Kotkan 'vihreävalkoista' jalkapallohistorikkia:

sivu 3 : Kotkan jalkapalloa 2000-luvulla.

(Jukka Joutsi * viimeiset muutokset: 15.10.2017).

2000:

Kotkan TP toista kautta Veikkausliigassa - päättyi putoamiseen:

Kotkan TP-niminen seura konkurssiin. Uusi ilmestys: FC KooTeePee.

Kaudelle 2000 uuden organisaation tukema Kotkan TP'lähti taustatukensa miljoonavelka niskassa. Vakkilan visiot eivät olleet budjeteissa pitäneet.

Mainittakoon, että uusi Kotkan TP laskettiin Palloliitossa tilastoissa suoraan KTP-seuran jatkajaksi, vaikka todellisuudessa juopa niiden välillä oli koko ajan levenevä.

Kotkan TP jäi Veikkausliigassa 2000 kirkkaasti viimeiseksi ja putosi kauden päätteeksi liigasta konkurssikypsänä. Hallitus suoritti talouskriisin seurauksena joukkopaon jo hyvissä ajoin.

Kotkan TP:n paikkaa Ykkösessä tarjottiin vanhalle KTP-seuralle, joka oli pelannut 1999 kolmosdivarissa. Paikan ottaminen olisi merkinnyt myös Kotkan TP Oy:n velkojen ottamista huolehditaviksi.
KTP laitettiin pelaamaan kuitenkin 3. divisioonaan.

FC KooTeePee perustettiin alun perin vanhan KTP:n reservijoukkueeksi, ja vuonna 2000 se erosi omaksi seurakseen.
FC KooTeePee (KTP:n reservijoukkue voitti kaudella 2000 Kolmosen lohkonsa, jolloin se nousi Kakkoseen. Kotkan TP:n toiminnan loputtua useat liigapelaajat siirtyivät seuraan. Nimellä KTP oleva joukkue kolmosessa putosi neloseen.
Liitto hyväksyi saavutetun 2-divaripaikan siirron Kotkan Futis Oy:lle, joka oli perustettu pyörittämään sen toimintaa aivan uudelta pohjalta.

Veijo Kuusisto, FC KooTeePee:n ensimmäinen puheenjohtaja: FC KooTeePee perustettiin, koska Palloliiton säännöt estivät reservijoukkuetta pelaamasta kakkosessa tai sitä ylempänä.
Matti Koski: Kotkan TP oli tehnyt miljoonavelat ja syönyt osakepääoman. Yritys oli konkurssikypsä. Juha Metsärantaa, Jukka Vilkkiä ja minua pyydettiin kuin VPK-hommiin. Joulukuusta 2000 lähti uusi nousu. KTP:n johtokunta myi edustusjalkapalloilun sarjapaikan maallikoille, kun kontaktit yrityselämmän olivat poikki. Ostimme seuran rakkaudesta lajiin ja palkkasimme Pasi Rautiaisen valmentajaksi uskottavuuden vuoksi.

Ei ihme, että edes kotkalaiset eivät uuden vuosituhannen alkaessa tienneet tarkalleen, mitä kuului heidän seuroilleen Kotkan TP, KTP ja FC KooTeePee kauden 2000 jälkeen - puhumattakaan siitä, mitkä niistä jatkaisivat kaudella 2001 - ja missä sarjatasolla.

Vakkilan visiot olivat saaneet Kotkassa kunnon sotkun kaikkiin seuroihin, johtomiehiin ja varsinkin pelaajistoon. Liike-elämä ei enää tiennyt, minkä seuranimikkeen alla heidän sponsorirahansa katosivat kuin entinen egyptinmatkojen järjestäjä Saharassa.

Liigalisenssi oli ainakin vuonna 2007 FC KooTeePee:n hallussa, eikä KTP:lla ollut siihen oikeuksia. KTP oli kuitenkin perustanut FC KooTeePee:n (kakkosjoukkueekseen), mutta se muuttui joulukuussa 2000 itsenäiseksi seuraksi.
FC KooTeePee-nimeä on naurettu ja haukuttu ulkomaita myöten vokaalihirviöksi - nimeä ei voi kuitenkaan kirjoittaa muodossa FC KTP tai KTP siitä yksinkertaisesta syystä, että KTP on jo aiemman, olemassaolevan ja eri seuran nimi.

2001:

FC KooTeePee uutena nousijana 2. divisioonassa:
Pasi Rautiaisen johdolla nousu heti Ykköseen.

Uusi seura taustarakenteltaan - FC KooTeePe' nousi heti ensimmäisellä 2. divisioonan kaudellaan Ykköseen Pasi Rautiaisen luotsaamana.

KTP pelasi kauden 2001 pudonneena 4. divisioonassa, mutta voitti lohkonsa ja nousi takaisin kolmoseen.

2002:

'FC KooTeePee' nousijana 1. divisioonassa:
Pasi Rautiaisen johdolla nousu jatkui Veikkausliigaan kaudeksi 2003:

Pasi Rautiaisen johdolla 'FC KooTeePee' voitti 1. divisioonan ja nousi Veikkausliigaan kaudeksi 2003.

'KTP' pelasi kauden 2002 nousijana 3. divisioonassa - sijoittui kolmanneksi.

2003:

'FC KooTeePee' Veikkausliigassa kolmastoista
säilytti paikkansa, vaikka hävisi karsintapeleissä (RoPS).

'FC KooTeePee' jäi ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan karsijan paikalle eli 14 joukkueen sarjassa sijalle kolmetoista.
Ykkösestä tuli karsintapelivastustajaksi RoPS, jolle KTP hävisi ensin Rovaniemellä 1-4. Voitto kotona 3-2 ei riittänyt - yhteisluvuin 6-4 oli RoPS lunastanut paikan Veikkausliigaan ja 'FC KooTeePee' murjotti putoamista Ykköseen.
Mutta sitten alkoi kuulua kummia, Hjallis Harkimon FC Jokerit luopui 'taloudellisesti kannattamattomasta' jalkapalloilusta ja avoimeksi jääneen Veikkausliigapaikan sai 'FC KooTeePee'.

'KTP' pelasi kauden 2003 3. divisioonassa - sijoittui kuudenneksi.

2004:

'FC KooTeePee' Veikkausliigassa yhdeksäs.

'FC KooTeePee' sijoittui Veikkausliigassa 2004 yhdeksänneksi ja säilytti sarjapaikkansa. 'FC KooTeePee:n' valmentajana toimi Janne Hyppönen.

