Suomensarja 1969:

HELSINKI * 1969:

Suomensarjan kahdessa lohkossa yhteensä viisi helsinkiläisjoukkuetta:

HIFK nousi karsintasarjasta SM-sarjaan.

HIFK-pelaajina mm. Tommy Lindholm, Matti Paatelainen, Martti Kuusela, Anders Westerholm ja Matti Haahti:

Ponnistus voitti lohkonsa puhtaalla pelillä, muttei noussut karsintasarjasta SM-sarjaan.

Ennätyksellisen jännittävästä karsintasarjasta nousivat SM-sarjaan Kemin Into ja HIFK.

KIF ja HPS säilyttivät paikkansa Suomensarjassa.

Seuraavalla kaudella 1970 'Suomensarja'-nimitys oli heitetty roskakoriin ja Suomessa otettiin käyttöön 'divisioonat'. Entistä Suomensarjaa alettiin kutsua nimellä '2.divisioona' - Maakuntasarjasta tuli '3.divisioona' ja Aluesarjasta '4. divisioona'.

Käpylän Urheilu-Veikot putosi Maakuntasarjaan.

ESPOO * 1969:

(Tapion) Honka Suomensarjan etelälohkossa (toinen sarjataso): sijalle 3/10.

Honka taisteli pitkään noususta SM-sarjaan * Honka oli Cup-finaalissakin (hävisi Hakalle).

Olin 29.6.1969 katsomassa Tapion Hongan Suomensarjan ottelua Ahvenanmaalta matkustanutta IFFK-seuraa (Finström) vastaan. Peli pelattiin muistaakseni Leppävaaran kentällä. Honka voitti pelin 4-1. Välillä peliä häiritsi erittäin voimakkaat ukkossadekuurot.

Tapion Hongan kokoonpano kaudella 1969: 1. mv. Taisto Isonen, 2. Jorma Airenne, 3. Torsti Nykänen, 4. Olavi Pulkkanen. 5. Markku Kytö, 6. Torsti Tiilikainen, 7. Kari "Lokari" Lehtolainen, 8. Bo Tötterman, 9. Jaakko Salminen, 10. Kari Honkasalo, 11. Jukka Ylipaavalniemi, 12. Pekka Parviainen, 13. Reijo Toivola, 14. Jorma Saavalainen ja 15. Petteri Hyvönen.
Samalta kaudelta 1969 löytyy myös muita Hongan pelaajanimiä kuten Uskonen, Uotinen, Vesalainen, Mertanen, Nyman ja Jyrki Seivo. Valmentajana Matti Vikman. Peliasu mainittu kauden 1969 jalkapallokirjassa: paita musta - housut mustat.

Lehtien otsikoita Hongan Suomensarjakaudelta 1969 - ja Kari Lehtolaisen kuva (kokoelma: JJ).

Kari Lehtolainen (s.1943) - lempinimeltään "Lokari" - aloitti edustustason jalkapalloilun kaudella 1962 Helsingin Tovereissa. HJK:n SM-sarjajoukkueessa Lehtolainen pelasi kaudet 1964-66 ja 1970. Kaudet 1967-68 hän pelasi ylimmällä sarjatasolla Lahden Reippaassa, mistä hän kaudeksi 1969 pudottautui Suomensarjan Tapio Honkaan.
HJK-kauden 1970 jälkeen palasi kaudeksi 1971 Honkaan ja jatkoi 1972-74 HPS:ssa. Kaudet 1976-77 Lehtolainen pelasi Leppävaaran Pallossa (neljännellä sarjatasolla), mutta nousi vielä pääsarjatasolle v.1978 Kiffenissä. Kaudet 1979-80 hän vietti FinnPa:ssa kolmannella sarjatasolla. Lehtolainen pelasi uransa aikana 3 A-maaotteluakin.

Tapion Honka selviytyi Suomen Cup-finaaliin asti - Haka voitti kuitenkin 0-2.

(FC Honka-kirja, 2006 - Mikael Erävuori): 1960-70-lukujen taitteeseen ajoittui myös Hongan ensimmäinen menestyspiikki. Joukkue taisteli tiukasti jopa noususta SM-sarjaan, mutta nousuun saakka rahkeet eivät yltäneet. Suomen jalkapallohistoriaan Hongan nimi kirjattiin joka tapauksessa kaudella 1969, jolloin espoolaiset ylsivät Suomen cupin finaaliin saakka häviten loppuottelun Valkeakosken Hakalle maalein 0-2.

