| 
R)
Jussinkujan ensimmäisenä länsipuolen rakennuksena sijaitsee tämä Albrechtin tiilirakennus - kuvattu 16.4.2006 (S&J). Pieni Muumi-talo puutarhassa erottuu mielenkiintoisena yksityiskohtana.
Rakennuksessa asui 80-luvulla Reinikaiset. Paikalla on Tunne kotikyläsi - tallenna tieto-kirjasen mukaan (Kangasniemen kansalaisopisto, 1984) ennen sijainnut Ida Elon pieni torppa, syltä leveä ja toisen pitkä.
Siiri Laitinen muistaa (18.5.2007) Ida Elon olleen Väinö Mannisen tädin, joka oli käynyt myös Amerikassa asumassa. Väinö Mannisen talo sijaitsi kolme taloa eteenpäin samalla puolella Jussinkujaa. Väinö omisti heti Attenbergin tontin eteläpuolelta teiden välisen kapean tontin, johon hänellä oli aikomus rakentaa uusi asuintalo, mutta elinaikaa ei ollut riittävästi.
(Pentti Pöyhönen, sähköposti 9.6.2015): "Sitten oli länsipuolella kirkolta ensimmäisenä vielä Ida Elon mökki, jossa asui äitinsä kanssa."
Siiri itse asui 30-luvulla tällä kuvan tontilla sijainneessa Attenbergin rakennuksessa.
Tontti on aiemmin kauan sitten kuulunut Attenberg-suvulle ja heillä on ollut paikalla ainakin pari rakennusta.

Samainen asuinrakennus kuvattuna 28.4.2009 (S&J).

Postinkuljettaja Adolf Attenberg kuvattuna vuosien 1915-17 aikaan hevospelinsä kanssa (kuva: Esko Pylvänäinen). Adolf Attenbergin vaimo oli Ida. Heillä oli kaikkiaan kahdeksan lasta, joista Adolf (Aati Attenberg) avioitui Saima Frimanin kanssa. Heidän poikansa on Mikko Halmeslahti.
Tyyne Virtakallio oli yksi vanhemman Adolfin ja Idan lapsista.

Mikko Halmeslahti (ent. Attenberg) antoi (2.12.2007) käyttöömme tämän valokuvan, jossa on menossa Mikon mummon Ida Attenbergin (myöh. Aatonen ~ o.s. Pynnönen) hautajaiset. Sukunimi oli todella suomennettun' muodossa Aatonen, ei Aaltonen ~ vahvisti Marjatta Siitari (12.12.2007): Ida ja Adolf ottivat 1.7.1935 sukunimekseen Aatonen, ei Aaltonen.
Idan kuolinpäivä oli ollut 27.6.1937.
Pienet pojat etuvasemmalla ovat Mikko (lyhyempi) ja hänen veljensä Matti.
Mikon kertoman mukaan isän veljet ovat arkkua kantamassa. Takana näkyy Attenbergin talo nykyisen Jussinkujan ja Otto Mannisentien risteyskulman välirinteen päällä - paikalla, jossa nykyisin sijaitsee tämän kuvaruudun punainen tiilitalo. Kuvassa näkyy rakennuksen pohjoispääty (Siiri Laitinen, 12.12.2007).

