|
|
Heinäveden kuuluisa Onni Happosen muilutus ja murha v.1930:
C)
Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtaja Onni Huttunen muilutettiin v.1930 valtuuston kokouksesta keskellä päivää satojen ihmisten läsnäollessa. Heinäveden tuolloin virassa ollut nimismies, jonka (maaherralta saatuna) nimenomaisena tehtävänä oli ollut turvata uhatun Happosen koskemattomuus, oli väkijoukon silmien edessä mukana 'johdattelemassa' Happosta autonsa luona odottavien lapualaismielisten käsiin.
Happosen ruumis löytyi vasta kahden vuoden kuluttua ja murha jäi kaikkiaan vaillinaisesti selvitetyksi mysteeriksi, joka yhä elää median esillä pitämänä.
Martti Issakainen julkaisi v.2010 kirjan 'Happosen tapaus' (Soisalo-kirjat), jossa hän antaa aikalaistodistajien kertoa vanhojen äänitettyjen haastatteluiden kautta muistonsa tapahtuneesta. Issakainen ei osoittele eikä tuo esille omia mielipiteitään - ei tuomitse eikä tee johtopäätöksiä. Kirja antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden lukijalle päästä tapahtumien silminnäkijöiden ja kyläläisten 'kuulopuheiden' keskelle, kuin lukemaan kuulustelupöytäkirjoja ja seuraamaan samalla, miten tutkimukset ja toimenpiteet aikoinaan todellisuudessa tapahtuivat.
Murhasta tuomittiin aikanaan kaksi miestä, mutta yleinen käsitys jo tuolloin tapahtuma-aikaan oli, että heidät oli rahalla 'ostettu' syntipukeiksi. Todellisten syyllisten nimistä ei kirjakaan anna suoria 'vastauksia', mutta omia johtopäätelmiään lukijan on lupa tehdä.
Esa Silanderin televisiolle tehdyssä 'Ei vanhene koskaan'-rikosdokumenttisarjassa (Åke Lindmanin upeasti juontaessa) yksi osa oli omistettu juuri tälle samaiselle Happosen tapaukselle. Esa Silanderin kommentteja on myös luettavissa mainitusta Issakaisen kirjasta.
Kirjasta jää väistämättä muutamia asioita päällimmäisiksi mieleen: 1) ajan virkavallan (nimismiehen johdolla) totaalinen 'rähmälläänolo' ja laittomuuksien salliminen lapualaismielisten kiihkoilijoiden suuntaan varsinaisen tapahtuman ja muutamien seuraavien vuosien aikana, 2) avaintodistajien pelottelun ja uhkailujen salliminen, 3) syntipukkikaksikon 'hyväksyminen' syyllisiksi, vaikka miesten kertomukset ja todisteet olivat räikeässä ristiriidassa (miehet kertoivat kaikissa lausunnoissaan ampuneensa Happosta kasvoihin edestäpäin - löydetyn ruumiin tutkineen lääkärin lausunto kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi Happosen kuolleen yhteen läheltä ammuttuun 'niskalaukaukseen') ja 4) kirjassa esilletuleviin lukuisiin henkilöihin, jotka kertovat tietävänsä syyllisen (=surmalaukauksen ampujan nimen), mutta ovat vannoneet pitävän tiedon salassa - joukossa hämmästyttävästi myös mm. Heinäveden myöhempi nimismies.
Elettiin aikoja, jolloin poliittisesti kahteen äärileiriin jakautuneen kirkonkylän asukkaista toinen puoli oli valmis 'hyväksymään' murhankin ylevien aatteiden ja sanojen hurmassa.
Tässä kuvassa Heinäveden kunnanvaltuusto yhteiskuvassa 1920-luvun alussa. Onni Happonen ei vielä ole joukossa mukana, mutta hänen Albin-veljensä on keskirivissä viides vasemmalta. Monet kuvan henkilöt olivat mukana kunnallispolitiikassa vielä vuoden 1930 Happosen tapauksen aikana ja monen nimi vilahtelee Issakaisen kirjan kertomuksissa erilaisissa yhteyksissä. Kuva on 'Happosen tapaus'-kirjasta (Heinäveden kunnan kokoelmat).
Onni ja Saima Happosen hääkuva vuodelta 1926. Avioparille ehti syntyä kaksi lasta (poika ja tyttö) ennen vuoden 1930 traagista tapahtumasarjaa. Heinäveden Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän johtomies Onni Happonen oli tietoinen kohtalokkaan valtuustokokouspäivän vaaroista. Hän oli käynyt jopa maaherran luona selvittämässä tilannettaan ja saanut lupauksen, että 'kunnan nimismies tulee saamaan käskyn varmistaa Happosen turvallisuus kokouspäivänä'. Silti Happonen oli ottanut tuona päivänä turvakseen pistoolin ja pari riskiä miestä mukaansa.