PORI * 1969:

PPT ja PTU Suomisarjan länsilohkossa (1969):
PPT sijoittui seitsemänneksi.

Nämä lehtiotsikot ja -jutut ovat PPT:n suomisarjan kaudelta 1969 (länsilohko). Kuvissa vasemmalla pelaajavalmentajana toiminut Kari Järvensivu, keskellä Hannu Haanpää ja oikealla Ässien mestaruussarjajoukkueessa edelliskaudella 1968 kunnostautunut Timo Mäkelä, joka oli vuonna 1967 voittanut jo Suomen jääkiekkomestaruuden RU-38:n riveissä.

Valmentaja Kari Järvensivun apulaisina toimivat Veikko Heinonen ja Erkki Heino. Mainittakoon, että siviilityönään valmentaja Järvensivu toimi Porin kauppahallissa pikasuutarina.
Pelaajarinkiin kuuluivat myös maalivahti Salminen, Esko Tammi, Aarnio, Jorma Murto, Kari Lumme, Esa Hulpio, Peltorinne, Esa Malmberg, Matti Röppänen, Matti Helppolainen ja kaudella 1967 Porin Karhuissa pelannut Jukka Koskinen.

Jalkapallokirja 1969 keroo PPT:n pelaajaliikenteestä: uudet: Timo Mäkelä (Ässät), Pauli Rosenberg (R.Visa), Jorma Murto (Karhut), Pertti Jokinen (Karhut), Keijo Salminen (Karhut) ja Ari Oras (Ässät). Poislähtijät: Lasse Honkanen (Ässät) ja Lasse Lehtonen (PiTU).

Näin loistavissa liejuolosuhteissa pelattiin keväällä 1969 SM-sarjaan valmistautuvan Ässien ja suomensarjalaisen PPT:n välillä piirinsarjan finaali Porin Pallokentällä. Vasemmalla PPT:n Matti Röppänen ja oikealla Ässien Esa Furuholm.
Ankeat olot sotkivat ottelussa molempien suunnitelmat ja peli meni kuraleikeiksi, joista kertovat ottelun loppunumerotkin: 4-4. PPT:n Esko Tammi teki hattutempun ja PPT:n avausmaalin teki Matti Helppolainen. PPT ehti johtaa jo 2-0 ja 3-1. Kuvan Esa Furuholm teki Ässien maaleista kaksi.
Uusintaottelussa SM-sarjan Ässät näytti sitten kaapin paikan ja voitti PPT:n peräti 10-1. PPT:n ainokaisen teki Matti Helppolainen. Ässät oli tähän peliin laittanut parhaan miehistönsä, sillä edessä oli pian SM-avaus Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan Porin Pallokentällä.
Mainittakoon, että uusintaottelun alku viivästyi puoli tuntia, koska molemmat joukkueet olivat saapuneet paikalle 'kakkospaidoissaan' (vihreä paita, punaiset numerot). Ässien ykköspaidat (punaiset) jouduttiin viime hetkellä hakemaan paikalle ongelman ratkaisuksi.

Satakunnan Kansan lehtikuva Suomensarjan länsilohkon ottelusta PPT - PS-44 , jossa PPT oli tukalan sarja-asemansa takia ottanut mukaan alkukauden huilanneet vanhat tietäjät: Antero Laiho, Alpo Tall ja Tapio Aro. Temppu toi toivottua tulosta, PS-44 kaatui Porissa heti 1-0. Alpo Tall palkittiin kotijoukkueen parhaana.
Kuvassa PPT-maalivahti Salminen haroo pallosta ohi, mutta puolustajat (vas.) Malmberg, Aarnio ja Helppolainen hoitavat tilanteen.
Yhdeksän pelikierroksen jälkeen PPT oli lohkossaan kolmanneksi viimeisenä 6 pisteellä, takana olivat vain Sisu ja PiTU. Kauden aikana PPT murskasi PTU:n 7-0 ja Seinäjoen Sisun 9-1.
Antero Laiho (s. 1938) oli pelannut urallaan RU-38:ssa vuodet 1958-62 ja vuodesta 1963 asti PPT:ssa. Alpo Tall (s.1935) oli pelannut ensimmäiset pelinsä PPT:ssa jo v.1956, kaudet 1957-60 menivät hopeamitalien merkeissä RU-38:ssa, kaudet 1961-64 ÅIFK:ssa ja paluu PPT-seuraan kaudeksi 1965. Alpo Tallin isä Kelpo oli tuttu näky monet vuodet PPT-kannattajien katsomon osassa. Hän sai kerran lippumiehen heilutuksista tarpeekseen, nousi ylös penkiltään ja huusi: Jätä Kaukonen se lippu siihen tai mää tulen.

