KAUSTINEN:
(Svala & Joutsi * aloitettu: 31.8.2011 ~ viimeisimmät lisäykset: 3.9.2011)

Kaustinen (ruots. Kaustby) on Suomen kunta, joka sijaitsee Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Kunnassa asuu 4 308 ihmistä, ja sen pinta-ala on 361,12 km2, josta 7,09 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 12,17 asukasta/km2.
Kaustisen naapurikunnat ovat Halsua, Kokkola, Kruunupyy ja Veteli. Ylivieskan–Kauhavan kantatien 63 ja Kokkolan–Lappeenrannan valtatien 13 risteyksessä sijaitseva Kaustisen seutukuntaan kuuluva Kaustinen on kulttuuriharrastuksiltaan vireä maaseutupaikkakunta.
Kunta on tullut kuuluisaksi alun perin pelimanniperinteen pohjalle rakentuneista vuosittaisista Kaustisen kansanmusiikkijuhlista. Kunnassa toimii myös erikoislukio, Kaustisen musiikkilukio. Kaustisella järjestetään myös vuosittain alkuvuodesta Kaustisen kamarimusiikkiviikko.
Kaustinen on vahva maidontuotantoalue, mutta siellä on myös muunlaista perustuotantoa. Kunnassa toimii paikallinen Kaustisen Osuusmeijeri.
Pienimuotoiseen teollisuuteen kuuluvat muun muassa muoviala, mekaaninen puuala, ympäristöala sekä sähkötekninen suunnittelu. Palvelukeskuksena Kaustinen palvelee myös naapurikuntia tai niiden osia. Kunta osallistuu erilaisiin elinkeinohankkeisiin kiinteistönomistajana ja osakkaana Kaustisen Kehitys Oy:n kautta. Kaustisella toimii Kyläsavut r.y, joka on perinne- ja kotiseutuyhdistys. Se on muun muassa kunnostanut Puumalan kylässä sijaitsevaa Lautamiehentaloa (Wikipedia, 2011).

Kaustisen kirkolla:

A) Kaustisen kirkko kuvattuna 20.8.2011 ('S&J').

(Wikipedia, 2011): Kaustisen kirkko on Kaustisen keskustassa sijaitseva Jaakko Heikinpoika Kuorikosken vuonna 1859 suunnittelema ja rakentama puinen ristikirkko. Kirkko on peruskorjattu vuosina 1969–1970.
Kuulun kaustislaisen Kuorikosken kirkonrakentajasuvun jäsenet ovat suunnitelleet ja rakentaneet nykyisen kirkon lisäksi vuonna 1777 valmistuneen Kaustisen ensimmäisen kirkon ja tapulin.

Kaustisen kirkko ~ 20.8.2011 ('S&J').

Kaustisen sankarivainajien hautoja ja muistomerkki ~ 20.8.2011 ('S&J').

Kaustisen kirkko ~ 20.8.2011 ('S&J').

Kaustisen vaivaisukko:

Niin iäkäs on Kaustisen vaivaisukko, että kädessä olevan lapun teksti on ilmeisesti ruotsista suomeen kääntäessä jäänyt 'vanhaksi suomeksi': Iloista antaja Jumala rakasta.

Kaustisen kirkon edustalla:

Kaustisen kirkon edustalla - pysäköintialueen reunassa - sijaitsee ilmeisen vanha punainen hirsirakennus, jonka 'historiasta' haluaisimme mielellämme kuulla tietoja (20.8.2011 ~ 'S&J').

Edelläkuvatun hirsirakennuksen edessä mielenkiintoinen 'ajopeli' kukka-alustana ~ 20.8.2011 ('S&J'). Silläkin varmasti oma mielenkiintoinen historiansa?

Kaustisen rakennuksia:

B) Aivan Kaustisen kirkon lähipiirissä sijaitsee tämä autioitunut rakennus ~ 20.8.2011 ('S&J').

Mahdollisia kysymyksiä, korjauksia tai lisätietoja voi sivuston kokoajille lähettää helposti sähköpostilla:

PALAUTE (e-mail)

Takaisin etusivulle.