'FC KooTeePee'-TPS 3-0 (Arto Tolsa Areena, Kotka 30.5.2004):

Muistan tämän pelin 'alkutunnelmat' hyvin - oli ensimmäinen kesälomapäiväni ja päätin juhlistaa sitä Veikkausliigaottelulla jossakin päin Suomea.
Otteluohjelmasta löytyi sopivimpana juuri tämä 'FC KooTeePee-TPS'-ottelu, olihan edellisestä Kotkan jalkapallovierailustani ehtinyt kulua miltei tasan 35 vuotta!

Paatelaiset nousivat pääosiin tässä kärkikamppailussa - Markus Paatelainen teki kaksi ja Mikko-veli yhden. Kotkalaiset nousivat voitollaan sarjassa toiseksi - vain pisteellä johtavan Allianssin taakse.

'FC KooTeePee':n aloituskokoonpano TPS-ottelussa: (mv) Henri Halonen, Lassi Lehtonen, Jussi Kinnaslampi, Anssi Viren, Antti Väisänen, Tuomo Paakkari, Markus Paatelainen, Marko Tyyskä, Kim Liljeqvist, Mikko Paatelainen ja Toni Koskela.
Ohjelmalehtisessä mainitut muut ''FC KooTeePee':n pelaajat olivat (mv) Giorgi Nikuradzhe, (mv) Ville Tura, Ville Huovila, Erkka Länsimies, Aleksander Komov, Henri Roni, Jani Lauretsalo, Juho Nykänen, Janne Laakso, Tuomo Turunen, Vesa Helenius, Teemu Turunen, Tuukka Kesseli, Jussi Pellikka ja Matti Heimo.
Ottelussa FC KooTeePee suoritti seuraavat vaihdot: kentälle tulivat Janne Laakso , Teemu Turunen ja Vesa Helenius (pois Antti Väisänen, Mikko Paatelainen ja Toni Koskela).

Tästä pelistä on jäänyt mieleen myös TPS-pelaaja Kasper Hämäläisen erittäin paha jalan loukkaantuminen, lupaava nuorukainen taisi joutua olemaan sen seurauksena kentiltä sivussa vielä seuraavankin kauden aikana.

Ottelun jälkipelit pelattiin paikallisen radioaseman toimesta samana iltana Seurahuoneella, haastateltavana oli kahden maalin tekijä Markus Paatelainen.

Tämä lehtikuva FC KooTeePee-TPS-ottelusta oli seuraavan aamun 'Kouvolan Sanomissa'.

'KTP' pelasi kauden 2004 3. divisioonassa - sijoittui kolmanneksi.

2005:

'FC KooTeePee' Veikkausliigassa kahdeksas.

'FC KooTeePee' sijoittui Veikkausliigassa 2005 kahdeksanneksi ja säilytti sarjapaikkansa.

Kim Liljeqvist, FC KooTeePee (2005).

'KTP' pelasi kauden 2005 3. divisioonassa ja voitti lohkonsa, muttei noussut 2. divisioonaan.

2006:

'FC KooTeePee' Veikkausliigassa yhdestoista.

'FC KooTeePee' sijoittui Veikkausliigassa 2006 kahdeksanneksi ja säilytti sarjapaikkansa.

'KTP' pelasi kauden 2006 3. divisioonassa ja sijoittui kolmanneksi.

2007:

'FC KooTeePee' Veikkausliigassa kahdestoista.

'FC KooTeePee' sijoittui Veikkausliigassa 2007 kahdenneksitoista ja säilytti sarjapaikkansa.

'KTP' pelasi kauden 2007 3. divisioonassa ja nousi kaudelle 2008 2. divisioonaan.

2008:

FC KooTeePee putosi jumbosijalta YKKÖSEEN kaudeksi 2009.

2009:

FC KooTeePee Ykkösdivisioonassa pudonneena:

'FC KooTeePee' ja 'KTP' pelaavat kotiottelunsa perinteikkäällä 'Arto Tolsa Areenalla'. Kuvattu 3.6.2009 (Kuva: S&J).

3.6.2009 Arto Tolsa Areenalla pelattiin erikoinen ottelu, jossa KTP:n yli 35-vuotiaiden 'Kunnossa kaiken ikää'-joukkue kohtasi Suomen Cupin 5.kierroksen ottelussa Veikkausliigan JJK:n Jyväskylästä. Kotkalaisveteraanit sinnittelivät toivottomista ennakkoasetelmistaan huolimatta hyvin ja herrasmiesmäisesti loppuun saakka - lopputulos 0-8 jäi sivuseikaksi.

Lisää kuvia cup-ottelusta KTP 35v-JJK Jyväskylä (3.6.2009).

Arto Tolsa Areena-sivulle.

2010:

FC KooTeePee jatkaa toista kautta ykkösessä.

KooteePee jäi Ykkösessä seitsemänneksi.

Kaakkois-Suomen 3. divisioona: samassa sarjassa Kotkasta:
KTP, Jäntevä ja Kotkan Reipas (KoRe).

Kotkan Reipas (KoRe):

