Antero Manninen, Kangasniemen historia, osa 1 (1953) ~ Kangasniemen kylien vaiheita: "LAITIALA oli alkujaan nykyistä laajempi, sillä siihen kuului myös Kaihlamäen Puntala. Kylän maat kuuluivat aluksi Synsiön kymmenkuntaan ja sittemmin samannimiseen suurkylään. V. 1664 asui Mikko Laitiainen Hänninkankaalla, Risto Laitiainen taas Kalattomanmäellä. Heille kuuluivat yhteisesti Läpisyöstin maa ja Vanhapelto. Itsenäisenä kylänä Laitiala mainitaan 1668. NOUSIALA käsitti aluksi vain nykyisen numeron 1. Kylän maat kuuluivat aluksi Synsiön kymmenkuntaan, sittemmin Kaihlamäen suurkylään, jossa 1643 mainitaan Lauri ja Mikko Nousiainen. Edellisen poika Risto asui 1664 Luotolahden maalla Nousialan kylässä. Nykyisin Nousialaan kuuluva Tintto on isojaon yhteydessä siirretty Kaihlamäen kylästä". (Antero Manninen, 1953). Tämä Laitialan koulupiirin kartta vuodelta 1990 selvittää alueen kylien keskinäistä sijaintia.

Tinton talo Nousialassa: A) Kuvassa Nousialan kylän Tinton talo, jota kaksi sukupolvea taaksepäin isännöi Fabian Toivakka - yksi kunnan silloisista napamiehistä. Tämän kuvan käyttöömme antoi (5.1.2008) sen kuvaaja, Petri Tiihonen, joka on mainitun Fabian Toivakan Anja-tyttären poika. Petri oli kuvannut Tinton talon 15.7.2006. Fabian Toivakan jälkeen (50-luvun lopulla) Tintto jäi Fabianin toiselle tyttärelle Kertulle eli kuvaaja-Petrin tädille (Pylvänäinen). Petri Tiihosen 31.5.2008 kuvaama otos Tinton talon pihassa olevasta mielenkiintoisesta rakennuksesta: (Petri Tiihonen, sähköposti 1.6.2008): Vasemmalla puolella rakennusta oli apulaisten asuintilat ja oikea puoli toimi maitolana. Aikoinaan joku kyläläisistä antoi rakennukselle nimen Impilinna. Rakennus toimi kirjastona 70-80 luvuilla. Nykyään rakennus toimii Tinton isännän kalapuotina ja varastona. Tinton vilja-aitta, joka kuvan ottajan, Petri Tiihosen (11.2.2006), mukaan on rakennettu 1800-luvulla. Tinton päärakennus pilkistää kuvan oikeassa reunassa. Kuva käyttöömme 5.1.2008. Petri Tiihonen laittoi (5.1.2008) tämän 20.1.2007 kuvaamansa talvisen Tinton pihatiekuvan yhteyteen seuraavan kuvatekstin: Pihatie (vanha tie), joka yhtyy Sammakkoniemen tiehen. Perinnealbumi-kirjassa (1979) julkaistiin aikoinaan tämä Tauno Pylvänäisen omistuksessa ollut kuva seuraavalla tekstillä: Heinää niitetään Nousialan kylässä Tinton talossa 1920-luvulla. Niittokoneet, haravakoneet ja maatalousmoottorit kuuluivat ensimmäisiin konehankintoihin tuolla vuosikymmenellä. Kangasniemen pitäjässä koottiin vielä vuonna 1920 enemmän kuin puolet karjan ruokaheinästä (2308 tonnia) luonnonniityiltä. Mies kuvassa on Fabian Toivakka (Petri Tiihonen - tyttärenpoika, 8.1.2008). * * * * * * * * * * * * * * * * Kangasniemen Historia IV-teoksen mukaan (Erkki Laitinen * 2015) sähkön tulo Laitialaan ja Nousialaan: Fabian Toivakan omistamalla Tinton tilalla Nousialassa oli oma pieni sähkölaitos tilan maalla olleessa koskessa. Vuoden 1929 maatalouslaskennan mukaan Kangasniemen maatiloilla oli yhdeksän sähkömoottoria. 1930-luvulla Kangasniemen maatiloilla oli enää kuusi sähkömootoria eli sivukylien sähköistys ei näytä tuolloin edenneen lainkaan. Sivukylien sähköistys tapahtui Suur-Savon Sähkön johdolla 40-luvun lopulta alkaen. Vielä 70-luvun alussa löytyi esimerkiksi Siikaselän ja Vihaven syrjäkulmia, joissa sähköä ei ollut saatavilla. Yleensäkin eri kylien laitamille jäi eri puolilla Kangasniemeä kulmakuntia, joihin sähköistystä ei saatu ulottumaan ensimmäisen työvaiheen aikana. Muutenkin linjojen hännillä tehot saattoivat jäädä heikoiksi. Vuonna 1983 Kangasniemellä oli vielä 24 sähkötöntä taloutta. Tässä ei kesämökkiasutusta ole huomioitu.