Kokouksesta muodostui odotetusti kiihkeä tilaisuus, joka oli vetänyt sankat yleisöjoukot paikalle naapuripitäjistä - ja vieraita autoja kokouspaikan eteen Kuopiosta.
Kokouksen aikana Onni Happonen oli havainnut olevansa uhatussa tilanteessa ja hän oli perääntynyt takahuoneeseen soittaakseen uskotulle poliisimiehelle, mutta puhelinkeskusta oli ilmeisesti ennalta kielletty yhdistämästä kokouspaikalle ja kokouspaikalta tulevia puheluita. Happonen hyppäsi ikkunasta karkuun, mutta joutui käsirysyyn pihalla vahtineen miehen kanssa. Happonen oli ilmeisesti ehtinyt kerran laukaista pistoolinsa ilmaan, toinen laukaisuyritys ei ollut viallisen patruunan takia onnistunut. Happonen mukiloitiin miesjoukon voimin ja nimismies saattoi hänet väkijoukon läpi autojen luo, josta Happonen tungettiin yhteen autoista ja saattue poistui paikalta.
Kirkonkylän ulkopuolella autot olivat vielä tuolloin harvinaisuuksia ja siksi muilutusautojen liikkeistä saatiin sittemmin useita havaintoja matkan varrelta, mutta Happosen kohtalosta ei kuitenkaan saatu ratkaisevia tietoja. Mystisesti hänellä mukana olleet salkku ja avainnippu kuitenkin 'jostain' muutaman päivän kuluttua olivat palautuneet nimismiehen haltuun.
Noin 45 kilometrin päästä kaappauspaikalta Happosen ruumis löydettiin kahden vuoden kuluttua. Toinen ilmeisistä 'syntipukeista' johdatti virkavallan edustajat muurahaispesällä peitetyn hautapaikan luokse. Hautapaikan näyttäneen miehen tarinan mukaan muilutusajossa oli kyseisellä paikalla jouduttu odottelemaan toista autoa ja hän oli toisen miehen kanssa vienyt Happosen metsän puolelle, jolloin Happonen oli yrittänyt käydä heidän päälleen ja heidän oli ollut pakko ampua kaapattua miestä kasvoihin.
Ajomatkan varrelta (kaappauspaikalta hautapaikalle) saatujen mökkiläisten näkö- ja kuulohavaintojen mukaan todellinen surmanlaukaus olisi ammuttu liikkeellä olleessa autossa, jossa Happonen oli alkanut tapella henkensä puolesta. Kyseisen auton omistaja, kuski ja muut matkustajat mainitaan aikalaistodistuksissa nimiltä, mutta kuitenkin hiukan ristiriitaisissa 'kokoonpanoissa' ja tiellä nähtyjen ja kuultujen tapahtumien yksityiskohdissa esiintyi ilmeisiä eroavaisuuksia.
Autossa olleiden varsinaisten syyllisten on uskottu luvanneen alunperin muihin tehtäviin komennetulle kaksikolle 'peitetarinasta ja ampumisen tunnustamisesta' myöhemmin merkittävät rahasummat saatesanoilla, että ei Happosen murhaajalle Heinävedellä kuitenkaan pitkää tuomiota anneta'.
Issakaisen kirja esittelee yksityiskohtaisesti Happosen murhatapauksen tutkimusten myöhempiä, lukuisiin eri suuntiin rönsyilleitä vaiheita. Tapauksesta on kuitenkin kulunut jo yli 80 vuotta, kaikki tapauksen selvittelyssä mainitut henkilöt alkavat olla 'rajan' toisella puolella ja lopullisen kiistattoman totuuden selviäminen lienee jo utopiaa. Kuka muiluttajista lopulta liipasinta painoi - se ei taida sittenkään enää olla tapauksen ydinkysymys.
Tavallisessa savolaisessa kirkonkylässä keskellä päivää tehty murha - uhri noudettu kunnanvaltuuston kokouksesta väkijoukon ja nimismiehen katsellessa. Miten Suomessa oli ajauduttu tilaan, joka mahdollisti moiset laittomuudet, jotka kasvoivat vielä Mäntsälän kapinaan asti ja saivat sittemmin uudet muodot erilaisin tunnuskirjaimin ja -värein? Vasta talvisodan syttymisen ilmeinen uhka sai yhteiskuntaamme repineen poliittisen jännitteen löytämään toisenlaisen purkautumistien. Vuonna 1939 itärajaa kohti autoiltiin edelleen miehissä aseiden kanssa, mutta nyt motiivit olivat täysin toiset - yhteiset.