(9.4.2010, KoRe:n nettisivut): Kotkan Reippaan jalkapallojoukkueen toinen kausi miesten Kolmosessa alkaa kahden viikon kuluttua. Joukkue on pysynyt hyvin kasassa ja muutama vahvistus on liittynyt talven aikana joukkueeseen. Joukkue kaipasi keskikentälle lisää taitoa ja KoRe saikin houkuteltua Kalle Tukiaisen KTP:n riveistä oranssipaitoihin. Niin ikään ex-KTP Miika Tohijärvi siirtyi KoRen riveihin, tahkottuaan yhden kauden Haminan Pallo-Kissojen paidassa. Miikan pelipaikka löytyy todennäköisesti laidasta tai kärjestä. Lappeenrannasta KoRe sai pakkiosastoon täydennystä Kotkasta lähtöisin olevan Jaakko Mäkisen muodossa. Ja jotta hankinnat olisivat balanssissa niin maalillekin löytyi uusi peluri. Eikä mikä tahansa peluri vaan divarikokemustakin omaava Teemu Sairanen.
- Erinomaiset vahvistukset, kommentoi joukkueenjohtaja Juha Piipari. - Kaikki ovat KoRen linjan mukaisesti ennestään tuttuja jätkiä. Kalle tulee olemaan meille todella tärkeä pelaaja keskellä tai laidassa, samoin "Tohis" on ollut pirteä linkkinä. "Jaska" tuo laajuutta meidän hieman kapeaan puolustusosastoon ja Teemun tulon myötä meillä on sarjan paras veskarikaksikko.
Piipari käy pyydettäessä pelipaikoittain läpi koko joukkueen:
- Maalivahtiosasto on tosiaan kivenkova. Vesa Sjöblom oli viime kaudella meidän todellinen selkäranka. Nyt saamme vihdoin kaivatun toisen veskarin treeneihinkin. Vesku sai lusittua pelikieltonsa Cupin peleissä ja kauden startista lähtien meillä on molemmat maalivahdit mukana. Aiemmin kakkosveskarin roolia hoitanut Ville Ropponen jatkaa myös joukkueessa. Ville on alusta asti ollut käytettävissä aina kun on tarvetta, ja toivottavasti on jatkossakin. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus saada treeneihinkin toinen maalivahti, ja vielä kova semmoinen, niin tottakai tartuimme tilaisuuteen.
- Puolustus jatkaa pitkälti samassa muodossa kuin viime kaudellakin. Joukkueesta löytyy kolme kovaa topparia: Kapteeni Tuukka Vahvanen, varakapteeni Marko Tarkiainen ja Iiro Jokinen. Näistä kolmesta kaverista on löytynyt topparipari varmaan 90-prosenttisesti koko (uuden) KoRe:n historian ajan. Janne Lonka kärsii kauden alussa pelikieltoa, mutta palaa varmasti omalle paikalleen laitapakin tontille heti kolmannesta pelistä lähtien. Janne on sarjan parhaita laitapakkeja, eikä hänen pelipaikkansa ole millään lailla uhattuna. Toisella laidalla sen sijaan on kilpailua. Kimi Koponen ja Hannu Heiskanen ovat miehittäneet vasemman pakin tonttia alusta asti, mutta Mäkisen Jaska tuo kaivattua kilpailua tänne. Keskikentän terrieri Tuomas Palonen pelasi tätä tonttia Cup-peleissä, ja myös monipuolinen Marko Tarkiainen on hyvä vaihtoehto laitapakiksi.
- Keskikentän pohjan tilkitsee tutusti Olli Halme tai Tuomas Palonen, tai vastustajasta riippuen molemmat. Tomi Pylväläinen on joutunut kantamaan pelintekovastuun lähes kokonaan, mutta onneksi siihen tulee nyt helpotusta Tukiaisen Kallen muodossa. Kalle on älykäs ja taitava pelaaja, jonka omin pelipaikka on viilettää laidalla. On kuitenkin todennäköistä että Kalle tulee pelaamaan paljon keskellä, varsinkin alkukaudesta kun Pylväläinen on toipilaana. Laitaan löytyykin sitten vaihtoehtoja vaikka kuinka paljon. Tohijärven Miika on nappaamassa itselleen oikean laitalinkin paikkaa, ja toisella laidalla on nähty useasti Tarkiainen. Vaihtoehtoja on kuitenkin vaikka kuinka paljon. Leistin veljekset Ville ja Tumppi ovat luotettavia työmyyriä. Ari Kervinen on pelannut varmasti eniten oikealla laidalla ja Simo Noreman nopeutta näkisi mielellään laidalla. Mustia hevosiakin on, kuten Niklas Arpula ja Markus Ettamo.
- Hyökkäysosaston kaikki kaikessa on Lauri Sjöblom. "Late" on suoraviivainen ja nopea, kliininen viimeistelijä. Jokainen joukkue haluaa hänen kaltaisen maaliruiskun joukkueeseen. Toivotaan että Late pääsee Lahdesta peleihin, sillä yhtä takuuvarmaa viimeistelijää ei joukkueesta löydy. Tohijärvi on vielä katsomaton kortti, ja jos tehoja löytyy niin pelipaikka löytyy varmasti kärjestä. Ville Huovinen on tehnyt Reippaassa ison läjän maaleja, mutta ihan liukuhihnalta ei Villekään maaleja tee. Toivottavasti joukkueesta löytyy se musta hevonen, joka keventäisi Laten maalintekovastuuta edes hieman.

KoRe:n pelaajat:
maalivahdit: Sairanen Teemu, 1 Ropponen Ville ja 88 Sjöblom Vesa.puolustajat: Mäkinen Jaakko, 8 Heiskanen Hannu, 23 Koponen Kimi ja 26 Lonka Janne.
topparit:11 Jokinen Iiro, 16 Vahvanen Tuukka ja 24 Tarkiainen Marko.
keskikenttä:4 Pöyry Tuomo, 7 Tukiainen Kalle, 9 Pylväläinen Tomi, 12 Pulli Toni, 13 Laakso Oiva,17 Halme Olli ja 21 Palonen Tuomas.
laitalinkit: Tohijärvi Miika, 6 Norema Simo,19 Leisti Ville, 22 Repo Eetu, 25 Arpula Niklas ja 27 Kervinen Ari.
hyökkääjät:5 Olli Juuso,15 Piipari Juha, 18 Leisti Tuomas, 20 Huovinen Ville, 28 Sjöblom Lauri ja 66 Ettamo Markus.


Juha Piipari, KoRe

(25.4.2010): Kotkan Reipas aloitti sarjansa 1-1-tasapelillä Imatralla (IPS). Koren kokoonpano:
(4-5-1) ~ Sairanen; Tarkiainen, Jokinen (Heiskanen), Vahvanen (c), Mäkinen; Tohijärvi, Halme, Pöyry, Tukiainen, Palonen (Arpula); Piipari (V.Sjöblom).

Kotkan Reipas hävisi SavU:lle 1-3 (1-1) vierasottelunsa Mikkelin Urpolan tekonurmella 8.5.2010:


SavU:n (oranssi) ja KoRe:n (valkoinen - 'kakkosasu') pelaajat marssimassa lauantaina 8.5.2010 klo 12.30 Mikkelin Urpolan tekonurmella pelattuun Kakkois-Suomen 3.divisioonan otteluunsa.
KoRe:n varhaisesta rankkarimaalista huolimatta SavU osoittautui joukkueena paremmaksi 3-1 numeroin (kuva: S&J).