Osasuurennos edellisestä - Siiri Laitinen kertoi (12.12.2007) olleensa mukana kyseisissä hautajaisissa ja lupasi heti (kuvaa vielä katsomatta) tunnistaa kuvasta kaikki henkilöt - minkä hän tekikin!
OIKEALTA:
** oikeanpuoleisimpana seisoo Kalle Pynnönen, vainaja Ida Attenbergin veli.
** Arkkua kantamassa vainaja Idan kuusi poikaa (valkoiset kantoliinat) - arkun oikealla puolella kuvassa - oikealta edestä vasemmalle: Vilho Alme (Attenberg), Eelis Attenberg ja Adolf Attenberg (Aati ~ Halmeslahti ~ kuvan antaneen Mikon isä).
** Kantajien välissä kolme naista - oikealta: Hilda Laaksonen (vainajan sisko), Tyyne Virtakallio/Attenberg (vainajan tytär) ja Reino Attenbergin entinen vaimo (eronneet, asuneet Kotkassa).
** Kolme kantajaa arkun vasemmalla puolella - edestä vasemmalle: Sulo Attenberg, Reino Attenberg ja Albin Attenberg (Sulon ja Reinon takaa osin näkyvä mieshenkilö tunnistamatta).
** Kantajien jälkeen vasemmalle takaa jatkaen: Vilho Arkko, Saima Halmeslahti/os. Friman ~ Mikon äiti, Aatin puoliso ja Veikko Virtakallio (Tyyne Virtakallion tuolloin 17v. poika).
** Edessä pikkupojat ~ oikealla Mikko Halmeslahti ja vasemmalla Matti Halmeslahti (Aatin ja Saiman pojat).
** Poikien takana oikealta: Lyyli Manninen, nokikolari Oskari Pynnönen (vainaja Idan veli), Kalle Dyster/Kivikorpi (Malvinan, vainaja Idan siskon, aviomies) ja Malvina Dyster/Kivikorpi/Attenberg (Kallen vaimo ja vainajan sisko).
** Osasuurennoksen ulkopuolelle jäi pienemmässä kuvassa puiden takana vasemmalle jäänyt naishenkilö, joka Siirin näkemästä kuvasta siis puuttui ja jäi toistaiseksi siten tunnistamatta - saattaisi olla Malvinan, vainaja Idan ja Hildan sisko Albertina?).
Kuvassa ei näy vainajan aviomies Adolf Attenberg, joka kuoli seuraavan vuoden (1938) kesäkuussa.
Vilho Manninen muistelee pitäjän postinkuljettaja Adolf Attenbergiä seuraavasti Kangasniemen 1920-luvun muisteluissaan (Kotipuolen raitit, 1978):
Kirkonkylän liepeellä Hokkaan johtavan tien varrella Vihikankaalla oli pitäjän postinkuljettaja Attenbergin koti, josta käsin hän suoritti postinkuljetusta hevosajoneuvoilla. Hänen kotinsa oli honkapunaiseksi maalattu, kuusiaidan ympäröimä ja järvenrantaan johtavan kujan varrella oli sauna.
Postinkuljetusmatkat olivat pitkiä Joutsaan, Jyväskylään, Pieksämäelle ja Mikkeliin. Postimies oli suorittanut vaativaa elämäntehtävää kymmeniä vuosia kauaksi laajalla alueella. Viikoittain melkein jokaisena vuorokauden aikana oli postin oltava taipaleella menossa tai tulossa. Ei sitä samalla hevosluuskalla neljääkymmnetä vuotta rahdata paikkakuntien välejä, olipa kesä tai talvi. Oli siinä tullut toinenkin polle puikkoihin vaihdettua.
Kyllä sitä miehelle jos hevosellekin matkamuistoja mieleen kertyi summa- ja kilometrikaupalla. Olivat teiden varsilta kivet, kannot, puut, talot, töllit, mökit ja muutkin paikat tutuiksi tulleet, kun öin päivin oli samoja jälkiä edestakaisin mennä viuhtonut. Oli täytynyt sonnustautua taipaleelle, oli yö tai päivä, vilu tai helle, satoi tai paistoi. Kyllä sitä akan ja lastenkin oli opittava suhtautumaan niin menevään mieheen.
Postinkuljettajalla oli huomattava vastuu jokaisen matkan onnistumisesta erikseen. Silloinkin oli teiden varsilla monenlaista peukalokyytiläistä pyrkimässä kyytiin ja mukana oli arvopostia ja tavaraa. Ei niistä kaikenlaisista ollut uskomista mukaan postin rattaille, eikä ollut luvallista ottaa mukaankaan. Sen vuoksi oli mukana pidettävä kättä pitempää, eikä yksin hevospiiskaa, sellaista, jolla sai huitaista ympäristönsä siistiksi kertaheitolla näköalaa pilaavista tyypeistä jos siksi sattui.
Uskollisena kansan palvelijana oli postimies ehtinyt hoitaa toisenkin tärkeän leiviskänsä. Oli hän postireissujen välillä ehtinyt kylvää jos niittääkin lähes tusinalla ihmisalulla. Tavallisesti miesten virvoitusjuomat ovat miestä väkevämpiä, mutta niihin aineisiin oli tyytyminen kohtuuden määrin. Sellaisen ammatin harjoittajalla oli oltava kotiapteekki olosuhteiden pakosta. Mutta ei sopinut niillä aineilla matkoilla leikkiä. Olisi saattanut nukahtaa pollen kyytiin, hevonen joutua vieraiden käsiin ja postimiehelle koittaa tien ohesta ankea herätys tyhjiltä reen sijoilta, korven keskeltä, luonnon armoilta.
|