kulma on tullut tiensä päähän, ja sen paikalle haluttaisiin korkea liiketalo. Lappeenrannassa on tehty myös hyvää suunnittelua uuden rakentamisessa: Ns. entisen Apteekin talon uudisrakennus sulautuu hienosti ympäristöönsä sekä muotojensa että korkeutensa puolesta, ja Saimaanlinnaa vastapäätä oleva 1950-luvun kerrostalo mukailee kattorakenteita myöten paikalla sijainnutta puurakenteista Lappeen seurakuntataloa, nousten vain muutamaa kerrosta ylemmäksi. Vuosikymmenten uudisrakentamisessa on ydinkeskustassa haluttu noudattaa vanhan kaavan matalahkoa rakennuslinjaa, joka on sopusoinnussa niin Marian kirkon kuin myös ympäristön muiden vanhojen rakennusten kanssa. Koulutalon paikalle kaavailtu korkea liiketalo sotii nyt pahasti tuota pyrkimystä vastaan. Korkea pytinki Matkatalon ja uusitun Apteekin talon välissä ei ole "nätti" ratkaisu. Moderni rakennus istuu paikalleen vain jos se on korkeudeltaan, arkkitehtuuriltaan sekä materiaaleiltaan ympäristöönsä sulautuva. Tapanaisen talon säästyneen kulmarakennuksen kohtalo taas on sidoksissa siihen, rakennetaanko Marian aukion alle parkkiluola vai ei. Hyvä kysymys on, kannattaako kaupungin veronmaksajia mätkyttää tuon hankkeen kustannuksilla, kun Ylätorin alle saisi huomattavasti suuremman, eri suuntiin vievillä maanalaisilla liittymillä varustetun luolaston kuten Kuopiossa. Vapauden aukiollekin on tulossa parkkitilaa, ja myös entinen Shellin tontti Valtakadun toisessa päässä voitaisiin ottaa maanalaiseen hyötykäyttöön. (Terttu-Marjatta Hoviniemi, syntyperäinen lappeenrantalainen - Helsinki, 29.7.2012): Satamatori maisemineen on kauneinta Lappeenrantaa. Se onkin ehostettu oivallisesti palvelemaan kaikenikäisiä kulkijoita. Nyt on ylätorin vuoro. Sen jälkeen näkee selvemmin ns. Marian aukion suuntaan. Näkymä sankarihautausmaalta alas satamatorille on ikiaikainen. Sitä näkymää ovat aikojen saatossa katsoneet lukemattomat sukupolvet. Kirkkokadun kirkkoa, vanhoja taloja, Saimaata. Kun maisemasta repäistään viimeinenkin vanhaan liittyvä talonkulma, on muistimaisema hävitetty. Vanhaa ja pientä 1700-luvun ympäristöä tulisi lähestyä arkaillen, eikä yrittää suurentaa sitä keinotekoisesti. Tapanaisen talon julkisivu kuuluu olennaisesti muistona ja siteenä kirkkoympäristöön. Sen poistuttua kirkko jää yksin menneisyyteensä. Niin kävi myös Raatihuoneelle, vaikka uusi talo kaunis onkin. Nykyinen talonrakennuskulttuuri ja –tekniikka pystyvät säilyttämään vanhan julkisivun ja hyödyntämään vanhan rakennuskannan uuden rinnalla. Näin on menetelty muuallakin. Minkä rahassa menettää, se tulee kunniassa jälkipolvilta takaisin! Ns. Marian aukio kaipaa tuekseen menneisyyden viestejä kuvavitriineinä. Yksi pienimuotoinen vanhasta kaupunkikuvasta on jo kävelykatu Oprilla.