Porin Pallo-Toverit säilytti sarjapaikkansa, vaikka peliesitys ei ollutkaan niin voimakasta kuin edelliskaudella (lainaus PPT:n 40-vuotisjuhlakirjasta). Kauden 1969 PPT:n maalintekijät: Tapio Aro 15, Kari Järvensivu 8, Jorma Murto 2, Esa Hulpio 1, Jukka Joskinen 1, Kari Lumme 1, Timo Mäkelä 1, Pauli Rosenberg 1, Alpo Tall 1 ja Esko Tammi 1.

Tämä Satakunnan Kansan lehtikuva on Suomensarjan länsilohkon porilaisjoukkueiden paikallisottelusta PPT-PTU Porin stadionilla. Tätä peliä olin itsekin katsomassa - päättyi ympäripyöreästi 0-0. Tummissa (punasiniset) PPT ja valkoisissa PTU.

Merkinnöistäni päätellen olin katsomassa kaudella 1969 PPT:n otteluista alkukaudella ainakin seuraavia: PPT-PTU 1-0 (piirisarja), Ässät-PPT 10-1 (piirisarja) ja Suomensarjassa PPT-TaPa 1-3, PPT-PTU 0-0, PPT-TPV 0-2 ja PPT-VIFK 2-2.
Muistiinpanopapereitteni sivu 2 onkin vuosikymmenten varrella kadonnut, joten myöhemmät tiedot puuttuvat.

PPT kohtasi Suomen cupin ensimmäisellä varsinaisella kierroksella (64 joukkuetta jäljellä) kotonaan GBK:n - vieraat voittivat 2-3.


PTU (Pihlava) nousijana 2. divisioonan länsilohkossa ~ sijalle 9/10 - putosi takaisin Maakuntasarjaan.

PTU:n tähtipelaaja Miikka Toivola siirtynyt SM-sarjaan TPS-paitaan.

PTU (tai PiTU) eli Pihlavan Työväen Urheilijat pelasi kaudella 1969 nousijana Suomensarjan länsilohkossa. Menestystä ei tullut riittävästi ja joukkue sijoittui toiseksi viimeiseksi (9. sijalle) ja putosi seuraavalle kaudelle 1970 takaisin Maakuntasarjaan.
Miikka Toivolan siirtyminen ylimälle sarjatasolle TPS-paitaan oli joukkueelle ilmiselvästi liian kova suonenisku.

PTU:ssa pelasi kaudella 1969 kaksoisveljekset Pertti ja Erkki Lehtonen, jotka olivat RU-38:n kasvatteja ja olivat kaudella 1968 olleet Ässien kirjoilla SM-sarjamiehistössä 'reserveissä'. Ajan omituista henkeä kuvasi se, että veljekset saivat Ässistä siirtyessään 'karanteenin' mukaansa Pihlavaan. Myös Ässien Lasse Lehtonen siirtyi Pihlavaan, samoin Reposaaren Kunnon Pertti Fredriksson.

PTU-miehistöä kaudella 1969: (mv) Timo Salo, (mv) Raimo Kaukola, Tapio Valtanen, Pertti Peltonen, Pentti Joensuu, Martti Tomberg, Kalevi Peltonen, Lasse Lehtonen, Seppo Ljungman, P.Lengman, Martti Peltonen, Martti Nylund, Pentti Fredriksson, Boris Tomberg, Ari Westerlund, E.Rinne, Pasi Joensuu, Erkki Harell ja J.Pihlavisto.

PTU:n maalintekijät kaudella 1969: Pentti Lehtonen 7, Tapio Valtanen 4, Matti Nylund 2, Martti Peltonen 2, Erkki Lehtonen 1 ja Seppo Ljungman 1.

PTU:n otteluista kaudella 1969 kävin katsomassa ainakin: PTU-PPS 3-3 (harjoitusottelu), PPT-PTU 1-0 (piirisarjaa), Suomensarjassa PTU-TPV 0-3, PPT-PTU 0-0 ja PTU - PS-44 2-4. Pihlava sijaitsee Porin keskustasta n. 15km Meri-Porin suuntaan - melko lähellä jo Yyterin hiekkarantoja.

MIKKELI * 1969:

MiPK viidettä peräkkäistä kautta Suomensarjassa (itälohko) ~ sijoitus hyvä 3/10.