Osuuskaupan Laitialan sivumyymälä: B) Tämä kuva Osuuskaupan Laitialan sivumyymälän rakennuksesta on Unnukkalan perinnekirjasta (1990 - A.Lindqvist). Kangasniemen Osuuskauppa 1907-57-kirjassa Martti Väinölä kirjoittaa: Laitialassa alkoi myymälä toimia vuoden 1950 alussa ja ensimmäisen vuoden myynti oli 3.240.086mk. Tälle myymälälle vuokrattiin opettaja Oskar Kuituselta liikehuoneisto, käsittäen myymälän lisäksi huoneen ja keittokomeron hoitajan asunnoksi. Myymälä toimi jatkuvasti siinä. Osuuskaupan johdon piirissä on ollut (1957) vakavasti harkittavana oman talon hankkiminen ja todennäköisesti se lähiaikoina toteutuu. Myymälätoimikuntaan kuuluvat emäntä Aino Tiihonen sekä maanviljelijät Reino Ylönen, Esko Toivakka ja Martti Kervinen. Myymälänhoitajana toimii (1957) rouva Tyyne Heino. Kirjassa Unnukkalan perinne (1990) kerrotaan: Tintolla muistettiin 1920-30-luvuilla toimineen Osuuskaupan jakelupaikan, jossa myytiin valmiiksi paketoitua tavaraa. Periaatteena oli, että jakelupaikoiksi valittiin varmimpien osuuskaupan kannattakien kodit. Kiusaus velaksimyyntiin, kirjanpidon puutteellisuus ym. muodostuivat kuitenkin epäkohdiksi, joiden takia jakelupaikoista sittemmin luovuttiin. Samanlainen jakelupaikka lienee toiminut 1930-luvulla myös Nousialan talossa. Tintolla kauppaa käytiin tien eteläpuolella rakennuksessa, joka on purettu. Kotitorpan kauppa Tinton tienhaarassa oli aluksi Kangasniemen Osuuskaupan sivumyymälä. Myymälä avattiin vuoden 1950 alussa opettaja Oskar Kuituselta vuokratussa huoneistossa. Osuuskauppatoiminta jatkui kesäkuun 11. päivään vuonna 1960. Myymälänhoitajina toimivat järjestyksessä Onni Kareinen, Kerttu Mäkinen (sittemmin Pastinen), Irma Alisalo, Timo Hänninen ja Tyyne Heino. Aikanaan Osuuskaupan hallinnossa harkittiin omankin kauppakiinteistön rakentamista Laitialaan ja tätä silmälläpitäen varattiin tontti Suomäen tienhaarasta. Aika ajoi kuitenkin tämän hankkeen ohi ja tontti siirtyi 1980-luvun puolivälissä kunnan omistukseen. Viimeinen myymälänhoitaja Tyyne Heino jatkoi toimintaa yksityiskauppiaana aina vuoteen 1975 saakka. Hän hoiti myös puhelinkeskusta, joka liittyi tähän kiinteistöön. Muita Laitialan kauppiaita: Suune Suurosella on ollut Laitialassa aikoinaan sekatavarakauppa - ohessa Porin tulitikkutehtaan etikettimainos. (Lakanneiden Suomalaisten yritysten tietokanta, 2015): Suune Suurosen sekatavarakauppa - Kangasniemi - 114.596 - YEH yksityinen elinkeinonharjoittaja - 01.08.1983 - Poisto KRL 24. * * * * * * * * * * * * * * * * Kangasniemen Historia IV-teoksen mukaan (Erkki Laitinen * 2015) Laitialan perinnealueella toimi 1950-luvun puolivälissä seuraavat kaupat: Fabian Suuronen (jatkajat) * perustettu 1947 * lopetettu 1980-luku. Väinö Kopra * perustettu 1955 * lopetettu 1972. KOK Laitialan sivumyymälä * perustettu 1950 * lopetettu 1960. * * * * * * * * * * * * * * * *