B) Lappeenrannan rautatiekulttuuria: Lappeenrannan 'uusi' rautatieasema kuvattuna 21.1.2012 (S&J). Uusi asema uudelle radalle: Maailmansotien välisenä aikana Lappeenrantaan suunniteltiin uutta poikittaista rautatietä, kun Pietarin radalta Luumäeltä kaavailtiin suoraa ratayhteyttä Vuoksenniskalle ja edelleen Karjalan radalle Elisenvaaraan. Ensimmäisessä vaiheessa radan alkuosa Luumäeltä Lappeenrantaan jätettiin kuitenkin toteuttamatta, kun käytössä oli Simolasta Lappeenrantaan kulkeva vanha rata. Radanrakennustyöt Lappeenrannasta Vuoksenniskalle aloitettiin heinäkuussa 1931, ja rata avattiin kokonaisuudessaan liikenteelle lokakuussa 1934. Uuden radan myötä Lappeenrannan asemajärjestelyt jouduttiin muuttamaan kokonaisuudessaan: uusi rata erosi Simolan-Lappeenrannan radasta jo kaksi kilometriä ennen Lappeenrannan asemaa, ja asema tuli sijoittaa uuden radan varrelle, kaupungin eteläpuolelle. Uudelta asemalta johdettiin raide myös Parasten Kalkkivuori Oy:n tehtaalle (tiedot: Radan varrella, 2009). Sisäkuvat Lappeenrannan rautatieasemalta - 21.1.2012 (S&J). Uutta Imatran rataa rakennettaessa 1930-luvulla radan ensimmäinen osuus Luumäeltä Lappeenrantaan jätettiin rakentamatta. Toisen maailmansodan alueluovutusten myötä liikenneyhteys Viipurin suunnalta Lappeenrantaan muuttui merkityksettömäksi, ja Helsingin suunnan merkitys korostui entisestään. Kun alueluovutusten takia katkenneet rataverkon osat oli saatu yhdistettyä, tuli ajankohtaiseksi rakentaa myös Luumäen ja Lappeenrannan välinen oikorata, joka avattiin tavaraliikenteelle 1962 ja henkilöliikenteelle 1963. Uuden radan myötä vanha ja huonokuntoinen Simolan-Lappeenrannan rata jäi vain paikallis- ja tavaraliikenne käyttöön. Henkilöliikenne lopetettiin 1977 ja tavaraliikenne 1988; rata purettiin 2003. Lappeenrannan rautatieaseman liikennepalvelut muuttuivat aiempaa monipuolisimmiksi 2000-luvun alkupuolella. Kaupungin ydinkeskustassa sijainnut linja-autoasema siirrettiin rautatieaseman yhteyteen, jolloin asemasta muodostettiin matkakeskus. Matkustajaterminaali sijoitettiin VR-Yhtymän omistaman uusitun rautatieaseman rakennukseen, ja rinnalle rakennettiin Matkahuollon rahtiterminaali. Matkakeskus avattiin joulukuussa 2000. Lappeenranta muutettiin Kouvolasta kauko-ohjatuksi liikennepaikaksi 2006, mutta asemalla on edelleen lipunmyynti (tiedot: Radan varrella, 2009). Lappeenrannan linnoitusalueella korkealla penkalla kulkenut vihertynyt rataosuus - molemmat kuvattu v.1999 (S&J).