Onni ja Saima Happosen yhteinen talo Heinäveden Pölläkän Lylymäessä. Kuvaaja: Juha Mikkonen, julkaistu Savon Sanomien jutun yhteydessä.
Onni Happonen haudattiin Heinäveden Petäjäharjun hautausmaahan (kuva: Sirpa Hytönen, Warkauden lehti).
Issakaisen kirjan mukaan Happosen hautakivestä tehtiin tarkoituksella niin suuri, että sen siirtäminen ('muiluttaminen') tai tuhoaminen ei kävisi liian helposti. Hauta kuitenkin häpäistiin:
Saima Happonen (Onnin leski): Sen hautajaisista muistan, kun haudalla oltiin, niin Jussi Kananen - sehän oli hirveä juoppo muutenkin ja liekö toiset juottanu, jotta tulisi niinkun mielenosoittajaksi. Kananen oli aikoinaan ollut työväen kansanedustaja, mutta sitten niin rappiolle mennyt. Se tuli humalassa sinne. En muista mihinkä päin se sitä puhetta ois pitäny, mut eihän ne semmosen antanu olla, nehän raivasi sen siitä pois.
Oli valtavia niitä seppeleitä ja semmoisia. Mut heti jälkeenpäin ne oli viety ihan. Niitähän oli ollu tuolla aidan seipäissä, pellon seipäissä, eihän siellä seppeleet säilyny. Häpäisivät, seppeleet veivät.
Ida Pakarinen: Kyllä ne hautajaisissakin koettivat kaikkea, juttivat Kanasen humalaan ja laittoivat puhumaan haudalle. Albin Happonen seisoi minun rinnalla ja sanoi: 'Kun ei ole eläessään humalassa ollut, niin pitääkö humalaisen puhetta haudalla kuulla. Kanasen jalat vipatti, kun Soine otti niskasta ja vei väen läpi.
Sylvi Hokkanen: Seppelitä oli kauhean paljon, niin seuraavana päivänä oli tuolla Malkkilassa niitä seppeleitä ollut lampaitten kauloissa ja aidanseipäitten nenissä. Ne ei antaneet niiden seppeleidenkään olla rauhassa siinä haudalla.
Jarmo Pyytövaara kuvasi Onni Happosen haudan Heinävedellä 22.7.2011.
(Wikipedia, 2011): Onni Happonen (21. toukokuuta 1898 Pölläkkä, Heinävesi – 1. syyskuuta 1930 Heinävesi) oli Heinäveden kunnallislautakunnan esimies, joka toimi 1920-luvulla Pölläkän Työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Happonen kuului sosialidemokraatteihin.
Lapualaiset murhasivat hänet 1. syyskuuta 1930 Karvion kanavan takana Joensuuhun johtavalla tiellä. Nimismies Onni Hartio oli toimittanut Happosen lapualaisten käsiin talollinen Leo Pelkosen ja paikallispäällikkö Aulis Hännisen avustuksella. Happonen siepattiin Heinäveden kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä suuren väkijoukon läsnä ollessa ja hänet työnnettiin väkivalloin sieppaajien henkilöautoon, joka lähti kovalla vauhdilla Joensuun suuntaan. Autosta kuultiin kaksi laukausta.
Heinäveden kirkonkylän keskusraittia Happosen kyyditysmurhan ajalta (1930-luvun alusta). Vasemmalla 'Pikkulin talo', vanha apteekki puistonsa keskellä. Talossa toimi myös kirjasto. Oikealla Säästöpankin talo. Kuvan omistanut Vilho Holopainen, julkaistu Issakaisen kirjassa 'Happosen tapaus'.
Tästä rakennuksesta, kesken Heinäveden valtuuston kokouksen, Onni Happonen kaapattiin 1.9.1930 'tuntemattomien miesten' autoon ja myöhemmin samana päivänä surmattiin ja haudattiin metsään. Nimismies oli ollut maaherran erityiskäskystä kokouspaikalla varmistamassa Happosen turvallisuutta, mutta kriittisellä hetkellä kuitenkin raahannut mukiloidun Happosen autojen luokse, vaikka häntä oli neuvottu kuljettamaan Happonen talon takaa turvaan. No, mennään sieltä mistä kansa vaatii, oli ollut nimismiehen vastaus tilannetta rauhoittamaan pyrkineille.
Rakennus oli 'Maljala', entinen maalaistalo, joka sittemmin toimi Heinäveden kunnantoimistona (kuva Heinäveden kunnan arkistosta).
|