C) Kuvassa on Mökin tulisija saunan vierellä kodan korvikkeena, Laitilankylä.(kuva: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38). Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja). Kaukonen kirjoittaa: KOTA ~ Yksinäissaunat alkavat olla harvinaisia. Yleisesti on saunan yhteydessä, uusissa saunoissa sen kanssa samassa salvoksessakin kota eli saunaneduskota. Kota on tavallisesti maalattiainen ja laipioton. Sen toisessa päässä on kivinen tulisija, jonka yläpuolella riippuu haahlojen ja haahlaorren kannattama pata. Kuassa lämmitetään sauna-, pyykki-, ja lehmävesiä, kesällä siellä keitetään joskus ihmisillekin, ja kodan tulisijalla näkee usein mustan kahvipannun. Siellä keitetään syksyisin saippuaa ja siivotaan kästeitä (= pellavia ja hamppuja). Monien isojen talojen kodassa on uloslämpiävä muuri, johon iso pata on pysyväisesti kiinnitetty. Sauna on silti sisäänpäin lämpiävä. Tällaista kotaa sanotaan myös karjakyökiksi. Pisteitä eli pistekotia, pystypuista keilan muotoon tehtyjä keittosijoja, on ollut paikoitellen pieneläjien saunojen lähettyvillä. Eräissä mökeissä oli ennen nykyistä saunan kotaa ollut piste. Myös pisteporstuoita on pieneläjien saunoissa ollut. (Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38) Kaukonen mainitsee kuvassa olevan saunaneduskodan sijainneen LAITILANKYLÄSSÄ Kangasniemellä - Laitilankylä sijoittuu Laitialaan. Samaisesta Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista (Savotar IV ~ 1949, Savolaisen osakunnan kotiseutujulkaisuja) löytyy myös arkkitehtiylioppilas Jouko Kankkusen tekemä piirros, joka on pitkittäisleikkaus Laitilan Lustin talon kolmiosaisesta tallista. Yleisesti hevostalleista Kaukonen kirjoittaa seuraavasti: HEVOSTALLIT olivat ennen pieniä, huolimattomasti tehtyjä ja kylmiä. Laipio oli harva, ilman vylliä. Nykyisin hevostallitkin ovat lämpimänpitäviä. Talvella olisi kylmissä talleissa kostea silppuruoka jäätynyt ja siksi hevoset syötettiin pakkasilla tuvassa puhdeaikoina ja päivälläkin, milloin ei ollut vedätystöitä. Eräitten syrjäkylien vanhat ihmiset vielä muistivat tätä käytäntöä. Tuvan ovensuussa oli hevospilttuu ja ovensuun puolella oli lattia uunin kulmalta lähtien eri palkeista, kuten yleisesti vieläkin. Sen saattoi siten helpommin uusia kuin koko lattian. Opettaja Kuitunen on v.1915 kertonut sanastotietojensa yhteydessä hevosten tuvassa oleskelusta: "Vanhat hevoset oppivat niin tuvassa oleskelemiseen, etteivät uskaltaneet liata ihmisten asuinhuoneita, vaan avasivat oven ja menivät ulos. Sitten tulivat taas pyrkimään tupaan". Yöksi hevoset vietiin talliin. Samaan tapaan on v.1790 kerrottu Kangasniemeltä hevosten tuvassa oleskelusta (Sirelius: Suomen kansanomaista kulttuuria II). Samaan tapaan on A.Tanttu v.1892 kertonut kuvatessaan Hirvensalmen ja myös Kangasniemen rakennuksia 1800-luvun alkupuolelta periytyneiden tietojen valossa mainiten, että tupien ovensuunurkassa oli hevosten silppusammio mikonpäivästä vappuun asti. Töistä tultua hevoset päästettiin tupaan sammiolle ja nukkumaan käytäessä ne laskettiin talliin, jossa niille oli varattu yöksi heiniä. Aamulla ne taas tuotiin tupaan silpulle. Iltapuhteilla isännät laittelivat puhdetöittensä lomassa hevosille uutta silppua, kun "hampaan läiske taukosi". Kertoja mainitsee, että Hämeen ja Helsingin puolesta ostetut hevoset