KoRe aloitti ottelun seuraavalla kokoonpanolla: (mv) 88 Vesa Sjöblom - 27 Ari Kervinen, 11 Iiro Jokinen, 24 Marko Tarkiainen, 13 Oiva Laakso - 3 Miika Tohijärvi, 4 Tuomo Pöyry, 8 Hannu Heiskanen, 17. Olli Halme, 20 Ville Huovinen, 28 Lauri Sjöblom.
Toisella jaksolla pelaajia vaihdettiin useita, kärkeen tuli mm. 15 Juha Piipari.


Kotkan Reippaan vaihtopenkillä värjötellään ensimmäisellä jaksolla, toinen oikealta hyökkääjä Juha Piipari (kuva: S&J).


Kuten KoRe:n pelaajien pukeutumistyyli kertoo pelipaikalla oli todella kylmänhyiset olosuhteet sateenuhkineen (kuva: S&J).


KoRe:n pelaajilla alkoi ilmeet muuttua loppua kohden vakavaksi muunkin kuin kylmän ilman suhteen (kuva: S&J).

Lisää kuvia ottelusta (8.5.2010) SavU-KoRe (S&J).

Kotkan Reipas voitti Haminan Pallo-Kissat 4-1 (2-0) Kotkan Puistolassa 11.6.2010:

Tässä kuvassa (S&J) on menossa alkukättelyt Kaakkois--Suomen 3. divisioonan ottelussa Kotkan Reipas-Haminan Pallo-Kissat perjantaina 11.6.2010 klo 18:30. Kotkalaiset oranssipaidoissaan, haminalaiset vihreissä.
Kotkassa vallitsi kyseisenä perjantaina toivottoman kylmä ja kaatosateinen sää, joka madalsi tunnelmaa muutenkin aika apaattisella Puistolan kentällä. Samaan aikaan valtakunnassa televisioitiin lisäksi suorana lähetyksenä jalkapallon MM-kisojen avausottelua E-Afrikasta.

Lisää kuvia ottelusta (11.6.2010) KoRe-HaPK 4-1 (S&J).

Kotkan Työväen Palloilijat (KTP):

KTP voitti (10.6.2010) Kotkan Jäntevän 4-1 ja jatkaa lohkojohdossa:


KTP:n ja Jäntevän 3. divisioonan joukkueet alkuesittelyssä Arto Tolsa-Areenalla ennen kotkalaisjoukkueiden kohtaamista sarjapelissä, joka samalla oli Jäntevän kotiotteluna heidän 70-vuotisjuhlaottelunsa.
Tommi Keverin valmentamat KTP-pelaajat eivät piitanneet Jäntevän juhlista vaan voittivat puhtaasti 4-0.


KTP:n pelaajat kaudella 2010: 1. Zurab Talakhadze (mv), 2. Roope Pokki, 3. Miikka Länsimies, 4. Anssi Vanhala, 6. Jani Lähde, 7. Tuukka Kesseli, 9. Antti Väisänen, 10. Tommi Kuitunen, 11. Tuomo Paakkari, 13. Tommi Ropa, 14. Antti Vesala, 15. Niko Bäck, 16. Toni Klang, 17. Pasi Tähkäpää, 18. Olli Vainio, 19. Ville Piispa, 20. Juuso Metsola, 21. Nico Pietiläinen, 22. Tomi Grönman, 23. Antti Hämäläinen, 24. Mauri Keskitalo, 25. Henri Seppä, 26. Lasse Sankala, 27. Hermanni Peltola, 28. Arttur Laine, 30. Santtu Malm ja 77. Joonas Rosenblad.
I-valmentaja: Tommi Keveri, II-valmentaja: Jukka Piispa.

Jäntevä-ottelun KTP-pelaajien listaa ei löydy netistäkään - omista muistiinpanoista löytyy kentällä pelanneista numeroista seuraavat: 1, 6, 7, 11, 15, 19, 23, 28 ja 77.

Lisää kuvia ottelusta Jäntevä-KTP.

KTP/2:n kolmoseen 'Kotkan Jäntevän' perinteikkäällä nimellä:

KTP/2 kolmoseen Jäntevä-nimellä: (20.1.2010 - Antti Kaarto):
Perinneseurat kokoontuvat ensi kesänä jalkapallon kolmosessa, kun Jäntevä tekee seuraa Kotkan Työväen Palloilijoille ja Kotkan Reippaalle.
Tulevan kauden Jäntevä on viime kauden KTP/2, jolle piirihallitus myönsi viime viikonloppuna paikan kolmoseen. Nelosessa toiseksi sijoittuneelle joukkueelle tuli mahdollisuus harpata ylemmäs, kun Voikkaan Potkupallokerho luopui omasta kolmosen paikastaan. Nousu oli nimen vaihdolle sopiva sauma.
- Nimen valinta oli demokratiaa. Pelaajat äänestivät vapaista nimistä, ja vaihtoehtona oli myös uuden seuran perustaminen. Vaihtoehtoja oli yhteensä yli 10, joukkueen valmentaja Aaro Pakkanen kertoo.
Pakkasen mukaan useampikin seura oli kiinnostunut saamaan kolmosen joukkueen lippunsa alle.
- Emme lähteneet pyytämään rahaa keltään. Seuran nimi näkyy ulospäin, mutta vastaamme itse joukkueen kuluista ja tuloista, Pakkanen kertoo.
Sama tilanne on joukkueen kohdalla jatkunut jo pitkään. Vaikka nimi on ollut KTP/2, on yhteistyö KTP:n kanssa ollut minimaalista.
- Olemme olleet samaa seuraa, mutta omavaraisina. KTP:n kanssa ei ole ollut myöskään pelaaja- tai valmennusyhteistyötä. Jokunen pelaaja heiltä on käynyt meillä muutaman ottelun pelaamassa, kun on itse soittanut ja kysynyt mahdollisuutta tulla.
- Viime vuonna KoRe näytti, että nousijakin voi pärjätä. Pelaajamme ovat 20-24-vuotiaita, ja harva on pelannut kolmosta. Se takaa, että intoa ja asennetta riittää.
Tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan viettävä Jäntevä pelasi Mestaruussarjassa kaudet 1952-54 ja voitti vuonna 1953 SM-hopeaa.
Viime kaudella vitosessa pelannut alkuperäis-Jäntevä jatkaa pelejään samalla sarjatasolla.