Lappeenrannan kaupungin pienempiä rautatiepaikkoja: Pulsa: C) Pulsan asema rakennettiin vuonna 1870. Ennen kuin rata Simolasta Lappeenrantaan valmistui v.1885, käyttivät Lappeenrannan tienoon asukkaat Pulsaa 'omana asemanaan'. Tyydyttävä maantieyhteys Lappeenrannasta Pietarin radan varteen johti juuri tälle asemalle. Kuva on 1900-luvun alusta (kirjasta 'Suuri raideliikennealbumi', 1980). Kuvaaja ei tiedossa. Pulsan asema on yksi Pietarin radan alkuperäisistä asemista ja se perustettiin Lappeenrannasta Säkkijärvelle johtavan tien risteykseen. Knut Nylander suunnitteli alkuperäisen aseman, jota laajennettiin jo v.1874. Vuonna 1915 asemaa laajennettiin jälleen. Pulsan asemalta oli Lappeenrantaan menijöille hevoskuljetusyhteys Lappeenrantaan. Kun Lappeenrannan rata valmistui v. 1885 Pulsan aseman merkitys väheni merkittävästi. Toisen maailmansodan jälkeen 'Pietarin radan' merkitys luonnollisesti romahti ja Pulsa alennettiin laiturivaihteeksi v.1963. Henkilöliikenteen loppuessa v.1977 liikennepaikka suljettiin, mutta avattiin tavaraliikenteen käyttöön vielä vuosiksi 1980-84 ja siitä eteenpäin liikenteenhoidon käyttöön. Asemapäällikön asunto paloi v.1997. Mikäli muistan oikein, televisionäytelmän 'Rautatie' (Leo Jokela-Anja Pohjola) tarvittavat asemakohtaukset filmattiin ainakin osittain juuri Pulsan aseman maisemissa. Jarmo Pyytövaara kuvasi Pulsan aseman 11.8.1975 - kiitos käyttöluvasta sivullamme. Asema on säilyttänyt ajan saatossa - kuvien välisenä aikana - hämmästyttävän hyvin vanhan ulkonäkönsä. Simola: Simolan asemarakennus valmistui v.1870. Tämä postikorttikuva on 1900-luvun alussa. Kuvan vasemmassa reunassa naisten ryhmä odottamassa junaa ja oikealla radan reunalla aseman henkilökunta arvokkaasti valvoo, ettei naisten rauhaa kukaan pääse liikaa häiritsemään. Simolan aseman suunnitteli Pulsan tapaan Knut Nylander. Simolan kohdalta Pietarin radalta avattiin rautatieyhteys Lappeenrantaan 1.8.1885 ja jo seuraavana vuonna ilmeisesti valmistui Simolan uusi asemarakennus. Vanha asemarakennus jäi (ilmeisesti) uuden läheisyyteen ja muutettiin asuinrakennukseksi. Uutta asemaa laajennettiin 1899, 1914 ja 1940-luvulla, mutta rakennus purettiin v.1975. Uusi asema valmistui samana vuonna, mutta henkilöliikenne lopetettiin jo v.1977, ja radalle jäivät vain Neuvostoliittoon kulkevat matkustajajunat. Simolan liikennepaikka lakkautettiin vuonna 1996, kun vanha Lappeenrannan radan Simolan suunnan vaihde poistettiin käytöstä. Jatkosodan loppuvaiheessa Simolan asema joutui ilmahyökkäyksen kohteeksi. Ratapihalle oli 20.6.1944 illansuussa saapumassa täysinäinen evakkojuna, jossa ihmiset istuivat avoimissa tavaravaunuissa tavaroiden keskellä. Ilmahälytys kertoi neuvostoliittolaisten hyökkäyksen alkavan, ja samalla pommikoneet pudottivat jo pommeja asema-alueelle. Ne, jotka säilyivät hengissä pommituksessa, saivat lääkärin apua vasta seuraavan junan vietyä heidät Kaipiaisiin monen tunnin päästä. Aseman tuntumassa jäljellä oleva tiilinen vesitorni toimii toisen maailmansodan aikana menehtyneiden muistomerkkinä. Veistornin seinämissä näkyy pommituksessa kesällä 1944 syntyneitä koloja. Mainittakoon, että samaisena synkkänä päivänä 20.6.1944 Kurkijoen Elisenvaaran asemanseutu joutui kohtaamaan maan historian pahimman lentopommituksen, jonka 55 venäläisen pommikoneen laivue suoritti. Asemalla oli kaksi evakkojunaa, yksi sotilasjuna sekä aikataulun mukaisesti kulkeneita junia, joissa oli yhteensä noin tuhat henkeä. Simola on risteysasemapaikka