eivät heti osanneet noudattaa tuvassa edellä mainittua siisteyttä, vaan niitä täytyi piiskalla opettaa: "Jokos sinä hiijen koni, Hämeen hälvänä...!". "Vanhempaan aikaan oli hevonen ollut koko yönkin tuvassa", kertoo Tanttu lisäksi. Kaksikerroksiset hevostallit olivat joko umpinaisella etu-ulkonemalla varustettuja tai ilman sitä tehtyjä tai suorapäätyisiä. Myös oli taloissa luhtiaittojen näköisiä avoluhdillisia talleja. Edellisiä uudempia olivat kolmiosastoiset ja kolmella ovella varustetut tallit, joita näkee siellä täällä Kangasniemellä sekä yksi- että kaksikerroksisina (katso oheinen piirros - ylhäällä). Professori U.T.Sirelius on aikoinaan kiinnittänyt huomiota kangasniemeläiseen kokkitalliin ja pitänyt sitä "tyyppinsä puolesta mielenkiintoisena". Sireliuksen päätelmien mukaan voi eräs hänen Hokan kylässä valokuvaamansa kokkitalli olla 1600-luvulta. Vanhemman tyypin kokkitalleissa ei ole yläkerrassa ovea, jolle toisissa talleissa päästään vakinaisia tai poisnostettavia portaita myöten. Kokkitallien samoinkuin muidenkin karjapihan vanhojen rakennusten ovissa saattoi vielä paikoitellen nähdä puusaranoita. Myöskin avoluhdillisia talleja nimitetään Kangasniemellä kokkitalleiksi, kuten yleensä kaikkia kaksikerroksisia talleja, joiden yläkerrassa pidetään heiniä. Avoluhtitallit ovat uudenaikaisempia kuin umpinaisella ulkonemalla varustetut kokit. Luhti on samanmuotoinen kuin aitoissakin. Tallien kokit ovat heinien ja olkien säilytyspaikkoja. Kesällä niiden permannolla myös kuivataan lehtiä ja tällöin ne ovat myös yleisesti nuoren miesväen makuupaikkoja. Moni vanha kokkitalli ei enää ole hevostallina, vaan alatalli on esim. ajopelien ja työkalujen, heinien ja törkyjen säilytyspaikka. (Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38) Lustin taloon liittyy seuraava mielenkiintoinen kuvaus läheisestä Liisanvuoresta (= Hiisvuoresta): (Internet, 13.12.2007): Hiisi-paikkoja Savossa: Hiidet ovat kiinnostava ja arvokas osa suomalaista kansanperinnettä. Yleensä ne vähätellään leikkipaikoiksi tai poikkeuksellisten luonnon muodostamien kiviröykkiöiden herättämän mielikuvituksen tuotteiksi. Muistiinkerätty perimätieto osoittaa , että vielä vähän aikaa sitten hiisillä oli Suomessakin oma kiehtova merkityksensä maaseudun elämässä. Vanhat ihmiset saattoivat sanoa, että pakana-jumalathan siellä hiidessä asustelivat ja ihmisiä säikyttelivät. Kangasniemi, Laitila: Hiisvuor(i), Liisanvuori; Lustin talon mailla. Vuoressa on luola. Kartasta löytyy paikannimenä Lusti, joka sijaitsee n. 12 km Joutsantietä etelään, heti Laitialan jälkeen liki Tinttoa. Lustin talo sijaitsee siis tämän mukaan Laitilankylässä Laitialassa. Petri Tiihonen, läheisen Tinton talon isännän Fabian Toivakan tyttären poika kertoi (14.12.2007): Lustin talon isäntä muistetaan vielä nimellä Lustin Ville (=Ville Liukkonen), jonka tytär Sinikka pitää taloa nykyisin aviomies Seppo Mannisen kanssa. Liisanvuori todellakin sijaitsee lähellä Lustin taloa ja sen louhikkoinen maasto pienen rotkonkin kanssa on toiminut kyläläisille perinteisenä juhannuskokon polttopaikkanakin.