KTP pilasi (10.6.2010) Kotkan Jäntevän 70-vuotisjuhlaottelun:


Kotkan Jäntevä oli saanut KTP/2:n sarjapaikan kolmosesta ennen kauden alkua ja kotipelistä Jäntevä-KTP Arto Tolsa Areenalla 10.6.2010 oli tehty Jäntevän 70-vuotisjuhlaottelu. Paikalle oli kutsuttu kymmenen Jäntevän veteraanipelaajaa vuosikymmenten takaa.
Itse pelissä Jäntevä jäi KTP:n jyrän alle ja hävisi puhtaasti 0-4. Oli kuitenkin hienoa nähdä 'aidot' 50-luvun Jäntevän punavalko-ruutupaidat ja siniset housut vuonna 1952 Olympialaisiimme valmistuneella Kotkan kentällä - historiallista havinaa todellakin (kuva: S&J).

Jäntevän avauskokoonpano:1) Mats Olsson, 4) Dmitri Gontcharov, 5) Ville Haavisto, 6) Jani Ivalahti, 7) Matti Pakkanen, 8) Toni Piipponen, 10) Mikko Haavisto, 13) Bo Zhou, 14) Joonas Kuparinen ja 18) Jesse Rahikka.

Jaetusta ohjelmalehtisestä löytyi lisäksi seuraavat pelaajat, joista monet pääsivät kentällekin: 2) Harri Lepistö, 3) Sami Jämsen, 12) Jamal Hamdache (mv?), 15) Kimmo Kärkkäinen, 16) Joonas Välimaa, 17) Juha Terkki, 19) Aku Montonen, 20) Jonne Laine, 21) Antti Ahola, 23) Antoine Toualide, 30) Niko Puustinen, 31) Joni Ketola, 88) Ville Vanhala, 99) Anssi Holmsten ja numerottomat Simo Fransas ja Tuomas Hauhia.


Jäntevän juhlaottelu saatiin käydä aurinkoisessa säässä 10.6.2010 (S&J).

Lisää kuvia ottelusta Jäntevä-KTP.

Kausi 2011:

FC KooTeePee kolmatta kautta Ykkösessä:

KooteePee jäi Ykkösessä sijalle 6/13.


FC KooTeePee 2011 - edustusjoukkue virallisessa nettisivunsa potretissa.

____________________________

(9.7.2011): KooTeePee voitti PS Kemin siististi 3-1:

ENNAKKO PS Kemi-ottelusta (8.7.2011, KooTeePee:n nettisivut):
FC KooTeePee ja PS Kemi iskevät yhteen lauantaina pelattavassa Ykkösen ottelussa:
Mielenkiintoinen ottelu tulossa. KooTeePeella koitui muutama nukahdus kalliiksi maanantaisessa FC Lahti-ottelussa, mutta päävalmentaja Janne Hyppösen vastaavanlaisia lapsuksia ei satu lauantaina.
- Joukkueen puolesta voin luvata että Kemi-ottelussa ollaan valveilla alusta lähtien, Hyppönen toteaa.
- Kemi ei missään nimessä ole helppo vastustaja ja juuri erikoistilanteet ovat olleetkin joukkueen tavaramerkki. Vierasvoitot HIFK:sta ja Kokkolasta kertovat iskukyvystä. Sarjasijoituksiin on turha tuijottaa, kolme pistettä ottelusta ovat kumpaisellekin elintärkeitä jatkuvuuden kannalta.
Vastustajan valmentaja Kalle Huusko oli Hyppösen kanssa samoilla linjoilla.
- Ykkönen on osoittautunut ainakin toistaiseksi erittäin mielenkiintoiseksi, joskus mainitut ns. varmat ottelut kyllä voidaan unohtaa. Hyvillä mielin ajelemme Kotkaan, joskin muistot muutamasta edellisestä ottelusta vieraspisteitä ajatellen eivät lohduttavia olekaan. Arto Tolsa-areena on tännepäin kulkeutuneiden tarinoiden mukaan tällä hetkellä eräs maamme parhaimmista kunnoltaan ja muistaen kotkalaisen yleisön ja tietenkin huomioiden joukkueen maineen kovana kotijoukkueena, on odoteltavissa tiukka taisto.
- Valitettavasti joukkueemme henkinen isä; Keijo Huusko; joutunee olemaan ottelusta sivussa reisivamman takia, mutta onneksi nuorisotyömme jauhaa täydellä teholla ja nyt on mahdollisuus antaa myös tälle kaartille peliaikaa.
Tasoitusta antaa myös kotijoukkue, sillä vaikka sairastupa onkin tyhjillään, ovat "kotiarestissa" tästä ottelusta pelikieltojaan sovittavat Jesse Miettinen, Giorgi Ositashvili, Ken Jammeh ja Niko Ikävalko.


FC KooTeePee:n aloitusmiehistö valmiina PS Kemi-otteluun. Pelaajat vasemmalta: Beka Tugushi (10), Jukka Santala (32), Vesa Helenius (23), Marko Tyyskä (17), Immo Eronen (7), Johannes Laaksonen (8), Riku Venäläinen (16), Ilja Shesterkov (11), Erkka Länsimies (6), mv. Oskari Forsman (1) ja Henri Järviniemi (25 ~ 'C'). Ottelulle antoi oman 'sähköisen latauksen' ukkosen jyrinä ja kaupungin yllä välähdelleet salamat, mutta Arto Tolsa Areenalla ei pelin aikana pudonnut vesipisaraakaan (kuva: S&J).

FC KooTeePee pelasi seuraavassa kokoonpanossa: Oskari Forsman, Erkka Länsimies-Riku Venäläinen-Henri Järviniemi-Vesa Helenius, Ilja Shesterkov-Marko Tyyskä-Johannes Laaksonen-Immo Eronen, Beka Tugushi-Jukka Santala.
Vaihdosta: Sami Raanti (Santala), Saku Kvist (Eronen) ja Emil Sutela (Shesterkov). Vaihtopenkille jäivät ainakin Janne Veija ja Ville Teelahti.


Kotkalaisyleisö oli myös valmiina iltapäivän tiukkaan kamppailuun (S&J).


Kotkalaispelaajat (vas.) Immo Eronen ja Ilja Shesterkov kemiläisten tiukassa puristuksessa pelin tiimellyksessä (S&J).


KooTeePeen Beka Tugushin persoonallista hiusmuotoilua (S&J).

Lisää kuvia ottelusta FC KooTeePee-PS Kemi.

Ykkönen 2011: FC KooTeePee Ykkösessä kuudennella sijalla.


