Frans Toivakka myi vuonna 1948 tontin eteläreunassa sijainneen talon Toivo Saarelle (Ulla Kuusela 14.5.2007). T.Saarelta tontin rakennuksineen ostivat v 1955 Väinö ja Anni Laitinen, jotka "Kassantalosta" muutettuaan rakennuttivat paikalle vuonna 1956 tämän nykyisen "Kuuselan talon" (rakentajana Nestori Laitinen). Väinö Laitinen toimi metsätalousneuvojana. Laitisten rakennuksen peri v. 1989 heidän Ulla-tyttärensä, joka muutti taloon aviomiehensä, metsuri Tapani Kuuselan kanssa v.1997.

(Matti Mertanen, sähköposti 9.5.2007): Kuvassa istun lumipenkalla ilmeisestikin maaliskuussa 1957. Asuimme tässä Laitisen talossa 1956-58, muutimme siihen joulun alla -56 rouva Mannisen talosta Hokan tien (Otto Mannisen tien) toiselta puolelta. Asuntomme oli alakerrassa, keittiö ja kamari. Talo oli hirsi-lautarakenteinen, mutta varsin kylmä ja vetoinen, aineksina käytetty kaikki mahdolliset laudanpätkät.
Frans Toivakan muistan käyneen kuvaamassa meitä tuon talon kammarissa. Siitä on muistona värikuvataulu.
Yläkertaan muutti 1957 farmaseutti Lydia Utriainen ns. Myllykosken talosta miehensä kuoleman jälkeen. Utriaisella oli kolme lasta, jotka kävivät lukiota Mikkelissä. Mertasten muutettua pois, Utriaiset muuttivat alakertaan ja L.Utriainen asui siellä vuoteen 1967.
Puulavedentien ja Kimarintien välissä, aivan talon vierestä kulki samansuuntaisena tuo pieni tie, joka teki mutkan ja yhtyi sitten jollakin lailla nykyiseen Kimarintiehen Helluntaiseurakunnan rakennuksen, Eelimin luona. Tie sijaitsi Laitisen ja Virtakallion tontin alueilla; kun nämä tekivät aidat tonteilleen, tie jäi pois käytöstä.

(Matti Mertanen, sähköposti 9.5.2007): Kuvassa on koko perheemme (vasemmalta Heikki, Vieno, Juha ja Matti) talon edessä tiellä. Kuvassa ei näy Virtakallion piharakennusta, joten sitä ei v. 1957 vielä ollut rakennettu (milloinkahan se rakennettiin?). Myöskään Rostedtin taloa ei näy. Olisiko siinä joku lisäsiipirakennus, mikä näkyy 'nykykuvassanne'?

Matti Mertanen lähetti (9.5.2007) vielä 'sarjan kolmannen puuttuvan kuvan':
(Matti Mertanen, sähköposti 9.5.2007): Tässä vielä yksi kuva samalta päivältä samasta paikasta. Siitä näkyy myös hyvin, ettei Virtakallion piharakennusta ole, kuva siis keväältä 1957. Kuvassa Heikki, Matti ja Juha Mertanen ja Ulla Laitinen.

Matti Mertanen lähetti (15.5.2007) vielä mielenkiintoisia tietoja ja kuvia:
(Matti Mertanen, sähköposti 15.5.2007): Tässä kuva Laitisen vanhan talon pihasta Puulavedentielle päin ilmeisesti 1955 ennenkuin Laitisen uuden talon rakentaminen oli alkanut. Vasemmassa reunassa näkyy F.Toivakan uusin talo.
Kuvassa oikealla Väinö Laitinen, keskellä Anni Laitinen ja toinen vasemmalta Ulla Laitinen. Muut kuvassa olijat ovat Laitisten sukulaisia.

(Matti Mertanen, sähköposti 15.5.2007): Idästä päin katsottaessa tämän Laitisen vanhan talon takana oli vielä yksi Toivakan rakentama talo 1950-luvun alussa. Ulla Kuusela puhui "pahvitalosta"- talon ulkoseinät olivat jotain pehmeää levyä, joka taipuili mutkille. Tämä talo purettiin 1955 tai -56 sen jälkeen kun Frans Toivakka oli myynyt itätalon Laitiselle. Purettiin senkin vuoksi, että se oli osittain Väinö Laitisen tontilla.