Hirsirakennustekniikasta: D) Professori Toini-Inkeri Kaukonen (Niemimaa) kirjoitti kesien 1937-38 aikana tutkimuksen Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista. Kirjassaan Kaukonen esittelee ansiokkaasti hirsirakentamisen eri muotoja ja erityisen kiinnostavaa on saada tiivistetysti tallennettuna alan runsasta terminologiaa. Kaukonen kirjoittaa: Hirsirakennuksissa vuoliaiset kannattavat siltapalkkeja. Paikoitellen on ruokatuvan sillan alla kuoppa, mutta toiset pitävät haittana sitä, jos on iso lakka sillan alla, se nimittäin pitää huoneen kylmänä ja kosteahkona. Tasakerran sivuseinien ylimpiä hirsiä nimitettään ripsiäishirsiksi. Ne jätettiin ennen toisia pitemmiksi, koska silloin oli hyvä rakentaa ulkokatto, varsinkin painava palkkikatto niiden varaan. Aittojen ripsiäishirsissä on esiintynyt hieman koristelua. Päätyseinien ylimmät hirret ovat hattujaishirret. Ne ovat kurkiaisten päällä ikäänkuin hattuna. Pääty tehtiin ennen hirsistä ja melko matalaksi. Päätyhirsiä liiteltäessä pantiin väliin pieniä tulkkupuita vahvistukseksi ja kiinnipitämään. Päädyn korkeus oli 1/4 tasakerran korkeudesta, joka sisältä katsoen on vanhoissa asuinrakennuksissa noin kolme metriä. Mainittua päädyn korkeutta ovat nuoremmat rakennusmiehet pitäneet liian matalana ja tehneet sen seinien korkeuden 1/3 ja 1/4 väliltä. Ulkokattoa kannattavat vanhantyylisissä rakennuksissa päädystä toiseen ulottuvat hirret, raavelit. Ne pantiin paikoilleen sitä myöten kuin päätyä tehtiin, ylimmäiseksi harjaraaveli. Raavelin päällä ovat ruoteet, jotka kannattavat ulkokattoaineksia. Nykyisin asetetaan katonkannattajiksi raavelien asemesta takstuolit. Tuohikattoja eli malkakattoja näkee vielä melko yleisesti, joskin monet niistä ovat rappeutuvia eikä uusia enää juuri tehdä. Tuohikattoja on ainakin nykyisin ns. kylmissä huoneissa, kuten aitoissa, heinätalleissa, nuottakatoksissa, myllyissä jne. Niissä ne olivat ennen pärekattojen yleistymistä miltei yksinomaisia. Tuohikattoisia asuinrakennuksiakin tavataan, mutta nykyisin vain mökeissä ja entisissä torpissa. Niissä ei ollut hirsiä käytettävissä palkkikattoihin, joita ennen oli varakkaiden asuinrakennuksissa. Eräitä kokkitalleja lukuunottamatta en nähnyt tuohikattoja eläinten suojissa enkä saunoissa. Kuvassa näkyy malkakatto, jossa malat ristikkäin harjalla, varsinainen tuohikatto-osuus puuttuu. (Paavon talo, Nousiainen, Nousiala).(kuva: S&J, 29.7.2006). Kaukonen jatkaa: Kangasniemeläiset tuohikatot on tehty ns. juuriskoukkujen ja lammuskaiteiden avulla, jotka estävät tuohien päälle asetettuja malkoja luisumasta. Toisissa tuohikatoissa malat menevät harjalla lomittain ristiin. Paikoitellen on malkojen päällä harjan suunnassa tukipuita eli tuulikkaita, jotka on närevitsoilla kiinnitetty päädyn reunaan. Tuohikatto kestää kauan, noin satakin vuotta, jos välillä korjataan juurikoukkuja ja malkoja. Palkki- eli kourukattoja ei enää tehdä, koska niihin kuluu paljon puita. Entisiä on vielä