(Lehtileike): MiPK (1969): 1. (mv) Ismo Vaittinen, 2. Markku Karvinen, 3. Juhani Pöyry, 4. Risto Peruskivi, 5. Risto Mikkonen, 6. Esko Maaranen, 7. Jouni Näätänen, 8. Matti Laamanen, 9. Arvo Behm, 10. Keijo Vuorinen, 11. Antero Toivonen --- 12. Mauno Liikanen, 13. Taisto Kaartinen, 14. Erkki Poikulainen, 15. Jorma Pöyry, 16. Pentti Ahtiainen.

Mikkelin Pallo-Kissat (MiPK) * puheenjohtaja (1969): Pentti Kekkonen, valmentaja: Vilho Vuohelainen, pelipaita: punainen - housut: valkoiset.

(Jalkapallokirja 1969): MiPK ~ Uudet pelaajat: (mv) Ismo Vaittinen (SuPa), Risto Peruskivi (JoPS), Arvo Behm (SaPa) ja Erkki Poikulainen (KoPS). Lähtenyt: Jorma Kelola.

Leikekirjastani vuodelta 1969.

TURKU * 1969:

Neljä turkulaisjoukkuetta Suomensarjan etelälohkossa:

ÅIFK sijoittui toiseksi puhtaan pelin Ponnistuksen taakse:


ÅIFK-osuus omasta leikekirjastani (Joutsi) ko. jalkapallokaudelta.

Mainittakoon, että kyseisen kauden ÅIFK:n puolustaja Pentti Koivikko soitteli tämän kirjoittajalle joulukuussa 2012 ja oli mielissään, kun näitä jo yli 40 vuotta vanhoja jalkapallomuistoja on tullut tallennetuksi.

ÅIFK: puh.johtaja Antonio Casagrande, sihteeri Guy Lindholm, valmentaja Aulis Laine, pelipaita keltainen - housut mustat.


TuTo sijoittui lohkossa viidenneksi.

TURUN TOVERIT (TuTo): puh.johtaja Turkka Laine, sihteeri Ilmari Viitanen, valmentaja Heikki Salmi - pelipaita punavalkoraitainen, housut siniset.


Pyrkivä sijoittui lohkossa seitsemänneksi.

TURUN PYRKIVÄ (TuPy): puh.johtaja Reijo Toivonen, sihteeri Heikki Grönlund, valmentaja Ossi Silvennoinen, pelipaita musta-vihreä, housut valkoiset.



Turun Weikot (TuWe) jäi yhdeksänneksi ja putosi Maakuntasarjaan (= tuleva 3. divisioona):

Nämä lehtiotsikot ja -jutut ovat TuWe:n suomisarjan kaudelta 1969 (etelälohko). TuWe:lla ei kyseinen Suomisarjan kausi alkanut kovin hyvin - yhdeksän kierroksen jälkeen sijoituksena oli toiseksi viimeinen, pisteitä vain neljä kahdesta voitosta.
Toivossa kuitenkin elettiin viimeiselle kierrokselle asti, Turun Sanomien juttu kertoi:
'Weikoilla on vielä toivoa jäljellä': Weikot ja IFFK, Finström ovat nyt tasapisteissä, kun yksi pelikierros on jäljellä. Weikoilla on tosin vastassa Ponnistus, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
IFFK, Finström säilyi lopulta - TuWe ja BK-46 Karjaalta putosivat tulevaan 3. divisioonaan eli entiseen Maakuntasarjaan. TuWe hävisi viimeisen pelinsä Ponnistukselle 1-7, IFFK voitti Hongan kotonaan 3-0.

TuWe:n kokoonpano kaudella 1969 oli seuraava:
Maalivahdit: Pertti Aaltonen ja Mauri Pihlajaniemi.
Puolustus: Harri Kaari, Matti Jalava, Risto Andersson ja Esko Lehtinen.
Keskikenttä: Jarmo Rantanen, Ismo Nieminen, Raimo Saari, Hannu Mäkeläinen ja Hannu Tuomi.
Hyökkäys: Timo Heino, Hannu Salo, Veikko Intovuori, Tuomo Tuominen ja Jukka Hedman.

TuWen kokoonpanosta Jukka Hedman on kuvassa, hänellä oli meriittiä jo aiemmilta vuosilta TPS:n mestaruussarjajoukkueestakin kaudelta 1966 (kaudet 1964-65 Suomisarjassa TPS-paidassa).
Kun TuWe kyseisellä kaudella voitti TuTon 5-2, teki Jukka Hedman tuossa pelissä neljä maalia.
Raimo Saari puolestaan siirtyi jo kesäksi 1970 TPS:aan ja pelasi siellä peräti 12 kautta vuoteen 1981 asti ylimmällä sarjatasolla.
Muut pelaajien nimet tuossa TuWe-kokoonpanossa vuodelta 1969 ovatkin jääneet melko vieraiksi nimiksi tämän kirjoittajalle.