Matti Mertasen kuvaamana (14.5.2007) vielä Väinö Laitisen rakennus samasta kuvakulmasta kuin yllä oleva 'pahvitalon' aikaan 50-luvulla otettu kuva.

Tästä "pahvitalosta" on maastossa näkyvillä vielä portaat ja kivijalkaa - Matti Mertanen otti tämän kuvan 14.5.2007.

Frans Toivakan talon länsipuolella sijainneen 'pahvitalon' paikoilta kuva otettuna 26.10.2007.

Tässä nykypäivän kuvassa kuvaajalla oli vaikeuksia rämpiä entiselle katutieväylälle samoille 'kuvauskulmille' (kuvattu 8.5.2007 R.S-J). Vanha 'katulinja' on vielä olemassa hyvällä mielikuvituksella - pensastunut maisema ei ilman näitä Mertasen vanhoja kuvia olisi antanut vihjettäkään tielinjan muutoksesta ko. talon kohdalla.

40-luvulla rakennettu opettaja Rostedtin rakennus ja 'Frans Toivakan rakennus' sijaitsivat ennen siis lähes vastakkain tien eri puolilla. Tämä nykypäivän näkymä kuvattu 8.5.2007 (R.S-J)
Veikko Janhosen (s.1921) vanhemmat ostivat Rostedtin talon vuonna 1953.

Sivu 69 käsittelee vielä samoja alueita ja rakennuksia eteläpuolen 'Kimarintien' näkövinkkelistä.

Mertasten 50-luvun lopussa asuttama 'V.Laitisen talo' näkyy kuvassa keskellä mainittuja tielinjoja ja talon edessä näkyy selvästi tielinja, joka itäpäässään johtaa selkeästi nykyiselle 'Otto Mannisen tielle'.
Länsipäässään tuo 'kadonnut tie' ei kuitenkaan ole liittynyt nykyiseen 'Kankaistentiehen', vaan on tehnyt nykyisen 'Helluntaiseurakunnan rakennuksen' (Eelim) kohdalla lenkin ja yhtynyt nykyiseen 'Kimarintiehen'.
Tästä kuvasta olen jo löytävinäni noista Mertasen kevättalven 1957 kuvista 'kaipaamani' Virtakallion piharakennuksen, samoin 'Rostedtin talo' erottuu selkeästi.

Kuvan ottamisen aikoihin ei näillä 'kaduilla' eli teillä ollut ilmeisesti vielä mitään 'virallisia nimiä', josta syystä aikalaisten puheissa joudutaan usein käyttämään 'kuvailevia kiertoilmauksia'.

Frans Toivakka tunnettiin "monitaiturina" - jopa eräänlaisena "keksijänäkin". Hän oli virallisesti 'pienkonekorjaaja', jonka toimialaan kuuluivat moottoriveneet, polku- ja moottoripyörät. Hän kunnostautui vuosien 1930-50 aikana myös maalarina ja valokuvaajana. Heidän perhekuntaansa kuului myös Jussi-poika.

Frans Toivakka oli korjausmiehenä arvostettu työntekijä, josta muistetaan monenlaisia juttuja. Aina eivät kaikki "viritykset" aivan onnistuneet.

Jukka Kiljusen muisteli Frans Toivakkaa sähköpostilla Varsovasta seuraavaan tapaan:

(Jukka Kiljunen, 20.6.2006 ja 17.7.2006):
Frans Toivakka oli tosiaan antaumuksellinen laitteiden korjaaja. Hänen ilonaan oli käyttää ns. "teknistä luovuuttaan". Sitä tarvittiin, kun varaosia ei noina aikoina niin vain ollut saatavissa, mutta omistajalleen arvokas laite piti siitä huolimatta saada taas toimimaan. Siksi Fransin kaikki viritykset eivät joka kerta onnistuneet.
Luovuttaessaan laitteen "asiakkaalleen" Frans usein sanoi, että nyt se on ”lopullisessa kunnossa”. Tälle hymyiltiin, koska joskus saattoi käydä, että Fransin jäljiltä siitä ei tosiaan enää tullut kalua millään korjaamisella. Laite oli siis ”lopullisessa kunnossa.”
Frans oli myös valokuvaaja, kehitti ja vedosteli kuviksi ihmisten filmejä. Kävin alle kouluikäisenä liikkeessä näissä asioissa minua 10 v. vanhemman Riitta –serkkuni kanssa, joka Voikkaalta tuli kesäisin viettämään lomaa tätinsä luo eli perheeseemme. Riitta näppäili laatikkokamerallaan muutamia rullallisia nyt arvokkaita perhekuvia meistä serkuistaan. Muuten ne olisivat jääneet kokonaan ottamatta. Ja siitä asiaa Fransille. Filmi 6x6 , 12 ruutua myöhemmän toteamukseni mukaan. Samaan kameraan sai myös 6x9 cm –kokoista filmiä. Frans teki niistä pinnakkaisvedoksia. Vieläkin pienemmistä formaateista tehtiin vain pinnakkaisia. Niiden tekoon ei edes suurennuskone ollut aivan välttämätön. Kaipa Fransilla suurennuskonekin oli, jos joku halusi isompia vedoksia. Mahtoiko hän olla myös ”studiokuvaaja” eli perhepotrettien ottaja? Tälle työllehän oli kysyntää, kun Erkki Vassinen myöhemmin aloitti peltiseppä Unto Salmen talossa toimintansa Kangasniemellä.
Muistan, miten kuvia sovittuun aikaan hakiessamme Frans vedokset jostain kaivoi ja vielä tiskillä leikata rouskutteli sahalaitaisen reunan tekevällä giljotiinillaan kuvia irti toisistaan. Kovasti hänellä tuntui olevan kiirettä ja touhua koko ajan. Mutta hyvin Franssi kuvat kiinnitti ja huuhtoi, koskapa eivät vielä yli 50 vuoden jälkeenkään ole alkaneet kellastua. . Monta rautaa oli miehellä tulessa.
Ja tuleen Fransin keskimoottorivene kerran syttyikin jossakin Kummelin ja Kuitusen pajan keskivaiheilla melko kaukana rannasta. Hätätilanne huomattiin pajalta. Rannalta saatiin käyntiin joku toinen keskimoottorirutku ja sillä apuun. Olisiko isäni ehkä ollut pelastusretkikunnassa, kun kotiin tultuaan niin elävästi kertoi Fransin ahdingosta.
Tuli puuveneessä levisi hitaanlaisesti, ei mitenkään räjähtämällä. Edes sellaisia päällysvaatteita ei kesällä veneilijällä päällään ollut, joilla yrittää tukahduttaa liekkejä. Avun tullessa Frans oli jo joutunut vetäytymään kokkaan valmiina hyppäämään veteen. Kellunta-avuksi oli ollut vain pieni polttoainekanisteri, joka tuskin olisi kannatellut haaksirikkoutunutta. Miten lie ollut uimataidon laita ?
Pelastajat lienevät älynneet ottaa tehokkaita sammutuskeinoja mukaansa, koska tuli tukahdutettiin. Suurelta alalta sisäpuoleltaan hiiltynyttä Fransin venettä käytiin ihmettelemässä pajan rannassa. Siitä ei mahtanut enää tulla kalua. Se oli ”lopullisessa kunnossaan”.
Frans oli laihahko luultavasti silmälasipäinen mies. Kova puhumaan, nopea puhetyyli, huumoriniekka ja lapsille leikkisä.

Jukka Kiljuselta vielä tarkempi selvennys tuohon mainitsemaansa, varmaankin monelle jo vieraaseen valokuvaustermiin 'pinnakkaisvedostaminen' (17.7.2006):
Pinnakkaisvedostaminenhan tarkoittaa sitä, että kuviksi tehtävät negatiivit asetetaan valottamista varten suoraan valokuvauspaperin päälle ja painetaan siihen tiiviisti lasilevyn avulla. Siten ne kopioituvat kuviksi sellaisinaan. Ei siis kuten suurennuskoneessa ruutu kerrallaan, jolloin negatiivista saatavaa kuvaa voidaan suurentaa ja rajata tarpeen mukaan. Kai Fransilla suurennuskonekin oli.

Varmastikin edellä kerrottuun veneen palamiseen liittyy seuraavakin tarina: Siiri Laitinen muistaa Fransin naapurissa asuneena, miten tämän sivuvaunullisesta moottoripyörästä lähti usein tavattoman kova ääni. Kun tuohon aikaan kirkonkylän palopilli sijaitsi meijerillä, oli Siirin pihapiirissä Fransin lähtiessä pyöräilemään tapana sanoa, että 'kohta meijerillä palopilli soi'. Hauskaa oli silloin, kun mainittu palopilli sattui joskus - aivan muussa asiayhteydessä - soimaan juuri Fransin lähdettyä kovaääniselle ajelulleen.