riihissä, saunoissa, navetoissa, kodissa, pajoissa ja myös paikoitellen vanhoissa asuinrakennuksissa, etupäässä siis ns. lämpimissä huoneissa. Palkkikatotkin kestivät kauan, kun ne hyvistä hongista kupreiksi vestettiin, niin ei niitä huomenna tarvinnut korjata. Vesi juoksi pois kouruja myöten. Kesäisin palkkikatot kyllä pyrkivät karsinoitumaan eli ravistumaan. Lautakattoja on käytetty etenkin niittytalleissa, pajoissa, kodissa, saunoissa ja tuulimyllyissä. Ennen särettiin hirret nauloilla halkaisten laudoiksi. Lautakatotkin olivat pitkäikäisiä. Nykyisinkin niitä tehdään etenkin metsähuoneisiin, mutta ne eivät ole yhtä kestäviä kuin ennen, koska ne tehdään entiseen hyvään honkaan verrattuna huonommasta puusta. Päre- eli liistekatot ovat olleet yleisiä muutaman vuosikymmenen ajan. Paljon tuohi- ja palkkikattoja on muutettu pärekatoiksi. Olkikattoja näkee nykyisin jonkin verran esim. ladoissa ja nuottakatoksissa, mutta ne ovat tulleet käytäntöön verrattain myöhään. Kuvassa näkyy kaksi eri nurkkamuotoa viereisten aittojen hirsinurkissa - oikealla harvinaiseksikin luokiteltava sulkanurkka, jossa nurkan pää on kuusikulmainen. Vasemmalla on sasunurkkaa, jossa hirren kulmia on veistetty (Paavon talo, Nousiainen, Nousiala).(kuva: R.S-J, 29.7.2006). Kaukonen jatkaa: Nurkkasalvaimien alalla havaitaan yhtenäistymistä ja monet entiset muodot ovat käyneet harvinaisiksi. Siksi niistä alkaa olla vaikea saada tietoja. Seuraavista tiedoista osa perustuu opettaja Oskari Kuitusen murremuistiinpanoihin. Ilmeisesti on ollut eri nurkkakausia, jolloin jokin nurkkamuoto on ollut yleisin (kuten nykyisin jyrkkä nurkka, jota tasanurkka työntää tieltään), siksi kunnes uusi muoto on syrjäyttänyt vanhan. Salvainmuodot eli nurkat erotetaan sekä salvaimen pykälän veistoksen että hiiren nurkanpään muodon mukaan. Ristiliitoksen pykälän mukaan jaetaan nurkat tavallisimmin vinohampaisiin eli vinopykäläisiin ja jyrkkähampaisiin eli jyrkkäpykäläisiin. Myös koirankaula- ja sasunurkkien nimet johtuvat hirsiliitoksen muodosta. Nurkanpään muodon mukaan erotetaan pölkkynurkka, sulkanurkka, puolisulkanurkka ja jyrkkä nurkka, jotka ovat ns. pitkiä nurkkia. Niiden vastakohta ovat tasanurkat, joissa nurkanpää on sahattu seinän tasalle. Yksinkertaisin on pölkkynurkka, jossa nurkanpää on jätetty vestämättömäksi ja nurkkapykälänä on tavallisesti vain pyörtävä syvennys. Pölkkynurkkaisia ovat yleensä metsätallit ja rantakatokset, huonot liiterit. Opettaja Oskari Kuitunen on merkinnyt, että on mainittu myös hyvin vanhan kartanohuoneenkin satunnaisesti olevan pölkkynurkkaisen. Asaria Kuitusen eli "Risa-Askon" metsäsaunan nurkanpäät olivat pölkylle jätetyt. Yleisin nurkkamuoto oli 1930-luvulla sekä lämpimissä että kylmissä huoneissa jyrkkänurkka eli lautanurkka. Siinä on nurkanpää nelikulmaisnen, salvaimen pykälä voi olla joko suorakulmainen tai vinoreunainen. Lämpimiin huoneisiin on tehty tavallisesti vinoreunainen salvain, kylmiin jyrkkäreunainen, jota kyllä