Riihimäki-Pietarin radan varrella. Kun ratattyöt aloitettiin, se kuului Lappeen pitäjään ja Viipurin lääniin. Valtakuntamme nykyiselle rajalle Vainikkalaan on n, 10km ja Lappeenrantaan n. 20km pohjoiseen. Kiskoja pitkin on Viipuriin junalla puolentunnin matka ja ratapihan opaste näyttää Helsinkiin 273 kilometriä. Risteysasema muodostui Simolaan v,1885, kun ratayhteys Pietarinradalta Lappeenrantaan avattiin. Simolaan rakennettiin ensimmäinen asema v.1870. Sitä laajennettiin muutaman vuoden kuluttua. Suunnittelija Knut Nylander. Kun rata Lappeenrantaan rakennettiin ja Simolasta tuli risteysasema, rakennettiin uusi asemarakennus vanhan viereen. Myös sitä laajennettiin myöhemmin. Simolan ylikäytävä ja vartijan koppi. Junan tullessa vartija laski puomin alas. Vahtivuorossa Eeva Vanhanen. Kuva Anne Pentikäisen kirjasta, 2005. Vuonna 1869 elettiin maalaiskylän malliin ja kylä oli useiden perhekuntien asuttama. Liikuttiin pienissä ympyröissä ja aviosiippa hankittiin yleensä lähiympäristöstä. Kylästä käytetiin kahta nimeä: Hyttilä ja Simola. Kylän läpivirtaavan joen nimen mukaisesti puhuttiin tässä yhteydessä myös Alajoesta. Virallista rajankäyntiä on naapurikylien kanssa käyty 1782. Katselmiksesta on arkistoituna ruotsinkielinen rajankäyntipöytäkirja ja kartta. Simolan edustajana on mainittu Juho Juhonpoika Simola eli Hytti. Rautatieasioissa senaatti ja hallitukset käyttivät alusta alkaen nimeä Simola. Kirkonkirjoista asiat sen sijaan löytyivät Hyttilän kylän alta. Kuuluttiin Lappeen seurakuntaan ja Hyttilän kylään (tiedot: Anne Pentikäisen kirja, 2005). Villasen kestikievaritalo kuvattuna 1950-luvulla (yksityisomistuksessa). Kuva Anne Pentikäisen kirjasta, 2005. Kievaria isännöi Villasen pariskunta. Antti Villanen (s.1854) oli Säkkijärven poikia ja oli avioitunut Pietari Haikalan tyttären, Helenan (s.1860) kanssa. Haikalan omistuksessa ollut kievari oli siirtynyt sukupolvelta seuraavalle ja ilmeisesti 1880-luvun alussa uudistettu kievarirakennus oli saanut isännäkseen tuoreen avioparin. Villasen kievaria käytettiin ratapohjan luovutuskokouksista (syyskuu 1884) alkaen vierailevien virkamiesten majoituspaikkana. Sanomalehti Nya Pressenin numerossa elokuussa 1884 oli mainos, jossa kievari korosti palveluksissaan lukollista arvoesineiden säilytysmahdollisuutta. Helena Villasen (o.s. Haikala) veljet Elias (s. 1853) ja August (s. 1862) hoitelivat nahkaruukkia, myllyä, kauppaliikettä ja sahaa. Isä Pietari Haikala kuoli keväällä 1878 (tiedot: Anne Pentikäisen kirja, 2005). Sarvijoen silta Lappeenranta-Simolan radalla valmistunut v.1885. Kuva Anne Pentikäisen kirjasta, 2005. Simolan historiallinen vesitorni Joonas Leinosen kuvaamana 2.5.2009. Senaatti-kiinteistöt julkaisi alkuvuodesta 2009 myynti-ilmoituksia kyseisestä omistamastaan Simolan vesitornista. (Ilpo Leskinen, 2.10.2009 - Etelä-Saimaa, artikkelitietokanta): LAPPEENRANTA: Simolan aseman vanha vesitorni seisoo jämäkästi bensaisella tontilla. Seudulla toimiva Myötävirtaan-yhdistys on mitä halukkain ostamaan vesitornin kyläläisten käyttöön. Tontin likainen maaperä epäilyttää. Yhdistys ei tiedä, uskaltaako se ryhtyä kauppaan. Myötävirtaan-yhdistyksen puheenjohtaja Esa Peltola kertoo, että yhdistys voitti Senaatti-Kiinteistöjen taannoin järjestämän tarjouskilpailun vesitornista. Kauppa oli jo lähellä toteutumista, mutta maaperätutkimuksen tulokset ovat hidastaneet kaupan hierontaa. SIMOLAN VESITORNIN tontilla on aiemmin toiminut kauppa bensiinin jakeluasemineen. Senaatti-Kiinteistöjen teettämän