Kauden 2011 FC KooTeePee-hyökkääjiä: vasemmalta - Jukka Santala, Justus Haapala ja Niko Ikävalko.

2012:

FC KooTeePee neljättä perättäistä kautta Ykkösessä:

KooteePee jäi Ykkösessä sijalle 7/10.


FC KooTeePee:n pitkä USA-kärki Aaron Wheeler oli kutsuttu apuun puolustustehtäviin erikoistilanteessa. Muut kotkalaiset vasemmalta: Giorgi Ositashvili, Henri Järviniemi ja Vesa Helenius. RoPS-pelaaja vasemmalla Joonas Pennanen, keskellä Mika Lahtinen.

(4.7.2012) FC KooTeePee hävisi 0-3 kotonaan RoPS:lle, putoamisviiva alkoi kummitella (S&J).

FC KooTeePee:n kokoonpano RoPS-ottelussa (4.7.2012): (mv) 1. Lauri Pirhonen, 6. Erkka Länsimies, 13. Giorgi Ositashvili, 23. Vesa Helenius, 25. Henri Järviniemi, 8. Johannes Laaksonen (7. Juuso Laitinen, 80min), 10. Arttu Seppälä (22. Saku Kvist, 67min), 14. Olli Kaakinen, 27. Juho Nykänen, 16. Samuli Kaivonurmi (38. Sami Raanti, 38min), 32. Aaron Wheeler.
Varamiehet: 31 (mv) Levan Lomidze, 4. Ken Jammeh, 19. Janne Veija ja 93. Niko-Kalle Husu (valmentaja: Janne Hyppönen).

Illan taistelupari ~ FC KooTeePee:n pitkä kärkimies Aaron Wheeler ja RoPS-toppari 6. Ndukaku (Udoka Alison), (S&J)

FC KooTeePee-luotsi Janne Hyppönen mietteliäänä, 0-3 kotona häviö ja putoamisviiva alkaa alta lähestyä (S&J)

FC KooTeePee:n vaihdosta kentälle tullut 38. Sami Raanti löi ottelun loppuhetkillä päänsä yhteen rovaniemeläispelaaja Albin Granlundin kanssa ja joutui hoipertelemaan melkein omin avuin lähes tiedottomana uimahallin pukusuojatiloihin (S&J). Missähän olivat paarit tai jopa ambulanssi?

Lisää kuvia ottelusta FC KooTeePee-RoPS 0-3 (4.7.2012).
.


KTP toista perättäistä kautta Kakkosessa:


Jäntevä jatkoi Kolmosessa:


Kotkan Reipas (KoRe) luovutti 3.div:n sarjapaikkansa Karhulan Peli-Karhuille (PeKa):


Karhulan Peli-Karhut sai Kotkan Reippaan luovuttaman 3. divisioonan sarjapaikan kaudelle 2012.

(PeKa:n nettisivut, 2012): Peli-Karhujen nuori edustusjoukkue esiintyy kaudella 2012 kaakon kolmosessa, kun Kotkan Reipas luovutti paikkansa karhulalaisille. Taitavan, mutta myös vaativan valmentajansa Aku Laitisen johdolla pelaava karhulauma pyrkii pelaamaan rohkeaa jalkapalloa uskoen, että tuloksiakin syntyy nöyrällä työnteolla.
Pitkän ja pimeän talven ajan tunnelin päässä kajastanut valo on saavutettu. Huomenna sunnuntaina vuosien tauon jälkeen Peli-Karhujen edustusjoukkue tekee paluun Kaakkois-Suomen Kolmoseen. Pehmeää laskua on turha odottaa, sillä karhulalaiset matkaavat Imatralle IPS:n vieraaksi. Kotijoukkue on muutaman viimeisen kauden aikana sementoinut paikkansa kolmosessa ja on esittänyt hyviä otteita.
PeKan valmennus on uudistunut täysin, kun päävastuun on ottanu kaiken nähnyt ja kokenut Aku Laitinen, hänen apunaan toimii tuttu näky edustuksessa, Teppo Raivela. Huoltoryhmä on valitettavasti ohentunut, kun Seppo Kähärä hoitaa tonttia yksin. Pelaajapuolella ei suurta vaihtuvuutta ole ollut, mutta Ville Piispan siirtyminen takaisin KTP:n riveihin on suuri menetys.
Alkavalla kaudella edustukselta on lupa odottaa pelaamista maata pitkin. Nuorella joukkueella ei ole syytä lähteä painikilpailuihin kokeneempia ja fyysisesti vahvempia vastustajia vastaan. Toivottavasti PeKan pelit kiinnostavat paikallisia entistä enemmän ja kauden mittaan kotiotteluissa nähdään mukavia yleisömääriä.

PeKa:n avauskokoonpano: #1 Markus Kangas, #4 Teemu Pätäri, #22 Lenni Marttila, #31 Tomas Turunen, #20 Juho Raivela, #11 Ville Virtanen (C), #17 Atte Kallström, #8 Reko Marttila, #7 Atte Mussalo, #6 Miika Molander, #88 Joonas Ranta.

Maalivahdit: #1 Markus Kangas ja #99 Julius Kärki.
Puolustajat: #2 Samu Rantanen, #3 Tommi Räsänen, #4 Teemu Pätäri, #5 Miro Sundholm, #11 Ville Virtanen (kapteeni), #20 Juho Raivela, #22 Lenni Marttila, #30 Mikko Ryhänen, #31 Tomas Turunen, #33 Wille Viitala, #69 Esko Mäkeläinen, #xx Niko Vanhala, #xx Lauri Koivisto ja #xx Ville Kemppinen.
Keskikenttäpelaajat: #6 Miika Molander, #8 Reko Marttila, #10 Samu Raivela#, 12 Joona Sorva, #13 Julius Etholén, #15 Simo Tura, #17 Atte Kallström, #18 Miroslav Bakrac ja #35 Roope Salmela.
Hyökkääjät: #7 Atte Mussalo, #16 Antti Riihimäki, #19 Topi Knutas, #23 Joni Söderholm, #88 Joonas Ranta, #xx Simo Seppä ja #xx Joonas Laitinen.

PeKa pelasi kaudella 2006 Kaakon piirin 3. divisioonassa, mutta 'katosi' vuodeksi 2007. Kaudelle 2008 PeKa palasi saman piirin 6. divisioonaan ja kaudet 2009-11 pelasi 5. divisioonassa. Nyt seura teki Kotkan Reippaan avustuksella suoran hyppäyksen Kolmoseen viiden vuoden tauon jälkeen.