viim aikoina on tehty lämpimiinkin huoneisiin. Vinopykäläinen salvain lienee vanhempi ja ehkä jyrkkäreunaisen tullessa käytäntöön on syntynyt tällainen jako. Sasu tarkoittaa nurkkapykälän viereen hirren kulmiin veistettyjä vinoja leikkauksia. Sasua käytetään siksi, että se ei pure niin sammalia poikki ja on tiuriimpi kuin tavalliset pykälät. Koirankaulanurkkaa näki 1930-luvun lopulla siellä täällä harvinaisena vanhoissa aitoissa ja saunoissa. Opettaja Kuitunen on kangasniemen sanastoon piirtänyt koirankaulanurkan vuosiluvulla 1731 varustetusta aitasta. Professori Sireliuksen v.1908 Hokan kylästä valokuvaamassa vanhassa ja melko alkeellisessa savutuvassa oli koirankaulanurkka. Siinä kiertää melkein ympäriinsä sasu, niin että nurkasta tulee tarkkaa, hirren kaula jää kapeaksi, pykälä on kuin koira selällään ja nurkanpää sulkanurkan tapainen paitsi hirren alaosa on kovera. Vinopykäläisessä sulkanurkassa nurkan pää on kuusikulmainen. Sulkanurkkia ei enää moneen vuosikymmeneen tehty, mutta varsinkin vanhoissa aitoissa niitä vielä näkee. Sulkanurkat olivat yleisiä etenkin pyöreähirsisten seinien aikana. Niitä pidettiin kauniina ja siksi niitä sirotekoisissa aitoissa suosittiin. Professori Sireliuksen eräässä Hokan kylästä v. 1908 Kansallismuseolle valokuvaamassa savutuvassa on sulkanurkka. Puolisulkanurkassa on vinoveistos tehty vain nurkanpään kulmiin. Tämä vinoveistos on oikeastaan loiva sasu. Opettaja Kuitusen muistiinpanon mukaan joutsalainen ja hirvensalmelainen sanoo Kangasniemen nurkaksi puolinurkkasulkaa. Tasa- eli lyhytnurkat ovat tällä vuosisadalla tulleet käytäntöön talonpoikaisissa rakennuksissa. Niitä sanotaan joskus satunnaisesti myös kirkonnurkiksi. (Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38)

E) Kuvassa on Nikin rakennusten asemapiirros. Riihi ja iso navetta rakennettu särkykivistä.(kuvateksti: Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa - kesät 1937-38 ; piirros: Jouko Kankkunen). Tämä kuva on Toini-Inkeri Kaukosen (Niemimaa) kesien 1937-38 aikana valmistamasta tutkimuksesta Kangasniemen pitäjästä ja sen kansanomaisista rakennuksista. Kaukonen kirjoittaa: Hirret hakataan sydäntalvella tammi- ja helmikuussa, mieluummin yläkuulla. Ennen oli puunhakkuulla ollut tietyt päivänsäkin, joina se parhain onnistui. Useimpien vanhojen tupien silta on tehty multapenkkien päälle. Tällä vuosisadalla ovat rossisillat yleistyneet. Multapenkit ovat useimmiten sisäpuolisisa. Niissä on multaa ja sammalta pantu täytteeksi ja seinää vasten tuohia. Ulkopuolisia multiaisia on käytetty etupäässä puunavetoissa. Niissä on kivet reunuksena. Ulkopuoliset multiaiset hajoavat pikemmin. Paikoitellen on ulkopuolisia multapenkkejä ollut myös asuinhuoneissa, mutta tällöin on tavallisesti sisäpuolellakin multiaiset. (Toini-Inkeri Kaukonen/Niemimaa, 1937-38) (P.Tiihonen , 12.1.2008): Nikin talo sijaitsee Suomäentien varressa - Eero Ylönen oli äitini sukulainen. Veljeksiä ainakin Matti ja Jouko Ylönen.