maaperätutkimuksen mukaan bensasäiliön ympäristössä on kohonneita pitoisuuksia muun muassa sinkkiä ja lyijyä. Tontin myyjä ei ole halukas maaperän puhdistukseen. YHDISTYS on suunnitellut vesitornista Simolan seudun kyläläisten kokoontumispaikkaa. Peltola kertoo, että vesitorniin on koottu runsaasti vanhoja valokuvia, jotka esittelevät Simolan historiaa. Vesitornissa on järjestetty myös itsenäisyyspäivän tapahtumia. Yhdistyksen ja kylätoimikunnan jäsen Helena Puustinen kertoo, että Simolassa käy joka kesä ihmisiä ympäri maata muistelemassa Simolan pommituksia. Vesitorni on näkyvä muisto tästä ajasta, sillä pommituksen jäljet näkyvät ulkoseinissä. TONTIN LIKAINEN maaperä ei estä vesitornin satunnaista käyttöä eikä tonttia tarvitse puhdistaa. Ongelmana on Peltolan mukaan tulevaisuus. Hän pelkää mahdollisuutta, että lainsäädäntö muuttuu siten, että Myötävirtaan-yhdistys velvoitetaan puhdistamaan vesitornin tontti. – Tällainen mahdollisuus on epätodennäköinen, mutta kukaan ei voi varmasti taata, etteikö sellaista mahdollisuutta joskus tule. Yhdistyksellä on kova halu ostaa tontti, mutta maaperä epäilyttää, Peltola sanoo. VESITORNIN ostaminen on kyläyhdistyksen taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa, sillä ostoon on saatu puolet EU-rahaa. – Maaperän puhdistamiseen köyhällä yhdistyksellä ei ole mitään mahdollisuuksia, Simolan seudun kylätoimikunnan puheenjohtaja Simo Vainikka sanoo. TAISTO VENÄLÄISELLÄ on vesitornista selvä kanta: se pitää saada pysyvästi kyläläisten omistukseen. Venäläinen asuu Simolan asemalla entisessä rakennusmestarin talossa. Hän osti talon vuonna 2001 ja on asunut siinä vuodesta 1973. Venäläisen talon lähistöllä liikkuu joka kesä sotahistoriasta ja Simolan pommituksista kiinnostuneita. Simolan vesitorni on rakennettu vuonna 1932. Sen seinät vaurioituivat pommituksissa kesäkuussa 1944. Vesitornin ulkoseinät on pidettävä ennallaan.

D) Joutseno (yhdistyi Lappeenrannan kanssa 1.1.2009): 1. 2. 3. 4. 5. Joutsenon asemalaitureilla - kuvat #1-5: kaikki kuvattu 26.12.2013 (S&J). En nähnyt varsinaista asemarakennusta, joka oli jäänyt kauas syrjään. Jukka Voudinmäki oli kuvannut Joutsenon asemarakennuksen 2.8.2009 (julkaisulupa 2015-12-L). Tämä jäi minulta vuoden 2013 vierailulla näkemättä. Joutsenon kirkko: 1. Joutsenon kirkko - kuvattu 26.12.2013 (S&J). Joutseno liitettiin Lappeenrantaan v. 2009. Joutsenon kirkko on Josef Stenbäckin suunnittelema vuonna 1921 rakennettu kirkko Joutsenossa. Kirkko on korjattu vuonna 1965 ja toisen kerran 1996. Tyyliltään kirkko edustaa kansallisromantiikkaa ja on rakennettu betonista. Nykyinen kirkko on kolmas Joutsenossa. Edellinen kirkko paloi sisällissodan aikana 1918 ja sitä edellinen purettiin huonon kuntonsa takia 1758. 2. Joutsenon betonikirkko (Josef Stenbäck, 1921) - kuvattu 26.12.2013 (S&J). 3. Joutsenon kirkon sisäänkäynti - kuvattu 26.12.2013 (S&J). 4. 5. Muistolaatan teksti: "Tällä paikalla seisoivat Joutsenon seurakunnan ensimmäiset kirkot vv. 1639-1760 ja 1760-1918. Jumala on rakkaus." 6. 7. 8. 9. Kaikki kuvat #1-9: kuvattu Joutsenon kirkolla 26.12.2013 (S&J). Joutsenon keskustaa: Joutsenon taajamia olivat keskustaajama Joutsenon kirkonkylä ja Korvenkylä. Joutsenosta tuli kaupunki vuonna 2005. Joutseno ja Lappeenranta yhdistyivät Lappeenrannan kaupungiksi vuoden 2009 alussa. Muita rajanaapureita olivat Taipalsaari, Ruokolahti ja Imatra sekä Venäjä, jonka kanssa sillä oli 9 kilometriä yhteistä rajaa. 5. Joutsenon vesitorni kuvattuna 26.12.2013 (S&J).