2013:

FC KooTeePee viidettä perättäistä kautta Ykkösessä:

FC KooTeePee selvisi Ykkösessä sijalle 3/10.


2014:

FC KooTeePee ja Kotkan Työväen Palloilijat (KTP ~ 2. divisioona) yhdistyivät - "lopultakin":

Ykkösessä jatkaa uusi fuusioseura nimellä "FC KTP".

FC KTP:n kausi Ykkösessä päättyi painajaismaisesti ~ kesän reilu sarjajohto kääntyi maaliviivoilla HIFK:n sarjanousuun.

Veikkausliigaseurojen konkurssit (MyPa ja FC Honka) vapauttivat paikkoja - FC KTP nostettiin sittenkin lopulta Veikkausliigaan!


Vasemmalta: (mv) Kert Kütt, (p) Henri Järviniemi, (p) Giorgi Ositashvili ja (p) Tuomo Turunen.

Kuten arvata saattoi, kotkalaiset suhtautuvat jalkapalloonsa suurella tunteella ja pienellä 'politikoinnilla' - ei kauaa kestänyt FC KooTeePeen ja KTP:n fuusiouutisen julkaisemisesta, kun mediaan alkoi virrata seuraavanlaisia kotkalaismietteitä:
("Nimetön", 9.12.2013): No niin, KTP:n pelaajat Kymiläisiin ja nyt meni PeKa:n junioreilta edustusjoukkue. KTP:ltä meni myös edustusjoukkue, kun luopui sarjapaikasta ja pelaajien sopimukset purettiin. FC KooTeePee:n pelaajien sopimukset jatkavat, kun seura muutti vain nimeä. Tässä voitti vain entinen FC KooTeePee, kun on nyt Kotkan ykkösseura ja saa paljon sponsoreita. Nousua liigaan odotellaan. Ylijäämäpelaajat voisi tulla harrastamaan potkupalloa, Kiriin, Jäntevään tai Butaan.


FC KTP:n miehistö kaudelle 2014 ~ kuvasta puuttuvat Topi Pasi, Erkka Länsimies, Olli Kaakinen, Aleksi Tarvonen ja Tatu Niskanen.


(16.7.2014) Kärkijoukkue FC KTP hävisi Jyväskylän Harjulla - JJK parempi lukemin 2-1.

FC KTP:n kokoonpano: (mv) Kütt ~ Ositashvili, Tyyskä, Turunen, Järviniemi (75' <-> Länsimies) ~ Kobena (44' varoitus, 46 <-> Sawchak), McFaul, Grönroos (15' <-> Mäkelä), Oksanen ~ Kaivonurmi, Aalto (90+3' varoitus). Maali: Kaivonurmi.

(16.7.2014) 1. div. Jyväskylän Harjulla - JJK-FC KTP alkamassa (kuva: S&J).

YouTube-video (16.7.2014): JJK-FC KTP 2-1 (2-1).

Vasemmalta: (k) Shane McFaul, (k) Josh Mulvany, (k) Ville Oksanen ja (k) Kevin Sawchak.


(20.7.2014) FC KTP voitti kotikentällään Tampereen Ilveksen 1-0 ~ nousutunnelmia aistittavissa.

FC KTP:n kokoonpano: (mv) Kütt ~ Ositashvili, Turunen, Tyyskä, Sawchak ~ Veija (89' <-> Länsimies), McFaul, Mulvany, Oksanen (78' <-> Järviniemi 86') ~ Kaivonurmi (69' <-> Mäkelä), Aalto. Maali: Kaivonurmi.

(20.7.2014) 1. div. Kotkan Arto Tolsa Areenalla - FC KTP-Ilves 1-0 (kuva: S&J).


Vasemmalta: (p-k) Marko Tyyskä, (k) Janne Veija, (h) Jussi Aalto ja (h) Samuli Kaivonurmi.

FC KTP:n kannattajajoukko "Boys from the Docks" Ilves-ottelussa 20.7.2014 (S&J).


2015:

FC KTP nostettuna Veikkausliigassa!

FC KTP jäi Veikkausliigassa 2015 toiseksiviimeiseksi.

Putosi takaisin Ykköseen PK-35 Vantaa-karsintapelien jälkeen.


Uudet pelaajat: Sasha Anttilainen (MyPa), Jere Pyhäranta (MyPa), Nosh A Lody (MyPa), Juho Lehtonen (TPS), Felipe Aspegren (TPS), Juuso Salonen (Haka), Jordi van Gelderen (JJK), Tamas Gruborovics (FC Inter) ja Ilari Äijälä (FC Honka). Lainaksi: Joel Mero (Borussia Mönchengladbach/2, Saksa).

Seurasta poistuneet: Tuomo Turunen (FC Honka), Jussi Aalto (TPS), Kert Kütt (Vladres, Norja), Joni Mäkelä (Haka), Kasperi Liikonen (Haka), Erkka Länsimies (PaKa), Juho Nykänen (PeKa), Kevin Sawchak (USA), Janne Veija (Sudet), Marko Tyyskä (?), Emerik Grönroos (?), Olli Kaakinen (?) ja Nouhoum Kobena (?).

FC KTP hävisi ensimmäisen "kotiottelunsa" (Myllykoskella) KuPS:ille 0-1:

(FC KTP * 19.4.2015 - Myllykoskella): (mv) Jere Pyhäranta - Jordi Van Gelderen, Nosh A Lody, Felipe Aspegren, Ilari Äijälä, Shane McFaul (Juho Lehtonen), Josh Mulvany (Aleksi Tarvonen), Ville Oksanen, Samuli kaivonurni (Niko Ikävalko) ja Tamas Gruborovics. Vaihdossa: (mv) Tatu Niskanen, Juuso Salonen, Topi Pasi ja Henri Järviniemi. Valmentaja: Sami Ristilä.

FC KTP:n aloitusmiehistö tunnelmanvirityksissä Myllykosken Saviniemen kentällä KuPS:ia vastaan 19.4.2015 (S&J).

FC KTP:n kannattajat omissa virityksissään Myllykosken Saviniemen kentällä KuPS-pelissä 19.4.2015 (S&J). Kannustushuudoissa onnettomia alatyylirikkoja.

LINKKI: Lisää kuvia ottelusta FC KTP-KuPS.