F) Unnukkalan Osuuskassa muutti v.1925 Laitialan Levän taloon, jossa isäntä Vilho Toivakka hoiti kassaa tehokkaasti vuosina 1925-35. (Kuva kirjasta Kangasniemen Osuuspankki 1908-2008). Oven yläpuolella näkyy emaloitu kassan nimikilpi. Unnukkalan Osuuskassan vaiheita on kerrottu tarkemmin seuraavalla sivulla #89 (Unnukkala).

Laitialan kylän kadonnutta asutusta: G) Unnukkalan perinnekirja (1990) antaa arvokasta, talteen kerättyä tietoa eri kylien kadonneesta asutuksesta. Sivuilla 43-45 luetellaan seuraavat Laitialan kadonneet asutukset, joista osa on kirjoitushetkellä ollut jo kokonaan kadonneita, osasta on ollut jonkinlaiset rauniot jäljellä ja osa autiona, mutta vielä pystyssä: Kursupuru, Myllymäki, Halmemäki, Urho Tiihosen mökki, Ievan mökki (Äkälä), Iidan mökki, Liikasensuon torppa, Saarimäki (Sätkynmäki), Aatu Laitisen mökki, Taipale, Kotiranta, Myllymäki (Tiina Hokkasen mökki), Hokkanen (opettaja Henrik Laitinen), Jatkola, Vanha-Pyykkölä, Puustelli, Torikkala, Korteranta, Hakala (Kottorppa), Tupenmäki ja Ikosenmäen mökki. Nousialan kylän kadonnutta asutusta: Nousialan kylän osalta samainen Unnukkalan perinnekirja (1990) antaa tiedot (sivuilla 45-47) alueen seuraavista kadonneista asutuksista: Pitkäpelto (Nojosen torppa), Kiljukallio (Rantala), Tiihosen torppa, Huilakanniemi, Topian torppa, Huikonautio, Eerola, Sohvin mökki, Jopin mökki, Ikolanlahti, Toinen Tintto (Malakias Toivakka), Paratiisi (Aatu Laitinen/Reino Väisänen/Hilja Ylönen), Maitolan mökki (Impilinna), Sandran mökki ja Manjerinautio.

Laitialan entinen kyläkoulu ~ nykyisin Kouluniemi: H) Laitialan entinen kyläkoulu - nykyisin Kouluniemen taiteilijaresidenssinä. Kuva Kouluniemen nettisivulta (kuvaajan nimeä ei mainittu). (Kouluniemen nettisivut, 2012): Kouluniemen taiteilijaresidenssi Puulaveden rannalla sijaitsevassa Laitialan entisessä kyläkoulussa soveltuu parhaiten kirjailijoille, tutkijoille ja valokuvaajille. Residenssi on käytettävissä koko vuoden läpi. Kouluniemi sijaitsee Laitialan kylässä, 8 km Kangasniemen keskustasta, kauniilla, rauhallisella tontilla Puulaveden rannalla. Vanha kyläkoulu on ollut toiminnassa aina vuoteen 2000, jonka jälkeen se avasi ovensa varttuneemmalle väelle. Kolmen vuoden ajan se toimi suosittuna elämysretkeilykohteena ja viimeiset kaksi vuotta paikkaa on kunnostettu tarkoituksena luoda siitä kulttuurihenkinen lomakeskus, jossa on mahdollisuus järjestää tapahtumia, kursseja, näyttelyitä sekä täysihoitoa. Opettajien asunnot on kunnostettu viihtyisiksi huoneistoiksi ja luokkahuoneet muunneltaviksi oleskelu- ja työskentelytiloiksi. Residenssi soveltuu eri taiteenalojen edustajille työskentelyyn ja asumiseen. Työtilat muuntautuvat tarpeen mukaan. Kiinteistössä on kaksi tilavaa luokkahuonetta. Toinen on ns. musiikki-kirjasto. Siellä on mahdollisuus tuottaa tai kuunnelle musiikkia rauhallisessa ympäristössä. Siellä voi myös keskittyä opiskelemaan, tutkimaan, kirjoittamaan tai lukemaan. Toinen luokkahuone on jätetty tyhjäksi tilaksi, jossa kukin luo ympristön toiveidensa ja tarpeidensa mukaisesti, esim. maalausateljeeksi.