Kuvassa Kangasniemen Jokelan emäntä Manta Manninen.
Vieno Kalliola on kirjoittanut tätipuolestaan Mantasta kirjan Manta (2000), josta tämän kuvaruudun tiedot suuremmaksi osaksi on saatu.
Manta syntyi 13.11.1880 Armisvedellä ja avioitui 17.12.1908 Kangasniemen Jokelaan Mooses Mannisen emännäksi (muutto tapahtui vasta 22.1.1909).
8.10.1909 avioparille syntyi Toivo-poika, joka kuoli 9.12.1928 lentävään keuhkotautiin 19-vuotiaana. Ainoan lapsen menettäminen oli ollut pariskunnalle suuri järkytys, josta varsinkaan Mooses ei tuntunut pääsevän yli millään. Enää ei suunniteltu talon uudistuksia, tulevaisuuden haaveet jäivät totaalisesti.
Mooses kuoli 13.6.1933 (59-vuotiaana) - Manta jäi leskeksi 53-vuotiaana.
Manta jatkoi vahvana naisena yksin ja nousi persoonallisilla tempauksillaan ja puheillaan Kangasniemellä tunnetuksi henkilöksi, josta tarinoita yhä riittää.
Presidentti Svinhufvud vieraili Kangasniemellä v.1934 ja Manta kuuluna hyvän kalakukon leipojana sai kunnian leipoa itselleen presidentille kalakukon. Sen Manta teki niin hyvin kuin taisi, voita ja läskiä säästämättä. Kukko oli myöskin niin suuri kuin Manta sai uunin luukusta sopimaan. Oli siinä Svinhufvudilla syömistä (Vieno Kalliola, 2000).
Manta oli ahkera ottamaan aurinkokylpyjä pihallaan. Hän heitti viltin heinikkoon ja kellotti siinä ilkialastomana, käännellen välillä kylkeään. Tie kulki pihan halki niin kuin siihen aikaan tiet kulkivat. Pikkupojat pyöräilivät joutessaan ja tutkailivat emännän painoa.
"Aenaki parsattoo killoo, jos ei enemmä", arvelivat he (Vieno Kalliola, 2000).
Manta oli tulossa konjakinhakureissultaan Mikkelistä. Samassa linja-autossa oli matkustanut myös rovasti Kuorikoski. He jäivät pois samassa pappilan tienhaarassa. Mantan hakija ei ollut vielä tullut, joten Kuorikoski pyysi Mantaa tulemaan pappilaan odottamaan. Manta raahasi ilmeisen painavaa kassiaan melkein maata viistäen. Kohtelias rovasti pyysi kantaakseen Mantan kassin.
"Ompas tämä painava, todella raskas?" ihmetteli hän.
"Elä ihmettele, siinä on 12 pulloo konjakkia", totesi Manta kuin ei mitään (Vieno Kalliola, 2000).
Rovasti Kuorikoski, Mantan hyvänä tuttuna kantoi huolta Mantan sielullisista asioista.
"Tuleeko sinulle uskonnollinen Kotimaa-lehti?"
"Ei mulle tule, mutta Perjantae-lehti tulloo", vastasi Manta (Vieno Kalliola, 2000).
Eräille Mantan tavanomaisista juhlista Jokelassa oli saapunut myös Melles-Otto-niminen, hieman yksinkertainen mies. Hän piti juhlista ja söi niissä itsensä kipeäksi. Otto änkesi itsensä oikein pöydän päähän, että tarjoilija varmasti ojentaa hänelle ensin. Etu- ja pääruuat syötiin ja tuli jälkiruuan vuoro. Tarjoilija toi suuren jälkiruokamaljan Oton eteen ja käski ottamaan.
Otto käänsi soppakauhaa sivuun ja alkoi lusikoimaan suoraan maljasta. Tuli nolo tilanne, ihmiset hämmentyivät. Manta kiiruhti sipisemään jonkun korvaan: "Pitäkee huol, ettei se halakii".
Otto vielä hämmästeli ääneensä, etteikö muille tuuvakkaa? (Vieno Kalliola, 2000).
Mantan sanottiin olleen hyvä antamaan nälkäisille syödä ja kerjäläisille evästä mukaankin. Mantan entinen renki, Toivo Laitinen, kertoi kuljettaneensa Mantan lähettämänä suuren ruokapaketin kirkolle Risa-Askolle, joka oli erikoislaatuinen erakko (Erkki Tissari, 2000).
Manta kuoli 70-vuotiaana vuonna 1950.