E) Saimaan kanava - Mälkiän sulku: Mälkiän sulku edessäpäin, nykyinen reitti vasemmalla puolella. Oikealla kanavan vanha linjaus. Sami Koskinen kuvasi kesällä 2006 (CC BY-SA 2.5, Wikipedia). (Wikipedia, 2025): Mälkiän sulku on Saimaan kanavan sulku Lappeenrannassa. Putouskorkeus on 12,4 metriä. Se on Saimaan kanavan korkein sulku. Mälkiän sulku on Saimaalta Suomenlahden suuntaan kuljettaessa ensimmäinen sulku, seuraava on Mustola. Sulun liikkuvat pollarit ovat sulun itäpuolella. Mälkiän sululla sijaitsee Saimaan kanavan kaukokäyttökeskus, josta voidaan suorittaa kaikkien kanavan sulkujen ja siltojen käyttö. Lisäksi Brusnitsnojen (suom. Juustila) sululta voidaan suorittaa kolmen alimman sulun käytöt. Mälkiän sulun lähellä on vanha kanava museoituna, puisto ja muistopatsas. Pysäköintialueella on tiedotteita kanavasta ja sen historiasta. Saimaan kanavan alkuperäiset, vuonna 1968 käyttöönotetut alaportit tulivat käyttöikänsä päähän ja ne uusittiin vuosien 2017–2019 aikana. Mälkiän sulun alaportit uusittiin kevättalvella 2017. Mälkiän sulku ja sen pohjoispuolella sijaitseva asuinalue kuuluvat Lappeenrannan Mälkiän kaupunginosaan. Mälkiän sulun lähettyvillä kulkee valtatie 6 Mälkiän kanavasillalla noin 25 metrin korkeudella veden pinnasta. 1. Kaikki kuvat #1-12: Mälkiän sululta 3.7.2011 (S&J). 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. Kaikki kuvat #1-12: Mälkiän sululta 3.7.2011 (S&J). Saimaan kanavan kolmas rakentaminen (Wikipedia, 2025): Heti sodan jälkeen Neuvostoliiton kanssa aloitettiin neuvottelut kauttakulusta kanavassa, mutta kanavan kolmas rakentaminen pääsi alkamaan kuitenkin vasta vuonna 1963, jolloin Suomi vuokrasi Neuvostoliiton puoleisen osan ja sitä ympäröivän alueen 50 vuodeksi. Tuolloinen sopimus sisällytti alueeseen myös Viipurinlahdella sijaitsevan Ravansaaren tavaroiden jälleenlastausta ja varastoimista varten tukinuiton tarpeisiin. Tie- ja vesirakennushallituksen alaisuudessa toiminut Saimaan kanavan rakennustyö -niminen organisaatio vastasi kanavan suunnittelusta ja lukuisat eri urakoitsijat toteutuksesta. Rakennustöitä vaikeutti aluksi Neuvostoliiton epäilevä suhtautuminen sekä rakennussuunnitelmien keskeneräisyys, ja vasta 1965 päästiin rakennustöissä täyteen vauhtiin. Hankkeessa noudatettiin pääasiassa aiempaa 1930-luvun suunnitelmaa, mutta kanavaa laajennettiin entisestään laivojen suurentumisen takia ja Neuvostoliiton pyynnöstä. Rakennustöissä käsiteltiin massoja yhteensä 11,5 miljoonaa kuutiometriä, joista maaleikkausta 6,6 miljoonaa, ruoppausmassoja 