KTP-perheen suru-uutinen - 7.10.2015 (FC KTP:n nettisivut): KTP:n pitkäaikainen kannattaja ja Kotkan kaupungin liikuntalautakunnan jäsen Hannu Leppänen on siirtynyt suuremmille pelikentille. Hannu menehtyi eilen äkillisesti. Koko KTP-väki toivottaa Hannun lähimmäisille jaksamista surun keskellä. Syvin osanottomme." Kuva: 20.7.2014 (S&J).


(28.10.2015) FC KTP karsi PK-35 Vantaan kanssa Veikkausliigapaikasta.
Ensimmäinen osaottelu Vantaalla päättyi 0-0:

(FC KTP * 28.10.2015 - Vantaa, Veikkaus-TV): (mv) Craig Hill - Jordi Van Gelderen (Ilari Äijälä), Nosh A Lody, Juuso Salonen (Felipe Aspegren), Henri Järviniemi, Shane McFaul, Valeri Minkenen, Eetu Muinonen, Aleksi Tarvonen (Babatunde Wusu), Tamas Gruborovics ja Samuli Kaivonurmi. Vaihdossa: (mv) Jere Pyhäranta, Giorgi Ositashvili, Ville Oksanen ja Juho Lehtonen. Valmentaja: Samuli Ristilä - apuna Steven Polack.

(1.11.2015) FC KTP hävisi ratkaisevan toisen ottelun kotonaan PK-35 Vantaalle 2-3 - putosi Ykköseen:

(FC KTP * 1.11.2015 - Kotka, Veikkaus-TV): (mv) Craig Hill - Ilari Äijälä, Nosh A Lody, Giorgi Ositashvili (Eetu Muinonen), Henri Järviniemi, Shane McFaul (Juho Lehtonen), Valeri Minkenen, Aleksi Tarvonen (Felipe Aspegren), Babatunde Wusu, Tamas Gruborovics ja Samuli Kaivonurmi. Vaihdossa: (mv) Jere Pyhäranta, Jordi Van Gelderen, Ville Oksanen ja Juuso Salonen. Maalit: Äijälä (rp) ja Kaivonurmi. Valmentaja: Samuli Ristilä - apuna Steven Polack.


3. divisioona:

Peli-Karhut (Pe-Ka, Karhula) ~ neljättä peräkkäistä kautta 3. divisioonassa


5. divisioona:

Peli-Karhut/2 (Pe-Ka/2, Karhula) ~ 5. divisioonassa

Jäntevä ~ 5. divisioonassa


6. divisioona:

Popinniemen Ponnistus (PoPo, Karhula) ~ 6. divisioonassa

PeKa/KyPa ~ 6. divisioonassa

Kotkan Kiri ~ 6. divisioonassa

Sunilan Sisu (FC SuSi) ~ 6. divisioonassa

Karhulan Pojat (KarPo) ~ 6. divisioonassa

FC Etapo (E-Talon Pojat, Rauhala, Karhula) ~ 6. divisioonassa

2016:

YKKÖNEN:

FC KTP pudonneena 1. divisioonassa eli Ykkösessä * syöksykierre jatkoi - putosi suoraan Kakkoseen.


3. divisioona:

Peli-Karhut (PeKa, Karhula) ~ viidettä peräkkäistä kautta 3. divisioonassa


5. divisioona:

Peli-Karhut/2 (PeKa/2, Karhula) ~ jatkoi 5. divisioonassa

Jäntevä ~ jatkoi 5. divisioonassa


6. divisioona:

Popinniemen Ponnistus (PoPo, Karhula) ~ jatkoi 6. divisioonassa

PeKa/KyPa ~ jatkoi 6. divisioonassa

Kotkan Kiri ~ jatkoi 6. divisioonassa

Karhulan Pojat (KarPo) ~ jatkoi 6. divisioonassa

FC Etapo (E-Talon Pojat, Rauhala, Karhula) ~ jatkoi 6. divisioonassa

PeKa/A2 ~ aloitti 6. divisioonassa

2017:

Kakkonen:

FC KTP pudonneena Kakkosessa ~ Jari Rantanen päävalmentajana.

FC KTP voitti Kakkosen lohkonsa, mutta hävisi nousukarsinnassa AC Kajaanille yhteismaalein 3-6.

FC KTP hävisi 7.10.2017 ensimmäisen karsintapelin kotikentällään AC Kajaanille 1-3 ja toisen osaottelun (la 1.10.2017) Kajaanissa maalein 2-3. FC KTP:n nousu-unelma kariutui yhteismaalein 3-6.

(14.10.2017 * 2. osa * AC Kajaani-FC KTP 3-2 - yhteismaalit 6-3 * Veikkaus-TV): (mv) Jiri Koski - Topi Pasi (Oskari Pasanen), Tiago Moura, Sebastian Dolivo, Manel Gasparin, Lucas Dos Santos, Faraz Ahadi, Juho Nykänen, Driton Shala (Niko Ikävalko), Ousman Jarju (Donado Jhonatan) ja Aleksi Tarvonen. Vaihdossa: (mv) Ville Särkkä, Saku Kvist, Abdukadir Said Ahmed ja Anton Eerola. Maalit: Nykänen ja Tarvonen. Päävalmentaja: Jari Rantanen.

FC KTP kaudella 2017 päävalmentaja Jari Rantasen johdolla (FC KTP:n nettisivut). Eturivissä vasemmalta: Manel Gasparin, Niko Ikävalko, Esa Vilkki (j.joht), (mv) Ville Särkkä, päävalmentaja Jari Rantanen, (mv) Jiri Koski, Joni Ruuskanen (valm), Lucas Dos Santos, Tiago Moura ja Onur Celik.
Keskirivi vasemmalta: Tatu Niskanen (mv-valm), --- , Marko Tyyskä, Jimi Lassila, Juho Nykänen, (mv) Pyry Piirainen, Driton Shala, Saku Kvist, Kaarel Usta, Jan Lorkowski (huolt.) ja Sampsa Kaipiainen (huolt.).
Takarivi vasemmalta: Oskari Pasanen, Elias Liljasto, Topi Pasi, Sebastian Dolivo, Ousman Jarju, Anton Eerola, Matias Paavola ja Quincy Osei.


Kotkan jalkapallosivulle #1: 'Alusta vuoteen 1969 asti'.

Kotkan jalkapallosivulle #2: 'Vuodet 1970-1999'.

Jalkapallosivustomme etusivulle.