TURUN WEIKOT (TuWe): puh.johtaja Niilo Elo, sihteeri Aarre Salokangas, valmentaja Matti Nieminen, pelipaita keltainen - housut punaiset (kaudella 2009 TuWe:n paita oli kuitenkin punainen ja housut mustat).

TAMPERE * 1969:

Tampereen Palloilijat ja Tampellan Pallo fuusioituivat:
Uusi nimi Tampellan Palloilijat (lyhenne TaPa).

TPV ja TaPa Suomensarjan länsilohkossa:

TPV voitti lohkonsa, muttei noussut SM-sarjaan - TaPa kahdeksantena:

Suomensarjan neljän lohkon voittajat TPV, Ponnistus, Into (Kemi) ja HIFK pelasivat kaksinkertaisen sarjan SM-sarjaan noususta. Kaksi karsintasarjan parasta joukkuetta pääsi seuraavalle kaudelle SM-sarjaan.
Kuvamme on ottelusta, missä TPV kohtasi Ponnistuksen - Ponnistuksen Kari Horelli ahdistelee TPV:n maalivahtia Jorma Mäkistä, TPV:n kapteeni Ahti Helen seuraa katseella.
Karsintasarja oli äärimmäisen tiukka ja jännittävä - HIFK ja Into nousivat (molemmilla 7 pistettä), TPV ja Ponnistus jäivät (molemmilla 5 pistettä) Suomensarjaan. Kuva on peräisin Hufvudstadsbladetin arkistosta.

Alkukaudella 1969 tulin nähneeksi seuraavat Suomensarjan ottelut, joissa oli mukana tamperelaisjoukkueita: PPT-TaPa 1-3, PTU-TPV 0-3, TPV-J.Ilves 0-1, TaPa-TPV 0-2 ja PPT-TPV 0-3 (muistiinpanojen teko on loppunut keskikesällä).

Seuraavaksi kaudeksi 1970 toiseksi ylimmän sarjatason nimi muutettiin Suomensarjasta muotoon 2. Divisioona.

TPV-miehistö kaudella 1969 (takarivi vasemmalta): Tapio Nummela, Ahti Helen, Kalevi Toivonen, Pentti Heikkilä, Mikko Hyvönen ja Pentti Kanerva.
Eturivi (vas): Kalevi Salonen, Lauri Pitkänen, (mv) Sakari Hämäläinen, Risto Aulamo ja Veikko Savolainen. TPV nousi seuraavalla kaudella SM-sarjaan.

RAUMA * 1969:

Rauman Pallo * nousijana Suomensarjassa.

(Jalkapallokirja * 1969): Rauman Pallo (RPallo), Palloj. pj Mauno Lehtonen, sihteeri Eino Alanne, valmentaja Kalevi Lilja, paita vihreä, housut keltaiset.

KOKKOLA * 1969:


GBK kolmatta peräkkäistä kautta Suomensarjan pohjoislohkossa - sijoitus 5/10.

KOTKA * 1969:

Kotkan Jäntevä säilytti nipin napin Suomensarjassa, missä se kanssa Itälohkossa pelasivat HIFK, LaPS, KIF, RiPS, LaPa, MiPK, PaPe, Akilles ja KUV (kaksi viimeksi mainittua putosivat, HIFK nousi).

Kotkan Kisailijat (KoKis) aloitteli jalkapallotoimintaansa ja houkutteli mm. ulkomaanmatkoilla pelaajia riveihinsä. Tuuliajolla ollut KTP oli hyvä saalistuskohde.

KEMI * 1969:

Karihaaran Tenho ja Kemin Into Suomensarjan pohjoislohkossa:


Kemin Into nousi karsinnoista Mestaruussarjaan kaudelle 1970:

KEMIN INTO (Into): puh.johtaja Kaarlo Salmi, sihteeri Kalevi Heikkinen, valmentaja Veli Pietarila ~ pelipaita ja housut valkoiset.

__________________________

Karihaaran Tenho sijoittui neljänneksi Suomensarjan pohjoislohkossa.

KARIHAARAN TENHO (Tenho): puheenjohtaja Antti Matinlassi, sihteeri ja valmentaja Eino Pukari - paita keltamusta, housut mustat.

Kausi 1969.

Maakuntasarja 1969.