2,3 miljoonaa, kallion louhintaa 1,2 miljoonaa ja maapatoja 0,7 miljoonaa kuutiometriä. Kahdeksaan sulkuun tarvittiin yhteensä 100 000 kuutiometriä betonia ja 2 500 tonnia terästä. Rakennustöiden kokonaiskustannukset tulivat olemaan noin 420 miljoonaa euroa. Kanavan rakennustöiden yhteydessä jouduttiin Saimaalle rakentamaan laaja syväväyläverkosto laivojen syväyksen kasvattamiseksi aiemmasta 2,4 metristä 4,2 metriin. Uusi kanava vihittiin käyttöön 5. elokuuta 1968. Vuokrasopimuksen mukaan sopimusvaltioita edustavat kanava-asioissa maiden hallitusten nimittämät kanavavaltuutetut. Suomen kanavavaltuutetut ovat olleet maaherra Urho Kiukas, kansliapäällikkö Reino Auvinen, kansliapäällikkö Juhani Korpela ja vuodesta 2007 kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Venäjän kanavavaltuutettu on ollut vuodesta 2003 lukien ensimmäinen varaliikenneministeri Sergei Aristov. Sopimuksen mukaan vuokra on 1,22 miljoonaa euroa vuodessa, ja vuokraa tarkistetaan 10 vuoden välein. Suomelle vuokrattu alue käsittää Venäjän federaation alueella olevan Saimaan kanavan ja sen vieressä olevan Nuijamaan ja Brusnitšnojen välisen tien ja niiden välissä olevan maa-alueen. Alue on kapeimmillaan 200 metriä ja leveimmillään Rättijärven eli Tsvetotšnojen kohdalla noin kaksi kilometriä. Vuoteen 2012 vuokrasopimukseen kuului myös Ravansaari. Tukinuiton lakattua saarta ei ole tarvittu jälleenlastauspaikkana, joten se ei enää sisälly nykyiseen vuokra-alueeseen. Pakotteiden vaikutus kanavan toimintaan: Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2062 asti. Kanavaa pidetään edelleen auki vuokrasopimuksen mukaisesti, mutta sen kautta kulkeva liikenne noudattaa rajoituksia ja pakotteita joita EU on asettanut Venäjälle Ukrainan sodan seurauksena. Väyläviraston mukaan vuonna 2022 kanavan läpi kulki vain kaksi eri rahtialusta ja kymmenen huvivenettä. Vuonna 2023 rahtialuksia ei kulkenut yhtäkään ja huviveneitä kulki yhdeksän. Vuonna 2024 kanavan läpi ei mennyt ollenkaan alusliikennettä, sillä Suomen rajanylityspaikkojen sulkeminen esti huviveneilyn Suomen ja Venäjän välillä. Huviveneily Saimaan kanavassa on edelleen sallittua, mutta valtakunnan rajaa ei ole mahdollista ylittää. Saimaan kanavan sulut ja avattavat sillat ovat Saimaalta Suomenlahdelle lueteltuina (suluissa pudotuskorkeus): Suomen puolella: Mälkiä (12,4 m) * Mustola (7,2 m) sulun läppäsillan alikulkukorkeus suljettuna 6,1 m * Soskua (8,3 m) sulun läppäsillan alikulkukorkeus suljettuna 7,0 m * Kansolan läppäsilta (alikulkukorkeus suljettuna 3,7 m).

F) Entinen Ylämaan kunta liitettiin Lappeenrantaan v. 2010 alussa: (Wikipedia, 2013): Ylämaa on Suomen entinen kunta, joka sijaitsi Etelä-Karjalan maakunnassa, entisessä Kymen läänissä. Kunnassa asui 1 408 ihmistä, ja sen pinta-ala oli 408,94 km², josta 29,19 km² oli vesistöjä. Väestötiheys oli 3,71 asukasta/km². Kunta liitettiin Lappeenrantaan vuoden 2010 alussa. Ylämaan naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Lappeenranta, Luumäki ja Miehikkälä. Vuoden 1944 rauhansopimuksessa osia Ylämaasta oli menetetty Neuvostoliitolle. (Wikipedia, 2013): Ylämaa on Suomen entinen kunta, joka sijaitsi Etelä-Karjalan maakunnassa, entisessä Kymen läänissä. Kunnassa asui 1 408 ihmistä, ja sen pinta-ala oli 408,94 km², josta 29,19 km² oli vesistöjä. Väestötiheys oli 3,71 asukasta/km². Kunta liitettiin Lappeenrantaan vuoden 2010 alussa. Ylämaan naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Lappeenranta, Luumäki ja Miehikkälä. Ylämaan alueella virtaa useita jokia, jotka kaikki laskevat Viipurinlahteen ja Suomenlahteen Venäjän puolella. Kunnan lounaisimmat osat kuuluvat Urpalanjoen vesistöön, keskiosat Santajoen (Kaltonjoen) ja Vilajoen vesistöön ja koillisosat Tervajoen vesistöön. Lisäksi Nisajoen vesistö ulottuu Ylämaalle pieneltä osin Vilajoen ja Tervajoen vesistöjen välissä. Järvistä ovat suurimmat Väkevänjärvi ja Suurijärvi Urpalanjoen vesistössä, Ottojärvi Santajoen vesistössä ja Pukalus Vilajoen vesistössä Suomen ja Venäjän rajalla. Historia: Ylämaa on muodostettu Säkkijärvestä erotetuista alueista vuonna 1929. Ylämaan kirkko valmistui 1931. Kirkko on Ilmari Launiksen suunnittelema punatiilikirkko. Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 suurin osa siihenastisen Ylämaan alueesta pysyi Suomessa, mutta kaakkoisin osa eli Timperilä Säkkijärven ja Vahvialan rajalla sisältyi Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin. Toisaalta Ylämaahan liitettiin alueita Säkkijärven ja Vahvialan Suomessa pysyneistä osista, joten Ylämaa oli Ruokolahden ja Tohmajärven ohella ainoa alueitaan menettäneistä Suomen kunnista, jotka itse asiassa laajenivat sodan aiheuttamien aluemenetysten johdosta. Talous ja matkailu: Ylämaa on merkittävä raakakiven tuottaja. Kivilaaduista tunnetuin on korukivenä käytetty spektroliitti. Ylämaalla järjestetään myös vuosittain jo perinteeksi muodostuneet jalokivimessut. Myös Suomen ensimmäisen pyramidin pystyttämistä Ylämaalle on suunniteltu. Kyliä: Hujakkala, Hyttilä, Häsälä, Ihaksela, Kallola, Lahnajärvi (kirkonkylä), Lavola, Nurmela, Nutikka, Paakkala, Rumpu, Sirkjärvi, Säämälä, Villala, Väkevälä, Ylijärvi. Ylämaan kirkko: Ylämaan seurakunnan laastitsemattomasta tiilestä tehty kirkko rakennettiin v. 1931 (Ilmari Launis, piirustukset vahvistettu 1930). Kuva ja tiedot Carolus Lindbergin kirjasta 'Suomen kirkot' (1934). Pohjaltaan kirkko on suorakaiteenmuotoinen pitkäkirkko, jonka toisella sivulla on runkohuonetta matalampi ristivarsi. Tässä runkohuoneen osassa on kirkkohuoneeseen aukeava seurakuntasali ja sakaristo eteisineen. Pääoven puolella on urkuparvi ja samalla puolella on myöskin kirkon solakka, huippuun päättyvä torni. Kirkkohuoneen sisäkatteena on betoniholvit, joita kannattaa kaksi pylväsristiä. Ylämaa erotettiin Säkkijärven emäseurakunnasta omaksi kirkkoherrakunnaksi v. 1925. Pekka Hölkki kuvasi Ylämaan kirkon v.2008 - kiitos.